Miksi tunnen oleva liian vanha opiskelemaan?

25vuotta_kohta26

Sain opiskelupaikan ammattikorkeakoulusta ja neljän vuoden opinnot alkavat syksyllä. Olen 25v.kohta 26 ja mielessäni pyörii ajatus, että olenko liian vanha opiskelemaan? Minulla on jo yksi korkeakoulututkinto ja mietin koko ajan, että pitäisikö vain jäädä tekemään töitä kokopäiväisesti ja kehittää ja kouluttaa itseäni sitä kautta. Tiedän, että en todellakaan vanha ole mutta tuntui, että pääsykokeissa kaikki muut olivat noin 5-6 vuotta nuorempia ja kun kerroin ikäni ihmiset tuntuivat pohtivan myös asiaa. Olen myös miettinyt, että onko ”kiireellinen” yhteiskuntamme ajanut minut tämänlaiseen ajattelumalliin: opiskelut on hoidettava nuorena ja sitten suoraan uraputkeen, oman asunnon osto ja perheen perustaminen jne.
Hain opiskelemaan koska haluan opiskella ja opiskeluala, jota pääsin opiskelemaan vaikuttaa mielenkiintoiselta. En tiedä tuoko tuleva opiskeluala minulle tulevaisuudessa parempia töitä tai edes enemmän työmahdollisuuksia. Sen minkä se varmasti tuo on ”lisäaika” nauttia opiskelun tuomasta huolettomuudesta ilman nykyistä työni tuomaa stressiä.

27

5672

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuleva opiskelija

      Olen täsmälleen samassa tilanteessa kuin sinä: yksi amk-tutkinto takana ja syksyllä aloitan toisen korkeakoulututkinnon, tosin tällä kertaa yliopistossa ja ikää minulla on 25, syksyllä pyörähtää mittariin 26.
      Minä olen ajatellut asiaa niin, että elän itseäni varten, en muita. Jos haluan opiskella niin teen niin. Ja en usko että ikä on este, pari vuotta sinne tänne ei haitenne ketään.
      Kun opiskelin amk:ssa niin suurin osa luokallamme oli suoraan lukiosta tulleita tai pari vuotta vanhempia ja yksi oli noin kymmenen vuotta meitä vanhempi. Ei sitä oikeasti kukaan huomannut tai siitä välittänyt, hän tuli juttuun kaikkien kanssa todella hyvin. Ja moni aloittaa ja vaihtaa alaa paljon mietä vanhempanakin!
      Minuakin on hetken kiusannut ajatus siitä, että olisi pitänyt jäädä jo alkaneeseen uraputkeen, kun on jo näin "vanha", mutta toisaalta en halua heittää hukkaan tätä tilaisuutta opiskella itselleni mieluisampi ammatti, josta saa pikkuisen parempaa palkaakin. Valmistuttuani olen 31, mutta silti ehdin olla tuottava osa yhteiskuntaa vielä reilut 30 vuotta ennen eläkeikää!;)
      Toivottavasti tästä oli edes jotain apua! Hauskaa opiskelua!:)

    • oli sama

      fiilis kun 3 vuotta sitten aloitin opintoni. Nyt olen 31 vuotias valmis restonomi, ja useimmista noista reilu kakskymppisistä opiskelutovereista on hyviä ystäviä. Meidän luokalle mahtui myös paljon siltä väliltä (20-30), ja oli luokalla myös yksi 40 vuotiaskin. Vaatii vain asennetta ja hyvin usein suurin osa nuorista on jo hiukan kypsempiä ja kypsenevät opintojen edetessä, ja opiskelevat tosissaan. Eli rohkeasti mukaan vaan. Et tule olemaan "ainoa vanhus"..;)

    • vanhempi^^

      Olen sua vuoden vanhempi ja siis samassa tilanteessa. Ja samoja asioita ajattelen. Minulla olisi kyllä paikka myös aikuispuolelle mutta mieluummin suorittaisin opintoni päiväpuolella jossa siis olisi noita itseäni monta vuotta nuorempia lähinnä. En kyllä tiedä yhtään mitä tekisin.

      • ikäisenä siellä on!

        Ihan sama!
        Ite olen yli viiskymppinen ja siellä opiskelemassa, enkä ajattele pätkääkään mitä muut minusta ajattelee! Ajatelkoot jos ei kerran ole parempaa tekemistä!
        käyttäsivät senkin ajan opiskeluun.
        Rakastan sen uuden asian oppimista ja viis veisaan muista!

      • Lab. opisk.
        ikäisenä siellä on! kirjoitti:

        Ihan sama!
        Ite olen yli viiskymppinen ja siellä opiskelemassa, enkä ajattele pätkääkään mitä muut minusta ajattelee! Ajatelkoot jos ei kerran ole parempaa tekemistä!
        käyttäsivät senkin ajan opiskeluun.
        Rakastan sen uuden asian oppimista ja viis veisaan muista!

        Ihan samaa mieltä olen, täytän jouluna 35 ja pääsin nyt opiskelemaan AMK:iin. Olen todella innoissani ja tyytyväinen kun saa taas opiskella! Iästä viis! On tässä kuitenkin vielä lähes 30 vuotta työikää jäljellä, tai enemmänkin, sen näkee sitten.
        Olette sen verran NUORIA että toi ikäasia taitaa vaivata:) Niin että 26 ja vanha opiskelemaan.....:)!

    • höpsöä

      tuollaisia ajatuksia on minua 10 vuotta nuoremmilla niin taitaa olla meikäläisen turha enää haaveillakaan.
      Olen nyt 36-vuotias ja ajattelin /suunnittelin hakevani AMK:uun ensi syksynä/keväänä mutta taitaa jäädä ajatuksen asteelle.

      • dapadaa

        Ei ihminen ikinä ole liian vanha. Minä valmistuin ensimmäiseen ammattiini 20 vuotiaana.Välllä tein töitä ja perustin perheen. Nyt pian 36v. aloitan opiskelut AMK:ssa nuorisopuolella. Ihanaa kun on mahdollisuus opiskella, ikä tuo erillaisen näkemyksen opiskeluun ja nuorilta luokkakavereilta oppii varmasti uusia asioita.
        :)

      • on motivaation

        Laita jos tällaiset tekstit saa sinut jo puoliksi luovuttamaan.

        Mieheni ammattikoululuokalla oli 50v. mies, nuorisopuolella. Ja hän valmittuttuaan ennen eläkeikää saa tehdä uuden alansa töitä vielä ainakin 15v.

        Sinä olet 36v. amk-tutkinto vie n. 4v. Sulla on eläkeikään vielä 25v. näillä näkymin, joten kerkeät tehdä 10v. alasi töitä, kyllästyä ja hakea vielä uudenkin ammatin, jos niikseen tulee...

    • tipu1

      vanha, se on aina suhteellinen käsitys. Olen lähes 50-v ja en tunne olevani puoltakaan siittä, juuri sain yhden opiskelun päätökseen ja toista jo haikailen. Työssä olen käynyt kokopäiväisesti koko opiskeluni ajan , lisäksi keikoilla sen lisäksi. Nämä ns. haastattelijat opintoihin ovat monesti ennakkoluuloisia, mm. miten jaksat ja silmäkulmassa ajatus, etkö jo voisi antaa tilaa nuoremmille. siis sellasille, jotka alkavat heti marmattaa, kun on rankkaa ja ei pääse bilettään.Töissä nämä kesätytöt alkavat heti työvuorolistan nähtyään ehdotella, voitko vaihtaa, mulla on tuossa tuommoinen työputki.

      • 26vuotiaana!

        Ehkä kyse ei olekaan siitä, että tuntisimme 26 vuotiaina olevamme liian vanhoja opiskelemaan vaan siitä, että olemme näiden 26 vuoden aikana vain opiskelleet. Toki minäkin olen välissä tehnyt muutaman hetken töitä, mutta en niin paljon että voisin sanoa kokeneeni työelämän kunnolla. Ongelma onkin ehkä se, että minusta tuntuu etten pääse elämässäni eteenpäin jos aina vain opiskelen. Perheen perustaminen ja oman asunnon hankkiminen kuulostavat suurilta ja hankalilta asioilta opiskelun yhteydessä. Nämähän voivat kuulostaa toisten mielestä aivan järjettömiltä epäilyksiltä, mutta minun on ainakin pohdittava asioita monelta kantilta.

        Lisäksi minusta on ikävää, että nuoret "kesätytöt" on saanut noinkin ikävän leiman. Meitä on kuitenkin ihan kunnollisiakin työntekijöitä!

      • ..............................
        26vuotiaana! kirjoitti:

        "Perheen perustaminen ja oman asunnon hankkiminen kuulostavat suurilta ja hankalilta asioilta opiskelun yhteydessä."

        Itse aloitin opinnot AMK:ssa kuukauden esikoiseni syntymän jälkeen. Nyt kolme vuotta opiskelleena olen kahden lapsen onnellinen isä ja onpa tässä tullut asuntokin opiskelujen ohella hommattua. Töitä olen puskenut osa-aikaisesti koko opiskeluaikani. Vaimo on siis ollut koko tämän ajan kotona äitiys-, hoito- yms vapailla ja ihan kivasti ollaan tultu myös taloudellisesti toimeen. Opiskelujen alkuvaiheessa saatiin opintotukea ja asumistukea. Nyt palkan hieman parannuttua en saa enää mitään tukia, mutta silti pärjätään..

    • liian vanha

      Itse alotin amk-opinnot viime vuonna 23-vuotiaana. Syksyllä alkaa toinen vuosi ja ehdin tämän vuoden lopulla täytää vielä 25-vuotta. Toki ennen amk-opintojani kävin lukion päästen ylioppilaaksi sekä neljä vuotta myöhemmin valmistuin kaksi vuotta kestäneeltä ammatillisen yo-linjalta. Olen myös opiskellut harrastuspohjlata "kaikenlaista kiinnostavaa" avoimessa yliopistossa ja suorittanutkin kolmen aineen perusopinnot. Sain näistä opinnoistani myös hyväksilukuja amk:ssa.Minulla on siis jo ammatti taskussa. Joka tapauksessa tunnen välillä olevani liian vanha opintoihini, sillä vaikka koulussani on paljon "vähän vanhempaa" porukkaa on täällä myös niitä suoraan lukiosta tulleita 19-kesäisiä. Niitä kohtaan nousee tietynlainen kateus kun ovat 5 vuotta minua nuorempia ja heillä on vielä koko elämä edessään, valmistuessaankin nuorempia kuin minä nyt. En suinkaan ole vanhin koulussani, mutta naisista taidan kyllä olla vanhempien joukossa. Toki iän myötä karttunut elämänkokemus auttaa opinnoissa selviytymistä. Kun olen opinnoissani nähnyt noita 19-kesäisiä niin tunnen kyllä olevani heitä kypsempi ja niin se pitääkin olla.

      Olen ajatellut suorittavani vielä toisen amk-tutkinnon. Ensi kevään yhteishaussa olisin hakemassa. En vain tiedä, että viitsinkö kun olen jo niin vanha. Elämäni on lisäksi ollut varsin samanlaista jo vuosia. En ole myöskään koskaan ollut palkkatyössä ja asun olosuhteiden pakosta vielä lapsuudenkodissani. Olen kuitenkin ehtinyt olla työttömänä kahteen otteeseen yhteensä yli 2,5 vuotta. Koska minulla ei ole työkokemusta, eikä työpaikkaa niin aikuiskoulutukseen en voi hakea. Jotenkin elämäni on vaan mennyt ilman, että mitään olen saanut aikaan.

      Jos hakisin ensi kevään haussa ja pääsisin kouluun pääsisin aloittamaan toisen tutkinnon suorittamisen syksyllä 2009. Kahta koulua pitäisi vähän aikaa käydä yhtäaikaa. Olen kuitenkin suuunnitellut nykyiset opintoni niin, että tuolloin niitä ei pitäisi enää paljoa olla jäljellä. Kuitenkin ehtisin valmistua ennen vuotta 2013, jolloin täytän 30 vuotta. Olen päättänyt, että en opiskele enää sen jälkeen kun olen täyttänyt 30 vuotta.

      Koska työnsaanti on osoittautunut minulle ylitsepääsemättömän vaikeaksi, pelkään, että en koskaan saa mitään työtä. Kyllä minäkin ainakin periaatteessa ehtisin töitä tekemään, vaikka toisenkin amk-tutkinnon suorittaisin. En usko, että silloin noin 35 vuoden päästä kun minä lähestyn 60 vuoden rajaa enää edes on mitään eläkettä. Uskon, että silloin ihmiset tekevä töitä niin pitkään kuin ikinä voivat. Toivottavasti vain säilyn mahdollisimman pitkään työkykyisenä. Varmasti myös näiden sairaslomalle, sairaseläkkeelle jne. joutuneiden asema heikentyy. Mutta eniten minua pelottaa se työttömyys. Koska opiskelemani ala on sellainen, jolla on jo ennestään ylitarjontaa, kannattaa minun kyllä ottaa järki käteen, unohtaa se, mitä haluan opiskella ja hakea sellaisiin opintoihin, joilla voi saada koulutusta vastaavaa työtäkin.

      Tietysti sisään pääseminenkin on vaikeaa, mutta eniten minua vaivaa tuo ikä. Motivaatiota ja oppimisenhalua kyllä löytyy.

      • sanoisin

        näin 47-vuotiaan elämänkokemuksella, että ei
        19- ja 23-vuotiaan kypsyydellä juuri eroa ole...
        Itse aion syksyllä hakea AMK:hon opiskelemaan,
        enkä koe ikääni mitenkään ongelmaksi.

      • voisimme
        sanoisin kirjoitti:

        näin 47-vuotiaan elämänkokemuksella, että ei
        19- ja 23-vuotiaan kypsyydellä juuri eroa ole...
        Itse aion syksyllä hakea AMK:hon opiskelemaan,
        enkä koe ikääni mitenkään ongelmaksi.

        Ajatella, ettei myöskään 19-vuotiaan, eikä 47-vuotiaan kypsydessä ole eroa, jos oikein on käynyt huonosti.

        Elämäntilateet tuo kypsyyden tai jättää sen tuomatta, periaatteessa vuodet ei ole silloin kauhean merkityksellisiä. Toki todennäköisyyksien mukaan, 47v. on elänyt enemmän tilanteita, jolloin perspektiivikin VOI mahdollisesti olla laajempi, mutta toisaalta se voi olla myös jo muuttunut kapeammaksikin. Kun aikaa on ehtinyt kulua pidemmän verran. Eli käytännössä, pystytään sanomaan kypsyydestä suppeita stereotypioita kypsyydestä, mutta vasta kun tuntee toisen, pystyy tekemään lopullisen päätöksensä.

      • kuinka vanha
        voisimme kirjoitti:

        sinä olet, mutta ainakaan et ole vielä
        oppinut kirjoittamaan!

      • kommentointi
        kuinka vanha kirjoitti:

        sinä olet, mutta ainakaan et ole vielä
        oppinut kirjoittamaan!

        Osui nappiin sinulla =) En tiedä ajattelitko, että voit loukata minua tuollaisella kirjoitustaitoni vähättelyllä, mutta koska en ajattele oman ulosantini olevan edes täydellistä, joten sallin virheeni teksteissäni, näinkin epävirallissa asiayhteyksissä kuin "suomi24":
        Iästäni viis, mutta ymmärrän oman lausahdukseni ärsyttävän joitakin. Nimittäin kokemukseni perusteella, jos väittää vanhemmalle ihmiselle tuollaista kun väitän, niin se otetaan loukkauksena, koska jostain syystä monille ihmisille elämänkokemus on niin iso asia, että sitä ei sovi vähätellä. Haluan todeta, että loukkaus tämän ei ole tarkoitus olla, joten pyydän anteeksi niiltä, joita tämä hajotti joltain osin. Toivon kuitenkin, että joku ajattelisi asiaa myös tällaiseltä kannalta, eikä tuomitse heti nuorempaa henkilöä, muuten saattaa kohdata sitä, että itse vanhempana henkilönä saa saman paskan niskaan, vain toisinpäin.

      • 40 plus
        kommentointi kirjoitti:

        Itse aloitan amk:ssa nuorten puolella (aikuisopiskeluun en päässyt kuin varalle)elokuussa 40 vuotiaana. Aikaisempi koulutus on opistotasoinen. Olen luultavasti luokan vanhin (ainakin näytin olevan pääsykokeissa)mutta ei se motivaatiotani haittaa. Ekan vuoden rahoitan opintoni opintorahaston tuella ja tokalla vuodella täytyy sitten tehdä töitä opiskelujen ohella. Asuntolainaa on ja en halua elää mieheni siivellä.

      • aamuaurinkokin
        40 plus kirjoitti:

        Tänä vuonna lasissa (VASTA) 28v ja hyvin menee. Nyt kahden lapsen jälkeen olen taas valmis koulunpenkille, sanoi kuka mitä tahansa.

        Pääsykokeissa tapasin mielettömän taitavaa ja tietävää nuorta porukkaa, mietin jopa, että olenko minä taitoineni ja tietoineni heidän tasoisensa.

        Pääsin silti kouluun, olen niin ylpeä itsestäni sekä tulevista opiskelutovereistani, ei ollut helpot pääsykokeet ja pisterajat korkealla (ainakin itselleni!).

        Opin varmana tulevilta luokkatovereiltani paljon ja sitä odotankin innolla! Ketään väheksymättä ja avoimin mielin täällä lähdetään opiskelemaan :)

        Kaikille ihanaa kesän jatkoa sekä opiskelujen aloitusta!

    • nimimerkki11223525

      Tämä oli hyvä ketju. (poislukien pari turhaa kommenttia) Itse olen 28 vuotias ja olen ammattikoulun jälkeen ollut hanttihommissa mutta aina on ollut se ajatus että pitäisi ja pitäisi saada AMK tutkinto. nyt olen jo ollut sitä mieltä että olen liian vanha näihin hommiin varsinkin kun tutkinto johon olen menossa löytyy vain nuorten opinnoista. mutta tämän kejun lukemisen jälkeen lupasin itselleni että ensi syksyn opintoihin haen. minulla on omakotitalo ja laina mutta varmasti nämä saa järjestymään jos ei muuten niin tupa myyntiin ja vuokralle asumaan. onhan tässä vielä aikaa.

    • haaveilija24

      Juuri tuon perheen perustamisen kannalta mietityttää minuakin. Oon 24-vuotias, vakituisessa parisuhteessa. Poikaystävä on kaksi vuotta vanhempi, ja on puhunut että varmaan muutaman vuoden sisällä haluaisi jo lapsia... Haluaisin kuitenkin hakea ensi syksyksi opiskelemaan ja mikäli pääsen, olisin valmistuttuani melkein 30-vuotias (yliopistokoulutus siis kyseessä). Lisäksi meillä on ollut haaveena rakentaa oma talo ja sekin olisi kiva saada valmiiksi ennen niitä lapsia... Huoh. Kunpa olisinkin heti lukion jälkeen tiennyt, mitä haluan opiskella. Toisaalta mulla on arvokkaita kokemuksia näiltä "välivuosilta", olen elänyt semmoista elämää josta moni vaan haaveilee. Kai se on niin, ettei kukaan voi suoriutua elämästä täydellisesti ja suunnitella kaikkea etukäteen.

      Mietin kyllä semmoistakin, olisiko mahdollista hankkia lapsia kesken opintojen... Jos pitäisi yhden välivuoden, ja sen jälkeen mieheni jäisikin toiseksi vuodeksi kotiin lasten kanssa... Taloudellisesti tulisi varmaan tiukkaa, mutta luulen että sillä tavoin me kaikki olisimme kaikista onnellisimpia. :)

    • Muumio vaan

      Oli lohduttavaa huomata, etten ole ainoa 40-vuotias joka lähtee / on lähdössä opiskelemaan AMK:aan.

      Olen hakemassa nyt keväällä nimenomaan nuorten haussa, ja vaikka olenkin kuullut sieltä täältä, että on vanhempaakin karpaasia opiskelijamassan seassa, on hienoa lukea että näin todella on.

      Terveisin,

      Muumiollakin on oikeus opsikella :o)

      • viiskymppinen ^

        Onneksi elämä on kasvattanut minua sen verran, että pidän ihan yhtä tyhjänä sitä mitä muut minusta ajattelevat, enkä tee päätöksiäni sen mukaan mitä joku toinen pitää minulle parhaimpana. En todellakaan tarvitse lohduttavia tai päätöksiäni tukevia mielipiteitä, jos itse tunnen toimivani siten, että se on itselleni mieluista. Tämä ihan tuosta muumio- ajattelusta. Oikeastaan muumiot ei enää edes kirjoittele täällä, joten tuollainen on mielestäni melko rankkaa itsensä vähättelyä. Olen aloittamassa toisen, itseasiassa kolmannen ammattitutkintoni syksyllä, enkä todellakaan pohdi siinä ikääni.

    • realiteetteja

      Voi käydä myös toisin eli liian suuri kuilu sukupolvien välillä.. silloin jäät yksin.
      Mutta jos se ei haittaa olet menossa sinne tosiaan opiskelemaan niin hae ihmeessä. (Luokkatoverisi tulevat olemaan 18-22 v hipstereitä joilla on ihan oma tiivis verkkonsa johon et sovi ellet ole langanlaiha ja muodikas)

      • tietämätön

        Mietin ihan samaa. Olen nyt 23. Vuosi jäljellä Tradenomi opintoja. Nyt on kuitenkin alkanut tuntua siltä, että olen väärällä alalla. Olen miettinyt, jos lähtisin opiskelemaan insinööriksi tradenomi opintojen jälkeen. Mietityttää kuitenkin ajatus, että vaikka mulla on työkokemusta n.2,5 vuotta erilaisista hanttihommista (postinkannosta kaupan kassaan) niin jos olen n.29 kun valmistun, niin haluaako joku enää palkata mua, jos mulla ei ole alan kokemusta ja olen jo kuitenkin paljon vanhempi kuin ns. normaalit valmistuneet jotka ovat yleensä siinä 23-25vuotiaita.

        Harmittaa juuri tämä kun ei ole oikein tiennyt mitä haluaisi työksi tehdä. On tullu arvottua ja oltu eri kouluissa kokeilemassa se eka vuosi ja sitten oonkin vaihtanut johonkin muualle. Jos oisin 2008 lähtien, kun lukiosta valmistuin, opiskellut jotain mikä kolahtaa tai mitä haluaisi tehdä niin olisin jo valmistunut.

        Toisaalta niin kuin joku täällä sanoi, ei elämää oikein pysty suunnittelemaan etukäteen.

      • Onnea matkaan
        tietämätön kirjoitti:

        Lähde ihmeessä opiskelemaan insinööriksi, kun se sinua aidosti kiinnostaa. Saisit varmaan ainakin jotain hyväksiluettua Tradenomi-opinnoistasi. Teknisen ja kaupallisen alan koulutus on hyvä yhdistelmä myös työnantajan silmissä.

    • -ozq-

      no meitsilt meni polvet paskaks neljävuotta sitten intissä ja olin just valmistunu perhosta. nyt sitten luultavasti amk koulu edessä ja uusia haasteita kohti. oon just 24 vuotias ja hajottaa kelaa et vast 27-28 vuotiaana pääsis käsiks kunnon duuniin. toisaalta korvaushakemukset menos valtiokonttorilla (vieläkin) ja polvet operoidaan syksyllä (vihdoin) niin samalla kai sitä voi kouluun mennä. sais jotain rotia tähä elämään.

      • Oikea asenne

        Sullahan on selvät sävelet, joten ei muuta kuin opiskelemaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      38
      3555
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      34
      2325
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      80
      2253
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      45
      2121
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      21
      1548
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      56
      1494
    7. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1396
    8. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      69
      967
    9. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      49
      956
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      37
      823
    Aihe