Tupakoinnin vastainen salaliitto.

North State

Tänään sitten hallitus julisti, että Suomesta tehdään maailman ensimmäinen täysin savuton maa lakkauttamalla tupakanpoltto vähin erin. Kun Paavo Lipponen oli käynyt Bilderbergin kokouksessa, hän pian sen jälkeen v. 2006 ilmoitti, että "hänen mielestään" Suomessa pitäisi kieltää tupakointi v. 2040 mennessä.

Kirjoitin silloin nettiin, että se ei ole Lipposen oma idea, eikä pelkkä ehdotus, vaan päätös, jonka bilderbergiläiset ovat jo tehneet - se tullaan toteuttamaan. Lipponen vain laitettiin vihjaisemaan asiasta ja totuttamaan kansaa ajatukseen.
http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2006/12/lipponen_kieltaisi_tupakan_myynnin_223508.html

Lipponen on sosialisti, mutta Suomen nykyinen porvarihallitus on hänen kanssaan täsmälleen samalla linjalla. Sekin jo osoittaa, että hallisevatpa Suomea sosialistit tai porvarit, he ovat pelkkiä nukkehallituksen jäseniä. Mitä EU:n johdon bilderbergiläiset ja heidän päällikkönsä illuministit sanelevat, se toteutetaan, olipa vallassa muodollisesti oikea tahi vasen blokki.

Minkä takia sitten tupakointi halutaan kieltää? Tuskinpa maailman kansojen tappamista suunnittelevat illuministit oikeasti ovat huolissaan keuhkosyövästä. Rohkenepa epäillä, että passiivinen tupakointi eli pieni määrä tupakansavua vahvistaa lasten immuniteettia ja tekee heistä vastustuskykyisiä erilaisille myrkyille.

Itse kasvoin tupakoivien vanhempien lapsena, ja olen aina ollut terve kuin pukki (nyt 50 v.) Omat lapseni ovat kasvaneet minun tupakoidessani sisällä, ja he ovat pienestä pitäen olleet harvinaisen terveitä. Lisäksi tunnen useita muitakin tupakoivien lapsia, joilla on nykyiseen maailmanaikaan nähden harvinaisen hyvä terveys.

Tupakansavussa täytyy olla jokin terveyttä suojaava ainesosa, joka pieninä annoksina toimii. Siinä syy, miksi Suomi, EU, Bilderberg ja viime kädessä illuministit haluavat kieltää tupakoinnin! He haluavat heikkoja, hauraita ja helposti sairastuvia alamaisia, joita on helppo kontrolloida. Ei AIDS:in levittäminen ole ainoa keino heikentää immuniteettijärjestelmää. Passiivisen tupakoinnin lopettaminen on toinen.

41

904

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Parveketupakointiin kyllästynyt

      Kerrankin olen samaa mieltä Bilderbergin kanssa. Toivon lämpimästi tupakanpolton lopettamista koko Suomesta.

    • kgfhj

      vaihtoehto voisi olla se, että tupakka on psykoaktiivinen aine, joka vaikuttaa tajuntaan ns. laajentavasti, joka edesauttaa meditatiivisen mielentilan syntyä ja tämän mielentilan seurauksena ihminen ei enää ole niin talutettavissa kuin muuten. Tämä taas ei valtaapitäville sovi, sillä hehän tunnetusti haluavat helposti ohjattavissa olevia lampaita. Mutta toisaalta savukkeisiin lisätään kaiken näköistä moskaa, joka on pääasiallinen syy siihen, että jotkut sairastuvat erinäisiin tupakasta johtuviin sairauksiin. Mutta tupakka itsessään on puhdasta, joka ei aiheuta mitään sairauksia, päinvastoin, se on erittäin hyödyllinen kasvi. Ei ihme, että intiaanit pitävät sitä pyhänä ja toisaalta ei ihme, että tietyt tahot haluavat kieltää sen...

    • mietin vaan

      lääkärissä kutakuinkin kielletään tupakointi, raskauden aikana..Siksikö että sikiö ei vaurioituisi,vai siksi että altistuma ennen syntymää , on erittäin tehokas immuniteetin kehittäjä??

      • North State

        Tupakointi raskaana ollessa on nykyään "kiellettyä". Kukaanhan ei sitä kuitenkaan voi oikeasti kontrolloida. Kun äitini odotti minua, hän poltti KAKSI ASKIA VIHREÄÄ NORTTIA PÄIVÄSSÄ (harva nykyään edes tietää, mitä on Vihreä Nortti). Nyt, 50 vuotta myöhemmin, olen extremeterve ja vailla sairauksia.


      • .,.
        North State kirjoitti:

        Tupakointi raskaana ollessa on nykyään "kiellettyä". Kukaanhan ei sitä kuitenkaan voi oikeasti kontrolloida. Kun äitini odotti minua, hän poltti KAKSI ASKIA VIHREÄÄ NORTTIA PÄIVÄSSÄ (harva nykyään edes tietää, mitä on Vihreä Nortti). Nyt, 50 vuotta myöhemmin, olen extremeterve ja vailla sairauksia.

        Onhan sinulla tuo vaikea mielisairaus, josta viestisikin kertoo.
        Et siis ihan terveenä ole säilynyt. Sitä paitsi, meidän kaikkien onneksi, sinä et elä enää paljoa yli kymmentä vuotta.


      • North State
        .,. kirjoitti:

        Onhan sinulla tuo vaikea mielisairaus, josta viestisikin kertoo.
        Et siis ihan terveenä ole säilynyt. Sitä paitsi, meidän kaikkien onneksi, sinä et elä enää paljoa yli kymmentä vuotta.

        Voin ilokseni kertoa, että ne psykologiset testit, joita olen työnhaun yhteydessä läpikäynyt, kertovat minun olevan harvinaisen täyspäinen ja henkisesti terve. Joten olepa hyvä ja imaise munaa. Isoa. Mustaa.


      • lkjoiu
        North State kirjoitti:

        Voin ilokseni kertoa, että ne psykologiset testit, joita olen työnhaun yhteydessä läpikäynyt, kertovat minun olevan harvinaisen täyspäinen ja henkisesti terve. Joten olepa hyvä ja imaise munaa. Isoa. Mustaa.

        saanut työpaikkaa. Mistähän mahtaa johtua.....


      • North State
        lkjoiu kirjoitti:

        saanut työpaikkaa. Mistähän mahtaa johtua.....

        Kun hakee kahteen paikkaan, saa myöntävän vastauksen kummastakin ja valitsee toisen niistä, niin silloin ei voi olla kahdessa työssä yhtä aikaa.


      • .,.,.,
        North State kirjoitti:

        Kun hakee kahteen paikkaan, saa myöntävän vastauksen kummastakin ja valitsee toisen niistä, niin silloin ei voi olla kahdessa työssä yhtä aikaa.

        Ethän sinä missään työssä ole - älä nyt puhu paskaa. Sairauseläkkellä päästäsi. Kehut olevasi terve, mutta suonet niin tukossa, että et saa kilometriä juostua.

        Niin tyhmä ihminen ettei ymmärrä olla tupakoimatta ei tänä päivänä oikein töitä saa. Työkyvyttömyyseläke on USEIMPIEN tulonlähde.


      • DarkNinjaHiiri
        .,.,., kirjoitti:

        Ethän sinä missään työssä ole - älä nyt puhu paskaa. Sairauseläkkellä päästäsi. Kehut olevasi terve, mutta suonet niin tukossa, että et saa kilometriä juostua.

        Niin tyhmä ihminen ettei ymmärrä olla tupakoimatta ei tänä päivänä oikein töitä saa. Työkyvyttömyyseläke on USEIMPIEN tulonlähde.

        Moniko edesmennyt sotaveteraani veti tupakkia? Monikin porskuttaa yhä tuolla norttihuulessa ja sen kieltäminen heiltä vie heidän viimeisenkin elämänhalunsa. Tupakan sisältämä nikotiinin addiktio potentiaali on heroiinin luokkaa joten niihin vieroitusoireisiin voi kuolla ihan fyysisestikkin.

        Perkele jos on eläkeikään elänyt ja tietää että lähtö on lähellä niin sitten tulee joku yliopistohumaani sanomaan että nyt et polta niin...


      • -.,,.-
        North State kirjoitti:

        Kun hakee kahteen paikkaan, saa myöntävän vastauksen kummastakin ja valitsee toisen niistä, niin silloin ei voi olla kahdessa työssä yhtä aikaa.

        ##Voi sinua!
        Kun hakee kahteen paikkaan, saa myöntävän vastauksen kummastakin ja valitsee toisen niistä, niin silloin ei voi olla kahdessa työssä yhtä aikaa.###

        JAA!
        JA NYT ET SITTEN OSANNUT PÄÄTTÄÄ KUMMAN OTAT?


    • Keuhkovammainen

      Sinullapa kävi tuuri. Minäkin kasvoin tupakoivien vanhempien lapsena, olin noin puolet lapsuudestani sairaalassa keuhkokuumeessa tai keuhkoputkentulehduksessa ja muissa keuhkosairauksissa. Sairaalassa aina paranin ja kas` kummaa kun tulin tupakoivaan kotiin tulin sairaaksi parissa viikossa. Tästä kaikesta seurauksena keuhkoni vaurioituivat pysyvästi ja jouduin sairaseläkkeelle 40 vuotiaana, jo 20 metrin matkan kävely tasamaalla hengästyttää, en tule paranemaan koskaan. Tupakoinnissa ja passiivisessa tupakoinnissa ei ole mitään hyvää, se on varma se! Järkee toivoisin edes hiukan näihin kirjoituksiin.

      • .......

        asuntonne homeongelmista. Tupakointi ei aiheuta tuollaista


    • Okkipzeks

      Tahkoaa käsittämättömiä summia rahaa myymällä tupakkatuotteita ja terveyspalveluita tupakoinnin aiheuttamien vaivojen hoitoon haluavat lopettaa rahantulon.

      Kyllä, uskottava salaliitto.

      Miksi muuten NWO joka haluaa TAPPAA salkkisten mukaan ison osan kansaa lopettaisi kansaa tappavan harrastuksen? Sauhuttajat tekee sen vielä tapaaehtoisesti tietäen että kuolema korjaa.

      • Siitä pitäisi aloittaa. En tunne ketään joka olisi kuollut tupakan takia. Tunnen useita jota viina on vienyt.
        Ei kukaan ole tupakan takia saanut lopputiliä, avioeroa,asuntoa, puukkoa kylkeen, menettänyt ystävät, sukulaiset, peloittelee lapsia, hakkaa vaimoa / miestä. Halveksii itseään, varastaa, valehtelee ja syyllistää toisia. Viinan takia on.
        Tupakka on paras ja nopeimmin vaikuttava spyykeen, hermostoon ja rauhoittaa heti -> taidan lähteä nortille.


      • joo.
        maagikko kirjoitti:

        Siitä pitäisi aloittaa. En tunne ketään joka olisi kuollut tupakan takia. Tunnen useita jota viina on vienyt.
        Ei kukaan ole tupakan takia saanut lopputiliä, avioeroa,asuntoa, puukkoa kylkeen, menettänyt ystävät, sukulaiset, peloittelee lapsia, hakkaa vaimoa / miestä. Halveksii itseään, varastaa, valehtelee ja syyllistää toisia. Viinan takia on.
        Tupakka on paras ja nopeimmin vaikuttava spyykeen, hermostoon ja rauhoittaa heti -> taidan lähteä nortille.

        "En tunne ketään joka olisi kuollut tupakan takia. "....

        1. Montako kuollutta tunnet (suomen 5 miljoonasta/ maailman 6 mrdstä)
        2. Mistä tiedät, mitkä seikat vaikuttivat tuntemiesi kuolemiseen
        3. eikö terveys kiinnosta sinua lainkaan!? Vain kuoleminen....?


        vaikka mitä väliä sillä on - olet ailti todella holmä


    • paavo lipalakki

      eipä uskoisi paavosta, että päästäisi suustaan tuollasia sammakoita. osansa taitaa olla sillä, että pave kärytteli aikanaan ihan omin nokkineen.

      jos esim. savukkeiden valmistus kielletään, mitä seuraakaan? koko miljardibisnes siirtyy rikollisten käsiin.
      tarkoituksena tuskin on lopettaa kansalaisten käryttely.

      eikä bilderbergin porukkaa kiinnosta kenenkään terveys, vaan raha. koko paskasakkihan on pelkkiä rikollisia, jotka tulisivat hyötymään tupakkateollisuuden alasajosta.

      p.s. itse harrastan tupakointia. enkä lopeta sitä kenenkään käskystä.

      • tapettu.

        Kun illut ovat tappaneet kaikki maailman ihmiset, miten he voivat enää käyttää rahaa, kun ei ole ketään valmistamassa tuotteita, ostamassa tai myymässä?


    • Mall.

      menthol.

    • savuton.

      tupakan vastaiseen salaliittoon. Julkiliitossa olen jo ikäni ollutkin.

      Tupakoijat ovat tyhmiä ja itsekkäitä ihmisiä ja haisevat pahalle.
      Meillä ei oteta tupakoijaa töihin lainkaan. Hähhää!
      Minä en tupakoijan kanssa ole tekemisissä, kun mahdollista.
      Kannata systeemiä, jossa tupakoijaa avoimesti halveksitaan;
      - katsotaan pitkään
      - vältellään
      - moititaan
      - arvostellaan
      Tupakoijaa saa vapaasti työpaikkakiusata

      Ai moksikö? No jos/kun muu ei tehoa...

      • puuuuuh

        elä ja anna toisten kuolla, ni pääset tosta hermojas raastavasta onkelmasta eroon.
        tai ota ne aamulääkkeet säännällisemmin.


      • näin on näreet
        puuuuuh kirjoitti:

        elä ja anna toisten kuolla, ni pääset tosta hermojas raastavasta onkelmasta eroon.
        tai ota ne aamulääkkeet säännällisemmin.

        Tupakoijat ovat silti tyhmiä ja itsekkäitä ihmisiä ja haisevat pahalle.
        Meille ei oteta tupakoijaa töihin lainkaan. Hähhää!
        Minä en tupakoijan kanssa ole tekemisissä, jos vain mahdollista - ja lähes aina on.
        Kannata systeemiä, jossa tupakoijaa avoimesti halveksitaan;
        - katsotaan pitkään
        - vältellään
        - moititaan
        - arvostellaan
        Tupakoijaa saa vapaasti työpaikkakiusata

        Ai miksikö? No jos/kun muu ei tehoa... Muuta en itse asiassa vaadi, kuin että tupakoijat eivät pakottaisi toisia ihmisiä tupakoimaan kanssaan. Polttaisivat niin, että pitävät sisäänsä vetämät savut sisällään, niin kaikki olisi hyvin - ja tietysti että he ostaisivat verenpainelääkkensä omilla rahoillaan samoin kuin maksavat sepelvaltimoleikkauksesna itse. Samat sanat lihaville.

        Kannata systeemiä, jossa lihavaa avoimesti halveksitaan;
        - katsotaan pitkään
        - vältellään
        - moititaan
        - arvostellaan
        Lihavaa saa vapaasti työpaikkakiusata

        lihavuus on AINA itseaiheutettua!


      • puuuuuh kirjoitti:

        elä ja anna toisten kuolla, ni pääset tosta hermojas raastavasta onkelmasta eroon.
        tai ota ne aamulääkkeet säännällisemmin.

        Tupakointi voidaan sallia vain jos kaikki savun pitää sisällään eikä puhaltele sitä muiden harmiksi.

        Tupakoinnilla ei ole osoitettu mitään todellisia hyödyllisiä vaikutuksia joten se on vain isojen poikien TUTTI.


    • qaz wsx

      tustainen

    • Goeppels
    • kuallu

      mä oon sillo jo kuallu

    • Heikki1234

      että tupakassa on noin neljää tuhatta eri ainesosaa, jotka vapautuvat savun mukana. Yksi näistä ainesosista on formaldehydi. Itse olen allerginen tälle aineelle. Niinpä haistaessani tupakansavua saan välittömästi allergisen reaktion. Iho kuivuu, alkaa kutista ja halkeilla. Suunpielet menevät rikki ja tulevat verestäviksi. Nivelet tulehtuvat, tulevat kipeiksi ja alkavat naksua. Ja tämä siis tapahtuu joka kerta kun joudun haistamaan tupakanhajua, rappukäytävässä, bussissa, kaupan kassajonossa... Onko mielestäsi oikein, että joudun päivittäin kärsimään syyttömänä toisten ihmisten tekemisistä? En minäkään häiritse tupakoitsijoita. Lähtökohta kun on se, että kukaan ei synny sätkä suussa. Se ei ole kellekään tarpeellista eikä siitä ole mitään hyötyä - haittaa kylläkin.

      • terve viisas

        Tupakan vastaista salaliittoa ei ole. Se on täysin avoin kamppanja ja on jatkunut jo puoli vuosisataa. Nyt vain on aika koventaa otteita.

        Vain heikot ihmiset, luuserit, jotka tarvitsevat jotain itsetehostusta, ryhtyvät tupakoimaan. Selkärangattomat, heikot luuserit eivät myöskään pysty lopettamaan tupakointia.
        Tyhmimmät heistä (enemmistö) eivät kykene ymmärtämään kyttäytyvänsä itsetuhoisesti.
        Itsekkäät heistä (lähes kaikki) eivät tunnusta toisten oikeutta olla tupakoimatta.

        Siis selkärangattomat, tyhmät ja itsekkäät luuserit ovat saaneet kohtalaisen vapaasti terrorisoida ympäristöään ja lähimmäisiään. Heillä on ollut mahdollisuus kasvaa sivistyneesti käyttäytyviksi, toiset huomioiviksi ihmisiksi, mutta piittaamattomuus on sen estänyt. Nyt sitten on käytettävä "isän kättä".

        Luonnon valintaa ajatellen on sääli, että tupakoinnista aiheutuvat sairaudet tappavat vasta näiden yksilöiden jo lisäännyttyä.

        Juopot kerätään pois kadulta oman etunsa vuoksi, mutta myös, koska heidän katselemisensa on toisista ällöä.
        Miksi tupakoivia ei kerätä kadulta ja edesauteta terveenä pysymistä ja koska senkin katseleminen ja haisteleminen on ällöä?

        Viattomien sivullisten terveyttä uhkaavat juopot kerätään pois kadulta.
        Miksi viattomien sivullisten terveyttä uhkaavia tupakoijia ei kerätä kadulta?

        Tätä epäkohtaa ollaan korjaamassa.


      • DarkNinjaHiiri
        terve viisas kirjoitti:

        Tupakan vastaista salaliittoa ei ole. Se on täysin avoin kamppanja ja on jatkunut jo puoli vuosisataa. Nyt vain on aika koventaa otteita.

        Vain heikot ihmiset, luuserit, jotka tarvitsevat jotain itsetehostusta, ryhtyvät tupakoimaan. Selkärangattomat, heikot luuserit eivät myöskään pysty lopettamaan tupakointia.
        Tyhmimmät heistä (enemmistö) eivät kykene ymmärtämään kyttäytyvänsä itsetuhoisesti.
        Itsekkäät heistä (lähes kaikki) eivät tunnusta toisten oikeutta olla tupakoimatta.

        Siis selkärangattomat, tyhmät ja itsekkäät luuserit ovat saaneet kohtalaisen vapaasti terrorisoida ympäristöään ja lähimmäisiään. Heillä on ollut mahdollisuus kasvaa sivistyneesti käyttäytyviksi, toiset huomioiviksi ihmisiksi, mutta piittaamattomuus on sen estänyt. Nyt sitten on käytettävä "isän kättä".

        Luonnon valintaa ajatellen on sääli, että tupakoinnista aiheutuvat sairaudet tappavat vasta näiden yksilöiden jo lisäännyttyä.

        Juopot kerätään pois kadulta oman etunsa vuoksi, mutta myös, koska heidän katselemisensa on toisista ällöä.
        Miksi tupakoivia ei kerätä kadulta ja edesauteta terveenä pysymistä ja koska senkin katseleminen ja haisteleminen on ällöä?

        Viattomien sivullisten terveyttä uhkaavat juopot kerätään pois kadulta.
        Miksi viattomien sivullisten terveyttä uhkaavia tupakoijia ei kerätä kadulta?

        Tätä epäkohtaa ollaan korjaamassa.

        Esimerkiksi haisevaluuserijuoppo Sauli Niinistö polttaa tupakkia.


    • Avaruusolio XYB

      Otetaan putken pätkä, sytytetään se tulee ja tungetaan suuhun. Miettikää nyt herran jestas sentään, "aikuiset" "ihmiset"...

    • DarkNinjaHiiri

      Tupakoitsijat tulevat halvemmaksi jos kuolevat 60 vuotiaina eivätkä rasita pitkäikäissaurauksillaan terveydenhuoltoa 80 vuotiaiksi. Lisäksi 40 vuotta tupakoinut on varmasti maksanut veroja joilla on maksanut terveydenhuoltonsa kaksinkertaisesti takaisin.
      Ainut syy miksi tupakointi halutaan kieltää on "mukamas paremmuuden tunne" jota voidaan kukkahattutätien tekopyhyydeksi kutsua. Laajemmassa skaalassa halutaan estää Kannabiksen (lähes syöpävaarattoman päihteen) dekriminalisointi demonisoimalla savun hengittäminen.

      Kohtuuttoman kallista noitavainoa. Sen kyllä ymmärrän että savuton ei halua haistella tupakansavua ja jotkut ovat sille jopa (yleensä psykologisista syistä) yliherkkiä. Ravintolatyöntekijän ammattiin kuuluu ottaa työn vaatimat riskit ja ominaisuudet, aivan kuten fyysisissä töissä kuuluu vitutuksen ja väsymyksen ominaisuus.

      Baariin mennään polttamaan tupakkia ja ryyppäämään. Miksei voi olla savullisia ja savuttomia baareja??? Holhousta ja kyttäystä ja kyykyttämistä. Viro nostaa tupakin hintaa koska on tehty diili että jokainen maa pitäköön tupakkiveronsa. Eihän suomalaiset verorahat voi nyt Viroon mennä joten nostappa veroja jooko? Samalla luodaan keinotekoiset EU:n vastaiset tuontirajoitukset ja tullit... joidenka poistumisen perusteella Suomalainen kansa huijattiin Äänestämään Kyllä. Koskee myös alkoholia, muistattehan?

      Jotkut haluavat ettei kukaan polttaisi tupakkia. Toiveen toteutettua jäisi valtava bisnes logiikkaketjuineen, maatalouksineen, kauppoineen ja varsin VEROINEEN saamatta = Lommo budjetissa = Keksitään uusia veroja tai nostetaan tai leikataan hyvinvointipalveluja tai kulttuurin rahoitusta.

      Ei tarvi polttaa sitä tupakkia mutta jos haluat niin polta.

      Puhuin nyt lähinnä talouden ja yhteiskunnan kannalta joten turha alkaa lässyttämään siitä rahalla mittaamottamasta henkisestä kärsimyksestä jota (itse aiheutettu) syöpäpotilas aiheuttaa lähimmäisilleen. USA:n meininki jättimäisine joukkokanteineen voidaan jo unohtaa koska kaikki tietävät että tupakoitsija ei ole sen kovempi jätkä kuin muutkaan ja se aiheuttaa sairauksia.

      Ruotsille kunniaa nuuskan pitämisestä kaupoissa. Älkää myykö kruunuanne ;)

      • ...

        "Baariin mennään polttamaan tupakkia ja ryyppäämään."
        Kuka menee kuka ei. Minä en mene sinne polttamaan tupakkia, eika sinulla ole mitään oikeutta minua pakottaa polttamaan. sinä saat toki polttaa, muttä pidä savut sisälläsi - älä levitä niitä minun hengitettäväkseni.

        Miksi sinulla saa olla itsemäärämisoikeus, jolla saat määrätä minut polttamaan?
        Miksei minulla saa olla itsemäärämisoikeutta olla polttamatta - olla hengittmättä sinun savujasi?

        sinulla on kummallinen käsitys itsemääräämisoikeudesta!?


    • DarkNinjaHiiri

      Työtehokkuuteen vetoaminen on myös perseestä.
      Esimerksiksi toimistötyötä tekevät jotka istuvat 8 tuntia päivässä tietokoneella ja pyörittelevät papereita Tarvitsevat sen 7 min breikin tasatunnein jotta vireystila pysyy yllä jota kautta työtehokkuus nousee. Vähintään 1,5 tunnin kohdalla vireystila laskee alkaa tulemaan virheitä teidän työvuorolistaan ja palkkalaskelmiin.

      Esim näin: 9 töihin 10 tupakki 11-12 ruokatunti 13 tupakki 14 kahvit 15 tupakki 16 kotiin. Eli 20 minuuttia kului kallista työ-aikaa palkanmaksajan kukkarosta jolloin puhuttiin paskaa ja haistiin pahalle MUTTA loppuaika olikin tehokasta työaikaa jolloin tehtiin töitä purkka suussa eikä puhuttu paskaa.

      • Työ olisi

        Jos pitäisi edelleen sen tauon mutta ei sinä aikana vetäisi keuhkoja ja verisuonistoa (aivojakin siis) täyteen häkää vaan puhdasta happea.

        Mietis sitä.


      • DarkNinjaHiiri
        Työ olisi kirjoitti:

        Jos pitäisi edelleen sen tauon mutta ei sinä aikana vetäisi keuhkoja ja verisuonistoa (aivojakin siis) täyteen häkää vaan puhdasta happea.

        Mietis sitä.

        Mene sinä jumppaamaan.
        Jos perustan firman niin en palkaa kuin tupakoitsijoita mutta se on varmaan laitonta :(


    • retard11

      Minusta tupakointi pitäisi kieltää koko Aurinkokunassa koska tupakka haisee niin saatanan pahalta.

    • ketjuröökaaja

      Itse olen 34 vuotias ja röökannut 12 vuotiaasta melko paljon.
      Olen poikkeuksellisen terve, en sairasta flunssia, mahatauteja, päänsärkyä, allergioita tai muutakaan. En ole ollut poissa töistä sairauden takia kuin 5 päivää viimeisen 16 vuoden aikana (tällöin olin koko viikon pois putkeen influenssan takia).

      Ei ole provo, eikä kiinnostaisi tällaisen asian takia provoillakaan. Sairastelen yksinkertaisesti erittäin harvoin. Luulisi kyllä olevan päinvastoin, ainakin julkise mielipiteen perusteella.

      • Tapaa eläisit

        Esimerkiksi 100 vuotiaaksi on todennäköistä että polttamatta olisit elänyt 20 vuotta kauemmin.


      • ...

        Siis kehuskelet sillä, että olet vielä 34 -vuotiaana terve, vaikka tupakoit!?
        Totta vitussa 34 -vuotiaan pitää olle terve - ja 46 vuotiaan ja 56 vuotiaankin!

        56 -vuotiaita terveitä tupakoijia taas ei enää ole. Etkä tule olemaan sinäkään enää silloin. tunnen 76 -vuotiaita terveitä ihmisiä, mutta en tunne yhtään tupakoivaa tervettä 76 -vuotiasta!

        Vähän suhteellisuudentajua!


    • ROCKEFELLER

      puhuu väestön vähentämisestä maapallolla.

      __-

      Sinun kontrolloitu mielesi. - Me johdamme Hollywoodia. Sellaiset elokuvat kuten Terminator ja Armageddon sekä monet muut luotiin yksinkertaisesti siksi että sinä ajattelisit meidän haluamallamme tavalla. Sinut on ohjelmoitu pitämään väkivallasta, niin että sitten kun me lähetämme sinut tappamaan joitakin pahoja ihmisiä, sinä tottelet mielelläsi.

      Me olemme tuoneet väkivaltaisia toimintapelejä ostoskeskuksiisi valmistellaksemme sinun lastesi mielet sodan taiteeseen. Me olemme panneet sinut näkemään armeijamme ja poliisimme hyvinä osapuolina ja altistaneet sinut asioille jotka olivat mahdottomia vain muutama vuosikymmen sitten. Meidän taiteelliset ohjelmamme, kaikki on suunniteltu jotta sinä alistuisit ja jopa auttaisit Uuden maailmanjärjestyksen luomisessa.

      Star Trek, ja muut luomukset ovat opettaneet sinut yksinkertaisesti tottelemaan uusien kansainvälisten vallanpitäjien antamia ohjeita. Te typerät ihmiset, te ajattelette että teitä viihdytettiin, kun teitä itse asiassa koulutettiin. Uskaltaisinko minä käyttää sanoja "aivopesu" tai "mielenhallinta".

      http://05071953.puheenvuoro.uusisuomi.fi/82546-illuminaatit-tulevat-oletko-valmis
      http://www.wearechange.org/?p=3528&lang=fi
      http://piho.ajatukseni.net/2008/12/17/illuminaatit-ja-saatana-maailman-todelliset-hallitsijat/
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/3476727
      http://dome.fi/elokuvat/artikkelit/viikon-valio-911-hidden-in-hollywood

    • Meditaation/Jooga &

      Rakkaus ovat avaimenne.

      Viinaa taas ei kannata kieltää vaikka vaarallisin päihde onkin, varsinkin jos katsotaan puhtaasti sitä faktaa kuinka moni menehtyy viinaan päivittäin. Koska viina on niitä harvoja päihteitä mitkä itseasiassa supistavat tajuntaa, vaikka kännissä se ei siltä tunnu.

      Tupakan psykoaktiivisista aineista en tiedä sen enempää, mutta esimerkiksi kannabis on juurikin tämän takia laitonta. Lähes kaikkien meditaatiota harrastavien yksi suuri tavoite on saada kolmassilmä eli otsachakra avattua. Tietämättömät liittävät tämän kolmannen silmän vain luciferiin tai illuminaattiin(juurikin se sama silmä joka on siellä pyramidin huipulla, eli ns Horuksen silmä)

      Tämä otsachakra on siis erittäin tärkeä saada auki, valaistumisen kannalta välttämätön. Se on asia jota ei voi tarkoin kuvailla sillä se pitää kokea ja suosittelen että pyritte kokemaan sen vielä jonakin päivänä. Kannabis voi toimia oikotienä otsachakran avaamiseen, ja eliitti tietää sen.
      Elämme kollektiivisen tietoisuuden kasvun aikaa, ja eliitti pelkää mitä heille tulee tapahtumaan jos me sosiaalisen ohjelmoinnin orjat alamme herätä massoittain unestamme.

      Tämä viesti todennäköisesti tullaan poistamaan niinkuin muutkin viestit yleensä tästä samasta aiheesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      88
      2513
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1465
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      83
      1391
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      12
      1206
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      933
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      910
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      102
      791
    8. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      34
      785
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      783
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      706
    Aihe