Kärsimyksen ongelma

Mietteitäni ikuiseen Teofaneen ongelmaan: Koska ihminen on ihmiskunnan aamusta asti valinnut pahuuden ja epäjumalat ja hylännyt ainoan oikean Jumalan, Jumalan vastaus siihen on sen mukainen: kärsimys. Herra itse on maailmassa kärsinyt ja oppinut sitä kautta kärsivällisyyden. Sitä samaa hän haluaa meiltä. Kärsimys on rangaistus synnistä ja pahoista teoista, joista meidän pitää tehdä parannus. Kärsimys on koettelemus, jotta uskomme kasvaisi ja jalostuisi. Jumala kutsuu ihmistä puoleensa kärsimyksen kautta. Kärsimys lannistaa uhman, korskeuden ja välinpitämättömyyden toisista ihmisistä. Kärsimys aiheuttaa rakkautta, jotta ihmiset ja kansat voivat tulla toimeen keskenään. Kärsimys opettaa huomaamaan ja auttamaan muita kärsiviä. Ihminen saa kärsiä, jotta hän ei mielistyisi turhuuteen, se kasvattaa pois himoista ja ahneudesta. Kärsimyksen kautta ihminen oppii kuuliaisuutta. Kärsimys opettaa erottamaan hyvän pahasta. Sitten on vielä tämän maailman ulottumattomissa olevat syyt, esim. Jobin kirjan alussa kuvattu Jumalan ja paholaisen välinen sopimus. Kun ihminen kääntyy Jumalan puoleen, häntä odottaa täydellinen ikuinen valtakunta, jossa kaikki kärsimys ja ahdistus lakkaa. Mikä voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta? Tuska tai ahdistus, vaino tai nälkä, alastomuus, vaara tai miekka? Taipukaa siis Jumalan alaisuuteen, mutta vastustakaa Paholaista, niin se lakkaa ahdistamasta teitä.

5

293

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sitä kuulee

      Kärsimys ei tosiaankaan jalosta!

      • ainakin minulla. Vuosia sitten kärsin niin kovista kivuista, että elämäni jumiutui täysin niihin. Eräs iäkäs Herran seurakunnan palvelija profetoi minulle, että tulen pääsemään kivustani, mutta sitä ennen kiitän Jumalaa siitä. En meinannut uskoa korviani, että kiittäisin niistä kivuista! Mutta toden totta kävi juuri niin kuin oli sanottu. Eräänä päivänä tajusin, että rukouksiini päästä lähemmäs Jeesusta oli vastattu. Olin päässyt lähelle "kipujen mietä ja sairauden tuttavaa". Kiitin sydämestäni niistä kivuista, niin uskomattomalta kuin se varmaan kuulostaakin. Sitten vähitellen kivut lakkasivat. Jälkeenpäin olen huomannut, että se oli elämäni parasta aikaa, koska milloinkaan ennen Jeesus Kristus ei ole ollut minua niin lähellä kuin silloin, juuri pahimmissa kivuissani.


    • .:.:.:.:.:.:.:.:;,;,;,;l__/

      Sattumaa, ystäväiseni. Ei Jumalaa ole olemassa.

    • Ei kärsimys jalosta

      Kärsimys ei ole mikään rangaistus, vaan ihmisen oman ajattelun tuotosta.

      Jos halua vapautua kärsimyksestä, täytyy lakata ajattelemasta kärsimystä tuottavia asioita tai ihmisiä. Lakkaa samaistumasta ikäviin asioihin ja tapahtumiin, jotka aiheuttavat sinulle kärsimystä.

      Ihminen voi elää hyvinkin vaikeissa elämänolosuhteissa ilman, että hän kärsii. Ei siis ole pakko kärsiä.

    • Ironiaman

      ^ Jumala on ihmisen oman ajattelun tuotosta! ^

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      52
      5612
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      68
      2661
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1960
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      154
      1796
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      37
      1766
    6. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1733
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1488
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1141
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      80
      1129
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      62
      935
    Aihe