Vasurit on varkaiden ja

murhaajien puolue

Television tietokilpailuja katsellessa tulee mieleen, eikö koulussa enää opeteta mitään muuta kuin rokkibändien kitaristien nimiä. EVVVK ("ei vittu vois vähempää kiinnostaa") kuuluu nykyisin sanoa jo ylpeydellä, kun ei tiedetä tärkeitäkään lähiajan tapahtumia.

Lukekaapa nyt ressukat aluksi vaikkapa Kimmo Rentolan kirjat, jatkakaa Arvo Tuomisen muistelmilla, perehtykää muutamiin Stalinin vankileireillä 20 vuotta viettäneiden elämäkertoihin, esimerkiksi Aino Kuusisen muistelmiin.

Tiedättekö, että Suomen kommunistinen puolue perustettiin alunperin terrorijärjestöksi, jonka tehtävä oli rahoittaa ja aseistaa terrorisoluja vallankaappauksen tekemiseksi Suomessa.
Punakapinasta Pietariin paenneet kommunistit varastivat lähtiessään Suomen Pankin rahat, joilla tätä toimintaa aluksi rahoitettiin. Suomen Pankista varastetuilla rahoilla perustettiin jopa Ruotsin kommunistinen puolue, tämä nykyinen viherfeministinen järjestö. Kun Suomen Pankin rahat loppuivat, Skp:tä rahoitettiin Venäjän rikkailta varastetuilla jalokivillä.

Amerikan suomalaisten työväenliike keräsi kansalaissodan jälkeen miljoona dollaria Suomen sosiaalidemokraattisen liikkeen nostamiseksi kansalaissodan kurjuudesta
Arvatkaapa, saivatko demarit koskaan näitä rahoja? Eivät tietenkään, sillä Suomen kommunistit varastivat dollarit väärennetyillä papereilla ja rahoittivat niillä sanomalehtensä. Kansan Uutiset on siis perustettu Amerikan työläisiltä varastetuilla dollareilla.

Puolueen johtaviin hahmoihin kuulunut Otto Wille Kuusinen huomasi 1920-luvun alussa, että Skp:n terroripolitiikka ei menesty Suomessa, ja hän hylkäsi sen politiikan. Kostoksi Kuusinen erotettiin puolueesta ja hänelle annettiin kuolemantuomio, jota lähetettiin Tukholmaan toteuttamaan kaksi tappajaa.

Kun Kuusisen murhaajat pääsivät kieltolaki-Suomesta Haaparantaan, he ratkesivat perisuomalaiseen tapaan ryyppäämään ja hanke kaatui, kun he kännipäissään kehuivat murhahankkeestaan niin, että tieto tuli Kuusisen korviin.

Kuusisen murhasta päättivät Skp:n johtajat. Osan heistäkin kävi huonosti, sillä elokuussa 1920 Pietarin ns. Kuusisen klubilla puna-armeijan upseerikoulussa olleet suomalaiset oppilaat tappoivat kahdeksan kommunistia, joukossa muutaman Skp:n johtajan.

Otto Wille pääsi aikanaan kostamaan Skp:n johtajille, jotka olivat häntä vainonneet. Kaikki hänen puoluevihollisensa ammuttiin 1930-luvun vainoissa tai suljettiin Stalinin leireille, joilta aniharva palasi hengissä.

Poikkeus oli Otto Wille Kuusisen vaimo Aino, jonka pelastus oli se, että hän oli marsalkka Mannerheimin sisaren Sophien kouluttama sairaanhoitaja. Aino selviytyi toimimalla sairaanhoitajana vankileireillä, jolloin hänellä oli helpommat olot.

Kirjallisuudestakaan ei yleensä selviä, millaisia julmureita Neuvostoliitossa asuneet kommunistit olivat toisilleen. He tappoivat ja ilmiantoivat toisiaan. Esimerkiksi Neuvostoliiton salaisen poliisin Tshekan Pietarin osasto oli suomalaisten käsissä, minkä kaupungin ympäristön inkeriläiset tunsivat nahoissaan, kun aloitettiin väkivaltainen pakkokollektivisointi maataloudessa.

Suomalaiset kommunistit olivat Neuvostoliitossa avainasemassa, kun uudelle hallitsevalle luokalle piti salakuljettaa Suomesta ylellisyystarvikkeita. Rahjan veljekset hallitsivat Karjalan kannaksen etappiyhteydet ja Suomen saariston vaikeat karikot. Neuvostoylimysten ei tarvinnut kärsiä puutetta pahimpina nälkäkausinakaan, sillä Suomesta salakuljetettiin heille herkkuja.

Sota-aikana puolueen jäsenet yrittivät - tosin huonolla menestyksellä - katkoa rautateitä ja tuhota tärkeitä tuotantolaitoksia. Suomalaiset kommunistit antoivat valomerkkejä puna-armeijan ilmavoimien pommituskoneilla, että ne osasivat tyhjentää lastinsa oikeaan paikkaan. Kotkan ilmiantajakommunistit ovat tästä ylpeitä vielä tänäänkin.

Puolueen kylkiäisenä toimi aikoinaan näiden ilmiantajien ja käpykaartilaisten järjestö Sodan ja fasismin vastainen työ. Suomi on ilmeisesti maailman ainoa maa, jossa vihollisen avustajat ja ilmiantajat nimittävät itseään "vastarintaliikkeeksi".

Puolueen historia, on ollut varkaiden, ryöstäjien ja murhaajien puolue. Kaikkina aikoina se on halunnut käyttää suojakilpinään Suvi-Anne Siimeksen, Ele Aleniuksen, Kalevi Kivistön ja Jouko Kajanojan kaltaisia hahmoja, joita Lenin nimitti osuvasti "hyödyllisiksi idiooteiksi".

7

2219

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nimeä

      "Hyväntahtoiset hölmöt". Suvi-Anne taisi lopulta tajuta jutun. Suomen työväenliikkeen todelliset suuret miehet ovat ehdottomasti Väinö Tanner ja Unto Varjonen. Kyllä sos.dem. asevelisiiven miehet olivat suuressa roolissa silloin kun Suomi pelastettiin kommunismilta sodan jälkeen . Suuri kiitos heille.

      • ay liikkeen

        terveydenhuollon,kouluihin ruuat,ihmisille kunnon palkat ja muuta mukavaa.ei sdp vaan suomen kommunistit.vaikea varmaan myöntää vaan löytyy historiankirjoista.


      • ei mitään tekemistä
        ay liikkeen kirjoitti:

        terveydenhuollon,kouluihin ruuat,ihmisille kunnon palkat ja muuta mukavaa.ei sdp vaan suomen kommunistit.vaikea varmaan myöntää vaan löytyy historiankirjoista.

        hyvinvointivaltion kanssa. Se on puhtaasti SDP:n luomus. Kommunistit yritti tulla ay-liikkeeseenkin vain 1944 siipeilemään sdp:n aikaansaannosten äärelle.

        ADP:n Tanner ja Varjonen ja kumppanit olivat kaikessa kuitenkin aivan liian kova pala kommunisteille eli eivät onneksi päässeet liikaa sotkemaan mihinkään.

        Ja näinhän se on: ei niissä kommunistimaissa mitään palkkoja maksettu, kaikki meni päin honkia.


      • historiaa
        ei mitään tekemistä kirjoitti:

        hyvinvointivaltion kanssa. Se on puhtaasti SDP:n luomus. Kommunistit yritti tulla ay-liikkeeseenkin vain 1944 siipeilemään sdp:n aikaansaannosten äärelle.

        ADP:n Tanner ja Varjonen ja kumppanit olivat kaikessa kuitenkin aivan liian kova pala kommunisteille eli eivät onneksi päässeet liikaa sotkemaan mihinkään.

        Ja näinhän se on: ei niissä kommunistimaissa mitään palkkoja maksettu, kaikki meni päin honkia.

        ennenkuin kirjoittelet täyttä paskaa.


      • valistaja maik
        historiaa kirjoitti:

        ennenkuin kirjoittelet täyttä paskaa.

        Respectiä Untolle!
        Varjonen valittiin SDP:n puoluesihteeriksi 25. marraskuuta 1944 pidetyssä puoluekokouksessa. Uuden puoluejohdon aloitettua toimintansa vuoden 1945 alussa Varjonen eristi nopeasti maanalaisuudesta nousseen SKP:n kanssa yhteistyön aloittaneet voimat sosiaalidemokraattien järjestötoiminnasta. Lisäksi hän nosti muita asevelisosialisteja puolueen johtotehtäviin, merkittävimpänä näistä Väinö Leskisen puolueen järjestösihteeriksi.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Unto_Varjonen


      • siipiveikko.
        historiaa kirjoitti:

        ennenkuin kirjoittelet täyttä paskaa.

        demarillekin. Demaritkin ovat kärsineet kommunistien yrityksistä pilata vasemmiston maine, Murhaaminen, diktatuurit, ihmisoikeuksien polkeminen se on kommunismia. Sosialidemokraatit sen sijaan haluavat rakentaa käytännönläheisesti hyvinvointivaltiota ja yhteiskuntaa, joka ottaa huomioon myös heikompiosaiset tavoittelematta mitään epärealistisia utopioita.


      • 'Iivan
        siipiveikko. kirjoitti:

        demarillekin. Demaritkin ovat kärsineet kommunistien yrityksistä pilata vasemmiston maine, Murhaaminen, diktatuurit, ihmisoikeuksien polkeminen se on kommunismia. Sosialidemokraatit sen sijaan haluavat rakentaa käytännönläheisesti hyvinvointivaltiota ja yhteiskuntaa, joka ottaa huomioon myös heikompiosaiset tavoittelematta mitään epärealistisia utopioita.

        Kommunistit tämän päivän Suomessa, on luonnonihme!
        Vaikka onhan kommunisteja Etelä-Koreassakin, sitä ei voi järki ymmärtää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      20
      4978
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      63
      3996
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      72
      3574
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2668
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      147
      2443
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      59
      2328
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      63
      2113
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2067
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      124
      1528
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      36
      1495
    Aihe