Poliisien homous edelleen tadu

;;;;;

Suomessa palomiesten, poliisien tai sotilaiden keskuudessa homoudesta ei juuri puhuta. Perinteisillä testosteronia tihkuvilla aloilla selviää jo opiskeluvaiheessa, että kaapissa pysymällä opinnoista selviää helpommalla. Toisin on esimerkiksi Ruotsissa tai Tanskassa.

Poliisikoulun ensimmäistä kaapista tullutta ei kiusattu

Poliisiammattikoulun rehtori Seppo Kolehmainen uskoo ja toivoo, että poliisin opinahjossa kaikkia kohdeltaisiin tasavertaisina. Sisäasiainministeriöltä löytyvät tarkat ohjeet, miten mahdollisissa kiusaamistilanteissa tulee toimia.

- En halua esittää mitään, mutta meillä on asiaan neutraali suhtautuminen. Varsinaista keskustelua homoudesta ei ole ollut. Sen sijaan naisiin kohdistuvassa ahdistelussa olemme nyt ottaneet nollatoleranssin. Silloin pitää elämöidä, jos tasa-arvo ei toteudu, Kolehmainen sanoo.

Setan varapuheenjohtaja ja tuoreen yhdenvertaisuuteen liikunnassa tähtäävän uskalla.fi -kampanjan keulahahmo Kirsti Laine tuntee poliisiorganisaation hyvin. Hän on virkavapaalla oleva poliisi.

- Opettaja sanoi minulle, että olin silloisen poliisikoulun ensimmäinen kaapista ulos tullut opiskelija. Minulle avautumisesta ei ollut haittaa, kukaan ei kiusannut, kenenkään suhtautuminen ei muuttunut, toteaa Laine.

Kirsti Laine toivoo ilmapiirin suvaitsevuutta. Hän ei halua tuputtaa kenellekään kaapista tulemista.

- Toivon, että jos henkilö haluaa näin tehdä, se koettaisiin työ- ja opiskeluympäristössä myönteisenä asiana. Uskon, että lähtökohtaisesti suomalainen on suvaitsevainen.

34

1156

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Niinpä niin. Kukaan ei varmaan töissä kiusannut, mutta etpä töitten jälkeen vapaa-aikanasi kaveriksi ketään saa. Ai niin, no niitä homokavereita tietysti.

    • peacemaker

      Miettikääpä moniko poliisi on poikamies tai naistenhakkaaja? Melkoisen iso prosentti. Eli homoja ja naistenhakkaajia.
      Rauhanturvatehtävillä mietin usein, että homo pitää miehen olla jos tykkää poikien kanssa illat saunoa ja ottaa kaljaa. No oi siellä muutama c-luokkainen nainenkin mukana.

    • ....

      Poliisien saunailloissa meno on melkoista, kun ruskeanreiän metsästäjät junan muodostavat;)

    • homot ulos kaapista

      Suomen poliisissa työskentelee noin 11 000 henkilöä, joista varsinaisia poliisimiehiä ja -naisia on 7700. Joitakin satoja heistä kuuluu seksuaalisiin vähemmistöihin. Tämä ryhmä ei juuri kuulu eikä näy ulospäin. Monen mielestä onkin hyvä näin. Sen sijaan länsinaapurissamme Ruotsissa ajatellaan toisin päin.

      Kävimme haastattelemassa Tukholmassa Ruotsin homopoliisijärjestön aktiivia Riikka Ylijukuria, joka eli heterosuhteessa aloittaessaan poliisissa 17 vuotta sitten. Riikka kertoo, että hänelle kaapista ulos tuleminen ei ollut vaikeaa, koska työkaverit tunsivat hänet osaavana konstaapelina jo heteroaikoina. "Kun on avoin, ei ole syytä puhua pahaa selän takana", painottaa Riikka.

      Tukholman yliopistossa 2005 tehty tutkimus rohkaisee suomalaisia virkaveljiä ja –sisaria tulemaan kaapista ulos. Nimittäin ruotsalaiset kollegat kokivat syrjintää ja olonsa huonoksi selvästi enemmän silloin, kun vielä olivat kaapissa. Riikka Ylijukurin mukaan homoseksuaaleja mieskollegoita kiusataan enemmän kuin lesboja. Naisten väliset suhteet eivät aiheuta valtaväestössä niin värikkäitä mielikuvia kuin homomiesten suhteet.

    • ....

      Kaikki poliisit ovat homoja

    • irakissa

      Irakin homoja tapetaan ja kidutetaan järjestelmällisesti

      BAGDAD. Irakin homot ovat joutuneet järjestelmällisen kidutus- ja murhakampanjan kohteeksi, kertoi ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch (HRW) maanantaina.

      Irakin kapinallisryhmittyvät aloittivat iskunsa homoseksuaalisuudesta epäiltyjä miehiä vastaan aiemmin tänä vuonna köyhällä Sadr Cityn alueella Bagdadissa, ja väkivaltaisuudet ovat levinneet useisiin kaupunkeihin.

      HRW:n mukaan hallituksen turvallisuusjoukot ovat ehkä sekaantuneet iskuihin.

      "Tappajat tunkeutuvat koteihin ja nappaavat ihmisiä kaduilta – – kuulustelevat heitä ennen murhaamista saadakseen irti toisten mahdollisten uhrien nimiä", järjestön lausunnossa sanottiin.

      Uhrien määrää ei tiedetä, mutta HRW:n mukaan jopa satoja on ehkä kuollut. Monet irakilaishomot ovat paenneet maasta(ei kai vaan suomen poliisiin)

      Irakissa ei ole homoseksuaalisuuden kieltävää lakia, mutta homoja voidaan rangaista yleistä järjestystä ja moraalia määrittelevien lakien perusteella.

      http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Irakin homoja tapetaan ja kidutetaan järjestelmällisesti/1135248578704?ref=rss

    • meisselimies
      • Tintti bi-tyttö

    • kysyn vain

      Miksi poliisit eivät uskalla tunnustaa homouttaan, eihän siinä ole mitään hävettävää.

      • kun ei voida puolustautua perinteisin keinoin:

        - valehtelu
        - huijaaminen
        - ylivoiman taa pakeneminen
        jne


      • harmi kyllä...

        Ethän säkään täällä vaahtoa tuosta sun mielenterveysongelmastas...


    • näin se menee

      Poliisit ovat 99% homoja

    • homopoliisi

      Poliisimiehet siellä toisiaan panee, kun partioauto pysähdyksissä tasaisesti heiluu, voi sitä kiihkeää tunnelmaa:D
      Tässä on syy miksi suomalaiset vellihousupoliisit vastustavat yksinpartiointia, kuten esim. jenkeissä monissa osavaltioissa poliisit toimivat.

    • löoouiyöl

      En ymmärrä miksi pitäis jostain seksuaalisuudesta jauhaa oli sitten täyshomo umpihomo tai mikä tahansa,ihan sama.
      Taitaa olla siitä jauhajilla jotain pahoja patoutumia oman seksuaalisuutensa kanssa.

      • homopoliisi

        Mutta kun poliisit kiistävät olevansa homoja, vaikka kaikki tietävät että n. 95% miespoliiseista on homoja.
        Miksi kiistää selviä asioita, poliisithan ovat tunnetusti hyviä valehtelijoita, ihmisiä joihin ei voi luottaa.


      • jhdsjhjdhdk23
        homopoliisi kirjoitti:

        Mutta kun poliisit kiistävät olevansa homoja, vaikka kaikki tietävät että n. 95% miespoliiseista on homoja.
        Miksi kiistää selviä asioita, poliisithan ovat tunnetusti hyviä valehtelijoita, ihmisiä joihin ei voi luottaa.

        Mitä sitte, wattuakos se sulle kuuluu ja kenellekkään muullekkaan.


      • WAU.
        jhdsjhjdhdk23 kirjoitti:

        Mitä sitte, wattuakos se sulle kuuluu ja kenellekkään muullekkaan.

        Monta kertaa olet ottanut partiotoverilta suihin, antanut? Vai pääsitkö itse panee partiotoveria työaikana?


      • ytweeeeee
        WAU. kirjoitti:

        Monta kertaa olet ottanut partiotoverilta suihin, antanut? Vai pääsitkö itse panee partiotoveria työaikana?

        Sä vaan takaisin äitis tissiä imemään,sehän sulta sujuu ja on kuulemma vastustuskyvyn kannalta suositeltavaa.


      • hyvää yötä
        ytweeeeee kirjoitti:

        Sä vaan takaisin äitis tissiä imemään,sehän sulta sujuu ja on kuulemma vastustuskyvyn kannalta suositeltavaa.

        Pyydän anteeksi, oletkin vasta lapsi. Et voi vielä ymmärtää aikuistenasioita.
        Sinulla on kohta nukkumaanmenoaika, joten laitahan nyt kone kiinni, mene iltapesulle ja sitten nukkumaan, niin pääset pirteänä aamulla opintielle.


      • jkjk,kd,i
        hyvää yötä kirjoitti:

        Pyydän anteeksi, oletkin vasta lapsi. Et voi vielä ymmärtää aikuistenasioita.
        Sinulla on kohta nukkumaanmenoaika, joten laitahan nyt kone kiinni, mene iltapesulle ja sitten nukkumaan, niin pääset pirteänä aamulla opintielle.

        miksikäs luulit? Tämä on lasten palsta eikä täällä tuollaisia pedofiilisetiä kaivata.


      • setäpedo.
        jkjk,kd,i kirjoitti:

        miksikäs luulit? Tämä on lasten palsta eikä täällä tuollaisia pedofiilisetiä kaivata.

        Lapset nyt nukkumaan!
        Pedosetä käskee!


    • nähty on

      Olen tavannut biseksuaalin kolmekymppisen poliisimiehen Setan bileillassa eräällä paikkakunnalla, kertoi että muutamat työkaverit hänestä tietävät. Olen toisaalta sitä mieltä, jotta asiaa on turha messuta ja julistaa. Poliisin ammatissa kannattaa pysyä kaapissa ja etsiä sitä seuraa sitten kun ei enää ole työelämässä, esim. eläkkeellä ollessa.

    • 19+4

      Ei kaikki poliisit olekaan homoja, kun nytkin yksi poliisi jäi housut kinttuissa kiinni tirkistelemässä naispoliisia suihkussa... mitähän oli tekemässä???

      pesemässä käsiä:DDD

      • Potkut er opistosta

        Housut kintuissa voi olla siitäkin syystä että henkselit pettivät..älkääs syytelkö tirkistelystä jos ette ole nähneet,niin epäillä saa mistä vain mutta ei syyttää ilman näyttöä.


      • Turun tauti.
        Potkut er opistosta kirjoitti:

        Housut kintuissa voi olla siitäkin syystä että henkselit pettivät..älkääs syytelkö tirkistelystä jos ette ole nähneet,niin epäillä saa mistä vain mutta ei syyttää ilman näyttöä.

        Mieluusti olen tekemisissä homon poliisin kanssa kuin hullun.
        Hulluja poliiseja olen täällä Turussa tavannut todella paljon.

        Olen kotoisin ItäSuomesta ja koskaan en ollut poliisin kanssa missään tekemisissä. Viritin moponi niinkuin kaikki muutkin pojat, mutta en ärsyttänyt ketään pärsitelylläni - ajelin vain vähäsen kovempaa kaverien luokse ja takasin.

        Täälä Turussa poliiseja vilisee kuin vilkkilässä kissoja. Ei mene päiväkään ettei niitä näe kun kaupungilla töikseen joutuu pyörimään.

        Turun poliisit ovat hyvin asenteelilsia ja tyhmiä. Ehkä nuoremmat poliisit ovat fiksumpia.
        Minulla oli asianajaja, joka ei mistään hinnasta suostunut tulemaan Turun poliisiasemalle minun tuekseni, niinpaljon häne oli saanut tarpeekseen Turun poliisin vääryyksistä.


      • .....
        Potkut er opistosta kirjoitti:

        Housut kintuissa voi olla siitäkin syystä että henkselit pettivät..älkääs syytelkö tirkistelystä jos ette ole nähneet,niin epäillä saa mistä vain mutta ei syyttää ilman näyttöä.

        Niinhän se on, miehillä "henkselit pettävät" usein juuri naisten suihkutiloissa:D


    • kerron nyt!

      Vaikka suurin osa poliiseista on homoja, mitä sitten? Eikö se ole aivan sama kuka poliisin työn tekee hetero tai homo.

    • alas.

      ylös

    • homo tai ei...

      Vitun väliä. Sinä teet kuitenkin silti kuten poliisi ja laki määrää.

      • homon ja poliisin

        väliltä kumpi haluaa olla, olisin homo. Aika syvältä molemmat!


    • häpeäsivät...

      Homoushan on todellakin vakava sairaus, vai miten muuten määrittelisit jonkin kieroutuneisuuden jota pitää mainostaa kovaan ääneen??? Vain homot ovat niin kipeitä että sitä tekevät... Vai missä olet nähnyt esim. syöpäsairaiden marssivan kulkueissa ja vaativan erioikeuksia??? Homot tekevät vain itselleen hallaa tuolla idioottimaisella meuhkaamisellaan...

    • 6969.

      olisiko aika tehdä jotain

    • MätäPaiseet

      Näitä sukupuolta vaihtaneita ?
      Kaljupäitä on aiNAkin paljon joka ei nyt suoraan viittaa muutokseen mutta mitä sileempi pää sitä enemmän asennevammaa olen huomannut .
      Asennevamma on poliisin mätäpaise joka tarvitsisi hoitoa ja paljon.

    • vai kaapissa-

      onko vieläkin?? olaanko jo tultu kaapista ulos?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      91
      7620
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      123
      6344
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      162
      4462
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      235
      3071
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      90
      2638
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      41
      1982
    7. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      130
      1567
    8. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      197
      1544
    9. Sofia Virta SUURI POLIITIKKO

      Osallistumalla Erikoisjoukkoihin nostaa Vihreät kauaksi ohi perussuomalaisista, joka on muutenkin hajoamassa omaan mahdo
      Maailman menoa
      46
      839
    10. Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?

      Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk
      Tv-sarjat
      21
      792
    Aihe