Ei vain Hysille,

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Toivottavasti te hyvin tiedätte, mitä ARMO ja RAUHA OVAT, koska nämä sanat tuon tuostakin esiintyvät Paavalin kirjeissä, ja koska ne ovat helpot ymmärtää. Mutta kun emme nyt käsittele tätä kirjettä välttämättömyyden pakosta tahi siksi, että se olisi vaikeatajuista, vaan sen tähden, että OMATTUNTOMME VAHVISTUISIVAT KESTÄMÄÄN TULEVIA HARHAOPPEJA, ei meistä ole epämieluista kerrata näitä seikkoja, joita me muuallakin opetamme, joista saarnaamme, laulamme ja kirjoitamme.

JOS NÄET VANHURSKAUTTAMISOPPI ON LAMASSA, ON KAIKKI LAMASSA.

On siis välttämätöntä, että me sitä joka päivä teroitamme - niinkuin Mooses laistaan määrää (5. Moos. 6:7) - ja sitä painaa mieliin. Sitä ei näet voida kylliksi eikä liiaksi käsittää eikä ymmärtää. Jopa, vaikka sitä mitä uutterimmin tähdennämme ja mieliinpainamme, kuitenkaan ei ole olemassa ketään, joka sen täydellisesti käsittää tahi sitä täydellä antaumuksella ja koko sydämellään uskoo - siinä määrin lihamme on häilyvä ja vastustaa hengen kuuliaisuutta.


No niin, tämä apostolinen tervehdys on uutta ja kuulumatonta ennen evankeliumin saarnaamista. Näihin kahteen vähäiseen sanaan: ARMO ja RAUHA, SISÄLTYY KOKO KRISTINUSKO.

ARMO ANTAA SYNNIN ANTEEKSI, RAUHA TYYNTÄÄ OMANTUNNON.

Synti ja paha omatunto, lain voima ja synnin ota ovat ne kaksi perkelettämme, jotka meitä rääkkäävät. KRISTUS VOITTI JA JALKOIHINSA TALLASI NÄMÄ MOLEMMAT HIRVIÖT SEKÄ TÄTÄ ETTÄ TULEVAA MAAILMANAIKAA SILMÄLLÄ PITÄEN.

Tästä maailma ei tiedä kerrassaan mitään; sentähden se ei voi opettaa mitään varmaa synnin, pahan omantunnon eikä kuoleman voittamisesta. Vain kristityllä on tiedossaan se oikea tapa, jolla tätä oppia on opetettava; sillä he harjoittavat itseään sekä aseistautuvat voittamaan syntiä, epätoivoa ja iankaikkista kuolemaa. Ja Jumala itse on antanut tämän opetustavan; sitä ei ole keksitty minkään vapaan tahdon, minkään ihmisjärjen eikä -viisauden avulla.


Näihin kahteen sanaan - armo ja rauha - siis koko kristinusko sisältyy: armoon syntien anteeksiantamus, rauhaan iloinen ja levollinen omatunto. Rauhan omistuksessa ei milloinkaan voida olla, ellei synti ole anteeksiannettu.

Laki näet syyttää ja kauhistaa synnin tähden, eikä omantunnon tuntemaa syntiä voida poistaa pyhiinvaelluksilla, valvomisilla, ponnistuksilla, pyrkimisillä, paastoamisilla, sanalla sanoen, ei millään teoilla - jopa se pikemminkin niistä vain lisääntyy; sillä kuta enemmän näemme vaivaa ja hikoilemme syntiä poistaaksemme, sitä hullummaksi tilamme käy.

Mutta se poistuu yksinomaan ARMOLLA eikä millään muulla tavalla.

Tämä on erittäin hyvin opittava. Sanat tosin ovat helpot käsittää, mutta ahdistuksen aikana on äärettömän vaikeaa sydämessään varmasti päätellä: MEILLÄ ON SYNTIEN ANTEEKSIANTAMUS JA RAUHA JUMALAN KANSSA YKSINOMAISESTI ARMOSTA, syrjäyttämällä kaikki muut keinot taivaassa ja maan päällä.

Päivämies kirjoitti 70-luvun puolivälissä:

".. Tämä ei ole LAKIA uskoontulemiseksi vaan uskossapysymiseksi...

ja kirjoituksessa oli uskonvanhurkauden lisäksi ns. elämänvanhurskausasioita: pyhäporoerotusta, -marjastusta, saastaista musiikkia, kirjoja, epäuskoisten kanssa talostelua jne.

Kun kyselin tuota, niin olin (kuulemma) itse lakihengessä! Myöhemmin sanottiin kososlaiseksi!

Tulipa elävästi mieleen 70-luvun vl-julistuksen vääräoppisuus!

Se joka on armosta osallinen sanoo laista että se on hyvä oikein ja täynnä Jumalan rakkautta. Ihminen joka on armosta osallinen ei näe lakia lakina vaan laki osoitaa sitä suunnatonta rakkautta. Ihminen tuntee Jumalan lain oikeaksi vaikka myös tunnustaa sen ettei voi sitä täytää.

Se taas joka on armosta osaton taas tavalla tai toisella lähtee täyttämään lakia. Ja sitä osaa jota ei voi täytää täytää armolla. Armosta osaton näkee että laiki on kohtuuton. Se on ankara ja mahdon täytää.

Niin onkin ihmisen on mahdoton täytää lakia mutta se ei tarkoita että laki ei ole oikein ja hyvä. Ettei se mitä laki kaiksessa rakkaudessa vaatii ole oikein ja kohtuus. Ihminen vain ei voi sitä omasta voimastaan koskaan täytää - ei miltään osin niin että se kelpaisi Jumalallle.

Armosta osaton täytää lakia siksi että kokee sen olevan vältämätöntä.

Armosta osallinen täytää lakia siksi että Jumalan rakkaus ohjaa ihmistä täytämään sitä. Ei siksi että se olisi pakko vaan siksi että Jumalan rakkaus itsä kohtaan opetaa tekemään niin.

Toisaalta on sitten vielä se ettei ole vain evankeliumia vaan tuohon evankeliumiin sisältyy aina myös totuus. Se että ihminen menee Kristuksen jalkojen juureen sellaisena kuin on yrtittämättäkään salata vähääkään siitä mikä on.

Eli uskoon ja armon osallisuuteen kuuluu myös se totuuden tunteminen - rehellisyys itselle ja muille.