Maapallon asevoimien ympäristövaikutukset ovat valtavat. Tässä lyhyt lainaus sivulta /1/ (jonka kyllä suosittelen ainakin kerran luettavaksi, on siellä niin paljon ällistyttäviä juttuja):
"Asevoimien suora osuus maailman energiankulutuksesta on 3-4 prosentin luokkaa. Jos asetuotantoon käytetty energiamäärä otetaan huomioon, sotilaallisiin tarkoituksiin käytetyn öljyn ja energian osuus lienee kymmenisen prosenttia maailman kokonaiskulutuksesta. Koska sotilaallisessa toiminnassa ei ole kiinnitetty huomiota ympäristövaikutuksiin, on saastevaikutus tätä suurempi. Saksan Starnbergissa toimivassa rauhanpolitiikan tutkimusinstituutissa on arvioitu, että 10-30 prosenttia kaikesta maailmanlaajuisesta ympäristön tilan huononemisesta johtuu suoraan tai välillisesti sotilaallisesta toiminnasta."
Jenkitkin ovat havahtuneet sodankäynnin vaikeuteen, kun energiantuotantovälineitä tulee kuljetella mukana, ja sitä kautta on mm. aikanaan luvassa aurinkokennojen hyötysuhteen nosto 40%:iin /2/:
"Yhteishankkeessa paneelille saapuva auringonvalo keskitetään noin sormenpään kokoiseen kennoon. Pienet kennot muodostavat yhdessä uuden paneelin, jonka voi taittaa ja kantaa taisteluun. Paneelista riittää energiaa parhaimmillaan kymmenen sotilaan varusteisiin."
___
1: http://www.helsinki.fi/jarj/rapi/silfver.html
(Asevarustelu, sota ja ympäristö). Motto:
"Puolustuksen ongelma on se, kuinka pitkälle voidaan mennä tuhoamatta sisältä päin sitä, mitä yritetään puolustaa ulkoista uhkaa vastaan.
Dwight D. Eisenhower"
2: http://www.tekniikkatalous.fi/tk/article311670.ece?s=r&wtm=-28072009
(Ratkaiseeko Yhdysvaltain puolustusvoimat myös energiaongelman?)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.