Vai muka öykkäröintiä

Asko Kervinen

Kim Soares moitti yleisökirjoituksessaan (KySa 11.1.) Kotkan perussuomalaisten asiallista valtuustoaloitetta, jossa vaadittiin entisestä museomestarista kerättyjen ja ylläpidetyjen väärien ja valheellisten asiakirjatietojen poistamista.

Soares tietää asian edenneen farssiksi, joka on sattuva termi asian käsittelyssä, koska Kotkan johtavat virkamiehet ja kaupunginhallituksen 8-hengen ryhmä tekivät poliisille aiheettomia tutkintailmoituksia asiakirja-asian selvittämistä pyytäneistä henkilöistä.

Myös allekirjoittanut sai asiassa rikoksesta epäiltynä kutsun poliisikuulusteluun, jolloin kerroin asian oikean laidan, ja se oli se, että Kotkan perussuomalaiset kaupunginvaltuutetut ovat oikeassa ja oikealla asialla vaatiessaan niitä kymmeniä keksittyjä laiminlyöntihuomautuksia ja muita minusta kerättyjä vääriä tietoja poistettavaksi kaupunginlakimiehen ja museotoimenjohtajan laatimista asiakirjoista.

Nyttemmin olenkin saanut sen minulta salassa pidetyn laiminlyöntiluetteloasiakirjanipun haltuuni ja antanut niistä omat selvitykset perussuomalaisille, kaupunginhallitukselle ja poliisille. Asiakirjoista ilmenee se, että minua oli seurattu salaisilla asiakirjamerkinnöillä systemaattisesti 26.8.1993 lähtien, aivan kuin Stasissa konsanaan.

Ihmettelen, että Soares pitää edellä mainittua perussuomalaisten oikeudenmukaisuutta öykkäröintinä ja kohdistaa sen Juho Eerolaan, vaikka kyse on mitä arvokkaammasta työstä puolustaa yksilönoikeutta asiassa, jossa allekirjoittanutta on kiusattu vuosia.

Asko Kervinen

8

566

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaarlo R.

      Hienosti olet pystynyt taistelemaan isoa virkamiesarmneijaa ja Kotkan demariketkuja vastaan!
      Hyvää tekstiä on, vie juttusi loppuun!

      • tuitui

        Omaa kirjoitustasi aina heti perään sivupersoonina...heitä voltti kervinen ja pysy siellä Kotkan palstalla.


      • Asko Kervinen
        tuitui kirjoitti:

        Omaa kirjoitustasi aina heti perään sivupersoonina...heitä voltti kervinen ja pysy siellä Kotkan palstalla.

        En tarvitse sivupersoonaa, pärjään ihan omalla nimellä esiintyen, toisin kuin sinä.

        Asko Kervinen


    • Nedo

      Menet vaikeuksien kautta voittoon ja siinä ei pidä antaa yhtään siimaa väärintekijöille kun asia viittaa selvästi nk. varmaan nakkiin!

    • Lähipiiri

      Sun ajojahdin takana ovat vapaamuurarit, eivät sosialidemokraatit. Toki sinne joukkoon voi kuulua joku demari, mutta... Aloitappa vaikka siitä, että tilaat Hymyn nrot 5 ja 6 vuodelta 2008. Sieltä löydät listan Kotkan ja Haminen vapaamuurareista. Käy nimet läpi. Saatat yllättyä.

      • kalikka kalahtaa

      • Lähipiiri

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      468
      6646
    2. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      198
      3978
    3. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2543
    4. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      26
      2080
    5. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      144
      1491
    6. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      79
      1356
    7. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      86
      1188
    8. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      68
      1186
    9. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      63
      1115
    10. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1099
    Aihe