Kuolemattomuus opista

niin että miks?

Olen lukenut että adventistit eivät usko olevansa kuolemattomia ikuisuusolentoja kuin Jumalansa valtakunnassa. Onko näin? ja onko Raamattu sellaisen opin "takana"? Jos on niin miksi esimerkiksi lutherilaiset uskovat sielun kuolemattomuuteen.

13

133

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sielun kuolemattomuuteen: He ovat Spiritisti Kristittyjä.

      • e333

        uskoa että on kuolematon kuin Jumala koska Raamattu sanoo että se sielu joka syntiä tekee sen on kuoltava, uskotko sinä että täällä maalimassa olisi ainoatakaan ihmistä joka ei olisi syntiä tehnyt?
        Mutta uskovat saavat kuolemattomuuden kun Jeesus tulee tänne omansa hakemaan taivaaseen, silloin voimme iloita siitä armolahjasta jonka Jeesus antaa omillensa.

      • eremith

        Kuolemattomuusoppi oli alkuseurakunnan yleinen kästitys ja uskomus, muuta se poistettiin jo vuonna 356 Kontanttinopolin kirkolliskokouksessa kerettiläisenä harhaoppina, koska katolinen kirkko halusi päästä määräämään mitä kelpuutetaan kirkon ohjelmaan, ja enemmistö äänesti jälleensyntymisoppia vastaan.Tämä on ihmisten mielivaltainen ratkaisu ja suuri virhe. Mutta se ei silti oppia ja totuutta kaada joka Jälleen syntymisessä on jäljellä. Mutta jotakin sentään on jäänyt kuitenkin raamattuun muistuttamaan Jälleensyntymis opista Matteksen ja Luukkaan evankeliumeihin, tarkka älyinen huomaa sen helposti, kun lukee evankeliumeja.

      • jälkeen !
        eremith kirjoitti:

        (oppia ja totuutta kaada joka jälleensyntymisessä on jäljellä.)

        Tässä tulee ilmi tämä tämän henkilön uskonto jälleensyntyminen, joka ei ole Raamatun Jumalan tahdon mukaista, että tälläiset harhaoppineet ne vain täällä meidän kokosydämisesti Raamatun Jumalan tahdon mukaan elävien palstalla tahtovat tehdä työtänsä omaksi vahingokseen, että se on kadotukseen johtava tie, mutta he eivät silti siltä tieltä tahdo poistua, että paljon on vääräuskoisia, että ei usko ole joka miehen eikä naisen, että tämä on myöskin paikkansa pitävää tässä synnin täyttämässä maailmassa, jossa elää pahuuskin lammasten vaatteisiin pukeutuneena, että meidän on eläminen hereillä ollen, eikä nukkuessa toisten uskoon nojautuen.

    • Miksi sinulle on niin kovin tärkeää saada uskotella jumalattomille, että he eivät joudu kärsimään tekojensa
      seurauksista? Ja miksi sinulle on niin hurjan tärleää saada uskotella, että nimi "adventisti" takaa sinulle
      kuolemattomuuden.

      • e333

        sana takaa mitään kuolemattomuutta, se on hyvä sinunkin Antti muistaa, vaan se on Raamattu ja Jumalan sana, ne takaavat uskovalle kuolemattomuuden ja jumalattomille ikuisen kuoleman, synti ja syntinen eivät hallitse eivätkä elä iankaikkisesti, heidät tuhoaa se tuli joka on tulta ja tulikiveä, niin ettei heistä jää juurta eikä oksaa eloon.

      • ????????

        Tahallasko jätit vastaamatta alotuksen kysymykseen? Jos sulla ei ole vastausta niin miks olenkaan kirjotit mitään?

      • kalamerta.111
        e333 kirjoitti:

        sana takaa mitään kuolemattomuutta, se on hyvä sinunkin Antti muistaa, vaan se on Raamattu ja Jumalan sana, ne takaavat uskovalle kuolemattomuuden ja jumalattomille ikuisen kuoleman, synti ja syntinen eivät hallitse eivätkä elä iankaikkisesti, heidät tuhoaa se tuli joka on tulta ja tulikiveä, niin ettei heistä jää juurta eikä oksaa eloon.

        Kyllä näitä ajattelemattomia adventisti aasinpäitä täällä piisaa, joilla ei näköjään ole omaa järjellistä toimintaa, vaan ne ovat adventismi opin ohajattavina.

      • stone83
        ???????? kirjoitti:

        Tahallasko jätit vastaamatta alotuksen kysymykseen? Jos sulla ei ole vastausta niin miks olenkaan kirjotit mitään?

        ethän sinäkään vastannut... :D eli miksi sinä kirjoitit?

      • e333
        kalamerta.111 kirjoitti:

        Kyllä näitä ajattelemattomia adventisti aasinpäitä täällä piisaa, joilla ei näköjään ole omaa järjellistä toimintaa, vaan ne ovat adventismi opin ohajattavina.

        väittää että tuo on vain adventisti oppia kyllä se on aivan Raamatullista mitä kirjoitin, mutta teillä näyttää olevan niin silmät ummessa siihen teidän helvettiinne että näette kaiken Raamatun opinkin ylösalaisin, no kyllähän sitten silmänne aukenevat kun tulette näkemään ettei Jumala sitä ikuista helvettiä teille antanutkaan, kun hiilihangot kädessä jo odottelitte sinne pääsevänne toisin ajattelevia kääntelemään.
        Oikein iljettää kun aikuiset ihmiset uskovat tuollaista hirmusatua.

      • hahahaa :)
        stone83 kirjoitti:

        ethän sinäkään vastannut... :D eli miksi sinä kirjoitit?

        :)

    • UskoJeesukseen

      Jumalan armosta Jeesuksen kautta! Jokainen joka on syntiä tehnyt, on ansainnut kuoleman, mutta Jumalan armo on suureksi tullut Jeesuksen Kristuksen sovituksen ja ristinkuoleman kautta. Muuta pelastusta ei yhdellekkään ihmiselle ole, kuin Jeesus. Jos joku uskoo itsessään olevansa kuolematon, luterilainen tai ei, niin hän erehtyy, sillä raamatun mukaan synnin palkka on kuolema ja jokainen ihminen on synnin seurauksena ansainnut kuoleman, mutta voi pelastua iankaikkiseen elämään uskosta Kristukseen omana Lunastajanaan.

      • eremith

        Tuosta raqamatussa mainitussa, etenkin Uuden testamentin imoittamasta 2kuoelemsta" et tunnu ymmärtävän yhtään mitään, ja yleensäkään kuolemasta! Syvenny paremmin tekstin sisältöön.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860

      Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli
      Maailman menoa
      49
      9767
    2. Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?

      Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.
      Ikävä
      108
      5262
    3. "Mä elän vieläkin"

      Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn
      Tampere
      59
      4367
    4. Pate Mustajärvi on kuollut

      Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html
      Maailman menoa
      138
      2937
    5. Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman

      Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi
      Maailman menoa
      143
      2728
    6. Nyt Yle otti silmätikukseen sisäministeri Rantasen

      Aivan erinomaista työtä tehnyt sisäministeri Mari Rantanen on saanut paljon aikaiseksi. Maahanmuuttoon ja maahanmuuttaji
      Maailman menoa
      185
      2594
    7. Miten ikinä kelpaisin sulle

      Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait
      Ikävä
      29
      1963
    8. Milloin näit kaivattusi edellisen kerran?

      Olitteko juttusilla vai sivusta vain? Miten reagoit?
      Ikävä
      20
      1697
    9. Edes vitamiinit eivät taanneet loputonta elämää

      Nimittäin niistä rahaa itselleen taikonut tohtori siirtyi tuonpuoleiseen.
      Maailman menoa
      37
      1569
    10. Liikaa vauhtia

      Nuorukainen 17v. on ajanut 114 km/h 60 km:n alueella Nesteen kohdalla ja onneksi poliisi oli paikalla ja hurjastelu lopp
      Suomussalmi
      21
      1117
    Aihe