Tosikertomus palkkatukitöistä

PerskulesSaakutirallas

Olin SPR:llä palkkatukitöissä vuonna 2006, pitivät juuri niin kauan kun saivat korotettua palkkatukea. Työt tein hyvin ja kehuja tuli jatkuvasti. Mutta kun tuo 90%:lla korotettu palkkatuki loppui ja olisi ollut sitä normaalia palkkatukea jäljellä vielä vuosi niin ei jatkaneet työsopimusta. Se sijaa toivottivat tervetulleeksi työelämävalmennukseen, työharjoitteluun, vapaehtoistyöhön yms. palkattomiin töihin milloin vain. Siellä olikin porukka jotka oli olleet ensin vuoden palkkatukitöissä ja sitten olivat toista vuotta "orjatöissä" tehden täsmälleen samaa työtä mistä aikaisemmin oli saaneet palkkaa. Tuollainen homma haiskahtaa jo vaikka miltä!!

SPR:llä on ns. talokohtainen työehtosopimus. Alussa oli työaika 24 h/viikko joka muuttui työnantaja yksipuolisella suullisella ilmoituksella 21h/viikko palkan pysyessä ennallaan, 727 euroa/kk, brutto. Siinä vaiheessa aloin haistaa palaneen käryä ja hommasin kyseisen työehtosopimuksen josta kävi ilmi että palkka oli ollut reilusti alle palkkataulukon alimman palkan, siis työaikaan suhteutettuna. Siis SPR rikkoi omaa tekemäänsä työehtosopimusta.

Työsuhde loppui marraskuussa ja vuosilomaa oli kertynyt 16 päivää jotka työnantaja yritti määrätä pidettäväksi lomana vastoin vuosilomalakia marraskuussa. Vuosilomalain mukaan ei työnantaja voi määrätä pidettäväksi kulumassa olevan lomanmääräytymisvuoden lomaa työsuhteen kestäessä eikä loma ajan (2.5.-30.9) ulkopuolella. Taaskaan asiasta ei sen kummemmin puhuttu vaan loma oli merkitty työvuorolistaan. Vuosilomalain mukaan vuosiloman ajankohta on ilmoitettava kuukautta ennen loman alkamista. Siis kolminkertainen vuosilomalainrikkomus!!

Liiton avulla sain kuitenkin lomat rahana ja palkkarästitkin maksoivat. Kusetusprosentti oli tapauksessani 18% KOKO työsuhteen, n. 8 kk palkkasummasta. Kukahan montaa on tulla tavalla kohdeltu?

Miten voi luottaa enää yhteenkään työnantajaan kun luotettavana pitämäni SPR:kin tekee tuollaista?

28

4208

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PerskulesSaakutirallas

      Taitaa noilla rikkomuksilla olla Työ- ja elinkeinoministeriön ”siunaus”. No mitään virallistahan tuo siunaus ei voi olla ja ainakin Työ- ja elinkeinoministeriössä tietävät tasan tarkkaan mitä kentällä tapahtuu kun kirjoitin sinne kesäkuussa 2008 koska seuraavassa palkkatukipaikassa (K****** kaupunki 2007-2008) oli ihan sama juttu noiden työehtojen ja varsinkin vuosilomalain suhteen. Täsmälleen samat selitykset sielläkin. "Ei oo tiedetty tuota" ja "meillä on tälläset ohjeet". Eivät kyllä kertoneet niiden ohjeiden tekijää, eivätkä huijattujen määrää eikä sitäkään aikovatko jatkossa muuttaa asiat lain mukaisiksi. Syyskuussa 2008 sain Työ- ja elinkeinoministeriöstä vastauksen joka noudatti sekin vanhaa kaavaa:

      "Yhteydenottonne 25.6.2008
      TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN VASTAUS

      Olette ottanut yhteyttä työ- ja elinkeinoministeriöön kertoen työsuhteissanne kokemistanne epäkohdista. Työ- ja elinkeinoministeriö ei ole toimivaltainen arvioimaan yksittäiseen työsuhteeseen liittyviä oikeudellisia tosiseikastoja, joten työ- ja elinkeinoministeriö vastaa tiedusteluunne yleisellä tasolla.
      --- kolme sivua tekstiä ---
      Palkkatuettu työ
      Julkisen työvoimapalvelun tarkoituksena on edistää henkilöiden työllistymistä ensisijaisesti avoimille työmarkkinoille joko suoraan tai koulutuksen avulla. Toissijaisesti työllistymisen tukemiseen voidaan käyttää työllisyysmäärärahoja, joiden myöntämisen edellytyksistä säädetään laissa julkisesta työvoimapalvelusta. Työllistämismäärärahojen avulla pyritään tukemaan erityisesti nuorten, pitkäaikaistyöttömien ja vajaakuntoisten työllistymistä.
      Julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain mukaan työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi työnantajalle voidaan myöntää palkkatukea. Tukea voidaan myöntää sekä toistaiseksi voimassaoleviin työsuhteisiin että määräaikaisiin työsuhteisiin kuitenkin niin, että yritysten osalta määräaikaisuuden perusteella tukea maksetaan vain laissa erikseen säädetyissä tilanteissa.

      Palkkatuella järjestetyn työn tarkoituksena on parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa sekä edistää pitkään työttömänä olleen henkilön pääsemistä avoimille työmarkkinoille.

      Sopivan työpaikan löydyttyä työvoimatoimiston tulee kertoa työnantajalle palkkatuetun työn tavoitteista. Työvoimatoimisto sopii työnantajan ja tuella palkattavan kanssa siitä, millä tavalla tuetulle työlle asetettujen tavoitteiden toteutumista seurataan. Yhdessä sovituista seikoista tehdään merkintä työnhakusuunnitelmaan. Määräaikaisen työn osalta tulisi myös pyrkiä sopimaan siitä, millä tavoin tukijakson jälkeistä työhön sijoittumista tuetaan.

      Palkkatuen myöntämisen edellytyksistä säädetään julkisesta työvoimapalvelusta annetusta laissa. Lain mukaan palkkatukea voidaan myöntää, jos työnantaja sitoutuu maksamaan kyseiseen työsuhteeseen sovellettavan työehtosopimuksen mukaisen palkan tai, jollei sovellettavaa työehtosopimusta ole, tavanomaisen ja kohtuullisen palkan kyseisestä työstä. Lisäksi laissa on säännökset muista palkkatuen myöntämisen edellytyksistä.

      Työvoimatoimisto ei tarkista maksetun palkan suuruuden työehtosopimuksen mukaisuutta, jos työsopimuksessa on maininta työehtosopimuksen mukaisen palkan maksamisesta. Jos alalla ei ole yleissitovaa työehtosopimusta, työvoimatoimisto tarkistaa alan tavanomaisen ja kohtuullisen palkan työsuojelupiiristä. Jos työvoimatoimisto saa jälkikäteen tiedon siitä, että työnantajan maksama palkka ei ole työehtosopimuksen mukainen, sopii työvoimatoimisto palkkatuella palkatun työntekijän kanssa siitä, kumpi osapuoli selvittää palkan oikeellisuuden.
      Jos työntekijä on riitauttanut palkan oikeellisuuden sillä perusteella, että se ei ole sovellettavan työehtosopimuksen mukainen, työvoimatoimisto selvittää, onko työnantaja toiminut vastoin edellä todettua lain säännöstä. Työehtosopimuksen mukaisen palkan maksamatta jättämisestä voi seurata maksetun palkkatuen takaisinperintä
      Työehtosopimusten säännösten valvonnasta vastaavat työsuojeluviranomaiset ja työehtosopimusmääräysten valvonnasta työmarkkinajärjestöt. Työministeriön vuonna 2007 antamien ohjeiden mukaan työntekijä ohjataan ottamaan yhteyttä työsuojelupiirin toimistoon tai ammattiliittoon tilanteissa, joissa on epäselvyyttä sovellettavasta työehtosopimuksesta taikka tavanomaisen ja kohtuullisen palkan määrästä. Kyseisiin tahoihin voi olla yhteydessä myös muissa työsuhteessa ilmenevissä ongelmatilanteissa.

      Päivi Kerminen
      Hallitusneuvos

      Inka Douglas
      Ylitarkastaja"

      Että tämmönen tapaus. Nuo kirjeet, se minun lähettämä ja tämä vastaus on lähetetty tiedoksi suoraan Työ- ja elinkeinoministeriöstä K***** työvoimatoimistoon. Onkohan mitään tapahtunut asiassa sen jälkeen? Epäilen että ei ole.

      Otin asian puheeksi toukokuussa K***** työvoimatoimistossa. Työkkärin ”tädiltä” tuli vastaus vähän liian nopeasti ”En ole kuullutkaan tuosta”. Sen verran minulla tuota ihmistuntemusta on, että ”hätävalheen” tunnistan.

    • Straight outta' comptulan ostari

      Ite olen ollut työharjoitteluissa ja olen nytkin parasta aikaa, mutta vastaavasti hommia en paiski hikihatussa. Vitut, minä vaan teen siellä täällä vähän sinnepäin ja sitten sanon että bye bye, päivä on täys.

      Älkää ikinä olko niin tyhmiä että jollain 8 euron päivärahalla alatte painamaan täysiä päiviä hiki hatussa. Jos pomo uhkailee että tulee potkut niin sitten tulee. Mitä vitun väliä? Pääasia on se että muistat tulla ajoissa paikalle ja et lähde ennenaikojasi pois niin sillä itse työnteolla voi pyyhkiä korkeintaan, HUOM! KORKEINTAAN persereikää. Jos karenssianssi tulee niin sitten vaan uuteen työharjoitteluun leikkimään muka työläistä jne. Kunnon vittuilua vaan takaisin ja sillä siisti.

      Kun totuus on se ettei minulle mitään oikeita kunnon töitä edes haluta järjestää niin vittuako minä tässä alan juoksemaan talutushihnassa. Suositelen samaa asennetta muillekin ja huomaatte heti kuinka vähemmällä murehtimisella pääsee.

      • PerskulesSaakutirallas

        Yleensä noissa harjoittelu ym. orjatyöpaikoissa näkee aika alussa että onko mitään mahdollisuutta työllistyä kyseiseen paikkaan. Eli läskiks vaan ja "löylykauha pomon hanuriin" on oikea asenne. Ei ole mitään järkeä elättää noita loispummuyrittäjiä, niin alhaisia nilviäisiä ne on.

        Mutta kannattaa kyllä kerätä todistusaineistoa noista karenssiuhkailuista, työturvallisuusrikkeistä ja vaikkapa veronkierrosta, tai ihan mistä hyvänsä rikollisista puuhita mitä firmassa tapahtuu, ja noissa loispummifiemoissa kyllä usein ainakin jotain vilunkia tapahtuu. Kännykällä voi ottaa kuvia todisteeksi, äänittää puheita, tai mitä tahansa todisteita löytyy. Orjatyön jälkeen sitten vaan vihjeitä esim. veroviranomaisille tai kenekä viranomaisen toimialaan tuo havaittu filunki kuuluu.

        Sanomattakin on selvää ettei missään laissa tai sopimuksessa lue että noissa orjatyöpaikoissa pitäisi tehdä työtä, ei Calebkaan ole edes väittänyt tollasta. Eli orjuuttaja ei olekkaan se TE-toimisto vaan loipummiyrittäjä joka vaatii tekemään palkatonta orjatyötä ilman työsopimusta. Ilmianto noista orjuuttajista on vähintä mitä voi tehdä.

      • Korruptio on helppoa
        PerskulesSaakutirallas kirjoitti:

        Mistä erottaa korruption?
        Vielä olisi mahdollista kepun saada itselleen seuraavakin pääministerin paikka.
        Lopettamalla pakkoruotsin kannattamisen ja ottamalla kielitaito ja kansainvälistyminen vaaliteemaksi se onnistuisi.
        Oikea kansainvälistyminen, ei se että savimajoista tänne rahdataan väkeä joka ei diskotta pärjää.
        Jos näin ei tehdä, se on merkki korruptiosta. Miksi ei poliittinen puolue haluaisi olla vallassa ja olisi jostain asiasta samaa mieltä kuin äänestäjänsä, kansa ja jäsenensä?

        Sama pätee demareihin, kaakattava urpilainenkin voisi olla pääministeri jos pakkoruotsin kannattamisen lopettaisivat. Sekä keskusta että demarit omistavat riittävästi lehtimiehiä ja päätoimittajia että mikä vain asia jota ajavat, on ykkösasia valtakunnassa. Eniten niitäkin on taskussaan rkp:lla, mutta nuo puolueet, jos eivät olisi läpimätiä, omistavat nekin riittävästi.

    • Kolmekymppinen, työtön

      "Työt tein hyvin ja kehuja tuli jatkuvasti. Mutta kun tuo 90%:lla korotettu palkkatuki loppui ja olisi ollut sitä normaalia palkkatukea jäljellä vielä vuosi niin ei jatkaneet työsopimusta. Se sijaa toivottivat tervetulleeksi työelämävalmennukseen, työharjoitteluun, vapaehtoistyöhön yms. palkattomiin töihin milloin vain."

      (Ensialkuun zorry jos jotain häiritsee versaali- (eli isojen-) kirjainten överikäyttö tässä yhteydessä, mutta katson sen tarpeelliseksi tuodakseni asiani selkeästi esille. =))

      Tämä on yksi erittäin hyvä, ja hyvin pieni esimerkki KIELENKÄYTÖN luomista MIELIKUVISTA ja niillä pelaamisesta kun tietyillä tahoilla on tavoite käyttää ihmisiä ilmaisena työvoimana. Eli siis ylläpitää systeemiä joka mahdollistaa tietynlaisten yritysten harjoittaman ilmaisen työvoiman käytön.

      "90%:lla korotettu palkkatuki"

      Että on niinku TUKEA ja on jopa KOROTUSTA _PALKKA_TUKEEN.

      Joku vois melkein saada käsityksen että joku ihan oikeasti saa palkkaa ja jopa korotettua sellaista.... siis mitä?!! sitähän ihan melkein ryvetään rahassa jumalauta palkkatukilaisena! XDDD

      Ihanhan tässä tavallinen talliainen saa sellaisen käsityksen että tässä pitääs olla jostakin ihan melkeen KIITOLLINEN ko noin kovasti meitä TUETAAN -> oikeen niinku KOROTETUILLA tuilla.

      No ehkä joku palkkatukilainen jopa on tajunnut että tuella tarkoitetaan ihan oikeasti tukea TYÖNANTAJALLE, mutta toki jokainen rehti ja reipas palkkatukilainen ymmärtää että työnantajillakin on niin kovin tiukkaa että neki tarvii jotain tukee ja sillee... :-/ Ne tarvii tukea ihan vain siihen että he SUVAITSEVAT ottaa meidänlaiset kelvottomat nollatkin ilmaistöihin. s-(

      Tämä KIELENKÄYTTÖ on ihan tarkoituksellista poliittista vallankäyttöä, jossa tavallisia talliaisia, jotka eivät luonnollisetikaan ole tällaisista asioista selvillä, on tarkoitus HÄMÄTÄ; heille/meille on tarkoitus luoda mielikuva ITSESTÄMME ihmisinä joilla on muka suorastaan kiitolisuudenvelkoja riistäjiämme kohtaan.

      Ihan melkeinhän tässä kyynel tipahtaa poskelle kun kuuntelee noita kehuja siitä miten hyvin me orjat olemme työmme tehneet.

      Ihan melkeinhän työnantaja- tai sosiaalipummiyritysjohtajasektorilla on oikeus vaatia meiltä rahallista korvausta jumalauta meidän saamista kehuistamme! Oikeastaanhan meille luvallisesti-hyväksikäytettävien-ihmisten-sektorille - eli siis tälle kuuluisalle KOLMANNELLE SEKTORILLE, pitäisi järjestää lainsäädännöllinen OIKEUS MAKSAA palkkaa hyväksikäyttäjillemme siitä hyvästä että he suovat meille mahdollisuuden... ööö ... siis tosiaan TERAPEUTTISEEN TYÖNTEKOON. Jumalauta, nimenomaan se työnteko on niin pirun terapeuttsita että sitähän täälllä kuka tahansa alimmilla tuillakituutava köyhä tarvitsee!

      Sitä ne ameriikan orjatkin tarvitsivat. Kunnes menivät pirulauta sairastumaan siihen Drapetomaniaan. :-/

      Kehuillahan ihminen tunnetusti elää, eikö?

      Eikö? =)

      • lista jatkuu

        11) Jan Vapaavuori (kok). Kansanedustaja ja ministeri. Pahoinpitely, varkaus, rattijuopumus

        12) Antti "kanki" Kaikkonen (kesk) . Järjesti itselleen ja Vanhaselle vaalitukea keskustavetoisesta Nuorisosäätiöstä. Kyseessä voi olla joko petos tai luottamusaseman väärinkäyttö.
        Jyrki Virolainen: 162. Vanhanen väistelee edelleen vastuutaan; missä on höylätty lauta?

        13) Paula Lehtomäki (kesk) . KMS-rahat vieläkin palauttamatta. Epäselvyyksiä kotipaikasta ja sen seurauksena oikeudestaan kulukorvauksiin.

        14) Timo Kalli (kesk) . Rikkoi vaalirahoituksesta annettua lakia. Syynä se, ettei rikkomuksesta saa rangaistusta.

        15) Anne Holmlud (kok). Ministeri - edelleen vaikka jätti puuttumatta kouluammuskelun syihin ensimmäisen tapauksen jälkeen.

        16) Arto Merisalo. Keskustaa lähellä oleva Nova- ja KMS-mies. Lobbasi Vanhasen ja Pekkarisen taakseen, sai toimillaan Vanhaselta julkisen lupauksen Vihdin Ideaparkista. Vankeustuomio talousrikoksista. Oli äsken kiinniotettuna Novan konkurssiepäselvyyksiin liittyen.

        17) Lauri Oinonen (kesk) Tapaili Nova-KMS-mies Arto Merisaloa tämän suorittaessa vankeustuomiotaan.

        " MTV3.fi: Kansanedustaja tuki Merisalon huijaushanketta"
        MTV3.fi: Kansanedustaja tuki Merisalon huijaushanketta - Suomi - Uutiset - Ilta-Sanomat

        18) Markku Kauppinen (kesk). Mauri Pekkarisen pikkuserkku, Kevan entinen toimitusjohtaja, joka joutui jättämään paikkansa kelkkatehtaan "mielenkiintoisen" rahoituskuvion jälkeen.

        20) Marja Tiura (kok). KMS-rahaa ja "matkatoimistopalveluja" Nova-miehiltä.

        21) Jyrki Katainen (kok) . "Euroakaan ei Kokoomus ole saanut Novan rahaa!" 23.9.2009, MTV3:n haastattelussa. Nova-rahaa oli tullut Kokoomukselle, kansanedustajaehdokkaille sekä Niinistön vaalikampanjaan.

        23) Tanja Vienonen-Karpela-Saarela ja niin edelleen. (kesk) Törkeä rattijuopumus. Saarela tmv. hyväksyi maailman sekavimman tekijänoikeuslain. Kemppinen - lakimies ja professori - sanoi, ettei osaa lukea sitä. No, kaikki eivät ole sosionomeja (AMK). Paha Kemppiselle.

        24) Jyri Häkämies (kok) . Kansanedustaja ja ministeri. Myi Kemiran "tiskin alta" Paasikiven veljeksille. Myi GrowHown pilkkahintaan Yaralle.

        25) Kari Häkämies (kok). Ex-oikeusministeri, kansanedustaja ja sisäministeriön entinen kansliapäällikkö. Tuomittu 3060 euron sakkoihin (90 päiväsakkoa) kolmesta pahoinpitelystä. Syyttäjä haki tuomiota yllytyksestä viestintäsalaisuuden loukkaukseen.
        Turvapäällikön epäiltiin urkkineen Häkämiehen pyynnöstä tämän naisystävän puhelutietoja.
        Häkämiehelle sakkoja kolmesta pahoinpitelystä - MTV3.fi - Uutiset - Arkisto

        25) Jukka Vihriälä (kesk). RAY:n ex-puheenjohtaja. Jätti tuon paikkansa vaalirahoitussotkun vuoksi. RAY on jättänyt Vihriälän toimista tutkintapyynnön.

        26) Seppo Kääriäinen (kesk). Olvi-jupakka.

        27) Mauri Pekkarinen (kesk). Kansanedustaja ja ministeri. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka pelasti Pekkarisen ilmeisesti valtakunnanoikeudelta. Jupakka liittyi Suomi-Soffan jättiavustukseen (tai jopa kahteen), jonka vastineeksi Pekkarisen epäillään saaneen rahaa taulukaupoilla.

        28) Liisa Hyssälä, (kesk) Kansanedustaja, sosiaali- ja terveysministeri. Oikeuskansleri nuhteli seuraavista: Lääkelaitoksen sijoittamispäätös oli harhaanjohtava ja puutteellinen, annettu ennen tarvittavaa lakia - kävelty eduskunnan yli - ja tehty liian kiireellä muutoinkin. Lisäksi valittajan ja OKV:n mukaan julkisuuslain mukaisia tietoja ei oltu annettu viivytyksettä.
        Oikeuskanslerinvirasto - Tiedote

        29) KMS taustajoukkoineen.

        "Helsingin rikospoliisi on ryhtynyt tutkimaan Kehittyvien Maakuntien Suomi -yhdistyksen toimintaa epäiltyinä talousrikoksina."
        Poliisi epäilee Kehittyvien Maakuntien Suomea rikoksista - MTV3.fi - Uutiset - Kotimaa

        30) Timo Töykkä. KMS:n sihteeri ja liikemies. Tässä jälkimmäisessä ominaisuudessaan:

        "Poliisi epäilee Kehittyvien Maakuntien Suomi -yhdistyksen vastuuhenkilön syyllistyneen yritystoiminnassaan rikoksiin. "
        KMS-liikemiehen konkursseista rikostutkinta - MTV3.fi - Uutiset - Rikos
        mid=1 9

      • lista jatkuu
        lista jatkuu kirjoitti:

        31) Pekka Lind. Asianajaja ja KMS:n puheenjohtaja.

        "Kehittyvien Maakuntien Suomi ry:n puheenjohtaja Pekka Lind erosi toukokuussa Suomen Asianajajaliitosta. Ero astui voimaan vain viikkoa ennen kuin Asianajajaliitto ilmoitti, että hänet olisi muutenkin erotettu, kirjoittaa sanomalehti Pohjalainen. Asianajajaliiton valvontalautakunnan mukaan Lind jätti useita vuosia tilittämättä hänen hoidossaan olleita konkurssipesien varoja velkojille ja velallisille. Kurinpidollisena seurauksena tästä Lind olisi erotettu liitosta."
        http://www.hs.fi/politiikka/artikkel.../1135247137880

        32) Ari Ruotsalainen (kesk.) Rovaniemen kaupunginhallituksen entinen puheenjohtaja.

        "Viime syksyn tilintarkastusraportin mukaan (Ruotsalainen) ei osallistunut Nova Groupin ja kaupungin välisiin neuvotteluihin vuonna 2007. Raportin teki kaupungin tilintarkastusyhtiö tarkastuslautakunnan pyynnöstä. Raporttiin kuultiin myös (Rovaniemen kaupunginjohtaja) Gardinia.

        Tänä kesänä kaupunginjohtaja ja Ruotsalainen ovatkin todenneet, että Ruotsalainen oli ensimmäisessä Nova-tapaamisessa helmikuussa 2007. (...) Myös poliisi kummastelee muuttuneita lausuntoja."
        Rovaniemen kaupunginjohtaja kompastelee Nova Groupiin | Kauppalehti.fi

        "Keskustalaiset kaupunginvaltuutetut Ari Ruotsalainen ja Lasse Kontiola olivat hyväksymässä kelkkatehtaan kaavamuutoksen vuonna 2007.
        Entinen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ruotsalainen sai sittemmin Kehittyvien maakuntien Suomelta vaalitukea 10 000 euroa eduskuntavaaleissa"
        http://yle.fi/alueet/lappi/2009/07/keva-selvitys_e...ikkojen_asemaan_850497.html

        33) Mauri Gardin. Kaupunginjohtaja, Rovaniemi. Epäselvyyksiä kelkkatehdashankkeessa.

        "Joensuun yliopiston professorin Teuvo Pohjolaisen mielestä Rovaniemen kaupunginjohtajaa Mauri Gardinia voidaan epäillä jopa virkavirheestä."

        "Rovaniemen keskustalainen kaupunginjohtaja Mauri Gardin on taas toiminut Kevan hallituksessa tammikuusta 2009 lähtien. Omien sanojensa mukaan Gardin on vain kertonut Novan Arto Merisalolle, että kelkkatehdas kaavailee uuden tehtaan rakentamista."

        34) Hannu Takkula (kesk.) Eurokansanedustaja - sananmukaisesti. Kulukorvaus- ja valtuustopaikkajupakka.

        "Poliitikkojen kotikunta nousi esille Rovaniemen hallinto-oikeuden päätöksen vuoksi. Oikeuden mukaan euroedustaja Hannu Takkula ei voi olla Rovaniemen kaupunginvaltuuston jäsen, sillä hänellä on puolisonsa kanssa yhteinen koti Turussa."
        Lehtomäen kotipaikka syyniin | Kainuu | yle.fi

        35) Kimmo Tiilikainen (kesk) Pätkäministeri ja kansanedustaja. Rikosepäily Saimaan Ruokapalvelu Oy:ssä ym.. Meni syyteharkintaan mutta asia raukeni.

        Ei estänyt Jarmo Korhosta (kesk) käyttämästä asiaa:
        "-Onko eversti Jorma Kosunen [KMS-mies, lisäys], syntyisin Rautjärveltä, kansanedustaja Kimmo Tiilikaisen omistamien yritysten, Saimaan Ruokapalvelu Oy:n ja Saimaan Aromikas Oy:n tilintarkastajana toimivan Alpo Kosusen sukulainen, veli, Korhonen kysyi keskustan puoluetoimiston täpötäydessä salissa."
        Kepupeli meni härskiksi — Uusi Suomi

        36) Merikukka Forsius. Puolueloikkari (vihr -> kok) Tunnettiin tiiviistä yhteydenpidosta Vanhaseen. Sai Vanhasen junailemana vaalirahaa. Asuu Vihdissä jonne haluttiin Vanhasen tuella Ideapark.

        "Kansanedustaja Merikukka Forsiuksen (kok.) ja Vihreä Uusimaa -yhdistyksen välisen rahariidan käsittely ei päässyt tänään alkamaan Lohjan käräjäoikeudessa, kun kävi ilmi, että Forsiuksen oikeusavustajaa epäillään rikoksesta.
        Lohjan käräjäoikeus oli saanut tietää, että Forsiusta avustavaa oikeustieteen kandidaattia epäillään törkeästä velallisen epärehellisyydestä. Asia on vireillä Helsingin käräjäoikeudessa. (...)"
        Oikeusavustajan rikosepäily keskeytti Forsiuksen oikeudenkäynnin - MTV3.fi - Uutiset - Rikos

        37) Eero Lehti (kok). Kansaedustaja. Omistamansa kustannusyhtiö Lehtiyhtymä sai Niinistöltä 30 500 euroa Nova-rahaa. Omistaa myös Taloustutkimus Oy:n

        Ja tällainen: "Kansanedustaja Eero Lehti (kok) on epäiltynä ympäristörikoksesta, joka liittyy ruoppaustöihin hänen omistamallaan kiinteistöllä Hiittisten kylässä Dragsfjärdin saaristossa. (...) Tapausta tutkitaan epäiltynä ympäristön turmelemisena ja vesilain luparikkomuksena.
        Eero Lehdestä rikosepäily - Suomi - Uutiset - Ilta-Sanomat

        38) Marjo Matikainen-Kallström (kok) Kansanedustaja, aiemmin Kokoomuksen mep.

        "Rikosepäily: Törkeä petos ja väärä ilmianto
        Poliisi kuulusteli Marjo Matikainen-Kallströmiä STT:n doping-jutun vuoksi. http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Uutiset_Koti...nenkallströmiä_5319464.html

        39) Toni Halme (perus.) Ex-kansanedustaja.

        "Halmetta epäillään viidestä eri rikoksesta, jotka enimmäkseen liittyvät samaan tapahtumaketjuun. Huumausaineen käyttörikoksen lisäksi Koivisto saa harkittavakseen epäilyt ampuma-aserikoksesta, vaaran aiheuttamisesta, dopingrikoksesta ja rattijuopumuksesta."
        Tony Halmetta koskeva esitutkinta valmis - MTV3.fi - Uutiset - Arkisto

        40) Harri Jaskari (kok). Kansanedustaja, ex-puoluesihteeri.

        "Kokoomuksen entinen puoluesihteeri, kansanedustaja Harri Jaskari on tuomittu sakkorangaistukseen laittomasta uhkauksesta. Jaskari uhkaili oikeuden päätöksen mukaan entistä naisystäväänsä veitsellä ja uhkasi tappaa hänet. Teko tapahtui Tampereella vuonna 2004."
        Harri Jaskari tuomittiin sakkoihin uhkaamisesta - MTV3.fi - Uutiset - Arkisto

        41) Jari Vilén (kok) Ex-kansanedustaja ja ministeri, nykyisin suurlähettiläs

        "Tammikuussa 2002 Oulun yliopiston selvitysryhmä totesi Vilénin pro gradu -opinnäytetyön olevan pääosin suoraa lainausta aiemmista teoksista ilman asianmukaisia lähdeviitteitä. Työryhmän mukaan vuonna 1989 hyväksytyn gradun tekstiosuuden 45 sivusta yli puolet on plagioitu. (...) Työryhmä totesi, että tutkielman hyväksymisen purkamiselle ei ole lain edellyttämiä perusteita."
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Jari_Vilén

        42) Piia-Noora Kauppi (kok) Ex-mep, Finanssialan keskusliiton tj. Vuoden pahin eturistiriita -palkinto.

        "Kaupin uskotaan väärinkäyttäneen asemaansa edistääkseen tulevan työnantajansa etuja. Hän siirtyy Finanssialan keskusliiton toimitusjohtajaksi vuoden 2009 alusta lukien. Kaupin kolmas lapsi syntyi lokakuun lopussa ja äitiyslomansa vuoksi hän ei voinut ottaa vastaan uutta tehtäväänsä aikaisemmin."
        Piia-Noora Kauppi: ?Omatuntoni on puhdas? — Uusi Suomi

        43) Pikku G (kesk) . Vuoden 2006 presidentinvaaleissa Henri Vähäkainu oli Matti Vanhasen tukijoukoissa. Ehdolla vuoden 2007 eduskuntavaaleissa keskustan listoilla. Sitä seurasi tämä:

        "Pikku G sai tuomion törkeästä rattijuopumuksesta
        Pikku G -taiteilijanimellä paremmin tunnettu Henri Vähäkainu on saanut ehdollista vankeutta törkeästä rattijuopumuksesta. Vähäkainu tuomittiin Hyvinkään käräjäoikeudessa 45 päivän ehdolliseen vankeuteen, jonka lisäksi hän sai rangaistukseksi sakkoja ja ajokieltoa."
        http://www.hs.fi/keskustelu/thread.j...15100�

        44) Mikko Alatalo (kesk) . Kansanedustaja.
        "Mikko Alatalo sai 30 vuotta sitten sakot lievästä huumausainerikoksesta."
        Mistä on kansanedustaja tehty? - City.fi

        45) NN (RKP). Edesmennyt kansanedustaja. Jätetään siksi minun puolestani nimi pois.
        Hovioikeus katsoi NN:n syyllistyneen kotirauhan häirinnän lisäksi lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yritykseen ja korotti tuomion 45 päivän ehdolliseksi vankeudeksi maaliskuussa 2000. NN painostettiin eroamaan eduskunnasta, mutta hän ei suostunut eroamaan. NN:llä oli aikaisempi tuomio lapsen vapaudenriiston yrityksestä vuodelta 1983.
        Lähde: Wikipedia

        46) Mikko Paatero (kok).Kunnallispoliitikko ja poliisijohtaja. Ylinopeus, jonka alaisensa poliisit jättivät sakottamatta. Koulusurman selvittelyn yhteydessä sähköposti- ja muistihäiriöitä.

        47) Oiva Savela (kok). Ex-kansanedustaja, aiemmin Keran hallituksen puheenjohtaja.

        "Alavieskan Puurakenne Oy:n poistaminen markkinoilta oli poliittinen päätös, sillä vuonna 1992 Suomen Taloteollisuus Oy:n tappio oli 82 miljoonaa markkaa ja vierasta pääomaa oli 214 miljoonaa markkaa. Honka-Rakenne Oy:n tappio oli 30 miljoonaa ja vierasta pääomaa oli 242 miljoonaa markkaa. Pyhännän Rakennustuote Oy:n tappio oli 21 miljoonaa markkaa ja vierasta pääomaa oli 100 miljoonaa. Alavieskan Puurakenne Oy:n tappio oli 1 miljoonaa markkaa ja vierasta pääomaa oli 36 miljoonaa markkaa.

        Pyhännän Rakennustuote Oy oli lestadiolaisen vallan alaisuudessa ja Kera Oy:n hallituksen puheenjohtajana toimi lestadiolainen kansanedustaja Oiva Savela. Pyhännän Rakennustuote Oy pelastettiin Kera Oy:n toimenpitein."
        Erkki Aho - päiväkirja

        48) Taru Tujunen (kok) Puoluesihteeri Jaskarin jälkeen. Tuomio näpistelystä.
        Kuuma Lista - City.fi

        49) Olli Nepponen (kok). Kansanedustaja. Tuomio rattijuopumuksesta.

        "Nepponen joutui eroamaan puolustusvoimien palveluksesta salattuaan rattijuopumustuomionsa ollessaan siirtymässä Turun ja Porin sotilasläänin komentajaksi. Tämän jälkeen hän siirtyi politiikkaan."
        Olli Nepponen ? Wikipedia

        50) Ilkka Kanerva (kok) . Kansanedustaja, ex-ministeri. Erotettiin ministerintehtävästään jäätyään kiinni valehtelusta tekstiviestijupakan aikana. Pitänyt yhteyttä paitsi moottoripyörällä ajaviin liivimiehiin myös öky-Bemarilla ajaneeseen Arto Merisaloon.

        Osmo Soininvaara: "Entä jos nuo kauppakeskuskaavoja mankuvat eivät rahoittaneetkaan ulkoministeri Kanervan synttäreitä vaan Varsinais-Suomen liiton hallituksen puheenjohtaja Kanervan synttäreitä?"
        Miksi Nova Group rahoittaa ulkoministerin synttärit? : Soininvaara

        51) Martti Manninen (kesk). Työskenteli presidentin kansliassa pyytämättä ja yllätyksenä.

        "19. joulukuuta 2003 valtakunnansyyttäjä päätti nostaa syytteen Martti Mannista vastaan virkasalaisuuden rikkomisesta ja Anneli Jäätteenmäkeä vastaan yllytyksestä ja avunannosta virkasalaisuuden rikkomiseen. Mannisen asianajajana toimi Matti Wuori. Helsingin käräjäoikeuden päätöksellä 19. maaliskuuta 2004 Jäätteenmäki kuitenkin todettiin syyttömäksi. Manniselle tuomittiin 80 päiväsakkoa. Oikeuden päätöksen mukaan pyyntö toimittaa kiinnostavaa materiaalia ei toteuttanut yllytystä eikä näyttöä tahallisesta taivuttelemisesta esitetty."

        52) Alpo Rusi. (kesk) Epäiltiin törkeästä vakoilusta stasi-jupakassa. Ei johtanut syytteeseen vaan Rusi sai mittavat korvaukset.
        Rusi - MTV3.fi - Uutiset - Taustat

        53) Juho Huttula TM Rakennusmaailman päätoimittaja, itsenä jäävännyt tupatarkastaja Jumalan ja Keskustan armosta. Työtausta keskustalaisen MTK:n lehdissä, josta Huttula siirtyi aluksi TM Rakennusmaailman toimituspäälliköksi ja yleni päätoimittajaksi.

        "Julkisen sanan neuvoston langettava päätös piilomainontaa koskevassa asiassa."
        Julkisen sanan neuvosto

        54 ) Pauli Saapunki (kesk). Ex-kansanedustaja ja maakuntajohtaja. Soneran hallintoneuvoston puheenjohtaja UMTS-kauppojen aikaan. Ja pikkuisia säätiösotkujakin lienee ollut?:

        "Korvola: -Mulla on tässä tämmönen paperi..
        Pauli SAAPUNKI: –Niin.
        Korvola: – Täällä on teiän nimi.
        Saapunki: –Millä listalla se oikein on…

        Lähtökohta on harmiton paperi säätiöstä ja poliittisesta rahasta: 100-tuhannen markan edestä vaaliavustuksia edelliseduskuntavaalien alla."
        Käsikirjoitus

        55) Olli-Pekka Heinonen (kok). Ex-kansanedustaja ja ministeri.

        "Hänen ollessaan liikenneministerinä Sonera osti Saksasta 3G-oikeudet n. 3,5 miljardilla eurolla tiettyihin taajuusalueisiin. Nämä osoittautuivat myöhemmin arvottomiksi. (...)Heinonen joutui asiasta suurimpaan vastuuseen ja lokakuussa 2001 hän ilmoitti jättävänsä politiikan ja siirtyi YLE:n ohjelmajohtajaksi. Oikeuskansleri Paavo Nikula selvitti Soneran kauppoja ja hallituksen toimintaa syksyllä 2002. Hän totesi päätöksessään, etteivät ministerit tai liikenne- ja viestintäministeriöiden virkamiehet rikkoneet virkavelvollisuuksiaan tai toimineet lainvastaisesti. Selvityksessä ei ilmennyt, että kaupoista olisi keskusteltu hallituksen piirissä tai hallituksen ja Soneran edustajien välillä.
        Olli-Pekka Heinonen ? Wikipedia

        56) Aki Haaro (kesk). Hallintopäällikkö. Oli mukana KMS:n puuhissa:
        Suomen vaalirahoituskohu ? Wikipedia

        57) Jarmo Korhonen (kesk). Puoluesihteeri. En muista mitään erikoista hänen kohdalleen...

        Kokeilkaa siis tätä: http://www.google.fi/search?client=firefox-a&r...;meta=&btnG=Google-haku

        58) Lasse Kontiola (kesk) Keskustan kehittämispäällikkö ja KMS:n juoksupoika.

        "Keskustalaiset kaupunginvaltuutetut Ari Ruotsalainen ja Lasse Kontiola olivat hyväksymässä kelkkatehtaan kaavamuutoksen vuonna 2007."
        http://yle.fi/alueet/lappi/2009/07/keva-selvitys_e...ikkojen_asemaan_850497.html

        Sitä ennen siirteli rahaa Vanhaselle:

        "Yhdistyksen puheenjohtajana toimi juristi Pekka Lind ja avustusten jakajana Yli-Saunamäki. Keskustan hallintopäällikkö Aki Haaro oli yhdistyksen varatilintarkastaja. Keskustapuolueen kehittämispäällikkö Lasse Kontiolalla puolestaan oli yhdistyksen antama tilinkäyttöoikeus."
        Suomen vaalirahoituskohu ? Wikipedia
        http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Keskustan ke...yhdistykselle/1135236983387

        59) Sauli Niinistö (kok) .Sai Novalta 30500 euroa pressakampanjaansa. Täydensi rahoitusilmoitusta tuolta osin vasta 23.9.2009.

        60) Nova Group. Merisalo jo kerrottuine meriitteineen. Lisäksi taustalla nämä:

        "Nova-konsernin kiinteistökehitysjohtajana toimii Pauli Hakala. Vaasan hovioikeus tuomitsi Hakalan toissa vuonna muun muassa törkeästä veropetoksesta ja kirjanpitorikoksesta. Hakala sai puolentoista vuoden vankilatuomion ja liiketoimintakiellon.

        Kuntien kanssa asioiva kiinteistösijoitusjohtaja Erkki O. Auranen on tuomittu kymmenkunta vuotta sitten Helsingin hovioikeudessa yhdeksästä petoksesta.

        Nova-konsernin aluejohtaja Erkki Pursiainen on tuomittu hovioikeudessa törkeästä väärennyksestä ja törkeästä petoksesta kymmenen vuotta sitten."
        Vaalirahasotku: Nova Groupin johtajissa neljä petosmiestä - MTV3.fi - Uutiset - Kotimaa

        62) Johannes Koroma. Tätä nykyä runsaasti vaalirahaa jakaneen TT-säätiön asiamies.

        " Maan suurimman työnantajaliiton toimitusjohtaja Johannes Koroma joutuu Helsingin käräjäoikeuteen vastaamaan sisäpiirin tietojen väärinkäytöstä. Valtionsyyttäjä Pekka Koponen on päättänyt nostaa syytteen Koromaa vastaan Talentum Oyj:n osakkeiden hankinnasta."
        Koroma syytteeseen sisäpiiririkoksesta | Digitoday

        63) Jari Korkeaoja (kesk.) kansanedustaja ja ex-maatalousministeri. Monopolin mukava mies:

        "Juuri ennen vuoden 2007 kesällä tehtyä kauppaa Suomen valtio oli asetuksella määrännyt, että Suomessa ei saa käyttää käytännössä kuin GrowHown lannoitteita. Tämän se teki kiristämällä lannoitteita koskevia säädöksiä niin, että käytännössä vain GrowHown Siilinjärven ja Soklin fosfaatti kelpaavat. Nyt meillä tulee käyttää kadmiumin osalta puhtaampia lannoitteita kuin EU:n luomuasetukset määräävät, eikä muilla lannoitetehtailla ole asiaa Suomen markkinoille."
        Mitä olisi tutkittava: GrowHow - liian suuri erehdys kerrottavaksi

        64) Heikki Haavisto (kesk). MTK:n puheenjohtaja, ex-ministeri. Taustavaikuttaja sekä keskustassa että MTK:ssa edelleenkin.

        " MTK:n puheenjohtajana ollessaan Haavisto tuomittiin 29.6.1991 liikenteen vaarantamisesta, ruumiinvamman tuottamisesta ja liikennepaosta 72 000 markan sakkoon. Tästä syystä hänen kelpoisuutensa ministeriksi kyseenalaistettiin laajasti."
        Heikki Haavisto ? Wikipedia

        65) Kimmo Sasi (kok). Kansanedustaja, ex-ministeri. Kuolemantuottamus ja liikenneturvallisuuden vaarantaminen.

        "Sasi tuomittiin saman vuoden lokakuun lopulla 70 päiväsakon eli 6 160 euron rangaistukseen kuolemantuottamuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta."
        Moni poliitikko on ollut tekemisissä virkavallan kanssa - MTV3.fi - Viihde - Uutiset

      • loppulista

        66) Paula Sihto (kesk) Sai jo muutenkin muhkeaan budjettiinsa vaalirahaa kotikuntansa jätefirmalta. Ja vähän mualtakin, kun vaan muistaisi mistä:

        "Lasse Hautala ja Paula Sihto valehtelivat

        Kansanedustaja Paula Sihto (kesk.) Ilmajoelta ja kansanedustajaehdokas Lasse Hautala (kesk.) Kauhajoelta ovat jääneet kiinni valehtelusta. Molemmat ilmoittivat Pohjalaisen haastattelussa 16.5., etteivät ole saaneet Kehittyvien maakuntien Suomi ry:ltä vaalitukea ennen viime eduskuntavaaleja.

        Yhdistyksen vaasalainen puheenjohtaja, asianajaja Pekka Lind julkisti perjantaina noin kello 18 täydellisen listan tuen saajista. Siitä käy ilmi, että Lasse Hautala sai 10 000 euroa ja Paula Sihto 5 000 euroa. (...)"
        http://www.pohjalainen.fi/Uutisetarticle.jsp?artic...ja Paula Sihto valehtel ivat

        67) Lasse Hautala (kesk) .Kauhajoen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja ex-kansanedustaja. Ks. edellä.

        68) Sirpa Pietikäinen (kok) Ex-ministeri ja kansanedustaja. Pätkä-mep. Törkeä rattijuopumus.

        "Kokoomuksen Sirpa Pietikäinen tuomittiin alkuvuonna 2003 Hämeenlinnan käräjäoikeudessa törkeästä rattijuopumuksesta. Oikeus määräsi Pietikäiselle 40 päivän ehdollisen vankeusrangaistuksen, 15 kertaa 43 euron päiväsakot sekä viiden kuukauden ajokiellon."

        69) Rosa Meriläinen (vihr) ex-kansanedustaja.

        "Tunnusti haastattelussa polttaneensa pilveä kansanedustajakautensa aikana. Syyte käyttörikoksesta hylättiin käräjäoikeudessa. Jäi pitkälle sairaslomalle uupumuksen vuoksi."
        Paha poliitikkoYlioppilaslehti

        70) Tapani Yli-Saunamäki. Nova-mies ja. Ahon (kesk) entinen kampanjapäällikkö. Valitsi kansanedustajaehdokkaita ja siis kansanedustajia.

        "Yle Uutisten tietojen mukaan myös Tapani Yli-Saunamäkeä epäillään talousrikoksista Nova-yhtiöiden poliisitutkintaan liittyen"
        http://suomenkuvalehti.fi/jutut/talous/tapani-yli-...ikan-kummisedan-henkilokuva

        71) Satu Hassi. (vihr) Mep ja ex-kansanedustaja ja ministeri. Tyhmyys ei ole rikos. Laiskuus on. Olisi lukaissut sen perustuslain, ennen kuin avautuu näin:

        "Jos Sauli Niinistössä on yhtään niin paljon ryhtiä kuin hän niin mielellään antaa julkisuudessa ymmärtää, hän ottaa nyt käteensä perustuslain ja lukee siitä, mitä eduskunnan puhemiehen pitää tehdä, jotta eduskunta hajotetaan ja järjestetään uudet vaalit."

      • ¨''¨'¨'

        Ilmankos Vanhasta suojellaan viimeiseen asti. Vanhanenhan on kuin öljytty liero koukussa, aina pääsee irti. Se on kumma, että Vanhanen kyllä käräjöi yksinhuoltajaa vastaan, mutta ei tee tutkimuspyyntöä kunnianloukkauksesta, jotta lautakasan arvoitus vihdoin ratkeaisi. Siksikö, että lautakasaa tutkittaessa voisi paljastua jotain vielä pahempaa... Ja ehkä edellä olevat syntilistat pitenisivät muidenkin osalta.

        Sanotaan, että kansa saa ansaitsemansa päättäjät. Ollaanko me todella noin hirveitä, että meitä on siunattu moisilla päättäjillä???

        Ja sitten työttömille on luotu sellainen rangaistustusjärjestelmä, että ei pahemmasta väliä. Ja ruoska raikaa...

      • maan tapa
        ¨''¨'¨' kirjoitti:

        Vanhanen on kauhuissaan siiä että pitää todistaa syyttömyytensä eikä niinkun normaalisti että syyttäjän pitää todistaa syyllisyys. Tietääköhän pääminsteri että joillekkin työttömille tuo on arkipäivää. Lisäksi rangaistus, eli karenssi, pannaan täytäntöön usein ennen kun työttömälle on siitä ilmoitettu saati sitten on annettu tilaissuutta vastineen antamiseen. Ja noilla työttömillä on sentään kyse jokapäiväisestä leivästä, Vanhasella näin ei ole.

        "Ja sitten työttömille on luotu sellainen rangaistustusjärjestelmä, että ei pahemmasta väliä. Ja ruoska raikaa..."
        On todella törkeää nuo työvoimahallinnon antamat kohtuuttomat rangaistukset ja oikeusmurhat.

      • Lista löytyi vielä

        Lista myös tässä osoitteessa, ottakaa talteen ettei häviä (taas):

        http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=136710&start=0

        Tässä yhdeksi listaksi koottuna näitä politiikan ja sen liepeillä liikkuvia henkilöitä.

        Useilla on kytkentä Vanhaseen joko puolueensa tai muiden suhteiden kautta. Joillakin ei. He ovat listalla vähemmistönä. Kuten nekin, joita poliisi tai muu oikeusviranomainen ei ole pahemmin ahdistellut.

        1) Drita L, käräjiä toisensa perään. Vanhasen 69-viestien kohde.

        2) Jarna L. (kesk) Nurmijärven Keskustan naisehdokas, joka kertoi olevansa perustamassa rikollisliigaa.
        http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1599196

        3) Susan Ruusunen, "pääministerin morsian". Vanhasen ajama oikeusjuttu, tällä hetkellä hovioikeudessa Vanhasen toimesta.

        4) Sirkka Mertala. Vanhasen naisystävä.

        "Harri Jaskari uhkasi Sirkka Mertalaa oikeusjutulla (...) Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) naisystävä Sirkka Mertala kääntyi muutama vuosi sitten poliisin puoleen, kun kansanedustaja Harri Jaskarin (kok) silloinen naisystävä ahdisteli häntä mustasukkaisena. Mertala teki puhelinhäirinnästä rikosilmoituksen Espoon poliisiin syksyllä 2004. Mertala kertoi saaneensa sen jälkeen Jaskarilta viestin, jossa tämä uhkasi "vastakanteella". (...) Mertala ja Jaskari tunsivat toisensa, koska olivat molemmat olleet kauppakamarilla töissä.
        Mertalan, Jaskarin ja "Evan" vanhasta kiistasta kertoi ensimmäisenä 7 päivää -lehti. "Eva" väittää lehdessä, että Mertala soitteli tuolloin Jaskarille jopa keskellä yötä."
        http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1636770

        5) Veijo Lehtoruusu. Pitkäaikainen Vanhasen työnantaja Kehäsanomien kustantajana. Tuomittiin käräjäoikeudessa vankeuteen talousrikoksista KUP-jutussa.
        http://www.talouselama.fi/kirjat/article161338.ece
        http://www.hs.fi/arkisto/haku?free=Panttioikeus

        6) Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) Kansanedustaja ja ministeri. Ehdollinen vankeustuomio perättömästä lausumasta oikeudessa.

        7) Suvi Lindén (kok). Kansanedustaja ja ministeri, aiemmin ex-ministeri. Eron syynä oli tuolloin huomautus oikeuskanslerilta. Koplasi golf-rahoja.

        8) Kauko Juhantalo (kesk). Ex-ministeri ja entinen kansanedustaja. Tuomio valtakunnaoikeudessa.

        9) Anneli Jäätteenmäki (kesk). Syytteessä "Irakgatessa". Ei tuomiota mutta joutui jättämään skandaalin takia paikkansa pääministerinä.

        10) Paavo Väyrynen (kesk). Ministerinpaikka kiristämällä: uhkasi olla jättämättä kansanedustajan valtakirjaansa, ellei saa ministerin- tai puhemiehen tuolia. Nk. jalasmökkijupakka, jonka seurauksena joutui palauttamaan kansanedustajan päivärahoja.

        jne. jne.

      • TOPELIUS
        loppulista kirjoitti:

        66) Paula Sihto (kesk) Sai jo muutenkin muhkeaan budjettiinsa vaalirahaa kotikuntansa jätefirmalta. Ja vähän mualtakin, kun vaan muistaisi mistä:

        "Lasse Hautala ja Paula Sihto valehtelivat

        Kansanedustaja Paula Sihto (kesk.) Ilmajoelta ja kansanedustajaehdokas Lasse Hautala (kesk.) Kauhajoelta ovat jääneet kiinni valehtelusta. Molemmat ilmoittivat Pohjalaisen haastattelussa 16.5., etteivät ole saaneet Kehittyvien maakuntien Suomi ry:ltä vaalitukea ennen viime eduskuntavaaleja.

        Yhdistyksen vaasalainen puheenjohtaja, asianajaja Pekka Lind julkisti perjantaina noin kello 18 täydellisen listan tuen saajista. Siitä käy ilmi, että Lasse Hautala sai 10 000 euroa ja Paula Sihto 5 000 euroa. (...)"
        http://www.pohjalainen.fi/Uutisetarticle.jsp?artic...ja Paula Sihto valehtel ivat

        67) Lasse Hautala (kesk) .Kauhajoen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja ex-kansanedustaja. Ks. edellä.

        68) Sirpa Pietikäinen (kok) Ex-ministeri ja kansanedustaja. Pätkä-mep. Törkeä rattijuopumus.

        "Kokoomuksen Sirpa Pietikäinen tuomittiin alkuvuonna 2003 Hämeenlinnan käräjäoikeudessa törkeästä rattijuopumuksesta. Oikeus määräsi Pietikäiselle 40 päivän ehdollisen vankeusrangaistuksen, 15 kertaa 43 euron päiväsakot sekä viiden kuukauden ajokiellon."
        Moni poliitikko on ollut tekemisissä virkavallan kanssa - MTV3.fi - Viihde - Uutiset

        69) Rosa Meriläinen (vihr) ex-kansanedustaja.

        "Tunnusti haastattelussa polttaneensa pilveä kansanedustajakautensa aikana. Syyte käyttörikoksesta hylättiin käräjäoikeudessa. Jäi pitkälle sairaslomalle uupumuksen vuoksi."
        Paha poliitikkoYlioppilaslehti

        70) Tapani Yli-Saunamäki. Nova-mies ja. Ahon (kesk) entinen kampanjapäällikkö. Valitsi kansanedustajaehdokkaita ja siis kansanedustajia.

        "Yle Uutisten tietojen mukaan myös Tapani Yli-Saunamäkeä epäillään talousrikoksista Nova-yhtiöiden poliisitutkintaan liittyen"
        http://suomenkuvalehti.fi/jutut/talous/tapani-yli-...ikan-kummisedan-henkilokuva

        71) Satu Hassi. (vihr) Mep ja ex-kansanedustaja ja ministeri. Tyhmyys ei ole rikos. Laiskuus on. Olisi lukaissut sen perustuslain, ennen kuin avautuu näin:

        "Jos Sauli Niinistössä on yhtään niin paljon ryhtiä kuin hän niin mielellään antaa julkisuudessa ymmärtää, hän ottaa nyt käteensä perustuslain ja lukee siitä, mitä eduskunnan puhemiehen pitää tehdä, jotta eduskunta hajotetaan ja järjestetään uudet vaalit."

        Tämän palstan satuilija sepittelee omia puoli totuuksiaan. Esim. Paula Sihto saanut vaalitukea KMS:ltä vasta Vaalien J-Ä-L-K-E-E-N........ LASSE HAUTALA JA JUHA MIETO JO ENNEN. HAUTALA SAI KORHOSEN AVITTAMANA 10.000 € JA JÄI RANNALLE SAADEN VAJAA PUOLET MIETAAN ÄÄNIMÄÄRÄSTÄ.

    • Niin toimii SPR

      meni osakkeisiin.

      • Äkkirikastuminen

        Saisi lehdet uskaltaa tuota spr:ää tutkia. Sehän taitaa olla suurin pakolaiskeskusten ylläpitäjäkin ja se bisnes ei voi olla rehellistä, niin suuret rahat siinä liikkuu.
        http://www.ts.fi/keskustelut/index.html?forumid=8&topicid=7614&parentid=0&docid=0&sortorder=0&page=1&pagesize=25&action=0

      • 24
        Äkkirikastuminen kirjoitti:

        Saisi lehdet uskaltaa tuota spr:ää tutkia. Sehän taitaa olla suurin pakolaiskeskusten ylläpitäjäkin ja se bisnes ei voi olla rehellistä, niin suuret rahat siinä liikkuu.
        http://www.ts.fi/keskustelut/index.html?forumid=8&topicid=7614&parentid=0&docid=0&sortorder=0&page=1&pagesize=25&action=0

        SPR:n kautta kanavoidaan vaikka minkälaisia tukia pakolaisille. Aikoinaan kun 1. somaliryhmä Suomeen saapui, saatiin viitteitä siitä, että ryhmä oli Siad Barren esikuntaa jota rahoitettiin SPR:n kautta. Asiasta ei julkisuudessa paljoa huudeltu, mutta eräät sivustot asiasta raportoineet.

        SPR:n tukemista en kannata, koska ei ole mitään takuita siitä, mihinkä avustusrahat menevät.

      • sen olen nähnyt !!!
        24 kirjoitti:

        spr antoi rikkaille somaleille luottokortit käteen ja somalit ajeli taxilla ja vietti makeaa elämää suomessa. Asuivat hotelleissa, kunnes järjestettiin verovaroin uudet ASUNNOT HELSINGISTÄ !!!
        Samaan aikaan köyhä suomalainen jotuu kävelemään ja syömään halpaa ruokaa, asuu huonosti, jne !!!!

        spr on yläluokan etujärjestö joka tukee huijjareita.
        Spr johtajat on politiikan likaisessa pelissä mukana.
        - spr suoemssa on rkp
        spr-rkp on sumalaiselle tuhoisa ja kallis hovi.

      • esikuntaa?????
        24 kirjoitti:

        SPR:n kautta kanavoidaan vaikka minkälaisia tukia pakolaisille. Aikoinaan kun 1. somaliryhmä Suomeen saapui, saatiin viitteitä siitä, että ryhmä oli Siad Barren esikuntaa jota rahoitettiin SPR:n kautta. Asiasta ei julkisuudessa paljoa huudeltu, mutta eräät sivustot asiasta raportoineet.

        SPR:n tukemista en kannata, koska ei ole mitään takuita siitä, mihinkä avustusrahat menevät.

        Niin vieläköhän nämä ovat maassa? Mitä lie tekevät?

      • ´´´´´
        24 kirjoitti:

        SPR:n kautta kanavoidaan vaikka minkälaisia tukia pakolaisille. Aikoinaan kun 1. somaliryhmä Suomeen saapui, saatiin viitteitä siitä, että ryhmä oli Siad Barren esikuntaa jota rahoitettiin SPR:n kautta. Asiasta ei julkisuudessa paljoa huudeltu, mutta eräät sivustot asiasta raportoineet.

        SPR:n tukemista en kannata, koska ei ole mitään takuita siitä, mihinkä avustusrahat menevät.

        Samaa mieltä. Siitä on jo vuosia, kun jätin SPR:n tukemisen, kun aloin ihmetellä järjestön toimia.

      • liian iso mafia
        ´´´´´ kirjoitti:

        Samaa mieltä. Siitä on jo vuosia, kun jätin SPR:n tukemisen, kun aloin ihmetellä järjestön toimia.

        Ei uskalla lehdistö tutkia spr:n huijauksia kun siitä on kasvanut liian iso instituutio, sitten jotain pieniä muutaman miljoonan sijoitushuijauksia kansalle näytetään mukamas suurina huijauksina.

      • PerskulesSaakutirallas
        liian iso mafia kirjoitti:

        Ei uskalla lehdistö tutkia spr:n huijauksia kun siitä on kasvanut liian iso instituutio, sitten jotain pieniä muutaman miljoonan sijoitushuijauksia kansalle näytetään mukamas suurina huijauksina.

        Kyllä vähän arvelutti polkasta noin "isoille varpaille" mutta mitään en kyllä pelkää.
        Yksi juttu kuitenkin harmittaa, nimittäin se kun ilmoitin asiasta työsuojelupiiriin. Olis kannattanu äänittää se puhelu. Se työsuojelupiirin "täti" yritti puhua ainakin 15 minuuttia sen puolesta etten vaatisi oikeuksiani. Uhkaili että voi tulla kunnianloukkausyytteitä jos julkasen jutun. Kyllä heidän pitäisi tietää se että vain henkilön kunniaa voi loukata, ei esim. järjestön. Ja toden puhumisesta ei voi joutua muutenkaan syytteeseen. Täytyy vain ihmetellä miten Suomen valtion viranhaltija voi puolustaa laitonta toimintaa tuolla tavalla vaikka heidän nimenomainen tehtävänsä on valvoa noiden lakien noudattamista.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      62
      5992
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      24
      3774
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      232
      2076
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1830
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1269
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1256
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      298
      1049
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1000
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      929
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      878
    Aihe