Tällaisen viestin lähetin Demarien kotisivuilta ja julkaisen sen nyt täällä siitä syystä, ettei se jää kommentoimatta siksi, että asia on niin kuuma peruna:
Onko mitään törkeämpää tulonsiirtoa köyhiltä rikkaille kuin maatalouslomitus? Kuinka ihmeessä maatalousyrittäjien lomaoikeutta lisättiin taas yhdellä päivällä, kun samaan aikaan ei voida huolehtia vanhuksista ja perusopetukseenkin ollaan tekemässä leikkauksia? Miksi yhdelle rikkaimmasta väestönosasta taataan lailla täysin valtion rahoittama palvelu ja vieläpä sosiaalivaroista, miksi Suomessa koulutetaan huippuosaajia eläinten hoitoon, kun ihmiset jäävät vaille riittävää turvaa? Missä olivat demarit, kun lomituspalvelulakia uudistettiin? Miten yhden kansanryhmän palveluja koko ajan parannetaan samalla kun kaikkien muiden olot kurjistuvat? Onko demarit yleensä työväen puolue vai ovatko kaikki puolueet nykyään oikeistolaisia vai missä on syy, ettei maatalouslomituksen ylitiöpäiseen laajentumiseen ole puututtu? Kuinka hyvin puolueen sisällä tunnetaan maatalouslomituslainsäädäntö ja todellisuus, lainsäädäntöä kun ei noudateta käytännössä missään, vaan joka kunnassa, joka on keskustavetoinen, palvelua annetaan runsaasti yli lainsäädännön rajan ja toiminta on erittäin korruptoitunutta, mm. hallinnon osalta?
Jos joku on kiinnostunut kuulemaan lisää maatalouslomituksesta, kerron mielelläni. Kysymyksiä vaan tänne!
Maatalouslomitus lopetettava HETI
24
387
Vastaukset
- Uljas-Voitto
Mikä on sak-laisen työntekijän lomaoikeus, jos hänen työaikansa olisi 7 päivää viikossa
tai 365 päivää vuodessa?
Ja miksi sak- lainen työläinen saa nykyisin loma-ajaltaan kaksinkertaisen palkan?- Paskan jauhaminen saisi jo loppua
Tämä on tätä typerää maatalousyrittäjien propagandaa. Tehän olette jumalauta yrittäjiä! Työläinen on työläinen ja tähän riemuun pääsee, tervetuloa vaan. Ja jos otetaan huomioon vuosilomalomitus (25 päivää vuodessa, ensi vuonna 26, valtio maksaa KAIKKI viulut ja myös lomittajan mahdolliset vahingot!!!), sijaisapu ja maksullinen lomitus, niin aika paljon saa maatalousyrittäjätkin lesiä, ja palkka vaan juoksee kuin Paavo Nurmi. Sijaisavusta maksatte parhaimmillaan alle kaksi euroa tunnilta ja samaan aikaan juoksee MELAn sairaspäiväraha, mahdollisesti myös sairausajan palkka päivätyöstä yrityksen tuoton lisäksi. Häpeä että ilkeät edes verrata SAKlaisiin.
Alle kaksi euroa jää tunnilta tuloa - toinen oikein paskaväitteiden paskaväite. Jeesus sentään, jos maatalousyrittäjille tosiaan jää käteen vain pari euroa tunnilta, niin heidät täytyy nopeasti palkata tavallisten kansalaisten taloudellisiksi neuvonantajiksi! Meikäläinenkin kun hankkii liki kaksikymppiä tunti eikä tahdo sittenkään rahat riittää, niin minähän omistaisin puolet maapalloa, kun saisin jonkun ituniskan neuvonantajaksi. Kahden euron tuntipalkalla jos asutaan 300 neliön talossa, omistetaan useampia sijoitusasuntoja, metsää, peltoa, koneita, tuotantorakennuksia yms. niin joku meillä tavan duunareilla on mennyt taloudenhoidossa pieleen. - Kukkelikuu ja pippiuu
Uljas-Voitto, oliko vastaus tyhjentävä vai haluatko vielä keskustella asiasta? :D
- sinullekin neuvo
Paskan jauhaminen saisi jo loppua kirjoitti:
Tämä on tätä typerää maatalousyrittäjien propagandaa. Tehän olette jumalauta yrittäjiä! Työläinen on työläinen ja tähän riemuun pääsee, tervetuloa vaan. Ja jos otetaan huomioon vuosilomalomitus (25 päivää vuodessa, ensi vuonna 26, valtio maksaa KAIKKI viulut ja myös lomittajan mahdolliset vahingot!!!), sijaisapu ja maksullinen lomitus, niin aika paljon saa maatalousyrittäjätkin lesiä, ja palkka vaan juoksee kuin Paavo Nurmi. Sijaisavusta maksatte parhaimmillaan alle kaksi euroa tunnilta ja samaan aikaan juoksee MELAn sairaspäiväraha, mahdollisesti myös sairausajan palkka päivätyöstä yrityksen tuoton lisäksi. Häpeä että ilkeät edes verrata SAKlaisiin.
Alle kaksi euroa jää tunnilta tuloa - toinen oikein paskaväitteiden paskaväite. Jeesus sentään, jos maatalousyrittäjille tosiaan jää käteen vain pari euroa tunnilta, niin heidät täytyy nopeasti palkata tavallisten kansalaisten taloudellisiksi neuvonantajiksi! Meikäläinenkin kun hankkii liki kaksikymppiä tunti eikä tahdo sittenkään rahat riittää, niin minähän omistaisin puolet maapalloa, kun saisin jonkun ituniskan neuvonantajaksi. Kahden euron tuntipalkalla jos asutaan 300 neliön talossa, omistetaan useampia sijoitusasuntoja, metsää, peltoa, koneita, tuotantorakennuksia yms. niin joku meillä tavan duunareilla on mennyt taloudenhoidossa pieleen."meillä tavan duunareilla on mennyt taloudenhoidossa pieleen. "
Se, että te ette ole ottaneet velkaa tuotantovälineidenne hankkimiseksi. Miksi muuten yrittäjän aseman pitäisi olla heikompi kuin duunarin? Työnantajahan ne lomat kustantaa ja sijaiset hommaa, ei duunari karvaansa väräytä niiden eteen. Ja huomaa, minusta tämä on oikein, ihmettelen vain miksi samaa ei suotaisi muillekin ihmisryhmille.
On se niin kauheaa jos maajussi leveilee uudella puimurillaan kun työnantaja ostaa vasarankin valmiiksi duunarin käteen. Kyllä sitä maallista mammonaa alkaa duunarillekin kertyä kun maksaa velkarahalla osansa tehdashallista, sorvista, työhaalarit, kintaat, suojakypärät jne. Ei sitten tarvitse ihan niin paljon kadehtia.
- Mitäs arvelet, elätti ??
sinut ...
Olisko se yhtä hyvä vai parempi vaihtoehto..- KesKusta vai KesPaskaa?
Catch me if you can :) Eikö olekin vittumaista, kun joku tietää lomituksesta niin paljon kuin minä, joku kultaisen renkaan ulkopuolinen? Ja tiedän vielä paljon paljon enemmän ja olen valmis myös kertomaan kaiken, heti kun tilanne siihen on sopiva eli kun joku poliittinen taho uskaltaa tarttua tähän törkeään tulonsiirtoon rikkaille. Odota vaan, yhteiskunnan tilanne on koko ajan valumassa sellaiseen tilaan, että pian käännetään kaikki kivet.
Kommenttisi on suora kuvaus älykkyytesi tasosta. Olen pahoillani, isäsi ja äitisi eivät varmaankaan halunneet sinusta tuollaista ;) - BUUAAHH !! BUUAAHH !! BUUAAHH !! BUUAAHH !!
KesKusta vai KesPaskaa? kirjoitti:
Catch me if you can :) Eikö olekin vittumaista, kun joku tietää lomituksesta niin paljon kuin minä, joku kultaisen renkaan ulkopuolinen? Ja tiedän vielä paljon paljon enemmän ja olen valmis myös kertomaan kaiken, heti kun tilanne siihen on sopiva eli kun joku poliittinen taho uskaltaa tarttua tähän törkeään tulonsiirtoon rikkaille. Odota vaan, yhteiskunnan tilanne on koko ajan valumassa sellaiseen tilaan, että pian käännetään kaikki kivet.
Kommenttisi on suora kuvaus älykkyytesi tasosta. Olen pahoillani, isäsi ja äitisi eivät varmaankaan halunneet sinusta tuollaista ;)tai sitten en...
Mitäs olet mieltä tuosta, yh-äitin kulta pikkuidiootti ?
Joko sossu antoi monoa... Vai oliko mediassa joku päivä sitten ollut juttu mielenterveysongelmaisesta yh-äidistä ja lapsesta, kirjoitus teistä .. Jotenkin sopii kuvaan, vai mitä ?? - Korruptiota vastaan
BUUAAHH !! BUUAAHH !! BUUAAHH !! BUUAAHH !! kirjoitti:
tai sitten en...
Mitäs olet mieltä tuosta, yh-äitin kulta pikkuidiootti ?
Joko sossu antoi monoa... Vai oliko mediassa joku päivä sitten ollut juttu mielenterveysongelmaisesta yh-äidistä ja lapsesta, kirjoitus teistä .. Jotenkin sopii kuvaan, vai mitä ??:)
- odotan paljastuksias
KesKusta vai KesPaskaa? kirjoitti:
Catch me if you can :) Eikö olekin vittumaista, kun joku tietää lomituksesta niin paljon kuin minä, joku kultaisen renkaan ulkopuolinen? Ja tiedän vielä paljon paljon enemmän ja olen valmis myös kertomaan kaiken, heti kun tilanne siihen on sopiva eli kun joku poliittinen taho uskaltaa tarttua tähän törkeään tulonsiirtoon rikkaille. Odota vaan, yhteiskunnan tilanne on koko ajan valumassa sellaiseen tilaan, että pian käännetään kaikki kivet.
Kommenttisi on suora kuvaus älykkyytesi tasosta. Olen pahoillani, isäsi ja äitisi eivät varmaankaan halunneet sinusta tuollaista ;)demareiden ja kokoomuksen hallituksen aikanako?
- hulluja oikein tulee
voi voi...
Et sitten pystynyt parempaan. - puhuvat..
maaseudun kurjuudesta ja kitutiloista jotka pitäisi lopettaa? MPP, kin ja Kapo suosittelee aina, että maalta pitäisi muuttaa pääkaupunkiseudulle paremman elämän ja työmahdollisuuksien perään.
Koettakaa nyt päättää, että onko maalaiset rikkaita vai köyhiä.- eternaalinen
Sitä asiaa on noissa piireissä pohdittu jo 1960-luvun pellon paketoinneista saakka, eikä se ole vieläkään selvinnyt. Pienellä ekstrapolaatiolla voisi päätellä, ettei käsitys noissa piireissä selkene lähitulevaisuudessakaan ja tuskin koskaan. Mutta sen jauhaminen näkyy jatkuvan aina yhtä suurella innolla, starikka-parrat vipattaen viiskytluvun lättähatut muistelee rapajuoppo-isukkiensa kertomuksia sodan aikaisesta mustasta pörssistä. Muuten loistava esimerkki mitä siitä seuraa kun elintarvikeomavaraisuutta ei ole kriisitilanteessa. Ei vaiskan, kepujen syytä koko juttu, pimittävät ruokaa ja myivät kalliilla. Eurooppalaiset eli Saksalaiset yrittivät suomalaisen kaupunkilaisen asemaa helpottaa hyväntahtoisella viljantuonnilla, mutta kun keput oli silloinkin hallituksessa niin tietäähän sen miten siinä kävi. Kahmivat kaiken taskuihinsa ja olivat samaan aikaan köyhiä kuin kirkon rotat, tukielättejä muuttamassa kaupunkeihin. jne jne
- kohta ex lomittaja
tunkee läpi tyypillinen porvarien viha maataloutta kohtaan sen jopa haistaa,ikävä totuus on että sinäkin leivän mussuttuja joka aamuisin ja päivisin ja iltaisin mussutat leippääsi ja lataat päälle makkaraa sekä justoa hyvillä mielin samaan kun käsi käy tietokoneesi näppäimilla ja selostat omia näkemyksiäsi maatalous lomituksesta josta sinulla ei kirjoituksesi perusteella ole minkäänlaista hajua:).Totuus kuitenkin se että maatalous yrittäjät siis ne sinun vihaamasi maanviljelijät jotka jopa sinun ruokapöytääsi tuottavat pilkkahintaan ruoan jota sinä mussutat tekevät vuodessa 365pv työtä tietenkin erikseen ovat viljan viljelijät sekä perunan viljelijät että maidon/lihan tuottajat,kaikkia maatalouden osa-alueita tarvitaan jotta porvarit hesassa voisivat mussuttaa makoisia aterioitaan hyvin hoidetuilla hampaillaan:) sitten se sinun lomitus fraasi:maatalous-lomat eivät todellakaan ole sinun pussistasi pois ole huoletta,jokainen maatalous tuottaja ihan itse maksaa lomansa yli 70% sesti tämän lisäksi mikäli kyseinen lomittaja aiheuttaa vahingon ollessaan lomittamassa on tila ihan itse velvollinen korvaamaan vahingon saitko nyt tyydytyksesi ?:) on ihan mielenkiintoista tuottaa Suomessa ruokaa pilkka hintaan kun siitä ruoan hinnasta saa leijonan osan porvari kauppiaat ja teollisuus eipä siinä miitään,on edelleenkin erittäin miellyttävää palvella jokseenkin itsenäisen Suomen kansaa ja tuottaa porvareille Helsinkiin melkeimpä ilmaiseksi ruokaa tässä sivussa luen sinunlaistesi "tietäjien" kertomuksia maatalous lomituksesta:) jatka samaan malliin ja kerro totuus vain kansalle sillä pitäähän kansalla olla myös tarinan kertojia.Tiedoksi: koska ilmeisesti mielestäsi maatalous lomittajia ei tarvita eli he ovat virattomia niin ilmeisesti tiedät meille uusia työpaikkoja? no kuitenkin on erittäin hyvä asia että olet pohtinut asiaa noinkin täydellisesti ja oikempa siitä jaksoit vielä kirjoittaa.Hyvää jatkoa vain sinulle muistahan olla yhteydessä sinne demari tai kokoomus puolueeseen jota kannatat.
- varma.kosto
Monilla maatalouden tuotantoaloilla on suuri ylituotanto! Miksi saneeraus ei toimi. Samoin kuin teollisuudessa. Veronmaksajat maksaa vientituet ja ylituotannon.! Maanviljelijät ei ota vastuuta mistään.
On helppo ylvästellä pihassa seisovasta merusta, kun veronmaksajat hoitaa viennin ja markkinoinnin
tuottajien puolesta! Venäj'än rajalla on kilometrien rekkajonojo viemässä elintarvikkeita, jotka on tuotettu duunarien veromarkoilla ja korkeilla elintarvikkeiden hinnoilla. Samat elintarvikkeet saa Venäjältä ja Virosta lähes puoleen hintaan, millä niitä myydään Suomessa! Tämä osoittaa kuin mädännäinen kepujohtoinen hallitus meillä on! Kun vielä kepu pakottaa lämmityksen hoitamaan metsiensä risuilla, niin
elämmekö enää kapitalistisessä maassa, vai korptoituneessa KEPULANDIASSA! - ex maatalouslomitta
varma.kosto kirjoitti:
Monilla maatalouden tuotantoaloilla on suuri ylituotanto! Miksi saneeraus ei toimi. Samoin kuin teollisuudessa. Veronmaksajat maksaa vientituet ja ylituotannon.! Maanviljelijät ei ota vastuuta mistään.
On helppo ylvästellä pihassa seisovasta merusta, kun veronmaksajat hoitaa viennin ja markkinoinnin
tuottajien puolesta! Venäj'än rajalla on kilometrien rekkajonojo viemässä elintarvikkeita, jotka on tuotettu duunarien veromarkoilla ja korkeilla elintarvikkeiden hinnoilla. Samat elintarvikkeet saa Venäjältä ja Virosta lähes puoleen hintaan, millä niitä myydään Suomessa! Tämä osoittaa kuin mädännäinen kepujohtoinen hallitus meillä on! Kun vielä kepu pakottaa lämmityksen hoitamaan metsiensä risuilla, niin
elämmekö enää kapitalistisessä maassa, vai korptoituneessa KEPULANDIASSA!Vastaan nyt sinullekkin jotta saat hiukkasen enemmän tietoa eikä sinun tarvitse "olettaa" ensinnäkin harvalla maanviljelijällä on se mainitsemasi mersu pihassa se on sitä porvarien ikiaikaista kiihkoilua jota olette vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen jauhaneet maanviljelijöillä on mersu kaikilla ja varmasti he saavat nekin vero vähennykseen ja muuta potaskaa! ikävä vain ettei teillä porvareilla ole näyttöä edelleenkään väitteidenne tueksi esittää koska se väitteenne on illuusiota:) ja taas jopa vieläkin te jaksatte jauhaa tuota ikiaikaista lauluanne duunarien veromarkoilla tuotetusta kalliista ruosta siitä te osaatte kitistä kun ette osaa ottaa selvää todellisista asioita.Teidän ihan omat edustajanne siellä kokoomuksessa niinistö ja itälä ja sdp läisethän ne haluavat ruoan hinnan pysyvän korkealla ei maatalous tuottajat saa kuin murto-osan ruoan alkutuotannosta että ota selvää ennenkuin pölötät puuta heinää,on suorastaan lottovoitto sdp lle ja kokoomukselle että heidän kannattajansa ovat niin tyhmiä etteivät he osaa ottaa asioita selvää kun heille syötetään suodatettua tietoa jota ei tarvitse miettiä ja mihin se duunari tarvii aivoja? ei mihinkään heille rittää se että tekee tunnit täyteen ja käy kaupassa ostamassa taivaasta pudonnutta ruokaa sekä istumassa kalja tuopin ääressä ja kuuntelee salea.Sehän on unelma äänestäjä joka ei vaivaudu ottanmaan selvää asioista.
- Viennin ammattilaine
varma.kosto kirjoitti:
Monilla maatalouden tuotantoaloilla on suuri ylituotanto! Miksi saneeraus ei toimi. Samoin kuin teollisuudessa. Veronmaksajat maksaa vientituet ja ylituotannon.! Maanviljelijät ei ota vastuuta mistään.
On helppo ylvästellä pihassa seisovasta merusta, kun veronmaksajat hoitaa viennin ja markkinoinnin
tuottajien puolesta! Venäj'än rajalla on kilometrien rekkajonojo viemässä elintarvikkeita, jotka on tuotettu duunarien veromarkoilla ja korkeilla elintarvikkeiden hinnoilla. Samat elintarvikkeet saa Venäjältä ja Virosta lähes puoleen hintaan, millä niitä myydään Suomessa! Tämä osoittaa kuin mädännäinen kepujohtoinen hallitus meillä on! Kun vielä kepu pakottaa lämmityksen hoitamaan metsiensä risuilla, niin
elämmekö enää kapitalistisessä maassa, vai korptoituneessa KEPULANDIASSA!Venäjältä saadaan parempi hinta,Suomessa hinnan korkeus johtuu kaupan korkeasta katteesta.
- häkkikanalat
varma.kosto kirjoitti:
Monilla maatalouden tuotantoaloilla on suuri ylituotanto! Miksi saneeraus ei toimi. Samoin kuin teollisuudessa. Veronmaksajat maksaa vientituet ja ylituotannon.! Maanviljelijät ei ota vastuuta mistään.
On helppo ylvästellä pihassa seisovasta merusta, kun veronmaksajat hoitaa viennin ja markkinoinnin
tuottajien puolesta! Venäj'än rajalla on kilometrien rekkajonojo viemässä elintarvikkeita, jotka on tuotettu duunarien veromarkoilla ja korkeilla elintarvikkeiden hinnoilla. Samat elintarvikkeet saa Venäjältä ja Virosta lähes puoleen hintaan, millä niitä myydään Suomessa! Tämä osoittaa kuin mädännäinen kepujohtoinen hallitus meillä on! Kun vielä kepu pakottaa lämmityksen hoitamaan metsiensä risuilla, niin
elämmekö enää kapitalistisessä maassa, vai korptoituneessa KEPULANDIASSA!Nyt sentään pääsiäisemunta joutuivat saneeraukseen. siis 2012.
- Entinen paperimies
5000 euroa maksamme vuodessa MELA-maksua,osa siitä on lomituskustannuksia,sijaisapu on maksullista,vaikka emme saaneet
vaikka itse olin sairaalassa ja emäntä 100% työkyvyttömyys jalka paketissa
työtapaturman johdosta.On mielekkäämpää olla kortistossa kuin mennä
likaisiin ja raskaisiin sijaisapulomittajaksi hommiin.Ei löydy työn tekijöitä.
itse kun ennen työskentelin paperiteollisuudessa duunarina edut olivat
mahtavat nykyiseen verrattuna.- Huonosti on asiat
Mela-maksu on eläkemaksua. Lomituskustannukset maksetaan täysimääräisesti valtion sosiaali- ja terveysbudjetista, sen voit tarkistaa valtion tulo- ja menoarviosta. Sijaisapua ei saa, jos toinen yrittäjä pystyy hoitamaan tilan yksinkin ja se on ihan oikein. Ja totta vieköön, sijaisapu on maksullista, mutta unohdit mainita, että laskun voit vähentää yrityksesi verotuksessa. Ja senkin unohdit mainita, että saat maksettua laskun sairaspäivärahalla, jonka Kela sinulle maksaa sairausajalta, ja jää vielä kyhnyä yli. Ja lisäksi jää tietysti yrityksen tuotto, jonka valtion kustantama lomittaja on sinulle työllään tehnyt. Että ei pitäisi olla valittamista :)
- talousduunari
Taitaa Nalle sittekin olla oikeassa. Enemmistön diktatuuri
vie meidät taloudelliseen turmioon.
Esimerkkinä mm. sak:n älyttömät vaatimukset! - Aina ylös yrittää
Kepu on tyypillinen tukiaispuolue. Aina pitää saada muualta rahansiirtoja ja silti itse huudella kukkona tunkiolla. Niin näissä maatalouslomitus ja -eläkeasioissakin.
Suomen valtio eli kansa maksaa lopulta nekin laskut, vaikka kuulemma maatalousväki YRITTÄJIÄ ovatkin. - Parasiitit tappaa!
Totuushan on, että kun K-ryhmä eli Keskusta ja Kokoomus ovat olleet pitkään vallassa, niin markat ja myöhemmin eurot on jaettu sulle-mulle-periaattella. Niinpä työläisille on jäänyt todellakin vain maksajan osa. Yrittäjien verotusta on kevennetty, pääomatuloverotus todella matala, samoin yhteisövero, yritysten korkojen vähennysoikeutta ei ole rajoitettu millään tavalla (minkä takia ulkomaiset yritykset eivät maksa veroja maahan juuri ollenkaan) ja on vaikka mitä muitakin näppäriä veronkiertosysteemeitä. Maatalousyrityksille sitten annettin näistä vastalahjaksi mahtavat tuet sekä ilmainen maatalouslomitus, joka perkele vieköön maksetaan vielä hävyttömällä tavalla valtion sosiaali- ja terveysvaroista!
Samaan aikaan maaseudulta hävitettiin postit, poliisit, verovirastot. Nyt hävitetään hiljalleen Kelan ja työvoimahallinnon palvelut. Ja tietysti palveluiden mukana menevät ne tärkeimmät, työpaikat. Mielenterveyspalvelut ajettiin alas, samoin kodinhoitopalvelut, ja nämä viimeksimainitut nimenomaan samaan aikaan, kun maatalouslomitusta massiivisesti kehitettiin. Verotuksesta poistettiin lapsivähennykset jo aikaa sitten ja nyt menevät kilometrikorvaukset. Työssäkäyntialuetta on kuitenkin laajennettu niin, että nyt on käytävä töissä 80 km säteellä. No siinäpä sitä jääkin käteen melkoinen omaisuus, kun palkat ei ole nousseet kunnolla enää vuosikausiin, mutta auton kulut kyllä ovat, polttoaineen hinta varsinkin.
Milloinka tavallinen kansa on saanut tarpeekseen? Minä vaan kysyn.- Opri
Ja miten ne lomaoikeudet on saavutettu?...Lomittajilta viety vapaapäivät...ilta, lauantai..sunnuntaikorvaukset. 5 viikoa töitä ja kustanuuksia. 3 viikolta palkka. Eli 2 viikkoa talkoilla. Hienoa Jyty ja maatalouslomittajat ry!!! Sillähän ei tetysti ole merkitystä, että kepu ja kok. halitsee jytyä?
- Paavo Liponen
Sosialidemokratia on yhteiskunnan syöpä!
Sosialismi on rikos ihmiskuntaa kohtaan!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole482529Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742527Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732392Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.672190Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321897Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1051749Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko231205Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71044Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411035Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön59952