Eli äitini kuoli kuukausi sitten ja nyt mietin perinnöstä luopumista, minulla on yksi lapsi ja toinen syntyy parin viikon sisällä. Menisikö perintö luopuessani vain tälle äitini kuoleman hetkellä olemassa olevalle lapselle, vai voidaanko toinenkin ottaa huomioon? Perintö aika merkittävä ja siksi haluaisin olla tasapuolinen lapsiani kohtaan, en pystyisi toiselle antamaan samaa summaa ehkä ikinä elinikäni aikana.
Periikö kuoleman jälkeen syntynyt lapsenlapsi?
Lapsille
61140
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Vain elävät perivät maan !
vastausta minäkin, mielenkiinnosta tosin vain. Ennen kuolemaa siitetty perii. Luopumisen yhteydessä kuitenkin Sinua käsitellään kuin olisit kuollut joten teoreettisesti perinnön suhteen synnyttäisit kuolemasi jälkeen? Höm, siis oletko isä vai äiti?
Ei helevata, eihän Sinun sukupuolesi voi asiaan vaikuttaa, ei ainakaan tuntuisi mahdolliselta.
Päädyn siis itse siihen että perintö menisi molemmille lapsille mutta viisammat korjatkoon tai vahvistakoon
//PK 1 luvun 1 §
Periä voi vain se, joka elää perittävän kuolinhetkellä; kuitenkin periköön sitä ennen siitetty lapsi, jos tämä sittemmin syntyy elävänä.//
Kysyjän lapsi on siitetty ennen mummon kuolemaa, joten päädyn käsitykseen, että parin viikon kuluttua elävänä syntyvä lapsi olisi äitinsä sijaantulija myös äidin luopuessa perinnöstään. Tuskin juridista vaikutusta, mutta selvyyden vuoksi ei pidä kiirehtiä perunkirjoitusta ja luopumispaperin allekirjoitusta ennen lapsen syntymää.
Vastasin ap:lle jo vuorokausi sitten, mutta kun klikkasin "Lähetä", teksti häipyi bittiavaruuteen. Jäin odottamaan muiden vastauksia.
Vastauksessani päädyin kannallesi, eli että myöhemminkin elävänä syntyvä, ennen mummon kuolemaa siitetty lapsi saa sijaantulijaperillisen aseman.
Aihetta ei teoksissa Aarnio-Kangas, Suomen jäämistöoikeus I (910 s.) ja Aarnio, Suomen jäämistöoikeus II (429 s.), ole lainkaan käsitelty.
Aiheeseen liittyvät perintökaaren säännökset:
1:1
"Periä voi vain se, joka elää perittävän kuolinhetkellä; kuitenkin periköön sitä ennen siitetty lapsi, jos tämä sittemmin syntyy elävänä."
17:2a
"Perillisellä ja testamentinsaajalla on oikeus luopua oikeudestaan perittävän kuoltua, jolleivät he ole jo ryhtyneet sellaisiin toimiin, että heidän on katsottava ottaneen perinnön vastaan. Luopuminen on tehtävä kirjallisesti. Luopumisen sitovuudesta perillisen ja testamentinsaajan velkojiin säädetään konkurssilaissa (120/2004) ja ulosottokaaressa (705/2007)."
16:3
"Milloin perillinen tämän luvun säännösten mukaan on menettänyt oikeutensa perintöön, menee perintö sille, joka olisi sen saanut siinä tapauksessa, että perillinen olisi kuollut ennen perittävää."
Perinnöstä luopumista koskevassa 17 luvussa ei ole säännöstä siitä, kenelle luopujalle tulossa ollut perintö menee. Tilanteeseen on sovellettu analogisesti edellisen 16 luvun (jonka otsikko kuuluu "Perillisen ja testamentin saajan oikeuden vanhentumisesta") 3 §:n säännöstä.
Jos nyt aivan kirjaimellisesti lähdettäisiin tulkitsemaan, niin miten olisi käsitettävä tämä: "menee perintö sille, joka olisi sen saanut siinä tapauksessa, että perillinen olisi kuollut ennen perittävää"?
Jos nimittäin luopujaperillinen on tulossa olevan lapsen äiti, niin äidin kuollessa ennen mummoa, myös sikiö (ilmeisesti) olisi kuollut - eikä voisi olla sijaantulijana.
No, näin "fyysisesti" ko. säännöstä ei varmasikaan ole tarkoitettu tulkittavaksi. Sen tarkoitus on ollut osoittaa sijaantulijoiden asema perittävään ja luopujaan nähden eli ap:n tapauksessa, että sijaantulijoita ovat hänen lapsensa tasaveroisesti, mummon kuoltua syntyvä kuitenkin PK 1:1:stä ilmenevin erityisedellytyksin. Näin minä asian tulkitsen.
Lapsen syntymä voi ajoittua perunkirjoituksen 3 kk:n määräajan jälkeen. Jos näin käy, perukirjassa on syytä mainita tulossa olevasta sijaisperillisestä ja vaikka liittää mukaan kopio lääkärinlausunnosta, josta raskauden alkamisajankohta ilmenee.
(Varmuuden vuoksi kopioin edellä olevan ennen kuin klikkaan "Lähetä".)
Vastauksesi oli aika vakuuttava, tämän pohjalta uskallan tehdä luopumisen. Toinen lapsemme tulee syntymään ennen perunkirjoituksen viimeistä rajapäivää, joten todennäköiseti pääsemme hänet merkitsemään toiseksi perijäksi minun sijaan.
Löysin teoksesta Pertti Puronen, Perintö- ja lahjaverotus, mielenkiintoisen oikeustapauksen. Puronen, veroguru, ei nyt käsiteltävänä olevasta tilanteesta, toisen gurun Aarnion tavoin, lausu halaistua sanaa. Mutta käsitellessään perinnöstä luopumista hän on yhtenä esimerkkitapauksena viitannut ratkaisuun KHO 1975 II 536, joka kuuluu:
"Kun veli oli 8.12.1968 tehdyllä sopimuksella luopunut perintöoikeudestaan 30.11.1968 kuolleen isänsä jälkeen tämän toisena perillisenä olleen sisarensa hyväksi, sisaren katsottiin saaneen myös veljensä osuuden perintönä suoraan isältään. Vaikka veli oli sittemmin ollut läsnä perunkirjoituksessa sekä osituksessa ja perinnönjaossa ja hyväksynyt ne, hänen ei katsottu noilla toimenpiteillä ottaneen vastaan isänsä jälkeen tulevaa perintöä."
Tuon tekstin valossa oikeuskysymyksenä näyttää olleen ainoastaan se, mikä merkitys pojan mainitulla aktiivisuudella oli ollut mahdollisena perintöön ryhtymisenä (jolloin ns. tehokas luopuminen ei olisi tullut kysymykseen).
MUTTA, mikä ihmeellisintä, Purhosen alaviitteessä esittämästä kommentista käy ilmi, että veljelle olikin 8 kk isän kuoleman jälkeen syntynyt lapsi. Tämä relevantti tosiasia on KHO:n ratkaisussa kokonaan sivuutettu. Purhonen kirjoittaa:
"KHO:n ratkaisu olisi ollut oikea, mikäli veljen lähin perillinen olisi ollut tämän sisar. Esittelijän päätösehdotuksen mukaan oli selvitetty, että veljelle oli 30.7.1969 syntynyt lapsi, jota oli PK 1:1:n ja asiakirjoista saadun selvityksen nojalla pidettävä veljen perillisenä tämän isän kuollessa. Näin ollen veljen olisi ollut katsottava ottaneen perinnön vastaan (ryhtyneen siihen) luovuttaessaan sen muulle kuin perilliselleen."
Enempää Purhonen ei KHO:n merkillistä ratkaisua kommentoi.
Purhonen siis pitää selvänä, että luopujan lapsi, joka oli siitetty ennen isoisänsä kuolemaa ja syntyi elävänä, olisi luopujan sijaantuloperillinen. Koska luopumista ei ollut tehty tämän luopujan lähimmän perillisen, vaan luopujan sisaren hyväksi, luopujan olisi tullut maksaa saannostaan perintövero ja sisaren puolestaan saamastaan lahjasta lahjavero. Kun näin ei tapahtunut, KHO:n ratkaisu oli virheellinen.
Mutta miksi KHO kerrotunlaisen ratkaisun teki, kun sillä oli tiedossa, että luopujalle syntyi lapsi, joka oli siitetty ennen perittävän kuolemaa? Eikö KHO kiinnittänyt huomiota muuhun oikeuskysymykseen kuin ratkaisun selostuksesta ilmenevään (perunkirjoitukseen osallistuminen tms.)? Oliko siis kysymys "työtapaturmasta"?
Vai onko ratkaisu tulkittavissa siten, että KHO ei ollut antanut luopujan syntymättömälle lapselle sijaantulijaperillisen asemaa? Jos näin olisi, niin kovin oudolta tuntuu, että noin keskeinen ratkaisuun vaikuttava seikka olisi jäänyt tapausselostuksessa kokonaan huomiotta.
Kallistun sille kannalle, minkä Puronenkin ilmeisesti on omaksunut, kun ei asiaan ole enempää tarttunut, että kyseessä on KHO:n työtapaturma. Ja että ko. lapsi siis oli luopujan sijaantuloperillinen, vaikka syntyi perittävän kuoleman jälkeen.