Varokaa ÄÖ-testejä_huijausta!

sotkujaselvittelevä äiti

Haluan varoittaa kaikkia useilla nettisivuilla esiintyvästä mainoksesta, jossa kerrotaan jonkun julkkiksen ÄO ja kehotetaan tekemään testi. Testin tehtyään käyttäjän pitää syöttää oma kännykkänumeronsa jotta "saa tarpeellisen PIN-koodin". ÄLÄ TEE SITÄ!
Tämän jälkeen alkaakin palveluviestejä tulla tiuhaan tahtiin ja jokaisesta kertyy laskua, joka tyttäreni tapauksessa ylti (ilman yhteenkään viestiin vastaamista, tyttö luuli niitä mainoksiksi ja poisti sen tarkemmin tutkimatta) joka kuukaudelta 52 euroa.
Tähän ei sitten auta edes palveluviesti- tai palvelupuheluestot, koska asiakas ei lähetä puhelimestaan mitään tilausta, vaan antaa tietonsa netissä.
Jälkiviisaana on helppo todeta, että miksi antoi numeronsa, mutta sellaisia vastauksia en tähän ketjuun kaipaa, haluan vain varoittaa kaikkia, että kertovat kavereilleen ja lapsilleen tästä, ettei moni joudu samaan ansaan!
Olisi myös mielenkiintoista kuulla kuinka moni on joutunut samaan ansaan, tuskin tyttöni on ainoa. Palvelun takana on firma nimeltä Netsize Group SE, lyhytpalvelutunnus 173372, johon ansaan joutuneiden kannattaa välittömästi lähettää tekstiviesti STOP, palvelun keskeyttämiseksi.
Asian selvittely on meillä kesken, palveluntarjoajalta ei tule vastausta, operaattori penää laskuaan ja yhteyttä on otettu MAPEL:IIN (http://www.mapel.fi) ja ollaan valmiita tekemään tutkintapyyntö sinne ja kuluttajariitalautakuntaan. Suosittelen samaa muillekin huijatuille, jotta edes yksi huijauslonkero saataisiin väliaikaisesti poistettua...

33

2387

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lapsoset,

      jos on ikänsä puolesta aikuinen,ja tuollaiseen osallistuu,niin on oikeus ja kohtuus,että siitä saa maksaa.

      ei kai saatana niin törppöä aikuista ihmistä olekkaan,että kännykkänumeroaan tuollaisiin työntää.

      joo olen kuullut,on niitä,mutta löytyisikö vika peilistä,eikä palveluntarjoajasta.
      itse veikkaan,että syyllinen löytyy peilistä.

      • samaäippä

        Kyseessä on lapsi.
        Taitaa tuo jälkiviisaus ja -v***lu olla makeaa?

      • on
        samaäippä kirjoitti:

        Kyseessä on lapsi.
        Taitaa tuo jälkiviisaus ja -v***lu olla makeaa?

        Niin kenen niitä lapsien liittymien käyttöä pitäisi valvoa?

      • Sairaslomalainen
        on kirjoitti:

        Niin kenen niitä lapsien liittymien käyttöä pitäisi valvoa?

        Surffailin netissä talvella,ja osallistuin myös ÄO-testiin,lopuksi kysyttiin puhelinnumeroa. Sen jälkeen alkoi tulla "kilpailukysymyksiä" tekstareina numerosta 17270. Yhteenkään en ole vastannut. Missään vaiheessa ei ole ilmoitettu että viestit ovat maksullisia, eikä miten ne saa loppumaan. Minulla on työsuhdepuhelin, joten laskut ovat menneet työnantajalleni. Tein äsken ilmoituksen tuonne yllämainittuun.

      • s

        "jos on ikänsä puolesta aikuinen"

        moni kolme-, neli-kymppisellä on kehitys jäänyt murrosikäisen tasolle,
        moni alkaa olemaan "viisas" vasta kun on eläkkeellä ja kaikki virheet tehnyt,
        silloin se on jo myöhäistä.

        itsekin varmaan olisin töppäillyt usein, mutta kun 6 lasta jaloissa pyöri,
        ei ehtinyt tekemään kun välttämättömät.

      • s
        samaäippä kirjoitti:

        Kyseessä on lapsi.
        Taitaa tuo jälkiviisaus ja -v***lu olla makeaa?

        niin varma siitä "samaäippä", että kyseessä on lapsi,
        niin kyllä sinun äitinä pitäisi ymmärtää,
        vai oletkos itsekin samalla tasolla.

        Meidänkin 6 kyselivät ja kertoivat -90 luvulla kaikenlaista netissä ja vieläpä omalla nimellään.
        Kun niitä nyt lukee,
        oikein tulee "tipat silmiin", kun niin asiallisesti kaikki vastailivat,
        meidän lapsille.

      • Lapsia pukkaa
        s kirjoitti:

        Onpa ukilla paha dementia kun on nähtävästi keksinyt kaksi tai kolme lasta lisää yht'äkkiä.

        Niissä kymmenissä viesteissä joita olet aiemmin kirjoittanut on puhuttu vaihtelevasti kolmesta tai joskus neljästä lapsesta, mutta ei ikinä kyllä kuudesta. Kerran taisit olla "kolmen iskä ja kuuden isoisä".

      • Ihmisillä on muutakin tekemistä kuin miettiä erilaisia kännykkäasioita ja kuinka heitä voidaan huijata. Minä olen tavannut useilla ihmisillä tuollaisia tilauksia, joista he eivät tiedä mitään. Jos veikkaisin, niin ehkä viidellä prosentilla aikuisista on tällainen tilaus menossa tietämättään.

        Toset tietävät näistä asioista enemmän ja olen huomannut, että nämä ihmiset jakaantuvat kahteen ryhmään sen perusteella, miten he tätä tietoa käyttävät.Toiset käyttävät sitä valistaakseen ja neuvoakseen muista näistä ongelmista. Toisille taas tämä tieto on joku osoitus oletetusta paremmuudesta ja sitä käytetään pätemiseen ja muiden morkkaamiseen siitä, että he muka ovat tyhmiä tms. Sinä tunnut kuuluvan viimeksi mainittuun ryhmään.

    • tee..

      ..kaikki ei ole yhtä tyhmiä kuin SINÄ! Testi onkin todellisuudessa tarkoitettu huonon itsetunnon ja vajaanjärjen omaaville.

    • taitaa..

      koskea jamban musiikkijuttuja.. Eli tekstari numeroon 173372 ja mukaan teksti stopsoittis!

    • Aguel

      -ennekuin osallistuu mihinkään.
      Eiköhän tuo ole selkokieltä ja jos ei ymmärrä, parempi jättää sikseen !

      Yleiset ehdot

      Tämä palvelu on jatkuva tilaus mistä voit saada useimman uudemman sisällön puhelimeesi. Se antaa sinulle mahdollisuuden lataamaan parhaimmat soittoäänet, taustakuvat, videot, pelit, animaatiot ja tekstipalvelut. Se on helppoa ja hauskaa ja sinä maksat vain 2*2€ viikossa. Jos haluat katkaista palvelun, lähetät vain STOP PELI numeroon 173372 tai ota yhteyttä meidän palvelunumeroomme 0035820346046 koska vain toivotte. Standardin mukainen operaattori tekstiviesti (käyttäjän lähettämä) ja WAP/GPRS/UMTS maksuja ilmestyy. Kunnioitusta monyfonisiin ja polyfonisiin soittoääniin, artistinimet on mainittu syystä että yleisö pystyy korrektisti tunnistamaan kappaleen, eikä millään tavalla päättää että kappale on tuotettu tai esitetty artistilta. Meillä on sisältöä kaikille matkapuhelinmalleille mitkä ovan saatavilla markkinoilla.

      • metsänkasvatti

        Juuri Stop Peli on se mikä maksaa.

    • Jos puhelimessa on viihde-esto, ei operaattori kertakaikkiaan saa laskuttaa viihdepalveluista. Kannattaa ottaa yhteyttä operaattoriin.

      Minusta noi pin-koodilla toimivat ovat puhtaita huijauksia. Käyttäjä ei sisäistä, että tilaisi tuossa jotain maksullista. Noilla voi myös sopivalla skriptillä laittaa tilauksen päälle kenelle tahansa, jonka numeron tietää. Pin-koodin yrityskertoja ei nimittäin ole (ainakaan kaikissa palveluissa) rajoitettu.

    • lsdkfjse
      • vastaan,

        että jaatko sinä sp-osoitettasi netissä?
        annatko pankkitilisi numeron,ja luottokortin tunnusluvun nettiin.

        JOS ON ÄÄLIÖ, SIITÄ PITÄÄ MAKSAA

        laita vielä vastaajaan viesti,että olemme espanjassa,tulemme kotiin 14.07.09

      • sotkujaselvittelevä äiti

        Kiitos lsdkfjse, juuri samanlainen tapaus kyseessä, jopa sama firma taustalla! SINUN vastauksestasi on apua kun jatkamme asian selvittelyä MAPEL:in ja kuluttajriitalautakunnan kanssa:)

    • kukka

      Lapsi on lapsi ja kun tällaisia ansoja viritellään, kyllä vastuu on ansan virittäjällä!
      Laki saatava kiireen vilkkaa voimaan, jotta tällaiset huijaukset saadaan loppumaan. Tyhmyys ei ole mikään lupa mennä toisen kukkarolle varastamaan. Tyhmyydestä ei kenenkään pidä maksaa, se on meistä riippumaton ominaisuus. Huijarin on aina vika!

      • werweriuy

        Puhut asiaa. Ihmetyttää tämä vallalla oleva mentaliteetti, että jos joutuu huijatuksi niin kaikenmaailman lällättelijöitä tulee heti ilkkumaan. "Oma vikasi, lällälälllää lää". Tai vaikka jos joutuu humalassa pahoinpidellyksi, niin sekin on jotenkin oikeutettua kun "mitäs olit humalassa". Täällä on ihan selvästi vallalla uhrin syyllistäminen ja alaspainaminen. Miksi? Saavatko nämä lällättelijät tästä jotain tyydytystä?

      • sotkujaselvittelevä äiti
        werweriuy kirjoitti:

        Puhut asiaa. Ihmetyttää tämä vallalla oleva mentaliteetti, että jos joutuu huijatuksi niin kaikenmaailman lällättelijöitä tulee heti ilkkumaan. "Oma vikasi, lällälälllää lää". Tai vaikka jos joutuu humalassa pahoinpidellyksi, niin sekin on jotenkin oikeutettua kun "mitäs olit humalassa". Täällä on ihan selvästi vallalla uhrin syyllistäminen ja alaspainaminen. Miksi? Saavatko nämä lällättelijät tästä jotain tyydytystä?

        Operaattori siis kieltäytyi yhteistyöstä kunnes otimme yhteyttä kuluttajaneuvontaan. Nyt kiistanalaiset veloitukset on (TOIVOTTAVASTI) lupauksen mukaisesti jäädytetty, kunnes asiaa selvitellään.

        Kuluttajaneuvoja sanoi, että operaattoreilla on lain mukaan velvollisuus antaa ilmaiseksi tietoja kiistanalaisesta laskuttajasta (eli yhteystiedot, veloitusten määrä ja lyhytpalvelunumero, johon voi lähettää STOP viestin), sekä että kiistanalaista veloitusta ei saa alkaa perimään.

        Kannattaa ottaa yhteys sekä MAPEL:iin että kuluttajaneuvojaan, mikäli operaattori ei ole yhteistyöhaluinen asian selvittelyssä.

        Näköjään sama firma on tehnyt tätä jo kauan ja eri firmojen kautta, ks.
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/4794426#comment-38488959
        http://murobbs.plaza.fi/yleistae-keskustelua/578607-cellorado-ja-sms247-tv-palvelut-kusettavat-kuluttajia.html

      • sotkujaselvittelevä äiti kirjoitti:

        mulle tulee tuolta dl1.sms247.tv linkkiä, jolla saan ladattua jonku pelin. Ikinä en oo ladannu, mutta laskussa näyttää silti oleva 50 eurolla palveluteksti viestejä :OO

        Onko tääki joku celloradon juttu? Lähetin jo ton sivun kautta että haluan lopettaa tilauksen mutta en tiiä toimiiko.. En tiedä mitä oon tilannu ja mistä, mutta epäilen tota Facebookin IQ testi hommaa :/

      • highway to hell
        ilmanaikuinen kirjoitti:

        mulle tulee tuolta dl1.sms247.tv linkkiä, jolla saan ladattua jonku pelin. Ikinä en oo ladannu, mutta laskussa näyttää silti oleva 50 eurolla palveluteksti viestejä :OO

        Onko tääki joku celloradon juttu? Lähetin jo ton sivun kautta että haluan lopettaa tilauksen mutta en tiiä toimiiko.. En tiedä mitä oon tilannu ja mistä, mutta epäilen tota Facebookin IQ testi hommaa :/

        Itsellä ihan sama ongelma! Itse otin yhteyttä [email protected] joka tuli yhden "lopetus" tekstarin mukana. Siinä pyydetiin ottamaan tuohon yhteyttä jos on jotain ongelmia. Adressi.comissa on muuten tuohon liittyvä adressi jos tahtonee purkaa raivoansa. Sen puoleen kyselin omalta operaattorilta että saako he provikkaa näistä jutuista ja sieltä sanottiin ettei haluta antaa julkista lausuntaa asialle. :DD Eli varmaankin kyllä. En henkilökohtaisesti usko että tuo Celldoradon lopeta tilauslomakkeen toimivuuteen. Mutta ota yhteyttä operaattoriisi, pyydä häneltä tiedot mistä nuo palvelut tulevat. Sitten yhteyttä kuluttajasuojaan ja mapeliin! Niin mä ajattelin tehdä. :)

      • selvitellään
        sotkujaselvittelevä äiti kirjoitti:

        Operaattori siis kieltäytyi yhteistyöstä kunnes otimme yhteyttä kuluttajaneuvontaan. Nyt kiistanalaiset veloitukset on (TOIVOTTAVASTI) lupauksen mukaisesti jäädytetty, kunnes asiaa selvitellään.

        Kuluttajaneuvoja sanoi, että operaattoreilla on lain mukaan velvollisuus antaa ilmaiseksi tietoja kiistanalaisesta laskuttajasta (eli yhteystiedot, veloitusten määrä ja lyhytpalvelunumero, johon voi lähettää STOP viestin), sekä että kiistanalaista veloitusta ei saa alkaa perimään.

        Kannattaa ottaa yhteys sekä MAPEL:iin että kuluttajaneuvojaan, mikäli operaattori ei ole yhteistyöhaluinen asian selvittelyssä.

        Näköjään sama firma on tehnyt tätä jo kauan ja eri firmojen kautta, ks.
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/4794426#comment-38488959
        http://murobbs.plaza.fi/yleistae-keskustelua/578607-cellorado-ja-sms247-tv-palvelut-kusettavat-kuluttajia.html

        Kiitos ohjeista! Olen juuri ollut yhteydessä palveluntarjoajaan sekä puhelinoperaattoriin. Uhkasin viedä jutun kuluttajaviraston käsiteltäväksi.
        En todellakaan ole mitään palveluviestejä tilannut!

      • Huijattu
        selvitellään kirjoitti:

        Kiitos ohjeista! Olen juuri ollut yhteydessä palveluntarjoajaan sekä puhelinoperaattoriin. Uhkasin viedä jutun kuluttajaviraston käsiteltäväksi.
        En todellakaan ole mitään palveluviestejä tilannut!

        www.mapel.fi/kestotilausten_ongelmat

        Sieltä löytyy tekstarinrot jonne voi tilaamattoman tilauksen peruuttaa ja sitten vaan reklamoimaan operaattorille.

      • uhri123
        selvitellään kirjoitti:

        Kiitos ohjeista! Olen juuri ollut yhteydessä palveluntarjoajaan sekä puhelinoperaattoriin. Uhkasin viedä jutun kuluttajaviraston käsiteltäväksi.
        En todellakaan ole mitään palveluviestejä tilannut!

        Mulla sama juttu ,että en ole tilannut yhtän mitään ,mutta viesteä tule jo melkein 2v. en voi mitän lähetin viestin top stop ja vastaus ,että tämä kommandoa ei ole käytössä:( en tiedä mitä pitäs tehä kun en ole tilannut yhtän mitään :(

    • "Tosi tyhmäksi itsensä tunteva"

      Hei,
      minulla kävi sama asia ja otin yhteyttä myös operaattoriin, joka ei ota mitään kantaa. Ei kuulu heille, mutta ihmetyttää, että millä perusteilla sitten laskuttavat. Mistä tulee heille se tieto, että on laskutettava?
      Minä vastasin myös tällaiseen testiin ja sieltä tuli PIN-koodi, joka ei toiminut ja ilmoitus että olen liittynyt johonkin palveluun, johon heti vastasin "SULJE", mutta ilmeisesti se ei riittänyt. Sieltä pitäisi tulla viesti, että haluatko liittyä palveluun ja jos asiakas ei sitä kuittaa, niin sen ei pitäisi aktivoitua. Aion myös ottaa yhteyttä kuluttajansuojaan, jossa aion myös mainita operaattorin vastuusta tällaisissa tilanteissa.
      Minä myös hyväuskoisena poistelin näitä viestejä tai en ottanut niitä vastaan, koska ne tulevat puhelimeen "Palveluviestin" nimellä.

    • Renzomartini

      Moi
      Samaan soppaa olemme joutuneet, joka kk tulee neljä tekstaria 26 päivä, yhteismaksu 8 euroa.
      VAROKAA. Ilmeisesti ei saa lopetettuakaan, ainakaan en ole keksinyt miten.

      • Lakimies

        Olemassa on vain yksi varma keino, joka pystyy autamaan: kieltäminen maksamasta puhelmella. Nettipankki riittää. Kaikki rahojen asiat täytyy tehdä pankissa. Helpommin maksaa - helpommikin varastaa!

      • mapel1

        Maksullisten palvelupuheluiden eettinen lautakunta (MAPEL) on koostanut toimitaohjeet vastaavanlaista tilannetta varten. Ohjeet löytyvät osoitteesta:

        http://www.mapel.fi/valitusohjeet/

        Mikäli ohjeista ei ole tapauksessasi hyötyä tai et pääse toivottuun lopputulokseen niitä noudatettuasi, voit ottaa yhteyttä MAPEL:iin valituslomakkeella:

        http://www.mapel.fi/

        Huomioithan, että valitusohjeet tulee lukea ja niitä noudattaa ennen MAPEL:iin valittamista.

      • toiv. oli apua

        kyseinen numero kuuluu jamballe. Eli kipin kapin osoitteeseen jamba.fi ja peruuttamaan kaikki tilaukset. jos on yhdenkin soittoäänen tilannut, se johtaa sopimukseen josta laskutetaan joka kuukausi.

    • Tiuhti83

      Olen itsekin joutunut kyseisen numeron pommittamaksi. Ja kun kyseisestä numerosta loppui viestien tuleminen vaihtui se toiseen eli 17111. Tästä numerosta viestejä tulee aina kaksi peräkkäin ja ne maksavat 2 euroa kappaleelta. Kyselin asiasta operaattorilta ja minulle ilmoitettiin yks kantaan että jollen maksa myöskin palvelutekstiviestien osuutta laskuista liittymäni suljetaan. Kuluttaja-asiamies taas käski lähettää reklamaation kyseiseen yritykseen ja jos vastausta ei kuulu he ottavat asian hoitaakseen. Nyt alkaa minullakin olla pinna aika tiukalla vaikka kyseessä onkin ns "oma moka". Olen yrittänyt ottaa myöskin puhelimitse yhteyttä sinne ja sieltä asiakaspalvelu vastaa ettei teidän numerolla ole palvelua aktivoitu joten emme me mitään voi teiltä veloittaa olkaa ystävällinen ja tarkistakaa asia laskustanne. Tein työtä käskettyä ja tilasin operaattorilta numero erittelyn josta siitäkin jouduin maksamaan 10 euroa. Nyt sitten ollaan puun ja kuoren välissä. työni vuoksi en voi edes vaihtaa numeroa. Tilanteeseen ei kukaan oikein osaa antaa vastausta että miten pitää toimia ja mitä ottaa selville, jotta tilanne ratkeaisi.

    • Älykäs..

      Tyhmät maksavat, fiksummat ei. :D

    • Larbt

      Sain itsekin viestin 17111 numerosta. Ratkaisuni on se että suljen liittymäni lopullisesti. On näet niin että puhelinoperaattoreilla on oma vastuunsa asiassa, mutta pakenevat vastuutaan. En lähde itse tähän soittorumbaan ja taisteluun, mutta teille jotka jaksatte siihen ryhtyä, toivon menestystä.

    • Tyhmiä kusetetaan

      Kyseessähän on todellinen ÄÖ-testi, missä siis vika?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1795
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1504
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1193
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1184
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1172
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1136
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1121
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1109
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1104
    Aihe