Tuli

emil1

Kuuntelin radiosta tulleesta ohjelmasta puun polttamisen vaarallisuudesta. Pienhiukkasia kun siitäkin tulee, vain kuinka? On olemassa kaikenlaisia tutkijoita professori tasolla asti, jotka saavat aikansa kulumaan tällkäkin tasolla. On surkuhupaisaa kuunnella tätä väitettä, niinkuin ei olisi muutakaan tekemistä. Puuta on poltettu siitä asti, kun se ammoin sitten keksittiin. Puuta on poltettu myös lämmön lähteenä iät ja ajat, mutta ei siihen silloin kukaan puuttunut, eikä puutu nytkään. Puu on luonnollinen ja puhtaampi, kuin yksikään lentokone ilmassa.Parasta, mitä olen kuullut, on puiden sytyttäminen tulipesässä päältäpäin. Pienhiukkasista kannatan menemistä "suurhiukkasiin", joita tulee pivin pimein vähän joka vempaimesta.

5

680

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hiukanpieni

      Eipä niillä kodin puulämmityksen pienhiukkasilla ole haja-asutusalueella käytännön merkitystä. Taajamassa voi olla eri tilanne. Järkevämmältä kuitenkin tuntuu polttaa uusiutuvaa materiaalia kuten puu verrttuna uusiutumattomaan kuten öljy. Puun palamistuoteet voivat kasvaa uudeksi puuksi, mutta bensiinin palamistuotteista ei ihan äkkiä synny uutta bensiiniä

    • omalla laillaan

      Samaa olen naureskellut minäkin, ympäristöystävällisyys on saanut lystikkäät mittasuhteet. Näillä pohjan perukoilla ei oikein taho tareta ilman lämmitystä, mutta mikään energianlähde ei ole hyvä. Poltitpa sitä tai tätä, niin päästelet joko kaasuja tai hiukkasia. Uraanin halkasussa taas jää ikipaskaa, jostei osata hankkitua eroon. Polkupyörägeneraattori ois hyvä, mutta pitäs olla iso perhe polkemassa nykyneliöillä...
      Ainoa tapa pelastaa maailma on kerääntyä saunan taakse ja tehdä joukkolopetus.

      • sissossesntään

        Jo kymmeniä vuosia sitten Ruotsissa haluttiin kieltää puulämmitteisten saunojen lämmittäminen vaarallisten päästöjen vuoksi. Päästöilä tarkoitettiin lähinnä savukaasujen mukana ympäristöön leviäviä ainesosasia.
        Kyllä puilla lämmittäminen pitäisi kieltää.


      • Viljo tulee.
        sissossesntään kirjoitti:

        Jo kymmeniä vuosia sitten Ruotsissa haluttiin kieltää puulämmitteisten saunojen lämmittäminen vaarallisten päästöjen vuoksi. Päästöilä tarkoitettiin lähinnä savukaasujen mukana ympäristöön leviäviä ainesosasia.
        Kyllä puilla lämmittäminen pitäisi kieltää.

        Mä annon kaataa mökiltä kaikki koivut.Jaa että minkä takia,muija kattoo Suomi-filmejä telkkarista ja ne menee siinä filmissä koivun ympäri ja välillä kattoo toisiaan kummallisen näkösenä ja sitten muija huokaa.Se on varma että mä en ala juosta koivun ympäri, paitti sutta pakoon.Mul on Ilomantsissa entinen ajokaveri ja se ei meinannu uskoa näitä v-suomen susia,mutta nyt sillä on tietokone ja on nähny petonetistä että kyllä on.Siitä koivusta vielä,mahdollisesti muutkin lehtipuut on vaarallisia mut katotaan nys.


    • Vittu mitä lobbausta

      Ennen oli ennen, nyt on nyt.

      Ennen ei ollut ydinvoimalasuunnitelmia ja puuta sopi polttaa.

      Nyt on ydinvoimalasuunnitelmia ja puun polttokin on jo lobattu ydinvoiman rinnalla saastuttavaksi.

      Eläköön ydinvoima!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      38
      3545
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      32
      2315
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      80
      2243
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      45
      2111
    5. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      56
      1484
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      18
      1445
    7. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1396
    8. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      69
      957
    9. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      48
      945
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      37
      823
    Aihe