100 000 työtuntia

Black Jack

Yli 100 000 tehtyä työtuntia. 15 kuukautta esitutkintaa ja 22 kuukautta selvitystyötä. 6 kuukautta pidätystä ja tutkintavankeutta pääepäillylle.

Mitä on jäänyt mieleen? Etupäässä kysymyksiä ilman vastauksia, joiden Black Jack:

1. Miksi pääsyyttäjä vaihtuu ja hän lähtee Haagiin määräaikaiseen "oppisopimussuhteeseen"?

2. Miksi Kailajärven äiti kertoi tv-Nelosella eilen, että Kailajärvi ei ole tunnustanut yhtään mitään, ei pyramidipeliä, eikä ole syyllistynyt mihinkään rikolliseen? KRP:n tiedotteen mukaan Kailajärvi on tunnustanut, ettei valuuttakauppaa ole käyty ja että rahat ovat peräisin uusilta jäseniltä. Lisäksi KRP:llä on hallussaan Kailajärven tunnustus.

3. Miksi osa jäsenistä - EOK:n suulla - ja valuuttakauppayrityksistä vakuuttaa käyttäneensä FxTrader-signaaliohjelmaa menestyksekkääseen valuuttakauppaan? Yleinen väitehän on, että ohjelma oli pelkkä viivästytettyjä suosituksia antava amerikkalaisen huijauksen huono kopio.

4. Kuinka kauan takavarikkoon voidaan hakea pidennystä? Jo neljäs neljän kuukauden pidennys panee vahvasti epäilemään, että tutkinnassa ei ole alun perin ollut sellaista aineistoa, joka olisi antanut täyden oikeutuksen laajoilla takavarikoilla tapahtuneisiin oikeudenloukkauksiin.

5. Annetaanko jäsenille syytteiden jatkuvalla nostamatta jättämisellä mahdollisuus riittävään oikeusturvansa toteuttamiseen ja siitä huolehtimiseen?

6. Miksi Kailajärveltä evättiin videointi asiantuntijan läsnäollessa sekä Ruotsissa tammikuussa että Suomessa toukokuussa? Laillista estettä asialle ei ole.

7. Miksi Kailajärvi nostettiin kellarimontusta "viiden tähden hotelliin" vain muutama viikko sen jälkeen, kun EOK ja Amnesty International olivat yhteydessä asiasta?

8. Mitä syytä kenelläkään on edelleen epäillä EOK:n tarkoitusperiä?

9. Miksi SM:n hallintoneuvos Laiho, Ratan lakimies Hirvi sekä mm. Aamulehti ovat olemassa olevien todisteiden valossa jo julistaneet Wincapitan pyramidihuijaukseksi?

10. Miksi EOK:n lakimiehen VT Ilkka Pitkäsen mukaan mikään ei viittaa siihen, että Wincapita olisi pyramidihuijaus?

11. Kuka sulki Wincapitan sivut ja kuka hakkeroi sivut?

12. Miksi tutkinnanjohtaja Rautava ei vastaa kysymykseen:" Mistä Kailajärveä syytetään?".

13. Miksi virallisissa Ruotsin asiakirjoissa ensimmäinen päiväys on marraskuulta 2008? KRP kuitenkin kiistää, että mitään yhteydenottoja olisi tapahtunut ennen joulukuun 10/12. päivää 2008.

14. Miksi suurin osa vakuustakavarikko-oikeudenkäynneistä on pidetty suljetuin ovin? Päätöksen perusteluja ei tutkinnallisista syistä annettu julkisuuteen.

15. Ruotsin papereissa Kailäjärvi paljastaa, että Wincapitassa on mukana korkeita viranomaisia, poliitikkoja tai muita julkisuuden henkilöitä. Voidaanko luottaa siihen, että kaikki jäsenet saavat saman kohtelun ja ettei syy suljettuihin oviin ole nuo henkilöt?

16. Miksi tutkijat eivät hyväksy Moneybookersin ohi maksettuja tuottoja? Moni jäsen väittää, että tällaisia maksuja on (mm. Credit Suisse).

17. Miksi Moneybookers on kieltänyt KRP:tä käyttämästä nimeään Wincapita-tutkinnan yhteydessä?

18. Miksi osa jäsenistä väittää, että todisteita katoaa tai ne jätetään räikeästi huomioimatta?

19. Miksi osa jäsenistä väittää, että heidän sähköpostejaan käytetään luvatta ja että heidän kokoontumisvapauttaan ja laillisia oikeuksia rajoitetaan?

20. Miksi osa jäsenistä väittää, että tutkintaa pitkitetään tarkoituksellisesti?

21. Miksi Suomessa esitetty kokonaissumma on 100 MEur, mutta Panaman viranomaisille esitetty summa on 200 MUS$ (135-155 MEur)?

Se on ventti.

36

439

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Puolet turhaa

      Ei tätä salaliittovetkutusta kukaan jaksa.

      Lopettakaa ja käyttäkää omia aivoja!

    • yks toinen kp

      niin miksiköhän ??

      1) tarve saada euroopassa EU:n sisäiseen tutkintaan tietotaitoa.

      2) Niin miksei jo kasi viikkoa tai 2 kk sitten ??

      3-5) niin miksei ole brokeria ja todisteita ??

      6-> siirretään epäitly 5':n hotelliin -> betonisängystä rautasänkyyn. By mo.'

      Meinasin kommentoida noita kohtia 7 -21 mutta miksi ??

      • Cluso627.

        ole noin sieltä ei haeta tuommoista summaa itsekkin aluksi erehdyin siitä kun en osaa Espanjaa,mutta siinä kerrotaan vaan pyrämidi huijauksesta joka on noin 200 miljoonan dollarin kokoinen.

    • Nakinmyyjä

      Hyviä kysymyksiä jokainen noista. Vastaukset saadaan kun saadaan Hannu ääneen ja oikeuteen. Odottavan aika tuntuu kovin pitkältä.

      Totuus tulee selville ennemmin tai myöhemmin.

      Sopulit tottelee sokeana ja uskoo auktoriteettejä. Onneksi on järkeviä ihmisiä jotka rohkenevat kyseenalaistaa esitettyjä väitteitä.

      • Herra Aaltonen

        Joku osa Suomen kansasta haluaa uskoa näihin salaliittoteorioihin. Ei nää jutut lopu koskaan.

        "Totuus selviää"

        "Viranomaisrikollisuus"
        ...

        Sloganeita piisaa näillä hepuilla loputtomiin.

        Vai että "totuus selviää" ;-)))

        No, se on helkkarin hyvä että "totuus selviää" ;-)))))

      • Äidin Kulta-Possu

        Juostaan rikollisen perässä ja huudetaan Nero on syytön. Mitä muita niitä nimiä oli Proffa Faarao Kulta-Hannu ja Pyramidin terävin kärki. Totta puhut sokeana seuraatte mutta uskohan on sokeaa.

      • capita uskovaiset
        Äidin Kulta-Possu kirjoitti:

        Juostaan rikollisen perässä ja huudetaan Nero on syytön. Mitä muita niitä nimiä oli Proffa Faarao Kulta-Hannu ja Pyramidin terävin kärki. Totta puhut sokeana seuraatte mutta uskohan on sokeaa.

        jotka täällä puolustaa capitaa ja Handea vois laittaa pienen esittelyn itsestään.
        Paljonko sijoittanut, montaako sponsoroinut ja paljonko on hommasta voitolla.
        Noi tiedot kun laittaa, niin eiköhän kaikille selviä motivaatio syy kovaan uskoon.

    • ovat tässä

      Edelleenkö sinä toistelet kysymyksiä, joihin olet jo vastauksen saanut? Joitain uusiakin olet näemmä keksinyt.

      "1. Miksi pääsyyttäjä vaihtuu ja hän lähtee Haagiin määräaikaiseen "oppisopimussuhteeseen"?"

      Ehkä edellinen pääsyyttäjä piti tehtävää Haagissa kiinnostavana.

      "2. Miksi Kailajärven äiti kertoi tv-Nelosella eilen, että Kailajärvi ei ole tunnustanut yhtään mitään, ei pyramidipeliä, eikä ole syyllistynyt mihinkään rikolliseen? KRP:n tiedotteen mukaan Kailajärvi on tunnustanut, ettei valuuttakauppaa ole käyty ja että rahat ovat peräisin uusilta jäseniltä. Lisäksi KRP:llä on hallussaan Kailajärven tunnustus."

      Ehkä Hannu on tuollaista hänelle kertonut ja hän toistaa poikansa kertomaa. Se, että Hannu jotain väittää ei tarkoita että se olisi totta. Hänen henkilöhistoriansa ei puhu sen puolesta, että hän kovin vahvasti välittäisi pysyä totuudessa.

      "3. Miksi osa jäsenistä - EOK:n suulla - ja valuuttakauppayrityksistä vakuuttaa käyttäneensä FxTrader-signaaliohjelmaa menestyksekkääseen valuuttakauppaan? Yleinen väitehän on, että ohjelma oli pelkkä viivästytettyjä suosituksia antava amerikkalaisen huijauksen huono kopio."

      Mitä viitteitä sinulla on valuuttakauppayritykSISTÄ? Yleinen väite pitää paikkaansa. Jäsenet yrittävät luistaa maksamasta saamiaan rikoshyötyjä, sen vuoksi he väittävät kauppaa käydyn.

      "4. Kuinka kauan takavarikkoon voidaan hakea pidennystä? Jo neljäs neljän kuukauden pidennys panee vahvasti epäilemään, että tutkinnassa ei ole alun perin ollut sellaista aineistoa, joka olisi antanut täyden oikeutuksen laajoilla takavarikoilla tapahtuneisiin oikeudenloukkauksiin."

      En tiedä, kysy asianajajaltasi. Neljä kuukautta kuullostaa todella lyhyeltä ajalta. Itse olettaisin, että takavarikko kestäisi sen minkä oikeudenkäyntikin.

      "5. Annetaanko jäsenille syytteiden jatkuvalla nostamatta jättämisellä mahdollisuus riittävään oikeusturvansa toteuttamiseen ja siitä huolehtimiseen?"

      Jos heitä ei syytetä mistään, missä oikeusturvaongelma? Eiväthän he ilma syytettä joudu edes oikeuteen.

      "6. Miksi Kailajärveltä evättiin videointi asiantuntijan läsnäollessa sekä Ruotsissa tammikuussa että Suomessa toukokuussa? Laillista estettä asialle ei ole."

      Ruotsin tuomioistuimelle ei asia kuulunut, ellei Hannu sitten halunnut videoitavaksi lausuntoaan Suomeen luovuttamisesta. Muutahan ei ruotsalaisen tuomioistuimen ollut tarkoituskaan käsitellä. Mihin videota olisi tarkoitus käyttää? Miksi siihen käyttötarkoitukseen ei riitä todistus itse oikeudenkäynnissä? Mitä lisäarvoa videointi voisi siihen antaa? Mitä todistetta sinulla on sille, että Hannulta on videointi evätty?

      "7. Miksi Kailajärvi nostettiin kellarimontusta "viiden tähden hotelliin" vain muutama viikko sen jälkeen, kun EOK ja Amnesty International olivat yhteydessä asiasta?"

      Jos noin on, ihmettelen että miksi asia kesti muutamia viikkoja. Koska siinä oli viikkojen väli, oletan ettei tapauksilla ole mitään tekemistä keskenään. Onko sinulla jotain viitettä, että Amnesty olisi edes ollut asiaan mitenkään osallinen?

      "8. Mitä syytä kenelläkään on edelleen epäillä EOK:n tarkoitusperiä?"

      EOK:n lausunnot eivät oiken välitä kuvaa vakavasti otettavasta porukasta.

      • Black Jack

        21 kysymystä. Varmasti usean jäsenen mielestä ihan oikeutettuja kysymyksiä. Vatustajien mielestä kuvastaa vain lasten kyselyikää.

        Kysymykset ovat ilmeisesti "huonoja", mutta kyllä vastaukset ovat olleet vielä huonompia. Älä nyt pahoita mieltäsi, mutta kyllä nämä olivat ihan huonoimmasta päästä. Älä yritä enää, kiitos. Jos te oikeasti kuvittelette, että täällä odotetaan suolimurojen vastauksia, niin väärin luulette. Kysymysten valossa yritetään vain herättää epäilystä tutkimuksen todellisesta kulusta.

        Peruskysymys on oikeastaan se, että miten voi olla jatkuvasti noin paljon avoimia kysymyksiä. Suolimurojen mielestä heti on kyseessä salaliitto. Ehkä on ehkä ei. Jos yrittää vähääkään käyttää todennäköisyyslaskentaa, niin avoimia asioita pitäisi näin selvässä tapauksessa olla vain muutamia, nyt niitä on kymmeniä.

        Asia oikeuteen ja pian. Rikollisille tarvittaessa rangaistus ja syyttömät irti löysästä hirrestä.

        Kiitos EOK:lle sekä nimimerkeille Nakkikauppias, Columbo, no huhhuh sekä muutama muu pysyvä nikki. On ilo lukea viestejä, jotka yrittävät edes vähän purra ennen nielemistä. Tapaushan on kuitenkin täysin saastunut, kuten ystävämme L. sanoo.

      • AdaFlink
        Black Jack kirjoitti:

        ... saanut ihan hyviä vastauksia kysymyksiisi, mutta sun "sisikunta" ei vaan suostu hyväksymään vastauksia, koska ne eivät tue sinun "hajatelmiasi" asioista. Sä haluat raakata kaiken sellaisen vastausaineiston pois, mikä on sinun "totuutesi" vastainen. Sulle vaan kaikessa yksinkertaisuudessa ei kelpaa mikään muu, kuin sellainen vastaus, mitkä tukee sun ja kanssasi samalla tavalla ajattelevien ajatuksen juoksua.

        Ja mitaan ette voi...

      • kommenttia ei tullut

        "Älä nyt pahoita mieltäsi, mutta kyllä nämä olivat ihan huonoimmasta päästä. Älä yritä enää, kiitos."

        Älä edes kuvittele, että vaikenen. Mitä vastaat edes yhteen kysymykseen: siihen, että Winkkari jätti serverin laskut hoitamatta? Edes tuohon järkevä kommentti.

        "Peruskysymys on oikeastaan se, että miten voi olla jatkuvasti noin paljon avoimia kysymyksiä. "

        Toiseen suuntaan, eli Winkkarin hujausluontoisuuden puolesta puhuen, avoimia kysymyksiä on paljon enemmän...

        "Asia oikeuteen ja pian. Rikollisille tarvittaessa rangaistus "

        Sitä silmällä pitäen, menkää tekemään se rikosilmoitus jos ette ole jo tehneet. Viimeistään huomenna.

      • Black Jack
        AdaFlink kirjoitti:

        ... saanut ihan hyviä vastauksia kysymyksiisi, mutta sun "sisikunta" ei vaan suostu hyväksymään vastauksia, koska ne eivät tue sinun "hajatelmiasi" asioista. Sä haluat raakata kaiken sellaisen vastausaineiston pois, mikä on sinun "totuutesi" vastainen. Sulle vaan kaikessa yksinkertaisuudessa ei kelpaa mikään muu, kuin sellainen vastaus, mitkä tukee sun ja kanssasi samalla tavalla ajattelevien ajatuksen juoksua.

        Ja mitaan ette voi...

        Totta kai hyväksyn vastaukset, jos niissä on enemmän järkeä kuin järjetöntä. Ei mulla sisikunta pistä lainkaan totuutta vastaan. Ehkä olen Adan peilikuva eli me kummatkin ollaan ankkuroiduttu johonkin ja pidetään siitä kiinni. Pienennetään listaa sitä myöten kun kunnon vastaukset saadaan, totta kai. Ei kannata olla jääräpää.

        Otetaan yksi kysymys: Hannun päiväysasia Ruotsissa. No, se on kirjoitusvirhe! Mahdollista ilman muuta.

        Eihän kuitenkaan peruskysymyksiä ole kuin yksi: miksi ihmeessä yhden miehen tutkiminen kestää näin kauan? Ennen Hannua yksikään rivijäsen ei ole oikeudessa. He roikkuvat siinä löysässä hirressä.

        ... ja kestää ja vielä senkin jälkeen kestää, koska winkkarilaiset ovat haluttomia auttamaan poliisia tutkinnassa. Winkkarilaisia on tultu avosylin vastaan viranomaisten toimesta, mutta sitä apua ei ole winkkari-piireissä haluttu ottaa vastaan.

        Niin pitkään, kun jäsenet ovat pihtareita, niin sitä pitempään tutkita venyy. Jäsenet siis venyttävät tutkintaa syystä tai toisesta.

        Tohon sun kyssäriin, jotta miksi pääsyyttäjä jättää homman sikseen saattaa olla ihan luonnollinen selitys. Hän ehkä lähtee opiskelemaan, koska Suomi tarvitsee sellaisen syyttäjän, joka on perehtynyt kansainväliseen toimintaan. Eikös meillä Suomessa ole käynnistymässä melkoisen suuri ja poikkeuksellinen oikeusprosessi siitä Ruondan tapauksesta (rikos ihmisyyttä vastaan). Eli se syyttäjän työtehtävä saattaa olla opintomatka sinne, missä tuollaisten asioiden käsittely on arkipäivää. Jos jotain asia kovasti vaivaa, niin voihan hän soittaa syyttäjävirastoon tai tälle syyttäjälle itselleen ja kysyä tapausta.

        että Hannulla on jäsenluettelo ja kaikki rahansiirrot ikään kuin kirjanpitona/taulukkona. Ja varmasti onkin.

        Miksi poliisi ei pyydä Hannulta sitä käyttöön? Vai eikö Hannu anna sitä?

        Lisäksi viranomainen on sanonut että se haastattelee läpi jok'ikisen jäsenen. Jos se kerta on jo haastatellut tai haastattelemassa, niin miksi sen erikseen vielä pitää pyytää rikosilmoitusta jäseniltä? Eikö olisi voinut pyytää sitä ilmoitusta saman tien haastattelutilanteessa?

        Pääsyyttäjästä on kolme kantaa: menee opettamaan, menee opettelemaan tai sitten luopuu vapaaehtoisesti tai vastentahtoisesti virastaan.

        ... tiedossa clubin täydellistä jäsenluetteloa ja rahansiirtoa.

        Ja mitaan ette voi...

      • on kyse?

        "Jos se kerta on jo haastatellut tai haastattelemassa, niin miksi sen erikseen vielä pitää pyytää rikosilmoitusta jäseniltä?"

        Onko kyseessä asianomistajarikokset?

      • kaava toimii?
        Black Jack kirjoitti:

        21 kysymystä. Varmasti usean jäsenen mielestä ihan oikeutettuja kysymyksiä. Vatustajien mielestä kuvastaa vain lasten kyselyikää.

        Kysymykset ovat ilmeisesti "huonoja", mutta kyllä vastaukset ovat olleet vielä huonompia. Älä nyt pahoita mieltäsi, mutta kyllä nämä olivat ihan huonoimmasta päästä. Älä yritä enää, kiitos. Jos te oikeasti kuvittelette, että täällä odotetaan suolimurojen vastauksia, niin väärin luulette. Kysymysten valossa yritetään vain herättää epäilystä tutkimuksen todellisesta kulusta.

        Peruskysymys on oikeastaan se, että miten voi olla jatkuvasti noin paljon avoimia kysymyksiä. Suolimurojen mielestä heti on kyseessä salaliitto. Ehkä on ehkä ei. Jos yrittää vähääkään käyttää todennäköisyyslaskentaa, niin avoimia asioita pitäisi näin selvässä tapauksessa olla vain muutamia, nyt niitä on kymmeniä.

        Asia oikeuteen ja pian. Rikollisille tarvittaessa rangaistus ja syyttömät irti löysästä hirrestä.

        Kiitos EOK:lle sekä nimimerkeille Nakkikauppias, Columbo, no huhhuh sekä muutama muu pysyvä nikki. On ilo lukea viestejä, jotka yrittävät edes vähän purra ennen nielemistä. Tapaushan on kuitenkin täysin saastunut, kuten ystävämme L. sanoo.

        "Jos yrittää vähääkään käyttää todennäköisyyslaskentaa, niin avoimia asioita pitäisi näin selvässä tapauksessa olla vain muutamia, nyt niitä on kymmeniä."

        Voitko täsmentää hiukan, millaisen todennäköisyyslaskennan kaavan mukaan olet tuon ylläolevan laskenut?

      • päätellä se itse
        on kyse? kirjoitti:

        "Jos se kerta on jo haastatellut tai haastattelemassa, niin miksi sen erikseen vielä pitää pyytää rikosilmoitusta jäseniltä?"

        Onko kyseessä asianomistajarikokset?

        kun rikostakaan ei ole spesifioitu.

      • Black Jack
        AdaFlink kirjoitti:

        ... tiedossa clubin täydellistä jäsenluetteloa ja rahansiirtoa.

        Ja mitaan ette voi...

        Olisiko sinulla antaa vihiä, miksi ei voi olla ja mitä tarkoitat? Aku Ankkoineen kaikkineen.

      • Black Jack
        kaava toimii? kirjoitti:

        "Jos yrittää vähääkään käyttää todennäköisyyslaskentaa, niin avoimia asioita pitäisi näin selvässä tapauksessa olla vain muutamia, nyt niitä on kymmeniä."

        Voitko täsmentää hiukan, millaisen todennäköisyyslaskennan kaavan mukaan olet tuon ylläolevan laskenut?

        Vaikka täsmentäisin miten, niin se ei kelpaisi suurimmalle osalle lukijoita, tuskin sinullekaan. Jätän siis täsmentämättä, koska ei mikään kaava ole lähellekään tapauksen relevanteinta osuutta.

      • palturia?

        Sanotko siis nyt, että et ole mitenkään soveltanut todennäköisyyslaskentaa väitteestäsi huolimatta?

      • täälläkin!
        päätellä se itse kirjoitti:

        kun rikostakaan ei ole spesifioitu.

        Eli rikoksen laatu on siis asianomistajaksi itsensä tuntevan pääteltävissä. Joten kyse on asianomistajarikoksesta ja sen vuoksi poliisi kysyy rikosilmoituksia.

      • Black Jack
        palturia? kirjoitti:

        Sanotko siis nyt, että et ole mitenkään soveltanut todennäköisyyslaskentaa väitteestäsi huolimatta?

        Olen käyttänyt diskreettiä jakaumaa ja tiheysfunktiota. Löydät molemmista tietoa hakemalla tilastollista päätöksentekoa.

      • riittää yhä.
        Black Jack kirjoitti:

        Olen käyttänyt diskreettiä jakaumaa ja tiheysfunktiota. Löydät molemmista tietoa hakemalla tilastollista päätöksentekoa.

        1. Kuinka "miljardiluokan valuuttatreidausklubi" ei PYSTYNYT maksamaan parinkympin serverimaksua?

        Ei tarvi todennäköisyyslaskentaa, ei tarvi laskutikkua, ei tarvi edes sandaaleita (kapitaatit kun ei yli 10 osaa laskea ilman niitä), riittää sokean puusepän yhden käden sormet laskemaan kysymykset. SILTI EI LÖYDY VASTAUSTA.

      • AdaFlink
        Black Jack kirjoitti:

        Olisiko sinulla antaa vihiä, miksi ei voi olla ja mitä tarkoitat? Aku Ankkoineen kaikkineen.

        ... perusasioista. Puhun laittomasta rahankeräysrikoksesta, enkä huomioi petossyytteita, koska petossyytteet ovat asianomistajarikoksia ja ne käsitellään sitten yksilökohtaisesti.

        Hannua mitä todennäköisemmin tullaan syyttämään laittomasta rahankeräyksestä (törkeästä sellaisesta). Hannu & muut pääjehut ovat siten syytettyinä laittoman rahankeräyksen toimeenpanijoina (rivisponsorit laittoman toiminnan edistäjinä). Hannu on kunkku ja hän kantaa myös vastuun siitä, jotta mitä firmassa on tehty tai tekemättä jätetty.

        Nyt on selvinnyt, että puljussa on ollut kaikenlaisia varjopyramidejä (poliisi käyttää nimitystä pikku-pyramidit) ja jengiä on liitetty mukaan ns. liittymislahjakorttiperiaattella (= kotiutettu rahaa ottamalla uudelta liittyjältä rahat suoraan käteen, kirjaamalla uusi jäsen sisään ja antamalla tämän clubi-tilille virtuaalirahaa vanhan jäsenen tililtä). Poliisi haluaa selvyyden näistä kotiutustavoista ja siitä, jotta mikä on Hannun osuus toiminnan alullepanijana noissa kotiutusmuodoissa. Noilla kahdella kotiutustavalla pestiin rahaa. Esim. hyvin tärkeää on se, jotta onko Hannu ollut tietoinen moisista (oli ainakin syyskesällä 2007) kotiutustavoista ja mitä hän on tehnyt, että tuollainen laiton toiminta katkaistaisiin. Hannun vastuullahan toimintaa on pyöritetty ja siten Hannu vastaa myös siitä, jotta miten hommaa on pyöritetty "alemmilla tasoilla".

        Nuo asiat eivät selviä koskaan, jos kerta jäsenet ovat kitsaita auttamaan poliisia asian selvittelyssä. Hannua ei saa oikeuteen (joskus saadaan, mutta aikaa kuluu), mikäli asiat eivät selviä ja se taas tarkoittaa tietenkin sitä, että myös jäsenten vaatimukset lykkääntyvät hamaan tulevaisuuteen.

        Ja mitaan ette voi...

      • puolitiehen?
        Black Jack kirjoitti:

        Olen käyttänyt diskreettiä jakaumaa ja tiheysfunktiota. Löydät molemmista tietoa hakemalla tilastollista päätöksentekoa.

        Kirjoitit yllä näin:

        "Jos yrittää vähääkään käyttää todennäköisyyslaskentaa, niin avoimia asioita pitäisi näin selvässä tapauksessa olla vain muutamia, nyt niitä on kymmeniä."

        Ja nyt täsmensit näin:

        "Olen käyttänyt diskreettiä jakaumaa ja tiheysfunktiota. Löydät molemmista tietoa hakemalla tilastollista päätöksentekoa."

        Tuo on kiinnostavaa, voisitko kertoa hiukan enemmän miten olisit karsinut tuota alkuperäistä 21 kysymyksen luetteloasi diskreettiä jakaumaa ja tiheysfunktiota soveltaen. Mitkä kysymykset olisivat poistuneet listalta? Millaisella otannalla analysoit winkkarilaisten joukkoa ja mistä ylipäätään sait datasi, johon tilastomatematiikkaa pääsit soveltamaan?

        Toiseksi ihmettelen sitä, että jos sinulla noin hyvin on matematiikan työvälineet hallussasi, miten kummassa et ymmärtänyt mitä tarkoittaa 300% puolivuotistuotto. Tuohan on se klubin mainostettu tuottohistoria. Siihen kuin soveltaa korkoa korolle laskukaavaa muutaman vuoden ajan tulevaisuuteen, niin hyvin äkkiä näkee että luvattu tuotto ei ole mahdollinen. Mikset sinä tuota tuottohistoriaa projisoinut tulevaisuuteen ja siihen soveltanut matemaattista osaamistasi?

    • vastaukset tässä

      "9. Miksi SM:n hallintoneuvos Laiho, Ratan lakimies Hirvi sekä mm. Aamulehti ovat olemassa olevien todisteiden valossa jo julistaneet Wincapitan pyramidihuijaukseksi?"

      Minäkin olen sen sellaiseksi julisanut. Minusta hyvä esimerkki siitä, että liikkeellä ei oltu puhtain paperein oli se serverin maksun laiminlyönti. Sen hoitamiseen oli kuukausia aikaa, mutta sitä ei ollut tarkoitustakaan maksaa. Huijariluonteiset ihmiset halusivat vain käyttää toisia hyväksi. Winkkaria voi myös verrata muihin valuuttaponzeihin. Yhtäläisyydet ovat huomattavat. Eivätkä winkkarilaisetkaan mitenkään rehellisyyden kellokkaina ole esiintyneet, vastuunpakoilijoita kaikki tyynni.

      "10. Miksi EOK:n lakimiehen VT Ilkka Pitkäsen mukaan mikään ei viittaa siihen, että Wincapita olisi pyramidihuijaus?"

      Ehkä Pitkänen ei ymmärrä asiasta hölkäsen pöläystä. Hikokoin tutki todistusaineiston ja kevyeksi sen punnitsi.

      "11. Kuka sulki Wincapitan sivut ja kuka hakkeroi sivut?"

      Hannu tai käskyläisensä sulki. Murot hakkeroivat kelvottomien suojausten läpi puoli vuotta aikaisemmin. Suojausten epäkelpuuskin on osoitus viritelmän amatöörimäisyydestä.

      "12. Miksi tutkinnanjohtaja Rautava ei vastaa kysymykseen:" Mistä Kailajärveä syytetään?"."

      Ehkä se kuuluu syyttäjän vastattavaksi. Soita syyttäjätiimille.

      "13. Miksi virallisissa Ruotsin asiakirjoissa ensimmäinen päiväys on marraskuulta 2008? KRP kuitenkin kiistää, että mitään yhteydenottoja olisi tapahtunut ennen joulukuun 10/12. päivää 2008."

      Ruotsin poliisin moka päiväyksessä. Jos luet sen itse kohdan jonka Hannu allekirjoitti näet itsekin, että allekirjoitus ei voinut olla marraskuulta. Siinä ei olisi ollut mitään järkeä, eikä Hannu olisi sitä silloin allekirjoittanutkaan. Allekirjoituksensa nimittäin tarkoittaa jotakin siinä lomakkeessa.

      "14. Miksi suurin osa vakuustakavarikko-oikeudenkäynneistä on pidetty suljetuin ovin? Päätöksen perusteluja ei tutkinnallisista syistä annettu julkisuuteen."

      Etköhän jo itse vastannut omaan kysymykseesi.

      "15. Ruotsin papereissa Kailäjärvi paljastaa, että Wincapitassa on mukana korkeita viranomaisia, poliitikkoja tai muita julkisuuden henkilöitä. Voidaanko luottaa siihen, että kaikki jäsenet saavat saman kohtelun ja ettei syy suljettuihin oviin ole nuo henkilöt?"

      Jaa-a. Olisi tietysti parempi että poliisi saisi mahdollisimman laajan yleiskuvan. Kannattaa tehdä rikosilmoitus ja kertoa kaikki tietämänsä. Huomenna sen voi vielä tehdä siten, että yleinen syyttäjä varmuudella ajaa sinun juttuasi.

      "16. Miksi tutkijat eivät hyväksy Moneybookersin ohi maksettuja tuottoja? Moni jäsen väittää, että tällaisia maksuja on (mm. Credit Suisse)."

      Onko niistä kuitteja? Käykö kuiteista ilmi, että kyseessä ovat nimenomaan valuuttakauppatuotot Wincapitasta? Mitä kuiteissa lukee?

      "17. Miksi Moneybookers on kieltänyt KRP:tä käyttämästä nimeään Wincapita-tutkinnan yhteydessä?"

      Onko tästä jotain todisteita?

      "18. Miksi osa jäsenistä väittää, että todisteita katoaa tai ne jätetään räikeästi huomioimatta?"

      Ehkä hämmentääkseen ja luodakseen epävarmuutta. Englanniksi sanottaisiin FUD. Halutaan luoda kuvaa, että tutkinnassa on jotain vikaa. Jäsenten väitteille ei kannata antaa paljoa painoarvoa. Niin paljon ovat tässä Winkkarin katoamisen jälkeen yrittäneet sumuttaa.

      "19. Miksi osa jäsenistä väittää, että heidän sähköpostejaan käytetään luvatta ja että heidän kokoontumisvapauttaan ja laillisia oikeuksia rajoitetaan?"

      Onko tästä jotain todisteita? Väitteillään yrittävät luoda kuvaa siitä, että ovat väärinkohdeltuja ja että he eivät voi oikeutta saada. Tavallaan pedataan jo ennalta kuvaa, että ovat oikeassa mutta oikeus ei sitä tunnusta.

      "20. Miksi osa jäsenistä väittää, että tutkintaa pitkitetään tarkoituksellisesti?"

      Koska eivät osaa suhteellistaa tutkinnan kestoa mihinkään tai yrittävät luoda kuvaa että tutkinnassa on jotain vialla. Tutkinta on ollut mielestäni nopeaa ottaen huomioon että se on kestänyt 15kk ja käsittänyt 10 000 henkeä.

      "21. Miksi Suomessa esitetty kokonaissumma on 100 MEur, mutta Panaman viranomaisille esitetty summa on 200 MUS$ (135-155 MEur)?"

      Mitä Panaman 200 MUSD on tarkoitus tarkoittaa? Mitä sen summan on ollut tarkoitus kattaa? Mikä on luvun lähde?

      "Se on ventti."

      Niin olit.

      • Black Jack

      • osaa enempää
        Black Jack kirjoitti:

        Sovitaan että huonot kysymykset vaativat vielä huonommat vastaukset.

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8227001/38341819

        Näyttää tosiaan siltä ettet osaa vastauksiin mitään asiallista sanoa. Muuta et osaa kuin: "huonosti vastattu, mutta en perustele miksi."

    • kuulustelut?

      "KRP:n tiedotteen mukaan Kailajärvi on tunnustanut, ettei valuuttakauppaa ole käyty ja että rahat ovat peräisin uusilta jäseniltä. Lisäksi KRP:llä on hallussaan Kailajärven tunnustus."

      Äänittääkö poliisi kuulustelut? Onko KRP:llä Hannun lausuma nauhalla?

      • AdaFlink

        ... tämä: """"Lisäksi KRP:llä on hallussaan Kailajärven tunnustus."""" tarkoittaa sitä kirjettä, mikä on KRP:n hallussa? Mutta missä sanotaan, että se kirje on Kailajärven kirjoittama?

        Ja mitaan ette voi...

      • sitä nauhoittaa

        Siitä kuitenkin pitää olla allekirjoitettu pöytäkirja.

        Ennen kuulustelun alkua Hannulta on pitänyt kysyä, jos hän haluaa lakimiehen paikalle. Molemmilta osapuolilta, siis Hannulta ja KRP:ltä, silkkaa hulluutta, ellei lakimies ole ollut paikalla. Tarkoittanee käytännössä Kari Uotia.

      • siis kyse?
        sitä nauhoittaa kirjoitti:

        Siitä kuitenkin pitää olla allekirjoitettu pöytäkirja.

        Ennen kuulustelun alkua Hannulta on pitänyt kysyä, jos hän haluaa lakimiehen paikalle. Molemmilta osapuolilta, siis Hannulta ja KRP:ltä, silkkaa hulluutta, ellei lakimies ole ollut paikalla. Tarkoittanee käytännössä Kari Uotia.

        Eli jos KRP väittää hallussaan olevan Hannun lausunnon, että Winkkarin tulot eivät olleet peräisin valuuttakaupasta, niin vähintäänkin se tarkoittaa Hannun asianajajansa läsnäollessa allekirjoittamaa kuulustelupöytäkirjaa. Ja mahdollisesti myös äänitettä itse kuulustelusta. Äidin lausunto ei tunnu painavan tuon rinnalla paljoakaan.

      • Kaikki loppuu aikanaan
        siis kyse? kirjoitti:

        Eli jos KRP väittää hallussaan olevan Hannun lausunnon, että Winkkarin tulot eivät olleet peräisin valuuttakaupasta, niin vähintäänkin se tarkoittaa Hannun asianajajansa läsnäollessa allekirjoittamaa kuulustelupöytäkirjaa. Ja mahdollisesti myös äänitettä itse kuulustelusta. Äidin lausunto ei tunnu painavan tuon rinnalla paljoakaan.

        Näinhän se menee eihän KRP jätä Hannun tunnustusta pelkän puheen varaan.

    • riittää.

      1. Kuinka "miljardiluokan valuuttatreidausklubi" ei PYSTYNYT maksamaan parinkympin serverimaksua?

      • MEIDÄT

        valuuttasijoittajat.

        Mutta tuo noin kohta kun se sieltä PANAMAN sameista vesistä löytyy niin sitten taas alkaa Pipsit ja Pupsit paukkua huoltoaseman bensamittarikentän bensamittarilla numero 3.

        Että ei meillä WinCapitan kansainvälisillä valuuttatreidareilla siinä sen kummempaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      95
      2575
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2223
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1927
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1661
    5. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1645
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1616
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1578
    8. 83
      1512
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      113
      1398
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1264
    Aihe