En ole ennemmin todistanut omasta uskonvaelluksesta, mutta nyt vihdoinkin kerron sen julkisesti.
Synnyin uskovaan perheeseen, vanhempani ja isovanhempani olivat helluntailaisia. Minulla oli lapsen usko, kunnes olin eräällä lastenleirillä Varrasjärvellä. Siellä kerrottiin miten ihminen tulee uskoon, ja miksi uskoon tullaan. Silloin ymmärsin, että minunkin tuli vastaanottaa Jeesus sydämeeni, vaikka uskoinkin jo Jumalaan ja Jeesukseen. Minun täytyi antaa elämäni Jeesuksen ristiinnaulittuihin käsiin.
Tulin uskoon koulutielläni, matkalla kouluun. Siihen asti minua oli kiusattu koulussa, koulutiellä ja välitunneilla päivittäin. Mutta uskoontuloni jälkeen se asia muuttui. Ennen uskoontuloani olin ollut itsekäs ja seikkailunhaluinen. Kaveripiirissä harrastimme kaikenlaista, mikä olisi saanut vanhemmat saamaan sydärin jos olisivat tienneet.
Kiipeilimme kallioilla, puissa, ulkorakennusten ylisillä, joissa laudatkin olivat jo lahot että jalka meni läpi. Mutta se loppui kun tulin uskoon. Ensimmäistä kertaa ajattelin, mitä äiti sanoisi jos tietäisi. Äitini oli kova murehtimaan meidän lasten tekemisiä, menemisiä ja tulemisia. En ollut koskaan aikaisemmin ajatellut, että äiti voisi murehtia puolestani.
Peruskoulun loppuvaiheella en vielä tiennyt mitä opiskelisin, ainoa vaihtoehto olisi ollut lukio, mutta... arvosanani eivät riittäneet. Opinto-ohjaaja sanoi että joutuisin yrittämään nostaa ainakin 3 aineen arvosanaa, jota hän piti mahdottomana. (Arvostelu 4-10)6 piti saada 7:ksi ja 7 piti saada 8:ksi. Asian puolesta rukoiltiin, ja lukukauden lopulla 2 arvosanaa oli noussut, kuutoset oli seiskoja. Mutta se oli liian vähän... silti tapahtui jotain odottamatonta, lukion keskiarvo vaatimus laski, ja pääsin lukioon.
Lukiossa opiskelu oli rankkaa. Peruskoulusta olin selvinnyt vain vähän lukemalla, mutta lukiossa oppi ei tahtonut mennä perille. Johtui varmasti siitä, että jo lähtökohtani olivat huonot muihin verrattuna, muilla oli huomattavasti paremmat arvosanat jo peruskoulussa. Opintoesteitä tuli monia. Kielissä en päässyt alkua pidemmälle, kun jo niistä tuli opintoesteet, sain pelättyjä 4:ia niistä (arvostelu 4-10). Sitten inhoamassani historiassa kävi samoin. Minua ei kiinnostanut Suomen sotahistoria tai maailmansodat. Ja tästäkin siis tuli opintoeste. Yritin uusia ja uusia niitä, mutta aina sama juttu. Kaikki keinot oli käytetty, kävin jopa kesälukioissakin, mutta niistä ei ollut apua. Sitten kerran tapasin uskonsisaren, jolla oli ollut opiskeluaikanaan samanlaisia vaikeuksia, hän kysyi olinko rukoillut asian puolesta. Täytyy myöntää, että rukoilu oli jäänyt kun olin omin voimin yrittänyt opiskella, siinä onnistumatta. Sitten aloin rukoilla asian puolesta, myös vanhempani rukoilivat, ja heidän seurakunnassaan rukoiltiin myös asian puolesta (huom. tässä vaiheessa en vielä kuulunut mihinkään seurakuntaan).
Sitten tapahtui odottamatonta, nuo hylätyt arvosanat nousivat, eivät ainoastaan hyväksyttyihin, vaan hyviksi (7-8) kielten osalta. Pystyin jopa kirjoittamaan englannin pitkänä yliopppilaskirjoituksissa, ja aloin tajuamaan kielioppiakin paremmin. Inhoamastani historiastakin pääsin läpi, hyväksytyn sain. Opettajani toki sanoi että olisin voinut panostaa siihen enemmän, sanoin vain että tämä riittää mulle, kun en oikein pidä tästä aineesta.
Lukion aikana kaikki ystävyyssuhteeni katkesivat. Kaverien kanssa kasvettiin erillemme, yksi syy oli 18-vuoden ikä, jolloin illanviettotavat poikkesivat toisista. Toinen syy oli se, että huomasin, ettei yksikään silloinen ystävyyssuhde ollut sellainen, kuin odotin. Ei voinut puhua luottamuksesta, avoimuudesta eikä mistään, mitä voitaisiin tosiystävyyteen laskea kuuluvaksi.
Sitten tapasin internetin välityksellä erään nuoren miehen, juteltiin paljon ja usein. Siinä sit ystävystyttiin ja vaihdettiin e-mail-osotteet ja ystävyys vahvistui. Oltiin jo jonku aikaan puhuttu ett olis mukava tavata ja keskustella kasvotusten, sitä ei sit kuitenkaa tapahtunu vaikka siitä puhuttiin. Sen sijaan tekstailtiin lyhyesti ja jonkun päästä juteltiin puhelimessa. Uskoisin että ainakin vuoden oltiin yhteydessä toisiimme "kaukona", ennenku sit päätettiin että tavataan ostoskeskukses. Tavattiin ja vois sanoa ett rakastuttiin ens silmäyksellä. Sen vain tunsi sisimmäs, tietenkää sitä ei osotettu toiselle, pitihän siinä ensi saada tutustuttua paremmin. Että tietää onko toinen aidosti sellanen, minkä kuvan on saanu, ja onko rakkauden tunteminen aitoa ja pysyvää, ettei vain ohimenevää ihastumista. Tavattiin muutaman kerran, ja sit pidettiin jälleen yhteyttä vain puhelimes ja netis. Lopulta tavattiin sit ystävinä ja harrastettiin yhdes kalastamista mm. Meni jonku aikaa ja tiesin, ettei suhteesta tule mitää, jos toinen ei oo uskos.
Kerroin sit olevani uskos, en voinut käsittää, ettei joku voisi tietää, mitä tarkoittaa olla uskovainen. Tai että se on eri asia kuin uskonnollinen tai tietyn uskon edustaja. Kerroin sitten että uskovainen on antanut elämänsä Jeesukselle Kristukselle, uskoo Jumalan olemassaoloon ja antaa elämänsä Jumalan johdatettavaksi. Siinä sit evankelioin hänelle, ja hän sanoi haluavansa tehdä uskonratkaisun.
Hänen kanssaan rukoiltiin seuraavasti: Jeesus, minä tahdon antaa elämäni sinulle, pese minut minun synneistäni puhtaaksi ja johdata minua elämässäni.
Se oli ihan yksinkertainen rukous, jonka jälkeen hän kysyi, miksi kukaan ei ole aiemmin evankelioinut hänelle Jeesuksesta. Siis onko todella näin kristillisessä Suomessa, että täällä ei evankeliumia julisteta?! Täällähän jos missä, pitäisi evankeliumin sanoman olla avoimena, ja julistettuna kaiken aikaa.
Niin me sit alettiin seurustella vakavissamme, keskustelimme monesti tosi pitkään ja kuljeksimme yhdessä pitkillä kävelyillä.
Ennen lukion päättymistä erääseeen uskonnon kurssiin liittyen tutkittiin erilaisia uskontoja, kristittyjä ja ei-kristittyjä. Opettaja vieläpä täsmensi joistakin uskonnoista, jotka tuntuivat kristillisiltä, että miks ne eivät olleet sitä. Olin jo aiemmin tuntenut helluntaiseurakunnassa kodin ilmapiiriä, rakastavia ihmisiä, joten liityin tähän seurakuntaan ja sain kasteen. Silloin ensimmäistä kertaa todistin, seurakunnan edessä ja jotakin sitten tuli paikallisseurakunnan lehteenkin.
Kun sain tietää valmistuvani ylioppilaaksi, menin kihloihin edellä mainitsemani nuoren miehen kans. Kihlajaiset pidimme ylioppilasjuhlani yhteydessä. Kesän jälkeen jatkoin opintojani, ja lähdin opiskelemaan sihteerin opintoja. Samoihin aikoihin katselimme sulhaseni kanssa minkälaisen asunnon haluaisimme. Yhtäkkiä näimme ilmoituksen oman paikkakuntani lehdessä että olisi tarjolla uusia vuokra-asuntoja. Kävimme isännöintitoimistossa, ja saimme sieltä asunnon pohjakaavat. Tutkimme niitä, ja vertasimme muihin vuokra-asuntoihin mitä löysimme. Asunto oli edullinen, joten päätimme että se olisi hyvä, mutta halusimme vielä nähdä, minkälainen se olisi. Asunnon valmistuttua sen verran, että sitä pystyi mennä katsomaan, kävimme paikan päällä. Ihastuimme siihen ja menimme isännöintitoimistoon allekirjoittamaan vuokrasopimuksen. Ja koska halusimme asua yhdessä avioparina, minä sain ottaa selville asunnon luovutuspäivän, ja sovitella samaan ajankohtaan hääpäivän. No siinä kävikin niin, että sain sovittua hääpäivän asunnonluovutuspäivällä, ja kaikki saatiin hoidettua samana päivänä.
Koulutukseni ja työpaikkani tulivat rukousvastauksina hyvin vuoteen 2008 elokuuhun asti. Tämän jälkeen syyllistyin itserakkauteen ja ylpeyteen. Jumala antoi minulle ankaran nöyrtymisen elämänkoulun, joka kesti melkein vuoden. Koko tuon ajan olin työttömänä, mutta en toimettomana. Rukoilin ja etsiskelin vastauksia kysymyksiini. Olin täysin tyhjän päällä, mutta Jumala ei ollut hiljaa. Hän puhui minulle toisten ihmisten ja unieni kautta ja vahvisti minua. Ja nyt olen saanut vastauksia joita olen hakenut.
Uskovan todistus elämästään
hellari83
5812
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Oman lankeemukseni pohjalta tahdon kertoa seuraavan teille, jotka aiotte parisuhteeseen, tai olette jo parisuhteessa: Uskovan parisuhdeasioissa olisi hyvä noudattaa seuraavanlaista järjestystä: Seurustelu: Keskustelkaa asioista, toiveista, unelmista, haaveista, tulevaisuudesta. Halailla ja hyväillä saa (muttei intiimialueilta). Kihla-aika: Samat kuin edellä, lisäksi suukottelu ja pussailu sallittua (ei kiihkeitä suudelmia eikä intiimikoskettelua). Tehkää yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia ja asioista muutenkin yhdessä. Puhukaa asioista, joista toisen osapuolen olisi hyvä tietää. Omista negatiivisista puolista, taloudellisesta tilanteesta, vahvuuksista ja heukkouksista. Myös menneisyydestä on hyvä puhua. Avioliitto: Yhdessä asuminen, yhteinen elämä, asioista yhdessä päättäminen. Vasta tässä vaiheessa on edellä mainitut kiellot sallittuja. Tämän halusin tähän esille tuoda, koska minulle ei kukaan uskovainen nuosta ole kertonut ja siksi maailman tavat ja synti vei. Ikuinen häpeä ja tunnontuskat jäi (tämä siksi, koska vanhempani olivat sitä ikäpolvea, etteivät edes kuukautisista voineet puhua, saatikka parisuhdeasioista).
suotta sä sitä suret sehän on pesty Kristuksen veressä lumi valkeaksi.Langetaan tai ei olemme läpeensä syntisiä.Shalom
...ns. seurustelusopimuksesta. Unohdit mainita, että sopimuksen noudattamista tulee valvoa jonkun ulkopuolisen henkilön, eikä kello 23 jälkeen seurustelevat parit saa olla kahden kesken.
neuvoja.
Nämä on siinä määrin henkilökohtaisia kysymyksiä ettei kaikissa kohdissa mene samalla tavalla jokaisen kohdalle, koska se on yksilöllistä; ei siis voi antaa sitovaa ohjetta että seurusteluaikana juuri näin ja sitten kihlausaikana juuri näin. Mutta yleisesti ottaen todella hyvät ja pätevät linjaukset. Hienoa että löytyy vielä nykyäänkin Jumalan mielen mukaista ajattelua näissä asioissa.
Yksilöllisissä eroissa tarkoitan lähinnä että jos joku suutelee seurusteluaikana mutta toinen ei vielä kihloissakaan, ok. Yksilöllisillä eroilla en kuitenkaan tarkoita että joku voisi mennä sänkyyn jo seurusteluvaiheessa jos "kokevat oikeaksi" ja toisen jotka "eivät koe oikeaksi" pitää sitten odottaa avioliittoon. Kyllä seksi kuuluu avioliittoon ja tämä on asia missä ihmiset nykypäivänä repivät itseään ja seurauksena on että hengellinenkin elämä sitten vääristyy...
Yksi nykyisen ajan "harhaoppeja" uskovien keskellä on villitys että kihloissa oleva voi harrastaa seksiä koska kihlaus on jo julkinen sitoutuminen. Höpö höpö. Niinpä onkin sitten hetken kestäviä kihlauksia ja kohta taas kihlaudutaan toisen kanssa että saataisiin "lupa" seksiin.
Ihmisistä tulee tunnekeskeisiä ja kyky odottamiseen, sitoutumiseen ja kärsivällisyyteen jää kehittymättä. Ne kun eivät muutenkaan ole nykyaikana erityisen suosittuja hyveitä. Elämme pinnallisessa kaikki-mulle-ja-heti kulttuurissa ja on perin surullista jos annamme saman ajattelun vallita seurakuntakuvioissa.
Joitain aikoja sitten olin erotiikkamessuilla jakamassa traktaatteja ja keskustelemassa ihmisten kanssa, niin teetin mainostoimistossa paidan, missä oli etupuolella "Rakkaus on enemmän kuin tunne" ja takana "Seksi on tarkoitettu avioliittoon. Avioliitto miehelle ja naiselle."
Raamatun ja hengellisen kokemuksen pohjalta en voi nähdä muunlaista periaatetta...
Seurusteluaika ja oikeastaan vielä kihlauskin on sitä että tutustutaan toiseen ja samalla itseen miltä elämä toisen kanssa tuntuu. Tahdonko sitoutua häneen koko elämälläni. Olenko valmis rakastamaan - ei ainoastaan rakastumaan, ja kuinka Jumala meitä johdattaa ym. Sanoisin että se on sisäistä kasvua toisen kanssa ja keskinäisen kunnioituksen opettelua mikä sitten tietysti jatkuu avioliitossa...
Yhdessä asuminen kuuluu minunkin mielestä vasta avioliittoon. Mielestäni uskovien jotka seurustelee ei pitäisi myöskään yöpyä toistensa luona, vaikka luulisivat olevansa varmoja että pysyvät lujana eivätkä päädy samaan sänkyyn.
Ehkä kunnioittavat toisiaan ja pysyvät lujina mutta siinä on toinenkin puoli että samalla ollaan esimerkkeinä muille ja näytetään tietä johonkin suuntaan... Olen siis sitä mieltä että terve neuvo uskovien seurustelusuhteeseen on kunnioittaa toisiaan ja Jumalaa ja samalla opetella Pyhän Hengen hallintaa omien mieltymysten yli niin että eivät yövy toistensa luona, koska se on esimerkki myös muille ja rohkaisee etsimään Jumalan hyvää suunnitelmaa mikä on tosi rakkautta, ei ainoastaan hektisiä tuntemuksia ja fiilistelyä.
Kiitos todistuksestasi. Siunausta!
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.