http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Katainen Eurooppa vältti pankkiromahduksen viime hetkellä/1135249153399
"Euroopan talous kävi valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok) mukaan kuilun partaalla viime syksynä."
Oikeistolaisten puhalluspolitiikka sai kiihkeimmän "työvoimapula"-valehtelun aikana sellaiset mittasuhteet, että oksat pois:
http://www.hs.fi/verotiedot/list.do
On sanomattakin selvää, että "työvoimapula"-valehtelulla aikaansaatu matin ja maijjan ylivelkaannuttaminen vuosina 2002-2006, jota Oikeisto-YLE kutsui "ennätyspitkäksi nousukaudeksi" sekä siihen liitetty oikeistolainen talouspuhallus ajoi systeemin kriisin partaalle. Toki siitä selvittiin, käynnistämällä setelipainot. Muistatko, kuinka neuvostoliittoa pidettiin pystyssä viime hetkinään, juuri setelirahoituksella. Nyt ovat kapitalistit samassa tilanteessa. Suomen valtion julkinen velka on jo ylittänyt maagisen 80 MRD euron rajan, mutta siitä kuten "kuilunpartaastakin" meidän "puolueeton ja riippumaton", ns. prsnta-mediamme aina oikeisto-yleä myöten vaikenevat.
Pankkitukivelkaannuttaminen on siis täydessä käynnissä. Raivokkaampana kuin silloin edellisessä porvarillisen politiikan kliimaksissa, 90-luvulla.
Pankkitukivelkaantuminen käy KUUMANA
10
139
Vastaukset
- tietää aina
lamaa ja kurjuutta tavalliselle ihmiselle.
- Haans.
politiikan KLIIMAKSIKSI. Neljäs muuten jo meneillään. Kolmas oli se MUSTAN PORVARIN, siis "demarin" rakentelema ja patamustien eli äärioikeiston viimeistelemä, silloin 90-luvulla.
On muuten sopulin veroruuvi jälleen kireällä ja alati kiristymässä, suorittihan äärioikeisto sen suuren puhalluksen, siinä oikeisto-YLEn masinoimassa "työvoimapulassa", jota ei sitten kestänytkään kovin pitkään, tosin ei sitä koskaan ollutkaan, kunhan valehtelivat, kun ajoivat läpi sen työreformin,
- *visio*
konkurssiin kymmeniätuhansia yrityksiä ja käytännössä perheitäkin meni nurin pankkien toimesta! Valtio jakoi auliisti suojatti pankeille tukea ainakin 56 mirjardia sen aikaista markkaa.(tarkistakaa summa itse, en muista tarkasti) Pankit jatkoivat tukirahansa saatuaan, maksamattomien velkojen perimistä, vaikka se olisi kuulunut valtion tehdä, koska valtiohan ne velat tukimiljardeilla osti pankeilta!
-Pankit nettoaa tuplasti ihmisten ahdingosta. Kun, muilla on lama ja vaikeaa, pankit sen kuin porskuttaa tukirahoilla? Ensin jaetaan edesvastuuttoman rikollisella tavalla euroluottoja uusille euron arvoa ymmärtämättömille ihmisille ja nyt sitten armotta taas ulosmitataan velkojen takuut pankkien omaksi hyödyksi.... Pienellä tavis asiakkaalla ei ole mitään arvoa taaskaan, eikä ihminen voi edes oppia historiasta mitään. Syy on se, ettei nuoremmat polvet halua kuunnella vanhempiaan, koska samat saatanan virheet,,, hekin haluavat tehdä aivan ITSE !
-Reilu vuosi sitten pääsin 15:sta vuoden velkakurimuksesta, keväällä 2008 tapahtuneen armahduksen myötä ja voin kertoa, että herkkua ei ole nuo "pimeät" vuodet olleet! (Keskelle lamaa, sekin "ilo" ajoittui)
-Parhaat vuodet meni elämästäni pankkilaitoksien vuoksi aivan tärviölle. Meitä samanlaisia keski-ikäisiä "luusereita", kuten joku nuorempi asian ilmaisisi, on suomenniemellä kymmeniä tuhansia, eikä heitä läheskään kaikkia ole armahdettu. (koska tyhmyyksissään yrittivät edes hieman maksaa velkojaan)
-Tämä kurimus alkaa monien nuorempien kohdalla piakkoin, tai on jo alkanut. Velkaa on otettu paljon yli järkevän maksukyvyn, vain siksi, että voidaan näyttää naapurille, kuinka hyvin meillä menee! Totuus alkaa valkenemaan nyt hyvin monille nuoremman polven edustajalle. Opetelkaa kuuntelemaan kokeneempia, on ainoa neuvo jonka voi antaa.
-Onnea teille, jotka ette pankkien kestokusetukseen langenneet noususuhdanteen aikana.- kissamies57
Tuo on selvää kertomaa koska olet itse tuon kokenut.Nille jotka eivät ole ajautuneet samoihin ongelmiin noi sanat eivät vaikuta välttämättä mitään.Minä tiedän kuitenkin jotain mitä sinusta tuntuu nyt ja miltä tuntui nuo vankeusvuodet.Sisäinen raivo ja viha ja lopulta katkeruus ovat yleensä yhteisiä kokemuksia niille jotka ovat nähneet yhteiskuntamme pimeänpuolen.Yksi asia minua ihmetyttää kuitenkin kaltaistesi joukossa että miksi ylipäänsä enää avasitte postilaatikkoa ja rupesitte kaveeraamaan velkajärjestelijän kanssa.Tuo vankeushan oli kohtuuton koska velan antajalla on myös riskinsä.Kun menetitte kaiken niin eikö se ollut tarpeeksi kova kolaus ja oppiraha teille.Noina vuosina Venäjä vapautui neuvostoliitosta ja myös Norjaan pääsi perintäjärjestelmää karkuun.Eikö missään vaiheessa tullut mieleen jättää kotimaata pariksikymmeneksi vuodeksi jaopetella jokin eksoottinen kieli ja aloittaa muualla alusta.Nyt te voisitte naurahtaa n oille dorkille jotka hoitivat suomen historian surkeimman kriisin päin helvettiä.
- Kaaaleppi
*visio* kirjoitti:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_pankkikriisi
http://hirvasnoro.blogspot.com/2008/02/pankkituen-taustoista-tihkuu-uutta.htmloikeistopuhallus toistaa jälleen itseään. Alustuksessa olikin maininta siitä miten nyt,
ja näin siis 90-luvulla. samoja naamojakin esiintyy:
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=295&a=2312
Tosin silloin jaettiin rahaa vain kottikärryillä, nyt rekkalasteittain. - *visio*
kissamies57 kirjoitti:
Tuo on selvää kertomaa koska olet itse tuon kokenut.Nille jotka eivät ole ajautuneet samoihin ongelmiin noi sanat eivät vaikuta välttämättä mitään.Minä tiedän kuitenkin jotain mitä sinusta tuntuu nyt ja miltä tuntui nuo vankeusvuodet.Sisäinen raivo ja viha ja lopulta katkeruus ovat yleensä yhteisiä kokemuksia niille jotka ovat nähneet yhteiskuntamme pimeänpuolen.Yksi asia minua ihmetyttää kuitenkin kaltaistesi joukossa että miksi ylipäänsä enää avasitte postilaatikkoa ja rupesitte kaveeraamaan velkajärjestelijän kanssa.Tuo vankeushan oli kohtuuton koska velan antajalla on myös riskinsä.Kun menetitte kaiken niin eikö se ollut tarpeeksi kova kolaus ja oppiraha teille.Noina vuosina Venäjä vapautui neuvostoliitosta ja myös Norjaan pääsi perintäjärjestelmää karkuun.Eikö missään vaiheessa tullut mieleen jättää kotimaata pariksikymmeneksi vuodeksi jaopetella jokin eksoottinen kieli ja aloittaa muualla alusta.Nyt te voisitte naurahtaa n oille dorkille jotka hoitivat suomen historian surkeimman kriisin päin helvettiä.
montakin kertaa. Vaan, jäi lähtemättä kuitenkin. Säkki oli sen verran tyhjä, kun tuosta oikeudenkäynti ruljanssista ensin selvisi hengissä, ettei jaksanut oikein mitään, kuin olla vaan.... Monille raivo muuttui epätoivoksi, kun kaikki tiet oli nousseet pystyyn.. Monihan päätti itse päivänsä, kun tulkitsi epäonnistumisensa henkilökohtaiseksi häpeäksi, eikä enää kestänyt painetta...
-Itse nosti vain kädet pystyyn ja koitin pärjätä niillä eväillä mitä oli olemassa. Oli onneksi vankka ammattitaito käsissä, jota voutikaan ei voinut viedä korkojen kuoletuksiin. Töitä riitti, vaihtelevasti, mutta kuitenkin sen verran, että leivän syrjässä pysyi kiinni, eikä sossuun tarvinnut turvautua. Sitä on yrittäjähenkisyys, vaikka sitten tekisi harmaana tämän työn. Eläke ei niinä vuosina kasvanut senttiäkään, mutta totuushan on, että eläkkeelle ei taideta päästä tätä menoa, kuin vasta 90 vuotiaana... Elämä on kovaa, mutta pitää vaan suhtautua positiivisesti, mikäli kykenee... :-// - Haans.
*visio* kirjoitti:
montakin kertaa. Vaan, jäi lähtemättä kuitenkin. Säkki oli sen verran tyhjä, kun tuosta oikeudenkäynti ruljanssista ensin selvisi hengissä, ettei jaksanut oikein mitään, kuin olla vaan.... Monille raivo muuttui epätoivoksi, kun kaikki tiet oli nousseet pystyyn.. Monihan päätti itse päivänsä, kun tulkitsi epäonnistumisensa henkilökohtaiseksi häpeäksi, eikä enää kestänyt painetta...
-Itse nosti vain kädet pystyyn ja koitin pärjätä niillä eväillä mitä oli olemassa. Oli onneksi vankka ammattitaito käsissä, jota voutikaan ei voinut viedä korkojen kuoletuksiin. Töitä riitti, vaihtelevasti, mutta kuitenkin sen verran, että leivän syrjässä pysyi kiinni, eikä sossuun tarvinnut turvautua. Sitä on yrittäjähenkisyys, vaikka sitten tekisi harmaana tämän työn. Eläke ei niinä vuosina kasvanut senttiäkään, mutta totuushan on, että eläkkeelle ei taideta päästä tätä menoa, kuin vasta 90 vuotiaana... Elämä on kovaa, mutta pitää vaan suhtautua positiivisesti, mikäli kykenee... :-//>> Eläke ei niinä vuosina kasvanut senttiäkään, mutta totuushan on,
>> että eläkkeelle ei taideta päästä tätä menoa, kuin vasta 90 vuotiaana...
Hei, kyllä suomalaista "työllisyyspolitiikkaa" hoidetaan vaan ja ainoastaan eläköittämisellä. Se tarkoittaa, että jos ajaudut työttömäksi, niin työttömyystilastojen kaunistamiseksi ne tekevät sinusta ensin opiskelijan ja sitten eläkeläisen. Näin ne ovat toimineet jo 10 vuotta. Muuten suomessa olisi miljoonatyöttömyys. Ja ne suuret ikäluokat, niiden eläköityminen piti tuoda meille työvoimapulan. Kuinka oikein kävi. tiedät sen itsekkin. Ne valehtelivat senkin.
- kissamies57
Muistatko, kuinka neuvostoliittoa pidettiin pystyssä viime hetkinään, juuri setelirahoituksella. Nyt ovat kapitalistit samassa tilanteessa.Täällä onkin uusi neuvostoliitto jossa kuvio on paljolti sama kuin itäisessä sovjetissa.Venäläiset käyvät nauramassa lännessä kun muistavat omaa menneisyyttään.Toi pitää paikkansa muttei täällä mikään markkinatalous oo voittanu ja toi kapitalisti on niin vaikea käsite että vaihtaisin sanan materialistiin joka kuvaa niitä arvoja mitä oli aikansa neuvostoliitossa idässä ja nyt läntisessä pelastautumisyrityksessä.
- Haans.
Kyllä Wahlroosi on kunnon kapitalisti kiireestä kantapäähän. Nostelee sopulien makselemia maataloustukiaisia (sijoitustuottoja) jo kahdesta kartanostaan, joihin sopuleilta kusettamia euroja sijoittanut. Ja sopulit maksavat suosiolla, samalla kun tuloksena on ala-arvoista pöperöä. Samoin toimivat muut teollisuussuvutkin. Panostavat kartanoihin ja nostavat tuottoja, maataloustukiaisina, herliinit, ehnrootit ...siis kaikki PUHALTAJAT:
http://www.hs.fi/verotiedot/list.do
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos3925837Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit161759Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http421211- 1211043
Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko97938Asentajako putosi radiomastosta
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss46922- 56914
Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?133909- 44871
- 78861