Paljon puhutaan uskonnon uhreista, mutta entäs me psykiatrian uhrit. Koska on aika kypsä ja mekin saamme äänemme kuuluviin.
Olen nähnyt ja itsekin kokenut sen kun ihmisestä tehdään psykiatrian "uhri". Epäpätevät ja itseään hoitavat psykiatrit/psykologit ovat yleisiä, mutta kukaan ei uskalla puhua siitä julkisesti. Sairaalla ihmisellä ei ole voimia kyseenalaistaa psykiatrinsa toimintaa (henkinen ylivalta). Parantuneet eivät enää viitsi lähteä taistelemaan asian puolesta. Maallikon sana psykiatria vastaan. Jokainen kokenut tietää kumman sana tulisi painamaan enemmän. Sama kuin lähtisi tappelemaan tuulimyllyjä vastaan.
Eikö jonkun ihmisen tai instanssin jolla on riittävästi auktoritteetia olisi jo aika tuoda psykiatrian uhrien ääni kuuluviin?
57 Vastausta
4 696 Lukukertaa
vai niin
Kyllähän monet sairaat näkevät itsensä mielellään uhrin roolissa. Varsinkin jos eivät ymmärrä olevansa sairaita, niin kokevat monesti tulleensa kaltoin kohdelluksi. Sitä paitsi laki kyllä määrittelee hyvin tarkkaan kumman sana painaa missäkin tilanteessa, mikäli kysymys on psykiatrisesta hoitotyöstä. Ja onhan noita potilasjärjestöjä, jotka pitävät huolta jäsentensä oikeuksista, ja tuovat heidän äänensä kuuluviin. Parannuttuaan monet ymmärtävät olleensa sairaita ja ymmärtävät "henkisen ylivallan" olleenkin heidän hoitamistaan, eivätkä siksi näe tarpeelliseksi taistella asian puolesta. Ne, jotka eivät täysin parane, jäävät taistelemaan paranoidisten kuvitelmien mukaista "henkistä ylivaltaa" vastaan.ÅKE:lle
On sairaita jotka ovat niin sairaita etteivät pysty enää päättämään mikä itselleen on parasta. Minusta on aivan oikein , että hoitohenkilökunta tekee tällöin päätökset. Tarkoitin tässä enemmänkin näitä tapauksia jossa potilas tulee esim. riippuvaiseksi terapeutista ja ammattihenkilö antaa tilanteen jatkua (rahastus). Lisäksi on sangen monia joita hoidetaan raskailla psyykenlääkkeillä vuosikausia jolloin lääkesumussa oleva potilas ei voi saada mitään rakentavaa aikaan terapiasta.Laitoin tarkoituksella kärjistetyn otsikon, koska toivoin saavani aikaan RAKENTAVAA keskustelua. Nähtävästi se oli paha virhe.
siis
Jos puhutaan kunnallisesta terveydenhuollosta, niin en jaksa uskoa, että kysymys olisi rahastuksesta. Siellähän suuntaus on päinvastainen, eli terapiasuhteet ovat vaarassa jäädä liian lyhyiksi, kun hoitoon on paljon tunkua ja resurssit on kiristetty minimiin. Mutta sekään ei ole psykiatrien vika, vaan enemmänkin poliittisten päättäjien. Myönnän olleeni hieman kapeakatseinen, koska ajattelin tilannetta vain kunnallisen sektorin osalta. Yksityiset terapeutit ym. voivat kyllä harrastaa tällaista rahastusta, koska heillä on siihen mahdollisuus. Heillä kun ei ole väestövastuuta, niin voivat rauhassa vetkutella saman asiakkaan kanssa vuodesta toiseen. Tiedä häntä sitten... Oma näkemykseni yksityiseen sektoriin on muutenkin hieman kielteinen, koska nykyään liian usein heidän motiivinsa on raha, ei suinkaan halu auttaa, toisin kuin kunnallisella puolella.ei merkitystä
sillä ei ole suurempaa merkitystä onko kyseessä julkinen vai yksityinen, jos sinne väkisin viedään.potilasjärjestöt eivät ole potilaiden vaan lääkärien johtamia rahanmankujia jotka uskottelevat höpinöitään suurella rahalla ja melkoisella julkisuudella tyhmille jotka on jo uskonnoilla ehdollistettu pienestä pitäen uskomaan mitä tahansa sontaa.
Tuo on niin helppo...
Tuo on niin helppo väite ja kuvitelma, ei tarvitse nähdä totuutta niin kauan kun se ei osu omalle kohdalle.Aina ei ole kysymys tuosta että vakavasti sairasta hoidettaisi vaikkei hän itse ymmärrä olevansa sairas... vaan kyse voi olla esimerkiksi tavallisten terveyskeskuspsykologien (joiden luo mennään vapaaehtoisesti) epäpätevyydestä, alalle soveltumattomuudesta, omista mielenterveysongelmista ym. vähän "pienemmistä" asioista... Joskus tuntuu että tämän alan lääkäreiltä ei edellytetä läheskään samantasoista oman elämän hallintaa tai ammattitaitoa kuin muilta vastuullisissa ammateissa toimivilta... Suutarin lapsilla ei ole kenkiä, kuten vanha sananlasku sanoo.
Koko teoria on sairas ja vallankäyttö eli sadisnmi on hoitava väittää "pakkoauttaja" Em. pakkoauttaja sairastaa valtaa ja on selvä että pakolla opetetaan vihaan. kirjoittaja on alistaja "minä ainoa oikea".
Absoluuttinen oikea ajattelija on psykiatria, "kaikki muut mielipiteet ovat sairaita".
tallainen ajattelu rakas kirjoittaja on narsismia.
Ehdotus: psykiatrian vallankäytlöstä ja sen rikoksista alistaa kaikki "sairauden tuntoon" eli olla täsmälleen samaa mieltä psykiatrin kanssa. Jokaista jonka kanssa pitää aina olla samaa mieltä sanotaan tyranniksi.
Ehdotan että koko suomi annetaan vaikka moskovan pakkohoitoon, suomessa yli 40% on psyykke-eläkkeellä eli miksi yksitellen soimata. Myöntäkäämme että koko suomen kansa on hullua ja tulkoon moskovasta pakkoauttaja nin on on suomi kerralla "pakkohoidossa". Tehdään se kerralla se on helpointa kaikille. koko kansalle "pakkohoitoa moskovasta, ehdotan rajusti ja rankasti ja vankila jos ei ole "sairauden tuntoa"että koko suomi on mielisairasta. , siitä siperia joka on sama kuin suomen mielisiraala.
Niille yksinkertaisesti ei ole käyttöä kuin narsistiselle mielelle, joka haluaa alentaa muita . psykiatria on narsismia ja sadismia puhtaasti. Psykologia rodunjalostusta jossa he uskovat omien kasvatusmetodiensa avulla tulevan super hyvän sukupolven ja kaikki on iluusiota. He pakottavat kaikialla ihmiset alleen ja ,,,, tallaisen yhteiskunnan täytyy hajota ellei se poista pakkoteoriopita psykologia ja puoskari-pilleri kauppiaita psykiatreja, joiden pillereille ei ole lääketieteelistä tilausta. Ei kenelläkään ole litium pulaa, doppa ylituotantoa, jne. ne on vain orjakauppiaita jotkja myy ihmisiä lääkeorjiksi l'ääketeollisuudelle. On selvä että tallaiset pakkoteoriat tulee ihmisoikeuksien nimeswsä lopettaa. KLääkeiden sivuvaikutukset; seavuus, aisti- näköharharhat, levottomuus. agressiivisuus, yms ei kukaan hyöldy moisita lääkeistä paitsi lääketeollisuus jonka osinkoja psykiatri itse....nauttii.
vakava ongelma
Olet oikeassa esittämässäsi asiassa ja ilmeisesti tulevaisuus ei näytä paremmalta.Eräs keino voisi olla hoitotilanteessa potilaan kokemuksien parempi kuuntelu. Jos potilaat tulisivat enemmän kuulluksi, voisi kokonaisuus("annettu hoito") jättää myönteisen kuvan potilaalle. Nykyinen käytäntö on enemmän masinoivaa ja potilas saattaa jäädä pelinappulaksi.
Mielestäni huomion kiinnittäminen enemmän siihen, mikä potilaalla on hyvin tuo parempia ratkaisuja kuin keskustella toistuvasti siitä mikä ei toimi.
Myös hoitovalitusten tekeminen saamastaan hoidosta saattaisi pitkässä juoksussa tuoda toivottua muutosta.
Itse uskon enemmän potilaiden kykyihin, kuin omiin kykyihini ratkaista potilaan ongelmia. Toivotan menestystä ja voimia
Kiitos terapeutille!
Oikein tuo, että potilaita pitäisi kuunnella tarkemmin!Omaiseni tarvitsi unilääkettä, mutta pitkäaikaisen käytön jälkeen sitä ei enää annettu, vaan vaadittiin vaihtamaan mielialalääkkeisiin. Hän ei olisi halunnut, mutta oli pakotettu, koska ei saanut enää unilääkkeitä.
Hän olisi halunnut myös pysyvän omahoitajan, mutta hoitosuhteet katkesivat aina. Hän valvoi kaikki yöt, lihoi hirveästi ja teki pian itsemurhan.
Toinen omaiseni (heikkolahjainen) hoidettiin kotona rakkaudella ja pienellä psyykelääkemäärällä 30-vuotiaaksi. Psyykelääkkeet tarvittiin, koska takana oli vakavaa koulukiusaamista ja väkivaltaa, joka aiheutti ahdistuneisuutta.
Tuli yksityiseen hoitokotiin meno. Hoitajat vaihtuivat vuosittain kaikki. Hoitajat vaativat lääkkeiden lisäämistä, jota terv.keskuslääkäri määräsi.
Terapiassa omaistani vaadittiin puhumaan toistuvasti toisen omaiseni kuolemasta, mutta hän ahdistui ja meni sekaisin mokomasta vaatimuksesta. Hän ei osannut/ kestänyt kuolemasta puhumista.
Kolmessa vuodessa hän menehtyi psyykelääkkeisiin. (Ei itse otettua yliannosta). Munuaismyrkytys ja yhtäaikaa sattunut keuhkokuume. Kumpaakaan tilaa ei voitu hoitaa.
Potilasvahinkovakuutus ei korvaa kuulemma psyykepotilaitten vahinkoja. Eihän kuollutta takaisin saa, mutta olisi edes hautajaiskulut ollut kohtuullista korvata.
Eli tämmöinen stoori...
Meille omaisille jäi loppuelämäksi paljon pohdittavaa. Surutyö vie aikaa ja voimia.
Haluan tämän tarinani kertoa mielenterveysongelmaisten puolesta. Heitä todellakin pitäisi kuunnella enemmän eikä tumpata lääkkeitä täyteen.
musta tehtiin
valheellinen ilmoitus. koulussa opettaja käytti meitä, oppilasryhmää kuvatessaan luonnehdintaa ehdoton eliitti kuvaten tulevaa yhteiskunnallista asemaamme.täysin minuun liittymätön henkilö teki minusta valheellisen ilmoituksen, laitokseen, siitä pitäen on ollut terveysongelmia lääkkeiden vaikutusten takia. enkä ehtinyt siellä kauaa olemaan. pääsin ulos mutta leima ei lähde koskaan enkä voi minkäänlaista elämää enää saada. lääkärien arvovalta sanoo että hullu se on, kyllä tänne tuodaan pankinjohtajia ja lääkäreitäkin, sanoivat vastaukseksi kun esitin paperinipun todistuksia puolestani että minusta väitetty valhe ei ole totta.
käyttäen kaikki taitoni pääsin ulos hengissä. silti siinä ulospääsyssäkin oli enemmän tuuria kuin taitoa pelissä. ja vakavat sivuvaikutukset jatkunevat koko elämäni ajan, rintakivut eivät ole loppuneet joten jos olisin lääkärini, olisin minusta huolissani. tämä elämä vailla tulevaisuutta ja mitään tekemistä (rahapulan vuoksi, lainat kun otti jäi maksamatta joten en voi töihinkään mennä enkä pääse pois pienestä korpikylästä jossa asun) vain on niin tylsää etten itse ole. ei se huonommaksi voi muuttua.
osanottoni viestissäsi kertomastasi.
Kiitos kommentistasi
ja olen myös sinun puolellsi!Jäljelle jääneille omaisilleni tuli myös sydänvika, ja itsekin kärsin nyt sydänoireista. Olen myös huolissani sinun ja omasta terveydestäni.
Leima on ikävä juttu, kantanenko sitä itsekin, koska kaksi omaista on kuollut psyykelääkkeisiin?
mielialalääkkeissä
Olen syönyt efexsoria useita vuosia, samoin busbaaria ja xanoria. Sairastuin vaikeaan masennukseen ja ahdistustilaan v.2000. lääkkeistä on ollut apua paljonkin, toimintakykyni on huomattavasti lisääntynyt, kun aluksi oli ihan nollassa. En usko koskaan voivani olla niitä ilman, siis lääkkeitä. Tämä jota kerroit, on aikamoinen järkytys, en ole koskaan ennen kuullut asiasta, eihän ne mitään kerro, sivuvaikutuksista lääkärit eikä hoitajat. En liene omalla kohdallani mahda mitään asialle, niin tai näin aina paha. olisi suotavaa että tällaiset asiat kerrottaisiin reilusti potilaille.Totuus on: että monet pakotetaan kuvittelemaan traumoja joita ei ole joita sitten kuvitteellinen psykiatri jalostaa ja tuntee hoitavansa.... sairasta. sairasta. Teoria vapaa terveydenhoito on välttämätön.
pakkohoitoon
Pakkohoitoon joutuneiden olojen tarkkailua pitäisi tehostaa. Siellä löytyy ne pahimmat epäkohdat.Eihän pakkohoito voi eikä saa olla vastaavaa kuin vankila, mikäli on kyse yhteiskunnan hoitomuodosta.
Pakkohoito vie ihmisen omanarvontunnon alaspäin eikä niinkuin hoidossa tulisi olla, tervehtymistä kohden.
hoitoon joutuminen voi olla joissakin tapauksissa jopa se viimeinen niitti joka vie pienituloisen hoidossaolijan laitoskirteeseen. Tiedossani on eräs tapaus, jossa pakkohoidon aikana oli vuokrasuhde irtisanottu ja vuokrahuoneistosta oli heitetty potilaan omaisuus ulos lumihankeen .
Mihin tuossa tilanteessa voi palata ja miten hoitaa henkilökohtaiset asiansa mikäli henkilöllä ei ole lähiomaisiakaan?
Niin yleistä :( mutta kukaan ei tee
Kyllä olisi todellakin jo korkea aika tehdä jotakin, eletäänhän sentään 2000-lukua, mutta nämä asiat ovat joskus kuin viime vuosituhannen alusta... potilailla ei useinkaan ole minkäänlaisia ihmisoikeuksia. "Asiantuntijoista" ei voi valittaa... tai ainahan voi, mutta se on täysin turhaa.Miksei tosiaankin perusteta jotakin järjestöä ajamaan psykiatristen potilaiden etuja? Yksin kun on täysin turha lähteä taistelemaan oikeuksiensa puolesta.
Oletko juuri sinä se, joka aloittaa tämän tärkeän asian? Muutama henkilö laittamaan toiminta alkuun... tarvitaan vain se kokoon kerääjä... niin ne monet muutkin yhteisöt ja järjestöt on alkunsa saaneet...
Järjestöistä...
Kuten aiemmin jo vihjaisin, niin tällaisia järjestöjähän on jo olemassa. Sitä, kuinka aktiivisia nämä järjestöt ovat ajamaan jäsentensä etuja, en osaa sanoa, mutta ei niiden nimiä ainakaan medioissa kovin usein mainita. Lisäksi, jos tuntee että on todella tullut väärin kohdelluksi tai oikeutensa loukatuksi, voi ottaa yhteyttä potilasasiamieheen, jollainen toimii jokaisessa sairaalassa. He ovat sitä varten olemassa, että ajavat potilaiden oikeuksia ja asioita eteenpäin.valitettavasti
Entisen mielenterveyspotilaan sana psykiatrin sanaa vastaan. Kyllä psykiatri on vahvemmilla, vaikka kuinka potilasasiamieheen turvautuu. Lääkärit ovat sen verran solidaarisia toisiaan kohtaan etteivät lähde kritisoimaan oikeusteitse kollegansa antamaa hoitoa.kokemuksia?
Eihän lääkäreiden keskinäisellä solidaarisuudella pitäisi olla mitään tekemistä tämän asian kanssa. Ei potilasasiamies ole lääkäri. Hän valvoo potilaan oikeuksia, jotka on selkeästi laissa määritelty. Jos psykiatri on rikkonut lakia (Laki potilaan asemasta ja oikeuksista), on hän vastuussa teoistaan. Vai onko sinulla jokin toisenlainen kokemus? Herää kiinnostus, millaista vääryyttä olet joutunut kohtaamaan psykiatrian taholta?Potilas aina
Eihän sitä nyt kaikesta epäpätevyydestä, yleisestä typeryydestä yms. viitsi eikä kannata lähteä potilasasiamiehelle itkemään.Yleinen oletus lienee että kun on riittävästi alan kirjallisuutta ulkolukenu, niin on myös muuten alalle soveltuva... mutta tervettä järkeä, empatiakykyä ym. ei voi koulutuksessa opettaa, varsinkaan jos kyky sen vastaanottamiseen puuttuu...
Mutta esimerkiksi joillakin vanhoilla lastenpsykiatreilla/-psykologeilla on ne vanhat käsitykset... kuria, kuria ja vielä lisää kuria, empatiaa ei tarvita. Lapsen tehtävä on tehdä niin kuin käsketään, ilman tunteita, ilman oikeuksia turvalliseen ympäristöön tai yhtään mihinkään... Kun lapsella on vaikeaa ja kukaan ei ymmärrä, niin ammattiauttaja on sitten vielä se viimeinen joka lyö lyötyä henkisesti lisää.
Nuorilta psykologeilta saattaa puuttua se terve maalaisjärki, kaikki perustetaan siihen mitä on luettu... tai yhteen mieleen jääneseen yksityiskohtaan... Mikä diagnoosi, tulkinta ja päähänpälkähdys nyt sitten sattuu kenenkin potilaan kohdalle osumaan, on vähän kuin lottoarvonta... ;) Mutta asiantuntijan arvovalta ei anna periksi sitä muuttaa, vaan sitä on jääräpäisesti jyrättävä läpi, vaikka jopa muut lääkäritkin olisivat erimieltä...
Onhan niitä tosin fiksumpakin yksilöitä jopa tämän alan lääkäreissä, mutta taitavat olla vähemmistö. Tai minun kohdalleni on osunu juuri ne, jotka ovat kuin suoraan huonosta kallonkutistajakomediasta...
joopa joo
Niin kyllä se on sillä tavalla että täydellisiä ihmisiä ei ole olemassa - ei mielenterveysalan työntekijöissäkään. Jos hommat menee pieleen tavalla tai toisella ja jättää toiselle ihmiselle, työntekijälle, vastuun vielä siitä että hän jotenkin itse huomaisi asian, niin minun mielestä voi silloin kyllä alkaa katsomaan itseään peilistä. Kukaan ei varmaankaan Suomessa ole psykiatrisessa hoidossa kenestäkään yksittäisestä työntekijästä riippuvainen tai sidoksissa; vaihtoehtoja kyllä löytyy jos viitsii etsiä, ja sitä vaatii.Kyllä empatiakykyä voi opetella, ja mielenterveysalan koulutuksessa sitä ei voi välttää. Ei siinä ole sen erikoisemmasta asiasta kysymys kuin että asettuu toisen ihmisen asemaan ja eläytyy siihen mitä hän kertoo. Jos tuntuu siltä ettei vielä ymmärrä riittävästi, niin silloin täytyy kysyä toiselta lisää. Tämän voi oppia myös kirjoista. Jos joku on vaivautunut jotain joskus lukemaan, niin huomaa että psykiatrian ja kliinisen psykologian kirjat ovat täynnä kertomuksia ja caseja inhimillisistä ongelmista ja hankalista elämäntilanteista. Ei ole olemassa mitään käyntännön ja teoria opiskelun eroja; parhainta mahdollista käytäntöä on hyvä teoria, ja päinvastoin. Ei tätä alaa voi lukea ilman eläytyvää lukemista.
Psykologit eivät muuten ole mitenkään erityisen nuoria tullessaan työelämää. Opiskelu yliopistossa, lukion ja mahdollisten ns. välivuosien jälkeen, kestää aika monta vuotta.
Toivottavasti et ole alalla
Eihän voida olettaa, että potilas saattaa olla täysin "nurkkaan" ajetussa tilanteessa pystyy arvioimaan terapeuttinsa ammattitaitoa.Kyllä moni on yksittäisestä terapeutista täysin riippuvainen. Monelle terapia saattaa olla se viikon ainoa ihmiskontakti.
Tietysti voit "opetella" empatiaa, mutta AITOA empatiaa et koskaan voi oppia kirjoista. Se on mielestäni hyvinkin erikoinen ja tärkeä asia. Potilas aistii hyvinkin nopesti onko terapeutissa lämpöä ja aitoa kiinnostusta. Sen aistii ja näkee terapeutin silmistä. Niin silmät, ne paljastavat kaiken.
Elämä opettaa parhaiten meitä kaikkia, myös sinua.
idiootti
Jos suhde ei toimi niin ei toimi, ei siinä tarvitse ryhtiä kenenkään miettimään mitään ammattitaitoasiaa. Ei ole olemassa mitään terapiaa sinänsä vaan erilaisia terapioita, joissa tavoitellaan erilaisia asioita ja erilaisissa työmuodoissa. Psykoterapia on paikka tutkia itseä, eikä mikään päänsilityspaikka. Kyllä se on ihan väärä paikka etsiä elämäänsä merkittävää ihmissuhdetta.Terv. potilas!
Kiitos
Kyllä helpotti lukea että sinä sentään oletkin potilas etkä terapeutti. :)terapiaa terapian vuoksi
Voi tätä idealisaatioiden ja projektioiden määrää... Lähinnä vain säälinsekaisin tuntein voi ajatella terapeuttikuntaa ja niitä epärealistisia odotuksia mitä tämänkin keskustelupalstan ihmiset heihin kohdistavat. Kyllä se on lähinnä työliitto tämä psykoterapiasuhde ja jos jonkinlaista siitä etsii "arkielämän kaltaista vastavuoroista ystävyyttä", niin voipi tulla pettymyksiä. Eiköhän sitä terapiaan mennä sen vuoksi, että ihmiset hakevat apua sieltä ongelmiinsa eikä terapiasta ole tarkoitus tulla elämänsisältö.Juuri
Mitäs sinä kävit lukemassa? Juuri sitähän tässä ketjussa valitettiin, kun potilas haluaisi apua(!), mutta terapeutti terapioi vain terapian vuoksi eli ei pyrikään nopeaan ongelmanratkaisuun vaan käyntien venyttämiseen ja hienojen teorioiden muodostamiseen.Monilla on vielä nykyäänkin kunnioittava asenne esim. lääkäreihin, että "kyllä ne tietävät" joten terapeutin toimia voi olla vaikea kyseenalaistaa.
Vaikka se terapiakäynti olisikin viikon ainut ihmiskontakti, se ei silti ole lainkaan sama asia kuin se, että kaikki sellaiset potilaat muka hakisivat terapeutista oikeaa ystävää. Kummallinen luulo tuokin. ;) Ei kannata yleistää omia tunteita tai luulojaan koskemaan kaikkia.
tuon alan kehujat eivät yleensä ole kovin valopäitä
Mitäs sinä kävit lukemassa? Juuri sitähän tässä ketjussa valitettiin, kun potilas haluaisi apua(!), mutta terapeutti terapioi vain terapian vuoksi eli ei pyrikään nopeaan ongelmanratkaisuun vaan käyntien venyttämiseen ja hienojen teorioiden muodostamiseen.len (pakosta, en vapaaehtoisesti) joutunut käymään sekä psykiatreilla että psykologeilla. ongelmanratkaisu olisi kohdallani ollut hyvin helppoa. minulla oli pitävät todisteet siitä että minut vietiin ilman minkäänlaista syyn häivääkään, yksinkertaisen ja helposti epätodeksi osoitettavan valheen perusteella hoitoon. yksikään ei kuitenkaan minua uskonut vaan pääasiassa lääkkeiden tyrkyttämistä ja pakkolääkitystä se oli. yhtään minua puolustamaan tarjoutunutta ei kuultu. kuitenkaan, sen jälkeen kun ketjun ensimmäinen oli uskonut sitä mitä minusta sanottiin, koko ketju sen kritiikittä uskoi eikä täten uskonut minun sanomisiani. olin pakotettu valehtelemaan tehneeni kaiken sen (keksivät sitten ammatin puolesta lisää järjettömiä juttujaan jota olisin tehnyt) mitä he sanoivat. tällä ei ulos päässyt mutta kohtelu oli hieman parempaa.
Monilla on vielä nykyäänkin kunnioittava asenne esim. lääkäreihin, että "kyllä ne tietävät" joten terapeutin toimia voi olla vaikea kyseenalaistaa.
ei se ole järkevää kun ammatinharjoittajat ovat pikkusieluisia byrokraatteja joille se edessä oleva ei ole ihminen vaan tutkimuskohde jonka voi tarvittaessa lopettaa tai jolla voi testailla kaikenlaista. vastaanväittämisestä rangaistaan.
Vaikka se terapiakäynti olisikin viikon ainut ihmiskontakti, se ei silti ole lainkaan sama asia kuin se, että kaikki sellaiset potilaat muka hakisivat terapeutista oikeaa ystävää. Kummallinen luulo tuokin. ;) Ei kannata yleistää omia tunteita tai luulojaan koskemaan kaikkia.
niin ja aatteles kun siellä on vihamielinen henkilö. vähitellen se vihakin tarttuu siinä missä rakkauskin. en nyt vihalla tarkoita välttämättä pelkästään avointa vihaa " tyhmä olet " tyyliin vaan sellaistakin, " sinä nyt tarvitset tätä ja tätä ja tätä lääkettä ja koitetaan vielä sitten tätä ", "musti/mirri pitää nyt lopettaa ettei se enää kärsi kun ei se näköjään ole edes töitä löytänyt"
työttömät kohtaavat saman asenteen virkailijoissa joita he tapaavat sillä erolla että heidän tapaamansa virkailijat eivät voi onneksi määrätä lääkettä jolla työtön tapetaan. tosin voi heidätkin määrätä psykologille joka sitten määrää puolestaan lääkärille ja vastaahangoitteleva lopetuttaa samalla tukensa eli tuo ongelma voi kohdata melkein ketä vain.
vikaan menee
Kukaan ei varmaankaan Suomessa ole psykiatrisessa hoidossa kenestäkään yksittäisestä--diagnoosi seuraa mukana. sitä uskotaan vaikka todisteita olisi siitä ettei se pidä paikkaansa.
sen pohjalta tapahtuu kaikki. eli eka jonka tapaa kun sairaalaan viedään, määrittää suunnan jne. eikä varmasti kukaan sano että sinähän olet terve. vaikka asiasta olisi todisteita.
psykologejakin tavanneena en nyt sano suoraan mitä mieltä heistä olen mutta monta vuotta olisivat saaneet mielestäni vielä kasvaa ennen minkäänlaiseen työhön päästämistä. saati sitten asemaan jossa toinen on alapuolella ja armoilla.
näyttövaikeus
Potilaan on lähes mahdotonta antaa näyttöä epäkohdista.Eikä se, että olisi parhaillaan hoidossa helpota tilannetta.
minä lähdin
tekemään jotain sitä kautta, että ryhdyin itse alalle, koska olin "riittävän terve" siihen. Minut savustettiin ulos jo koulusta. Totuushan on se, että psykiatritkin ovat vain ihmisiä.jaa..
taisi olla jonkun tutun tiedossa hoitajia ja lääkäreitä jotka olivat myös potilaina olleet kumminkin laitoksissa.ehkä sinun olisi pitänyt salata mielipiteesi kunnes olisit valmistunut. tietty jos lääkkeitä söit, senhän huomaa.
Empatiakyky
Käytännön esimerkki tosi ammattilaisen empatiakyvystä:Pahoinpidellylle lapselle sanoo vaan että pitää oppia sietämään, ei saa olla liian herkkä. Vaikka lapsi on miltei itsemurhan partaalle ahdistunut pitkään jatkuneesta tilanteesta. Empaattinen asiantuntija ymmärtää kyllä pahoinpitelijää, koska sillä(!) on vaikeaa! Ja uhrinkin pitäisi ymmärtää, yrittää kestää kuukaudesta, vuodesta toiseen, vielä lisää...
Mutta ammattiauttaja ei tee yhtään mitään saadakseen tilanteen loppumaan, vaikka luulisi että edes sellaista empatiakyvyn ja kansalaisvelvollisuuden alkeita olisi niissä oppikirjoissakin opetettu. Avun hakeminen on joskus vaikeaa, varsinkin lapsille/nuorille, ja sitten kun vihdoin yrittää saada apua, löytääkin vain tuon tasoista...
Minusta tuossa on kyseessä luonnevika, ammattiauttaja ei voi sietää "uhriksi joutuneita heikompia" yksilöitä... Ymmärrystä riittää vain toisenlaisille ongelmakäyttäytyjille.
Jäänkin mielenkiinnolla odottamaan että miten nimimerkki salla (tai joku muu terapeuttiinsa rakastunut(?) ja siksi yleistävä) selittää että tässäkin pikkupotilas etsi epätoivoisesti todellista ystävyyttä, odotti terapeutilta ihan kohtuuttoman liikoja (käytännön tekoa esim ilmoitusta jollekin viranomaiselle)... Ja että miten oikeasti pätevä ja empaattinen ammattilainen tuokin oli... jäi vaan pikkupotilaalta ymmärtämättä...
Onneksi löytyi sitten seuraava ammattilainen jolla oli maalaisjärkeä tehdäkin tilanteelle jotakin.
Pitäisi olla joku instanssi jonne potilaat voisivat kertoa kokemuksistaan (potilasasiamiehelle valittamista lievempi aste), niinkuin kaupoissa, terveyskeskuksissa, kursseista ym. voi nykyään jättää asiakaspalautetta. Ja jos samasta terapeutista tulisi jatkuvasti valituksia, sille suositeltaisi lisäkoulutusta tai jotain... ;))))
väärä paikka
"Mutta ammattiauttaja ei tee yhtään mitään saadakseen tilanteen loppumaan..." No kuulostaa tosiaan erikoiselta jos työntekijä ei ole tehnyt mitään tilanteen lopettamiseksi. Sitä en todellakaan ymmärrä. Mutta: Minun mielestä psykoterapia on ihan väärä paikka tuossa asiassa. Kysymys on lastensuojeluasiasta ja sosiaalityöntekijän työstä. Miten jostakin psykoterapiasta olisi apua tuohon ongelmaan? Mielenterveysalan työntekijän olisi pitänyt tehdä lastensuojeluilmoitus. Jos hän jätti sen tekemättä, teki hän virheen ja on vastuussa tekemättä jättämisistään.käytännössä
vastuu häivytetään virkamiehiltä eri nimikkeiden ja useiden henkilöiden verkostojen taakse.tottakai kuka tahansa voi tehdä jotain saadakseen tilanteen loppumaan. ammattilaisella olisi siihen sekä periaatteellinen velvollisuus että olisi palkka juossut tuollaisessa tilanteessa jos olisi suositellut paikan vaihtoa/lapsi eri kouluun tai hoitopaikkaan jotta kiusaajia ei enää ole. sillä rahalla joka kuluu lapsen terapioihin vaikka vuokraa vanhemmille asunnon muualta. rahaa riittää aina rankaisuun, ei auttamiseen, rankaisua tosin saatetaan joskus kutsua auttamiseksi.
Olen joutunut uhriksi
Minäkin olen ollut psykiatrisena potilaana oikeammin uhrin asemassa. Minua luultiin vuoden ajan huoraksi ja sen jälkeen toinen vuosi go-go-tytöksi, jolla piti olla sairas seksielämä. OIkea diagnoosi on lievä psykoosi.Kun väärinkäsitys, joka oli psykiatrin oma, selvisi, niin lääkäri ykskantaa paukautti että nyt en varmaankaan suostu hoitoon ja että minulla on nyt vaan paranoia hoitoa vastaan. Ei mitään korvausta, ei myötätuntoa, ei mitään kunnolista anteeksipyyntöä siitä, että hoito oli käyntännössä seksuaalista häirintää, mm. pyllistelyä minua päin! Vain täysin sairas hoito(suhde) loppui ja sain manipuloivan kehotuksen olla hiljaa ongelmata!
Psykiatri lisöksi jäi harhansa valtaan ja myöhemmin levitteli tietonsa tavallisille ihmisille, eli vuorovaikutus välillämme jäi kokonaan toimimatta. Minä jäin uhriksi, jota ei uskottu. En tiedä, mikä oli syynä psykiatrin keksimään tarinaan, kaiketi ammattitaidottomuus ja harhaisuus. Ehkä seksikäs ulkonäköni oli syynä vaikkei sillä pitäisi olla mitään merkitystä minkä näköinen on.
Nykyinen terapauttini on saanut minut puhumaan entisestä hoidosta ja parantumaan siitä. Hoitohan oli karkeaa, minulle mm. tuuletettiin pierua päälleni, koska pitihän minun olla prostituoitu! On tällä terapeutilla kyllä nyt ollut tekemistä!
paskologit ovat vinksahtaneita
Psykologeille tieteellisempi nimitys olisi "paskologit", Yli kymmenen vuotta kärsin heidän käsisään, kunnes tajusin ottaa ohjat omiin käsiini ja tein täyskäännöksen psyykenlääkkeitä ja pakologiaan kohtaan. Nyt on mennyt jo vuosia hyvin. -Ei enää koskaan paskologeja.Asioiden vääristäminen
Varmaan on paljon tapauksia, missä on jouduttu psykiatrian uhriksi. Mutta kyllä välillä on myös niin, että potilas kokee olevansa uhri vaikka oikeasti olisi hyvin sairas. Monesti tuo uhri osaa myös valehdella asioita mieleisekseen ja kertoo asioita niin kuin haluaa. Sepittää tapahtumat mieleisekseen itselleen ja lähipiirilleen.Esim. syömishäiriöinen valehtelee, ettei hänelle OLE annettu ruokaa, vaikka se olisi hänelle tärkeää. Todellisuudessa on annettu, mutta ei ole kelvannut. Tai potilas käyttäytyy uhkaavasti ja aggressiivisesti.
Kun häntä yritetään taltuttaa, hän jälkeenpäin kertoo miten häntä on pahoinpidelty ilman mitään syytä.
Hyvä
Itsekin olen miettinyt samaa. Olen sitä mieltä henkilökohtaisesti, että psykiatrisointi Suomessa on todellakin mennyt yli. Tarkoitus ei ole loukata ketään tästä ammattikunnasta, mutta olen sitä mieltä, että pahimmassa tapauksessa tämä kierre voi traumatisoida apua hakeneen. Esim. koulutraumoja, joita varmasti suurella osalla meistä on ei pitäisi hoitaa psykiatrisesti, vaan kehittää kouluja niin että lapsen persoonaa kunnioitettaisiin.Traumat tulisi käsitellä koulun sisällä, eikä kieltäytyä näkemästä ongelmia. Sama pätee mielestäni kulttuurishokkien aiheuttamiin mielenjärkytyksiin. Nämäkin ongelmat on Suomessa psykiatrisoitu.
Tämä kaiken psykiatrisointi tulee ensinnäkin hyvin kalliiksi yhteiskunnalle ja ns. jälkihoidon kustannukset menevät usein verovaroista eli ihan kaikkien meidän omasta pussista. Pahimmassa tapauksessa psykiatria tavallaan palvelee tätä instanssia jossa apu hakeneen ongelma on syntynyt. Ja sillä peitellään todelliset ongelmat jota kukaan ei uskalla myöntää, vaan yrittää vain selvitä ympäristössä joka voi traumatisoida.
Ja totta, parantuneet eivät todellakaan viitsi lähteä taistelemaan asiasta, koska tietävät että vastassa on valtakoneistona taas psykiatria.
Ylipsykiatrisointia ja medikalisointia vastustan, mutta kuka määrittää, missä raja menee? Psykiatrisointi ei tule riistäytymään käsistä, koska yhteiskunta ei tue edes niiden hoitoa riittävästi, jotka ehdottomasti (selvitäkseen suurin piirtein hengissä) tarvitsisivat hoitoa.
Se, että psykiatrista sanastoa liika viljellään ja se tarttuu puhekieleen jopa haukkumasanoiksi (narsisti esim) ei ole psykiatrian vika, vaan jonkin muun.
Potilasasiamies on henkilökunnan puolustaja virkanimestään huolimatta useimmilla paikkakunnilla, ei potiasoikeuksien asialla.
Psykoosi diaknoosiin on yli 2000 mielentilaa, josta ihminen, kuka tahansa milloin tahansa voidaan merkata psykoottiseksi, joka vatsavaivasta. Psykiatria on kuoleman alihankkija, moni syöpapotilas saa liian myöhään hoitoa kun suomalainen lääkäri näkee psyykkepiruja seuraa siitä potilaalle kuolema.
Ilman kuoleman tuottamus lakia, psykiatria tuhoaa kansalaisia,
taustalla on paranoidia. kaikki ruumiin oireet "psyykestä".
Mielisairaala eli vankila ruumiin oireista.
Kuinka nousemme parrikaadelle ja vaadimme kansamme puhdistusta psykiatriasta, sairaasta teorista.
Jos lähdemme tutkimaan alan historiaa, huomaamme aivan järkyttävää potilaiden kohtelua. Onneksi lobotomia kiellettiin.
Ja mitenkä tämän päivän psykiatriaan on tultu. Lauma oppilaita lukevat kouluissaan edeltäneiden mielensanomaa, sisäistäen opin. Kyseenalaistetaanko se missään muodossa?
Potilaita ei ole parannettu, vaan heihin on tuupattu lääkkeitä. Uusi trendikäs masennuslääke sitä tyrkytetään avoimesti aivan liian usealle. Taaskin parantamisen sijasta. Ja kuinka ollakkaan parantamisprosenttia onko sitä olemassakaan ja jos ei niin miksi? Ja kertooko se kenties siitä, että juttu ei toimikaan?
Onko psykiatria miettinyt, mitä aiheutetaan ihmiskeholle johon vuosikausia tuputetaan vahvoja lääkkeitä ja miksi niitä ei tehdä edes luonnon antimista luomuversioina?
Onko psykiatria miettinyt, mitenkä näitä ihmismieliä tällätavoin vähätellään ja mieli latistetaan, usein kuuntelemisen sijasta. Ihmismielihän on lopulta hyvin yksinkertainen, kun se tulee kuunnelluksi ja asia ymmärretyksi, voi jatkaa eteenpäin seuraavaan haasteeseen.
Haastattelin entistä mielisairaanhoitajaa joka sitemmin joutui itse potilaaksi, miksi hän koki alan näin raskaaksi?
Onko koko mieleterveys mennyt pelkästään lääketehtaiden rahastukseksi keinoja kaihtamatta ja miten tähän on tultu? Ja yrittääkö kukaan ammattilaisista pistää enää tällä omituiselle kehitykselle hanttiin? Vai ovatko kaikki jo aivopesty. Missä on rehellinen inhimillisyys.
Uhreja on nyt ja jatkossakin sen takia, että suurin osa mielenterveysalan "ammattilaisista" ei ole käynyt omaa psykoterapiaansa. Tämän takia he eivät osaa erottaa omia ongelmiaan hoidettavan ongelmista. Vaikea ongelma on vanhentunut pätevyys ja vanhentuneisiin teorioihin perustuva ammattitaito sekä erilaiset projektiot, vallankäyttö ja ammattilaisen "varma tietämys" sekä hänen käsityksensä normaaliudesta.
Psykoterapeuteilla ei ole yleensä tätä ohgelmaa, koska heidän koulutukseena kuuluu oman terapian käyminen.
Minä sain kokea vuosia erilaista mieliväkivaltaa, kun olin tutkimuksissa ja hoidossa. Vasta nyt, kun olen käynyt pitkän psykoterapian, olen ymmärtänyt, mitä tutkimuksissa ja hoidossa" on tapahtunut. Aikaisemmat kokemukset olivat suuri osa psyykkistä tuskaani terapiassa.
Minusta tuntuu, että ongelma on analyyttisessa koulukunnassa ja vanhoissa Freudin ja Jungin opeissa mm. ihmisestä ja seksuaalisuudesta. Suomessa on käsittääkseni suurin osa juuri analyyttisesti suuntautuneita psykologeja ja psykiatreja. Muualla Euroopassa näin ei käsittääkseni ole (en ole tosin varma).
Eräässä tutkimuksessa tulin itse suoraan sanottuna seksuaalisesti hyväksikäytetyksi. Olen pohtinut paljon sitä, voisinko nostaa psykologia vastaan oikeusjutun. Todennäköisesti en, koska hyväksikäyttö tapahtui "vain" mielen tasolla.
Ikävää tässä kaikessa on se, että tutkimuksissa tai hoidettavana oleva ihminen on aina sen verran rikki, ettei hän pysty vastustamaan hoitajaansa niissäkään tilanteissa, joissa hän tuhoutuu vielä lisää.
Eräs hyvä esimerkki oli myös se, että kun opiskelujeni aikana kävin seuraamassa paria oikeudenkäyntiä, syytettynä oli mielenterveyshoitaja, jokoa oli kahdessa eri otteessa pahoinpidellyt ihmisen. Toinen uhri oli melkein kuollut. Hoitaja sai vankeustuomion.
Michel Foucault on muun muassa kirjoittanut psykoammattilaisten vallankäytöstä, jos jotain kiinnostaa lukea filosofiaa.
Tämä ongelma ei todennäköisesti ratkea, koska ei ole tarpeeksi psykoterapeutteja kaikille mielenterveysalan ammattilaisille.
Toivon, että asiaan saataisiin esim. koulutuksessa muutosta.
http://urbaanisanakirja.com/word/sadisti/
Myös Yleistä mielenterveydestä-keskustelupalstalla on kirjoituksia, miten psykiatria rikkoo ihmisoikeuksia.
Voimia kaikille - löydätte vielä tien omaan ehyeen itseenne ja tasapainoon!
kiitos tuosta kirjoituksestasi! <3
Toivoa on olemassa ja psykoterapeutteja löytyy terapeuttiyhdistysten listoilta.
Itse olen saanut kyseisen diagnoosin 80-luvulla ja käynyt kuuden vuoden analyyttispohjaisen terapian. Lähtökohtana terapialle oli kasvattaa "kieroutunut" luonteeni oikealle mallille. Terapeutin näkemys ongelmistani oli lapsuuden seksuaalinen väärinkäyttö, jollaista en kuitenkaan pystynyt löytämään muististani enkä keskusteluista omaisteni kanssa. Samoin lukihäiriöni tulkittiin agressiivisuudeksi ympäristöä kohtaan, hieman outo olemukseni huomion hauksi, sosiaaliset ongelmat narsismiksi jne. Rahaa paloi ja elämä pyöri terapian ympärillä. Lopulta loppui innostus usko koko hommaan ja lopetin sen.
Nyt mieltäni on alkanut vaivamaan että vanha diagnoosi kummittelee edelleen papereissa. En pitänyt tärkeänä aikaisemmin muuttaa sitä, mutta nykyisin kun tiedossa on tietoturvan heikko taso aion sen sieltä poistattaa.