Uskon kautta oli Aabraham kuuliainen, kun hänet kutsuttiin lähtemään siihen maahan, jonka hän oli saava perinnöksi, ja lähti tietämättä, minne oli saapuva. Hepr.11:8.
Jumala sanoi hänelle: Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. Minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi, ja sinä olet tuleva siunaukseksi.
Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne jotka sinua kiroavat ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maanpäällä.1 Moos.12:1-3.
Hän otti kutsun vastaan ilman epäilyä. Niin Aabraham lähti. niinkuin Herra oli hänelle puhunut, ja Loot meni hänen kansansa.
Aabraham oli Harranista lähtiessään seitsemänkymmenen viiden vuoden vanha. Se oli tosi uskoa, teoissa ilmenevää uskoa.
Hän jätti koko elämänsä ja koko tulevaisuutensa Jumalan johtoon. Niinpä hän saikin jo tässä elämässä koota uskon ja kuuliaisuuden hedelmiä.
Aabraham läksi kulkemaan kohti maallista Kanaania, missä niin monet pettymykset, koettelemukset ja vastoinkäymiset odottivat häntä.
Meidän taivoitteenamme on iankaikkinen Kaananin maa, minne suru ja kuolema eivät ulotu ja missä sairaus, pettymykset ja vastoinkäymiset ovat tuntemattomia.
Se on ihana maa, missä vallitsee rakkaus, vanhurkaus, ilo ja rauha. Me pääsemme siihen maahan uskomalla Jumalaan ja Hänen Poikaansa, jonka hän on lähettänyt,pelastamaan meidät synneistämme.
Aabrahamin usko ja jumalsuhde eivät aina olleet täydelliset. Niinkuin useimmilla muillakin Raamatun suurmiehillä havaitsemme hänelläkin olleen omat luonteenheikkoutensa.
Vaikka Raamatun henkilöiden virheet ja heikkoudet ovat antaneet joillekin aihetta pilkantekoon, kuvaavat innoitetut kirjoittajat näitä suurmiehiä yhtäkaikki totuutenmukaisesti.
Eiköhän moni heikko, mutta taisteleva sielu juuri näiden miesten tappioista, heikkoudesta ja synneistä ole saanut armoa uskomaan, että jos kerran Jumala voi nostaa heidät ja käyttää heitä työssään, hän voi ja tahtoo antaa anteeksi, ja käyttää meitäkin, jotka niin usein voimme joutua synnin pettämiksi.
Aabrahamin usko
0
181
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2604596Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1323003Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit422770Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?751749Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061604Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281493- 551334
- 931245
- 471119
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2081116