Mopin palstan nimmimerkki Hyrsyläinen kirjoitti mielenkiintoista,lukekaa muutkin:
_______________
"yhdelle näistä vähäimmistä" - olen aina ymmärtänyt, ja käsittääkseni näin on laajemminkin ymmärretty, että Jeesus tarkoittaa johdonmukaisesti köyhiä ja vähäosaisia, orpoja, leskieä jne, joihin lapsetkin kuuluivat tuohon aikaan ja paljon myöhemminkin. Ihan vain esimerkiksi lasten ihmisarvosta viime aikohin saakka: jos lastaan löi, se oli kasvatusta, jos naapuria löi, se oli poliisiasia.
Mietin jo hyvin nuorena, että jos ihmiselle syntyy 13 lasta vuoden välein, se on sitten siinä. Nimittäin elämä ja lähimmäiset. Ei paljon muille jää aikaa. Sen jälkeen isovanhemmuus, kun näillä kolmellatoista on sitten vaikka seitsemän jokaisella: 91 lastenlasta. Eipä paljon muita lähimmäisiä enää jouda näkemäänkään. Suurperhe pikemminkin tarvitsee lähimmäisten apua, ja niitähän on (toivottavasti) suvussa ja kotisiionissa. Näin sitten koko siioni on sidottu tähän ihanaan keskinäiseen rakkauteen. Minusta tässä mättää joku jos muun ihmiskunnan ongelmille ei riitä ajatusta, aikaa eikä voimavaroja, lähetystyöstä puhumattakaan. Perhe on Kristuksen opetuksessa kaikkea muuta kuin keskeisellä sijalla. "Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin?"
En halua mitään perhearvoja ruveta murtamaan, näyttäisi vaan siltä että perheen ja lapsien ympärillä alkaa pyöriä koko ihmiselämä vl-liikkeessä. Ja sitten kun Raamattu ei sellaista ajattelua tue eikä mitenkään pyhitä, (normaalia, maallista elämää suurimmalle osalle ihmiskunnasta kautta historian) pitää etsimällä etsiä ja vääntämällä vääntää ja tulkitsemalla tulkita tälle ajattelulle sopivia raamatunkohtia, joista jokaista tulkitaan sitten yksiselitteisen fundamentalistisesti. Kun suurperheet vielä osallistuvat ry:n toimintaan, seurat kolmesti viikossa, pyhäkoulu päiväkerho raamattuluokka äitikerho, on ihmiselämä aika sievästi siinä paketissa. "Maailmassa muttei maailmasta" alkaa muuttua "maailmassa mutta omassa pikku maailmassaan".
No niin... lapset ovat ihania, toivottavasti jokainen lapsi on myös toivottu...
http://p2.foorumi.info/keskusteluavanhoillislestadiolaisuudesta/viewtopic.php?p=23563#23563
Hyrsyläisen sana vl-perhearvoista
4
174
Vastaukset
- Yks weeppari
Sinkut ovat uskossamme sivullisia, vajaita! Kauhistaa aina kun kohtaa tämän perhekeskeisyyden. On vaikeaa käydä ry:llä.
- Imagonkiillotusta
Ei riitä monta kertaa edes sille omalle lapsijoukolle voimat...Hymyissä suin sitä esitellään julkisuudessa ihania uskovaisia suurperheitä kuten keväällä Kalevassa sekin Lohen perhe. - Niin eräskin kertoi, mutta unohti kertoa sen, että kunnasta käy kaksi kodinhoitajaa kolme kertaa joka viikko huoltamassa lapsia, kun omat resurssit ei riitä.
- Kristilliset arvot?
Ihmetyttää, ettei upporikas rauhanyhdistys tee mitään diakoiniatyötä.
Ei omiensa keskuudessa eikä varsinkaan ulospäin.
Heikoimpien auttaminen on yleensä kuulunut osana kristilliseen arvomaailmaan. Vanhoillislestadiolaisuudessa ei heikommista piitata lainkaan. kehutaan vaan menestyneitä uskovaisia että näkyy Jumalan siunaus.
Köyhillä ja sairailla ihmisillä sitten vissiin EI OLE sitä Jumalan siunausta?
- sinkku!!!!!!!!!!!!!!!!!!
"Perhe on Kristuksen opetuksessa kaikkea muuta kuin keskeisellä sijalla. "Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin?" "
Jos maksimaalinen lisääntyminen on autuuden ehdoton edellytys - kuten SRK:n johtoporras sanoo ja yrittää myös varsin epätoivoisesti raamatulla perustella - niin miksei sitten Jeesus, joka on kuitenkin kristinuskon esikuva lisääntynyt maksimaalisesti, lisääntynyt ja täyttänyt maata kuten raamattu kehottaa?
Jeesus oli sinkku, Paavali oli sinkku. Miksei Lohi tuomitse noitakin, sinkkushan on selvää ehkäisyä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5291713Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18857- 84843
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101786- 63705
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49701Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2667- 63656
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?65598- 65533