Parinvalinta ja ihmisen tyhmyys

Periaatteessa aloittaja on oikeassa siinä, ettei ihmistä voi muuttaa mieleisekseen ja jos toisessa ilmenee jo suhteen alussa jotain sellaista mistä itse ei pidä niin voi olla viisaampaa jättää seurustelematta. Siis tyyliin uskoo ja toivoo että juoposta äijästä tulisi raitis. Enpä usko että tulee.

Toisaalta menee aika laskelmoivaksi (nettideittailu näyttää olevan sellaista) jos tapailee vain 100% täydellisiä ihmisiä kun sellaisia ei ole olemassakaan.

Toisaalta naisena on pakko sanoa että aniharva mies on minulle täydellisen sopiva joten minun on joko tehtävä kompromisseja tai oltava yksin.

Höpönlöpön. Sitä kutsutaan haavekuviin ihastumiseksi ja hullaantumiseksi. Kun on joku mielikuva, minkä yhdistää siihen itselleen tuntemattomaan ihmiseen ja alkaa kuvitella sitä rakkaudeksi. Kaikki viat ei ala ärsyttää ja etenkin jos valitsee oikein: esim. arvomaailma mistä ap puhui on tärkeä, todella tärkeä. Koska se määrittelee miten asutaan, mikä on tasa-arvo, lasten kasvatuksen ja suhtautumisen asioihin.
Kiima saa ihmiset panemaan, mutta se pitää erottaa rakkaudesta myös. Seksi ja paneminen on sitä, että hormonit hyrrää.

Rakastumisen tunne LISÄÄNTYY kun sen oikean tuntee, sen arvot ja maailmat tuntuvat omalle itselle sopivilta ja itse sopii ja voi hyväksyä ilman luonnetestejä. Tottakai kaikissa on vikoja, mutta kyse ei ollut täydellisestä ihmisestä vaan itselle sopivan täydellisestä, siinä on vissi ero.

Mitä enemmän on puutteessa, sitä enemmän vie kiima. Mitä enemmän on turvaton, sitä enemmän sitä syliä etsii. Mitä huonompi olla yksinään, sitä helpommin "rakastuu" kehen tahansa. Mitä vähemmän tuntee itseään, tai hyväksyy itsensä, sitä enemmän etsii toisesta kadoksissa olevia puoliaan.

Aloittaja puhui asiaa, ei täydellisyyden tavoittelusta, eikä mistään vaalean punaisten lasien läpi katsomisesta, vaan realistisesta suhteen rakentamisesta ja siitä, että rakastaa niitä asioita jotka tuntee eli on oikeasti olemassa, ja haluaa oikeasti tutustua siihen toiseen ihmiseen. Katsoo voiko oikeasti hyväksyä sen toisen ihmisen ja voiko elää yhdessä.

Rakastumisen tunne on nyt muotia, mutta se on ihastusta ja kiimaa, mikä ihmisen saa pettämään, itsekkyyttä ja ajattelemattomuutta, oman edun tavoittelua ja hölmöyttä: inhimillistä kyllä, mutta ei toki rakkautta. Rakkaus saa muistamaan sen kumppanin silloinkin kun on paikka ja valitsemaan.

Rakkaus on tekoja.

iän myötä oppii, ettei elämä olekaan mustavalkoista. renttu-käsite voi olla hyvinkin laaja...voit vaikka vahingossa tutustua piilo-renttuun. alkuun on ihana, kunnollinen jne jne... sitten paljastuukin yli vuoden seurustelun jälkeen outoja juttuja...mies valehtelikin paljon, kertoi olevansa aivan jotain muuta kuin oikeasti on. antoi ihan väärän kuvan itsestään. siinä vaiheessa vastapuoli on mahdollisesti jo "koukutettu", eli et halua uskoa valeisiin, keksit syitä miksi toinen teki niin tai et vain usko... niimpä! monelle käy niin. tai jos suhteessa ilmenee pettämistä. syitä on lukemattomia. minä olen ihan yllättynyt kuinka kieroja ihmiset saattaa olla. itse kuulun kategoriaan "petetty", jonka jälkeen läksin.

usein on myös niinkin, että vastapuolet houkuttelevat toisiia. pitkän aikaa voi tuntuakin, että hei, me täydennetään toisiamme...no niin, just ne asiat sit alkaa ärsyttämään. ehkä. tai sitten ei. jos toinen on esim. rauhallinen, miettii tarkasti ratkaisujaan ja toinen villi ja nopea käännöksissään... tuossa saattaa olla eron ainekset jo alusta lähtien valmiina. toisaalta taas tuollaisella parilla saattaa olla hyvätkin eväät yhteiselossa.

kaikki taitaa riippua pääasiassa empaattisista taidoista ja niidän käyttämisen taidoista...kuinka paljon kunnioittaa puolisoaan ja kuinka paljon on valmis antamaan ja myöskin vastaanottamaan. yhteispeliä ja hyvää seksiä. siitä on rakennetty hyvä suhde ;)

nainnnnneeeeen__ kirjoitti:

iän myötä oppii, ettei elämä olekaan mustavalkoista. renttu-käsite voi olla hyvinkin laaja...voit vaikka vahingossa tutustua piilo-renttuun. alkuun on ihana, kunnollinen jne jne... sitten paljastuukin yli vuoden seurustelun jälkeen outoja juttuja...mies valehtelikin paljon, kertoi olevansa aivan jotain muuta kuin oikeasti on. antoi ihan väärän kuvan itsestään. siinä vaiheessa vastapuoli on mahdollisesti jo "koukutettu", eli et halua uskoa valeisiin, keksit syitä miksi toinen teki niin tai et vain usko... niimpä! monelle käy niin. tai jos suhteessa ilmenee pettämistä. syitä on lukemattomia. minä olen ihan yllättynyt kuinka kieroja ihmiset saattaa olla. itse kuulun kategoriaan "petetty", jonka jälkeen läksin.

usein on myös niinkin, että vastapuolet houkuttelevat toisiia. pitkän aikaa voi tuntuakin, että hei, me täydennetään toisiamme...no niin, just ne asiat sit alkaa ärsyttämään. ehkä. tai sitten ei. jos toinen on esim. rauhallinen, miettii tarkasti ratkaisujaan ja toinen villi ja nopea käännöksissään... tuossa saattaa olla eron ainekset jo alusta lähtien valmiina. toisaalta taas tuollaisella parilla saattaa olla hyvätkin eväät yhteiselossa.

kaikki taitaa riippua pääasiassa empaattisista taidoista ja niidän käyttämisen taidoista...kuinka paljon kunnioittaa puolisoaan ja kuinka paljon on valmis antamaan ja myöskin vastaanottamaan. yhteispeliä ja hyvää seksiä. siitä on rakennetty hyvä suhde ;)

Lue lisää

Tuohon haluaisin kommentoida, että jos toisesta vuoden tuntemisen jälkeen paljastuu erilaisia, huonoja asioita ja on jo "koukutettu", kuten sanoit. Siis koko pointtini olikin se, että ei pidä koukuttua/sitoutua liian nopeasti ja tuossa vaiheessa pitää jaksaa harkita kumppanin vaihtoa, jos jotain sellaista ilmenee, mikä todennäköisesti ajaa eroon. Väärä vaihtoehto on ajatella, että pidetään tuo nyt, kun ei jakseta vaivautua enää etsimään. Ja sitten tehdään niitä avioerolapsia ja niin edelleen.

Pettäminen on niin ja näin. Minusta anteeksi voi antaa, jos toinen avoimesti pyytää anteeksi ja asiaa käsitellään. Jos ei käsitellä tai pyydetä anteeksi, niin silloinhan on kyse jo muutenkin huonon suhteen lopullisesta niskalaukauksesta. Eli välttämättä pettäminen ei itsessään ole eroon johtava asia.

Vaikka kuulutankin hyvän suhteen etsimistä, en todellakaan kauhistu isompia tai pienempiä vikoja toisessa, kunhan ne eivät sisälly niihin asioihin, mitä en TODELLAKAAN hyväksy.

Jos suhde on todella hyvä, niin pettämisistä ja muista hairahduksista selvitään, sairastumisista jne. Lue: suhde ei voi olla todella hyvä, jos toisella esim. salasuhde monta vuotta.

ap2r kirjoitti:

Tuohon haluaisin kommentoida, että jos toisesta vuoden tuntemisen jälkeen paljastuu erilaisia, huonoja asioita ja on jo "koukutettu", kuten sanoit. Siis koko pointtini olikin se, että ei pidä koukuttua/sitoutua liian nopeasti ja tuossa vaiheessa pitää jaksaa harkita kumppanin vaihtoa, jos jotain sellaista ilmenee, mikä todennäköisesti ajaa eroon. Väärä vaihtoehto on ajatella, että pidetään tuo nyt, kun ei jakseta vaivautua enää etsimään. Ja sitten tehdään niitä avioerolapsia ja niin edelleen.

Pettäminen on niin ja näin. Minusta anteeksi voi antaa, jos toinen avoimesti pyytää anteeksi ja asiaa käsitellään. Jos ei käsitellä tai pyydetä anteeksi, niin silloinhan on kyse jo muutenkin huonon suhteen lopullisesta niskalaukauksesta. Eli välttämättä pettäminen ei itsessään ole eroon johtava asia.

Vaikka kuulutankin hyvän suhteen etsimistä, en todellakaan kauhistu isompia tai pienempiä vikoja toisessa, kunhan ne eivät sisälly niihin asioihin, mitä en TODELLAKAAN hyväksy.

Jos suhde on todella hyvä, niin pettämisistä ja muista hairahduksista selvitään, sairastumisista jne. Lue: suhde ei voi olla todella hyvä, jos toisella esim. salasuhde monta vuotta.

Lue lisää

Kyllä, se rakastumisen huuma menee ohi, niinkuin näillä palstoilla jakstetaan toitottaa. Mutta oleellisin kysymys huuman lakattua onkin se että haluaako todella olla sellaisen ihmisen kanssa. Jos arki tuo esiin erilaiset piirteet, täytyy harkita jaksaako sellaista lopun elämäänsä. Sillä sellainen on todella mahdollista että huuman lakattua kumppani tuntuu edelleen ihanalta ja sopivalta. Siitä alkaa sitten se rakkaus (mikä olisi ihan oleellinen tekijä suhteessa). Se että ensihuuma lakkaa, ei siis tarkoita sitä että kaikki onkin ihan paskaa, mutta se on nieltävä. Jos toinen tuntuu epäsopivalta ja on ärsyttävä ja erilaiset tavat ja yhteiselämä onkin hankalaa, silloin SAA erota. Saa etsiä paremman.

Olen itse ollut kolmessa pidemmässä suhteessa, joista viimeisin jatkuu edelleen, ja kohta tulee kymmenen vuotta täyteen. Ensimmäisissä kahdessa oli tietenkin se rakastumisen alkuhuuma, ja sen jälkeen pöly ja arki laskeutui, noin vuoden-kahden päästä. Ensimmäisessä suhteessa yritin muuttaa kumppania ja valitin hänen tavoistaan, enkä millään ymmärtänyt häntä. Erosimme erimielisyyksien takia. Myöhemmin yksinäisyydestä johtuen aloin ajatella että ehkä niitä toisen piirteitä täytyy vain sietää, toinen täytyy hyväksyä, sitähän se rakkaus kai on... Aloin jälleen seurustella, ihan ok-tyypin kanssa. Kaikki oli ihan ok. Hänellä oli myös erilaisia tapoja ja erilainen luonne, eri kiinnostukset myös. Mutta koska arki sujui niin vuodet vieri. Mietimme tulevaisuutta ja jopa lasta. Erilaiset tavat silti hiersivät suhdetta. En kokenut tulevani ymmärretyksi. Tuntui kun puhuisimme eri kieltä. Ja kun yritin keskustella suhteestamme ja siitä miltä minusta tuntuu, hän väitti että kaikkihan on hyvin, eikä kuunnellut enempää, touhusi vain. Mainitsi jopa että hän yrittää pitää suhteen kasassa, mutta minun mielestäni arjen hoitaminen ei ole sama kuin suhteen hoitaminen. Hammasta purren jatkoin hänen kanssaan, mutta olo oli tyhjä; tätäkö se on? Noh, sitten tapahtui se klassinen juttu. Tapasin ihmisen jonka kanssa "synkkasi". Ystävystyimme, ja puolen vuoden päästä ajauduimme suhteeseen. Ajattelin häntä päivittäin, mutta tolkutin itselleni sen olevan vain ihastumista ja hullaantumista, että se menee ohi. Olin hukassa, kotona arki jatkui, eikä mikään tuntunut miltään, kumppani lähinnä ärsytti. Uudessa tyypissä tuntui kaikki olevan kohdillaan, ja mieleni teki kertoa kaikki ajatukseni hänelle eikä kumppanille joka ei olisi niitä kuitenkaan ymmärtänyt. Viimein tunnustin ja jätin kumppanini. Aloimme varovasti seurustella uuden kanssa ja puhuimme siitä että kaikki todella saattaa olla vain sitä huumaa. Mietin välillä muutoksen pelossa että palaisinkin takaisin tuttuun ja turvalliseen, mutta halusin nähdä mihin uusi suhde johtaa. Ja kyllähän se alun hullaantuminen laantui aikanaan, mutta yhteys meidän välillä säilyi. Kaikki tuntui/tuntuu loksahtaneen kohdilleen. Ikinä ei ole tuntunut ettei hän ymmärtäisi. Se että kaikesta voi keskustella on ehkä se liima meidän välillä. Välillä ajattelen kuinka uskomatonta on että on olemassa joku noin sopiva ihminen minulle kuin hän. Eikä kaduta yhtään että uskalsin lähteä ihan-ok-suhteesta.

Luulen että jokaiselle löytyy sopiva jos vain malttaa odottaa, ei tarvitse perustaa perhettä heti ensimmäisen kanssa vain siksi että muutkin tekevät niin ja että niin muka kuuluisi tehdä.

10v. onnea kirjoitti:

Kyllä, se rakastumisen huuma menee ohi, niinkuin näillä palstoilla jakstetaan toitottaa. Mutta oleellisin kysymys huuman lakattua onkin se että haluaako todella olla sellaisen ihmisen kanssa. Jos arki tuo esiin erilaiset piirteet, täytyy harkita jaksaako sellaista lopun elämäänsä. Sillä sellainen on todella mahdollista että huuman lakattua kumppani tuntuu edelleen ihanalta ja sopivalta. Siitä alkaa sitten se rakkaus (mikä olisi ihan oleellinen tekijä suhteessa). Se että ensihuuma lakkaa, ei siis tarkoita sitä että kaikki onkin ihan paskaa, mutta se on nieltävä. Jos toinen tuntuu epäsopivalta ja on ärsyttävä ja erilaiset tavat ja yhteiselämä onkin hankalaa, silloin SAA erota. Saa etsiä paremman.

Olen itse ollut kolmessa pidemmässä suhteessa, joista viimeisin jatkuu edelleen, ja kohta tulee kymmenen vuotta täyteen. Ensimmäisissä kahdessa oli tietenkin se rakastumisen alkuhuuma, ja sen jälkeen pöly ja arki laskeutui, noin vuoden-kahden päästä. Ensimmäisessä suhteessa yritin muuttaa kumppania ja valitin hänen tavoistaan, enkä millään ymmärtänyt häntä. Erosimme erimielisyyksien takia. Myöhemmin yksinäisyydestä johtuen aloin ajatella että ehkä niitä toisen piirteitä täytyy vain sietää, toinen täytyy hyväksyä, sitähän se rakkaus kai on... Aloin jälleen seurustella, ihan ok-tyypin kanssa. Kaikki oli ihan ok. Hänellä oli myös erilaisia tapoja ja erilainen luonne, eri kiinnostukset myös. Mutta koska arki sujui niin vuodet vieri. Mietimme tulevaisuutta ja jopa lasta. Erilaiset tavat silti hiersivät suhdetta. En kokenut tulevani ymmärretyksi. Tuntui kun puhuisimme eri kieltä. Ja kun yritin keskustella suhteestamme ja siitä miltä minusta tuntuu, hän väitti että kaikkihan on hyvin, eikä kuunnellut enempää, touhusi vain. Mainitsi jopa että hän yrittää pitää suhteen kasassa, mutta minun mielestäni arjen hoitaminen ei ole sama kuin suhteen hoitaminen. Hammasta purren jatkoin hänen kanssaan, mutta olo oli tyhjä; tätäkö se on? Noh, sitten tapahtui se klassinen juttu. Tapasin ihmisen jonka kanssa "synkkasi". Ystävystyimme, ja puolen vuoden päästä ajauduimme suhteeseen. Ajattelin häntä päivittäin, mutta tolkutin itselleni sen olevan vain ihastumista ja hullaantumista, että se menee ohi. Olin hukassa, kotona arki jatkui, eikä mikään tuntunut miltään, kumppani lähinnä ärsytti. Uudessa tyypissä tuntui kaikki olevan kohdillaan, ja mieleni teki kertoa kaikki ajatukseni hänelle eikä kumppanille joka ei olisi niitä kuitenkaan ymmärtänyt. Viimein tunnustin ja jätin kumppanini. Aloimme varovasti seurustella uuden kanssa ja puhuimme siitä että kaikki todella saattaa olla vain sitä huumaa. Mietin välillä muutoksen pelossa että palaisinkin takaisin tuttuun ja turvalliseen, mutta halusin nähdä mihin uusi suhde johtaa. Ja kyllähän se alun hullaantuminen laantui aikanaan, mutta yhteys meidän välillä säilyi. Kaikki tuntui/tuntuu loksahtaneen kohdilleen. Ikinä ei ole tuntunut ettei hän ymmärtäisi. Se että kaikesta voi keskustella on ehkä se liima meidän välillä. Välillä ajattelen kuinka uskomatonta on että on olemassa joku noin sopiva ihminen minulle kuin hän. Eikä kaduta yhtään että uskalsin lähteä ihan-ok-suhteesta.

Luulen että jokaiselle löytyy sopiva jos vain malttaa odottaa, ei tarvitse perustaa perhettä heti ensimmäisen kanssa vain siksi että muutkin tekevät niin ja että niin muka kuuluisi tehdä.

Lue lisää

Ei sitä voi niin laskelmoidusti sitä kumppania ottaa!!
Rakkaudestahan ne liitot alkaa!!
Ei siinä oo millään muulla silloin väliä!!Vai eikö AP.ole vielä koskaan rakastanut??
Kun oikein kovasti rakastuu..se on oksat pois! Olen kokenut tämän!!
Mutta rakkauskin valitettavasti haalistuu ja kuolee pois..Voi jäädä kumppanuus,mutta se vaatii silloin ääretöntä luottamusta ja se on harvinaista!
Jos aattelee noin,kuin AP,niin silloinhan nämä vanhempien sopimat avioliitot olisivat mieleesi?
Vanhemmathan sopivat joissakin maissa lasten puolesta liitot,ja niissähän etsitään hyvät puolisot keskenään..ei kuitenkaan rakkautta varmaan ole helppo näin laskelmoiduissa liitoissa tuntea?
Itse en ymmärrä sitä,miksi pitää tehdä niin iso numero rakkauden loppumisesta ja eroista?
Miksi pitäisi olla kuolleessa liitossa? ja miksi on niin tuomittavaa toisten erot?
Saahan elämässä muuttaa mieltään ja rakastua uudelleen? keneltä se on pois?
Suvaitsevaisuutta elämään!!
Ei se elämä ole ollut turhaa,jos on liittoansa elänyt,lapset kasvattanut ja eronnut!
Itse olen kiitollinen sillekkin ajan jaksolle iloineen ja suruineen! Sehän on ollut täyttä elämää!!

yksi elämä kaikilla! kirjoitti:

Ei sitä voi niin laskelmoidusti sitä kumppania ottaa!!
Rakkaudestahan ne liitot alkaa!!
Ei siinä oo millään muulla silloin väliä!!Vai eikö AP.ole vielä koskaan rakastanut??
Kun oikein kovasti rakastuu..se on oksat pois! Olen kokenut tämän!!
Mutta rakkauskin valitettavasti haalistuu ja kuolee pois..Voi jäädä kumppanuus,mutta se vaatii silloin ääretöntä luottamusta ja se on harvinaista!
Jos aattelee noin,kuin AP,niin silloinhan nämä vanhempien sopimat avioliitot olisivat mieleesi?
Vanhemmathan sopivat joissakin maissa lasten puolesta liitot,ja niissähän etsitään hyvät puolisot keskenään..ei kuitenkaan rakkautta varmaan ole helppo näin laskelmoiduissa liitoissa tuntea?
Itse en ymmärrä sitä,miksi pitää tehdä niin iso numero rakkauden loppumisesta ja eroista?
Miksi pitäisi olla kuolleessa liitossa? ja miksi on niin tuomittavaa toisten erot?
Saahan elämässä muuttaa mieltään ja rakastua uudelleen? keneltä se on pois?
Suvaitsevaisuutta elämään!!
Ei se elämä ole ollut turhaa,jos on liittoansa elänyt,lapset kasvattanut ja eronnut!
Itse olen kiitollinen sillekkin ajan jaksolle iloineen ja suruineen! Sehän on ollut täyttä elämää!!

Lue lisää

En missään nimessä kannata vain järkiliittoa, vaan täytyy ehdottomasti myös rakastaa täysillä. Taisit missata koko pointtini... En puhunut kertaakaan siitä, miten pitää ottaa järkevä suhde ilman tunteita. Puhuin siitä, kuinka liian usein valitaan itselle sopimaton puoliso ja silti mennään sitoutumaan. Sen näen hivenen tyhmänä käytöksenä ja sitä koko tekstini käsitteli.

Minua eivät erotilastot henkilökohtaisesti vihastuta ollenkaan, vaan tutkin asiaa lähinnä ilmiönä ja haluaisin tietää, onko muita, jotka ovat huomanneet saman ilmiön.

Sitäpaitsi, mitä sovittuihin liittoihin tulee, en usko, että parit ovat toisilleen lähellekään "sopivia", ellei todella hyvä sattuma osu kohdalle. Sovituissa liitoissahan tärkeintä on suvun "arvo", kuinka tunnollisia uskossaan, kuinka rikas suku jne. Iällä ja harrastuksilla ei väliä, no, usko sentään sattuu monesti yksiin! :) En kannata.

10v.Onnea--nimimerkille kiitos omakohtaisista kokemuksistasi!

AP543 kirjoitti:

En missään nimessä kannata vain järkiliittoa, vaan täytyy ehdottomasti myös rakastaa täysillä. Taisit missata koko pointtini... En puhunut kertaakaan siitä, miten pitää ottaa järkevä suhde ilman tunteita. Puhuin siitä, kuinka liian usein valitaan itselle sopimaton puoliso ja silti mennään sitoutumaan. Sen näen hivenen tyhmänä käytöksenä ja sitä koko tekstini käsitteli.

Minua eivät erotilastot henkilökohtaisesti vihastuta ollenkaan, vaan tutkin asiaa lähinnä ilmiönä ja haluaisin tietää, onko muita, jotka ovat huomanneet saman ilmiön.

Sitäpaitsi, mitä sovittuihin liittoihin tulee, en usko, että parit ovat toisilleen lähellekään "sopivia", ellei todella hyvä sattuma osu kohdalle. Sovituissa liitoissahan tärkeintä on suvun "arvo", kuinka tunnollisia uskossaan, kuinka rikas suku jne. Iällä ja harrastuksilla ei väliä, no, usko sentään sattuu monesti yksiin! :) En kannata.

10v.Onnea--nimimerkille kiitos omakohtaisista kokemuksistasi!

Lue lisää

Nuorena kaikki on parempaa!!
Ja kun rakastuu,ei toisen vikoja huomaa,eikä haluakkaan huomata..
Semmoisen asian oon huomannu,että se jokin juttu,mikä vähän kumppanissa ärsytti aluksikkin..ei tietenkään paljon,kun rakastunut oli..niin kasvaa ja kasvaa liiton jatkuessa ja siitä voi tulla se asia,mikä liiton sitten lopettaa!! Tietenkin muitakin syitä tulee,mut se joku ärsyttävä tapa tai vika kasvaa aivan silmittömäksi ajan kanssa..
Itsekkin olin aivan silmittömän rakastunut mieheeni ja aioin hänen kanssaan elää loppuelämän..mutta se häiritsevä hiljaisuus sitten ajoi meidät erilleen..ei kerta kaikkiaan ollut enää yhtään mitään puhuttavaa suhteen lopussa..yksin en enään jaksanut keskustella,vaikka aluksi miehen mykkyys häiritsi vain vähän..hän ei sitten koskaan päästänyt minua henkisesti lähelleen..parempi oli lähteä omille teille,kuin kadottaa puhelahjat kokonaan..
Olen kuitenkin nyt tyytyväisempi elämääni! Ei se ero ole kamala asia minun mielestäni.Miksi olisi?

hiljaisuus seuranain kirjoitti:

Nuorena kaikki on parempaa!!
Ja kun rakastuu,ei toisen vikoja huomaa,eikä haluakkaan huomata..
Semmoisen asian oon huomannu,että se jokin juttu,mikä vähän kumppanissa ärsytti aluksikkin..ei tietenkään paljon,kun rakastunut oli..niin kasvaa ja kasvaa liiton jatkuessa ja siitä voi tulla se asia,mikä liiton sitten lopettaa!! Tietenkin muitakin syitä tulee,mut se joku ärsyttävä tapa tai vika kasvaa aivan silmittömäksi ajan kanssa..
Itsekkin olin aivan silmittömän rakastunut mieheeni ja aioin hänen kanssaan elää loppuelämän..mutta se häiritsevä hiljaisuus sitten ajoi meidät erilleen..ei kerta kaikkiaan ollut enää yhtään mitään puhuttavaa suhteen lopussa..yksin en enään jaksanut keskustella,vaikka aluksi miehen mykkyys häiritsi vain vähän..hän ei sitten koskaan päästänyt minua henkisesti lähelleen..parempi oli lähteä omille teille,kuin kadottaa puhelahjat kokonaan..
Olen kuitenkin nyt tyytyväisempi elämääni! Ei se ero ole kamala asia minun mielestäni.Miksi olisi?

Lue lisää

Musta AP on aivan oikeassa! Ja siis kysymys on siitä että sella on kaksi listaa: mitä haluaisin tulevalta kumppaniltani ja mitä en voi missään nimessä sietää. Ensimmäisestä voidaan joustaa, toisesta ei. Eikä tää listan teko oo sitä teinityttömäistä ihannepoikkiksen kuvausta vaan ihan arjen mittapuulla. Siis voitko elää sellaisen henkilön kanssa joka esim. tupakoi, käyttää alkoholia, käyttää huumeita, ei osallistu kotitöihin, haluaa/ei halua lapsia, haluaa/ei halua naimisiin jne. Tottahan näissäkin voi olla tarkennuksi että tupakointi on ok jos ei polta sisällä, alkoholin käyttö on ok kunhan on humalassa max x/krt vuodessa etc. Näin vältyttäisiin myös näiltä loputtomilta: ollaan oltu 10 vuotta avoliitossa kaks lastakin on jo mut kun mies ei vieläkään halua naimisiin (yllätys, yllätys). Useimmiten kun tuntuu että suurin ongelma on ettei ihmiset itsekään tiedä mitä ne kumppaniltaan haluaa eli melkein kaikki kelpaa ja sitten ihmetellään kun ei elämä toimi yhdessä ja kumppani on aivan karsea ja siltikään siitä ei hankkiuduta eroon kun sillon vois joutua vaikka asumaan ja olemaan yksin ja jopa ehkä oppia tuntemaan oman itsensä ja omat haluamisensa ja tarpeensa ennen kun yrittää niitä sovittaa yhteen toisen ihmisen halujen ja tarpeiden kanssa.

P.S Dr Phil:iltä (siis Phil McGraw) on aiheesta erittäin hyvä käytännön ohjeita täynnä oleva kirja, joka on myös suomennettu, en vain nyt muista nimeä. Jos oman loppuelämänsä onnellisuuden varmistamiseen menee hiukan laskelmointia niin en minä sitä ainakaan ole katunut. Eikä näytä puolisonikaan kärsineen.

yms onnellinen naine kirjoitti:

Musta AP on aivan oikeassa! Ja siis kysymys on siitä että sella on kaksi listaa: mitä haluaisin tulevalta kumppaniltani ja mitä en voi missään nimessä sietää. Ensimmäisestä voidaan joustaa, toisesta ei. Eikä tää listan teko oo sitä teinityttömäistä ihannepoikkiksen kuvausta vaan ihan arjen mittapuulla. Siis voitko elää sellaisen henkilön kanssa joka esim. tupakoi, käyttää alkoholia, käyttää huumeita, ei osallistu kotitöihin, haluaa/ei halua lapsia, haluaa/ei halua naimisiin jne. Tottahan näissäkin voi olla tarkennuksi että tupakointi on ok jos ei polta sisällä, alkoholin käyttö on ok kunhan on humalassa max x/krt vuodessa etc. Näin vältyttäisiin myös näiltä loputtomilta: ollaan oltu 10 vuotta avoliitossa kaks lastakin on jo mut kun mies ei vieläkään halua naimisiin (yllätys, yllätys). Useimmiten kun tuntuu että suurin ongelma on ettei ihmiset itsekään tiedä mitä ne kumppaniltaan haluaa eli melkein kaikki kelpaa ja sitten ihmetellään kun ei elämä toimi yhdessä ja kumppani on aivan karsea ja siltikään siitä ei hankkiuduta eroon kun sillon vois joutua vaikka asumaan ja olemaan yksin ja jopa ehkä oppia tuntemaan oman itsensä ja omat haluamisensa ja tarpeensa ennen kun yrittää niitä sovittaa yhteen toisen ihmisen halujen ja tarpeiden kanssa.

P.S Dr Phil:iltä (siis Phil McGraw) on aiheesta erittäin hyvä käytännön ohjeita täynnä oleva kirja, joka on myös suomennettu, en vain nyt muista nimeä. Jos oman loppuelämänsä onnellisuuden varmistamiseen menee hiukan laskelmointia niin en minä sitä ainakaan ole katunut. Eikä näytä puolisonikaan kärsineen.

Lue lisää

Ja tohon vielä jatkona siis että itse en ollut seurustellut vielä 21v:nä kenenkään kanssa kun ei ollut ketään sopivan oloista tullut vastaa. Nykyiseeni sitten törmäsin ulkomailla työpaikallani. Ja rakkautta oli mukana mutta myös sellainen tämä on täydellinen ihminen mulle -fiilis ja sen myötä on rakkauskin vaan jatkanut kasvamistaan. Ei sellainen alkuhuumainen tunne vaan semmonen vakaa tunne vatsanpohjassa että ilamn tätä henkilöä en haluais elämääni elää koska se ei ois lähellekään yhtä hyvää kuin hänen kanssaan. Tähän mennessä suhde on kestänyt kaukosuhteen kiemurat sekä monta monta vuotta yhteiseloa saman katon alla. Ja mä uskon että yks syy tän suhteen onnistumiseen ainakin omalta osaltani oli se kun olin monta vuotta sitä ennen asunut omillani (muutin 16-vuotiaana pois kotoa opiskelemaan ja 19-vuotiaana ulkomaille töihin) ja tunsin itseni ja mitä itse haluan ja tarvitsen kumppaniltani ja seurustelusuhteeltani. Olin myös sen verran 'vakaa persoonallisuus' jo suhteeseen ryhtyessäni, ettei sen takia ole tullut esimerkisi mustasukkaisuu rähinöitä jne jotka kuitenkin aina vaikeuttaa parisuhdetta.