Menuideoita syksyn juhliin?

Syksymenu

Hei,
olemme pitämässä noin 50 hengen rennot bileet syksyllä. Kaipailisin syksyisiä menuideoita varsinkin pääruuan suhteen. Jotain lämmintä olisi hyvä tarjota, koska bileet alkavat klo 17.00.

Tähän mennessä olen mietiskellyt lähinnä savulohta perunaa sienikastiketta, mutta se on aika perinteinen. Mielikuvitukseni rupeaa vain loppumaan...

6

1994

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mie vain

      syksyn juureksia nyyteissä, porkkanaa, lanttua, punajuurta jne. Laita kaksinkertaisen leivinpaperin päälle sopivan kokoisiksi lohkottuja juureksia, nokare aitoa voita, hitunen suolaa ja muita mieleisiä mausteita. Kiepauta nyytiksi ja laita vielä tukevaa foliota päälle ja uuniin, grilliin tai nuotion hiillokselle muhimaan. Perunatkin voi kypsentää nyyteissä. Savulohi on ihan ok. mutta voisit miettiä lohelle muitakin kypsennystapoja. Laita file/fileet sopivankokoiseen vuokaan, saa olla jonkin verran reunoja. Ripottele päälle mausteet, ja lopuksi kerma jonka olet maustanut haluamallasi tavalla (sinapilla, homejuustolla, jne jne, jne) ja uuniin. Tai voisit tarjota kalapöydän noiden edellä mainitsemieni lisukkeiden kera, savusilakkaa, graavia siikaa, jne jne. Ja ettei menisi ihan kaloitteluksi, jotain kasvispihvejä tms ja lihapuolelta jotain helppoa ja maistuvaa.

      Jälkiruoaksi jokin raikas kiisseli ja kermavaahto. Tai omenatorttu ja vaniljajäätelö kahvi. Nyt näyttää tulevan hyvin omenoita, ainakin naapurilleni. Toivottavasti sait tästä jotain ideanpoikasta. Tai hae kirjastosta jokin kirja, missä on eri vuodenaikojen ruokia.

      • Mie vain

        voisit alkuruoaksi tarjota jonkin keiton, missä hyödynnät vuodenajan satoa. Mutta niin, että et laita keittoon samoja aineksia kuin mahdollisiin juuresnyytteihin. Oletko koeillut googlata esim. syksyn herkut tms haulla. Luulisin löytyvän vaikka mitä, kunhan kokeilet erilaisia hakusanojen yhdistelmiä.


    • viiskymmpiset

      Minulla vähän sama juttu, juhlat tulossa. Olen ajatellut lämpimäksi ruoaksi possunfilettä ja sen kaveriksi uunijuureksia (bataattia, sipulia, palsternakkaa, porkkanaa, naurista ..... ja mitä niitä nyt onkaan lohkoina vuokaan ja uuniin). Ehkä jotain kastiketta pitäisi olla myös.

      Minulla alkuruoka painottuu kalaan, joten lämpimäksi ajattelin lihaa. Alkuruokana ainakin savumuikkuja, silliä, keitettyä perunaa, lohimätimousse, kananmunaa, salaattia jne. Ei ihan loppuun asti hiottua.

    • Juhlija

      Miettimällä jonkin teeman juhlaan löytyy tarjottavaakin helpommin. Teema voi olla esim. halloween, rapujuhlat, meksikolaisbileet, italialaisbileet tai perustua johonkin ruokalajiin, esim. keittobileet. Värin valitsemalla voi myös saada aikaan hauskat juhlat. Osoitteesta http://www.juhlaparatiisi.fi voi löytyä mukavia ideoita. Sinne näyttää tulevan uusia tuotteita tasaisin väliajoin.

    • Tässä olisi yksi ehdotus missä on olis otettu huomioon myös kasvissyöjät.
      Kasviswokkia ja perunat, savukalaa, jos löytyy niin hirvenpaistia tai porsaanfilettä, juurespihvit, kylmäkastike, saaristolaisleipää, patonkia, tuorejuustolevite ja voi. Tietenkin voi lisätä tarjottavaa mielensä mukaan jos vielä haluaa tarjota alkupalaksi jotain niin voisi olla sienikeitto ja leipäkuutioita.

    • syyskuunmies

      Syksy on riistan aikaa., Itse täytän syksyllä aina vuosia. Viimeeksi tilasin ravintolalta PORONKÄRISTYSTÄ,perinteinen oikeista puikuloista tehtyä muusia,sokerihuurrutettua puolukkaa,monen vihreän salaatin pöytä, Jälkkärinä kahvit kuksista,sekä lakkakakkua. Vieraat sanoivat etteivät ole koskaan eteläSuomessa saaneet poronkäristystä. Vieläkin ihmiset kiittävät hyvästä ruuasta. Olen ne viestittänyt eteenpäin ravintolalle. Eikä ollut paha hintakaan -Kaikkineen 15 euroa per henkilö, sisältäen ruuan,salaatin.juomat,jälkkärikakkukahvit. Tosin aikaa jo 3v.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2753
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2340
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2090
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      16
      1854
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1731
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      38
      1725
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1696
    8. 100
      1656
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      129
      1477
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1294
    Aihe