Suitsutusta Lappeenrannassa

Kalle Karhunen

Lappeenrannan ortodoksipappi, joka taannoin tv:ssäkin vilahti suitsutellen ja kaupungin herroja perässään, oli tilannut Etelä-Saimaan toimittajan venäläisten sotavankien haudalle. (Etelä-Saimaa 4. 9. 2003) Israel konferenssissa oli lähes tuhat kuulijaa, muttei kuvaa siitä Etelä-Saimaaseen. Itse asiassa konferenssista mainitun artikkelinkin kirjoitti 31. 8. lopettanut kesätoimittaja, päätellen siitä, että netistä löytyi, että kyseinen toimittaja oli etsinyt Lappeenrannasta asuntoa vain 31. 8. saakka.
Ortodoksipapista lehteen tuli kaksikin kuvaa ja tekstistä päätellen papilla oli kuulijoitakin kaksi. Vladimir Zhirinovski, tunnettu venäläinen ortodoksi, haluaa kuunnella ortodoksikirkon kellojen soittoa Mustalta mereltä Jäämerelle. Ilmeisesti synnytystuskissa 2007-2014 Antikristuksen valtakunta täyttääkin nämä alueet. Ainoa tunnettu antizhirinovskilainen ortodoksi, lappeenrantalainen Rafael Saarentaa, on hiljattain kuollut. Ortodoksipapin seurassa ovat viihtyneet monet viisaina pidetyt poliitikotkin ennen muuta kaupungin demarikansanedustajamies. Ortodoksikirkko toki on toiselta nimeltään Venäjän kirkko, mutta Rafael Saarentaan kuoltua papilla on varmasti entistäkin helpompaa vetää lahkoonsa venäläisiä, joita seudulle on viime aikoina muuttanut melkoisesti. Ehkä ortodoksipappi tietää, ettei ole Raamatun mukaista rukoilla kuolleiden puolesta, mutta vähät siitä. Kirkkoon on saatava väkeä. "Rukoilemme näiden poloisten kulkijoiden sielun puolesta" (Etelä-Saimaa 4. 9. s. 6), manaa pappi kuolleiden puolesta venäläisten sotavankien haudalla. Sekin sijaitsee Saimaan kanavan varrella, syrjäisessä kolkassa noin puoli kilometriä Kansolan sululta kaakkoon. Niinkuin venäläisillä ei Venäjällä olisi tarpeeksi eksyttäjiä ollut, vielä on saatava Suomeen muuttaneet sielutkin helvettiin, kiitos ortodoksipapin, Etelä-Saimaan ja muiden. http://go.to/veijonen

6

553

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hohhoijaa

      make love not war !

      Teikäläisiä kyllä riittää.

    • Pavel

      Mihin perustuu arvoisan protestanttilahkolaisen väite, jonka mukaan ei muka olisi Raamatun mukaista rukoilla edesmenneitten puolesta?

      • Tapsa

        Kysyt:
        "Mihin perustuu arvoisan protestanttilahkolaisen väite, jonka mukaan ei muka olisi Raamatun mukaista rukoilla edesmenneitten puolesta? "

        Vastaan:
        Voihan edesmenneitten puolesta rukoilla, mutta heidän sieluaan emme pysty enää pelastamaan.

        Jeesus antaa esim. Johanneksen evankeliumissa tyhjentävän vastauksen tähän: jokaisen on HENKILÖKOHTAISESTI uskottava Jeesukseen. Muuta tietä ei ole!


        "16. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
        17. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. 18. Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen. (Joh 3:16-18)

        Siunausta toivottaen
        Tapsa


      • ponomari Jerma
        Tapsa kirjoitti:

        Kysyt:
        "Mihin perustuu arvoisan protestanttilahkolaisen väite, jonka mukaan ei muka olisi Raamatun mukaista rukoilla edesmenneitten puolesta? "

        Vastaan:
        Voihan edesmenneitten puolesta rukoilla, mutta heidän sieluaan emme pysty enää pelastamaan.

        Jeesus antaa esim. Johanneksen evankeliumissa tyhjentävän vastauksen tähän: jokaisen on HENKILÖKOHTAISESTI uskottava Jeesukseen. Muuta tietä ei ole!


        "16. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
        17. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. 18. Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen. (Joh 3:16-18)

        Siunausta toivottaen
        Tapsa

        "Anna, Herra, kaikille uskossa ja ylösnousemuksen toivossa kuolonuneen nukkuneille isillemme, äideillemme, veljillemme ja sisarillemme anteeksi heidän syntinsä ja tee heidän muistonsa ikuiseksi", koska uskon, että ristiinnaulittu, tuonelaan laskeutunut, ylösnoussut ja taivaaseen astunut Kristus on sekä vielä elävien että jo kuolleiden Herra ja Jumala. Kristus nousi kuolleista - tosi rakkaus ja armo ulottuu siis ajan rajan yli.
        Terveisin :Jerma.


    • Ortodoksinuori

      Siis tiedätkö ollenkaan mistä puhut??? Selostuksesi oli ihan käsittämätöntä, enkä todellakaan ymmärrä, mistä vedät noita käsityksiäsi! Voisitko vähän perustella, tai jotain?

      Tottakai sinullakin saa olla oma mielipide, mutta ihmettelen todella... Voisit ehkä ajatella joitain asioita uudestaan...

      • Mikko

        Älkää välittäkö tuosta kirjoittelijasta. Minäkään en ymmärtänyt koko asiaa, koska teksti oli niin sekavaa. Hän on selkeästi häiriintynyt, josta on osoituksena käsittämättömät kotisivut jolle tuo linkki siinä tekstissä vie. Sääli että Suomessa on pienennetty mielisairaanhoidon määrärahoja joka paikassa.On olemassa todella ihmisiä jotka tarvitsisivat apua...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      20
      2252
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      77
      2200
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      41
      2079
    4. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      55
      1458
    5. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1376
    6. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      903
    7. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      64
      901
    8. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

      Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      791
    9. Arvaa sattuuko se

      Että teen töitä siihen että unohdan sinut. Mitä muutakaan voin
      Ikävä
      52
      763
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      34
      760
    Aihe