Ihan tähän alkuun; en ole vielä kertaakaan tänne kirjoittanut, sillä tuntuu että kirjoittamalla tänne teen vain enemmän pahaa kuin hyvää. Kirjoituksia täällä yleensä revitellään aika pahasti ja lauseita käännellään ja väännellään niin että alkuperäinen tarkoitus jää epäselväksi. Nyt kuitenkin rohkaistuin ja sain tällaisen tekstin aikaiseksi.
En halua ketään loukata, vielä vähemmän haluan ketään provosoida. Pyytäisin vain teiltä ymmärrystä. En halua että joka sanaani tutkitaan erikseen, en halua että jokainen lause käydään läpi uudelleen ja uudelleen teilaten. Pyydän että ottaisit huomioon koko kirjoituksen ja sen mitä yritän tässä tuoda esille.
Jos et ole vanhoillislestadiolainen, niin parhaiten tutustut meihin vaikkapa paikallisella rauhanyhdistyksellä, jossa kokoonnumme säännöllisesti. Kun kysyt tällä palstalla jotain asiaa, niin ota huomioon että täällä käy ihmisiä ympäri Suomea/maailmaa. Ota huomioon myös se että vastaus ei välttämättä ole uskovaisen ihmisen, vaikka sellaisena haluaakin esiintyä. Voi olla että vastaus on VL-ihmisen, jolla on tarve kommentoida joka asiaa, ja tuoda oma asiansa esille "Jumalan sanana". Todellisuudessa tällaisen ihmisen ajatus voi mennä hyvinkin paljon metsään. Mitään yleispäteviä "ohjeita" tai "syntilistaa" ei meillä juurikaan ole.
Muutamaan asiaan kommentoisin; Ei meitä kukaan pakota tähän herätysliikkeeseen, ei meillä ole ketään yksittäistä "profeettaa" joka julistaa mikä on syntiä ja mikä ei ole syntiä. Päätöksiä ja keskustelua asioissa hoidamme me, me tavalliset uskovaiset ihmiset. Ei saarnaajat anna meille syntilistaa, vaan julistavat Jumalan sanaa ja vapauttavaa Evankeliumia. Saarnaajatkin (=puhujaveljet) ovat vain ihmisiä, ja onpa joskus joku erehtynytkin. Silloin seurakunta (=me tavalliset uskovaiset ihmiset) neuvoo puhujaa kaikessa rakkaudessa, ja asia korjataan. Ei meidän elämäämme leimaa kiellot "tuota ei saa tehdä, eikä tuotakaan", vaan sydämen halusta haluamme välttää syntiä. Jumala on antanut meille Raamatun kautta tien pelastukseen, ja nämä neuvot ovat kaikille ihmisille hyviä, vaikka ei haluaisi mihinkään uskoakaan. Nämä Raamatun neuvot ovat elämää suojelevia, hyviä tapoja korostavia, turvallisen elämän luojia.
Jumalan lapsen
62
961
Vastaukset
- jatkuu:
Mikä on syntiä? Se on kysymys joka meille usein esitetään, ja siihen on hyvin hankala vastata kattavasti. Siihen ei voi vastata luettelemalla eri asioita. Sitä on hankala ymmärtää, mutta yritä edes. :)
Halu välttää syntiä tulee sydämestä; kun on synnit anteeksi ja rauha Jumalan kanssa niin on hyvä olo. Silloin kun lähdemme erittelemään asioita, mikä on syntiä, mikä ei, niin on vaara että lähdemme Jumalan luota kauemmas. Jos ajattelemme Jumalan valtakunnan ympyräksi, jonka keskellä on kolmiyhteinen Jumala, niin emmehän halua lähteä etsimään ympyrän ulkorajoja, vaan haluamme hakeutua kohti keskustaa, kohti Jumalaa, kohti Kristusta, kohti Pyhää Henkeä. Ympyrän ulkorajoilla on vaara että lipsahdamme huomaamatta Jumalan valtakunnasta ulkopuolelle.
Ja sinulle kuka olet uskovainen, olet varmaan kanssani samaa mieltä siitä että tämä palsta aiheuttaa paljon kysymyksiä. Jos kirjoitat kysymyksiäsi tänne, niin ota huomioon että niihin vastaavat sekä uskovaiset että epäuskoiset. Uskovaistenkin seassa voi olla "kuolleita kaloja", eli sellaisia ihmisiä joilla ei oikeasti ole sydämen uskoa, tai ovat joutuneet sielunvihollisen ovelien verkkojen ansaan. Sellaisia vastauksia kannattaa lukea suurella varovaisuudella, joissa kovaan ääneen julistetaan ja suoraan sanotaan että "nyt puhutaan Jumalan äänellä".
Parasta olisi jos pystyisit asioitasi kysymään suoraan joltakin tutulta uskovaiselta, jos olet nuori niin vaikkapa äidiltäsi tai isältäsi, tai joltakin muulta uskovaiselta. Jos olet vanhempi ihminen niin olisi hyvä jutella näistä asioista muiden uskovaisten kanssa, myös nuorien. Ei nämä asiat joista täällä keskustellaan ole mitään kovin ihmeellisiä. Jutellessani omista asioistani jotka ovat painaneet mieltäni, joistakin ongelmistani, olen saanut huomata että samoja ajatuksia, samoja heikkouksia, samoja maailman syntejä on ollut iät ja ajat.
Samanlaatuisten kysymysten kanssa on mietitty ennenkin; mitä teen kun lihan himo on kova, miksi uskovaisilla ei ole televisiota, mitä voin tehdä aviovuoteessa, mitä teen kun masentaa ym. ym. Näihin pari asiaa, jos on sairas, niin pitää hakea sairauteen hoitoa. Ei se liity välttämättä mitenkään uskonelämään. Esimerkiksi jos on masennusta, siihen voi hyvinkin hakea hoitoa lääkäriltä, joka varmasti osaa auttaa asiaan. Jos on homoseksuaali, siihenkin voi hakea hoitoa lääkäriltä. Jos aviovuoteessa on hankalaa, siihenkin voi hakea apua lääkäriltä.
Näistä asioista voi keskustella ihan normaalisti muiden uskovaisten kanssa nokikkain, yleensä saa huomata että ei ne asiat niin ihmeellisiä loppujen lopuksi ole. Meillä kullakin on oma risti kannettavana. Risti meillä on vain sen kokoinen että sen jaksaa kantaa perille saakka.
Kannustaisin kaikkia ihmisiä positiivisuuteen, iloisuuteen, ja nauttimaan elämästä uskovaisin sydämin. Meistä uskovaisista usein annetaan kuva että olemme surullisia, jonkin taakan alla, mutta ei se niin ole. Harvoin näkee seuroissa paljon surullisia kasvoja. Usein kasvoista paistaa onni, ilo siitä että on synnit anteeksi ja rauha Jumalan kanssa, silloin on elämä iloista ja matkanteko mukavaa.- Paimen ja lampaat
Hyviä kirjoituksia! Minua on aina askarruttanut teidän käsityksenne että vain vanhoillislestadiolaiset pelastuvat. Jumala joka on rakkaus, ei sellaista ole säätänyt. Tämä kohta (ns. ulossulkeva seurakuntaoppi)teidän opissanne on silkkaa hupsutusta. Pyydän anteeksi jos mielipiteeni joka poikkeaa sinun mielipiteestäsi, loukkaa sinua. Minä en tosiaankaan voi pitää kristillisen uskon mukaisena teidän "vain me" -oppianne.
Mutta pidän tavastasi kirjoittaa, osoitat meidän kaikkien suuntaan kunnioitusta kirjoittamalla paneutuneesti ja asiallisesti. Kiitos! - Maivi*
Kiitos! Onpa hyvä kirjoitus. Olen täydellisesti ja ehdottomasti samaa mieltä!!!
- lyyleri
oli hyvä puheenvuoro. Lukekaa jokkainen tuo tarkoin. Tuohon voi täysin yhtyä.
Halu välttää syntiä tulee sydämestä; kun on synnit anteeksi ja rauha Jumalan kanssa niin on hyvä olo. Silloin kun lähdemme erittelemään asioita, mikä on syntiä, mikä ei, niin on vaara että lähdemme Jumalan luota kauemmas. Jos ajattelemme Jumalan valtakunnan ympyräksi, jonka keskellä on kolmiyhteinen Jumala, niin emmehän halua lähteä etsimään ympyrän ulkorajoja, vaan haluamme hakeutua kohti keskustaa, kohti Jumalaa, kohti Kristusta, kohti Pyhää Henkeä. Ympyrän ulkorajoilla on vaara että lipsahdamme huomaamatta Jumalan valtakunnasta ulkopuolelle.** Näin siinä käy, hiekkalaatikolla, pikkupennuilla. Siitä niin pian tipahtaa.
Kuolleita kaloja elää vain SRK;ssa, joiden maksettua mainosta esität.
Ei nämä asiat joista täällä keskustellaan ole mitään kovin ihmeellisiä. ** Ei niin, sinä tuot kyllä oman tsoukkisi VL soopaan mukaan.
Samanlaatuisten kysymysten kanssa on mietitty ennenkin; mitä teen kun lihan himo on kova, miksi uskovaisilla ei ole televisiota, mitä voin tehdä aviovuoteessa, mitä teen kun masentaa ym. ym. ** Mitä te saatte tehdä aviovuoteessa ilman TV:tä. Valaise hieman, eikö se kukka ja mehiläinen ollut se……
Näihin pari asiaa, jos on sairas, niin pitää hakea sairauteen hoitoa. Ei se liity välttämättä mitenkään uskonelämään. Esimerkiksi jos on masennusta, siihen voi hyvinkin hakea hoitoa lääkäriltä, joka varmasti osaa auttaa asiaan. Jos on homoseksuaali, siihenkin voi hakea hoitoa lääkäriltä. Jos aviovuoteessa on hankalaa, siihenkin voi hakea apua lääkäriltä. ** Mutta tuollaiseen ajatusmaailmaan ei enää auta mikään, selvä tapaus Karjapohjolaan.
Näistä asioista voi keskustella ihan normaalisti muiden uskovaisten kanssa nokikkain, yleensä saa huomata että ei ne asiat niin ihmeellisiä loppujen lopuksi ole. Meillä kullakin on oma risti kannettavana. Risti meillä on vain sen kokoinen että sen jaksaa kantaa perille saakka. ** Muiden, kuka on uskovainen ja kuka muu- uskovainen. Teillä se risti on SRK.
Kannustaisin kaikkia ihmisiä positiivisuuteen, iloisuuteen, ja nauttimaan elämästä uskovaisin sydämin. ** Älähän nyt, ettet innostu siellä aviovuoteessa?? Harkitse nyt vähän.
Meistä uskovaisista usein annetaan kuva että olemme surullisia, jonkin taakan alla, mutta ei se niin ole. ** Ei todella, ryypätään salaa ja käydään vieraissa, ”me uskomassa” olevat, näin saamme iloa.
Harvoin näkee seuroissa paljon surullisia kasvoja. Usein kasvoista paistaa onni, ilo siitä että on synnit anteeksi ja rauha Jumalan kanssa, silloin on elämä iloista ja matkanteko mukavaa.** Paitsi se saarnaaja, joka itkee lopuksi, - saanko minäkin uskoa, tällainen raukka ja vähäuskoinen??? Onko Hän se muu- uskova.- Meiliaikku
Maivi* kirjoitti:
Kiitos! Onpa hyvä kirjoitus. Olen täydellisesti ja ehdottomasti samaa mieltä!!!
Luin kirjoituksiasi. Kyllä Henki ilmoittaa , kuka on sydämestään asti oikein uskomassa. Ihmeellistä tämä uskomisen asia. Armo on suurin ihme, ja se vielä ihmeellisempi, että minä saan Armonkin armosta omalle kohdalleni.
- Nivalan kingi
Meiliaikku kirjoitti:

samaan harhalahkoon (vl) Maivin kanssa?
- Meiliaikku
Nivalan kingi kirjoitti:
samaan harhalahkoon (vl) Maivin kanssa?
että Maivi ja minä olemme uskomassa oikealla tavalla. Mutta ei me lahkoon kuuluta,vähiten harha sellaiseen, vaan lueriaiseen herätysliikkeeseen. Ihan rauhanyhdistyksen oikeaan uskoon luulisin Maivinkin kuuluvan, kirjoituksista päätellen.

Vanhoillislestadiolainen herätysliike opettaa mm. seuraavia HARHAOPPEJA:
1. Vain vanhoillislestadiolaiset ovat ainoita oikeita ja Jumalalle kelpaavia uskovaisia.
Missään kohden Raamattua ei mainita, että joskus elävä usko rajautuu yksinomaan yhden pienen herätysliikkeen sisälle. Jeesus antoi lähetyskäskyssä kehotuksen julistaa evankeliumia kaikille kansoille. Tätä kehotusta noudatetaan koko ajan ja ihmisiä tulee uskoon kaikkialla maailmassa.
Kyseessä on vl-herätysliikkeen HARHAOPPI.
2. Vain vanhoillislestadiolaisilla on Pyhä Henki.
Ei mitään perustetta tällaiselle opetukselle. Kytkeytyy kohtaan 1.
Kyseessä on vl-herätysliikkeen HARHAOPPI.
3. Vain vanhoillislestadiolaisuus = Jumalan valtakunta.
Jumalan valtakunta maan päällä muodostuu kaikista elävässä uskossa olevista ja Kristuksen verellä pestyistä henkilöistä ympäri maailmaa. Tämän joukon päänä on Jeesus Kristus. Jeesus itse sanoi, että älkää uskoko, jos joku sanoo, että Jumalan valtakunta on vain “täällä“.
Kyseessä on vl-herätysliikkeen HARHAOPPI.
4. Jumala ei kykene pelastamaan syntistä ihmistä ilman vanhoillislestadiolaisen apua.
Tottakai Jumala pystyy pelastamaan ihmissielun. On suurta röyhkeyttä opettaa, että kaikkivaltias ja kaiken luonut Jumala ei pysty tähän. Mihin Jumala ei pysty ilman ihmisen apua?
Kyseessä on vl-herätysliikkeen HARHAOPPI.
5. Jumala ei pysty yksin antamaan syntejä anteeksi. Aina on oltava mukana vanhoillislestadiolainen.
Samaa röyhkeyttä tässä opissa kuin edellisessäkin. Jeesus opettaa Isä meidän -rukouksessa anomaan syntejä anteeksi suoraan Jumalalta. Raamatun mukainen perusoppi on, että USKO JEESUKSEEN sisältää sekä syntien anteeksiannon että sielun pelastuksen.
Kyseessä on vl-herätysliikkeen HARHAOPPI.
6. Ehkäisy on syntiä.
Missään kohden Raamattua ehkäisyä ei nimetä synniksi. Vl-saarnaajat ja vastaavat yrittävät epätoivoisesti käyttää tässä harhaopissa mm. kohtia: "Älä tapa", "Täyttäkää maa" jne. Nämä eivät mitkään liity ehkäisyyn eivätkä kiellä sitä.
Kyseessä on vl-herätysliikkeen HARHAOPPI.
=========================
Kaikki mainitut HARHAOPIT perustuvat SRK:n ja vl-saarnaajien itsekkyyteen. nöyrtymättömyyteen Jumalan edessä, omavanhurskauteen ja hengelliseen korskaan. Heillä on halu syrjäyttää Jumala omalta paikaltaan ja sijoittaa itsensä sille paikalle. Vrt. sielun pelastus ja syntien anteeksi antaminen.
Kuinka kauan Jumala katselee tätä puuttumatta asiaan? Sitä minä en tiedä. Jumala yksin sen tietää.
PS. Lestadiolaisuuden perustaja Lars Levi Laestadius ei opettanut "vain me" -HARHAOPPIA. Sen ovat Oulun veijarit keksineet päissään hänen kuolemansa jälkeen. Tämä tieto perustuu väitöskirjatutkimukseen."- kuuluminen
Meiliaikku kirjoitti:
että Maivi ja minä olemme uskomassa oikealla tavalla. Mutta ei me lahkoon kuuluta,vähiten harha sellaiseen, vaan lueriaiseen herätysliikkeeseen. Ihan rauhanyhdistyksen oikeaan uskoon luulisin Maivinkin kuuluvan, kirjoituksista päätellen.
ei takaa mitään: piispojen ja kirkon munattomuudesta johtuen harhaoppista srk-lahkoa ei ole erotettu kirkon helmoista ja nyt lahko jyllää kirkonkin hallinnossa eli kansan pitää joukkoina jättää harhaoppinen vl-"ev-lut"-kirkko? lopun teitä molemmille ajellaan..
- Oulun Raksilasta
Meiliaikku kirjoitti:
että Maivi ja minä olemme uskomassa oikealla tavalla. Mutta ei me lahkoon kuuluta,vähiten harha sellaiseen, vaan lueriaiseen herätysliikkeeseen. Ihan rauhanyhdistyksen oikeaan uskoon luulisin Maivinkin kuuluvan, kirjoituksista päätellen.
on ittestään perkeleeestä! Samoin sen oppeihin uskovat.
- yksinkertaisesti.
täällä seassa "kuolleita kaloja", mut Jumalan ihmeet ovat vielä voimassa!
- 44+33
yksinkertaisesti. kirjoitti:
täällä seassa "kuolleita kaloja", mut Jumalan ihmeet ovat vielä voimassa!
kokouksen jälkeen sunnuntaina melkein noin samoin sanoin ja sanoi jotenkin, että toimenpiteisiin olisi syytä ryhtyä.
- Maivi*
Meiliaikku kirjoitti:
Luin kirjoituksiasi. Kyllä Henki ilmoittaa , kuka on sydämestään asti oikein uskomassa. Ihmeellistä tämä uskomisen asia. Armo on suurin ihme, ja se vielä ihmeellisempi, että minä saan Armonkin armosta omalle kohdalleni.
Kyllä, saman armon omistajia olemme. Olen Heke-Veken kanssa täällä kirjoitellut kun Vekellä noita juttuja ja kysymyksiä piisaa. Pian tällä palstalla huomaa mitkä nimimerkit ovat samassa hengessä ja opissa. Sen huomaavat kyllä ulkopuolella olevat ja toisin uskovat myös ja käyvät "kimppuun kuin sika limppuun", kuten Veke ilmaisi asian. Mutta ei me siitä huolita, uskoa ei kukaan voi sydämestä riistää.
"Jos veis he henkemme, osamme onnemme, ne heidän olkohon. Vaan meidän iät on, Jumalan valtakunta..." Että silleen...
Jrt! - Miten on?

Jrt!pysytellä kiinni Raamattua raiskaavissa vl-valheopeissa viimeiselle viivalle asti?
- Maivi*
Miten on? kirjoitti:
pysytellä kiinni Raamattua raiskaavissa vl-valheopeissa viimeiselle viivalle asti?
Siionin laulun sanoin:
"Ei väsyä kesken matkaa tien kaitaisen kulkija saa.
On määränä siksi jatkaa, kunnes perille saavutaan..."
Se sydämen rukous on, että nimenomaan viimeiselle viivalle asti varjeltuisi tässä oikeassa uskossa. Sittenhän ei tarvitse enää uskoa, kun usko muuttuu näkemiseksi. - Miten on?
Maivi* kirjoitti:
Siionin laulun sanoin:
"Ei väsyä kesken matkaa tien kaitaisen kulkija saa.
On määränä siksi jatkaa, kunnes perille saavutaan..."
Se sydämen rukous on, että nimenomaan viimeiselle viivalle asti varjeltuisi tässä oikeassa uskossa. Sittenhän ei tarvitse enää uskoa, kun usko muuttuu näkemiseksi.saatanan kahleissa. Uskallatko irrottautua Jumalan lasten joukkoon saatanallisesta vl-talostelusta?
- Maivi*
Miten on? kirjoitti:
saatanan kahleissa. Uskallatko irrottautua Jumalan lasten joukkoon saatanallisesta vl-talostelusta?
Tiedätkö, se on näin, että kun on synnit anteeksi ja rauha Jumalan kanssa, ei välitä höykäsen pölähdystä tuollaisista kommenteista mitä laittelet. Miksi pitäisi irrottautua siitä, mikä on kallein aarre maan päällä? Toivon, että Sinäkin löydät Jumalan valtakunnan ja saat sielullesi rauhan. Ei tarvitse silloin tuollaisia höpö-kommentteje kirjoitella.
- *sirkka
Oli miellyttävä lukea kirjoituksiasi, joista huokuu rauha ja oma sydämen uskosi, jonka haluat jakaa muillekin.
En kuitenkaan uskalla sinua kiittää, koska jos pidät minua epäuskoisena, jota en ole, voisit säikähtää ja muistaa Raamatun sanat: "voi teitä, jos maailma teitä kiittää".
Meile on annettu Raamattu ja selkeät kymmenen käskyä elämämme ohjeiksi ja turvaksi matkallemme. Uskomalla ne ja omistamalla ja turvaamalla Jumalan armoon Jeesuksen sovitustyön kautta oma elämämmekin on paljon helpompi kulkea kuin maailman menon mukaan ja vailla taivastoivoa ja huonolla omallatunnolla.
Voisitko vastata jotain ja kirjoitella muutenkin täällä vielä?
T. Sirkka- puheenvuoro:
Ei täällä parane kauvaa kirjoitella, joutuu epäuskoon ja pilkan kohteeksi, niinkuin nyt jo näkee, ettei tarvitse montaa sanaa kirjoittaa, niin jo korppikotkat käy kimppuun niinkuin kiljuvat jalopeurat
- etsivä-xx
Tässähän on kirjoitus taas ruodittu sana sanalta palasiksi.
Enpä halua sitä palastella kokonaan virke viekkeeltä, hyvä kirjoitushan se on periaatteessa.
Muutama huomio vaan.
Seurapenkissä voi käydä vuodenkin eikä kukaan puhu omasta aloitteestaan sanaakaan. Ei se minua toisaalta haittaa, saa olla ihan rauhassa omien ajatusten kanssa. Helppoa kuten tavallisessa kirkon jumalanpalveluksessa käyminen. Mukavaa ja rentuttavaa siis itseasiassa. Eihän minulla ulkoa tulevalla ole mitään kuulumisen tarvettakaan, kun omat lähimmät ihmiset ovat niitä, joita "koiriin ja velhoihinkin" verrataan. Ties miksi tämä yksi Raamatun kohta Ilm. 22:15 tuntuu olevan joillekin niin rakas vaikka Raamatussa on niin monta muutakin kohtaa luettavaksi kuin ilmestyskirja. Nimittäin sisäpuolella olijoille sen kuulemisella ei oikeastaan ole merkitystä, niille joille se olisi ns. pelote ja kimmoke herätykseen, eivät ole kuulemassa. Ainoastaan niille, jotka ovat tulleet ensimmäisen kerran kuulolle ulkopuolelta, tulee mieli painua samantien ulos ovesta. Helsingin kunniaksi on sanottava, että siellä on ole kuullut niin sanottavan kertaakaan, eräässä toisessa paikassa sensijaan kyllä. Uskomisen iloon, mistä krijoittaja puhuu minäkin yhdyn silloin, kun kohteena on kolmiyhteinen jumala, niin kuin mieletäni Helsingissä on ollut.
Elikkä en odota minkäänlaista ystävyyssuhdetta kenenkään kanssa. Olen ymmärtänyt, että vanhoillislestadiolaisessa perinteessä se on koko perhe tai ei mitään. Joku satunnainen kontakti minullakin silti joskus harvoin on. Jumalan sanaa sensijaan saa kuunnella, jos kuten minä, tuntee saavansa siitä, sitä mitä haluaa. Eihän sitä kävisi jos ei saisi mitään. Kirjoittaja toteaa että Risti meillä on vain sen kokoinen että sen jaksaa kantaa perille saakka. Tähän ristin koon pienentämiseen kaiketi haemme apua sanasta ja evankeliumista.
Jokainen tavallinen ihminen, uskova tai ateisti, varmaankin ymmärtää hakea apua lääkäriltä tai muulta ammattiauttajalta. Apua löytyy monelle. Mutta kaikkeen ei ole parannusta lääketiteelläkään, ei vielä vuonna 2010 eikä sen jälkeenkään. Eikä kaikkiin taloudellisiin ongelmiinkaan, joita ihmisillä voi olla. Voimia siihenkin elämäntilanteeseen silti tarvitaan ja sitähän Raamatun sana antaa. - ei parane
puheenvuoro: kirjoitti:
Ei täällä parane kauvaa kirjoitella, joutuu epäuskoon ja pilkan kohteeksi, niinkuin nyt jo näkee, ettei tarvitse montaa sanaa kirjoittaa, niin jo korppikotkat käy kimppuun niinkuin kiljuvat jalopeurat
Oletko löytänyt Jumalan Sanasta kiellon olla viemästä ilosanomaa eteenpäin tällä palstalla, vai oletko joutunut hoitokousasioista salaavien painostuksesta vaikenemaan?
- etsivä-xx
etsivä-xx kirjoitti:
Tässähän on kirjoitus taas ruodittu sana sanalta palasiksi.
Enpä halua sitä palastella kokonaan virke viekkeeltä, hyvä kirjoitushan se on periaatteessa.
Muutama huomio vaan.
Seurapenkissä voi käydä vuodenkin eikä kukaan puhu omasta aloitteestaan sanaakaan. Ei se minua toisaalta haittaa, saa olla ihan rauhassa omien ajatusten kanssa. Helppoa kuten tavallisessa kirkon jumalanpalveluksessa käyminen. Mukavaa ja rentuttavaa siis itseasiassa. Eihän minulla ulkoa tulevalla ole mitään kuulumisen tarvettakaan, kun omat lähimmät ihmiset ovat niitä, joita "koiriin ja velhoihinkin" verrataan. Ties miksi tämä yksi Raamatun kohta Ilm. 22:15 tuntuu olevan joillekin niin rakas vaikka Raamatussa on niin monta muutakin kohtaa luettavaksi kuin ilmestyskirja. Nimittäin sisäpuolella olijoille sen kuulemisella ei oikeastaan ole merkitystä, niille joille se olisi ns. pelote ja kimmoke herätykseen, eivät ole kuulemassa. Ainoastaan niille, jotka ovat tulleet ensimmäisen kerran kuulolle ulkopuolelta, tulee mieli painua samantien ulos ovesta. Helsingin kunniaksi on sanottava, että siellä on ole kuullut niin sanottavan kertaakaan, eräässä toisessa paikassa sensijaan kyllä. Uskomisen iloon, mistä krijoittaja puhuu minäkin yhdyn silloin, kun kohteena on kolmiyhteinen jumala, niin kuin mieletäni Helsingissä on ollut.
Elikkä en odota minkäänlaista ystävyyssuhdetta kenenkään kanssa. Olen ymmärtänyt, että vanhoillislestadiolaisessa perinteessä se on koko perhe tai ei mitään. Joku satunnainen kontakti minullakin silti joskus harvoin on. Jumalan sanaa sensijaan saa kuunnella, jos kuten minä, tuntee saavansa siitä, sitä mitä haluaa. Eihän sitä kävisi jos ei saisi mitään. Kirjoittaja toteaa että Risti meillä on vain sen kokoinen että sen jaksaa kantaa perille saakka. Tähän ristin koon pienentämiseen kaiketi haemme apua sanasta ja evankeliumista.
Jokainen tavallinen ihminen, uskova tai ateisti, varmaankin ymmärtää hakea apua lääkäriltä tai muulta ammattiauttajalta. Apua löytyy monelle. Mutta kaikkeen ei ole parannusta lääketiteelläkään, ei vielä vuonna 2010 eikä sen jälkeenkään. Eikä kaikkiin taloudellisiin ongelmiinkaan, joita ihmisillä voi olla. Voimia siihenkin elämäntilanteeseen silti tarvitaan ja sitähän Raamatun sana antaa.Tulipa lohdullisen hyvä mieli tänään Hesasta netistä. Virsiä myöten.
- lyyleri
puheenvuoro: kirjoitti:
Ei täällä parane kauvaa kirjoitella, joutuu epäuskoon ja pilkan kohteeksi, niinkuin nyt jo näkee, ettei tarvitse montaa sanaa kirjoittaa, niin jo korppikotkat käy kimppuun niinkuin kiljuvat jalopeurat
on tämän palstan ominaisuus...Eipä täällä palajon kiitosta saa, paitsi ekumeenisista sydämenlaajentumisista..!!!
- Kerro Lylleri
lyyleri kirjoitti:
on tämän palstan ominaisuus...Eipä täällä palajon kiitosta saa, paitsi ekumeenisista sydämenlaajentumisista..!!!
kiittää Raamatun vastaisia vl-oppeja, vl-julmuutta (hoitokokoukset), vl-itsensä korottamista Jumalan paikalle, veeällien muiden uskovaisten halveksimista, vl-insestiä, vl-naisten alistamista synnytyskoneiksi jne.
Tämäkö on kiitoksen arvoista? lyyleri kirjoitti:
on tämän palstan ominaisuus...Eipä täällä palajon kiitosta saa, paitsi ekumeenisista sydämenlaajentumisista..!!!
Etkö tunne Raamattu – Että He yhtä olivat. Sehän on kehotus ihmisten kesken.
Ja sydämen laajentuminen on myös Julman lupaus. – Isä panee heidän ( juutalaisten, ei lestadiolaisten ) kivisydämen tilalle pehmeän lihasydämen.
Lue Raamattua, ennekuin kirjoitat mitään, olet todella naiivi.- kiitosta?
lyyleri kirjoitti:
on tämän palstan ominaisuus...Eipä täällä palajon kiitosta saa, paitsi ekumeenisista sydämenlaajentumisista..!!!
Ivaamisesta, pilkkaamisesta ja tölvimisestäsi? Outo tapaus. Kertakaikkiaan.
- pilli ja pulla
kiitosta? kirjoitti:
Ivaamisesta, pilkkaamisesta ja tölvimisestäsi? Outo tapaus. Kertakaikkiaan.
joilta hän kiitokset saa, juuri noista asioista.
- pahvimahvi
Mistä tiedät että raamattu on totta ? Sehän on täynnä tuhansia ristiriitoja ja väärää tietoa
esimerkiksi raamattu sanoo että lepakko on lintu vaikka vähänkin biologiaa tunteva tietää että se ei ole lintu vaan nisäkäs
miten tälläisiä virheitä tekevä kirja voi olla Jumalan sanaa mistä tiedät että kohdat mitä luet ovat jumalan sanaa eivätkä vain yksiä niistä tuhansista ristiriidoista mitä raamattu on täynnä? - 13+2=?
Monikaan ei halua tulla tutustumaan lestatouhuihin mihinkään yhdistykselle, olipa se rauhallinen tai rauhaton. Jotapaitsi Jumalan sana kehottaa teitäkin lähtemään teille ja aitoverille kutsumaan väkeä. Minä ainakin haluan tutustua nykytoimintaanne niin, että tulette ovalleni ja esitätte asianne yhtä nöyrästi kuin sinä teit äsken (samanlaista monisanaisuutta en tosin kaipaa).
Ja sitten siihen valheeseen, jonka päästit näppäimistöltäsi. Väität, ettei teitä kukaan pakota 'tähän herätysliikkeeseen'. Minun on vaikea, jopa mahdotonta uskoa, että vl-vanhemmat kuljettaisivat pikkulapsiaan tasapuolisesti eri uskonnollisten kuppikuntien tilaisuuksissa tutustumassa omakohtaisesti niiden eroihin. Saatan toki olla väärässä, omat kokemukseni ovat vuosikymmenten takaa. Oikaise toki, jos tässä asiassa on tapahtunut kehitystä. seuraavista vl-opeista:
1. Vanhoillislestadiolaiset ovat koko maailman ainoita oikeita ja Jumalalle kelpaavia uskovaisia - kaikki muut uskovaiset menevät helvettiin.
2. Jumala ei pysty suoraan antamaan syntejä anteeksi - vain vl-hankilö voi antaa synnit anteeksi.
Perusteletko Raamatulla nuo opit.- puheenvuoro
Tupakka ja tupakoiminen on yksi paha meillä, josta ei päästä kuunaan eroon ja se on iso harmi, muuten me kyllä ollaan ksaiksissa asioissa täysin oikeassa
puheenvuoro kirjoitti:
Tupakka ja tupakoiminen on yksi paha meillä, josta ei päästä kuunaan eroon ja se on iso harmi, muuten me kyllä ollaan ksaiksissa asioissa täysin oikeassa
vastannut kysymykseeni?
- xxxoooxxx
Eivät nuo ole vl-oppeja, ne ovat sinun itsesi keksimiä oppeja.
- iveta
xxxoooxxx kirjoitti:
Eivät nuo ole vl-oppeja, ne ovat sinun itsesi keksimiä oppeja.
että ne on Melperin keksimiä juttuja. Siis on muuallakin eri seurakunnissa ja uskonsuunnissa uskovia ja että voi saada synnit anteeksi suoraan Jumalalta. Tämäpä oli ihanaa kuulla. Haluan tämän jälkeen kyllä ihan käytännön elämässä, ns kaduilla ja toreilla kokea tätä samaa käsitystä, sekä tietenkin seuroissa. Toi-
votaan, että se olisi vain Melperin päähänpisto. xxxoooxxx kirjoitti:
Eivät nuo ole vl-oppeja, ne ovat sinun itsesi keksimiä oppeja.
saanut tuon valehtelemisen lahjan - vai vl-pyhäkoulussa?
iveta kirjoitti:
että ne on Melperin keksimiä juttuja. Siis on muuallakin eri seurakunnissa ja uskonsuunnissa uskovia ja että voi saada synnit anteeksi suoraan Jumalalta. Tämäpä oli ihanaa kuulla. Haluan tämän jälkeen kyllä ihan käytännön elämässä, ns kaduilla ja toreilla kokea tätä samaa käsitystä, sekä tietenkin seuroissa. Toi-
votaan, että se olisi vain Melperin päähänpisto.Siis on muuallakin eri seurakunnissa ja uskonsuunnissa uskovia ja että voi saada synnit anteeksi suoraan Jumalalta. ** Kyllä. Jehovan todistajilla ja musliineilla. Heillä on tämä Jeesuksen kokonaan pois sulkeva käsitys.
Tämäpä oli ihanaa kuulla. ** Jos tämä on ihanaa kuulla iveta,,,, ihmettelen mikset pidä hunnutettua asua, se sopii kuvioihin.
Haluan tämän jälkeen kyllä ihan käytännön elämässä, ns kaduilla ja toreilla kokea tätä samaa käsitystä, sekä tietenkin seuroissa.** Todellako. Sinä menet julistamaan kadulle Jumalan anteeksi anomusta suoraan. Ohitat sovittajan Jeesuksen.
Kerää sitten voimia ja sanat valmiiksi tuomiolla, kun Jeesus esittelee omansa Isälleen. – Tässä on kaikki, jotka minulle annoit, yhtään en ole niistä kadottanut.
Tuolla käsityksellä mitä sanoit, - Jumala antaa SUORAAN,,, Näet vain Jumalan Jeesuksen takana ja kun yrität huutaa Hänelle, - hei täällä iveta, minähän sain sinulta synnit anteeksi. Saata vastuksen, - mene pois, en tunne sinua.
Välimies ON AINA, enne Jerusalemin Morsiamen häitä, Isän ja ihmisen välillä, se ei ole VL; SE EI OLE IHMINEN; VAAN KRISTUS. 1. Tim. 2:5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus.
Tämä on käännetty uuden käännöksen mukaan> Jumala on yksi, ja yksi on VÄLITTÄJÄ Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus.- Kehotus
Kesitas kirjoitti:
Siis on muuallakin eri seurakunnissa ja uskonsuunnissa uskovia ja että voi saada synnit anteeksi suoraan Jumalalta. ** Kyllä. Jehovan todistajilla ja musliineilla. Heillä on tämä Jeesuksen kokonaan pois sulkeva käsitys.
Tämäpä oli ihanaa kuulla. ** Jos tämä on ihanaa kuulla iveta,,,, ihmettelen mikset pidä hunnutettua asua, se sopii kuvioihin.
Haluan tämän jälkeen kyllä ihan käytännön elämässä, ns kaduilla ja toreilla kokea tätä samaa käsitystä, sekä tietenkin seuroissa.** Todellako. Sinä menet julistamaan kadulle Jumalan anteeksi anomusta suoraan. Ohitat sovittajan Jeesuksen.
Kerää sitten voimia ja sanat valmiiksi tuomiolla, kun Jeesus esittelee omansa Isälleen. – Tässä on kaikki, jotka minulle annoit, yhtään en ole niistä kadottanut.
Tuolla käsityksellä mitä sanoit, - Jumala antaa SUORAAN,,, Näet vain Jumalan Jeesuksen takana ja kun yrität huutaa Hänelle, - hei täällä iveta, minähän sain sinulta synnit anteeksi. Saata vastuksen, - mene pois, en tunne sinua.
Välimies ON AINA, enne Jerusalemin Morsiamen häitä, Isän ja ihmisen välillä, se ei ole VL; SE EI OLE IHMINEN; VAAN KRISTUS. 1. Tim. 2:5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus.
Tämä on käännetty uuden käännöksen mukaan> Jumala on yksi, ja yksi on VÄLITTÄJÄ Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus.Isä meidän rukous ja ota opiksesi!
- iveta
Kesitas kirjoitti:
Siis on muuallakin eri seurakunnissa ja uskonsuunnissa uskovia ja että voi saada synnit anteeksi suoraan Jumalalta. ** Kyllä. Jehovan todistajilla ja musliineilla. Heillä on tämä Jeesuksen kokonaan pois sulkeva käsitys.
Tämäpä oli ihanaa kuulla. ** Jos tämä on ihanaa kuulla iveta,,,, ihmettelen mikset pidä hunnutettua asua, se sopii kuvioihin.
Haluan tämän jälkeen kyllä ihan käytännön elämässä, ns kaduilla ja toreilla kokea tätä samaa käsitystä, sekä tietenkin seuroissa.** Todellako. Sinä menet julistamaan kadulle Jumalan anteeksi anomusta suoraan. Ohitat sovittajan Jeesuksen.
Kerää sitten voimia ja sanat valmiiksi tuomiolla, kun Jeesus esittelee omansa Isälleen. – Tässä on kaikki, jotka minulle annoit, yhtään en ole niistä kadottanut.
Tuolla käsityksellä mitä sanoit, - Jumala antaa SUORAAN,,, Näet vain Jumalan Jeesuksen takana ja kun yrität huutaa Hänelle, - hei täällä iveta, minähän sain sinulta synnit anteeksi. Saata vastuksen, - mene pois, en tunne sinua.
Välimies ON AINA, enne Jerusalemin Morsiamen häitä, Isän ja ihmisen välillä, se ei ole VL; SE EI OLE IHMINEN; VAAN KRISTUS. 1. Tim. 2:5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus.
Tämä on käännetty uuden käännöksen mukaan> Jumala on yksi, ja yksi on VÄLITTÄJÄ Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus.Kesitas, kun vastasin vähän liian nopeasti näihin väitteisiin.
1. Vanhoillislestadiolaiset ovat koko maailman ainoita oikeita ja Jumalalle kelpaavia uskovaisia - kaikki muut uskovaiset menevät helvettiin.
2. Jumala ei pysty suoraan antamaan syntejä anteeksi - vain vl-hankilö voi antaa synnit anteeksi.
Jos joku sanoo, että nämä väitteet ovat puppua, niin silloin voi esittää kääntäen vähän erilaiset
väitteet:
1. On muitakin Jumalalle kelpaavia uskovia kuin vl:ät
2. Jumala pystyy suoraan antamaan syntejä anteeksi.
Halusin vain tietää ja saada kommentteja, miten sitten, jos ne alkuperäiset väitteet ovat puppua, niin olisivatko sitten nämä väitteet totuudenmukaisempia ja oikeampia ja se oli lähinnä tarkoitukseni. Saada keskustelua ja kommentteja.
Shalom! iveta kirjoitti:
Kesitas, kun vastasin vähän liian nopeasti näihin väitteisiin.

Shalom!Kesitas, kun vastasin vähän liian nopeasti näihin väitteisiin.
1. Vanhoillislestadiolaiset ovat koko maailman ainoita oikeita ja Jumalalle kelpaavia uskovaisia - kaikki muut uskovaiset menevät helvettiin.
2. Jumala ei pysty suoraan antamaan syntejä anteeksi - vain vl-hankilö voi antaa synnit anteeksi.
Jos joku sanoo, että nämä väitteet ovat puppua, niin silloin voi esittää kääntäen vähän erilaiset
väitteet:
1. On muitakin Jumalalle kelpaavia uskovia kuin vl:ät
2. Jumala pystyy suoraan antamaan syntejä anteeksi.
Vastasin jo 2 kysymykseen omassa omentissasi, ja toiseen vastaa, että SRK;n opeilla, suoran yhteytenä Jumalaan ja VAIN – synnit anteeksi ? JUURI TE ETTE PELASTU.
Jumalan, koko Raamatun läpi oleva sininen lanka on Kristus. Joka ottaa Hänet vastaan pelastuu. Jeesus itse sanoi, että sekin vaatii paljon, mm uudestisyntymisen ylhäältä, muute EI NÄE ISÄÄ. Samoin Hän sanoo,, - jos joku ei tunnusta minua HERRAKSI ihmisten edessä, en minäkään esittele Häntä Isälle.
Joten teiltä uupuu; uudestsisyntymän optus.
ja pelastuksen ehto, tunnustaa Jeesus Nasaretilainen Messiaaksi, Herraksi ja hakeutua kasteelle, jolloin saatte Pyhän Hengen.
Tieltä uupuu myös lähetystyö. Olette siinä valitettavasti nollia, aivan nollilla. Ei yhtään nimettyä lähetystyötekijää pakanain kekseillä.
Joten pieleen menee koko lahko.
Valitan.
Muutenkin sinun juttusi on muuttunut etsivältä, muiden kyseenalaistamiseen, olet joutunut tekemään sen pakanallisen palaamisen armon.
Siunausta, totuuden sanomalla.- iveta

Siunausta, totuuden sanomalla.Et vieläkään ymmärtänyt. Nämä eivät olleet minun henkilökohtaisia ajatuksia, vaan halusin näillä herättää keskustelua (puolesta tai vastaan).
Oma uskonvakaumukseni on edelleen sama. En ole saanut pakanallista palaamisen armoa, enkä muuten sellaista palaamisen armoa nimitystä ole vielä tähän mennessä Raamatusta löytänyt. Kun kysymyksessä on syntienanteeksisaaminen, niin uskon vain yhteen välimieheen Jumalan ja ihmisen välillä, niinkuin Raamattu opettaa, Kristukseen. Hänessä minulla on syntienanteeksiantamus ja pelastus ja Hän on minun Herrani, niinkuin monta kertaa olen täällä kirjoittanut. En pelkää tätä julistaa myös sukulaisilleni, naapureille, työkavereille jne. Siitä asti, kun sain rakastua Jeesukseen uudelleen elämässäni ( tunnen todella, että se oli Jumalan suurta armoa ja osoittaa kuinka Jumala on uskollinen, vaikka minä en ), en ole pelännyt toisia ihmisiä. koska Jeesusta sisältäni he eivät voi riistää.
Lähetystyötä voi tehdä itsekin. Kertoa Kristuksesta ja pelastuksesta Hänessä kaikkialla missä liikkuukaan. Itse olen löytänyt uuden tavan (uuden itselleni ), tukea taloudellisesti TV7:aa, Israelin ja Venäjän lähetystyötä. Jos ihminen haluaa, niin kyllä voi tehdä lähetystyötä monellakin tavalla.
Shalom! iveta kirjoitti:
Et vieläkään ymmärtänyt. Nämä eivät olleet minun henkilökohtaisia ajatuksia, vaan halusin näillä herättää keskustelua (puolesta tai vastaan).
Oma uskonvakaumukseni on edelleen sama. En ole saanut pakanallista palaamisen armoa, enkä muuten sellaista palaamisen armoa nimitystä ole vielä tähän mennessä Raamatusta löytänyt. Kun kysymyksessä on syntienanteeksisaaminen, niin uskon vain yhteen välimieheen Jumalan ja ihmisen välillä, niinkuin Raamattu opettaa, Kristukseen. Hänessä minulla on syntienanteeksiantamus ja pelastus ja Hän on minun Herrani, niinkuin monta kertaa olen täällä kirjoittanut. En pelkää tätä julistaa myös sukulaisilleni, naapureille, työkavereille jne. Siitä asti, kun sain rakastua Jeesukseen uudelleen elämässäni ( tunnen todella, että se oli Jumalan suurta armoa ja osoittaa kuinka Jumala on uskollinen, vaikka minä en ), en ole pelännyt toisia ihmisiä. koska Jeesusta sisältäni he eivät voi riistää.
Lähetystyötä voi tehdä itsekin. Kertoa Kristuksesta ja pelastuksesta Hänessä kaikkialla missä liikkuukaan. Itse olen löytänyt uuden tavan (uuden itselleni ), tukea taloudellisesti TV7:aa, Israelin ja Venäjän lähetystyötä. Jos ihminen haluaa, niin kyllä voi tehdä lähetystyötä monellakin tavalla.
Shalom!Mutta omaan seurakuntaan vieti ei ole lähetytyötä, vaan seurakunta vierailua.
Kes.
Rauhaa.- lyyleri
puheenvuoro kirjoitti:
Tupakka ja tupakoiminen on yksi paha meillä, josta ei päästä kuunaan eroon ja se on iso harmi, muuten me kyllä ollaan ksaiksissa asioissa täysin oikeassa
meillä on virheitä ja vääriä valvomisia, mutta se sana , mitä pidetään esillä seuroissakin, on hukumatonta Jumalan sannaa.
puheenvuoro kirjoitti:
Tupakka ja tupakoiminen on yksi paha meillä, josta ei päästä kuunaan eroon ja se on iso harmi, muuten me kyllä ollaan ksaiksissa asioissa täysin oikeassa
joka on osin saatnallinen opetus, tuo Melperin kysymys on aiheesta, ja et antanut vastausta, jossa on Raamatun tuki.
- pelotteluko
lyyleri kirjoitti:
meillä on virheitä ja vääriä valvomisia, mutta se sana , mitä pidetään esillä seuroissakin, on hukumatonta Jumalan sannaa.
Jumalan sanaa? Älä naurata.
Ota huomioon myös se että vastaus ei välttämättä ole uskovaisen ihmisen, vaikka sellaisena haluaakin esiintyä. ** Etkö sinä pidä kristittyä uskovaisena, joka on vanhurskautunut uskovien kasteessa, ja luvannut lähteä seuraamaan Jeesusta, joka on Hänen Herransa. Eikä Hän ole uskossa mielestäsi.
Mitään yleispäteviä "ohjeita" tai "syntilistaa" ei meillä juurikaan ole. ** Onko kertoja todella uskomassa, sillä tässä näkee se, että olette valehtelijoita. Ihmisiä on jopa joutunut sääntöjenne mukaan hautaan.
Muutamaan asiaan kommentoisin; Ei meitä kukaan pakota tähän herätysliikkeeseen, ei meillä ole ketään yksittäistä "profeettaa" joka julistaa mikä on syntiä ja mikä ei ole syntiä. Päätöksiä ja keskustelua asioissa hoidamme me, me tavalliset uskovaiset ihmiset. ** Vai päätöksiä, miksi sitä pitää päättä, kun se on jo Raamatussa kerrottu.
Ei saarnaajat anna meille syntilistaa, vaan julistavat Jumalan sanaa ja vapauttavaa Evankeliumia.** Olet todella ollut vähän aikaa palastalla, puhut täyttä puppua muiden mielestä. Tänä aamunakin mm Anselmi kertoi, että syntien anteeksi anto on VL ihmisen lausumana VAIN PÄTEVÄ. Mitä todella haluat sanoa.
Saarnaajatkin (=puhujaveljet) ovat vain ihmisiä, ja onpa joskus joku erehtynytkin. Silloin seurakunta (=me tavalliset uskovaiset ihmiset) neuvoo puhujaa kaikessa rakkaudessa, ja asia korjataan. ** Ovatko nämä HOITOKOKOUSET rakkauden ilmentymä teistä. Pahalta vaikuttaa, miksi sitten ihmiset voivat teillä pahoin. Äideillä teetetään lapsia kun kennelissä, ja he romahtavat. Kenen rakkaudesta puhut? Ei kristitty menettele näin.
Ei meidän elämäämme leimaa kiellot "tuota ei saa tehdä, eikä tuotakaan", vaan sydämen halusta haluamme välttää syntiä. ** Miten voit olla noin naivi. Täyttä soopaa puhut.
Jumala on antanut meille Raamatun kautta tien pelastukseen, ja nämä neuvot ovat kaikille ihmisille hyviä, vaikka ei haluaisi mihinkään uskoakaan. Nämä Raamatun neuvot ovat elämää suojelevia, hyviä tapoja korostavia, turvallisen elämän luojia.** Näin puhuu rättipää muslimi, Jumala auttaa, teiltä UUPUU KRISTUS, JOKA ON HERRA, sitä kautta kaikki.
Taisi vierailu olla tuhoksi, valehtelijana pidämme tuollaisia kirjoittajia.- xxxoooxxx
Hyvin kirjoitit, mutta eipä ollut vaikea arvata että Melperi ja Kesitas ja muut palstalla roikkuvat vl-vihaajat ovat pian korppikotkan lailla kimpussasi. Aivan turha tänne taitaa olla kirjoitella.
- ei parane
Kirjoitus oli >puheenvuoro
- etsivä-xx
ei parane kirjoitti:
Kirjoitus oli >puheenvuoro
Olen joskus kuunnellut alustuksen ja sitten kuunnellut, että heti kerrotaan, että tulee puheenvuoro se ja se. Tavalliseen elämään tottuneelle tulee ekaksi mieleen että siitä sitten vaan kyselemään tai kertomaan oma mielipide niin kuin muuallakin esim työelämässä tai koulutuksessa tai vaikka avoimessa opetuksessa (työväenopistossa, arbiksessa, aikuiskoulutusopistossa tai mitä nimeä kukin kunta niistä käyttääkään). Missä niitä asoita sitten kysytään?
- näin on
osa täällä olevista tietää kaiken vl. systeemistä koska ovat itse olleet lesoja
- ***
Ei tarvitse olla edes entinen vl tietääkseen vl-systeemeistä. Monesti riittää, kun on joutunut läheltä seuraamaan vl-talostelua ja jopa olemaan tekemisissä vl:en kanssa.
- teke-
*** kirjoitti:
Ei tarvitse olla edes entinen vl tietääkseen vl-systeemeistä. Monesti riittää, kun on joutunut läheltä seuraamaan vl-talostelua ja jopa olemaan tekemisissä vl:en kanssa.
misissä?
- pähkinää.
teke- kirjoitti:
misissä?
Siinäpä sinulle pähkinä purtavaksi!
- 18+16
ole keskuudessanne, se on pelkkä klisee jolle ei ole perustaa.
Vaikeat asiat te hautaatte ja niistä ei keskustella ja jos jotakin vaikeat asiat askarrutaa esim.ehkäisy niin vl neuvo on eroa liikkeestä jos ehkäisyä haluat käyttää.
Oikeaa rakkautta on rakastaa lähimmäistään sellaisena kun lähimmäinen on eikä pakolla muuttaa tai sulkea pois.
Olette oikeasti raakoja ette rakastavia!.- Paketin kasaaja
= Raamatun vastaisia valheoppeja, julmuutta (hoitokokoukset), toinen toisensa kyttäämistä, ilmiantoja, kovaa tupakointia, itsensä aiheetonta ylentämistä, muiden uskovaisten halveksimista ja tuomitsemista (jonka Raamattu jyrkästi kieltää), insestiä, ylisuuria perheitä joissa kaikki voivat pahoin.
Siinä tiivistettynä vl-paketti.
- Miksi haluaa tehdä s
Jos teillä kaikilla on sydämen halu välttää syntiä, niin miksi osa teistä kuitenkin haluaa tehdä syntiä (ei kai sentään oman tahdon vastaisesti syntiä kukaan tee) sitä? Miksi on lestadiolaisia, jotka juovat välillä alkoholia humalaan asti? Eikö se olekaan synt vai juovtko he omaa tahtoaan vastaani?
- Meiliaikku
uskon asiat ei ole kunnossa. Oikein uskova ja valvova Jumalan lapsi ei kallistele pulloja , eikä muutenkaan rietastele tämän maailman synneissä. Siksi Jeesus sanoi: valvokaa! Usko on omakohtaista.
- tuottaa

jatkuva valavominen
srk-lahkolla on yhteinen seurakuntaomatunto - ei siinä raamatuita tai yksilöitä tarvita! - pullon.
Kaikki synnit ovat samankokoisia. Opettaa SRK. Ihan sama on, että juotko pisaran olutta vai pullon viinaa.
Jos ottaa tipan, kannattaa antaa mennä...? Ihme uskonto. Meiliaikku kirjoitti:
uskon asiat ei ole kunnossa. Oikein uskova ja valvova Jumalan lapsi ei kallistele pulloja , eikä muutenkaan rietastele tämän maailman synneissä. Siksi Jeesus sanoi: valvokaa! Usko on omakohtaista.
Kuten tupakka, valehtelu, insesti yms pakottaminen.
Miten ne?
- Ota elävä usko!
ovat ittestään perkeleestä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1911350
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138903- 85852
- 51758
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?51750Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253637Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä312601Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55589Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7585- 53584