Alli ja vaarallinen yllätys.

Olli Ihrasto

Morjensta pöytään, sano, joo. Minä kun olen tällainen potrsas poika eli tuttujen kesken hirmu läski vaan, niin päätinpä kokeilla tätä reseptipakosta vapautunutta laihdutuslääkettä Allia. Sitä nautitaan yksi tabletti aina isojen aterioiden yhteydessaä.

No, kävin iltapalaksi Äm See Donaldsilta mega-aterian. Nautin aterian illalla klo. 22 aikaan ja nappasin Allin, ja sitten nukkumaan. Yö kului pätkissä, sillä piereskelin vähän väliä massiivisia blaasteja. Aamulla kun heräsin, Alli nosti heti pintaan korkeamman jännityksen, ja lopulta vaarallisen yllätyksen.

Kävi nimittäin niin, että kun kampesin itseni sängyn reunalle istumaan, minulta ruilahti sangen voimallinen rasvapieru, autonomisen hermoston sanelema ja tahaton. Tunsin, miten pyllyvakoni kostui rasvasta ja minun oli tarkistettava tilanne, ja kyllä - Alli oli laskeutunut! Alushousuihin, pussilakanaan ja puumaltäkkiin oli ilmestynyt halkaisijaltaan kahden euron kolikon suuruinen ruskea läiskä, joka siis oli sängyssä istuessani läpäissyt kolme kangasta.

Näin voi viattomalta vaikuttava laihdutuslääke järjestää nauttijansa vaaran vyöhykkeelle. Ajatelkaapa omalta kohdaltanne, että istahdatte Allin nauttimisen jälkeen vaikkapa työpaikkanne osastopalaveriin nasakan rasvapierun kera ja tunnette, miten peräreikänne ympärys kostuu liukkaan rasvan ja ulosteen seoksesta. Ja mitään ette voi tehdä seuraavaan kahteen tuntiin, ennen kuin palaver on päättynyt.

4

354

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • samalla tavoin

        kuin Alli.


    • yhhyh

      eihyi

    • iiromielinen

      ja mikähän outo termi olnkaan kyseessä...vai kirjoituswirhe..typoko...?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      701
      3628
    2. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      72
      1133
    3. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      50
      1122
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      73
      909
    5. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      94
      872
    6. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      51
      727
    7. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      94
      717
    8. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      32
      700
    9. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      53
      698
    10. Onko sinulla vihan tunteita

      Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.
      Ikävä
      121
      686
    Aihe