Helluntaiseurakunta suojelee insesti-isää

tunnen tapauksen

Pari päivää sitten oli Iltalehdessä kirjoitus, jossa kerrottiin, että tuomion insestistä saanut mies on edelleen virassaan seurakunnan kuoronjohtajana. Seurakunnasta todetaan, että mies saa olla virassa ja häntä "ymmärretään", koska hän "on ollut avoin prosessin kulusta" ja "hänelle annetaan mahdollisuus uuteen alkuun".

Ristin Voitossa taas oli iso kirjoitus, jossa kerrottiin, että "seurakunta uskoo kuoronjohtajaa" (joka siis kiistää syyllisyytensä). Miksi Ristin Voitto ei ole kysynyt asiasta ex-vaimolta? Miksi Ristin Voitto suojelee insestirikollista, joka ei ole tunnustanut rikostaan eikä pyytänyt anteeksi tyttäreltään sitä, eikä vaimoltaan monia rikoksiaan vaimoaan kohtaan? Miksi Ristin Voitto pitää tapausta vain vaimon ajojahtina ex-miestään kohtaan, ottamatta selvää asian todellisesta laidasta?

Minä tunnen entisen vaimon ja insestin uhrin henkilökohtaisesti. Kyseinen seurakunta tai sen pastori ei ole ottanut mitään yhteyttä ex-vaimoon eikä tyttäreen, vaan uskoo miehen väitteitä. Seurakuntakin uskoo, että kyseessä on ex-vaimon ajojahti ex-miestään kohtaan, vaikka kyseessä on sosiaaliviranomaisten aloitteesta tehty poliisitutkinta. Ja äiti tiesi asiasta viimeiseksi, vasta tapahtuneen avioeron jälkeen.

Käräjäoikeus on asian tutkinut ja todennut miehen syylliseksi, tuomio on annettu, 1 v 6 kk ehdotonta vankeutta. Seurakunnan pastorin mielestä "asia on kuitenkin vielä kesken". Kesken se on vain tuomion toimeenpanon osalta, koska mies kiistää syyllisyytensä ja on valittanut hovioikeuteen.

Maallisissa viroissa viranhaltija pidättäytyy viran toimittamisesta jo siinä vaiheessa, kun poliisi tutkii asiaa. Helluntaiseurakunnassa mies on virassa, vaikka tutkinta on jo loppunut ja hänet on syylliseksi todettu ja tuomio on luettu.

Tiedän tämän isän muistakin teoista, mm vaimonsa pahoinpitelyistä, huoruudesta avioliiton aikana (todistajat on) ja lisäksi talousrikoksista, jossa hän huijasi vaimonsa sukulaista takaajaksi ja jätti velkansa takaajan maksettavaksi. Tämä sukulaismies menetti kaiken omaisuutensa mm talonsa. Mutta tekoon syyllinen insesti-isä ei ole anteeksi pyytänyt edes tätä rikostaan.--Ja kuitenkin helluntaiseurakunnan pastorin mielestä pitäisi antaa "mahdollisuus uuteen alkuun". Toki, kristittyinä meidän on annettava mahdollisuus uuteen alkuun, muta vasta sitten, kun uutta alkua haluava on anteeksi pyytänyt ja sopinut niiden kanssa, joita vastaan on rikkonut (ja raskaasti).

Minä itse olen ollut uskossa vuosikymmeniä, mutta vasta kuukausi sitten kävin kasteella ja liityin helluntaiseurakuntaan. Olen tuon mainitun tapauksen tiennyt jo kauan, mutta vasta nyt Iltalehden uutisen jälkeen sain tietää hänen olevan helluntaiseurakunnan työntekijänä. Tämä nosti minuun sangen suuren ihmetyksen. Olenko liittynyt väärään joukkoon? Olenko joukossa, joka suojelee pedofiileja ja insesti-isiä? Onko helluntailiikkeellä varaa tällaiseen skandaaliin? Pitäisikö minun ja ehkä muittenkin asiasta kuulleitten erota liikkeestä, vai onko liikkeellä ryhtiä puhdistaa tämä inhottavuus joukostaan?

Odotan kiinnostuneena "Etelä-Suomessa" sijaitsevan helluntaiseurakunnan pastorin ja Ristin Voiton päätoimittajan kommenttia asiasta.

12

2306

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvä veli

      Kun on vuosia liikkunut tuomitun kanssa tiiviisti samassa kaveriporukassa ja nähnyt hänestä vain sen aurinkoisen puolen, on kovin vaikea uskoa muuta. Ja kun hän on uudestisyntynyt ja kastettukin. Ja mikä tärkeintä, puhuu kielillä, eli on täyttynyt Pyhällä Hengellä.

      • tiedän tapauksen

        Niin, hän on "uudistunut" muutaman kerran, mutta mikään näistä ei ole saanut aikaan todellista parannuksen tekoa rikoksistaan ja rötöksistään. Eli ei taida olla Pyhällä Hengellä mitään osuutta asiaan.

        Kielillä puhumista ei ole todettu, mutta sehän ei ole mikään vaatimus nykyään.

        Kyse on luullakseni persoonallisuushäiriöisin ihmisenkyvystä puhua puolelleen ja "hurmata" toiset uskomaan kaikki, mitä hän suustaan päästää.

        Surullista. Jos tätä ei selvitetä perusteellisesti ja helluntaiherätys sanoudu tiukasti irti tästä henkilöstä, niin uskon, että kato jäsenkunnassa alkaa olla suuri...

      • yleisest
        tiedän tapauksen kirjoitti:

        Persoonallisuushäiriöiset henkilöt usein menestyvät seurakuntayhteisöissä.

        Ovat taitavia saamaan muut puolelleen,eivätkä kanna huonoa omaatuntoa tekemisistään.Tapauksia on monia.

      • Järkyttynyt
        tiedän tapauksen kirjoitti:

        Niin, hän on "uudistunut" muutaman kerran, mutta mikään näistä ei ole saanut aikaan todellista parannuksen tekoa rikoksistaan ja rötöksistään. Eli ei taida olla Pyhällä Hengellä mitään osuutta asiaan.

        Kielillä puhumista ei ole todettu, mutta sehän ei ole mikään vaatimus nykyään.

        Kyse on luullakseni persoonallisuushäiriöisin ihmisenkyvystä puhua puolelleen ja "hurmata" toiset uskomaan kaikki, mitä hän suustaan päästää.

        Surullista. Jos tätä ei selvitetä perusteellisesti ja helluntaiherätys sanoudu tiukasti irti tästä henkilöstä, niin uskon, että kato jäsenkunnassa alkaa olla suuri...

        Ihan kamalaa! Kuka on tuo ns "kuoronjohtaja"? Mistään ei saa hänen nimeään tai srk,aa jossa kyseinen henkilö toimii!?!
        Kyllä tässä vaan miettii, että olenkohan sittenkin väärässä porukassa...
        Pitäiskö lähteä Luterilaisiin?

      • kuoronjohtajana
        Järkyttynyt kirjoitti:

        Ihan kamalaa! Kuka on tuo ns "kuoronjohtaja"? Mistään ei saa hänen nimeään tai srk,aa jossa kyseinen henkilö toimii!?!
        Kyllä tässä vaan miettii, että olenkohan sittenkin väärässä porukassa...
        Pitäiskö lähteä Luterilaisiin?

        Kyseinen isä ei kuulu enää pariin kuoroon missä lauloi vielä keväällä, ei johda kuoroa eikä ole enää näkyvässä virassa. Samoin Ristin Voitto lehdessä oli oikaisukirjoitus uusien todisteiden valossa. Vaimolta pyydettiin anteeksi jne. ettei oltu otettu selvää vastapuolen mielipiteestä.

        Tiedän miehen taidot, enkä yhtään ihmettele jos Helluntaiherätys meni lankaan. Minä itsekin uskoin jonkin aikaa hänen juttujaan. HÄn vaikutti niin nöyrältä ja oli murheissaan perheensä hajoamisesta.

        Kesällä aloin ihmetellä Iltalehden juttuja ja tajusin, että tässä on kyse tuntemastani kuorokaverista. En tiedä sitä satavarmasti mutta kaikki tunnusmerkit viittaavat siihen, kuten henkilön katoaminen erään kristillisen kuoron jäsenrekisteristä.

    • Tää on just tätä

      Helluntalaisten touhuja, eihän tuo mikään ihme ole näinhän on toimittu helluntalaisten keskuudessa iät ajat. Jos nyt ei perheen isät ole tällaista tehneet niin sitten ns.saarnamiehet. Mitä tulee tuohon anteeksi pyytö osioon. niin luulempa kuule, että tällaiset jutut eivät ihan anteeksi pyynnöllä kuittaannu eri juttu on sitten se teidän herra, sille se ehkä riittääkin, mutta toisaalta ei sitä tässä oltukkaan lähennelty.

      • merim.raimo

        Täällä vaan puhutaan puolesta ja vastaan. Eikä kukaan kerro että heidän vastuullaan Jumalan edessä on seurakunnan puitteissa(maallinen oikeus erikseen)julistaa oikea tuomio ?

      • tiedän tapauksen
        merim.raimo kirjoitti:

        Täällä vaan puhutaan puolesta ja vastaan. Eikä kukaan kerro että heidän vastuullaan Jumalan edessä on seurakunnan puitteissa(maallinen oikeus erikseen)julistaa oikea tuomio ?

        Näyttää siltä, että tämä tyyppi on puhunut heidät puolelleen, he uskovat kaiken, mitä tämä taitava manipuloija ja valehtelija sanoo. Kukaan vanhemmistosta tai pastori ei ole ottanut yhteyttä muihin asianosaisiin. Juuri sitä minä perään tässä.

        Missä on oikeus ja mikä on naisen asema helluntaiherätyksessä? Miksi pastori ja vanhemmisto uskovat kuultuaan vain tätä luonnehäiriöistä tuomion saanutta insesti-isää? Ja miksi myös Ristin Voitto-lehti julkaisee tällaista puoltavan kirjoituksen, eikä ole ottanut yhteyttä muihin asianosaisiin?

        Iltalehden toimittaja on helluntailaislähtöinen henkilö, joka otti yhteyttä näihin kärsineisiin ihmisiin, mutta vanhemmisto tai pastori ei.

        Mikä on pastorin ja vanhemmiston vastuu? Nähtävästi vain suojella jo tuomion saanutta rikollista:(

      • erään ex-vaimo

        Niin,itsekkin olin lapsuudesta saakka olleen helluntai-perheen pojan kanssa naimisissa,Hän 3-polven hellari ja kasvanut siihen,minä taas uudesti syntynyt.ja kuinka ollakkaan tämä hellari-mieheni on valmis valehtelemaan jopa oikeudessa käytti hyväkseen 5.vuotta...ja ettei avioliitto merkinnyt mitään.Sekä hänen ystävänä pitävät miestä todella fiksuna sekä seurakunta ei nuhteen nuhdetta.Kalkittuja hautoja nämä ovat rikosta rikoksen päälle..

    • on näitä nähty

      Tällaiset sairaudet kitketään ainoastaan ja AINOASTAAN sopivalla lyijymyrkytyksellä. Eikä tartte antaaksi pyydellä eikä annella puolin eikä toisin.

    • kiuhjk

      Ihan tyypillistä helluntailaisuuttahan se on, että vanhemmisto (=miehet) ja pedofiili pelaavat yhteen.

      Kukaan ei sitä vastoin välitä uhrista. Hänhän on vain lasi ja lapset ovat eläimiin verrattavaa miesten omaisuutta, jota saa kohdella kukin viettiensä mukaan.

      Tajuavatko helluntailaiset tämänkään tapahtuman valossa, miksi tavalliset ihmiset usein pitävät helluntailaisia sairaina ja kuvottavina ihmisinä?

      • kohtuullisuutta, pyydän

        Helluntaiseurakuntaan kuuluu 50 000 ihmistä ja lisäksi heidän alaikäiset perheen jäsenet ketkä eivät näy yllä olevassa luvussa.

        Kyllä tällaiseen porukaan mahtuu muutaman kahjo ja rikollinenkin. Tietääksen kirkon piirissä on tapahtunut vastaavaa sekä muissa vapaissa suunnissa. Tässä pari viimeksi tapahtunutta ja niiden käsittely: Saarnaaja sai kahden vuoden toimintakiellon sekä huomautuksen. Tässä insestitapauksessa mies sai myöhemmin kesällä kenkää eri instansseista kun asiat valkeni herätysliikkeelle.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      31
      6322
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      35
      3671
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      53
      3572
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      36
      3475
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      124
      3046
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      32
      2737
    7. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      48
      2718
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      27
      2435
    9. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      125
      2408
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2215
    Aihe