Jumalan Sana on Totuus

On se mahtavaa kun meillä on Raamattu johon turvata ja josta ammentaa Jumalan ikuisia Totuuksia elämämme rakennuspalikoiksi. Ja kuinka Hän lähetti meille Pyhän Henkensä opastamaan ja kirkastamaan Kristusta ja avaamaan Sanaansa opastukseksi, kehoituksesksi ja lohdutukseksi.

Jumalan rakkaus on ylenpalttinen luotujaan kohtaan, toivottavasti emme koskaan unohda sitä. Rakkaus ilmestyi Kristuksessa Jeesuksessa, joka kuoli syntiemme tähden ristinkuoleman, mutta ei jäänyt ristille vaan voitti kuoleman ja nousi kuolleista. Nyt Herramme istuu Isän oikealla puolella ja rukoilee puolestamme. Hän on ensimmäinen puolustaja, ja meidän elämämme jokainen hetki on Hänen tiedossaan ja hallinnassaan.

Häneen, rakkaaseen Vapahtajaamme on hyvä turvata näinä pimenevinä aikoina. Muistetaan valvoa ennen kaikkea itseämme, sillä itse me joudumme vastaamaan Herramme edessä. Onko meillä öljyä lampussa kun Hän tulee? Mitä pimeämmäksi aika käy, sitä enemmän tarvitsemme valoa. Pienikin valo valaisee säkkipimeässä. Kuljetaan ennen kaikkea Kristuksen läpivalaisussa, annetaan Hänen katsoa syvimpiin sydämiemme sopukoihin saakka ja paljastaa kaiken lian ja saastan. Hän on voimallinen puhdistamaan omansa ja on luvannut sen tehdä, kun valkeudessa vaellamme, alistamme kaikki tunteet, ajatukset ja teot Kristuksen hallintavallan alle.

Siunausta jokaiselle Raamattupalstalaiselle!
64977
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 64

Vanhimmat

pitkähkön ajan jälkeen taas pistäydyt palstalla, niin toivon sinulta kommenttia koskien sitä piinaa, jonka alla keskustelijat täällä sinnittelevät. Vaikka piina ei ole loputon, Jumalalle siitä ylistys ja kunnia, niin useamman vuoden on sentään jo kestänyt Teuvo Sunin ja hänen toimeksiantajansa, pimeyden ruhtinaan, herjatulva Raamattu-palstalla.

Tunnet varmasti Sunin harhaopin pohjan tarpeeksi hyvin voidaksesi kommentoida hänen asemaansa palstan painajaisena ja Herran omien pilkkaajana.

Psalmit:
145:20 Herra varjelee kaikkia, jotka häntä rakastavat, mutta kaikki jumalattomat hän hukuttaa."

Herra on voimallinen varjelemaan jokaisen uskollisen kilvoittelijan joutumasta Sunin tai muiden jumalattomien eksyttäjien saaliiksi. Siitä huolimatta olisi hyvä saada palstalle sinun "omakohtainen todistuksesi" ja credo-lausuntosi.

Siispä, ota reilusti kantaa Sunin eksytystoimintaan TAI kerro miksi et halua ottaa kantaa (kenties löytyy hyviäkin syitä!). Tee omantuntosi mukaan, Jumala sinua siunatkoon, Laurentius.

Äänestä
  • Aloittaja

    Enemmän minua harmittaa palstan valtava määrä tyhjänpäiväistä trollaamista. Niistä taitaa olla vähintään yhtä paljon haittaa kuin oppiriidoistakin.

    Siunausta sinullekin :) Olemmeko kenties keskustelleet jostain aiheesta?

    Äänestä

Aloittaja

Mukava nähdä sinuakin pitkästä aikaa.

Haluan sanoa, että ehdin lukea viestisi ennen kuin se poistettiin, ettet sitä turhaan kirjoittanut. Tietenkään en voi viestisi sisältöön yhtyä, mutta ei sitä minun puolestani olisi tarvinnut poistaa.

Sinä Teuvo jos kuka tiedät, että kun opistasi kuulin, minä etsin ja kolkutin. En kuitenkaan löytänyt, eikä minulle avattu. Jumala sulki sen oven minun edestäni armossaan. Tiedät myös, että otin etäisyyttä seurakuntaan ja halusin käydä kamppailun yksin, enkä tehdä päätöksiä vain perinteiden ja ympäröivien uskovien paineessa. Halusin olla yksin Jumalani edessä ja antaa Hänen näyttää oikea tie. Se tie ei ollut sinun viitoittama tiesi. Kun Herra vielä vahvisti sinun oppisi vääryyden osoittamalla Raamatun vastaisuuksia, ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin seurata yksin Herraa.

Hetkeäkään en sitä kadu, että jouduin sen käymään läpi. Uskon, että se oli Jumalan antama koetuskivi minulle: keneen turvaudun kun uskoni ja maailmani kyseenalaistetaan? Keneen minä luotan, ketä minä uskon? Kokemus vahvisti uskoani ja luottamustani Jumalaan. Hän myös opetti, ettei kukaan ihminen ole seuraamisen ja luottamisen arvoinen, yksin Kristus Jeesus meidän Vapahtajamme on. Uskovien yhteys ei ole inhimillistä yhteyttä eikä ihmisten seuraamista. Se on uskovan yhteyttä Isään ja Poikaan, ja sitä kautta lähimmäiseen. Kun minulla on Kristus, minulla on uskovien yhteys. Seurakuntien nimet ja nimikkeet voi sen rinnalla heittää romukoppaan.

Jos joku palstalainen tätä lukee, haluan sanoa, että Teuvossa on paljon hyvää. Meillä on myös paljon opittavaa häneltä. En halua kuulostaa sinua alentavalta Teuvo, eikä minulla ole tarvetta loukata tai syyttää sinua jostain. Ei meillä ole taistelu lihaa ja verta vastaan. Sanon kuitenkin, että se mitä sinä opetat, ei ole Jumalasta, vaikkakin se on Jumalan sallimuksesta. Et sinä kirjoittaisi sanaakaan tällä palstalla jos Jumala ei sitä hyväksyisi. Sillä on siis jokin tarkoitus. Uskon että yksi tarkoitus on se, että me kääntyisimme itseemme ja tutkiskelisimme itseämme. Mikä meille on merkityksellistä? Ketä varten me elämme? Sinä Teuvo todellakin kyseenalaistit sen - tai Jumala kyseenalaisti sinun välityksellä. Nyt se on kirkkaampana kuin koskaan mielessäni - vain Kristus on elämisen arvoinen. Vain Hänellä on merkitystä. Monessa muussakin asiassa jota sanot nykyajan uskovista olet oikeassa. Me elämme lopun aikoja, ja kun ajat pimenevät, käy ilmi ketkä ovat todellisia Kristuksen seuraajia ja ketkä eivät. Sen määrittely ei kuitenkaan ole sinun käsissäsi.

En loukkaa sinua toivottamalla siunausta, koska tiedän mitä sinä siitä ajattelen. Toivotan sinulle kaikkea hyvää ja että Jumala kirkastaisi Totuutensa sinulle.

Äänestä
  • ei kukaan ihmnen saa elämäänsä muuta henkeä kuin Saatanan valheen hengen,
    juuri sen hengen, jolla Saatana on tuon ihmisen, joko kerran
    kastettuna tai uusiokastettuna omakseen saanut, siksi sinullekin kävi näin:

    "Kun saastainen henki lähtee ulos ihmisestä, se harhailee autioilla
    seuduilla ja etsii lepopaikkaa mutta ei löydä. Silloin se päättää:

    'Minä palaan kotiini, josta lähdin.' Kun se sitten tulee ja löytää
    huoneensa tyhjillään, lakaistuna ja hyvässä järjestyksessä,
    silloin se hakee seitsemän vielä pahempaa henkeä, ja ne tulevat
    sisään ja asettuvat sinne asumaan. Näin sen ihmisen tila on lopussa
    pahempi kuin alussa.

    Samoin käy tämän pahan sukupolven."

    Väärämielisille jumalattomille näin ei voi käydä, koska ei heistä
    Jumala koskaan ala mitään saastaa pois ajaa.

    "Väärämieliset ovat harhateillä syntymästään saakka, äitinsä kohdusta
    asti ovat valehtelijat eksyksissä. Heidän myrkkynsä on kuin käärmeen
    myrkky, he tukkivat korvansa, ovat kuin kuuro kyy, joka ei kuule
    käärmeenlumoojan ääntä vaikka tämä kuinka vahvasti lumoaisi."

    Tämä voi tapahtua vain valituille, kun he luopuvat totuuden etsimisestä
    paljon ennen, kuin ovat sen edes löytäneet.

    Kun Jumalan Henki alkaa ihmistä omakseen kutsua, joko omassa
    kodissaan Raamatun ääressä, rajun onnettomuuden tai sairauksien
    saattelemana, ja kun hän ensimmäisen kerran saa kokea taivaallisen
    Hengen kosketusta, hän todella tästä ensimmäisestä kosketuksesta
    uskoo tulleensa uudestisyntyneeksi, vaikka Jumala on vasta aloittanut
    valmistelut saastan poistamiseksi valitun sydämestä.

    Kun hän sitten tämän ihana tunteen vallassa haluaa saada sille myös
    pappien siunauksen, ja menee työntämään päänsä heidän käsiensä alle,
    tai antaa jonkun porttopapin hänet alttarille kuoleman asentoon kaataa,
    jotta saisi lisää tuota taivaallista tunnetta, tai peräti antaa kastaa itsensä
    uudelleen, jotta tuo tunne varmasti hänessä pysyisi.

    Kun ihminen on tässä tilanteessa, jolloin Pyhä Henki on korkeintaan ehtinyt
    suurimmat saastat lattialta kerätä, alkaa jo kuvitella, että Jumala on hänestä
    nyt tehnyt suuren ihmisten pelastajan, vaikka Henki ei ole vielä edes yhtä
    ainoaa totuuden huonekalua ole tuohon huoneeseen tuonut. Eikä Jumala
    hänelle mitään tehtävää antanut, ja silti lähtee lihan himojen saattelemana
    viemään pelastusanomaa niille Jumalan jo paaduttamille eri hurmahenkien
    vallassa oleville ihmisille, niin näissä tapauksissa käy toteen se mistä
    Jeesus puhui.

    Kun Saatana tulee tarkistamaan huonetta, jossa ennen asusti, ja huomaa,
    että siivottu on, mutta uutta asukasta ei näy missään, niin silloin sille
    on tie avoin takaisin omaan kotiinsa. Ja niin on tuollaisen ihmisen sydämen
    ulkopuolella jonossa Saatanan seitsemän rekka-autoa täynnä saastaa
    sinne tuotavaksi, niin kuin on autorekkoja Vaalimaan tullissa.

    Ja juuri tällaisia ihmisiä on tämäkin palsta pullollaan. Rekisteröityinä ja
    ilman rekisteriä, ja jopa vuorotellen eri nimimerkeillä esiintyen ja
    kauheasti ihmetellen, kun Totuuden Hengen saaneen ihmisen kohtaavat,
    kuten ihmetteli eräs edesmennyt lahkojohtajakin:

    "Miten joku ihminen voi olla synnitön? Minun sydämestäni ei ainakaan löydy
    muuta kuin syntiä ja saastaa, ja silti saan olla Jeesuksen puhtaaksi pesemä
    syntinen."

    Siksi Jeesus tänäänkin ja tämänkin sukupolven keskellä ihmettelee:

    "Mutta kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?"

    Uskovia kyllä löytyy, pilvin pimein - mutta se onkin jo toinen juttu.

    Paholaisen 1. henki:

    Ensiksi on syytä muistuttaa, että Kristuksen Henki on Totuuden
    Henki ja Antikristuksen ja hänen palvelijoittensa henki on valheen
    henki. Koska kumpikin käyttää oppikirjana Raamattua, ei Saatana
    kuoleman enkelin pysty ketään Jumalaa etsivää kadotukseen
    viemään, vaan sen maskeerattava itsensä valheen asuun, kuten
    Jeesus ja Paavali tästä ilmoittivat::

    "Varokaa vääriä profeettoja, he tulevat luoksenne lampaiden
    vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia."

    "Semmoiset ovat vääriä apostoleja, petollisia työntekijöitä, he vain
    tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi. Eikä ihme, tekeytyyhän itse
    Saatanakin valon enkeliksi.

    Ei siis ole mitenkään merkillistä, että hänen palvelijansa esiintyvät
    Jumalan asian palvelijoina. He saavat tekojensa mukaisen lopun."

    Siinä onkin jo selvät ohjeet näiden henkien tunnistamiseksi, kun
    ne ovatkin vain lauhkean lampaan ihania henkiä eivätkä mitään
    tämän murhaajan henkiä.

    Kun Paholainen siis tulee tarkistamaan entistä saastaista kotiaan,
    se ilostuu, kun näkee siellä suoritetun siivousta, mutta kun uudesta
    asukkaasta ei näy vielä vilahdustakaan, niin päättää palata takasin.

    Siksi Paholaisen 1. rekka onkin täynnä vain rakkautta. Ei suinkaan
    rakkautta totuuteen, koska sitä ei tällä valheen hengellä ole, vaan
    rakkautta valheeseen, koska sen ainut tehtävä on tämän valheen
    kautta on "johdattaa kadotuksen kaikki ne, jotka eivät ole
    rakastaneet totuutta, joka olisi pelastanut heidät."

    Tätä ensimmäistä henkeä se itse kutsuu ekumenian hengeksi,
    mutta valheen henki kun on, ei kerro, että se todellisuudessa
    on yhdessä eksyttämisen henki.

    Ja eipä liene Raamatussa toista sellaista Jeesuksen ilmoitusta, jota
    he olisivat enemmän täällä valheen hengessä levittäneet, kuin sitä
    rakkauden kaksoiskäskyä.

    Ja kun tämä rakkaus ei ole rakkautta totuuteen, eli näkymättömään,
    se on rakkautta maailmaan ja sen loistoon kauniisti koristeltuihin
    kirkkoihin ja valkeisiin ja kultaisiin pappien vaatteisiin, kultakypäriin
    ja kauniisti maalattuihin kuviin ja veistettyihin patsaisiin.. Juuri siihen
    loistoon, jolla Paholainen yritti Jeesuksenkin omakseen saada,
    näitä kirkkolaitoksiaan johtamaan.

    Huippunsa tämä henki saa heti kohta sen jälkeen, kun tämän hengen
    vallassa olevat ihmiset yksimieliset hyväksyvät niiden kahden
    Jeesuksen viimeisen todistajan tappamisen. Ja niin alkaa ihmiskunnan
    historiassa suurin ilosanomajuhla Vatikaanista hurmahenkisten
    telttamajoihin:

    "Maan asukkaat iloitsevat heidän kohtalostaan, pitävät juhlia ja
    lähettävät toisilleen lahjoja, sillä nuo kaksi profeettaa olivat pahoin
    vaivanneet maan asukkaita."

    Monin verroin pahemmin kuin mitä yksi Teuvo Suni on vaivannut
    Suomi24 raamattukeskustelijoita.

    Paholaisen 2. henki:

    Kun se on kaikki Raamatun rakkauslauseet huoneensa seinille
    hyvään järjestykseen laittanut - kaikki muut, mutta ei näitä:

    "Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän
    vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista.
    Te ette voi palvella sekä Jumalaa, että mammonaa."

    "Joka rakastaa isäänsä tai äitiänsä enemmän kuin minua, ei kelpaa
    minulle, eikä se, joka rakastaa poikaansa tai tytärtänsä enemmän
    kuin minua, kelpaa minulle."

    "Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan.
    Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä omikseni
    valinnut, ja siksi maailma vihaa teitä."

    "Te uskottomat! Ettekö tiedä, että rakkaus maailmaan on vihaa Jumalaa
    kohtaan? Joka tahtoo olla maailman ystävä, asettuu Jumalan viholliseksi."

    Se aloittaa purkaa tätä toista rekkalastiaan, jossa se tuo omien sydämiin
    välinpitämättömyyden eli velttouden hengen, ja tämän ensimmäisen hän
    on lähtemättömästi taltioinut jokaisen omansa, niin piispan, papin,
    maallikon, niin miehen kuin naisenkin sydämeen:

    "Kukaan meistä ei voi tietää totuutta, ja jos joku sanoo sen tietävänsä,
    on hänestä jo silloin tullut toisten tuomitsija."

    Ja tästä jotkut vielä ylpeilevätkin, koska kokevat, että tämä tietämättömyys
    pitää heidät jatkuvasti nöyränä Jumalan edessä.

    Ja jo tästä toisesta omasta hengestään se on todella ylpeä, koska se
    sisältää samalla sen yhden Paholaiselle tärkeimmän asian: Pyhän
    Hengen pilkan. Koska siinä herjataan tätä Jeesuksen ilmoitusta vastaan:

    "Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden.
    Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee ja
    ilmoittaa teille, mitä on tuleva.

    Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta."

    Ja tällekin hengelle se löytää Raamatusta vaikka kuinka paljon todisteita,
    kun se sitä omillaan luettaa niin kuin Piru sitä luettaa. Tässä joitakin
    vuosien varrelta kerättyjä tämän hengen lausuntoja:

    "Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista."

    "Se on täytetty!" sillä armosta me olemme pelastetut.

    "Sinä luet liikaa Raamattua, lukisit kirkkohistoriaa niin näkisit, että aina
    on kirkon historiassa tehty vääryyksiä."

    "Sinun on hankittava itsellesi sielunhoitaja, sillä ei Jumala enää tässä
    ajassa voi puhua yhdellekään ihmiselle."

    "Kuinka Jumala voi muka sinulle puhua, kun ei se puhu meidän Reijollekaan,
    joka sentään on pappi."

    "Minun sydämestäni ei ainakaan löydy muuta kuin syntiä ja saastaa, ja silti
    saan olla Jeesuksen verellä pesty suuri syntinen."

    "Minä teen joka päivä syntiä, ja joka päivä minä saan ne Jeesukselta anteeksi."

    "Teuvo, minä en pysty sinua auttamaan sillä en ole hengenmies, vaan hallintojohtaja."

    Ja lopuksi tämän välinpitämättömyyden hengen loppuhuipennus.:

    "Huolettomasti he parantelevat minun kansani vammoja. He sanovat
    "Nyt on rauha, kaikki hyvin!" vaikka rauhaa ei ole.

    Heille käy onnettomasti, koska ovat tehneet kauhistuttavia
    tekoja mutta eivät suostu edes häpeämään - häpeän tunne heiltä
    puuttuu tyystin. He kaatuvat kaatuneitten joukkoon, heistä
    tulee loppu, kun minä rankaisen heitä."

    Paholaisen 3. henki

    Ja tästä rekkalastista se purkaa kateutta huoneensa joka nurkkaan.
    Josta jokainen Pyhän Hengen saanut saa kyllä osansa kuulla:

    "Teuvo Suni, laskeudu jo pois sieltä ylhäältä narsistin jakkaralta
    meidän muiden syntisten joukkoon armoa anelemaan. Et sinä
    mikään Jumalan profeetta ole, vaan itse olet itsesi Lusiferin
    profeetaksi nostanut. Syntinen avionrikkoja ja vielä väittää olevansa
    synnistä vapaa. Tee parannus, ennen kuin kuolet!"

    Tämän palstan kaikkien uudelleen kastettujen väärämielisten suurin
    kateudenaihe minua kohtaan on siinä, kun Jumalan pelkästä armosta
    annetun kasteen johdosta, hän 40 vuoden vihanpidon jälkeen päätti
    antaa Poikansa ilmestyä ja johdattaa lopulta ahtaan portin kautta
    hänen puhdistettavaksi ja Pyhän Henkensä omistajaksi . Sillä tähän
    päivään mennessä ei tälläkään palstalla ole näkynyt yhtä ainoaa
    ihmistä, ei miestä eikä naista, joka tuon saatanallisen uuden kasteen
    jälkeen olisi saanut Jumalalta Pyhän Hengen.

    Jospa tietäisitte, minkälaisia syytöksiä väärämieliset Paavalillekin
    kateudesta latelivat, niin hämmästyisitte, sillä eivät ne yhtään
    ole poikenneet niistä sadoista kateuden huudoista, joita minäkin olen
    täällä kolmen vuoden aikana osakseni saanut. Ja Jeesukseen tätäkin
    ensiksi sovellettiin:

    "Kun väkijoukko oli koolla, Pilatus kysyi: "Kumman haluatte?
    Vapautanko Barabbaksen vai Jeesuksen, jota sanotaan Kristukseksi?"

    Hän näet tiesi, että Jeesus oli pelkästä kateudesta jätetty hänen käsiinsä."

    Osasi Paavali itsekin käyttää kateutta hyväkseen:

    "Teille pakanuudesta kääntyneille: minä ylistän tehtävääni kansojen apostolina,
    sillä näin herätän ehkä heimolaisissani kateutta teitä kohtaan ja voin pelastaa
    joitakuita heistä."

    "Annoin teille ravinnoksi maitoa, en vielä vahvaa ruokaa, sillä sitä te ette olisi
    vielä kestäneet. Ette kestä sitä nytkään, sillä olette yhä vanhan luontonne
    vallassa. Kun kerran teillä on keskinäistä kateutta ja riitaa, silloinhan vanha
    luontonne vallitsee teitä ja te elätte niin kuin ihmiset ainakin."

    Ja erittäin tuttu tilanne tälläkin palstalla:

    "Jotkut tosin julistavat Kristusta vain kateudesta ja riidanhalusta, mutta
    toiset vilpittömin mielin. Nämä toimivat rakkaudesta, koska tietävät,
    että minun tehtäväni on puolustaa evankeliumia. (Totuutta).

    Nuo toiset taas julistavat Kristusta juonittelunhalusta, epäpuhtain mielin,
    ja uskovat näin tuottavan minulle murhetta täällä vankeudessani."

    Ja esimakua tämänkin palstan tapahtumista sain jo 16.121988 kello 03.10,
    kun Pyhä Henki tämänkin salaisuuden opettaessaan paljasti:

    "Se, joka opettaa toisin, eikä seuraa Herramme Jeesuksen Kristuksen
    terveellisiä sanoja ja uskomme mukaista oppia, on pöyhkeä eikä ymmärrä
    mitään. Hänellä on vain kiihkeä halu väitellä ja kiistellä.

    Sellaisesta syntyy kateutta, riitaa, herjauksia, ilkeitä epäluuloja ja alituista
    kinastelua sellaisten ihmisten kesken, jotka ovat menettäneet järkensä ja
    itävät uskontoa vain tulolähteenä (Kirkollisveroja ja jäsenmaksujen kerääjät).

    Ja näin tämä kateuden henki vaikuttaa tälläkin palstalla joka päivä, kun
    väärämieliset ja Jumalan paaduttamat eivät enää pysty tätäkään ymmärtämään:

    "Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä ja tottelemattomia, olimme
    eksyksissä ja monenlaisten himojen ja nautintojen orjia, elimme pahuuden
    ja kateuden vallassa, vihattuina ja toisiamme vihaten."

    Paholaisen 4. henki:

    Tämä rekkalasti on täynnä tyhmyyttä eli ymmärtämättömyyttä
    ja sen mukana tulee sivutuotteena, pelkoa, masennusta,
    ahdistusta ja kalseaa oloa.

    Jos tämä nyt jotakin Jumalan jo paaduttamaa edes hieman lohduttaa,
    niin palautan mieleenne, että opetuslapsissakin oli tämä sama
    tyhmyyden eli ymmärtämättömyyden henki, joka kyllä ymmärtää
    sen hengen omistajan, Paholaisen puhetta, mutta ei Pyhän Hengen
    puhetta, kuten sen Jeesus heille sanoi:

    "Oletteko tekin yhä noin ymmärtämättömiä?"

    "Voi teitä ymmärtämättömiä! Noinko hitaita te olette uskomaan
    kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet?"

    Ja tämä henki tunkeutuu ihmiseen silloin, kun ihminen lihassaan
    kokee olevansa uudestisyntynyt, ja lähtee torvet soitellen
    julistamaan armosta pelastumistaan, pitää uskonlamppujaan
    kaikkien näkyvillä, mutta kun ilta tulee, ei lampuissa olekaan
    öljyä, eli Pyhää Henkeä, ja niin hän jäävät pimeyteen:

    "Mutta kun he olivat ostamassa öljyä, sulhanen tuli. Ne, jotka olivat
    valmiit, menivät hänen kanssaan häätaloon, ja ovi suljettiin.

    Jonkun ajan kuluttua toisetkin saapuivat sinne ja huusivat: 'Herra,
    Herra, avaa meille!' Mutta hän vastasi: "Totisesti, minä en tunne teitä.'
    Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä."

    "Kuinka suuret ovatkaan sinun tekosi, Herra, kuinka syvät sinun
    ajatuksesi! Tyhmä ei sitä käsitä, mieletön ei ymmärrä.

    Vaikka jumalattomat rehottavat kuin ruoho, vaikka vääryydentekijät
    ( tälläkin palstalla ) nyt kukoistavat, he tuhoutuvat, katoavat ikiajoiksi."

    "Kuinka kauan te tyhmät ( tälläkin palstalla ) hellitte tyhmyyttänne,
    pitkäänkö, kerskujat, kerskutte, hullut vihaatte tietoa?".

    "Tyhmä istuu kädet ristissä ja kalvaa omaa lihaansa."

    "Tyhmiä olivat kansan paimenet, he eivät kysyneet neuvoa Herralta!
    Siksi he toimivat väärin, ja niin koko heidän laumansa hajotettiin."

    Ja niin hajotetaan kerran tämänkin kansan tyhmien paimenten laumat,
    koskapa Pyhä Henki on sanonut: "Ihmiskunnan tietämättömyyden
    huipulla seisovat teologian tohtorit."

    "Mutta Herra on kanssani kuin väkevä sankari, vihamieheni kaatuvat
    eivätkä voi minulle mitään.

    Heidän aikeensa epäonnistuvat, niin tyhmiä he ovat, eikä sitä koskaan
    unohdeta, alinomaa he saavat kantaa häpeäänsä."

    Ja tämän viimeisen tähän ottamani Jumalan ilmoituksen hän paljasti
    minulle kaksi kuukautta ennen kuin tehtävänsä antoi. Kaiketi vain
    jo silloin voimaksi kestämään edessä olevin pilkkaajien suurta määrää.
    Tämä tapahtui 16.9.1989 kello 04.10:

    "Sinä olet varjellut pilkkaajiani liialta älyltä, et anna heille aihetta voitonjuhliin."

    Paholaisen 5. henki

    Kun se on tämän rekkalastin valitun sydämeen tyhjentänyt, silloin
    siellä riemu raikaa, kun hurmahenget alkavat ivata ja pilkata Totuuden
    Henkeä.

    "Niin kävi myös Sodoman ja Gomorran ja muiden sen seudun kaupunkien,
    jotka samalla tavoin antautuivat siveettömyyden ja luonnonvastaisten
    himojen valtaan: niiden saama rangaistus on varoittava esimerkki, joka
    muistuttaa ikuisesta tulesta.

    Yhtä kaikki nämä hurmahenget tekevät samalla tavoin. He saastuttavat
    oman ruumiinsa, halveksivat Herraa ja hänen valtaansa ja herjaavat
    henkivaltoja.

    Nämä ihmiset ovat häpeätahroja teidän rakkaudenaterioillanne, kun he
    mässäilevät mistään piittaamatta. He ovat paimenia, jotka huolehtivat
    vain itsestään. He ovat paimenia, jotka tuuli vie ja jotka eivät vettä anna,
    puita, jotka syksyllä eivät kanna hedelmää, ,kahdesti kuolleita juuriltaan,
    repäistyjä, pärskyviä meren aaltoja, joiden vaahtoharjanne on heidän
    häpeänsä, radaltaan harhautuneita tähtiä, joille ikuisiksi ajoiksi on varattuna
    synkin pimeys.

    Nuo ihmiset ovat osaansa tyytymättömiä valehtelijoita, jotka elävät himojensa
    vallassa. Heidän puheensa ovat suurellisia, ja omaa etuaan tavoitellen he
    mielistelevät ihmisiä."

    Nämä henget eivät välttämättä tulee kaikkiin ihmisiin juuri tässä järjestyksessä,
    missä ne tänne kirjoitan. Etenkin tämä hurmahenki tulee hyvin moneen ihmiseen
    heti, kun he ovat hylänneet Jumalan pelkästä armosta annetun kasteen, ja
    lähteneet lihan haluja tyydyttääkseen uudelleen kastettavaksi.

    Kuten tämänkin palstan hurmahenkisin valehtelija, joka riemuliiterinsä
    kätköistä antaa ivan ja pilkan lentää:

    "Tällainen mies on Teuvo Suni:
    liikaa riehuva, paisunut, harhaoppinen, perkeleen lapsi, pahapietari, Helvetin
    luukkujen lonksuttelija, kiroaja, Helvettiin ohjaaja, säälittävä, Teuvo-parka,
    soidinlentoaan lentävä epätoivoinen mies, tuomiokiihkoinen houkka, omissa
    mehuissaan teutaroiva, amok-juoksua juokseva uskonnollinen mies,
    herjaajahenki, höyryävä, valheprofeetta, röyhkeä, filistealainen syyttäjä,
    oppi-isä,kiroaja, sunilainen, mutapainija, katkera, palavia nuolia ammuskeleva,
    Jumalan vastustaja, perkeleen apuri, kaupustelija, luopunut, pimeä, villipeto,
    ihmisparka, kouristunut, mentaaliongelmainen, rehvastelija, omavanhurskas,
    teatraalinen, tuomitseva, mahtaileva, sumuttaja, mytologi, fanaattinen löylynlyöjä,
    ahtaan portin mestari, sielunviholliselle haiseva, vihaaja, aggressiivinen,
    epätoivoinen, kiroava, verenhimoinen, epätasapainoinen, epänormaali, sairaalloinen,
    orjuuttaja, täyskahjo, petollinen, ymmärrykseltään pimentynyt, äkseeraaja,
    elämäkertahorinansa kaupustelija, naurettava jankuttaja, julmuri, valehtelija,
    eksyttäjä, säälimätön, rakkaudeton, kastehitleristi, suni-evankelista, pahuudessa
    täysi-ikäinen, sanan ymmäryksessä sikiöasteella, vanhoissa rytkyissä kulkeva,
    mielivaltainen, ylpeä, tuomari, julkea pilkkaaja, maagikko, anekauppias,
    petkuttaja, haisevan ja oksettavan harhainen, makaaberi, porttisulkeisten pitäjä,
    höynäyttäjä, mafioso, remuaja, pilkkaaja, herhiläinen, nylkyri, vanha, äkäinen,
    raateleva susi, inkvisiittori, turhanpuhuja, niskuroija, poltinraudalla merkitty,
    tuhoon tuomittu, desperaado, ihmisraunio, valheveli, uhkarohkea, tökerö,
    kerskailija, pikku-Napoleon, sokea, miinoittaja, palstaterroristi, häirikkö, loruilija,
    uijari, paatunut, pääjehu, piruettimestari, Veljien syyttäjä, taikauskoinen, salakavala,
    pöyhkeilijä, egoisti, raakalainen, tyhjä, säälimätön, ruoskija, hirviö, loitsuja, juonija,
    itserakas, kiljuva jalopeura, sopankeittäjä, mellastaja, pikkunilkki, monotoninen,
    haaksirikkoutunut, kulttipomo, uhkapeluri, karmea, vastenmielinen, herodesmainen
    styränki, kajahtanut, vihainen rakkikoira, kireäpipoinen, näyttelijä, diktaattori,
    Teuvo-Il Sung, raivokas, megalomaaninen, porttifilosofi, väärämielinen, härkä,
    kärppä, kaappari, korppi, merkillinen mies, väärä todistaja, itsekehuja, vähäjärkinen,
    saastainen, alhainen, tökerö, egosentrinen, huijari, väärentäjä, taruilija, aseiden
    paukuttelija, omissa mehuissaan isottelija, massapostittaja, hirmuvaltias,
    estapon otteita käyttävä, ihmissusi, Napoleon- syndroomasta kärsivä,
    kuolemankankea, jumalan varamies, Jeremia II, kuoleman kalman levittäjä,
    puskapelle, Pol Potin hengenheimolainen, sunologi, säälittävä, petetty, sepittäjä,
    itsensä ylentäjä, jumalaton, kenttäoikeuden päätuomari, luikertelija, epäkristillinen,
    mustan magian harjoittaja, vanha mies, vihollisen orja, perkeleen saran kyntäjä,
    Baabelin profeetta, teutaroija, kylmä, hyytävä, raaka, kyseenalainen, mätä, koin
    syömä, korskea kuin Herodes, tunkion kukko, armon halveksuja, Suni&Co.,
    aamukiroilija, kakkapuheinen, Hitleriin verrattava, toivoton, häviäjä, amatööritason
    sääprofeetta, teosofisen humpuukin levittäjä, Ruukin rohveetta, maakuntasarjan
    painija, huuhaa-mies, Ruukin Mooses, verikoira, pyöveli, vaarallinen,häikäilemätön,
    estoton, sielunsa myynyt, vauhtisokea, vertahyytävä solvaaja, Ruukin Jeremia,
    narsisti, marttyyria esittävä, tyrkyttäjä, moraaliton sotilas, vihollisen vanki,
    vihollisen äänitorvi, hapattaja, valheen kylväjä, petturi, viekoittelija, mystikko,
    ideologi, kapinen susi, vankeudessa viruva, torven töräyttäjä, sirkuspelle, pikku
    pelinappula, kirologi, valheen liemen litkijä, rappiolla, ilotulittaja, mönjän nakkaaja,
    porttisulkeisten pitäjä, paise, herhiläinen, runoilija, valhevärssyjen väsääjä,
    palstajulkimo, nujertaja, häpäisijä, halvaannuttaja, Ruukin karhu, julma, raateleva,
    kangastus, perkeleen perikuva, luhistuva persoona, uskonnollinen peluri, patologinen
    valehtelija, pelle-hermanni, sielunvihollisen apuri, porttivahti, empiristi, kiristäjä,
    fariseus, klovni, tyly, retostelija, lavertelija, satanisti, agitaattori, Havukka-ahon
    Teuvo, kireä, pakkosyöttäjä, mafioso, outo veikko, kaunainen, show-mies,
    säälittävä ikämies, oman kunnian etsijä, hörhö, horroksessa, tyrmääjä, römeä
    seireeni, tyrmäystippojen tarjoaja, väärä tuomari, kalifi, ylenkatseellinen,
    yliannostettu, ihmispolo, ruoskija, kavala, käärme, myrkynkylväjä, yleinen
    syyttäjä, näkyjen näkijä, kameleontin henki, saatanan siteissä, kukko,
    rymistelijä, nettisaarnaaja."

    Paholaisen 6. henki

    Tämä rekka tuo väärämielisen sydämeen kenties Paholaisen
    rakkaimman hengen: syyttäjähengen. Siitä syystä rakkaan, koska
    juuri hän itse Jumalan omien syyttämisen takia joutui taivaasta
    tänne alas maailmaan syöstyksi, ja täällä nyt oikein sydämensä
    halusta panee kaikki väärämielisensä syyttämään Jumalan valittuja
    päivin ja öin.

    "Taivaassa syttyi sota. Mikael ja hänen enkelinsä kävivät taisteluun
    lohikäärmettä vastaan. Lohikäärme enkeleineen teki vastarintaa mutta
    kärsi tappion, eikä sille ja sen enkeleille ollut enää sijaa taivaassa.

    Tuo suuri lohikäärme, tuo muinaisaikojen käärme, jota kutsutaan
    Paholaiseksi ja Saatanaksi, TUO KOKO IHMISKUNNAN EKSYTTÄJÄ,
    syöstiin maan päälle, ja samoin syöstiin alas sen enkelit.

    Minä kuulin, kuinka taivaassa sanottiin kovalla äänellä: - Nyt on pelastus
    tullut, meidän Jumalallamme on kuninkuus ja mahti ja hänen voidellullaan
    valta. Nyt on syyttäjä syösty alas, tuo, joka meidän Jumalamme edessä
    syytti veljiämme päivin ja öin.

    He voittivat hänet, Karitsan veri ja heidän todistuksensa toivat heille voiton.
    He eivät säästäneet henkeään vaan olivat valmiit kuolemaan.

    Iloitkaa siis, taivaat ja te taivaiden asukkaat! Mutta voi maata ja merta
    - Saatana on laskeutunut teidän luoksenne! Se on raivon vallassa, sillä
    se tietää, että sen aika on lyhyt."

    Tässä todistukseksi jokunen näistä minuakin kohtaan tulleista syytöksistä,
    joita voi lukea lisää joka ainoasta avauksestani, kun väärämieliset eivät
    niiden sanomaa Paholaisen vaikutuksesta siedä:

    "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi" Mutta jättää tuomatta nämä:

    "Kaiken, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille. Tässä
    on laki ja profeetat."

    "Älkää tuomitko sen mukaan, miltä asia päältä katsoen näyttää, vaan
    tuomitkaa oikein."

    "Valehtelija, Teuvo Suni. Sinähän puhut täyttä sontaa ja valhetta, ja tuota
    väität Pyhän Hengen sinulle valaisseen. Armeijassa epäonnistuit.
    Hengellisellä alueella yritit menestyä, mutta sielläkin epäonnistuit myöskin,
    Seisot nyt elämäsi raunioilla!"

    "Mietin, tarvittaisiinko sinun tapauksessa terapiaakin. Voisiko joku kristitty
    psykologi tai psykoterapeutti auttaa traumasi hoitamisessa?"

    "Sinä olet seonnut päästäsi!"

    "Olemme jo liiaksi nähneet tällä palstalla langenneen Lusifer-nimisen
    kerubin nykyistä nimeä kirosanana TS:n kirjoituksissa, joten oli jo aikakin
    ryhtyä tositoimiin!":

    "Leikki-profeetan aika täällä tullee päättymään, ja hänen kätyrinsäkin
    saanevat vähemmän tulta oppi-isänsä ja lusiferin palstalta poissa ollessa
    -ainakin jonkin aikaa."

    "Sinä luet liikaa Raamattua. Lukisit kirkkohistoriaa, niin näkisit että aina

    Silloin kun tuokin pappi nämä sanansa sanoi, en vielä ollut kirkkohistoriaa
    lukenut. Mutta Jumala senkin, samoin kuin koko maailman historian läpi
    luetti näyttääkseen toteen sen, mistä hän Johannekselle Patmos-saaren
    vankeudessa puhui, ja jo ennen sitäkin:

    "Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa."

    Paholaisen 7. henki

    Tämä viimeinen rekkalasti pitää sisällään Paholaisen perushengen,
    josta Jeesus sanoo:

    "Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne ja hänen halunsa
    te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti."

    Siksi tämä henki uhkuu todellista vihaa kaikkia Jumalan valittuja kohtaan,
    jopa niinkin rajusti, että tämän hengen vallassa olevat alkuseurakunnankin
    aikaan estoitta surmasivat Jumalan valittuja, koska Paholaisen heille
    antaman "pelastusvarmuuden" mukaan he siinä tekevät vain pyhää palvelusta
    Jumalalle, kuten Jeesus sanoo:

    "Olen puhunut tämän teille, ettei uskonne koetuksissa sortuisi. Teidät
    erotetaan synagogasta( seurakunnasta), ja tulee sekin aika, jolloin jokainen,
    joka surmaa jonkun teistä, luulee toimittavansa pyhän palveluksen Jumalalle."

    Joka on tätä palstaa nämä kolme vuotta seurannut, tietää senkin, miten
    noita uhkauksia on jo minullekin sadellut, ja viimeisiä varoituksiakin on
    tullut jo useita.

    Ja mitä seurakunnasta erottamiseen tulee, niin tuskin yksikään porttoseurakunta
    erottaa ainuttakaan sinne rahaa kiikuttavaa, vaan erottamisen suorittaa Pyhä Henki,
    joka sieltä omansa pois kutsuu ennen kuin saapuu ne tuhoamaan.

    Näistä vihan purkauksista Totuuden Henkeä kohtaan saa täältä joka päivä
    lukea, joten ihme on, jos ei enää kukaan pysty huomaamaan, miten hyvin ne
    käyvät toteen Jeesuksen ennalta antamien ilmoitusten kanssa:

    Äänestä

  • Aloittaja

    tms37 kirjoitti:

    ei kukaan ihmnen saa elämäänsä muuta henkeä kuin Saatanan valheen hengen,

    Sana sanoo toisin:

    Ap. t. 8:17    

    "Silloin he panivat kätensä heidän päällensä, ja he saivat Pyhän Hengen."

    Ap. t. 9:17    

    "Niin Ananias meni ja astui huoneeseen, pani molemmat kätensä hänen päälleen ja sanoi: 'Veljeni Saul, Herra lähetti minut - Jeesus, joka ilmestyi sinulle tiellä, jota tulit - että saisit näkösi jälleen ja tulisit täytetyksi Pyhällä Hengellä'."

    Ap. t. 19:6    

    "Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat."

    Lisäksi Heprealaiskirje 6 lukee opin kätten päällepanemisesta uskon perusteisiin.

    Tämänkin olemme käyneet läpi jo pariin kertaan. Kertaakaan et ole pystynyt vastaamaan vaan pyörität omaa sanomaasi alusta loppuun ja lopusta alkuun. Todellisiin haasteisiin sinä et voi tarttua, koska se saattaisi horjuttaa oppiasi.

    Lisäksi olen useaan otteeseen toistanut, että minut on kerran kastettu upotuskasteella.

    Raamattu on Jumalan ilmoitus. Jos et pysty opetustasi sillä perustelemaan, opillasi ei ole mitään virkaa.

    Äänestä

  • UPDATE_6818060 kirjoitti:

    kun Pyhä Henki vielä opetuslasten kautta toimi, mutta siitä
    rituaalista Paavali varoitti jo Timoteusta Rooman vankeudessa
    ollessaan, kun näki, miten Saatana otti senkin omaan käyttöönsä:

    "Harkitse kätten päällepanmista tarkoin, jotta et joutuisi
    iosalliseksi toisten synteihin. Säilytä itsesi puhtaana."

    Siksi sinäkin olet osallisena tuon helluntailaisen uusiokastajan
    synteihin ja hän sinun synteihisi, ja siinä te yhdessä istutte
    Saatanan talutusnuorassa niin kuin kaksi täitä tervassa.

    Pyhä Henki toimii opetuslastensa kautta tänäkin päivänä. Vaikka saatana kuinka matkisi Jumalan säätämiä toimia, pitääkö Jumalan alistua siihen ja lopettaa oma toiminta esimerkiksi kätten päällepanemisen kautta? Silloinhan Sana toteutuisi vain hyvin rajallisena aikana, ja jälkipolven lukijat eksyisivät lukemalla Jumalan omaa Sanaa. Jumalan Sana on ikuinen ja muuttumaton.

    Mitä tulee kätten päällepanemiseen, Paavalin varoitus on aiheellinen. Jumala ei kutsunut Timoteusta siunaamaan syntejä, vaan saarnaamaan evankeliumia. Ei tule kuitenkaan unohtaa, että Timouteus oli itse saanut Pyhän Hengen Paavalin käsien kautta, kuten Paavali kirjoittaa toisessa kirjeessään:

    1:6: "Siitä syystä minä sinua muistutan virittämään palavaksi Jumalan armolahjan, joka sinussa on minun kätteni päällepanemisen kautta."

    Muistutan myös, että aikaisemmin Paavali oli luetellut opin kätten päällepanemisesta uskon perusteisiin:

    Hepr. 6:1-2:

    "Jättäkäämme sentähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan, oppia kasteista ja kätten päällepanemisesta, kuolleitten ylösnousemisesta ja iankaikkisesta tuomiosta."

    Se, että meidän pitää olla varuillamme Jumalan antamien lahjojen kanssa ei tarkoita sitä, että niiden käyttö pitäisi lopettaa kokonaan. Tämä sama toistuu kaikissa muissakin lahjoissa, joiden käyttöön Paavali meitä kehoittaa, mutta varoittaa silti niiden väärinkäytöstä. Profetoiminen on hyvä esimerkki tästä. Pyhä Henki ei ole mikään hallittavissa oleva voima, vaan Kaikkivaltiaan Jumalan lähettämä Toinen Puolustaja. Hän on suvereeni Jumala, jonka Kristus lähetti meillä opastajaksi, puolustajaksi ja kirkastamaan meille itseään. Avaamaan Sanaa, näyttämään synnin vanhurskauden ja tuomion.

    Ja lopuksi Johanneksen sanoin:

    "Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä."

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Tässä on kuvaus sinusta.

    13 Mutta pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen.

    opeta noin, kuin sinä väität, että sillä teolla voi osallistua toisten synteihin, vaan Paavali sanoo Timoteukselle, että älä ole liian kerkeä panemaan käsiäsi kenenkään päälle, äläkä antaudu osalliseksi muiden synteihin.

    Sinä väität Paavalin sanoneen, että kerkeä kätten päälle paneminen osallistuttaa toisten syntiin. Sinä vääristät tuon opetuksen, sillä tuo kätten päälle paneminen heppoisin perustein on väärää sen takia, että ihmisen pitää ensin olla parannuksen tehnyt ja uskoa Jumalaan, eikä käsiä pidä panna parannusta tekemättömien päälle, ettei heille jäisi luulo, että heidät siunataan synteineen vaikka he eivät tahdo syntejään tunnustaa ja tehdä parannusta.

    Tuossa lauseessa on sivulauseena tuo äläkä antaudu osalliseksi toisten synteihin, mutta se ei tarkoita, että kätten päällepanemisella osallistuu toisten synteihin. Jokaisella Jumalan omalla tulee olla vastuu toiminnastaan ja käsien kautta siunaaminen tulee tehdä uskovaisille, ei kaikille pyytäjille.

    Meillä on lupa laittaa kädet heidän päälleen, jotka totisesta sydämestä uskovat ja tahtovat tulla siunauksesta osalliseksi.

    1. kirje Timoteukselle 5
    20 Syntiä tekeviä nuhtele kaikkien kuullen, että muutkin pelkäisivät.
    21 Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen ja valittujen enkelien edessä, että noudatat tätä, tekemättä ennakolta päätöstä ja ketään suosimatta.
    22 Älä ole liian kerkeä panemaan käsiäsi kenenkään päälle, äläkä antaudu osalliseksi muiden synteihin. Pidä itsesi puhtaana.
    23 Älä enää juo vain vettä, vaan käytä vähän viiniä vatsasi tähden ja usein uudistuvien vaivojesi vuoksi.
    24 Muutamien ihmisten synnit ovat ilmeiset ja joutuvat ennen tuomittaviksi, toisten taas seuraavat jäljestäpäin;

    muotoilla Raamatun jakeita omiin tarkoituksiisi sopiviksi.

    Äänestä

  • päälle panemisesta kirjoitti:

    eihän hän tiedä todellisesta raamatullisesta uskonelämästä paljon mitään. Kaikki irtojakeet hän noukkii vain sen mukaan kuin niistä on hyötyä hänen vääristyneille käsityksilleen. Kyllä raamatussa jakeita riittä joka lähtöön ja niistä voi asiayhteyksistään irrottelemalla tehdä vaikka minkälaisia näkemyksiä. Kaikkien ei todellakaan pitäisi pyrkiä opettajiksi.

    Äänestä

  • UPDATE_6818060 kirjoitti:

    Pyhä Henki toimii opetuslastensa kautta tänäkin päivänä. Vaikka saatana kuinka matkisi Jumalan säätämiä toimia, pitääkö Jumalan alistua siihen ja lopettaa oma toiminta esimerkiksi kätten päällepanemisen kautta? Silloinhan Sana toteutuisi vain hyvin rajallisena aikana, ja jälkipolven lukijat eksyisivät lukemalla Jumalan omaa Sanaa. Jumalan Sana on ikuinen ja muuttumaton.

    Mitä tulee kätten päällepanemiseen, Paavalin varoitus on aiheellinen. Jumala ei kutsunut Timoteusta siunaamaan syntejä, vaan saarnaamaan evankeliumia. Ei tule kuitenkaan unohtaa, että Timouteus oli itse saanut Pyhän Hengen Paavalin käsien kautta, kuten Paavali kirjoittaa toisessa kirjeessään:

    1:6: "Siitä syystä minä sinua muistutan virittämään palavaksi Jumalan armolahjan, joka sinussa on minun kätteni päällepanemisen kautta."

    Muistutan myös, että aikaisemmin Paavali oli luetellut opin kätten päällepanemisesta uskon perusteisiin:

    Hepr. 6:1-2:

    "Jättäkäämme sentähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan, oppia kasteista ja kätten päällepanemisesta, kuolleitten ylösnousemisesta ja iankaikkisesta tuomiosta."

    Se, että meidän pitää olla varuillamme Jumalan antamien lahjojen kanssa ei tarkoita sitä, että niiden käyttö pitäisi lopettaa kokonaan. Tämä sama toistuu kaikissa muissakin lahjoissa, joiden käyttöön Paavali meitä kehoittaa, mutta varoittaa silti niiden väärinkäytöstä. Profetoiminen on hyvä esimerkki tästä. Pyhä Henki ei ole mikään hallittavissa oleva voima, vaan Kaikkivaltiaan Jumalan lähettämä Toinen Puolustaja. Hän on suvereeni Jumala, jonka Kristus lähetti meillä opastajaksi, puolustajaksi ja kirkastamaan meille itseään. Avaamaan Sanaa, näyttämään synnin vanhurskauden ja tuomion.

    Ja lopuksi Johanneksen sanoin:

    "Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä."

    jotka ihmiskunnan lopun ajassa henkeä ihmiskäsien alta väärämielisille jakavat.

    He ovat juuri niitä, joista Paavali jo vuonna 56 korinttilaisia varoitti:

    "Semmoiset ovat vääriä apostoleja, petollisia työntekijöitä,
    he vain tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.

    Eikä ihme, tekeytyyhän Saatanakin valon enkeliksi.

    Ei siis ole mitenkään merkillistä, että hänen palvelijansa esiintyvät
    Jumalan asian palvelijoina. He saavat tekojensa mukaisen lopun."

    Ei siis ole mitenkään merkillistä, että sinäkin olet totuudesta
    luopuessasi joutunut yhden tällaisen vääryyden apostolin kastamaksi
    ja Saatanan hurmahengen omistajaksi. Ja jos et enää pysty
    tuosta hengestä itseäsi irtisanomaan, niin silloin on Jumala
    jo sydämesi paaduttanut, ja Saatana ottaa sinusta viimeiseen
    hengenvetoon saakka kaikki tehot irti, ja loppuun saakka
    pidät huolen, ettei enää kukaan totuutta elämäänsä kaipaisi,
    kun teet Saatanan tahdon mukaisesti Kristuksen, Pyhästä Hengestä
    Saatanan valheen hengen."

    Pyhän Hengen saaneena saan minäkin apostolien tavoin todistaa:

    "Me olemme kaiken tämän todistajat - samoin Pyhä Henki, jonka
    Jumala on antanut niille, JOTKA HÄNTÄ TOTTELEVAT.

    Äänestä

  • Olet tyypillinen lopunajan ... kirjoitti:

    Tässä on kuvaus sinusta.

    13 Mutta pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen.

    "Luuletteko, että olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa?
    En suinkaan, vaan riitaa."

    Riitaa ei aiheuta Kristsuksen omien Henki, vaan Saatanan henki
    joka ei ikinä anna Jumalan valitulle anteeksi sitä, että
    tuli Totuuden Hengen kanssa kaikki Saatanan ovelat juonet paljastamaan.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    jotka ihmiskunnan lopun ajassa henkeä ihmiskäsien alta väärämielisille jakavat.

    He ovat juuri niitä, joista Paavali jo vuonna 56 korinttilaisia varoitti:

    "Semmoiset ovat vääriä apostoleja, petollisia työntekijöitä,
    he vain tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.

    Eikä ihme, tekeytyyhän Saatanakin valon enkeliksi.

    Ei siis ole mitenkään merkillistä, että hänen palvelijansa esiintyvät
    Jumalan asian palvelijoina. He saavat tekojensa mukaisen lopun."

    Ei siis ole mitenkään merkillistä, että sinäkin olet totuudesta
    luopuessasi joutunut yhden tällaisen vääryyden apostolin kastamaksi
    ja Saatanan hurmahengen omistajaksi. Ja jos et enää pysty
    tuosta hengestä itseäsi irtisanomaan, niin silloin on Jumala
    jo sydämesi paaduttanut, ja Saatana ottaa sinusta viimeiseen
    hengenvetoon saakka kaikki tehot irti, ja loppuun saakka
    pidät huolen, ettei enää kukaan totuutta elämäänsä kaipaisi,
    kun teet Saatanan tahdon mukaisesti Kristuksen, Pyhästä Hengestä
    Saatanan valheen hengen."

    Pyhän Hengen saaneena saan minäkin apostolien tavoin todistaa:

    "Me olemme kaiken tämän todistajat - samoin Pyhä Henki, jonka
    Jumala on antanut niille, JOTKA HÄNTÄ TOTTELEVAT.

    et voi mitenkään palvella valon Herraa, sillä valon Herran lapset ovat iloisia ja rakastavia ja eivät väärennä Jumalan Sanaa omiin tarkoitusperiinsä ja sanon suoraan, että käsitän asian oikein.

    Sinä olet täällä vain riitaa hankkimassa ja vihamiehiä etsimässä. Viimeisin todistus sanoilleni on se, kun onnistuit saamaan vihamiehiä itsellesi KariHenrikistä ja ArmiKista. Olet polttanut sillat takanasi kaikki.

    Äänestä

  • oikein käsitän, niin sinä kirjoitti:

    Sunin oma kirjoitus Raamatun jakeesta:
    "Harkitse kätten päällepanmista tarkoin, jotta et joutuisi
    iosalliseksi toisten synteihin. Säilytä itsesi puhtaana."

    Tässä Raamatun jae samasta asiasta:
    1. Tim. 5:22
    Älä ole liian kerkeä panemaan käsiäsi kenenkään päälle, äläkä antaudu osalliseksi muiden synteihin. Pidä itsesi puhtaana.

    Äänestä

  • Aloittaja

    tms37 kirjoitti:

    jotka ihmiskunnan lopun ajassa henkeä ihmiskäsien alta väärämielisille jakavat.

    He ovat juuri niitä, joista Paavali jo vuonna 56 korinttilaisia varoitti:

    "Semmoiset ovat vääriä apostoleja, petollisia työntekijöitä,
    he vain tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.

    Eikä ihme, tekeytyyhän Saatanakin valon enkeliksi.

    Ei siis ole mitenkään merkillistä, että hänen palvelijansa esiintyvät
    Jumalan asian palvelijoina. He saavat tekojensa mukaisen lopun."

    Ei siis ole mitenkään merkillistä, että sinäkin olet totuudesta
    luopuessasi joutunut yhden tällaisen vääryyden apostolin kastamaksi
    ja Saatanan hurmahengen omistajaksi. Ja jos et enää pysty
    tuosta hengestä itseäsi irtisanomaan, niin silloin on Jumala
    jo sydämesi paaduttanut, ja Saatana ottaa sinusta viimeiseen
    hengenvetoon saakka kaikki tehot irti, ja loppuun saakka
    pidät huolen, ettei enää kukaan totuutta elämäänsä kaipaisi,
    kun teet Saatanan tahdon mukaisesti Kristuksen, Pyhästä Hengestä
    Saatanan valheen hengen."

    Pyhän Hengen saaneena saan minäkin apostolien tavoin todistaa:

    "Me olemme kaiken tämän todistajat - samoin Pyhä Henki, jonka
    Jumala on antanut niille, JOTKA HÄNTÄ TOTTELEVAT.

    Huomaat varmasti itsekin miten sinä sopivassa tilanteessa lipsut ohi aiheen ja julistat saatanan palvelijaksi. Et voinut osoittaa vääräksi sitä raamatullista Totuutta, että Jumala toimii tänäkin päivänä samoin kuin Paavalin aikoina. Ajat ovat muuttuneet, mutta Herra on sama, Henki on sama.

    Elämme edelleen Uuden liiton aikaa, vaikka kuinka väittäisit vastaan. Tulemme elämään niin kauan, että Herramme tulee hakemaan meidät iankaikkiseen valtakuntaansa. Siihen asti meillä on tehtävä julistaa ilosanomaa ristiinnaulitusta, mutta ylösnousseesta Kristuksesta. Uskon, että olet vilpitön siinä mitä opetat. Se ei kuitenkaan tarkoita että olisit oikeassa ja oppisi olisi Totuus. Olet sokaistunut syytä tai toisesta. Jumala voi avata sinun silmäsi Totuudelle, Kristuksen ihmeelliselle armolle ja rakkaudelle joka on voimallinen murtamaan kaikki pimeyden kahleet. Hänessä meille ilmestyi totinen Rakkaus. Hänessä meille kuitenkin ilmestyy myös tuomio, sillä jokainen - sinä ja minä mukaanluettuna - tulemme seisomaan Hänen tuomioistuimensa edessä. Jokainen tulee saamaan oikeudenmukaisen tuomion, sillä Hän jos kuka on oikeudenmukainen. Silloin jokainen vastaa omista teoistaan.

    Väität minun luopuneen Totuudesta. Uskon, että sinä et ole sitä vielä löytänytkään.

    Äänestä

  • Totuutta sinulle kirjoitti:

    Sinä olet täällä vain riitaa hankkimassa ja vihamiehiä etsimässä. Viimeisin todistus sanoilleni on se, kun onnistuit saamaan vihamiehiä itsellesi KariHenrikistä ja ArmiKista. Olet polttanut sillat takanasi kaikki.

    katkaisee kaikki sillat valituita vääryyden ihmisiin.

    Etenkin niihin, jotka Saatanan vaikutuksesta tekeytyvät
    muka Pyhän Hengen saaneiksi, muttta silti eivät pysty
    yhdenkään porton helmasta pois lähtemään.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    katkaisee kaikki sillat valituita vääryyden ihmisiin.

    Etenkin niihin, jotka Saatanan vaikutuksesta tekeytyvät
    muka Pyhän Hengen saaneiksi, muttta silti eivät pysty
    yhdenkään porton helmasta pois lähtemään.

    Ps. 1:5
    Sentähden eivät jumalattomat kestä tuomiolla eivätkä syntiset vanhurskasten seurakunnassa.

    Siksi sinä et kykene muiden uskovien seuraan.

    Äänestä

  • UPDATE_6818060 kirjoitti:

    Huomaat varmasti itsekin miten sinä sopivassa tilanteessa lipsut ohi aiheen ja julistat saatanan palvelijaksi. Et voinut osoittaa vääräksi sitä raamatullista Totuutta, että Jumala toimii tänäkin päivänä samoin kuin Paavalin aikoina. Ajat ovat muuttuneet, mutta Herra on sama, Henki on sama.

    Elämme edelleen Uuden liiton aikaa, vaikka kuinka väittäisit vastaan. Tulemme elämään niin kauan, että Herramme tulee hakemaan meidät iankaikkiseen valtakuntaansa. Siihen asti meillä on tehtävä julistaa ilosanomaa ristiinnaulitusta, mutta ylösnousseesta Kristuksesta. Uskon, että olet vilpitön siinä mitä opetat. Se ei kuitenkaan tarkoita että olisit oikeassa ja oppisi olisi Totuus. Olet sokaistunut syytä tai toisesta. Jumala voi avata sinun silmäsi Totuudelle, Kristuksen ihmeelliselle armolle ja rakkaudelle joka on voimallinen murtamaan kaikki pimeyden kahleet. Hänessä meille ilmestyi totinen Rakkaus. Hänessä meille kuitenkin ilmestyy myös tuomio, sillä jokainen - sinä ja minä mukaanluettuna - tulemme seisomaan Hänen tuomioistuimensa edessä. Jokainen tulee saamaan oikeudenmukaisen tuomion, sillä Hän jos kuka on oikeudenmukainen. Silloin jokainen vastaa omista teoistaan.

    Väität minun luopuneen Totuudesta. Uskon, että sinä et ole sitä vielä löytänytkään.

    kuin kaikkien muidenkin porttopappien viesti:

    "Kukaan meistä ei voi tietää totuutta, ja jos joku sanoo
    sen tietävänsä, on hänestä jo silloin tullut toisten tuomitsija."

    En ole koko 20-vuotisen uskossa oloaikanani tavannut ainuttakaan
    uudelleen kastettua, joka tuon saatanallisen kasteen jälkeen
    olisi vielä päässyt sisään ahtaasta portista ja saanut sydämeensä
    Totuuden Hengen.

    Kyllä täällä on pilvi pimein noita uusiokastettuja riehunut,
    mutta Pyhää Henkeä ei ole kenessäkään ollut.

    Äänestä

  • Totuutta sinulle kirjoitti:

    Ps. 1:5
    Sentähden eivät jumalattomat kestä tuomiolla eivätkä syntiset vanhurskasten seurakunnassa.

    Siksi sinä et kykene muiden uskovien seuraan.

    koska sen takaavat niin Isä Jumala kuin hänen Poikansakin Jeesus Kristus:

    "Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.
    Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, sikä kukaan
    riistä heitä minulta. Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kuin
    kukaan muu, eikä kukaan voi riistää heitä Isäni kädestä. Isä ja minä olemme yhtä."

    Äänestä

  • oikein käsitän, niin sinä kirjoitti:

    et voi mitenkään palvella valon Herraa, sillä valon Herran lapset ovat iloisia ja rakastavia ja eivät väärennä Jumalan Sanaa omiin tarkoitusperiinsä ja sanon suoraan, että käsitän asian oikein.

    ne, jotka ovat tämän Laurentiuksen tavoin saaneet henkensä
    valkeuden enkeliksi pukutuneen Saatanan kädestä.

    Äänestä

  • vääristäminen kirjoitti:

    eihän hän tiedä todellisesta raamatullisesta uskonelämästä paljon mitään. Kaikki irtojakeet hän noukkii vain sen mukaan kuin niistä on hyötyä hänen vääristyneille käsityksilleen. Kyllä raamatussa jakeita riittä joka lähtöön ja niistä voi asiayhteyksistään irrottelemalla tehdä vaikka minkälaisia näkemyksiä. Kaikkien ei todellakaan pitäisi pyrkiä opettajiksi.

    jotka maksusta valehtelevat. Krituksen omat eivät totuuden julistamiseen
    rahaa tarvitse, koska hän on jo järjestänyt omillensa turvatun toimeentulon,
    jonka turvin minäkin saan Paavalin tavoin todistaa.

    "Kiitos olkoon Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen
    voittosaatossa ja antaa meidän kaikkialla levittää Kristuksen
    tuntemisen tuoksua.

    Me olemme Kristuksen tuoksu, joka nousee Jumalan eteen;
    tämän tuoksun tuntevat sekä ne, jotka pelastuvat, että ne,
    jotka joutuvat kadotukseen.

    Se on toisille kuoleman haju, joka tuo kuoleman, toisille elämän
    tuoksu, joka tuo elämän. Mutta kuka on tähän kelvollinen?

    Me emme ainakaan ole sellaisia, kuin monet, jotka kaupittelevat
    Jumalan sanaa. Me julistamme sitä Jumalan edessä ja Kristusta
    palvellen, väärentämättömänä ja sellaisena kuin se tulee Jumalalta."

    Kuoleman hajua kauppaavien evankeliumin viimeisenä jakeena on
    aina kirkollisverolappu, kolehtihaavi tai tilillepanokortti. Elämän
    tuoksun saavat vain valitut - täysin ilmaiseksi:

    "Kuulkaa, kaikki janoiset! Tulkaa veden ääreen! Te, joilla ei ole rahaa,
    tulkaa, ostakaa viljaa ilmaiseksi, syökää, ottakaa maksutta viiniä
    ja maitoa!

    Miksi te punnitsette hopeaa (nykyisin euroja) maksuksi siitä, mikä ei
    ole leipää, vaihdatte työstä saamanne palkan siihen, mikä ei tee
    kylläiseksi?

    Kuulkaa minua, tulkaa minun luokseni, kuulkaa, niin te saatte elää!
    Minä teen ikuisen liiton teidän kanssanne ja lupaan olla liitossani
    uskollinen niin kuin olin uskollinen Daavidille."

    Ja näin sanoo Herra Sebaot tällekin kansalle:

    "Minä herätin tuon miehen toteuttamaan oikeutta. Minä tasoitan hänen
    tiensä, ja hän rakentaa minun kaupunkini.

    Vankeuteen viedyn kansani hän päästää rauhassa lähtemään maksua
    tai lahjuksia vaatimasta".

    Äänestä

  • Aloittaja

    tms37 kirjoitti:

    kuin kaikkien muidenkin porttopappien viesti:

    "Kukaan meistä ei voi tietää totuutta, ja jos joku sanoo
    sen tietävänsä, on hänestä jo silloin tullut toisten tuomitsija."

    En ole koko 20-vuotisen uskossa oloaikanani tavannut ainuttakaan
    uudelleen kastettua, joka tuon saatanallisen kasteen jälkeen
    olisi vielä päässyt sisään ahtaasta portista ja saanut sydämeensä
    Totuuden Hengen.

    Kyllä täällä on pilvi pimein noita uusiokastettuja riehunut,
    mutta Pyhää Henkeä ei ole kenessäkään ollut.

    Kristus on Tie, Totuus ja Elämä. Kun meillä on Kristus, meillä on Totuus. Niin yksinkertaista se on.

    Oletko sinä 20 vuoden uskossaoloaikanasi tavannut yhtäkään ihmistä jolla mielestäsi on Pyhä Henki?

    Sinä jäät ikävä kyllä kokonaan paitsi ihmeellisestä Jumalan lahjasta, uskovien yhteydestä.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    ne, jotka ovat tämän Laurentiuksen tavoin saaneet henkensä
    valkeuden enkeliksi pukutuneen Saatanan kädestä.

    minun sanoneen. Olisit ajoissa jättänyt tuon kamaluuden suoltamisen poissa.

    Äänestä

  • UPDATE_6818060 kirjoitti:

    Kristus on Tie, Totuus ja Elämä. Kun meillä on Kristus, meillä on Totuus. Niin yksinkertaista se on.

    Oletko sinä 20 vuoden uskossaoloaikanasi tavannut yhtäkään ihmistä jolla mielestäsi on Pyhä Henki?

    Sinä jäät ikävä kyllä kokonaan paitsi ihmeellisestä Jumalan lahjasta, uskovien yhteydestä.

    kertoman, niin hän on saanut Pyhän Hengen joka vetäytyi kuulemma poissa, oliko se Johanneksen jälkeen, vai miten se oli, mutta aivan omituisia tuo ihminen on saatu uskomaan ja hän todella uskoo tuon ja sillä taistelee tuon uskomuksensa mukaan. Sääli, että ihminen voi noin eksyä.

    jotka kuolinvuoteen tuskissa vasta saivat kohdata Kristuksen
    ja saivat Pyhän Hengen, tuon taivaan hääpuvun vain vähän
    ennen kuolemaansa.

    Oma äitini, tuo kolme aviotonta lasta synnyttänyt syntinen nainen,
    ja entinen työtoverini, joka 82 vuotiaana pääsi ahtaasta portista
    sisälle vain kolme vuorokautta ennen kuolemaansa.

    Kyllä minä sen tiedän minkälaista on väärämielisten,
    itsensä uskoviksi luulevien yhteys. Jatkuvaa kieli pitkällä
    toisten perässä kulkemista ja sinkkuja eli siunausta toivotellen
    ja aamenia huutaen.

    Äänestä

  • ymmärtänyt Sunin kirjoitti:

    kertoman, niin hän on saanut Pyhän Hengen joka vetäytyi kuulemma poissa, oliko se Johanneksen jälkeen, vai miten se oli, mutta aivan omituisia tuo ihminen on saatu uskomaan ja hän todella uskoo tuon ja sillä taistelee tuon uskomuksensa mukaan. Sääli, että ihminen voi noin eksyä.

    niin eksynyt oli Jeesuskin, koska ei luvannut Pyhää Henkeä tämän maailman hengeksi:

    "Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä.
    Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä."

    Äänestä

  • itsesi, sano kirjoitti:

    minun sanoneen. Olisit ajoissa jättänyt tuon kamaluuden suoltamisen poissa.

    Niitä voit lukea lisää kirjastani.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    niin eksynyt oli Jeesuskin, koska ei luvannut Pyhää Henkeä tämän maailman hengeksi:

    "Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä.
    Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä."

    ja Pyhä Henki ei asu sinussa. On suuri vääryys, että sinä ressukka niin luulet ja sen takia joudut kadotetuksi Jumalan kasvojen edestä. Sinulle ei kuitenkaan kukaan mitään voi, sillä sinä et halua totuutta, sillä valhe on niin lihaasi miellyttävää.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    jotka kuolinvuoteen tuskissa vasta saivat kohdata Kristuksen
    ja saivat Pyhän Hengen, tuon taivaan hääpuvun vain vähän
    ennen kuolemaansa.

    Oma äitini, tuo kolme aviotonta lasta synnyttänyt syntinen nainen,
    ja entinen työtoverini, joka 82 vuotiaana pääsi ahtaasta portista
    sisälle vain kolme vuorokautta ennen kuolemaansa.

    Kyllä minä sen tiedän minkälaista on väärämielisten,
    itsensä uskoviksi luulevien yhteys. Jatkuvaa kieli pitkällä
    toisten perässä kulkemista ja sinkkuja eli siunausta toivotellen
    ja aamenia huutaen.

    mainitsemasi ihmiset ovat pelastettuja, mutta sen tiedän, että sinulla ei ole kykyä arvioida, kuka on pelastunut ja kuka kadotettu.

    Äänestä

  • Aloittaja

    tms37 kirjoitti:

    jotka kuolinvuoteen tuskissa vasta saivat kohdata Kristuksen
    ja saivat Pyhän Hengen, tuon taivaan hääpuvun vain vähän
    ennen kuolemaansa.

    Oma äitini, tuo kolme aviotonta lasta synnyttänyt syntinen nainen,
    ja entinen työtoverini, joka 82 vuotiaana pääsi ahtaasta portista
    sisälle vain kolme vuorokautta ennen kuolemaansa.

    Kyllä minä sen tiedän minkälaista on väärämielisten,
    itsensä uskoviksi luulevien yhteys. Jatkuvaa kieli pitkällä
    toisten perässä kulkemista ja sinkkuja eli siunausta toivotellen
    ja aamenia huutaen.

    Siunauksen toivotukset ja aamenet ovat vain pintaa. Kulttuureja on moninaisia ja hyvä niin. Merkityksellistä on rakkaus uskovien kesken. Se ei tarkoita ettei olisi erimielisyyksiä tai ongelmia, mutta se tarkoittaa että Jumalan rakkauden avulla voimme päästä niiden ylitse ja kohdata uskon sisar tai veli epätäydellisyydestä huolimatta.

    Uskovien yhteys on myös yhteistä Jumalan palvomista ja ylistystä. Se on Jumalan palvelemista, eli seurakunnan - toinen toistemme - palvelemista. Kristus on ruumiin pää, ja siinä me saamme rakentua yhteisestä uskosta. Kaikesta tästä jäät paitsi. Kunpa Jumala avaisi silmäsi tämänkin näkemään.

    Äänestä

  • maailmassa olet kirjoitti:

    ja Pyhä Henki ei asu sinussa. On suuri vääryys, että sinä ressukka niin luulet ja sen takia joudut kadotetuksi Jumalan kasvojen edestä. Sinulle ei kuitenkaan kukaan mitään voi, sillä sinä et halua totuutta, sillä valhe on niin lihaasi miellyttävää.

    sinä olet iankaikkisen elämän toivosi pannut?

    Äänestä

  • UPDATE_6818060 kirjoitti:

    Siunauksen toivotukset ja aamenet ovat vain pintaa. Kulttuureja on moninaisia ja hyvä niin. Merkityksellistä on rakkaus uskovien kesken. Se ei tarkoita ettei olisi erimielisyyksiä tai ongelmia, mutta se tarkoittaa että Jumalan rakkauden avulla voimme päästä niiden ylitse ja kohdata uskon sisar tai veli epätäydellisyydestä huolimatta.

    Uskovien yhteys on myös yhteistä Jumalan palvomista ja ylistystä. Se on Jumalan palvelemista, eli seurakunnan - toinen toistemme - palvelemista. Kristus on ruumiin pää, ja siinä me saamme rakentua yhteisestä uskosta. Kaikesta tästä jäät paitsi. Kunpa Jumala avaisi silmäsi tämänkin näkemään.

    on yhdessä eksyttämisen eli ekumenian hengessä toimiva lihan yhteys.

    Valituilla Hengen luoma ykseys.

    Äänestä

  • UPDATE_6818060 kirjoitti:

    Siunauksen toivotukset ja aamenet ovat vain pintaa. Kulttuureja on moninaisia ja hyvä niin. Merkityksellistä on rakkaus uskovien kesken. Se ei tarkoita ettei olisi erimielisyyksiä tai ongelmia, mutta se tarkoittaa että Jumalan rakkauden avulla voimme päästä niiden ylitse ja kohdata uskon sisar tai veli epätäydellisyydestä huolimatta.

    Uskovien yhteys on myös yhteistä Jumalan palvomista ja ylistystä. Se on Jumalan palvelemista, eli seurakunnan - toinen toistemme - palvelemista. Kristus on ruumiin pää, ja siinä me saamme rakentua yhteisestä uskosta. Kaikesta tästä jäät paitsi. Kunpa Jumala avaisi silmäsi tämänkin näkemään.

    "Ettekö tiedä, että joka yhtyy porttoon, on samaa ruumista hänen kanssaan?
    Onhan sanottu: "Nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi."

    Mutta joka liittyy Herraan, on samaa Henkeä hänen kanssaan.

    Pysykää erossa haureudessa! Kaikki muut synnit, joita ihminen tekee, kohdistuvat
    muualle kuin hänen ruumiiseensa, mutta siveetön teko osuu ihmisen omaan ruumiiseen.

    Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli? Tämän Hengen on
    Jumala antanut asumaan teissä. Te ette omista itseänne, sillä Jumala on ostanut
    teidät täydestä hinnasta. Tuottakaa siis ruumiillanne kunniaa Jumalalle!"

    Kyllähän minä tuon kirjoituksen tiedän. Tiedätkö sinä, että kun väität minun yhtyvän porttoon, väität samalla Kristuksen olevan portto?

    Onneksi Luuk. 12:10:    

    "Ja jokaiselle, joka sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, annetaan anteeksi; mutta sille, joka Pyhää Henkeä pilkkaa, ei anteeksi anneta."

    Sinulla on toivoa Teuvo.

    Mitä tulee ekumeniaan, on monimutkaisempi juttu. Uskon, että organisatorinen ekumenia on lopunaikojen porttokirkon alkulämmittelyjä. Sen sijaan vilpitön uskovien pyrkimys yhteyteen yli seurakuntarajojen on Kristuksen opetusten mukaista. Vielä parempi jos raja-aidat saataisiin kokonaan nurin. Vasta illan viiletessä kun vainot alkavat, todelliset Kristuksen seuraajat käyvät ilmi ja silloin voidaan puhua Jumalan mielen mukaisesta ekumeniasta, sillä silloin nimikkeillä ei ole mitään merkitystä. On vain Kristuksen opetuslapsia.

    eikä Kristus ole sydämeesi Pyhän Hengen temppeliä pystyttänyt
    eikä sinulle Henkeään antanut.

    Vaan helluntailaisen uusiokastajan kautta olet yhdytetty
    lopun ajan suureen porttoon, Kristusta matkiviin erihenkisiin
    pikkuporttoihin. Ja tätä kaikkeako sinäkin pidät Kristuksen ruumiina:

    Adventistit - anglikaanit - baptistit - branhamilaiset - cityseurakuntalaiset
    elämänsanalaiset - evankeliset - evankeliumin opintoyhdistysläiset
    ekumeniset - exoduslaiset - elämänsanalaiset - elämänlähdeläiset
    henotesläiset - helluntailaiset - hengenuudistuslaiset - esikoiset
    pikkuesikoiset - ilosanomalaiset - israelinystäväläiset - jehovalaiset
    katolilaiset - kylväjät - kansanraamattuseuralaiset - kansanlähetysläiset
    kuninkaansoturilaiset - kristilliseteläkeläiset - kriisipalvelulaiset - kellonkartanolaiset
    kotisatamalaiset - lähetysseurakuntalaiset - luterilaiset - luthersäätiöläiset
    lasaruslaiset - lähdekalliolaiset - maranatalaiset - mormonit - metodistit
    missionuoret - nokialaiset - ortodoksit - pelastusarmeijalaiset - patmoslaiset
    palatsiseurakuntalaiset - paratiisikotilaiset - paavalinsynodilaiset
    pyhänikolauslaiset - perjantaikristuksellelaiset - risteyspaikkalaiset
    ropolaiset - rukoilevaiset - ristiretkiläiset - rukouspalvelulaiset
    rukousystäväiset - rauhansanalaiset - rauhanyhdistysläiset - ropolaiset
    saalemilaiset - siionilaiset - sanansaattajalaiset -scientologialaiset
    suomenraamattuopistolaiset - siloalaiset - tuomasmessulaiset
    totuudenystäväläiset - torontonsiunaajalaiset - tunnuksellisetluterilaiset
    tabernaakkelilaiset - takeitnowlaiset - uusheränneet - uusapostolilaiset
    uusiviiniläiset - uskonnonuhrilaiset - vapaakirkolliset - vanhauskoiset
    vapaamuurarit - viadolorosalaiset - vineyardilaiset - yhteyskristuksessalaiset
    yeshualaiset jne. loputtomiin, kun uusia porttoja ilmestyy melkein päivittäin.

    EI IKINÄ!

    Kuolemaan tuomittujen porttojen hautausmaa tuossa on. Siksi minäkään en
    ala näitä mielistelemällä tekemään näistä yhtä ainoaa Kristuksen ruumista.

    "Ettekö tiedä, että joka yhtyy porttoon, on samaa ruumista hänen kanssaan?
    Onhan sanottu: "Nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi."

    Mutta joka liittyy Herraan, on samaa Henkeä hänen kanssaan.

    Pysykää erossa haureudessa! Kaikki muut synnit, joita ihminen tekee, kohdistuvat
    muualle kuin hänen ruumiiseensa, mutta siveetön teko osuu ihmisen omaan ruumiiseen.

    Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli? Tämän Hengen on
    Jumala antanut asumaan teissä. Te ette omista itseänne, sillä Jumala on ostanut
    teidät täydestä hinnasta. Tuottakaa siis ruumiillanne kunniaa Jumalalle!

    Siksi Kristus kaikki valittunsa näistä porttoloista pois kutsuu, ennen kuin saapuu
    ne lopullisesti tuhoamaan:

    "Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on
    keskenään oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla
    ja pimeydellä? Voivatko Kristus ja Beliar olla yhtä mieltä?
    Mikä voi liittää uskova sellaiseen, joka ei usko?

    Miten jumalien kuvat soveltuvat jumalan temppeliin? Mehän
    olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut:
    - Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän mukanaan.
    Minä olen oleva heidän Jumalansa ja he minun kansani
    Siksi Herra sanoo

    - Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä
    koskeko mihinkään saastaiseen niin otan teidät vastaan ja olen
    olevat teidän Isänne ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni.
    Näin sanoo Herra, Kaikkivaltias.

    Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset,
    meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta
    ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle."

    "Tehän tiedätte, että kun ylipappi syntien sovittamiseksi vie kaikkein
    pyhimpään eläinten verta, näiden eläinten ruhot poltetaan leirin ulkopuolella.

    Siksi myös Jeesus kärsi ja kuoli kaupunginportin ulkopuolella pyhittääkseen
    kansan omalla verellään

    Lähtekäämme siis hänen luokseen leirin ulkopuolelle, hänen häväistystään
    kantaen. Eihän meillä ole täällä pysyvää kaupunkia, vaan me odotamme
    ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee.."

    "Sen porton (näiden lopun ajan seurakuntien) viiniä, vihan viiniä ovat kaikki
    kansat juoneet, kaikki maailman kuninkaat (siis esivallat) ovat irstailleet
    hänen kanssaan, ja kaikki maailman kauppamiehet ovat rikastuneet hänen
    vauraudestaan ja ylellisestä elämästään."

    Minä kuulin taivaasta toisenkin äänen, joka sanoi: "Lähtekää pois, jättäkää
    hänet, te, jotka olette minun kansaani, ettette joutuisi ottamaan osaa hänen
    synteihinsä, ettekä jäisi alttiiksi niille vitsauksille, joilla häntä lyödään. Hänen
    syntiensä röykkiö ulottuu jo taivaaseen asti, eikä Jumala unohda hänen
    pahoja tekojaan."

    Minussa on Kristuksen Henki, sillä

    Room. 8:16

    "Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia."

    Pyhä Henki on se sinetti, josta tiedän olevani Kristuksen oma.

    "Ja tätä kaikkeako sinäkin pidät Kristuksen ruumiina:"

    En, vaan kuten kirjoitin, jokainen Kristuksen oma on osa Kristuksen Ruumista. Tähän maailmaan mahtuu paljon sellaisiakin seurakuntia, jotka eivät seuraa Totuutta. Samoin sellaisia, jotka ovat joskus seuranneet, mutta nyt kylmettyneet paikalleen. Samoin on uskovia, jotka ovat eksyneet Totuuden tieltä, tai kylmettyneet ja ehkä jopa paatuneet. Sellaiset eivät peri Taivasten valtakuntaa.

    Nykyajan seurakunnat ovat vain sanahelinää. Pitää katsoa niiden lävitse, ja nähdä niiden keskuudessa vaikuttavat Jumalan valitut. On seurakuntia, joissa on joukossa sellaisia, jotka eivät ole oikealla tiellä. Sellaisia tulisi nuhdella ja opastaa oikeaan suuntaan. On myös paatuneita seurakuntia, joiden joukossa vaikuttaa Jumalan valittuja Jumalan äänitorvena, jotta seurakunta voisi herätä unestaan ja alkaa elää Totuudessa, Pyhän Hengen ohjauksessa.

    Näin oli jo Johanneksen aikoina, kun hän kirjoitti ilmestyksestään eri seurakunnille. Mikään itseään kristilliseksi väittävä seurakunta ei ole itsestäänselvyytenä Jumalan valittua kansaa. Sen täytyy lunastaa se noudattamalla Jumalan tahtoa.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    koska sen takaavat niin Isä Jumala kuin hänen Poikansakin Jeesus Kristus:

    "Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.
    Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, sikä kukaan
    riistä heitä minulta. Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kuin
    kukaan muu, eikä kukaan voi riistää heitä Isäni kädestä. Isä ja minä olemme yhtä."

    Sinun vihasi sulkee korvasi Jeesuksen ääneltä.

    Äänestä

  • UPDATE_6818060 kirjoitti:

    Minussa on Kristuksen Henki, sillä

    Room. 8:16

    "Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia."

    Pyhä Henki on se sinetti, josta tiedän olevani Kristuksen oma.

    "Ja tätä kaikkeako sinäkin pidät Kristuksen ruumiina:"

    En, vaan kuten kirjoitin, jokainen Kristuksen oma on osa Kristuksen Ruumista. Tähän maailmaan mahtuu paljon sellaisiakin seurakuntia, jotka eivät seuraa Totuutta. Samoin sellaisia, jotka ovat joskus seuranneet, mutta nyt kylmettyneet paikalleen. Samoin on uskovia, jotka ovat eksyneet Totuuden tieltä, tai kylmettyneet ja ehkä jopa paatuneet. Sellaiset eivät peri Taivasten valtakuntaa.

    Nykyajan seurakunnat ovat vain sanahelinää. Pitää katsoa niiden lävitse, ja nähdä niiden keskuudessa vaikuttavat Jumalan valitut. On seurakuntia, joissa on joukossa sellaisia, jotka eivät ole oikealla tiellä. Sellaisia tulisi nuhdella ja opastaa oikeaan suuntaan. On myös paatuneita seurakuntia, joiden joukossa vaikuttaa Jumalan valittuja Jumalan äänitorvena, jotta seurakunta voisi herätä unestaan ja alkaa elää Totuudessa, Pyhän Hengen ohjauksessa.

    Näin oli jo Johanneksen aikoina, kun hän kirjoitti ilmestyksestään eri seurakunnille. Mikään itseään kristilliseksi väittävä seurakunta ei ole itsestäänselvyytenä Jumalan valittua kansaa. Sen täytyy lunastaa se noudattamalla Jumalan tahtoa.

    kuten monet muutkin suomalaiset miehet niin kovin helposti lähtemään
    Saatanan lipeväkielisten porttopappien perään? Ei mikään muu
    kuin jo ennelta ilmoitetut vääryyden ihmisten petolliset tunnusteot:

    "Vääryyden ihminen tulee Saatanan vaikutuksesta suurella voimalla,
    tehden petollisia tunnustekoja ja ihmeitä. Hänen vääryytensä pettää
    ne, jotka joutuvat kadotukseen, koska he eivät ole rakastaneet totuutta,
    joka olisi pelastanut heidät.

    Siksi Jumala lähettää (lähetti jo alkuseurakunnan keskelle) rajun eksytyksen,
    jotta he uskoisivat valheeseen, ja niin saavat tuomionsa kaikki ne, jotka
    eivät ole uskoneet totuuteen vaan ovat valinneet vääryyden."

    Ja mikähän tuo kaikkein petollisin tunnusteko mahtaakaan olla, jonka
    ympärille kaikki petollisuus ja ja kaikki ihmeet ovat tässä lopun ajassa
    nivoutuneet?

    Vanhan liiton profeetatkin sen jo tiesivät sanoessaan: "Älkää luottako valheen
    puhujiin, jotka hokemalla hokevat: 'Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli,
    Herran temppeli" ja: "Papit tekivät yhä enemmän syntiä minua vastaan, sitä
    mukaa kuin heidän joukkonsa kasvoi. Minä muutan heidän kunniansa häpeäksi."

    Ja se häpeäksi muuttaminen alkoi jo Golgatalla, kun Jumala potki pellolle kaikki
    papit, ja sen todistukseksi pappien palveluspaikka paljastettiin kaikille avoimeksi:
    "Sillä hetkellä repesi temppelin väliverho kahtia, ylhäältä alas asti. Maa vavahti,
    kalliot halkeilivat, haudat aukenivat, ja monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit
    nousivat ylös."

    Ja näin oli pappien ja ihmiskäsin tehtyjen temppelien osuus Jumalan työssä
    kulkenut tiensä päähän. Ja näyttämölle tulikin se Saatanan tunnusteko kun se
    sai kaikki totuudesta luopuneet uudelleen pystyttämään tuon Jumalan hylkäämän
    temppelilaitoksen ja kansoittamaan sen jälleen kautta koko maailman omilla
    porttopapeillaan. Eikä totuudesta luopuneet ihmiset vielä tänäkään päivänä tätä
    todeksi usko, vaikka Jumala on sanassaan näin selvästi ilmoittanut, miksi
    Jumalan itsensä alunperin rakennuttamista temppeleistä tulikin rosvojen luolia:

    "Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty
    sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin
    kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla.

    Kuulkaa siis: teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille. Sillä minä sanon
    teille, että ette te ette minua tästedes näe ennen kuin sanotte: 'Siunattu
    olkoon hän, joka tulee Herran nimessä."

    Ja tänä päivänä ovat kaikki Herran nimessä, hänen Henkensä kanssa tälläkin
    palstalla kirottuja sunilaisia, vaikka totuus ei teidän kenenkään keskellä ole
    koskaan ennen ollut niin lähellä, kuin se tänä päivänä on.

    Vuonna 70 Jumala todella poisti lopullisesti kaikki maailman temppelit
    omasta käytöstään ja todistukseksi antoi roomalaisten tuhota
    oman rakkaan temppelinsäkin niin perusteellisesti, että Jeesuksen
    ennustus sen kohtalosta täydellisesti tuhoutui: "Tähän ei jää kiveä kiven päälle:"

    Ja Jeesuksen ennustus perustui Jumalan profeetoille antamaan ennustukseen:

    "Oman majansa hän tuhosi, hävitti puutarhansa, löi maan tasalle pyhäkkönsä.
    Juhlapäivän ja sapatin hän antoi unohtua Siionissa. Kauhistuttavassa
    vihassaan hän hylkäsi kuninkaan (siis esivallan) ja papit.

    Myös oman alttarinsa hän jätti, hylkäsi temppelinsä. Hän antoi
    vihollisen käsiin palatsit ja muurit.

    Herra oli päättänyt hävittää Siionin muurit. Tarkoin hän tiesi, mitä teki.
    Ei hän vetänyt kättään tuhoamasta: valli ja muuri itkivät kohtaloaan,
    yhdessä ne sortuivat."

    Miksi Jumala tällaisen teon teki. Sekin on selvästi ilmoitettu:

    "Herra päästi kiivautensa purkautumaan, vuodatti koko hehkuvan vihansa.
    Hän sytytti Siionin tuleen, poltti sen perustuksia myöten.

    Eivät uskoneet maan piirin kuninkaat, ei tullut kenenkään mieleen,
    että jonakin päivänä vainooja ja vihollinen tulisi sisään Jerusalemin porteista.

    Tämä tapahtui profeettojen syntien tähden, pappien rikkomusten tähden,
    he vuodattivat kaupungissa viattomien verta. Silmät sokeina he nyt
    harhailevat kaduilla veren tahrimissa vaatteissa. Vaatteita, joihin
    eivät saisi edes koskea, he kantavat yllään."

    Siksi Jeesus ei suostunut tähän Saatanan mahtavaan tarjoukseen, jolla
    hän suostutteli häntä näiden rakennustensa johtajaksi:

    "Kaiken tämän, koko maailman ja sen loiston minä annan sinun valtaasi,
    sillä se on annettu minun haltuuni ja minä voin antaa sen kenelle tahdo.
    Jos kumarrat minua, tämä kaikki on sinun."

    Jeesus ei kumartanut, mutta sitten tulivatkin ne, jotka kumarsivat, Saatanan
    pettämät antikristukset: paavit, piispa, patriarkat, papit, metropoliitat, saarnaajat,
    evankelistat, julistustyöntekijät, kaatajat jne..

    Pyhän Hengen kutsuma Paavalikin kaiken tämän tietoonsa sai, kun tästäkin
    totuudesta näin selvästi kirjoitti:

    "Kristus ei mennytkään ihmiskäsin tehtyyn pyhäkköön, joka on vain todellisen
    pyhäkön kuva, vaan itse taivaaseen ollakseen nyt Jumalan edessä puhumassa
    meidän puolestamme."

    "Ensimmäisellä liitolla oli siis jumalanpalvelusta koskevat säädöksensä ja
    pyhäkkö maan päällä."

    Mutta ei enää Uudella liitolla:

    "Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan
    ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä.

    Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin - itse
    hän antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun."

    Totuudesta luopuneille lienee mahdotonta ymmärtää, miten Saatana todella
    kaikessa matkii Jumalaa? Kun se 300-luvulla maailman lopullisesti hallintaansa
    sai, ja sai palvelijansa rakentamaan hänelle noita ihmiskäsin tehtyjä temppeleitä,
    niin se pisti palvelijansa siellä matkimaan Vanhan liiton temppelitoimintaa.

    Ja noiden temppelien prototyypin se rakensi heti kohta vedenpaisumuksen
    jälkeen. Lue 1.Moos.11: 1-2. Ja erittäin merkittävät ovat sanat, jotka Jumala
    lausui, kun Poikansa kanssa tuota mahtavuutta katseli:

    "Tämä, mitä he nyt ovat saaneet aikaan, on vasta alkua. Nyt he pystyvät
    tekemään mitä tahansa."

    Ja vaikka Jumala tuolloin sekoitti ihmisten kielet, niin kyllä Saatana sai temppelinsä
    rakentajia kaikista maailman kielistä, kun Jumala antoi sille täyden vallan viedä
    noiden rakennustensa kautta kadotukseen kaikki totuudesta luopuneet:

    "Jumala näet panee heidät toimimaan oman suunnitelmansa mukaisesti. Siksi
    he myös yksissä tuumin antavat kuninkaanvaltansa Pedolle siihen saakka,
    kun Jumalan sanat toteutuvat.

    Nainen, jonka näit on se suuri kaupunki, joka hallitsee maailman kaikkia hallitsijoita."

    Ja tuo suuri kaupunki on Vatikaani:

    "Suuri Babylon, maailman porttojen ja iljetysten äiti."

    Portot ovat seurakuntia, ja iljetykset Saatanan synagogia eli temppeleitä, kirkkoja,
    rukoushuoneita ja jopa telttamajoja, joissa rajua eksytystä pidetään voimassa
    siihen hetkeen sakka, kun ihmiskunnan tuho alkaa juuri näistä: ihmiskäsin tehdyistä
    jumalanhuoneista:

    "On tullut tuomion aika, ja tuomio alkaa Jumalan huoneesta. Mutta jos se alkaa
    meistä, mikä onkaan niiden loppu, jotka eivät taivu uskomaan Jumalan
    evankeliumia" eli totuutta.

    Äänestä

  • Et kuule Jeesuksen ääntä. kirjoitti:

    Sinun vihasi sulkee korvasi Jeesuksen ääneltä.

    Vihani Saatanan iljettävyyksiä vastaan on todella sulkenut korvani
    porttojen valejeesusten ääniltä ikuisiksi ajoiksi.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Vihani Saatanan iljettävyyksiä vastaan on todella sulkenut korvani
    porttojen valejeesusten ääniltä ikuisiksi ajoiksi.

    Se, ettet Jeesusta kuule, on sinulle iankaikkiseksi vahingoksesi.

    Mikä on saanut sinut Jeesuksen vihaajaksi?

    Äänestä

  • Mikä on saanut sinut? kirjoitti:

    Mikä on saanut sinut Jeesuksen vihaajaksi?

    "Jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä,
    minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu", sanovat helluntailaiset.

    "Jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä,
    minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu", sanovat luterilaiset.

    "Jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä,
    minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu", sanovat katolilaiset.

    "Jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä,
    minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu", sanovat adventistit.

    "Jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä,
    minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu", sanovat ortodoksit.

    "Jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä,
    minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu", sanovat anglikaanit.

    "Jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä,
    minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu", sanovat mormonit.

    "Jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä,
    minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu", sanovat jehovalaiset.

    "Jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä,
    minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu", sanovat evankeliumiyhdistysläiset.

    "Jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä,
    minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu, sanovat kansanlähetysläiset.

    "Jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä,
    minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu", vanhoillislestadiolaiset.

    "Jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä,
    minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu", sanovat nokialaiset.

    "Jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä,
    minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu", sanovat uusheränneet.

    "Jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä,
    minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu", sanovat raamattuseuralaiset.

    "Jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä,
    minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu", sanovat körttiläiset

    "Jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä,
    minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu", sanovat rukoilevaiset.

    "Jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä,
    minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu", sanovat vanhauskoiset.

    "Jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä,
    minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu", sanovat patmoslaiset.

    "Jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä,
    minkä olette saaneet,hän olkoon kirottu", sanovat ristiretkeläiset.

    "Jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä,
    minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu", sanovat metodistit

    "Jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä,
    minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu", sanovat hengenuudistuslaiset.

    "Jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä,
    minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu", sanovat pelastusarmeijalaiset.

    "Jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä,
    minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu, sanovat cityseurakuntalaiset.

    "Jos joku julistaa teille evankeliumia, jonka on vastoin sitä,
    minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu, sanovat luthersäätiöläiset.

    "Jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä,
    minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu," sanovat rauhansanalaiset.

    "Jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä,
    minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu", sanovat elämänsanalaiset.

    "Jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä,
    minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu", sanovat sanansaattajalaiset.

    "Jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä,
    minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu", sanovat branhamilaiset.

    "Jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä,
    minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu", sanovat babtistit.

    "Jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä,
    minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu", sanovat uusielämysläiset.

    "Jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä,
    minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu", sanovat rukousystäväläiset.

    "Jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä,
    minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu, sanovat tuomasmessulaiset.

    "Jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä,
    minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu", sanovat siloalaiset

    Jne. vielä ainakin 60 kertaa, ennen kuin kaikki tämän kansan
    porttolahkot olisivat tulleet mainituksi.

    Mutta yksi yhdistävä tekijä on. Kaikki he yhdestä suusta sanovat:

    "Jos joku sanoo tietävänsä totuuden, on hänestä jo silloin tullut
    toisten tuomitsija."

    Äänestä

  • Voi sinua! kirjoitti:

    Se, ettet Jeesusta kuule, on sinulle iankaikkiseksi vahingoksesi.

    joka kestaa vain viimeiselle tuomiolle asti, sillä jo 11.8.1985
    sain ensimmäisen kerran kuulla Jeesuksen äänen, kun hän kutsui
    minut opetuslapsekseen. Ja kolmen vuoden kuluttua, 8.11.1988
    tämän tehtävän antoi:

    "Jo ollessasi äidin kohdussa minä valitsin sinut tähän tehtävään.
    se eläketulo, mikä sinulla on, saa sinulle riittää ja loppuelämäsi
    olet minun palveluksessani. Menet, minne minä sinut lähetän
    ja puhut kaikki, mitä minä käsken sinun puhua. Älä ihmisiä pelkää,
    sillä minä olen kanssasi ja pelastan sinut. Äläkä heitä kauhistu,
    etten minä kauhistuttaisi sinua heidän edessään. Ja jos ilman
    minun tahtoani johonkin ryhdyt, minä panen sen eteen mustan seinän."

    Äänestä

  • Aloittaja

    tms37 kirjoitti:

    kuten monet muutkin suomalaiset miehet niin kovin helposti lähtemään
    Saatanan lipeväkielisten porttopappien perään? Ei mikään muu
    kuin jo ennelta ilmoitetut vääryyden ihmisten petolliset tunnusteot:

    "Vääryyden ihminen tulee Saatanan vaikutuksesta suurella voimalla,
    tehden petollisia tunnustekoja ja ihmeitä. Hänen vääryytensä pettää
    ne, jotka joutuvat kadotukseen, koska he eivät ole rakastaneet totuutta,
    joka olisi pelastanut heidät.

    Siksi Jumala lähettää (lähetti jo alkuseurakunnan keskelle) rajun eksytyksen,
    jotta he uskoisivat valheeseen, ja niin saavat tuomionsa kaikki ne, jotka
    eivät ole uskoneet totuuteen vaan ovat valinneet vääryyden."

    Ja mikähän tuo kaikkein petollisin tunnusteko mahtaakaan olla, jonka
    ympärille kaikki petollisuus ja ja kaikki ihmeet ovat tässä lopun ajassa
    nivoutuneet?

    Vanhan liiton profeetatkin sen jo tiesivät sanoessaan: "Älkää luottako valheen
    puhujiin, jotka hokemalla hokevat: 'Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli,
    Herran temppeli" ja: "Papit tekivät yhä enemmän syntiä minua vastaan, sitä
    mukaa kuin heidän joukkonsa kasvoi. Minä muutan heidän kunniansa häpeäksi."

    Ja se häpeäksi muuttaminen alkoi jo Golgatalla, kun Jumala potki pellolle kaikki
    papit, ja sen todistukseksi pappien palveluspaikka paljastettiin kaikille avoimeksi:
    "Sillä hetkellä repesi temppelin väliverho kahtia, ylhäältä alas asti. Maa vavahti,
    kalliot halkeilivat, haudat aukenivat, ja monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit
    nousivat ylös."

    Ja näin oli pappien ja ihmiskäsin tehtyjen temppelien osuus Jumalan työssä
    kulkenut tiensä päähän. Ja näyttämölle tulikin se Saatanan tunnusteko kun se
    sai kaikki totuudesta luopuneet uudelleen pystyttämään tuon Jumalan hylkäämän
    temppelilaitoksen ja kansoittamaan sen jälleen kautta koko maailman omilla
    porttopapeillaan. Eikä totuudesta luopuneet ihmiset vielä tänäkään päivänä tätä
    todeksi usko, vaikka Jumala on sanassaan näin selvästi ilmoittanut, miksi
    Jumalan itsensä alunperin rakennuttamista temppeleistä tulikin rosvojen luolia:

    "Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty
    sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin
    kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla.

    Kuulkaa siis: teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille. Sillä minä sanon
    teille, että ette te ette minua tästedes näe ennen kuin sanotte: 'Siunattu
    olkoon hän, joka tulee Herran nimessä."

    Ja tänä päivänä ovat kaikki Herran nimessä, hänen Henkensä kanssa tälläkin
    palstalla kirottuja sunilaisia, vaikka totuus ei teidän kenenkään keskellä ole
    koskaan ennen ollut niin lähellä, kuin se tänä päivänä on.

    Vuonna 70 Jumala todella poisti lopullisesti kaikki maailman temppelit
    omasta käytöstään ja todistukseksi antoi roomalaisten tuhota
    oman rakkaan temppelinsäkin niin perusteellisesti, että Jeesuksen
    ennustus sen kohtalosta täydellisesti tuhoutui: "Tähän ei jää kiveä kiven päälle:"

    Ja Jeesuksen ennustus perustui Jumalan profeetoille antamaan ennustukseen:

    "Oman majansa hän tuhosi, hävitti puutarhansa, löi maan tasalle pyhäkkönsä.
    Juhlapäivän ja sapatin hän antoi unohtua Siionissa. Kauhistuttavassa
    vihassaan hän hylkäsi kuninkaan (siis esivallan) ja papit.

    Myös oman alttarinsa hän jätti, hylkäsi temppelinsä. Hän antoi
    vihollisen käsiin palatsit ja muurit.

    Herra oli päättänyt hävittää Siionin muurit. Tarkoin hän tiesi, mitä teki.
    Ei hän vetänyt kättään tuhoamasta: valli ja muuri itkivät kohtaloaan,
    yhdessä ne sortuivat."

    Miksi Jumala tällaisen teon teki. Sekin on selvästi ilmoitettu:

    "Herra päästi kiivautensa purkautumaan, vuodatti koko hehkuvan vihansa.
    Hän sytytti Siionin tuleen, poltti sen perustuksia myöten.

    Eivät uskoneet maan piirin kuninkaat, ei tullut kenenkään mieleen,
    että jonakin päivänä vainooja ja vihollinen tulisi sisään Jerusalemin porteista.

    Tämä tapahtui profeettojen syntien tähden, pappien rikkomusten tähden,
    he vuodattivat kaupungissa viattomien verta. Silmät sokeina he nyt
    harhailevat kaduilla veren tahrimissa vaatteissa. Vaatteita, joihin
    eivät saisi edes koskea, he kantavat yllään."

    Siksi Jeesus ei suostunut tähän Saatanan mahtavaan tarjoukseen, jolla
    hän suostutteli häntä näiden rakennustensa johtajaksi:

    "Kaiken tämän, koko maailman ja sen loiston minä annan sinun valtaasi,
    sillä se on annettu minun haltuuni ja minä voin antaa sen kenelle tahdo.
    Jos kumarrat minua, tämä kaikki on sinun."

    Jeesus ei kumartanut, mutta sitten tulivatkin ne, jotka kumarsivat, Saatanan
    pettämät antikristukset: paavit, piispa, patriarkat, papit, metropoliitat, saarnaajat,
    evankelistat, julistustyöntekijät, kaatajat jne..

    Pyhän Hengen kutsuma Paavalikin kaiken tämän tietoonsa sai, kun tästäkin
    totuudesta näin selvästi kirjoitti:

    "Kristus ei mennytkään ihmiskäsin tehtyyn pyhäkköön, joka on vain todellisen
    pyhäkön kuva, vaan itse taivaaseen ollakseen nyt Jumalan edessä puhumassa
    meidän puolestamme."

    "Ensimmäisellä liitolla oli siis jumalanpalvelusta koskevat säädöksensä ja
    pyhäkkö maan päällä."

    Mutta ei enää Uudella liitolla:

    "Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan
    ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä.

    Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin - itse
    hän antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun."

    Totuudesta luopuneille lienee mahdotonta ymmärtää, miten Saatana todella
    kaikessa matkii Jumalaa? Kun se 300-luvulla maailman lopullisesti hallintaansa
    sai, ja sai palvelijansa rakentamaan hänelle noita ihmiskäsin tehtyjä temppeleitä,
    niin se pisti palvelijansa siellä matkimaan Vanhan liiton temppelitoimintaa.

    Ja noiden temppelien prototyypin se rakensi heti kohta vedenpaisumuksen
    jälkeen. Lue 1.Moos.11: 1-2. Ja erittäin merkittävät ovat sanat, jotka Jumala
    lausui, kun Poikansa kanssa tuota mahtavuutta katseli:

    "Tämä, mitä he nyt ovat saaneet aikaan, on vasta alkua. Nyt he pystyvät
    tekemään mitä tahansa."

    Ja vaikka Jumala tuolloin sekoitti ihmisten kielet, niin kyllä Saatana sai temppelinsä
    rakentajia kaikista maailman kielistä, kun Jumala antoi sille täyden vallan viedä
    noiden rakennustensa kautta kadotukseen kaikki totuudesta luopuneet:

    "Jumala näet panee heidät toimimaan oman suunnitelmansa mukaisesti. Siksi
    he myös yksissä tuumin antavat kuninkaanvaltansa Pedolle siihen saakka,
    kun Jumalan sanat toteutuvat.

    Nainen, jonka näit on se suuri kaupunki, joka hallitsee maailman kaikkia hallitsijoita."

    Ja tuo suuri kaupunki on Vatikaani:

    "Suuri Babylon, maailman porttojen ja iljetysten äiti."

    Portot ovat seurakuntia, ja iljetykset Saatanan synagogia eli temppeleitä, kirkkoja,
    rukoushuoneita ja jopa telttamajoja, joissa rajua eksytystä pidetään voimassa
    siihen hetkeen sakka, kun ihmiskunnan tuho alkaa juuri näistä: ihmiskäsin tehdyistä
    jumalanhuoneista:

    "On tullut tuomion aika, ja tuomio alkaa Jumalan huoneesta. Mutta jos se alkaa
    meistä, mikä onkaan niiden loppu, jotka eivät taivu uskomaan Jumalan
    evankeliumia" eli totuutta.

    Enpäs minä kenenkään papin perässä ole juossut, en lipeväkielisten enkä tavallisten. Olenhan minä sentään lukenut Sanasta varoituksen siitä, kuinka lopun aikoina ihmiset juoksevat sanan kuulossa korvasyyhyynsä. Se ei ole Jumalan mielen mukaista. Paikallisseurakunta on Sanan mukaan se paikka, jossa Jeesuksen opetuslapsi saa kasvaa uskossa. Kirjoittaahan Paavali tästä hyvin selvästi:

    Hepr. 10:25

    "Älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän."

    Minkä päivän? Sekin selviää kun luemme eteenpäin jakeet 37-38:

    "Sillä 'vähän, aivan vähän aikaa vielä, niin tulee hän, joka tuleva on, eikä viivyttele; mutta minun vanhurskaani on elävä uskosta, ja jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen'."

    Seurakunnan tulee kokoontua Vapahtajamme tuloon asti. Paavalin mukaan sitä suuremmalla syyllä, että tuo päivä lähestyy lähestymistään. Missä on sinun seurakuntayhteytesi?

    Eksytyksiä on tosiaan ollut alkuseurakunnasta lähtien. Niitä tulee olemaan vielä enemmän nyt kun lähestymme aikojen loppua. Jumalan seurakunta silti on ja pysyy, jopa voimistuu viimeisen päivän edellä. Jumala on luvannut olla hylkäämättä seurakuntaansa.

    Siinä olen yhtä mieltä, ettei Jumala asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä. Se on hyvin selkeästi sanottu sanassa. Sanassa kuitenkin kutsutaan "Jumalan huoneeksi" paikkaa, jossa pyhä seurakunta kokoontuu. Ei paikassa mitään pyhää ole, mutta meissä on. Me Jumalan valitut olemme Pyhän Hengen temppeleitä, ja siellä missä kaksi tai kolme kokoontuu, siellä Kristus on meidän keskellämme. Siinä on paikan pyhyys. Sanoohan Paavali Timoteukselle:

    1. Tim. 3:14-15:    

    "Vaikka toivon pian pääseväni sinun tykösi, kirjoitan sinulle tämän,että, jos viivyn, tietäisit, miten tulee olla Jumalan huoneessa, joka on elävän Jumalan seurakunta, totuuden pylväs ja perustus."

    Alkuseurakunnassahan kokoonnuttiin pääasiassa kodeissa. Ei sillä ole väliä missä Jumalan seurakunta kokoontuu, kunhan se vain kokoontuu Jumalan Pojan pyhässä nimessä., viimeiseen päivään saakka.

    Teuvo, sinä luet kuin piru Raamattua. Vääristät selkeät Sanat niin monelle mutkalle kuin vain saat. Sinä olet eksynyt Totuudesta. Olet yksin oppisi kanssa, ja toivottavasti se siihen jää. Aina on mahdollista kääntyä vääriltä teiltä, rukoilla Daavidin sanoin:

    "Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle."

    Jumalan armossa on kylliksi sinutkin ohjaamaan oikealle tielle. Se tie on Kristus Jeesus, Hänessä on Totuus.

    ruotsalaisen helluntaiporton sitten löysit, jos hän ei olisi
    osannut lipevästi sinun halusi mukaista valhetta sinulle syöttää
    tähän tapaan, kuten kirjoitettu on:

    "Makealta maistuvat panettelijan puheet, ne painuvat syvälle sisimpään. Kuin
    hopeasilaus saviastian pinnassa on mairea puhe häijyn ihmisen suussa.

    Vihamiehesi voi puhua mielin kielin, mutta sisimmässään hän hautoo pahaa.
    Älä usko hänen lipeviä sanojaan, hänen sydämessään on seitsemän petosta.
    Hän kätkee vihansa kavalasti, mutta hänen pahuutensa tulee kaikkien tietoon."

    Valitettavasti miljardien ihmisten kohdalla vain liian myöhään - viimeisellä tuomiolla.

    Miksi hylkäsit: yhden Herran, yhden Hengen, yhden uskon ja yhden kasteen?

    Äänestä

  • Aloittaja

    tms37 kirjoitti:

    ei kukaan ihmnen saa elämäänsä muuta henkeä kuin Saatanan valheen hengen,
    juuri sen hengen, jolla Saatana on tuon ihmisen, joko kerran
    kastettuna tai uusiokastettuna omakseen saanut, siksi sinullekin kävi näin:

    "Kun saastainen henki lähtee ulos ihmisestä, se harhailee autioilla
    seuduilla ja etsii lepopaikkaa mutta ei löydä. Silloin se päättää:

    'Minä palaan kotiini, josta lähdin.' Kun se sitten tulee ja löytää
    huoneensa tyhjillään, lakaistuna ja hyvässä järjestyksessä,
    silloin se hakee seitsemän vielä pahempaa henkeä, ja ne tulevat
    sisään ja asettuvat sinne asumaan. Näin sen ihmisen tila on lopussa
    pahempi kuin alussa.

    Samoin käy tämän pahan sukupolven."

    Väärämielisille jumalattomille näin ei voi käydä, koska ei heistä
    Jumala koskaan ala mitään saastaa pois ajaa.

    "Väärämieliset ovat harhateillä syntymästään saakka, äitinsä kohdusta
    asti ovat valehtelijat eksyksissä. Heidän myrkkynsä on kuin käärmeen
    myrkky, he tukkivat korvansa, ovat kuin kuuro kyy, joka ei kuule
    käärmeenlumoojan ääntä vaikka tämä kuinka vahvasti lumoaisi."

    Tämä voi tapahtua vain valituille, kun he luopuvat totuuden etsimisestä
    paljon ennen, kuin ovat sen edes löytäneet.

    Kun Jumalan Henki alkaa ihmistä omakseen kutsua, joko omassa
    kodissaan Raamatun ääressä, rajun onnettomuuden tai sairauksien
    saattelemana, ja kun hän ensimmäisen kerran saa kokea taivaallisen
    Hengen kosketusta, hän todella tästä ensimmäisestä kosketuksesta
    uskoo tulleensa uudestisyntyneeksi, vaikka Jumala on vasta aloittanut
    valmistelut saastan poistamiseksi valitun sydämestä.

    Kun hän sitten tämän ihana tunteen vallassa haluaa saada sille myös
    pappien siunauksen, ja menee työntämään päänsä heidän käsiensä alle,
    tai antaa jonkun porttopapin hänet alttarille kuoleman asentoon kaataa,
    jotta saisi lisää tuota taivaallista tunnetta, tai peräti antaa kastaa itsensä
    uudelleen, jotta tuo tunne varmasti hänessä pysyisi.

    Kun ihminen on tässä tilanteessa, jolloin Pyhä Henki on korkeintaan ehtinyt
    suurimmat saastat lattialta kerätä, alkaa jo kuvitella, että Jumala on hänestä
    nyt tehnyt suuren ihmisten pelastajan, vaikka Henki ei ole vielä edes yhtä
    ainoaa totuuden huonekalua ole tuohon huoneeseen tuonut. Eikä Jumala
    hänelle mitään tehtävää antanut, ja silti lähtee lihan himojen saattelemana
    viemään pelastusanomaa niille Jumalan jo paaduttamille eri hurmahenkien
    vallassa oleville ihmisille, niin näissä tapauksissa käy toteen se mistä
    Jeesus puhui.

    Kun Saatana tulee tarkistamaan huonetta, jossa ennen asusti, ja huomaa,
    että siivottu on, mutta uutta asukasta ei näy missään, niin silloin sille
    on tie avoin takaisin omaan kotiinsa. Ja niin on tuollaisen ihmisen sydämen
    ulkopuolella jonossa Saatanan seitsemän rekka-autoa täynnä saastaa
    sinne tuotavaksi, niin kuin on autorekkoja Vaalimaan tullissa.

    Ja juuri tällaisia ihmisiä on tämäkin palsta pullollaan. Rekisteröityinä ja
    ilman rekisteriä, ja jopa vuorotellen eri nimimerkeillä esiintyen ja
    kauheasti ihmetellen, kun Totuuden Hengen saaneen ihmisen kohtaavat,
    kuten ihmetteli eräs edesmennyt lahkojohtajakin:

    "Miten joku ihminen voi olla synnitön? Minun sydämestäni ei ainakaan löydy
    muuta kuin syntiä ja saastaa, ja silti saan olla Jeesuksen puhtaaksi pesemä
    syntinen."

    Siksi Jeesus tänäänkin ja tämänkin sukupolven keskellä ihmettelee:

    "Mutta kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?"

    Uskovia kyllä löytyy, pilvin pimein - mutta se onkin jo toinen juttu.

    Paholaisen 1. henki:

    Ensiksi on syytä muistuttaa, että Kristuksen Henki on Totuuden
    Henki ja Antikristuksen ja hänen palvelijoittensa henki on valheen
    henki. Koska kumpikin käyttää oppikirjana Raamattua, ei Saatana
    kuoleman enkelin pysty ketään Jumalaa etsivää kadotukseen
    viemään, vaan sen maskeerattava itsensä valheen asuun, kuten
    Jeesus ja Paavali tästä ilmoittivat::

    "Varokaa vääriä profeettoja, he tulevat luoksenne lampaiden
    vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia."

    "Semmoiset ovat vääriä apostoleja, petollisia työntekijöitä, he vain
    tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi. Eikä ihme, tekeytyyhän itse
    Saatanakin valon enkeliksi.

    Ei siis ole mitenkään merkillistä, että hänen palvelijansa esiintyvät
    Jumalan asian palvelijoina. He saavat tekojensa mukaisen lopun."

    Siinä onkin jo selvät ohjeet näiden henkien tunnistamiseksi, kun
    ne ovatkin vain lauhkean lampaan ihania henkiä eivätkä mitään
    tämän murhaajan henkiä.

    Kun Paholainen siis tulee tarkistamaan entistä saastaista kotiaan,
    se ilostuu, kun näkee siellä suoritetun siivousta, mutta kun uudesta
    asukkaasta ei näy vielä vilahdustakaan, niin päättää palata takasin.

    Siksi Paholaisen 1. rekka onkin täynnä vain rakkautta. Ei suinkaan
    rakkautta totuuteen, koska sitä ei tällä valheen hengellä ole, vaan
    rakkautta valheeseen, koska sen ainut tehtävä on tämän valheen
    kautta on "johdattaa kadotuksen kaikki ne, jotka eivät ole
    rakastaneet totuutta, joka olisi pelastanut heidät."

    Tätä ensimmäistä henkeä se itse kutsuu ekumenian hengeksi,
    mutta valheen henki kun on, ei kerro, että se todellisuudessa
    on yhdessä eksyttämisen henki.

    Ja eipä liene Raamatussa toista sellaista Jeesuksen ilmoitusta, jota
    he olisivat enemmän täällä valheen hengessä levittäneet, kuin sitä
    rakkauden kaksoiskäskyä.

    Ja kun tämä rakkaus ei ole rakkautta totuuteen, eli näkymättömään,
    se on rakkautta maailmaan ja sen loistoon kauniisti koristeltuihin
    kirkkoihin ja valkeisiin ja kultaisiin pappien vaatteisiin, kultakypäriin
    ja kauniisti maalattuihin kuviin ja veistettyihin patsaisiin.. Juuri siihen
    loistoon, jolla Paholainen yritti Jeesuksenkin omakseen saada,
    näitä kirkkolaitoksiaan johtamaan.

    Huippunsa tämä henki saa heti kohta sen jälkeen, kun tämän hengen
    vallassa olevat ihmiset yksimieliset hyväksyvät niiden kahden
    Jeesuksen viimeisen todistajan tappamisen. Ja niin alkaa ihmiskunnan
    historiassa suurin ilosanomajuhla Vatikaanista hurmahenkisten
    telttamajoihin:

    "Maan asukkaat iloitsevat heidän kohtalostaan, pitävät juhlia ja
    lähettävät toisilleen lahjoja, sillä nuo kaksi profeettaa olivat pahoin
    vaivanneet maan asukkaita."

    Monin verroin pahemmin kuin mitä yksi Teuvo Suni on vaivannut
    Suomi24 raamattukeskustelijoita.

    Paholaisen 2. henki:

    Kun se on kaikki Raamatun rakkauslauseet huoneensa seinille
    hyvään järjestykseen laittanut - kaikki muut, mutta ei näitä:

    "Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän
    vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista.
    Te ette voi palvella sekä Jumalaa, että mammonaa."

    "Joka rakastaa isäänsä tai äitiänsä enemmän kuin minua, ei kelpaa
    minulle, eikä se, joka rakastaa poikaansa tai tytärtänsä enemmän
    kuin minua, kelpaa minulle."

    "Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan.
    Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä omikseni
    valinnut, ja siksi maailma vihaa teitä."

    "Te uskottomat! Ettekö tiedä, että rakkaus maailmaan on vihaa Jumalaa
    kohtaan? Joka tahtoo olla maailman ystävä, asettuu Jumalan viholliseksi."

    Se aloittaa purkaa tätä toista rekkalastiaan, jossa se tuo omien sydämiin
    välinpitämättömyyden eli velttouden hengen, ja tämän ensimmäisen hän
    on lähtemättömästi taltioinut jokaisen omansa, niin piispan, papin,
    maallikon, niin miehen kuin naisenkin sydämeen:

    "Kukaan meistä ei voi tietää totuutta, ja jos joku sanoo sen tietävänsä,
    on hänestä jo silloin tullut toisten tuomitsija."

    Ja tästä jotkut vielä ylpeilevätkin, koska kokevat, että tämä tietämättömyys
    pitää heidät jatkuvasti nöyränä Jumalan edessä.

    Ja jo tästä toisesta omasta hengestään se on todella ylpeä, koska se
    sisältää samalla sen yhden Paholaiselle tärkeimmän asian: Pyhän
    Hengen pilkan. Koska siinä herjataan tätä Jeesuksen ilmoitusta vastaan:

    "Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden.
    Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee ja
    ilmoittaa teille, mitä on tuleva.

    Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta."

    Ja tällekin hengelle se löytää Raamatusta vaikka kuinka paljon todisteita,
    kun se sitä omillaan luettaa niin kuin Piru sitä luettaa. Tässä joitakin
    vuosien varrelta kerättyjä tämän hengen lausuntoja:

    "Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista."

    "Se on täytetty!" sillä armosta me olemme pelastetut.

    "Sinä luet liikaa Raamattua, lukisit kirkkohistoriaa niin näkisit, että aina
    on kirkon historiassa tehty vääryyksiä."

    "Sinun on hankittava itsellesi sielunhoitaja, sillä ei Jumala enää tässä
    ajassa voi puhua yhdellekään ihmiselle."

    "Kuinka Jumala voi muka sinulle puhua, kun ei se puhu meidän Reijollekaan,
    joka sentään on pappi."

    "Minun sydämestäni ei ainakaan löydy muuta kuin syntiä ja saastaa, ja silti
    saan olla Jeesuksen verellä pesty suuri syntinen."

    "Minä teen joka päivä syntiä, ja joka päivä minä saan ne Jeesukselta anteeksi."

    "Teuvo, minä en pysty sinua auttamaan sillä en ole hengenmies, vaan hallintojohtaja."

    Ja lopuksi tämän välinpitämättömyyden hengen loppuhuipennus.:

    "Huolettomasti he parantelevat minun kansani vammoja. He sanovat
    "Nyt on rauha, kaikki hyvin!" vaikka rauhaa ei ole.

    Heille käy onnettomasti, koska ovat tehneet kauhistuttavia
    tekoja mutta eivät suostu edes häpeämään - häpeän tunne heiltä
    puuttuu tyystin. He kaatuvat kaatuneitten joukkoon, heistä
    tulee loppu, kun minä rankaisen heitä."

    Paholaisen 3. henki

    Ja tästä rekkalastista se purkaa kateutta huoneensa joka nurkkaan.
    Josta jokainen Pyhän Hengen saanut saa kyllä osansa kuulla:

    "Teuvo Suni, laskeudu jo pois sieltä ylhäältä narsistin jakkaralta
    meidän muiden syntisten joukkoon armoa anelemaan. Et sinä
    mikään Jumalan profeetta ole, vaan itse olet itsesi Lusiferin
    profeetaksi nostanut. Syntinen avionrikkoja ja vielä väittää olevansa
    synnistä vapaa. Tee parannus, ennen kuin kuolet!"

    Tämän palstan kaikkien uudelleen kastettujen väärämielisten suurin
    kateudenaihe minua kohtaan on siinä, kun Jumalan pelkästä armosta
    annetun kasteen johdosta, hän 40 vuoden vihanpidon jälkeen päätti
    antaa Poikansa ilmestyä ja johdattaa lopulta ahtaan portin kautta
    hänen puhdistettavaksi ja Pyhän Henkensä omistajaksi . Sillä tähän
    päivään mennessä ei tälläkään palstalla ole näkynyt yhtä ainoaa
    ihmistä, ei miestä eikä naista, joka tuon saatanallisen uuden kasteen
    jälkeen olisi saanut Jumalalta Pyhän Hengen.

    Jospa tietäisitte, minkälaisia syytöksiä väärämieliset Paavalillekin
    kateudesta latelivat, niin hämmästyisitte, sillä eivät ne yhtään
    ole poikenneet niistä sadoista kateuden huudoista, joita minäkin olen
    täällä kolmen vuoden aikana osakseni saanut. Ja Jeesukseen tätäkin
    ensiksi sovellettiin:

    "Kun väkijoukko oli koolla, Pilatus kysyi: "Kumman haluatte?
    Vapautanko Barabbaksen vai Jeesuksen, jota sanotaan Kristukseksi?"

    Hän näet tiesi, että Jeesus oli pelkästä kateudesta jätetty hänen käsiinsä."

    Osasi Paavali itsekin käyttää kateutta hyväkseen:

    "Teille pakanuudesta kääntyneille: minä ylistän tehtävääni kansojen apostolina,
    sillä näin herätän ehkä heimolaisissani kateutta teitä kohtaan ja voin pelastaa
    joitakuita heistä."

    "Annoin teille ravinnoksi maitoa, en vielä vahvaa ruokaa, sillä sitä te ette olisi
    vielä kestäneet. Ette kestä sitä nytkään, sillä olette yhä vanhan luontonne
    vallassa. Kun kerran teillä on keskinäistä kateutta ja riitaa, silloinhan vanha
    luontonne vallitsee teitä ja te elätte niin kuin ihmiset ainakin."

    Ja erittäin tuttu tilanne tälläkin palstalla:

    "Jotkut tosin julistavat Kristusta vain kateudesta ja riidanhalusta, mutta
    toiset vilpittömin mielin. Nämä toimivat rakkaudesta, koska tietävät,
    että minun tehtäväni on puolustaa evankeliumia. (Totuutta).

    Nuo toiset taas julistavat Kristusta juonittelunhalusta, epäpuhtain mielin,
    ja uskovat näin tuottavan minulle murhetta täällä vankeudessani."

    Ja esimakua tämänkin palstan tapahtumista sain jo 16.121988 kello 03.10,
    kun Pyhä Henki tämänkin salaisuuden opettaessaan paljasti:

    "Se, joka opettaa toisin, eikä seuraa Herramme Jeesuksen Kristuksen
    terveellisiä sanoja ja uskomme mukaista oppia, on pöyhkeä eikä ymmärrä
    mitään. Hänellä on vain kiihkeä halu väitellä ja kiistellä.

    Sellaisesta syntyy kateutta, riitaa, herjauksia, ilkeitä epäluuloja ja alituista
    kinastelua sellaisten ihmisten kesken, jotka ovat menettäneet järkensä ja
    itävät uskontoa vain tulolähteenä (Kirkollisveroja ja jäsenmaksujen kerääjät).

    Ja näin tämä kateuden henki vaikuttaa tälläkin palstalla joka päivä, kun
    väärämieliset ja Jumalan paaduttamat eivät enää pysty tätäkään ymmärtämään:

    "Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä ja tottelemattomia, olimme
    eksyksissä ja monenlaisten himojen ja nautintojen orjia, elimme pahuuden
    ja kateuden vallassa, vihattuina ja toisiamme vihaten."

    Paholaisen 4. henki:

    Tämä rekkalasti on täynnä tyhmyyttä eli ymmärtämättömyyttä
    ja sen mukana tulee sivutuotteena, pelkoa, masennusta,
    ahdistusta ja kalseaa oloa.

    Jos tämä nyt jotakin Jumalan jo paaduttamaa edes hieman lohduttaa,
    niin palautan mieleenne, että opetuslapsissakin oli tämä sama
    tyhmyyden eli ymmärtämättömyyden henki, joka kyllä ymmärtää
    sen hengen omistajan, Paholaisen puhetta, mutta ei Pyhän Hengen
    puhetta, kuten sen Jeesus heille sanoi:

    "Oletteko tekin yhä noin ymmärtämättömiä?"

    "Voi teitä ymmärtämättömiä! Noinko hitaita te olette uskomaan
    kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet?"

    Ja tämä henki tunkeutuu ihmiseen silloin, kun ihminen lihassaan
    kokee olevansa uudestisyntynyt, ja lähtee torvet soitellen
    julistamaan armosta pelastumistaan, pitää uskonlamppujaan
    kaikkien näkyvillä, mutta kun ilta tulee, ei lampuissa olekaan
    öljyä, eli Pyhää Henkeä, ja niin hän jäävät pimeyteen:

    "Mutta kun he olivat ostamassa öljyä, sulhanen tuli. Ne, jotka olivat
    valmiit, menivät hänen kanssaan häätaloon, ja ovi suljettiin.

    Jonkun ajan kuluttua toisetkin saapuivat sinne ja huusivat: 'Herra,
    Herra, avaa meille!' Mutta hän vastasi: "Totisesti, minä en tunne teitä.'
    Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä."

    "Kuinka suuret ovatkaan sinun tekosi, Herra, kuinka syvät sinun
    ajatuksesi! Tyhmä ei sitä käsitä, mieletön ei ymmärrä.

    Vaikka jumalattomat rehottavat kuin ruoho, vaikka vääryydentekijät
    ( tälläkin palstalla ) nyt kukoistavat, he tuhoutuvat, katoavat ikiajoiksi."

    "Kuinka kauan te tyhmät ( tälläkin palstalla ) hellitte tyhmyyttänne,
    pitkäänkö, kerskujat, kerskutte, hullut vihaatte tietoa?".

    "Tyhmä istuu kädet ristissä ja kalvaa omaa lihaansa."

    "Tyhmiä olivat kansan paimenet, he eivät kysyneet neuvoa Herralta!
    Siksi he toimivat väärin, ja niin koko heidän laumansa hajotettiin."

    Ja niin hajotetaan kerran tämänkin kansan tyhmien paimenten laumat,
    koskapa Pyhä Henki on sanonut: "Ihmiskunnan tietämättömyyden
    huipulla seisovat teologian tohtorit."

    "Mutta Herra on kanssani kuin väkevä sankari, vihamieheni kaatuvat
    eivätkä voi minulle mitään.

    Heidän aikeensa epäonnistuvat, niin tyhmiä he ovat, eikä sitä koskaan
    unohdeta, alinomaa he saavat kantaa häpeäänsä."

    Ja tämän viimeisen tähän ottamani Jumalan ilmoituksen hän paljasti
    minulle kaksi kuukautta ennen kuin tehtävänsä antoi. Kaiketi vain
    jo silloin voimaksi kestämään edessä olevin pilkkaajien suurta määrää.
    Tämä tapahtui 16.9.1989 kello 04.10:

    "Sinä olet varjellut pilkkaajiani liialta älyltä, et anna heille aihetta voitonjuhliin."

    Paholaisen 5. henki

    Kun se on tämän rekkalastin valitun sydämeen tyhjentänyt, silloin
    siellä riemu raikaa, kun hurmahenget alkavat ivata ja pilkata Totuuden
    Henkeä.

    "Niin kävi myös Sodoman ja Gomorran ja muiden sen seudun kaupunkien,
    jotka samalla tavoin antautuivat siveettömyyden ja luonnonvastaisten
    himojen valtaan: niiden saama rangaistus on varoittava esimerkki, joka
    muistuttaa ikuisesta tulesta.

    Yhtä kaikki nämä hurmahenget tekevät samalla tavoin. He saastuttavat
    oman ruumiinsa, halveksivat Herraa ja hänen valtaansa ja herjaavat
    henkivaltoja.

    Nämä ihmiset ovat häpeätahroja teidän rakkaudenaterioillanne, kun he
    mässäilevät mistään piittaamatta. He ovat paimenia, jotka huolehtivat
    vain itsestään. He ovat paimenia, jotka tuuli vie ja jotka eivät vettä anna,
    puita, jotka syksyllä eivät kanna hedelmää, ,kahdesti kuolleita juuriltaan,
    repäistyjä, pärskyviä meren aaltoja, joiden vaahtoharjanne on heidän
    häpeänsä, radaltaan harhautuneita tähtiä, joille ikuisiksi ajoiksi on varattuna
    synkin pimeys.

    Nuo ihmiset ovat osaansa tyytymättömiä valehtelijoita, jotka elävät himojensa
    vallassa. Heidän puheensa ovat suurellisia, ja omaa etuaan tavoitellen he
    mielistelevät ihmisiä."

    Nämä henget eivät välttämättä tulee kaikkiin ihmisiin juuri tässä järjestyksessä,
    missä ne tänne kirjoitan. Etenkin tämä hurmahenki tulee hyvin moneen ihmiseen
    heti, kun he ovat hylänneet Jumalan pelkästä armosta annetun kasteen, ja
    lähteneet lihan haluja tyydyttääkseen uudelleen kastettavaksi.

    Kuten tämänkin palstan hurmahenkisin valehtelija, joka riemuliiterinsä
    kätköistä antaa ivan ja pilkan lentää:

    "Tällainen mies on Teuvo Suni:
    liikaa riehuva, paisunut, harhaoppinen, perkeleen lapsi, pahapietari, Helvetin
    luukkujen lonksuttelija, kiroaja, Helvettiin ohjaaja, säälittävä, Teuvo-parka,
    soidinlentoaan lentävä epätoivoinen mies, tuomiokiihkoinen houkka, omissa
    mehuissaan teutaroiva, amok-juoksua juokseva uskonnollinen mies,
    herjaajahenki, höyryävä, valheprofeetta, röyhkeä, filistealainen syyttäjä,
    oppi-isä,kiroaja, sunilainen, mutapainija, katkera, palavia nuolia ammuskeleva,
    Jumalan vastustaja, perkeleen apuri, kaupustelija, luopunut, pimeä, villipeto,
    ihmisparka, kouristunut, mentaaliongelmainen, rehvastelija, omavanhurskas,
    teatraalinen, tuomitseva, mahtaileva, sumuttaja, mytologi, fanaattinen löylynlyöjä,
    ahtaan portin mestari, sielunviholliselle haiseva, vihaaja, aggressiivinen,
    epätoivoinen, kiroava, verenhimoinen, epätasapainoinen, epänormaali, sairaalloinen,
    orjuuttaja, täyskahjo, petollinen, ymmärrykseltään pimentynyt, äkseeraaja,
    elämäkertahorinansa kaupustelija, naurettava jankuttaja, julmuri, valehtelija,
    eksyttäjä, säälimätön, rakkaudeton, kastehitleristi, suni-evankelista, pahuudessa
    täysi-ikäinen, sanan ymmäryksessä sikiöasteella, vanhoissa rytkyissä kulkeva,
    mielivaltainen, ylpeä, tuomari, julkea pilkkaaja, maagikko, anekauppias,
    petkuttaja, haisevan ja oksettavan harhainen, makaaberi, porttisulkeisten pitäjä,
    höynäyttäjä, mafioso, remuaja, pilkkaaja, herhiläinen, nylkyri, vanha, äkäinen,
    raateleva susi, inkvisiittori, turhanpuhuja, niskuroija, poltinraudalla merkitty,
    tuhoon tuomittu, desperaado, ihmisraunio, valheveli, uhkarohkea, tökerö,
    kerskailija, pikku-Napoleon, sokea, miinoittaja, palstaterroristi, häirikkö, loruilija,
    uijari, paatunut, pääjehu, piruettimestari, Veljien syyttäjä, taikauskoinen, salakavala,
    pöyhkeilijä, egoisti, raakalainen, tyhjä, säälimätön, ruoskija, hirviö, loitsuja, juonija,
    itserakas, kiljuva jalopeura, sopankeittäjä, mellastaja, pikkunilkki, monotoninen,
    haaksirikkoutunut, kulttipomo, uhkapeluri, karmea, vastenmielinen, herodesmainen
    styränki, kajahtanut, vihainen rakkikoira, kireäpipoinen, näyttelijä, diktaattori,
    Teuvo-Il Sung, raivokas, megalomaaninen, porttifilosofi, väärämielinen, härkä,
    kärppä, kaappari, korppi, merkillinen mies, väärä todistaja, itsekehuja, vähäjärkinen,
    saastainen, alhainen, tökerö, egosentrinen, huijari, väärentäjä, taruilija, aseiden
    paukuttelija, omissa mehuissaan isottelija, massapostittaja, hirmuvaltias,
    estapon otteita käyttävä, ihmissusi, Napoleon- syndroomasta kärsivä,
    kuolemankankea, jumalan varamies, Jeremia II, kuoleman kalman levittäjä,
    puskapelle, Pol Potin hengenheimolainen, sunologi, säälittävä, petetty, sepittäjä,
    itsensä ylentäjä, jumalaton, kenttäoikeuden päätuomari, luikertelija, epäkristillinen,
    mustan magian harjoittaja, vanha mies, vihollisen orja, perkeleen saran kyntäjä,
    Baabelin profeetta, teutaroija, kylmä, hyytävä, raaka, kyseenalainen, mätä, koin
    syömä, korskea kuin Herodes, tunkion kukko, armon halveksuja, Suni&Co.,
    aamukiroilija, kakkapuheinen, Hitleriin verrattava, toivoton, häviäjä, amatööritason
    sääprofeetta, teosofisen humpuukin levittäjä, Ruukin rohveetta, maakuntasarjan
    painija, huuhaa-mies, Ruukin Mooses, verikoira, pyöveli, vaarallinen,häikäilemätön,
    estoton, sielunsa myynyt, vauhtisokea, vertahyytävä solvaaja, Ruukin Jeremia,
    narsisti, marttyyria esittävä, tyrkyttäjä, moraaliton sotilas, vihollisen vanki,
    vihollisen äänitorvi, hapattaja, valheen kylväjä, petturi, viekoittelija, mystikko,
    ideologi, kapinen susi, vankeudessa viruva, torven töräyttäjä, sirkuspelle, pikku
    pelinappula, kirologi, valheen liemen litkijä, rappiolla, ilotulittaja, mönjän nakkaaja,
    porttisulkeisten pitäjä, paise, herhiläinen, runoilija, valhevärssyjen väsääjä,
    palstajulkimo, nujertaja, häpäisijä, halvaannuttaja, Ruukin karhu, julma, raateleva,
    kangastus, perkeleen perikuva, luhistuva persoona, uskonnollinen peluri, patologinen
    valehtelija, pelle-hermanni, sielunvihollisen apuri, porttivahti, empiristi, kiristäjä,
    fariseus, klovni, tyly, retostelija, lavertelija, satanisti, agitaattori, Havukka-ahon
    Teuvo, kireä, pakkosyöttäjä, mafioso, outo veikko, kaunainen, show-mies,
    säälittävä ikämies, oman kunnian etsijä, hörhö, horroksessa, tyrmääjä, römeä
    seireeni, tyrmäystippojen tarjoaja, väärä tuomari, kalifi, ylenkatseellinen,
    yliannostettu, ihmispolo, ruoskija, kavala, käärme, myrkynkylväjä, yleinen
    syyttäjä, näkyjen näkijä, kameleontin henki, saatanan siteissä, kukko,
    rymistelijä, nettisaarnaaja."

    Paholaisen 6. henki

    Tämä rekka tuo väärämielisen sydämeen kenties Paholaisen
    rakkaimman hengen: syyttäjähengen. Siitä syystä rakkaan, koska
    juuri hän itse Jumalan omien syyttämisen takia joutui taivaasta
    tänne alas maailmaan syöstyksi, ja täällä nyt oikein sydämensä
    halusta panee kaikki väärämielisensä syyttämään Jumalan valittuja
    päivin ja öin.

    "Taivaassa syttyi sota. Mikael ja hänen enkelinsä kävivät taisteluun
    lohikäärmettä vastaan. Lohikäärme enkeleineen teki vastarintaa mutta
    kärsi tappion, eikä sille ja sen enkeleille ollut enää sijaa taivaassa.

    Tuo suuri lohikäärme, tuo muinaisaikojen käärme, jota kutsutaan
    Paholaiseksi ja Saatanaksi, TUO KOKO IHMISKUNNAN EKSYTTÄJÄ,
    syöstiin maan päälle, ja samoin syöstiin alas sen enkelit.

    Minä kuulin, kuinka taivaassa sanottiin kovalla äänellä: - Nyt on pelastus
    tullut, meidän Jumalallamme on kuninkuus ja mahti ja hänen voidellullaan
    valta. Nyt on syyttäjä syösty alas, tuo, joka meidän Jumalamme edessä
    syytti veljiämme päivin ja öin.

    He voittivat hänet, Karitsan veri ja heidän todistuksensa toivat heille voiton.
    He eivät säästäneet henkeään vaan olivat valmiit kuolemaan.

    Iloitkaa siis, taivaat ja te taivaiden asukkaat! Mutta voi maata ja merta
    - Saatana on laskeutunut teidän luoksenne! Se on raivon vallassa, sillä
    se tietää, että sen aika on lyhyt."

    Tässä todistukseksi jokunen näistä minuakin kohtaan tulleista syytöksistä,
    joita voi lukea lisää joka ainoasta avauksestani, kun väärämieliset eivät
    niiden sanomaa Paholaisen vaikutuksesta siedä:

    "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi" Mutta jättää tuomatta nämä:

    "Kaiken, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille. Tässä
    on laki ja profeetat."

    "Älkää tuomitko sen mukaan, miltä asia päältä katsoen näyttää, vaan
    tuomitkaa oikein."

    "Valehtelija, Teuvo Suni. Sinähän puhut täyttä sontaa ja valhetta, ja tuota
    väität Pyhän Hengen sinulle valaisseen. Armeijassa epäonnistuit.
    Hengellisellä alueella yritit menestyä, mutta sielläkin epäonnistuit myöskin,
    Seisot nyt elämäsi raunioilla!"

    "Mietin, tarvittaisiinko sinun tapauksessa terapiaakin. Voisiko joku kristitty
    psykologi tai psykoterapeutti auttaa traumasi hoitamisessa?"

    "Sinä olet seonnut päästäsi!"

    "Olemme jo liiaksi nähneet tällä palstalla langenneen Lusifer-nimisen
    kerubin nykyistä nimeä kirosanana TS:n kirjoituksissa, joten oli jo aikakin
    ryhtyä tositoimiin!":

    "Leikki-profeetan aika täällä tullee päättymään, ja hänen kätyrinsäkin
    saanevat vähemmän tulta oppi-isänsä ja lusiferin palstalta poissa ollessa
    -ainakin jonkin aikaa."

    "Sinä luet liikaa Raamattua. Lukisit kirkkohistoriaa, niin näkisit että aina
    on kirkon historiassa tehty vääryyksiä."

    Silloin kun tuokin pappi nämä sanansa sanoi, en vielä ollut kirkkohistoriaa
    lukenut. Mutta Jumala senkin, samoin kuin koko maailman historian läpi
    luetti näyttääkseen toteen sen, mistä hän Johannekselle Patmos-saaren
    vankeudessa puhui, ja jo ennen sitäkin:

    "Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa."

    Paholaisen 7. henki

    Tämä viimeinen rekkalasti pitää sisällään Paholaisen perushengen,
    josta Jeesus sanoo:

    "Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne ja hänen halunsa
    te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti."

    Siksi tämä henki uhkuu todellista vihaa kaikkia Jumalan valittuja kohtaan,
    jopa niinkin rajusti, että tämän hengen vallassa olevat alkuseurakunnankin
    aikaan estoitta surmasivat Jumalan valittuja, koska Paholaisen heille
    antaman "pelastusvarmuuden" mukaan he siinä tekevät vain pyhää palvelusta
    Jumalalle, kuten Jeesus sanoo:

    "Olen puhunut tämän teille, ettei uskonne koetuksissa sortuisi. Teidät
    erotetaan synagogasta( seurakunnasta), ja tulee sekin aika, jolloin jokainen,
    joka surmaa jonkun teistä, luulee toimittavansa pyhän palveluksen Jumalalle."

    Joka on tätä palstaa nämä kolme vuotta seurannut, tietää senkin, miten
    noita uhkauksia on jo minullekin sadellut, ja viimeisiä varoituksiakin on
    tullut jo useita.

    Ja mitä seurakunnasta erottamiseen tulee, niin tuskin yksikään porttoseurakunta
    erottaa ainuttakaan sinne rahaa kiikuttavaa, vaan erottamisen suorittaa Pyhä Henki,
    joka sieltä omansa pois kutsuu ennen kuin saapuu ne tuhoamaan.

    Näistä vihan purkauksista Totuuden Henkeä kohtaan saa täältä joka päivä
    lukea, joten ihme on, jos ei enää kukaan pysty huomaamaan, miten hyvin ne
    käyvät toteen Jeesuksen ennalta antamien ilmoitusten kanssa:

    "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan."

    Siinä on yksinkertainen sanoma johon minä uskoin. Erityisesti minuun vetosi se, ettei Pyhä Henki ole mikään saavutus tai mantteli. Se on Jumalan arvokas lahja jokaiselle, joka ottaa vastaan Hänen Poikansa syntien sovittajana. Herra on tarkoittanut Pyhän Henkensä jokaiselle seuraajalleen. Sanoohan Hän itse:

    Joh. 14:15-17:

    "Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni. Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti, totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva."

    Ja mikä on se käsky?

    Joh. 13:34    

    "Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut-että tekin niin rakastatte toisianne."

    Siinä meillä on laki ja profeetat. Eikä vain siinä, että me rakastamme, vaan siinä, että Hän on ensin rakastanut meitä.

    Uskotko tämän?

    Minä en ole hylännyt Herraani. Omassa voimassani jos kulkisin, olisin sen tehnyt ja kahteen kertaan. Jumala on kuitenkin armossaan osoittanut, ettei usko ole minun tekoni, vaan Hänen lahjansa. Minä en uskottelullani olisi päivääkään Jumalan oma. Mutta Kristuksen Henki sinettinä saan valetaa varmaakin varmemmin Jumalan kämmenellä, pelastettuna kohti Taivasten valtakuntaa.

    Yksi usko ja yksi kaste. Näihinkin voin täydestä sydämestä turvata. Voitko sinä?

    Maailmassa on vain kaksi syntiä, jotka vievät kaikki totuudesta
    luopuneet kadotukseen. Ne ovat: epäusko ja Pyhän Hengen pilkka.
    Joista epäusko on Pyhän Hengen pilkan esiaste.

    Ja juuri Pyhä Hengen pilkka on kaikkien väärämielisten rakkain synti,
    koska he sitä tehdessään uskovat tekevänsä pyhää palvelusta
    Jumalalle. Ja siihen he syyllistyvät joka kerta, kun jonkun he jonkun
    Saatanan papeillaan rakennuttaman ihmiskäsin tehdyn jumalanhuoneen
    oveen avaavat, koska pilkkaavat tätä Pyhän Hengen ilmoitusta:

    "Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on
    taivaan ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä.

    Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin
    - itse hän antaa kaikille elämän hengen ja kaiken muun.

    Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat
    asumaan eri puolilla maan päällä , hän on säätänyt niille määräajat
    ja asuma-alueiden rajat, jotta ihmiset etsisivä Jmalaa ja kenties
    hapuillen löytäisivät hänet.

    Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me
    elämme liikumme ja olemme. Ovathan muutamat teidän runoilijannekin
    sanoneet: 'Me olemme myös hänen sukuaan.'

    Koska me siis olemme Jumalan sukua, meidän ei pidä luulla, että
    jumaluus olisi olisi samankaltainen kuin kulta hopea tai kuin kivi,
    kuin ihmisen mielikuvituksen ja taidon luomus.

    Tällaista tietämättömyyttä Jumala on pitkään sietänyt, mutta nyt sen
    aika on ohi: hän vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla maailmassa tekemään
    parannuksen."

    Johon vain valitut pystyvät, sillä yksikään väärämielinen ei pysty
    jättämään ihmiskäsin tehtyjä temppeleitä, kirkkojaan ja rukoushuoneitaan,
    vaikka Jumala heitä sieltä näin vahvasti pois kutsuu:

    "Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään
    oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä?
    Voivatko Kristus ja Beliar olla yhtä mieltä? Mikä voi liittää uskova sellaiseen,
    joka ei usko?

    Miten jumalien kuvat soveltuvat jumalan temppeliin? Mehän olemme
    elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut:

    - Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän mukanaan.
    Minä olen oleva heidän Jumalansa ja he minun kansani
    Siksi Herra sanoo

    - Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä koskeko
    mihinkään saastaiseen niin otan teidät vastaan ja olen olevat teidän
    Isänne ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni.
    Näin sanoo Herra, Kaikkivaltias.

    Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset,
    meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta
    ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle."

    "Tehän tiedätte, että kun ylipappi syntien sovittamiseksi vie kaikkein
    pyhimpään eläinten verta, näiden eläinten ruhot poltetaan leirin ulkopuolella.
    Siksi myös Jeesus kärsi ja kuoli kaupunginportin ulkopuolella pyhittääkseen
    kansan omalla verellään

    Lähtekäämme siis hänen luokseen leirin ulkopuolelle, hänen häväistystään
    kantaen. Eihän meillä ole täällä pysyvää kaupunkia, vaan me odotamme
    ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee."
    .
    "Sen porton (näiden lopun ajan seurakuntien) viiniä, vihan viiniä ovat kaikki
    kansat juoneet, kaikki maailman kuninkaat (siis esivallat) ovat irstailleet
    hänen kanssaan, ja kaikki maailman kauppamiehet ovat rikastuneet hänen
    vauraudestaan ja ylellisestä elämästään."

    Minä kuulin taivaasta toisenkin äänen, joka sanoi: "Lähtekää pois, jättäkää
    hänet, te, jotka olette minun kansaani, ettette joutuisi ottamaan osaa hänen
    synteihinsä, ettekä jäisi alttiiksi niille vitsauksille, joilla häntä lyödään. Hänen
    syntiensä röykkiö ulottuu jo taivaaseen asti, eikä jumala unohda hänen
    pahoja tekojaan."

    Tämä kaikki liittyy siihen apostoli Pietarin antamaan varoitukseen isiltä
    peritystä tyhjänpäiväisestä elämästä, joka vaistämättä johtaa kaikki erilaisissa
    jumalahuoneissa käyskentelevät ikuiseen kadotukseen, kun tuomion
    aika alkaa:

    "On tullut tuomion aika, ja tuomio alkaa Jumalan huoneesta. Mutta jos se
    alkaa meistä, mikä onkaan niiden loppu, jotka eivät taivu uskomaan evankeliumia."

    Eli totuutta. Miten se jumalanhuoneitten tuho alkaa, sen voi jokainen lukea
    Hesekielin kirjan luvusta 9.

    - Seurakuntayhteyden hylkääminen:

    Ps. 68:26

    "Kiittäkää Jumalaa seurakunnan kokouksissa, kiittäkää Herraa te, jotka olette Israelin lähteestä."

    Hepr. 10:25    

    "Älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän."

    Ja jos et ole sattunut huomaamaan, koko Uuden testamentin jälkipuolisko on täynnä ohjeita seurakuntaelämään.

    - Jumalan sanan väärentäminen ja epäraamatulliset tulkinnat:

    (vain yksi esimerkki monista)

    "Sen porton (näiden lopun ajan seurakuntien) viiniä, vihan viiniä ovat kaikki kansat juoneet, kaikki maailman kuninkaat (siis esivallat) ovat irstailleet"

    - Riidankylvö:

    Room. 12:18    

    "Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa."

    Jaak. 3:18    

    "Vanhurskauden hedelmä kylvetään rauhassa rauhan tekijöille."

    Tekisi mieli sanoa Paavalin sanoin:

    Ap. t. 13:10    

    -- "Voi sinua, joka olet kaikkea vilppiä ja kavaluutta täynnä, sinä perkeleen sikiö, kaiken vanhurskauden vihollinen, etkö lakkaa vääristelemästä Herran suoria teitä?"

    Aina on mahdollista nöyrtyä Jumalan kasvojen edessä. Hän on armollinen jokaista kohtaan, ja antaa armon katuvalle.

    Raamatussa mainittu portto, jolle koko ihmiskunta on rakentanut temppeleitään?

    Äänestä

  • Aloittaja

    tms37 kirjoitti:

    Raamatussa mainittu portto, jolle koko ihmiskunta on rakentanut temppeleitään?

    Varmemmin tiedän mikä se ei ole, ja Jumalan seurakunta on yksi niistä. Ilmestyskirjan profetaallinen ilmoitus lopunajoista ei ole yhden ihmisen selitettävissä, kuten Raamattu meille ilmoittaa (2. Piet. 1:20). Siksi on hyvin vaarallista tehdä pitkälle meneviä spekulaatioita. Jotain Raamattu meille kuitenkin paljastaa, mm. sen, että se on kaupunki, Babylon.

    Ilm. 17:18

    "Ja nainen, jonka sinä näit, on se suuri kaupunki, jolla on maan kuninkaitten kuninkuus."

    Babylon, portto, ei ole vain uskonnollisen elämän saatanallinen valtaistuin, vaan myös taloudellinen voimatekijä, mikä ilmenee myös ilmestyskirjasta:

    Ilm. 18:3,11

    "Sillä hänen haureutensa vihan viiniä ovat kaikki kansat juoneet, ja maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet hänen kanssansa, ja maan kauppiaat ovat rikastuneet hänen hekumansa runsaudesta."

    "Ja maanpiirin kauppiaat itkevät ja surevat häntä, kun ei kukaan enää osta heidän tavaraansa"

    Taloudellisena voimatekijänä kristillisistä kirkoista voidaan pitää lähinnä katolista kirkkoa. Taloudellisesta näkökulmasta myös Yhdysvaltojen tietyt uuskarismaattiset liikehdinnät ovat erittäin huolestuttavia, ja niitä tuleekin pitää silmällä.

    En kyllä sano, että katolinen kirkko olisi tuo portto, mutta viittaus seitsemän kukkulan kaupunkiin viittaisi voimakkaasti Roomaan. Tosin useita kaupunkeja kutsutaan 7 kukkulan kaupungeiksi, mm. Jerusalemia ja Turkua. Maailman poliittinen ja taloudellinen kehitys paljastaa meille lopulta totuuden. Seuraisin erityisen tarkasti organisatorisen ekumenian kehitystä, "äitikirkon" muodostumista, sekä taloudellista integraatiota jonkin kaupungin, Babylonin kanssa.

    Oleellista ei ole tehdä pitkälle meneviä tulkintoja profetiasta, vaan valvoa ja olla kuulolla mitä Pyhä Henki sanoo. Kun tulee aika, Hän valaisee meitä siitä, mistä meidän tulee lähteä, kuten Ilmestyskirjassa sanotaan:

    "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa."

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    jotka maksusta valehtelevat. Krituksen omat eivät totuuden julistamiseen
    rahaa tarvitse, koska hän on jo järjestänyt omillensa turvatun toimeentulon,
    jonka turvin minäkin saan Paavalin tavoin todistaa.

    "Kiitos olkoon Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen
    voittosaatossa ja antaa meidän kaikkialla levittää Kristuksen
    tuntemisen tuoksua.

    Me olemme Kristuksen tuoksu, joka nousee Jumalan eteen;
    tämän tuoksun tuntevat sekä ne, jotka pelastuvat, että ne,
    jotka joutuvat kadotukseen.

    Se on toisille kuoleman haju, joka tuo kuoleman, toisille elämän
    tuoksu, joka tuo elämän. Mutta kuka on tähän kelvollinen?

    Me emme ainakaan ole sellaisia, kuin monet, jotka kaupittelevat
    Jumalan sanaa. Me julistamme sitä Jumalan edessä ja Kristusta
    palvellen, väärentämättömänä ja sellaisena kuin se tulee Jumalalta."

    Kuoleman hajua kauppaavien evankeliumin viimeisenä jakeena on
    aina kirkollisverolappu, kolehtihaavi tai tilillepanokortti. Elämän
    tuoksun saavat vain valitut - täysin ilmaiseksi:

    "Kuulkaa, kaikki janoiset! Tulkaa veden ääreen! Te, joilla ei ole rahaa,
    tulkaa, ostakaa viljaa ilmaiseksi, syökää, ottakaa maksutta viiniä
    ja maitoa!

    Miksi te punnitsette hopeaa (nykyisin euroja) maksuksi siitä, mikä ei
    ole leipää, vaihdatte työstä saamanne palkan siihen, mikä ei tee
    kylläiseksi?

    Kuulkaa minua, tulkaa minun luokseni, kuulkaa, niin te saatte elää!
    Minä teen ikuisen liiton teidän kanssanne ja lupaan olla liitossani
    uskollinen niin kuin olin uskollinen Daavidille."

    Ja näin sanoo Herra Sebaot tällekin kansalle:

    "Minä herätin tuon miehen toteuttamaan oikeutta. Minä tasoitan hänen
    tiensä, ja hän rakentaa minun kaupunkini.

    Vankeuteen viedyn kansani hän päästää rauhassa lähtemään maksua
    tai lahjuksia vaatimasta".

    milloin teet parannuksen, joka näkyy Jumalan mielen mukaisena kirjoitteluna ja herjojen loppumisena?

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    "Ettekö tiedä, että joka yhtyy porttoon, on samaa ruumista hänen kanssaan?
    Onhan sanottu: "Nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi."

    Mutta joka liittyy Herraan, on samaa Henkeä hänen kanssaan.

    Pysykää erossa haureudessa! Kaikki muut synnit, joita ihminen tekee, kohdistuvat
    muualle kuin hänen ruumiiseensa, mutta siveetön teko osuu ihmisen omaan ruumiiseen.

    Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli? Tämän Hengen on
    Jumala antanut asumaan teissä. Te ette omista itseänne, sillä Jumala on ostanut
    teidät täydestä hinnasta. Tuottakaa siis ruumiillanne kunniaa Jumalalle!"

    Pilkkaajat eivät peri taivasten valtakuntaa.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    ruotsalaisen helluntaiporton sitten löysit, jos hän ei olisi
    osannut lipevästi sinun halusi mukaista valhetta sinulle syöttää
    tähän tapaan, kuten kirjoitettu on:

    "Makealta maistuvat panettelijan puheet, ne painuvat syvälle sisimpään. Kuin
    hopeasilaus saviastian pinnassa on mairea puhe häijyn ihmisen suussa.

    Vihamiehesi voi puhua mielin kielin, mutta sisimmässään hän hautoo pahaa.
    Älä usko hänen lipeviä sanojaan, hänen sydämessään on seitsemän petosta.
    Hän kätkee vihansa kavalasti, mutta hänen pahuutensa tulee kaikkien tietoon."

    Valitettavasti miljardien ihmisten kohdalla vain liian myöhään - viimeisellä tuomiolla.

    Miksi hylkäsit: yhden Herran, yhden Hengen, yhden uskon ja yhden kasteen?

    raamatun yksi kaste on se kaste, josta raamatussa puhutaan ja joka vain uskoville annetaan, armosta Jeesuksen tähden.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    kun Pyhä Henki vielä opetuslasten kautta toimi, mutta siitä
    rituaalista Paavali varoitti jo Timoteusta Rooman vankeudessa
    ollessaan, kun näki, miten Saatana otti senkin omaan käyttöönsä:

    "Harkitse kätten päällepanmista tarkoin, jotta et joutuisi
    iosalliseksi toisten synteihin. Säilytä itsesi puhtaana."

    Siksi sinäkin olet osallisena tuon helluntailaisen uusiokastajan
    synteihin ja hän sinun synteihisi, ja siinä te yhdessä istutte
    Saatanan talutusnuorassa niin kuin kaksi täitä tervassa.

    Milloin teet parannuksen?

    Hes. 33:13

    Jos minä sanon vanhurskaalle, että hän totisesti saa elää, mutta hän sitten luottaa vanhurskauteensa ja tekee vääryyttä, niin hänen vanhurskauttansa ei ensinkään muisteta, vaan hän kuolee vääryydessään, jota on tehnyt.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    ruotsalaisen helluntaiporton sitten löysit, jos hän ei olisi
    osannut lipevästi sinun halusi mukaista valhetta sinulle syöttää
    tähän tapaan, kuten kirjoitettu on:

    "Makealta maistuvat panettelijan puheet, ne painuvat syvälle sisimpään. Kuin
    hopeasilaus saviastian pinnassa on mairea puhe häijyn ihmisen suussa.

    Vihamiehesi voi puhua mielin kielin, mutta sisimmässään hän hautoo pahaa.
    Älä usko hänen lipeviä sanojaan, hänen sydämessään on seitsemän petosta.
    Hän kätkee vihansa kavalasti, mutta hänen pahuutensa tulee kaikkien tietoon."

    Valitettavasti miljardien ihmisten kohdalla vain liian myöhään - viimeisellä tuomiolla.

    Miksi hylkäsit: yhden Herran, yhden Hengen, yhden uskon ja yhden kasteen?

    1. Kor. 6:10

    eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.

    Äänestä

  • UPDATE_6818060 kirjoitti:

    Varmemmin tiedän mikä se ei ole, ja Jumalan seurakunta on yksi niistä. Ilmestyskirjan profetaallinen ilmoitus lopunajoista ei ole yhden ihmisen selitettävissä, kuten Raamattu meille ilmoittaa (2. Piet. 1:20). Siksi on hyvin vaarallista tehdä pitkälle meneviä spekulaatioita. Jotain Raamattu meille kuitenkin paljastaa, mm. sen, että se on kaupunki, Babylon.

    Ilm. 17:18

    "Ja nainen, jonka sinä näit, on se suuri kaupunki, jolla on maan kuninkaitten kuninkuus."

    Babylon, portto, ei ole vain uskonnollisen elämän saatanallinen valtaistuin, vaan myös taloudellinen voimatekijä, mikä ilmenee myös ilmestyskirjasta:

    Ilm. 18:3,11

    "Sillä hänen haureutensa vihan viiniä ovat kaikki kansat juoneet, ja maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet hänen kanssansa, ja maan kauppiaat ovat rikastuneet hänen hekumansa runsaudesta."

    "Ja maanpiirin kauppiaat itkevät ja surevat häntä, kun ei kukaan enää osta heidän tavaraansa"

    Taloudellisena voimatekijänä kristillisistä kirkoista voidaan pitää lähinnä katolista kirkkoa. Taloudellisesta näkökulmasta myös Yhdysvaltojen tietyt uuskarismaattiset liikehdinnät ovat erittäin huolestuttavia, ja niitä tuleekin pitää silmällä.

    En kyllä sano, että katolinen kirkko olisi tuo portto, mutta viittaus seitsemän kukkulan kaupunkiin viittaisi voimakkaasti Roomaan. Tosin useita kaupunkeja kutsutaan 7 kukkulan kaupungeiksi, mm. Jerusalemia ja Turkua. Maailman poliittinen ja taloudellinen kehitys paljastaa meille lopulta totuuden. Seuraisin erityisen tarkasti organisatorisen ekumenian kehitystä, "äitikirkon" muodostumista, sekä taloudellista integraatiota jonkin kaupungin, Babylonin kanssa.

    Oleellista ei ole tehdä pitkälle meneviä tulkintoja profetiasta, vaan valvoa ja olla kuulolla mitä Pyhä Henki sanoo. Kun tulee aika, Hän valaisee meitä siitä, mistä meidän tulee lähteä, kuten Ilmestyskirjassa sanotaan:

    "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa."

    Sananlaskut 2

    6 sillä viisaus tulee Herralta, hän antaa tiedon ja ymmärryksen.

    Suuri Babylon.
    Kirjoittanut: Irmeli. 10.2.2009 klo 21.11

    Jeremia 50

    Ennustus Babylonialle
    1 Nämä ovat Herran sanat, jotka profeetta Jeremia julisti Babyloniaa ja sen pääkaupunkia Babylonia vastaan. [Jes. 13:1, 21:1]

    Babylon kukistuu -- pakkosiirtolaiset palaavat

    2 -- Ilmoittakaa kansojen keskuudessa, tehkää tiettäväksi, kohottakaa merkkiviiri ja kuuluttakaa, huutakaa rohkeasti: Babylon valloitetaan, Bel ei voi mitään, Marduk syöstään maahan. Kaikki jumalat joutuvat häpeään, kaikki jumalankuvat syöstään maahan.

    Herran voiman ja viisauden ylistys

    15 -- Herra on voimallaan luonut maailman, asettanut viisaudellaan maan paikoilleen, levittänyt taivaan taidollaan. [51:15-19: Jer. 10:12-16]

    16 Kun hän käskee, taivaan vedet alkavat kohista. Hän nostaa pilvet maan ääristä, lähettää salamat tekemään tietä sateelle, tuo tuulen kammioistaan.

    17 Ei kukaan voi tätä käsittää. Jumalankuvat saattavat tekijänsä häpeään, valetut patsaat ovat pelkkää harhaa, ei niissä ole henkeä.

    18 Ne ovat arvottomia, naurettavia tekeleitä! Kun tilinteon hetki tulee, ne eivät kestä.

    19 Niiden kaltainen ei ole Jaakobin Jumala. Hän on luonut kaiken, ja Israel on hänen oma kansansa. Hänen nimensä on Herra Sebaot.

    Babylon oli rakennettu Nebukatneessarille ja sen kuville ja siitä muodostui tuo portto, se rakennettiin mammonalle, se oli sen aikainen jumala.

    Ilm. 14:8

    Hänen jäljessään tuli toinen enkeli, joka kuulutti: "Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon, tuo portto, joka iljetyksillään on vietellyt kaikki kansat juomaan vihan viiniä." [Jes. 21:9; Jer. 50:2, 51:8,9; Ilm. 17:5]
    Jesaja 21
    9 ja tuolla ne nyt tulevat, miesten jonot ja parivaljakot! Ja hän huusi: -- Kaatunut, kaatunut on Babylon, kaikki sen jumalien patsaat ovat murskana maassa!

    18 -- Tulkaa, selvittäkäämme miten asia on, sanoo Herra. -- Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa. [Ps. 51:9]
    19 Jos te taivutatte mielenne kuulemaan minua, te saatte syödä maan hyvyyttä, [3. Moos. 25:19]
    20 mutta jos kovetatte mielenne ja torjutte minut, miekka syö teidät. Herran suu on puhunut.

    Babylon kukistuu -- pakkosiirtolaiset palaavat
    2 -- Ilmoittakaa kansojen keskuudessa, tehkää tiettäväksi, kohottakaa merkkiviiri ja kuuluttakaa, huutakaa rohkeasti: Babylon valloitetaan, Bel ei voi mitään, Marduk syöstään maahan. Kaikki jumalat joutuvat häpeään, kaikki jumalankuvat syöstään maahan.

    Jeremia 51

    8 Mutta äkkiä Babylon kaatuu ja särkyy. Virittäkää, kansat, kuolinvalitus! Noutakaa balsamia sen haavoihin, ehkä se paranee. [Jes. 21:9; Ilm. 14:8, 18:2]
    9 "Me yritimme parantaa Babylonia, mutta ei se toipunut. Antaa sen olla! Palataan kotiin, kukin omaan maahansa. Babylonin tuomio ulottuu taivaisiin, sen rangaistus nousee pilviin asti."

    Johanneksen ilmestys 17

    5 Hänen otsassaan oli nimi, jolla on salainen merkitys: "Suuri Babylon, maailman porttojen ja iljetysten äiti."* [Babylon on Rooman peitenimi.] [Dan. 4:27; Ilm. 14:8]

    Daniel 4
    1 (3:31) Kuningas Nebukadnessarin viesti kaikille maailman kansoille, kansakunnille ja kielille: "Kaikkinainen menestys teille!

    30 (4:27) hän sanoi: "Tämä on se suuri Babylon, jonka minä olen väkevällä voimalla rakentanut kuninkaalliseksi kaupungikseni ja omalle mahdilleni kunniaksi!"

    Johanneksen ilmestys 14

    8 Hänen jäljessään tuli toinen enkeli, joka kuulutti: "Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon, tuo portto, joka iljetyksillään on vietellyt kaikki kansat juomaan vihan viiniä."

    Jesaja 21

    9 ja tuolla ne nyt tulevat, miesten jonot ja parivaljakot! Ja hän huusi: -- Kaatunut, kaatunut on Babylon, kaikki sen jumalien patsaat ovat murskana maassa!
    Jeremia 50

    Babylon kukistuu -- pakkosiirtolaiset palaavat

    2 -- Ilmoittakaa kansojen keskuudessa, tehkää tiettäväksi, kohottakaa merkkiviiri ja kuuluttakaa, huutakaa rohkeasti: Babylon valloitetaan, Bel ei voi mitään, Marduk syöstään maahan. Kaikki jumalat joutuvat häpeään, kaikki jumalankuvat syöstään maahan.
    ***

    Käsittelen porttoa.
    Kirjoittanut: Irmeli. 11.2.2009 klo 07.24

    Käsittelen mistä tuli portto,

    kun täällä on tehty kirkosta ja papeista porttoja,

    >8 Hänen jäljessään tuli toinen enkeli, joka kuulutti: "Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon, tuo portto, joka iljetyksillään on vietellyt kaikki kansat juomaan vihan viiniä."<

    Mikä teki Babyloniasta porton?

    Mammona ja jumalan kuvat.

    Bel ei voi mitään, Marduk syöstään maahan.

    Kaikki jumalat joutuvat häpeään, kaikki jumalankuvat syöstään maahan.

    Suomessa ei kumarreta kirkkoa,
    vaan kirkossa polvistutaan Kristuksen eteen,

    ja kirkko on esivallan alainen,

    Room. 13:1

    Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa. [Sa

    Äänestä

On sydäntä lämmittävää huomata, että suhtaudut sentään torjuvasti Sunin karkeaan harhaoppiin.

Vielä paljon parempi olisi, jos rohkenisit ottaa tuohon eksytykseen jyrkän kielteisen ja varoittavan kannan. Väärän profeetan vaikutuspiiristä on sanouduttuva täysin irti ilman mitään myötäilyä.

Viesteissäsi häilyy liian pitkälle menevää ymmärrystä eksyttäjää kohtaan ja jopa viittausta Jumalan vaikutukseen/osuuteen tuossa karkean luokan harhassa.

Laurentius, tässä olet pahaa aavistamatta (?) virittämässä ansaa, johon voit itsekin pudota ellet pidä varaasi:

>>Sanon kuitenkin, että se mitä sinä opetat, ei ole Jumalasta, vaikkakin se on Jumalan sallimuksesta. Et sinä kirjoittaisi sanaakaan tällä palstalla jos Jumala ei sitä hyväksyisi. Sillä on siis jokin tarkoitus. Uskon että yksi tarkoitus on se, että me kääntyisimme itseemme ja tutkiskelisimme itseämme. Mikä meille on merkityksellistä? Ketä varten me elämme? Sinä Teuvo todellakin kyseenalaistit sen - tai Jumala kyseenalaisti sinun välityksellä. Nyt se on kirkkaampana kuin koskaan mielessäni - vain Kristus on elämisen arvoinen. Vain Hänellä on merkitystä. Monessa muussakin asiassa jota sanot nykyajan uskovista olet oikeassa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kiitos aiheellisesta varoituksesta. Otan sen huomioon.

    Äänestä

  • UPDATE_6818060 kirjoitti:

    Kiitos aiheellisesta varoituksesta. Otan sen huomioon.

    alkaisi toista harhaoppista varoittaa, silloin Saatanan valtakunta
    sortuisi ennen Jeesuksen ilmoittamaa aikataulua:

    "Jos Saatana ajaa ulos Saatanan, silloinhan se on noussut itseään
    vastaan. Kuinka sen valtakunta silloin voisi pysyä koossa."

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    saaneelle riittä yksi harrastus: TOTUUS ja sen myötä kaikkien
    Saatanan petollisten tunnustekojen paljastaminen.

    Ei tarvitse, minä tiedän, sinä osaat hyvin eksyä ja eksyttää.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_6818060 kirjoitti:

On se mahtavaa kun meillä on Raamattu johon turvata ja josta ammentaa Jumalan ikuisia Totuuksia elämämme rakennuspalikoiksi. Ja kuinka Hän lähetti meille Pyhän Henkensä opastamaan ja kirkastamaan Kristusta ja avaamaan Sanaansa opastukseksi, kehoituksesksi ja lohdutukseksi.

Jumalan rakkaus on ylenpalttinen luotujaan kohtaan, toivottavasti emme koskaan unohda sitä. Rakkaus ilmestyi Kristuksessa Jeesuksessa, joka kuoli syntiemme tähden ristinkuoleman, mutta ei jäänyt ristille vaan voitti kuoleman ja nousi kuolleista. Nyt Herramme istuu Isän oikealla puolella ja rukoilee puolestamme. Hän on ensimmäinen puolustaja, ja meidän elämämme jokainen hetki on Hänen tiedossaan ja hallinnassaan.

Häneen, rakkaaseen Vapahtajaamme on hyvä turvata näinä pimenevinä aikoina. Muistetaan valvoa ennen kaikkea itseämme, sillä itse me joudumme vastaamaan Herramme edessä. Onko meillä öljyä lampussa kun Hän tulee? Mitä pimeämmäksi aika käy, sitä enemmän tarvitsemme valoa. Pienikin valo valaisee säkkipimeässä. Kuljetaan ennen kaikkea Kristuksen läpivalaisussa, annetaan Hänen katsoa syvimpiin sydämiemme sopukoihin saakka ja paljastaa kaiken lian ja saastan. Hän on voimallinen puhdistamaan omansa ja on luvannut sen tehdä, kun valkeudessa vaellamme, alistamme kaikki tunteet, ajatukset ja teot Kristuksen hallintavallan alle.

Siunausta jokaiselle Raamattupalstalaiselle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu