VOIKO tämä olla totta?

Ei kai sentään?

Luin eräästä vanhasta kirjasta, että vuosina 1917-18 Suomesta vietiin ulos viljaa. Samaan aikaan maassamme oli nälänhätä sillä ainakin Itä-Suomessa syötiin pettua, jäkälää, sammalta, ruumenia jne. Sekä kuoltiin nälkään myös. Samoin etelä-Suomen työläiskaupungeissa kärsittiin suurta puutetta ruoasta ja tilanne oli niissäkin lähes nälänhätä.

Viennin tarkoituksena oli maksaa ne aseet, joita Saksasta ja Ruotsista tuotiin valkoiseen osaan maatamme.

Mutta järkyttää vain se, että missä määrin silloinen nälänhätä oli tahallaan aiheutettu sekä vankileirien 1918 nälkäkuolemat johtuivat siitä kun ruoka vietiin ulkomaille mieluummin kuin jätettiin omalle kansalle.

19

248

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muistuttaako

      silloinen tilanne sinun mielestäsi 1930-luvun alun Neuvostoliittoa, jolloin maa vei runsaasti viljaa ulos samanaikaisesti kun Ukrainassa kuoli nälkään miljoonia ja miljoonia ihmisiä. Jos muistuttaa, niin muista "jeesustella" molempia tapahtumia.

      • suomalaisena

        Ei minua näin suomalaisena kyllä kiinnosta mitkään entisen neuvostoliiton asiat yhtään.
        Se kyllä hiukan ihmetyttää että jos Suomesta on viety viljaa ulos vuonna 1918.
        Sillä tuolloinhan Suomessa oli todellakin kova nälänhätä olemassa.Suomalaisia todellakin kuoli nälkään todella paljon vuonna 1918.


      • Toveri Viljanen

        Köyhä kansa kärsi, mutta Suomen kapitalistieliitti ja maaseudun kulakkiluokka vain hyötyi:

        "Joukoittain sortui talollisväestöä vanhoilta perintötiloiltaan. Yksin Suomen hypoteekkiyhdistys oli pakotettu maksamattomien korkojen vuoksi ostamaan itselleen tuhatkunta tilaa. Oulun läänissä oli syksyllä 1867 yhdellä kertaa noin 500 taloa pakkomyynnin alaisena. Kokonaan autioksi jäi parisen sataa taloa. Tiloilleen jääneet velkaantuivat yhäkin enemmän. Kauppapääoma ja metsänarvolla keinottelijat ottivat nyt nälänhädän avulla ensimmäisen suuren kahmauksensa vanhan tallollis luokan omaisuudesta.

        Hallitus tätä kehitystä ei estänyt, päinvastoin sitä tehokkaasti edisti. Sillä sensijaan että se ennen oli avoimin käsin viljanostolainoja myöntämällä edistänyt talonpoikan velkaantumista, otti se nyt, suuren nälkäkuoleman kynnyksellä uuden ”periaatteen”. Kansaa ei ollut muka opetettava siihen, että se ilmaiseksi sai avustusta. Sen tuli itse ansaita varat, joita viljan ostoon tarvittiin. Tämä periaate, jolla säännöllisissä oloissa olisi saattanut olla edes jotain oikeutusta, oli nälkäkuoleman edessä oleviin nähden useissa tapauksissa sydämettömyyttä.

        On kyllä numeroilla koetettu todistaa, että nälkävuosina esiintyi uuden periaatteen hyviä tuloksia. Kaikenlainen kotiteollisuus näet hädänalaisten keskuudessa elpyi, sillä melkein yksistään siitähän saatiin leivän hankkimiseen varoja. Kotiteollisuustuotteiden maastavienti kasvoi tavattomasti, samaan aikaan kun suuri osa Suomen kansaa ryysyihin vaatetettuna harhaili pitäjästä toiseen ja kylästä kylään leipäpalaa kerjäten. Ja samaan aikaan kun sadointuhansin kaatui kansaa nälkäkuoleman uhriksi, kasvoi Suomen kapitalistisen maatalouden vientitavaran voin maastavienti parin kolminkertaiseksi entisestään. Kapitalistisen kehityksen valtaanpääsylle maassa saattoi kapitalismin pääperiaatteen: pidä itse vapaan kilpailun vallitessa huoli itsestäsi, olla suureksi eduksi, mutta tällaisten periaatteiden sovelluttamisella kesken suurinta nälänhätää varmaankin maan hallitus suuresti kovensi suuren kadon tuhoisia välittömiä seurauksia."

        (Edvard Gylling, 1918)


      • Toveri Viljanen
        suomalaisena kirjoitti:

        Ei minua näin suomalaisena kyllä kiinnosta mitkään entisen neuvostoliiton asiat yhtään.
        Se kyllä hiukan ihmetyttää että jos Suomesta on viety viljaa ulos vuonna 1918.
        Sillä tuolloinhan Suomessa oli todellakin kova nälänhätä olemassa.Suomalaisia todellakin kuoli nälkään todella paljon vuonna 1918.

        Niin kuin Koroljov on sanonut, porvarien Suomi myi itsensä täysin Saksan keisarille. Suomesta piti tulla Saksan siirtomaa, raaka-aineiden ja elintarvikkeiden toimittaja. Ai jai porvaria... Perkele imi viimeisetkin Suomen proletaarien selkänahasta palvellakseen saksalaisherraa. Sama nähtiin vuonna 1941.


      • Korppi !

        ----muistuttaako silloinen tilanne sinun mielestäsi 1930-luvun alun Neuvostoliittoa, ------

        Olenkin aina tiennyt, että valkolahtareilla ja Stalinilla oli paljon yhteistä. Ehkä lahtarit olivat suorastaan Stalinin idoleita ja oppi-isiä. Kiitos kun toit tuonkin näkökannan esille eli sen mistä Stalin tunnetut tapansa kopioi.

        Ei kai se mikä Stalinin tekemänä oli rikos voine olla Suomen lahtarien tekemänä oikein? Vai voiko?


      • Korppi++
        Korppi ! kirjoitti:

        ----muistuttaako silloinen tilanne sinun mielestäsi 1930-luvun alun Neuvostoliittoa, ------

        Olenkin aina tiennyt, että valkolahtareilla ja Stalinilla oli paljon yhteistä. Ehkä lahtarit olivat suorastaan Stalinin idoleita ja oppi-isiä. Kiitos kun toit tuonkin näkökannan esille eli sen mistä Stalin tunnetut tapansa kopioi.

        Ei kai se mikä Stalinin tekemänä oli rikos voine olla Suomen lahtarien tekemänä oikein? Vai voiko?

        alkaisi pehmetä. Sitä se vanhuus teettää. Murha/ kuolemantuottamus on rikos riippumatta siitä tekeekö sen punalahtari vai valkolahtari.


      • ja Stalinilla
        Korppi ! kirjoitti:

        ----muistuttaako silloinen tilanne sinun mielestäsi 1930-luvun alun Neuvostoliittoa, ------

        Olenkin aina tiennyt, että valkolahtareilla ja Stalinilla oli paljon yhteistä. Ehkä lahtarit olivat suorastaan Stalinin idoleita ja oppi-isiä. Kiitos kun toit tuonkin näkökannan esille eli sen mistä Stalin tunnetut tapansa kopioi.

        Ei kai se mikä Stalinin tekemänä oli rikos voine olla Suomen lahtarien tekemänä oikein? Vai voiko?

        oli todella paljon yhteistä mm. yhteinen aate ja yhteiset menettelytavat ja hurja into valehteluun. Jos Korppi inhoaa Stalinia niin inhoaa myös punikkeja. Siksikö esität heistä niin paljon valheita? Haluat siis lyödä lyötyä?


      • Kivipaasi.
        Toveri Viljanen kirjoitti:

        Niin kuin Koroljov on sanonut, porvarien Suomi myi itsensä täysin Saksan keisarille. Suomesta piti tulla Saksan siirtomaa, raaka-aineiden ja elintarvikkeiden toimittaja. Ai jai porvaria... Perkele imi viimeisetkin Suomen proletaarien selkänahasta palvellakseen saksalaisherraa. Sama nähtiin vuonna 1941.

        "Suomi myi itsensä täysin Saksan keisarille"

        Tuo on valitettavan totta. Suomi teki kauppasopimukset Saksan kanssa ja käytännössä kaikki kauppa käytiinkin vain Saksan kanssa.

        Saksalaista kuningasta Suomeen ajoi innokkaimmin tietenkin kokoomuksen pankki- ja rahamies Paasikivi!


    • Voisitko kertoa, mistä kirjasta on kyse?

      • Avaaja

        kun on tullut luettua tuollainen metrin pino siitä aikakaudesta kertovia kirjoja, joitten painovuodet alkavat jo 1920-luvun alusa. Haettu minulle kirjastojen takahuoneista, erikoistilauksesta.

        Suosittelen muuten kaikille näitä vanhoja kirjoja. Ne ovat paljon elävämpiä ja uskallan sanoa totuudenmukaisempia koska niitten kirjoittajat ovat eläneet ne tapahtumat omassa elämässään. Tieto on tuoretta ja tapahtumat koettuina muistissa.


      • usakalla myöntää
        Avaaja kirjoitti:

        kun on tullut luettua tuollainen metrin pino siitä aikakaudesta kertovia kirjoja, joitten painovuodet alkavat jo 1920-luvun alusa. Haettu minulle kirjastojen takahuoneista, erikoistilauksesta.

        Suosittelen muuten kaikille näitä vanhoja kirjoja. Ne ovat paljon elävämpiä ja uskallan sanoa totuudenmukaisempia koska niitten kirjoittajat ovat eläneet ne tapahtumat omassa elämässään. Tieto on tuoretta ja tapahtumat koettuina muistissa.

        valehdelleesi?


      • Nyt kerro
        usakalla myöntää kirjoitti:

        valehdelleesi?

        Sinäkö siis väität, että Suomesta ei tuona aikana viety elintarvikkeita ulos? Vai heitätkö noin vain valkoisia puolustellaksesi?


    • tosissaan.

      kysytty millä rahalla valkoinen puoli armeijansa aseistuksen maksoi. En ole kuullut, että mitään kansalaiskeräystä olisi järjestetty valkoisten hallussa olleilla alueilla.

      Kalustoa ja kranuja oli jo Tampereen taistelussa todella paljon, että ei ole kyse aivan pienistä rahoista. Tämä on muuten aihe, josta en ole missään historiankirjassa mitään nähnyt. Aseet vain ilmestyivät valkoisten käsiin ikään kuin tyhjästä.

      Venäläisten aseita tietenkin oli mutta se ei selitä kaikkea, ei ne olisi riittäneet.

      • joukoille ostettiin

        valtion varoilla. Se on aivan normaalia valtiovallan topimintaa. Suomen osalta oli kyse lähinnä puunjalostustuotteiita.

        Kun tuli esille, niin kerro, millä punikit maksoivat Leniniltä saadut aseet? Varastetuilla rahoillako?


    • viljaa lännestä

      joulukuusta 1918 alkaen. Maassa oli nälänhätä. Se oli seurausta punaisten maatalouteen kohdistuneesta terrorista kesällä 1917 ja Venäjän tuonnin tyrehtymisestä.

      Jos Saksaan on jotain viety 1918 niin ehkä puunjalostusteollisuuden tuotteita. Vientihän oli tietysti keskeytynyt talven ajaksi.

      Mihin perustuu tuo väitteesi viljan viennistä? Vai valehteletko vain palstan äärivasemmistolaisten normaaliin tapaan? Väite on kummallinen, sillä Suomella ei ollut elintarvikeomavaraisuutta edes normaaliaikoina, vaan runsaasti leipäviljaa oli tuotu Venäjältä kevääseen 1917 asti.

    • Tohtori Tolosen....

      Pettuhan noista varsinkin on todellinen terveystuote, eikä noissa muissakaan luonnonantimissa ole moittimisen sijaa.

      • Tiedän mistä puhun

        ----Pettuhan noista varsinkin on todellinen terveystuote, eikä noissa muissakaan luonnonantimissa ole moittimisen sijaa-----

        Eipä uskoisi nykyaikan tuollaista alamittaista pilkkaajaa olevan olemassakaan. Minä olen kuullut henkilökohtaisesti tuon ajan nähneitten ihmisten kertomuksia ja tiedän, että tuo mitä sanot on todella luisuotsaisen kehittämää pilkkaa.

        Mutta jos olet todella tuota mieltä niin koosta ruokavaliosi seuraavat puoli vuotta:
        - pettu
        - sammal
        - jäkälä
        - ruumenet
        - suolaheinä
        - kalaa järvestä jos nälästäsi jaksat sinne itsesi raahata ja nälkäisen tarkenet. Vaatteina tietenkin sen ajan köyhien ryysyt
        - marjoja jonkun verran
        - puhdasta ruista vain nimeksi

        Kaikki muu pois, kuten ranskalaiset ja hampurilaiset ja cokikset, maitotuotteet yms. kiva ja tule sitten kertomaan tuntojasi.


    • Rateki

      nimeltä Suuri viljajuna Siperiasta (Antti Tuuri). Kansanvaltuuskunta nimenomaan yritti näillä Venäjänkuljetuksilla korjata sitä tosiasiaa ettei virallinen hallitus ollut edes yrittänyt ratkaista nälänhätää.
      Viljajunien (yhteensä 4 ellen väärin muista) kohtalohan oli se, että vain yksi niistä pääsi perille Suomeen, ja senkin valkoinen puoli takavarikoi ja myi viljan voitolla parhaiten tarjoaville.

      • 3 veljestä

        ”Lehdissä oli kirjoitettu, että yksi Rahja toi Suomeen viinaa ja toinen Rahja aseita, ja pitäisi vielä sellainenkin Rahja löytyä, joka toisi nälkää näkeville ihmisille leipää, niin minä sanoin Lindqvistille ja Åhmanille, että tässä nyt sitten kai on se kolmas Rahja, se leipärahja.”

        Helmikuussa 1918 Oskari Tokoi lähetti kolme junaa Siperian Omskiin noutamaan Leninin lupaamaa neljääsataa junanvaunullista viljaa. Yhden junan komissaariksi lähti veturinkuljettaja Jaakko Rahja, joka toimii punaisen rautatiehallituksen koneosaston päällikkönä. Hän oli tunnettujen punapäällikköjen Jukka ja Eino Rahjan veli.

        Matkaa Omskiin läpi vallankumouksessa kuohuvan Venäjän oli lähes neljätuhatta kilometriä. Junan miehistölle jaettiin kiväärit, mutta tärkein ase oli venäläisen luonteen tunteminen. Se auttoi monissa paikoissa.

        Suuri viljajuna on kertomus merkillisestä seikkailusta keskellä vuoden 1918 tapahtumia, vähän tunnettu yritys auttaa nälänhätään ajautuvaa Suomea Siperian vilja-aittojen vehnällä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      19
      2146
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      40
      2045
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      18
      1920
    4. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      46
      1357
    5. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      73
      1297
    6. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      863
    7. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      56
      772
    8. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

      Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      721
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      32
      678
    10. Arvaa sattuuko se

      Että teen töitä siihen että unohdan sinut. Mitä muutakaan voin
      Ikävä
      50
      676
    Aihe