Kun avasin tänä aamuna silmäni,

salla.

Kun avasin tänä aamuna silmäni,
hieraisin muutaman kerran että onko tuo tottakaan,

Miksi?

nimittäin saan katsella enkeliä ikkunani takana,
jonka katse on nostettuna ylös taivaalle.

Katsoi sitä n. 8 min.
tai aika on vähän vaikea laittaa kun en pannut kelloa mittaamaan sitä, ja enkeli liukui pois näkyvistäni pikku hiljaa,

mutta huomasin että sen siluetti jäi verhoon vähäksi aikaa, jonka taakse se liukui.

Ajattelin että miksi?

ja tunnustelin ajatuksiani ja huomasin levollisuuden virtaavan olemukseeni ja ihana raukeus levisi olemukseeni.

Jumalan tiet on tutkimattomat.

Miksi?

Rauhaa teille kaikille,
ja Jumalan siunausta päiväämme meille kaikille.

53

325

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näköinen

      tuo enkeli oli.. vaatteet, hiukset ym.?Minkä kokoinen, noin suunnilleen?

    • puhua enkeleistä,

      sillä hehän opettavat lopunajan seurakunnissa. Siksi sinullekin näytettiin enkeliä, jotta tietäisit heidän tähdellisen työnsä ja mistäpä tiedät, vaikka olisit itse, kuin Johannes Kastajakin, ihmisten kautta syntynyt enkeli.

      • salla.

        Onhan sa kumma, minä mitätön ihminen saan jo toistamiseen nähdä enkelin.

        Tämä enkeli oli kirkas, kuin kullan kirkkaus loisti sen kasvoista ja koko olemus.

        Ensimmäinen enkeli jonka näin oli pitkä ei loistanut, mutta oli miekka vyöllään ja kun olen keskustellut ja kysellyt että mikä on jonka näin vastaus on tullut = Arkkienkeli Mikael.

        > http://www.taivaankaari.fi/enkelit/mikael.html<

        Kun epäilin että olen tullut "hulluksi" kun näen jatkuvasti ihmeitä, niin minulle annettiin sellainen kokemus joka todisti että ne tulee minun ulkopuolelta, eikä minusta itsestäni.

        Eli toinen ihminen sanoi tai kertoi että "kohta tapahtuu sinulle".

      • salla.
        salla. kirjoitti:

        http://www.taivaankaari.fi/enkelit/mikael.html

      • Pikakirjoittaja

        Täällä taas yksi palstan pahin häirikkö ja paskanjauhaja kertoilee muka enkeli-ilmestyksistä. Piru sinulle korkeintaan ilmestyy. Varastat toisten kirjoitustyylejä, siinä kuitenkaan onnistumatta, ja yrität mustamaalata ihmisiä. Roikut joka helvetin kirjoituksessa eri nimimerkeillä, missä minä kirjoitan.

        Ainoa >>enkeli>> joka sinulle >>ilmestyy>> kohta, on kyllä tosi pitkä miehiään, mutta vyöllä ei ole miekkaa, vaan hihamerkissä! He kantavat sinut raastupaan, ja saat selitellä, kuka olet!

      • seisoo turvaamassa

        Jumalan kansaa, eikä vain seiso toimettomana, vaan tekee työtään yötä päivää ja on jo aikakin ihmisten alkaa puhumaan enkelien työstä, sillä se on suuri lopunajassa. Raamatussa kerrotaan paljon enkeleistä, mutta sitä on monelta taholta yritetty pimitää, jotta enkelit eivät olisi todellisia edes uskovaisille, jotka uskovat Jeesukseen, mutta he ovat:)!!!!!

        Parempi on olla vieraanvarainen, sillä saattaapa kestitä enkeliä.

      • ja vaikene
        Pikakirjoittaja kirjoitti:

        Täällä taas yksi palstan pahin häirikkö ja paskanjauhaja kertoilee muka enkeli-ilmestyksistä. Piru sinulle korkeintaan ilmestyy. Varastat toisten kirjoitustyylejä, siinä kuitenkaan onnistumatta, ja yrität mustamaalata ihmisiä. Roikut joka helvetin kirjoituksessa eri nimimerkeillä, missä minä kirjoitan.

        Ainoa >>enkeli>> joka sinulle >>ilmestyy>> kohta, on kyllä tosi pitkä miehiään, mutta vyöllä ei ole miekkaa, vaan hihamerkissä! He kantavat sinut raastupaan, ja saat selitellä, kuka olet!

        ja ole hiljaa silloin, kun tulet Jumalan huoneeseen, sillä Jumalan huone on siellä, missä uskovaiset ovat.

      • uskoa kaikkea
        salla. kirjoitti:

        http://www.taivaankaari.fi/enkelit/mikael.html

        mitä enkeleistä kirjotetaan, sillä Jeesus yksin on vahvuutemme ja enkelit kanssapalvelijoitamme. Enkelit eivät siedä heitä kumarrettavan, vaan ohjaavat kaikki kumartamaan Jeesusta.

      • Etkö muista
        Pikakirjoittaja kirjoitti:

        Täällä taas yksi palstan pahin häirikkö ja paskanjauhaja kertoilee muka enkeli-ilmestyksistä. Piru sinulle korkeintaan ilmestyy. Varastat toisten kirjoitustyylejä, siinä kuitenkaan onnistumatta, ja yrität mustamaalata ihmisiä. Roikut joka helvetin kirjoituksessa eri nimimerkeillä, missä minä kirjoitan.

        Ainoa >>enkeli>> joka sinulle >>ilmestyy>> kohta, on kyllä tosi pitkä miehiään, mutta vyöllä ei ole miekkaa, vaan hihamerkissä! He kantavat sinut raastupaan, ja saat selitellä, kuka olet!

        mitä muuta Raamattu kertoo enkeleiden tehtävästä:he lopulta erottavat
        akanat jyvistä,siihen saakka sekä lusteet,että nisut elävät yhdessä.
        Älä asetu tuomariksi,sillä siihen ei ole lupaa ihmisellä.

        Meitä kehoitetaan pitämään vaari/huoli itsestämme-ettei se,joka muille
        saarnaa ehkä itse joutuisi hyljättäväksi :Jumalan sana tuomitsee lopulta ihmiset.
        Jumala tuntee meidän kaikkien sydämet ja Hän on voimallinen palauttamaan
        eksyneet-mikäli he nöyrtyvät Hänen edessään-oikealle tielle.
        Valinta on jokaisen henkilökohtainen asia.

        Uskovina meidän tulisi kyetä pahaakin sietämään.

      • Merete
        salla. kirjoitti:

        Onhan sa kumma, minä mitätön ihminen saan jo toistamiseen nähdä enkelin.

        Tämä enkeli oli kirkas, kuin kullan kirkkaus loisti sen kasvoista ja koko olemus.

        Ensimmäinen enkeli jonka näin oli pitkä ei loistanut, mutta oli miekka vyöllään ja kun olen keskustellut ja kysellyt että mikä on jonka näin vastaus on tullut = Arkkienkeli Mikael.

        > http://www.taivaankaari.fi/enkelit/mikael.html<

        Kun epäilin että olen tullut "hulluksi" kun näen jatkuvasti ihmeitä, niin minulle annettiin sellainen kokemus joka todisti että ne tulee minun ulkopuolelta, eikä minusta itsestäni.

        Eli toinen ihminen sanoi tai kertoi että "kohta tapahtuu sinulle".

        Vai olet nähnyt itse pyhän arkkienkeli Mikaelin miekka vyöllä? Sama enkelikö josta kerrotaan Raamatussa? Jos todella tarkoitat häntä, ihmettelen, oletko todellakin nähnyt juuri hänet! Linkissäsi oli aivan outo kuvitus ja selitys joka ei pidä ollenkaan yhtä Raamatun kanssa. En tutkinut linkkiä tarkemmin, kenen se on ja mistä kyseiset tiedot ovat peräisin.
        On myös outoa että arvovaltainen suuri arkkienkeli, joka Raamatun Ilmestyskirjan mukaan enkeliarmeijan päällikkönä taistelee saatanaa ja sen enkelijoukkoja vastaan sekä Danielin kirjan mukaan seisoo kokonaista kansaa suojaamassa, ilmestyisi yhtäkkiä yksityiselle henkilölle ilman erikoista syytä poiketen siitä tehtävästä ja asemasta jossa hänet on Raamatussa ilmoitettu.

        En väitä vastaan ettetkö olisi nähnyt enkeleitä, mutta kannattaa olla hyvin varovainen niiden ilmestysten kanssa ja miettiä kahdestikin niiden merkitystä.

        Danielille ilmestynyt enkeli oli joutunut taistelemaan kahta muuta enkeliä vastaan jotka olivat yrittäneet estää häntä tulemasta Danielin luo ja enkeli oli viipynyt matkallaan. Hänet oli lähetetty Jumalan luota Danielin rukousten tähden kertomaan hänelle tulevista asioista ja lopun ajasta. Joten ne vastustajat olivat vihollisia.

      • Jahas100
        Merete kirjoitti:

        Olisihan kummaa sekin jos puolustusvoimien komentaja piipahtaisi kyläilemässä. Jäisin miekin ihmettelemään käyntiä jos ei kertonut miksi. Kai enkeleilläkin järkeä on, ainakin paremman puolen enkeleillä, vai mitä arvelee salla?

        Hyvä Merete.

        Tuo linkki jossa on Arkkienkeli Mikaelista,
        olen nähnyt tuon enkelin mutta se kuva linkissä ei ole sellainen kuin todellisuudessa näin, vaan tuo mitä siitä on siinä kirjoitettuna ja mitä Raamattu ja historia kertoo siitä se pitää paikkansa,
        minussakin,
        sillä olin rikkinäinen ja minulta oli itsetunto tuhottu kasvatuksessa.

        En halua tuoda itseäni esille vaan Kristusta, Kristuksen kautta ihminen pelastuu,
        enkelit ovat palvelevia henkiä.

        Hepr. 1:14

        Eivätkö enkelit ole palvelevia henkiä? Heidät lähetetään palvelemaan niitä, jotka saavat osakseen autuuden. [Ps. 34:8, 91:11,12]

        Hepr. 2:2

        Johan sekin sanoma, jonka enkelit toivat, osoittautui paikkansa pitäväksi, ja jokainen rikkomus ja tottelemattomuus sai ansaitsemansa palkan.

      • salla.
        Jahas100 kirjoitti:

        Olisihan kummaa sekin jos puolustusvoimien komentaja piipahtaisi kyläilemässä. Jäisin miekin ihmettelemään käyntiä jos ei kertonut miksi. Kai enkeleilläkin järkeä on, ainakin paremman puolen enkeleillä, vai mitä arvelee salla?

        Minä tiedän miksi.

        Mutta joudun kertomaan ihmisille varovaisesti,
        samalla tavalla kuin itsekin sain tiedot.

        Huomaathan vastustaja on liikkeellä.

        Jumalalla on aikaa.

      • sitä mieltä,
        Merete kirjoitti:

        Vai olet nähnyt itse pyhän arkkienkeli Mikaelin miekka vyöllä? Sama enkelikö josta kerrotaan Raamatussa? Jos todella tarkoitat häntä, ihmettelen, oletko todellakin nähnyt juuri hänet! Linkissäsi oli aivan outo kuvitus ja selitys joka ei pidä ollenkaan yhtä Raamatun kanssa. En tutkinut linkkiä tarkemmin, kenen se on ja mistä kyseiset tiedot ovat peräisin.
        On myös outoa että arvovaltainen suuri arkkienkeli, joka Raamatun Ilmestyskirjan mukaan enkeliarmeijan päällikkönä taistelee saatanaa ja sen enkelijoukkoja vastaan sekä Danielin kirjan mukaan seisoo kokonaista kansaa suojaamassa, ilmestyisi yhtäkkiä yksityiselle henkilölle ilman erikoista syytä poiketen siitä tehtävästä ja asemasta jossa hänet on Raamatussa ilmoitettu.

        En väitä vastaan ettetkö olisi nähnyt enkeleitä, mutta kannattaa olla hyvin varovainen niiden ilmestysten kanssa ja miettiä kahdestikin niiden merkitystä.

        Danielille ilmestynyt enkeli oli joutunut taistelemaan kahta muuta enkeliä vastaan jotka olivat yrittäneet estää häntä tulemasta Danielin luo ja enkeli oli viipynyt matkallaan. Hänet oli lähetetty Jumalan luota Danielin rukousten tähden kertomaan hänelle tulevista asioista ja lopun ajasta. Joten ne vastustajat olivat vihollisia.

        että Sallan luokse lähetettiin sotaenkeli, jotta Salla kertoo siitä kaikille ja tiedottaa pyhän sodan alkaneen nyt tosissaan. Enää ei Jeesuksen sotajoukko anna totuudesta tuumaakaan periksi, ei minkään takia, eikä minkään edessä, vaan puhuu totuutta, vaikka kuka hyökkäisi sotimaan vastaan.

        Jumala näyttää murrosvaiheessa enkeleitä ja tiedottaa alkavasta tehtävästä.

      • On meitäkin
        salla. kirjoitti:

        Minä tiedän miksi.

        Mutta joudun kertomaan ihmisille varovaisesti,
        samalla tavalla kuin itsekin sain tiedot.

        Huomaathan vastustaja on liikkeellä.

        Jumalalla on aikaa.

        jotka uskomme kokemukseesi ja tiedämme sillä olevan sanoman, jonka sinä saat tuoda sinne, minne se kuuluu.

      • salla.
        On meitäkin kirjoitti:

        jotka uskomme kokemukseesi ja tiedämme sillä olevan sanoman, jonka sinä saat tuoda sinne, minne se kuuluu.

        Mielelläni kertoisin heti kaikki, mutta kun ahnehtii, pakahtuu.

        Hes. 37:19

        anna heille vastaus: Näin sanoo Herra Jumala: Minä otan Joosefin ja hänen johtamiensa Israelin heimojen sauvan, sen, joka on Efraimin hallussa, ja liitän sen Juudan sauvan jatkeeksi, yhdistän ne kädessäni yhdeksi ja samaksi sauvaksi.

        Tässä alku.

        Kaksi tulee yhdeksi lihaksi.
        Kaksi kansaa yhdeksi pyhäksi.

      • Pikakirjoittaja
        Merete kirjoitti:

        Vai olet nähnyt itse pyhän arkkienkeli Mikaelin miekka vyöllä? Sama enkelikö josta kerrotaan Raamatussa? Jos todella tarkoitat häntä, ihmettelen, oletko todellakin nähnyt juuri hänet! Linkissäsi oli aivan outo kuvitus ja selitys joka ei pidä ollenkaan yhtä Raamatun kanssa. En tutkinut linkkiä tarkemmin, kenen se on ja mistä kyseiset tiedot ovat peräisin.
        On myös outoa että arvovaltainen suuri arkkienkeli, joka Raamatun Ilmestyskirjan mukaan enkeliarmeijan päällikkönä taistelee saatanaa ja sen enkelijoukkoja vastaan sekä Danielin kirjan mukaan seisoo kokonaista kansaa suojaamassa, ilmestyisi yhtäkkiä yksityiselle henkilölle ilman erikoista syytä poiketen siitä tehtävästä ja asemasta jossa hänet on Raamatussa ilmoitettu.

        En väitä vastaan ettetkö olisi nähnyt enkeleitä, mutta kannattaa olla hyvin varovainen niiden ilmestysten kanssa ja miettiä kahdestikin niiden merkitystä.

        Danielille ilmestynyt enkeli oli joutunut taistelemaan kahta muuta enkeliä vastaan jotka olivat yrittäneet estää häntä tulemasta Danielin luo ja enkeli oli viipynyt matkallaan. Hänet oli lähetetty Jumalan luota Danielin rukousten tähden kertomaan hänelle tulevista asioista ja lopun ajasta. Joten ne vastustajat olivat vihollisia.

        Kerrankin joku ymmärtää, mikä tuo linkkien tuoja on, ja mistä hänen houreensa ovat lähtöisin:)

      • Pikakirjoittaja

      • Pikakirjoittaja
        ja vaikene kirjoitti:

        ja ole hiljaa silloin, kun tulet Jumalan huoneeseen, sillä Jumalan huone on siellä, missä uskovaiset ovat.

        No johan vitsin murjaisit!

      • Pikakirjoittaja

        ja vielä muka opettamassa? Varmasti he ovatkin omasta mielestään enkeleitä. Se siitä enkelyydestä.

      • hänen,
        salla. kirjoitti:

        Mielelläni kertoisin heti kaikki, mutta kun ahnehtii, pakahtuu.

        Hes. 37:19

        anna heille vastaus: Näin sanoo Herra Jumala: Minä otan Joosefin ja hänen johtamiensa Israelin heimojen sauvan, sen, joka on Efraimin hallussa, ja liitän sen Juudan sauvan jatkeeksi, yhdistän ne kädessäni yhdeksi ja samaksi sauvaksi.

        Tässä alku.

        Kaksi tulee yhdeksi lihaksi.
        Kaksi kansaa yhdeksi pyhäksi.

        Tulette näkemään vielä ihmeitä.

        Kun nuo kaksi sulautuu yhteen,

        Herra on silloin koskettanut kansaansa.

      • tuo sitä
        hänen, kirjoitti:

        Tulette näkemään vielä ihmeitä.

        Kun nuo kaksi sulautuu yhteen,

        Herra on silloin koskettanut kansaansa.

        että juutalaiset, eli Juudaan suku ja muiden Jaakobin poikien suvut yhdistetään jälleen.
        Onko nyt niin, että juutalaiset, jotka eivät ole ottanee Jeesusta vastaan, eli eivät ole tunnustaneet Messiaan saapuneen, vaan odottavat vielä sen tapahtuman ilmaantumista ja muiden Jaakobin poikien suvut, jotka jo uskovat Jeesuksen saapuneen alkavat elää vihdoinkin samasta uskosta ja nyt vasta toteutuu koko kansalle se, että Jeesus purki erottavan väliseinän.

        Voihan se tietenkin tarkoittaa jotakin muutakin se sauvojen yhdistäminen, vai voiko?

      • salla.
        tuo sitä kirjoitti:

        Tätä olis mielenkiintoista käsitellä Raamatun näkökulmasta,
        mutta kun olen saanut "hyeenan" jalkoihini,
        vaikenen joksikin ajaksi.

        >Kaksi tulee yhdeksi lihaksi.
        Kaksi kansaa yhdeksi pyhäksi.

      • kehoitetaan

        vaikenemaan, niin vaikene, mutta jos saat kehotuksen kertoa, niin kerro, sillä eihän Jeesuksen tuntevat ole ihmisorjuudessa, sillä tehtävästä ei tulisi mitään, jos olisivat.

      • salla.
        kehoitetaan kirjoitti:

        vaikenemaan, niin vaikene, mutta jos saat kehotuksen kertoa, niin kerro, sillä eihän Jeesuksen tuntevat ole ihmisorjuudessa, sillä tehtävästä ei tulisi mitään, jos olisivat.

        Mietin ja rukoilen viikonlopun yli.

        Tiedän sitten enempi jakosta.
        Senkin että Jumalan aika on eri kuin meidän aikamme.

        Vielä kerron sen, kun luonani oli enkeleitä,
        niin en voinut liikkua, olin kuin "halvaantunut"
        n.1.30min, ja se tuntui pitkältä ajalta.

        Pystyin vain päätäni kääntämään sen verran kuin enkeli liikkui.

        En nosta enkeleitä yli Kristuksen,
        ne tuovat lohdutusta/sanomia kansakunnille.

        Kristus on seurakunnan pää ja Jumala on Kristuksen pää.

      • ilmi.
        Pikakirjoittaja kirjoitti:

        Kuuluu olla toimiiKOHAN eikä toimiiKIHAN. Painu apukouluun, enste.

        Iloitse siis siitä.
        Kirjoittanut: Pikakirjoittaja / Eilen / klo 21:58

        onko sinusta hauska mollata minun asennetani SUUREEN JUMALAAN?

        asennetani

      • Ei ole

    • rohkeudessa

      Etkä pälyillyt sillä tottahan se on enkelit ovat kanssamme joka päivä.
      Enkelit ovat myös lähetetyt seurakuntiin niinkuin Ilmestys kirja opettaa.
      Moni ei uskalla tuoda tätä sanomaa jolkisuuteen koska tiedän monelle enkeleittan ilmestyneen.

      Moni ei myöskään usko sitä, että enkelit työskentelevät maanpäällä.
      Toki he ovat salattuja koska he etsivät vain Jumalan Kuniaa, eivätkä mitään muuta.

      Näin oli ennen Jeesuksen syntymää ja näin on lopunajan seurakunnunnissa.
      Ihmisten silmät eivät ole vielä avutuneet täle raamatun kohdalle.

      Herra avatkoo ne, jolle hän on nämä asiat sydämelle pannut.
      Enkelit voivat olla luonasi vieraana sen tähden ole vieraanvarainen.

      • rohkeudessa

        On näin Jeesus on ylin Herramme hänen kauttaa ainoastaan kaikki on pelastetut enkelitkin, jotka tulivat seurakuntiin.
        Jeesusta vain enkelitkin kumartavat eivät ketään ihmistä.

        Moni on mennyt harhaan, kun on nostanut enkelit Jumalan tasolle.
        Onneksi ne jotka koulutuksen ovat saaneet ja tulessa käytetyt, eivät ole muuta, kuin tietoiset siitä Jeesus elää ja johtaa enkeli joukojaan.

      • salla.
        rohkeudessa kirjoitti:

        Pakko kertoa myös mitä näki meidän n.4v. poikamme.

        Oli klo n.3. yöllä, ja poika heräsi ja minä seurasin pojan touhuja,
        koska hän oli kerros-sängyn ylä petillä, ja
        katselee ikkunaan päin. Ja näkee jotain?.

        Poika sanoo; "Voi äiti kun meillä on paljon enkeleitä"

        Ja niin hän laittaa nukkumaan, ja nukkuu aamuun asti.

        Kun on aamu olen utelias kuulemaan pojalta mitä hän näki,
        kun minä en nähnyt mitään.

        Poika kertoo;
        " Siinä oli mies keskellä,
        jolla oli kruunu päässä ja enkeleitä oli paljon ympärillä"

        En ollut kertonu Jeesuksesta pojalle mitään,
        siksi hän kertoi mies jolla oli kruunu päässä.

      • ihanaa kuultavaa.

        Usein lapset saavat nähdä henkimaailmaan ja he ottavat sen aivan luonnollisena tapahtumana, eivät pelkää, eivätkä näkisikään, jos pelkäisivät.

      • kun hän näki
        salla. kirjoitti:

        Pakko kertoa myös mitä näki meidän n.4v. poikamme.

        Oli klo n.3. yöllä, ja poika heräsi ja minä seurasin pojan touhuja,
        koska hän oli kerros-sängyn ylä petillä, ja
        katselee ikkunaan päin. Ja näkee jotain?.

        Poika sanoo; "Voi äiti kun meillä on paljon enkeleitä"

        Ja niin hän laittaa nukkumaan, ja nukkuu aamuun asti.

        Kun on aamu olen utelias kuulemaan pojalta mitä hän näki,
        kun minä en nähnyt mitään.

        Poika kertoo;
        " Siinä oli mies keskellä,
        jolla oli kruunu päässä ja enkeleitä oli paljon ympärillä"

        En ollut kertonu Jeesuksesta pojalle mitään,
        siksi hän kertoi mies jolla oli kruunu päässä.

        4vuoden vanha, kun hän näki Jeesuksen kuvaili hän minulle näin.
        Hänellä oli valkea kaapu yllään ja hän oli kirkas ja Hänen silmänsä olivat niin rakkauden täyteiset.
        Jeesus oli sanonut tyttärelleni: tulen vappuna uudelleen.
        Kului monta vuotta silloin oli vapun aatto, kun uskon ystäväni tuli todisti minulle Jeesuksen ihmeistä kohdallaan.
        Näin saapui Jeesus asumaan meidän sydämiimme.

      • salla.

        Jokaisella ihmisella on enkeli kulkemassa rinnalla.

        Ihmisen on valinta,
        jos pilkkaa ja ivaa suojelusenkeliään,
        enkeli on pieni,
        jos kiität Jumalaa suojeluksesta, suojelusenkelisi kasvaa, ja varjelee,

        Joskus enkelit myös näyttäytyvät, se on Jumalan tahto, ei enkelin.

        Kun suojelusenkeli on rinnallasi pieni, silloin on paha voitolla.

        Kopioit enkeleitä kertovasta kirjoituksestani tuon suuruudenkin. Eikö sinulla ole MITÄÄN OMAA? Mut hei, mähän voin sanoo sen kielillä, puhut sä niitä, hölöpötipölöpötikieliä?

        Mäki voin pelleillä:

        Mösnytkötuovpöshitsmetkilsent cos elaö dpnty eösoru d st eooam nylaeovc mkostrenty hoonytbam. Halleluja! Amen! Kaaduitko ihan rähmällesi pyh-henkestä?

      • kukaan ei

        1. Kor. 14:2

        Kielillä puhuva ei näet puhu ihmisille vaan Jumalalle; kukaan ei ymmärrä häntä, Hengen valtaamana hän puhuu salaisuuksia.

      • niin saa ymmärtää
        kukaan ei kirjoitti:

        1. Kor. 14:2

        Kielillä puhuva ei näet puhu ihmisille vaan Jumalalle; kukaan ei ymmärrä häntä, Hengen valtaamana hän puhuu salaisuuksia.

        mitä Henki ihmisen kautta puhuu.

      • hänen,
        niin saa ymmärtää kirjoitti:

        mitä Henki ihmisen kautta puhuu.

        Näin se menee.
        Ei kaikki ymmärrä, tai vastustaja silloin asialla,
        kun ymmärrys puuttuu.

      • Hän.
        kun hän näki kirjoitti:

        4vuoden vanha, kun hän näki Jeesuksen kuvaili hän minulle näin.
        Hänellä oli valkea kaapu yllään ja hän oli kirkas ja Hänen silmänsä olivat niin rakkauden täyteiset.
        Jeesus oli sanonut tyttärelleni: tulen vappuna uudelleen.
        Kului monta vuotta silloin oli vapun aatto, kun uskon ystäväni tuli todisti minulle Jeesuksen ihmeistä kohdallaan.
        Näin saapui Jeesus asumaan meidän sydämiimme.

        >Hänellä oli valkea kaapu yllään ja hän oli kirkas ja Hänen silmänsä olivat niin rakkauden täyteiset.<

        Kristus rakastaa meitä.

      • näin tänä keväänä
        kun hän näki kirjoitti:

        4vuoden vanha, kun hän näki Jeesuksen kuvaili hän minulle näin.
        Hänellä oli valkea kaapu yllään ja hän oli kirkas ja Hänen silmänsä olivat niin rakkauden täyteiset.
        Jeesus oli sanonut tyttärelleni: tulen vappuna uudelleen.
        Kului monta vuotta silloin oli vapun aatto, kun uskon ystäväni tuli todisti minulle Jeesuksen ihmeistä kohdallaan.
        Näin saapui Jeesus asumaan meidän sydämiimme.

        yöllä unen, jossa Kristus ilmestyi minulle. Hänellä oli unessani myös valkea kaapu yllään, hän oli kirkas ja hänestä loisti silmitön rakkaus. Hänen ilmestymisensä sai sydämeni pakahtumaan ilosta. Syleilin häntä ja itkin ilosta. Ja se mitä hän sanoi, toi sydämeeni rauhan. En ole koskaan kokenut vastaavaa... Tuntui niin uskomattomalta, että itse Kristus haluaa ilmestyä minulle pienelle ihmiselle. Olen niin kiitollinen...

    • kykene enkelien

      tehtävään, vaikka moni ihmisrukka sitä pyrkiikin tekemään uuvuttaen itsensä ja ajautuen kauaksi Jumalasta:

      Matteus 13
      40 Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa.
      41 Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta,
      42 ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.

      • Lue Daniel 12

        Jotka luulevat että enkelit tulevat vasta sitten, kun Jeesuskin tulee.
        Toki ekelit tulevat siloinkin.
        Mutta on valmistettu enkeleitä ihmismuodossa tekemään Jumalan työtä valmistamaan tietä Jeesuksen tulla.

        Ei monikaan ole kasvanut tiedolliseksi ja taidolliseksi, niinkuin jo Danilein kirjassa lopun ajalle luvataan.

      • niitä!
        Lue Daniel 12 kirjoitti:

        Jotka luulevat että enkelit tulevat vasta sitten, kun Jeesuskin tulee.
        Toki ekelit tulevat siloinkin.
        Mutta on valmistettu enkeleitä ihmismuodossa tekemään Jumalan työtä valmistamaan tietä Jeesuksen tulla.

        Ei monikaan ole kasvanut tiedolliseksi ja taidolliseksi, niinkuin jo Danilein kirjassa lopun ajalle luvataan.

        Sakarjan kirjassa kerrotaan myös miten enkelit tulevat maata kiertämään.

    • jauhaa jotain

      asiaa, alkaa siitä nähdä näkyjäkin. On tuo ihmisen pääkoppa sellainen värkki, että siellä syntyy monenlaista videota. Ja jos käyttää psyykelääkkeitä, on tulos taattu. =))

      • nähdä oikeesti

        enkeleitä.

      • salla.

        Minulla ei ole minkäänlaista lääkitystä ollut, eikä tällä hetkelläkään.

        Luuk. 17:21

        Eikä voida sanoa: 'Se on täällä', tai: 'Se on tuolla.' Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne."* [Toinen tulkinta: sisäisesti teissä.] [Ap. t. 28:31; Room. 14:17]

        Meille annetaan näkyjä jotka nousevat meistä itsestämme sisältä,
        sanoohan Jumalan sana että sisäisesti teissä. sekä ulkopuolelta.

        Kun saamme näkyjä tai profetioita, me jaamme ne seurakuntaan ja seurakunta arvostelee ja toteaa onko ne Jumalasta,
        onhan seurakunta Kristuksen ruumis.

        >Kun epäilin että olen tullut "hulluksi" kun näen jatkuvasti ihmeitä, niin minulle annettiin sellainen kokemus joka todisti että ne tulee minun ulkopuolelta, eikä minusta itsestäni.

        Eli toinen ihminen sanoi tai kertoi että "kohta tapahtuu sinulle".<

      • kalatkin vedestä

        ja siksi ei kannata kateuden turmelemista välittää. Jopa aivan pienet terveet lapsetkin ovat saannet nähdä enkeleitä ja Jeesuksen, eikä heillä takuulla ole lääkityksiä, eikä psyyken ongelmia, eikä ennakkoluuloja. Moni lapsi on saanut nähdä Jeesuksen ja enkeleitä.

      • lakkiluke (ei kirj.)
        salla. kirjoitti:

        Minulla ei ole minkäänlaista lääkitystä ollut, eikä tällä hetkelläkään.

        Luuk. 17:21

        Eikä voida sanoa: 'Se on täällä', tai: 'Se on tuolla.' Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne."* [Toinen tulkinta: sisäisesti teissä.] [Ap. t. 28:31; Room. 14:17]

        Meille annetaan näkyjä jotka nousevat meistä itsestämme sisältä,
        sanoohan Jumalan sana että sisäisesti teissä. sekä ulkopuolelta.

        Kun saamme näkyjä tai profetioita, me jaamme ne seurakuntaan ja seurakunta arvostelee ja toteaa onko ne Jumalasta,
        onhan seurakunta Kristuksen ruumis.

        >Kun epäilin että olen tullut "hulluksi" kun näen jatkuvasti ihmeitä, niin minulle annettiin sellainen kokemus joka todisti että ne tulee minun ulkopuolelta, eikä minusta itsestäni.

        Eli toinen ihminen sanoi tai kertoi että "kohta tapahtuu sinulle".<

        ..halua ottaa kantaa näkyjen aitouteen. Muistutan kuitenkin, että TOSIASIA on, että ne, jotka kertovat näkyjä nähneensä, ovat nähneet kulttuurinsa mukaisia näkyjä.
        Siis hindu omanlaisiaan hahmoja ja buddhisti omiaan. Näyt ovat näkijälleen todellisia, elleivät ole tarkoituksellisesti keksittyjä. Tällä en viittaa aloittajaan.
        Mm. katolisissa maissa nähdään neitsyt Mariaan liittyviä näkyjä. Toisin sanoen kulttuuritausta vaikuttaa näkyyn. Olen sitä mieltä, että näyt syntyvät ihmisen miesessä. Mieli kerää syntymästä saakka kaikkina hetkinä uskomattoman paljon kokemuksia, jotka valvetilassa pysyvät piilotajunnassa. Emmehän pystyisi elämään "normaalisti" jos aistihavaintojen kaikki informaatio olisi kokoajan käsittelyssä.
        Alitajunta myös muokkaa kokemusta ja "näyttää" asioita kuvainnollisella, muunnetulla tavalla.
        Mutta uskokoon kukin niin kuin parhaakseen tuntee. Mukavaa päivää! :)

    • tavatonta,

      vaan se vain osoittaa, että sinulla on oikea usko Jumalaan ja alat olla jo Jumalan ystävä. Jumala näyttää ystävilleen paljon asioita.

    • Pikakirjoittaja

      Ylläpito kuuli TAAS MINUA, JA POISTI HERJAAVAT VIESTINNE,KIITOS SIITÄ HEILLE:)

      Siksipä poistin vastaukseni niihin myös, ne ovat nyt turhina tässä ketjussa. Parempaa odotellen puskatätien taholta, Pikakirjoittaja.

      • tippaakaan, vaikka

        poistitkin viestisi. En huomannut sinua herjattavan, mutta huomasin sinun herjaavan. Tee parannus ja lopeta herjaaminen. Uskontiellä vaelletaan käsi kädessä ja sanotaan heikommille, että kestä, kestä. Se on ihana osa, että saa rakastaa veljiä ja sisaria. Siitähän meidät tunetaankin Jumalan lapsiksi.
        Rakastatko sinä ketään ja jos rakastat, niin keitä?

    • silmäsi useasti

      tuollaiseen näkyyn ja kerro sitten meille:), sillä tuollaista elävyyttä nyt tuodaan tänne Suomeen ja sinä olet yksi tuojista.

      • Hän.

        Murheenkyyneleeni on vielä muuttuva ilonkyyneleiksi.

        Siunausta tällekkin päivälle.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      108
      7020
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      93
      5165
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      112
      3416
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      33
      3322
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      34
      2468
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1796
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1441
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      339
      1392
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1296
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      1064
    Aihe