Ilmoituksen / pyynnön
peruminen
Peurungalla kävi ilmi, että poliisi on yrittänyt estää rikosilmoituksen / tutkintapyynnön perumisen.
Jos poliisi väittää, että ilmoitusta ei saa perua, se on painostamista ja valetta,
painostamista ja valetta,
painostamista ja valetta ja vielä kerran
painostamista ja valetta.
Ilmoituksen saa perua, sanoipa poliisi mitä tahansa. Jos pyyntöön ei suostuta ilman kommervenkkejä, pyydä poliisin lausunto kirjallisena, ota poliisin nimi ylös ja tarvittaessa kaveri kuulolle.
Ja joka tapauksessa yhteys heti EOK:hon. On tää pirua tän maan meininki, että pitää käyttää tällaisia menetelmiä viranomaisten suhteen, jotta saa itsestään selvät perusoikeuksiin kuuluvat asiat hoidetuksi.
Tietenkin kukin tekee päätöksensä omista lähtökohdistaan enkä ole yllyttämässä puoleen enkä toiseen, mutta oikeus perumiseen on suvereeni.
Ja perumisoikeuden selvittämiselle tuntui olevan kasvava ja kipakka tarve.
P.S.- Onkohan sisäasiainministerillä, - ministeriöllä ja poliisijohdolla minkäänlaista tajua siitä missä mennään ja millaisilla panoksilla. Valtiolle tuleva lasku kasvaa huimaa vauhtia päivä päivältä.
Uskokaa jo viimein, että jokainen päivä maksaa valtiolle miljoonia ja taasen miljoonia. WinCapitan ulkopuolistenkin kansalaisten on syytä herätä, sillä te kaikki olette keskusrikospoliisin (viranomaisten) pöyristyttävän toiminnan seurausten maksumiehinä. Vaatikaa tutkinnan näytöt pöytään ulkopuolisen ja puolueettoman tahon tutkittavaksi.
Edessä ovat lisäksi yhä kasvavat noin 10.000 tuhannen jäsenen henkisistä kärsimyksistä tulevat valtioon kohdistuvat korvausvaatimukset samoin kuin tiettyihin medioihin kohdistuvat vaateet, tietomurtoon osallistuneiden käsittely (10.000 henkilön kanteet) jne. Vaatimusten suma on niin mittava, että ”sikainfluenssa” on vain yksi aivastus koko pitkäkestoisen flunssan hoidossa.
Herätkää hyvät päättäjät ja kansalaiset.
Kailajärveäkin on pidetty jo yli 6 kuukautta eristettynä eikä hänelle ole annettu minkäänlaista mahdollisuutta tuoda näkemyksiänsä esille syyttömyytensä todistamisesta puhumattakaan. Viheltäkää peli poikki heti. Koko viranomaistouhun takana on vain muutama henkilö, joka on valjastanut omien etujensa ajamiseen keskusrikospoliisin sen historian suurimpaan hölmöilyyn. Viimeisin oli kesäkuun 15. päiväksi annettu määräpäivä, jolla ei ole minkäänlaisia juridisia perusteita ja joka täyttää erehdyttämisen tuntomerkit. Ei minkäänlaisia juridisia perusteita.
Ilmoituksen / pyynnön
17
570
Vastaukset
- haamuhuutaja
allekirjoittaa varmaan Ana ja muu Wold Wide
- haamuhuutaja
Investmentsin hallitus. Kovaa peliä siis tiedossa. Nyt kun vielä keksittäisiin, mistä nämä vastuuhenkilöt löydettäisiin.
- Naamarimies
haamuhuutaja kirjoitti:
Investmentsin hallitus. Kovaa peliä siis tiedossa. Nyt kun vielä keksittäisiin, mistä nämä vastuuhenkilöt löydettäisiin.
kyllä sun on pakko olla Adan veli...
- haamuhuutaja
Naamarimies kirjoitti:
kyllä sun on pakko olla Adan veli...
veikaillaan. Mutta kyllä teillä on muitakin vatustajia. Adasta en tiedä sen enempää kuin muutkaan.
- Naamarimies
haamuhuutaja kirjoitti:
veikaillaan. Mutta kyllä teillä on muitakin vatustajia. Adasta en tiedä sen enempää kuin muutkaan.
Kerro mulle miksi sä leikit asiantuntijaa asiassa mistä et tiedä mitään? Onko se jännää?
Sun jutut on samaa tasoa Adan juttujen kanssa. Siitä hyvästä sait lisänimen Adan veli. Ada on myös yhtä kujalla sun kanssa. Molemmilla teille on pitkiä tekstejä mutta asiasisältö pelkkä nolla. Raasu mikä raasu. - ole hyvin
Naamarimies kirjoitti:
kyllä sun on pakko olla Adan veli...
Sunnuntaiyönä et saanut unta ja piti tulla tänne kirjoittelemaan Winkkarista? Ei sinulla ole kaikki hyvin.
- kjh..
Naamarimies kirjoitti:
Kerro mulle miksi sä leikit asiantuntijaa asiassa mistä et tiedä mitään? Onko se jännää?
Sun jutut on samaa tasoa Adan juttujen kanssa. Siitä hyvästä sait lisänimen Adan veli. Ada on myös yhtä kujalla sun kanssa. Molemmilla teille on pitkiä tekstejä mutta asiasisältö pelkkä nolla. Raasu mikä raasu.on asiantuntijoita asiasta josta kumpikaan osapuoli ei tiedä eikä esitä faktoja.
Spekulointi tällä tulee jatkumaan vielä vuosia ja varsinkin tulevan oikeudenkäynnin jälkeen.
Uusia "faktoja" tulee esiin jatkuvasti.
- haamuhuutaja
haisee niin väkevä trolli, että kohta laatta lentää
- AdaFlink
... pääjehut teitä lampaita ohjeistaa. Voi, voi teitä reppanoita.
Äläpäs muutenkaan puhu paskaa. Kailajärvellä on perustuslain suoma oikeus tulla aina kahden viikon välein kuulluksi vangitsemisasiassaan. Kun hän löis siellä todisteet pöytään, niin jo vot Hannu olisi vapaa mies ollut jo aika päiviä sitten. Miksi hän ei kuitenkaan käytä (halua käyttää) hänelle suotua mahdollisuutta? On siinä kumma tyyppi, kun haluaa istua putkassa ihan syyttömänä näin kauniina kesäpäivänä.
Ja mitaan ette voi...- ne todisteet
esiin, kun ei ole mistään edes syytetty! Nyt vaan tutkitaan, tutkitaan, tutkitaan...
- miksei tuomarille?
ne todisteet kirjoitti:
esiin, kun ei ole mistään edes syytetty! Nyt vaan tutkitaan, tutkitaan, tutkitaan...
Kun häntä ei ole mistään syytetty, niin miksi hän ei tuo vangitsemistan tuomarin käsiteltäväksi?
- AdaFlink
ne todisteet kirjoitti:
esiin, kun ei ole mistään edes syytetty! Nyt vaan tutkitaan, tutkitaan, tutkitaan...
... Hannun lähipiirin (Hannun ohella toimeenpanosta epäiltyjen) pitää ne todisteet lätkästä pöytään.
Usko nyt hyvä ihminen, että Suomessa syyttäjä syyttää. Hannun ja pääjehujen esitutkintamateriaali ei ole vielä ehtinyt syyttäjän pöydälle. Ripakin on viellä teillä tietämättömillä, joten juttu venyy ja venyy ihan vaan clubilaisten jarrutessa. Edelleenkin clubilaisissa on sellaista omaa etuaan tavoittelevaa porukkaa, että eivät voi mennä auttamaan Hannu-rukkaa ulos kopista kertomalla poliisille tosiasiat. On se vaan niin kurjaa... niin kurjaa, kun toinen niin täysin viaton ja mies se siellä putkassa vaan viruu, kun kaverit ovat pettäneet.
Ja mitaan ette voi... - joku keksii,
AdaFlink kirjoitti:
... Hannun lähipiirin (Hannun ohella toimeenpanosta epäiltyjen) pitää ne todisteet lätkästä pöytään.
Usko nyt hyvä ihminen, että Suomessa syyttäjä syyttää. Hannun ja pääjehujen esitutkintamateriaali ei ole vielä ehtinyt syyttäjän pöydälle. Ripakin on viellä teillä tietämättömillä, joten juttu venyy ja venyy ihan vaan clubilaisten jarrutessa. Edelleenkin clubilaisissa on sellaista omaa etuaan tavoittelevaa porukkaa, että eivät voi mennä auttamaan Hannu-rukkaa ulos kopista kertomalla poliisille tosiasiat. On se vaan niin kurjaa... niin kurjaa, kun toinen niin täysin viaton ja mies se siellä putkassa vaan viruu, kun kaverit ovat pettäneet.
Ja mitaan ette voi...jotain vastaan ensimmäisen syytteen, niin sitten aletaan lätkimään niitä todisteita pöytään, siis oikeudessa. KRP tutkii, tutkii, tutkii...
Välillä Kavonius pettää Hannun kanssa jäsenet, ja nyt jäsenet pettää Hannun?
Voi tätä kavalaa maailmaa (päässäsi). - voi auttaa?
joku keksii, kirjoitti:
jotain vastaan ensimmäisen syytteen, niin sitten aletaan lätkimään niitä todisteita pöytään, siis oikeudessa. KRP tutkii, tutkii, tutkii...
Välillä Kavonius pettää Hannun kanssa jäsenet, ja nyt jäsenet pettää Hannun?
Voi tätä kavalaa maailmaa (päässäsi).Pitääkö teidän odottaa sitä ensimmäistä syytettä? Ettekö voi auttaa Hannua jo niiden osalta, joista häntä epäillään? Rahankeräysrikos ja törkeä petos?
- AdaFlink
voi auttaa? kirjoitti:
Pitääkö teidän odottaa sitä ensimmäistä syytettä? Ettekö voi auttaa Hannua jo niiden osalta, joista häntä epäillään? Rahankeräysrikos ja törkeä petos?
... juuri kummeksuttaakin, jotta miksi Hannun annetaan röhnöttää pahnoilla, vaikka jäsenillä on todisteet toiminnan rehellisyydestä.
Lutus-Hannu se siellä putkassa vaan kärsii, koska sen kaksinaamaiset kaverit eivät voi heppua jeesata. On se Hannu niin syytön ja lutunen, että pois tieltä oksat ja männyn kävyt.
Ja mitaan ette voi...
- -Bart
Mitä te sponsorit oikein kuvittelette saavuttavanne sillä että houkuttelette perumaan rikosilmoituksia? Vain pieni osa tulevista syytteistä on asianomistajarikoksia jolloin rikosilmoituksen perumisella ei itse pääjutun etenemisen kannalta ole mitään merkitystä. Vaikka vetäisitte kaikki rikosilmoitukset pois, Hannua ja muita avaintekijöitä se ei pelasta. Tärkein asianomistaja on Sisäasiainministeriö ja siellä Jouni Laihon putiikki. Ainut mahdollisuus jolla jutun saisitte kuivumaan kasaan on se, että Jouni Laiho peruisi tutkintapyyntönsä. Siltäkin osin tosin alkaa olla jo liian myöhäistä.
- pyyntö
Asiaa puhut. Mutta kuitenkin. Miksi sponsoreita syytät? Miksi poliisi ylipäätään pitää ilmoitusten tekemistä esillä mm. yllyttämällä.
Jäsenen yrittäessä perua ilmoituksensa poliisi on käyttänyt estämisyrityksinä lähes kaikkea muuta paitsi nyrkkiä.
Onko sinulla käsitystä Laihon tekemän tutkintapyynnön sisällöstä ja onko tutkintapyynnöstä saatavissa kopio?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata1053068Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f2141887- 1361829
Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois561790Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla
Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v641342- 951187
Juhannusterveiset kaivatulle
Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻831137- 581132
- 591117
- 67962