Viesteihin ei vastata

ihmettelevä;)

Olen kohta jo lähempänä 30v oleva sinkkumies, ja tuota nettideittailua harrastaneena olen huomannut sen nykyisin olevan melko turhaa, ja aikaa tuhlaavaa touhua. Täällä monet tuskailevat ongelmista, jotka haittaavat treffejä nettituttavan kanssa. Minulla ei ole ollut niitä ongelmia, kun treffeille asti ei olla suinkaan päästy viime aikoina. Ongelmahan tässä on nyt nimenomaan ollu se, että edes viesteihin ei olla vaivauduttu vastaamaan. Eli tarkoitan, että jos olen löytänyt kiinnostavan profiilin treffisivua selatessani, ja olen viestin sille laittanut, niin eipä ole vastausta kuulunut. Sen olen kyllä huomannut, että lähettämäni viestit on ilmeisesti luettu, mutta niistä ei ole enään piitattu höykäsen pöläystäkään. Ajattelin ensin, että se voi johtua siitä, että profiilini on ollut niin kauan, joten poistin profiilin ja tein uuden eri nimimerkillä, mutta sama ongelma sittenkin. Eihän tietenkään toinen voi aina kiinnostua, mutta kohteliasta olisi kuitenkin jotain vastata vaikka ei kiinnostuisikaan. Tästä asiasta on täällä keskusteltu ennenkin, ja se osoittaa ainakin minusta jonkinlaista nirppanokkaisuutta, tai sitäpä ei tiedä mikä siinä syy on. Sitä syytä voi vain arvailla, mutta onko muilla samanlaisia kokemuksia ja tietoa mistä se voisi johtua?

51

4286

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Epsilon_Minus

      Asiastahan on tehty ihan tutkimuksiakin (katso vaikkapa http://www.spring.org.uk/2005/03/reasons-for-online-dating-vary-widely.php - artikkelista mainittu raportti löytyy kyllä hakukoneella, jos kiinnostaa), ja päätelmä on ollut se, etteivät läheskään kaikki ole hakemassa seuraa. Tuhlaavat vain omaansa ja muiden aikaa leikkiessään. Osa profiileista on varmaankin feikkejä ja jäljelle jäävissäkin on ihmisiä, joiden mielestä on ihan ok jättää vastaamatta, jos ei kiinnosta tarpeeksi. Kun sosiaaliset paineet katoavat, paljastuu karu todellisuus - tällaisia ihmiset oikeasti ovat. Ei uskoisi, kun profiilien itsekehuja lukee (sosiaalinen, hyväntahtoinen, muita kunnioittava - kyllä varmaan).

      Itselläni on ollut haussa vähän vanhempia neitosia, 30 vuotta ja päälle. Liekö sitten nirppanokkaisuudesta jouduttu jo osittain luopumaan tuossa iässä, vai onko syy jokin muu, mutta olen saanut ihan kohtuullisesti vastauksia aloituksiini. Näistäkin kyllä noin puolet katoaa mitään selittämättä, joten voisivat yhtä hyvin jättää vastaamatta ollenkaan.

      Pidä vähän taukoa, kyllä se motivaatio sieltä taas tulee...

    • haukotteleva ;0

      Minä ainakin sain paljon vastauksia. Enkä roiku suomi24:n deiteillä koko pvää. En vaan ehdi vastailemaan enää uusille profiileille. Sori!

      Tuolla deitillä ei käyttäydytä samalla kaavalla kuin oikeassa elämässä. En pidä epäkohteliaana sitä, etten vastaa kaikille. Käytän vähän aikani ennemmin kirjoittamalla niille joista jo olen kiinnostunut.

      Ei minullekaan ole aina vastattu. En minä siitä loukkaannu, parempikin ettei tarvitse lukea mitään selityksiä tuntemattomalta ihmiseltä. Jos ei kiinnosta niin ei kiinnosta! Ennemminkin mua loukkaisi, jos joku outo alkaisi purkamaan mieltään ja valittaisi kun olen liikaa sitä tai liian vähän tota. Vai mitä ihmettä sinä sitten odotat vastaukselta? "Kaunis kiitos huomiosta, mutta en ole kiinnostunut"? Aika ikävä vastaus mun mielestäni :( Sekopäät vielä hermostuvat tuollaisesta.

      • Epsilon_Minus

        "Minä ainakin sain paljon vastauksia. Enkä roiku suomi24:n deiteillä koko pvää. En vaan ehdi vastailemaan enää uusille profiileille. Sori!"

        No, sinä oletkin nainen tai trolli (tai ehkä molempia). Ehditkö millään kopioida profiiliisi lainaamani tekstin, niin kaikki tietävät olla vaivaamatta sinua epäkiinnostavilla viesteillä?

      • nutturamu0ri

        Minulla oli viime vuonna profiili jonkin aikaa ja vaikka olen keski-ikäinen nainen, sain niin paljon vastauksia, etten kiireiltäni ehtinyt kaikille vastaamaan. Jos viestistä jo huomasin, ettei kyseessä ollut minulle kiinnostava ihminen ja jos viesti oli geneerinen, monistettu parin rivin juttu, vastaaminen olisi vienyt liikaa aikaa. En tiedä, onko se nettiyhteyteni, koneeni vai s24:n vika, mutta s23 treffit toimivat niin hitaaaaaasti! Joka klikkauksen jälkeen saa odottaa pitkään, ennenkuin mitään tapahtuu. Istu siinä sitten ja availe profiileja, joista tiedät etukäteen, ettei ne kiinnosta, tai vastaile kymmenelle "moi, mitä kuuluu" -viestille päivittäin.

        Ei vaan ole aikaa. Mieluummin ansaitsen elantoani ja keskityn niihin yhteen tai kahteen, jotka jo ovat alkaneet kiinnostaa, vaikka pidänkin profiilia, kunnes tunnen olevani varma molemminpuolisesta kiinnostuksesta.

        Nuoremmat naiset varmaan aivan hukkuvat viesteihin, jos minäkin sain niitä niin paljon.

      • Sirja111
        nutturamu0ri kirjoitti:

        Olen nuori nainen ja tein kokeiluksi vain profiilin tuonne treffti -palstalle. Sain niin paljon vastauksia, ettei niihin mitenkään ehtinyt vastaamaan ja osaan taisi olla ikäeroakin niin paljon, että jätin ne jo suosiolla pois (eivät olleet ikähaarukassani). Joten älkää ottako itseenne, jos ei vastausta tule. Ja vaikka pinnallisuutta ei saisi olla liikaa, niin kuvalliset profiilit saattavat joskus tyssätä juuri siihen kuvaan. Voisi jokainen kasvaa aikuiseksi ja lopettaa valittamisen; elämä vaan on tällaista!

      • eteenpäin!

        häämmensi minua, kun nimenomaan sain silmäniskuuni vastauksen 'kiitos, hän on saanut silmäniskusi ja lukenut profiilisi, mutta ei ole kiinnostunut.' Minusta se, ettei vaan vastaa kontaktiyritykseen (näin ite teen) on pehmeämpi torjunta kuin tollanen "painu x:ään"! Juuri kun tajusin sen jutun, että 48-vuotiaan naisen on parempi lähteä hakemaan pysyvämpää seuraa ikäluokista 57-65, niin tämä kehtaskin;D

      • Poksu Poikamies

        "Minä ainakin sain paljon vastauksia. Enkä roiku suomi24:n deiteillä koko pvää. En vaan ehdi vastailemaan enää uusille profiileille. Sori!"

        Aika erikoista pitää ilmoitusta avoinna, jos kerran et "ehdi" vastailemaan enään uusille. Vai teetkö kuten niin moni nainen, että pidät ilmoitustasi avoinna siltä varalta, jos vaikka sattuisi löytämään aina parepaa ja parempaa ?

    • yli30veeN

      Mä olen naisena huomannut, että sieltä tulee samoilta vastauksia kerta toisen jälkeen, useampi samaan ilmoitukseen.. Ja ärsyttävintä on se, että se saamarin vastausviesti on JOKA KERTA SAMA!!!! Ihan sama millaisen ilomoituksen laitat niin samoilta tyypeiltä tulee sama litania.. Pidin pari vuotta väliä jopa ja silti tuli sama viesti jonka olin saanut silloin pari vuotta aikaisemmin.. Jos haluaa, että joku vastaa sulle, niin lue se ilmoitus tai vastaus tarkkaan ja vastaa siihen eikä mitään kopiota vanhasta jonka olet lähettänyt jo tuhat kertaa.. Ja jos lukee, että vapaille niin se tod. tarkoittaa vapaille.. Ei kiinnosta ne varatut jotka etsii päivä kahviseuraa.. Ja jos etsii seksikumppania, niin sille on turha laittaa et kaipaa romanttisia iltoja ym... Mä olen muutaman nettityypin tavannut ja pari oli ok ja nähtiin kauemminkiin, yhden kanssa vuoden verran, mut sit on näitä joiden kans on käyty se yksi kahvi juomassa ja todettu et eiköhän se ollut tässä.. odotukset on varmaan kummallakin ollut eri mitä todellisuus oli.. Mut muuten toi nettideittailu on kivaa ja kyllä sitä tulee harrastettua ihan senkin takia että saisi päivään piristystä, eikä niinkään vakavalta pohjalta..

    • teknomaagi

      on se kummaa
      ihan kuin naiset olisivat niin ylpeitä etteivät voi edes viestiä laittaa
      itse olen varma siitä että viehätysvoimani on kunnossa ja olen ihan ok näköinen
      ja fiksu seuralainen
      viime kesänä hain seuraa suomi24 treffit kautta ja en saanut yhtä ainutta vastausta
      ymmärrän tietysti että vastaaminen jännittää ja näin poispäin mutta ihmettelen silti
      että miten likoilla on varaa menettää mahdollisuus kanssani...

      Jani

      ja kaikille seuranhakijoille sitä asiaan kuuluvaa onnea eli Flaksia!!! lol

      • Aapiskukko

        yhtään sanoa, niin ehkä olisi syytä tarkistaa tuota kirjoituksen sisältöä ja rakennetta. Oikeinkirjoitusta kun on jo opetettu peruskoulun ala-asteella joten luulisi, että edes perusasiat on jollakin tavalla hallussa. Ei sillä että livenä kerrot olevasi viehätysvoimainen, mutta ikävä kyllä, täällä se ei vaan toimi.

    • Yli 30v.

      Mua ei henk.koht. ainakaan kiinnosta vastata miehille, joiden oma profiili on lyhyt. Mitään ei ole itsestä kerrottu, eikä ilmi käy edes se, ollaanko matkassa tosissaan vai ei. Toinen mikä vaikuttaa, on kuvattomat profiilit. Ei pituus, paino ja hiusten väri kerro miehestä mitään. Ei tarvitse olla komea tai mitään, mutta joku pitää herättää myönteisen huomion. Tai toinen on se, jos kuva on kilometrin päästä otettu pieni tihrus, josta ei saa mitää kuvaa todellisuudesta. Yksi mikä tuolla edellä tulikin, vaikuttaa kans vastaamiseeni. Jos kysytään asioita, jotka lukee jo profiilissa!! Ja sitten se viestistä läpikuultava omakehu ja liiallinen itsevarmuus, tyyliin että: vastaa minulle sitten tänne ja tänne s-postiin.. Ei edes mietitä vaihtoehtoa, että toinen ei ole kiinnostunut. Itse vastaan kohteliaisiin viesteihin takaisin, vaikka ei kiinnostaisikaan. Mutta kerron siinä, että ei kiitos kiinnosta, hyvää jatkoa. Jos profiilissa on paljon kirjotusvirheitä, minä ainakin ajattelen, että se on tehty kiireessä, sen kummemmin panostamatta. Jos profiilia ei viitsitä tehdä ajan kanssa, miten sitten malttaisi panostaa suhteeseen.. Mutta kävipä kerran niinkin, että kirjoitin erälle miehelle, jolla oli kirjotusvirheitä, ja tästä miehestä tuli minulle hetkeksi aikaa todella rakas, virheineen päivineen.. Se opetti itselleni paljon, mies kirjoituksen takana voi olla mitä vain.. Panostakaa miehet siihen kirjoittamiseen, tehkää profiileista oman näköisiä!!!

      • Jambalilailala

        Nyt on taidat puhua ympäripyöreitä. Ensin kerrot kuinka et vastaa sellaiseen ja sellaiseen ilmoitukseen, mutta kuitenkin lopussa kumoat nämä?

        Niin ja voisin tuohon kirjoitukseesi lisätä, että kannattaa myös muistaa kuvattomat, eikä sulkea suoralta kädeltä pois. On monia henkilöitä, jotka eivät työn vuoksi voi laittaa kuvaa esille. Ihmeellistä suvaitsemattomuutta, jos pitää sulkea ihminen pois jonkun naurettavan asian takia, jonka voi kuitenkin hoitaa varsin hyvin kahden kesken. Tuollainen kun kertoo jo vastapuolelle jotakin jos toinen on kiinnostunut henkilöstä ilman kuvaa. Täytyy pitää mielessä, että pintakoreus rapisee meillä jokaisella, niin sinulla kuin minullakin ennemmin tai myöhemmin! Jokainen tulkoot ja olkoot sellainen kun on, eikä mennä jonkun helkutin muotin mukaan!

    • oiuytrejhgfd

      Nirppanokat ei vastaa kun odottavat sen supersankarinsa jolkottavan valkoisella ratsulla noutamaan.. -.- Mitään et heissä menetä joten älä huoli!

    • TiiviTaviiiiiiiiii
    • -nainen

      viesteihin ei ehdi vastaamaan, jos tulee paljon viestejä. Sieltä vain katsoo kiinnostavimmat joihin haluaisi tutustua. Jos toisen profiili ei ole niin kiinnostava, ei tule vastattua. Kun ei ole koko päivää aikaa viettää treffisivuilla kirjoittelemassa myös ns. ei kiinnostaville..

    • ......

      En nyt tuon perusteella tiedä mitään muuta susta ja viesteistä, joita naisille lähetät, joten en osaa sanoa.
      Eli hyvin laveasti sanottuna syyt voivat löytyä:

      - Vääränlainen keskustelunavaus. Ei ole herättänyt mielenkiintoa.
      - Väärät kohdehenkilöt.
      - Väärä ajoitus.

      Itse ainakin huomasin sen, että ajoituksellakin voi olla todella paljon merkitystä. Niitä vastauksia luetaan ja jonkun kanssa ryhdytään vaihtamaan viestejä. Jos siinä vaiheessa viestisi pamahtaa naisen boxiin ja vaikka nainen olisi voinut kiinnostua, niin ajatukset on toisessa miehessä sillä hetkellä. Eli viesti voi olla just oikeanlainen, nainen ja mies voivat sopia tosi hyvin yhteen. Mutta samankaltainen yhtä sopiva mies oli ehtinyt ensin. Ja noita profiileja ei tunnuta heti poistettavan, jos joku vähänkin mielenkiintoinen löytyy, joten tuokin on aina yksi mahdollisuus.

      Mutta onneksi nettideitti ei ole ainoa mahdollisuus löytää mahdollista kumppania. Se on vain yksi keino muiden ohella. Jos se vie liikaa aikaa, vaivaa jne. ja koko homma tuntuu ainoastaan ahdistavalta, niin käytettyä aikaa kannattaa ryhtyä karsimaan.

      • turhautunut8333

        Olen mies ja en ole vastannut jos ensimmäinen viesti naisen puolelta on ollut kömpelö 5 sekunnin suhaisu. Myös viestit jotka ovat tyyliltään että "Sulla on kiva profiili. Käy kattomassa mun profiilia ja laita viestiä jos kiinnostaa"-kaltaiset viestit ovat sellaisia joiden takia en mene katsomaan naisen profiilia saatikka vastaisin viestiin. Jos ollaan tositarkoituksella molemminpuolin liikkeellä niin voisi siihen viestiin kirjoittamiseen laittaa vaikka edes 5 minuuttia sen 5 sekunnin sijaan. Ja painotan treffi-profiilissani sitä että vain tositarkoituksella liikenteessä. Ja kyllä nykyään myös jokainen nainen voi tehdä aloitteen eikä antaa miehen ymmärtää että miehen pitäisi tehdä aloite juuri tälle naiselle.

        Itsekään en siis aloita keskustelua lyhyellä viestillä vaan yritän nyt laittaa edes jotain järkevää johon voi vastata ja osa vastaakin taas takaisin ja osa ei. Mitä en ymmärrä on se jos viestittelen naisen kanssa pitkillä viestillä jonkun aikaa ja sitten yhtäkkiä viestitettely loppuu kuin seinään naisen osalta? Joskus tulee myös pitkiä taukoja kirjoittelun suhteen naisten osalta joka on tietysti ymmärrettävää jos on työ tai muita kiireitä mutta ihmettelen että miten sitten aikaa riittää suhteelle jos sitä ei riitä edes yksinkertaisen viestin kirjoittamiseen? Onko jotain sääntöjä olemassa että pitäisi tehdä aloite livetapaamiseen/treffeille tietyn määrän viestejä jälkeen? Itse olen tehnyt muutaman tapaamisehdotuksen ja osa niistä on toteutunut ja osa ei. Ja jos olen halunnut lopettaa keskustelun niin olen sanonut sen suoraan ja viestitely on päättynyt siihen.

      • gdfhhhfghf
        turhautunut8333 kirjoitti:

        "Joskus tulee myös pitkiä taukoja kirjoittelun suhteen naisten osalta joka on tietysti ymmärrettävää jos on työ tai muita kiireitä"

        Oletkos nyt aivan varma, ettei sinua ole pidetty varalla? Tuo on hyvin yleistä, että tulee pitkiä taukoja ja siihen usein syyksi kerrotaan sitä tai tätä. Samaan aikaan kuitenkin ko. henkilö kirjoittelee muiden ehdokkaiden kanssa ja näin kuuluisa "oravanpyörä" on valmis. Tulee sellainen olo / tunne kuin vastapuolella olisi asiakas sekatavarakaupassa, jossa ei osaa päättää mitä haluaa? Ei osata siis keskittyä yhteen kunnolla vaan pitää haalia kymmeniä ehdokkaita. Eihän siinä mitään jos haluaa katsastaa tarjontaa, eikä kukaan ole sanonut, että ensimmäiseen tarvitsee tyytyä. Mutta asiasta tulee naurettava juuri siinä vaiheessa kun palataan takaisin pitkän ajan kuluttua. :D Tulisi siis rehellisesti ilmoittaa, jos ei kiinnosta tai haluaa edetä hitaasti. Näin vastapuolelle ei jäisi huonoa makua ja keskustelu voisi kenties jatkua myöhemminkin.

    • selittelyä.

      Aina kun joku ihmettelee naisten vastaamattomuutta, tulee samat selitykset kolmen sanan viesteistä, copy pastetuksista, ikäluokkaan kuulumattomista, ilmoitusta lukemattomista ym. surkeista tapauksista. On kuitenkin aivan sama, mitä vastaa ja kenelle, ei vastausta kuulu.

      Naisten jo muutenkin huomattavasti korkeampi markkina-arvo räjähtää netissä ihan uudelle tasolle. Kuten joku jo mainitsikin, osa ei ole hakemassa seuraa ensinkään, vaan kohottamassa itsetuntoa, loput odottavat jotain elämää suurempaa "kolahdusta", mikä nyt etenkin netissä on lähellä mahdotonta. Sitten ne ilmoitukset roikkuvat palstoilla 2 vuotta. Tulee mieleen, että miten nämä kohtuullisen näköiset naiset eivät sellaisessa ajassa päätyisi jonkin asteiseen suhteeseen jo muutakin kautta.

      Olen kokonaisuudessaan sitä mieltä, että nettideittailun toimimattomuus on suurimmaksi osaksi naisista johtuvaa. Loogisela päättelyketjulla toisenlainen tulos on mahdoton.

      • Faarao.

        Olen enemmän ja vähemmän harrastanut nettideiteissä pyörimistä ja huomannnut täysin samat asiat kuin edellisetkin vastaajat. Näin miehenä on niin erilaisessa asemassa ettei naiset välttämättä edes käsitä koko tilannetta. Ja kyllä, olen siis akateeminen, urheilullinen yms. mutta silti saan jatkuvasti näpilleni tässä hommassa. Päivän sana täällä on ilmeisesti hiljaisuus: se tulee vähitellen ja ennenkuin huomaatkaan kommunikointi on täysin harteillasi ja lopulta sinut laitetaan jonon hännille odottamaan seuraavaa kierrosta. Kaiken kaikkiaan nettideittailu on täysin naisten vallassa ja jos kuvittelit, että heihin on hankala tutustua lenkkipolulla niin kokeile ihmeessä tätä. Oi tätä tasa-arvon aikaa:D

      • ............

        Toisaalta tiedän itse monia pariskuntia, jotka ovat löytäneet toisensa nettiseuranhaun kautta. Oman puolisoni olen myös sieltä löytänyt (eli en usko siihen, että kukaan ei siellä olisi oikeasti seuraa hakemassa tai odotukset eivät kohtaisi tarjontaa). Ja kyllä näille miehille/naisille on vastattu. Mielenkiintoista olisikin kuulla, että millaisiin viesteihin sitä sitten vastataan???

        Itse vastasin kahdelle miehelle.
        Ensimmäinen tapaus oli suht samaa ikähaarukkaa, samasta kaupungista. Vastauksessa kertoi jonkun verran itsestään (ulkonäkökysymyksiin: Ei brad pitt, muttei suohirviökään). Ei kuvaa. Lepposasti raapusteli, että nyt kirjottelee ruokatauollaan ja ihan sellaisia yleisiä juttuja. Antoi vaikutelman, että tuon kanssa olisi hauskaa jutella jatkossakin. Tämä vastaus johti treffeihin ja parisuhteeseen.

        Toinen tapaus oli yksinkertaisesti todella herttaisen kuuloinen mies, raapusti pitkän vastauksen siitä millainen on luonteeltaan, mitä toivoo tulevaisuudeltaan jne jne. Todella herkän ja sydämellisen kuuloinen mies. Sen vuoksi hänelle vastasinkin (olin juuri jo ilmoituksenkin ehtinyt poistamaan, koska no.1 tapauksen kanssa mailienvaihto alkanut) että viestisi kuulosti mahtavalta ja vaikutat ihanalta mieheltä, mutta itse olen jo ehtinyt ehkä löytämään sen etsimäni ja toivotin paljon tsemppiä jatkoon.

        Siinä olen samaa mieltä, että ei ole olemassa maagista viestiä, joka takuuvarmasti jokaisen naisen/miehen mielenkiinnon nostaisi. Siihen vaikuttaa niin monet asiat ja on lopulta aika sattumanvaraistakin, ihan kuten muualla kumppanin löytäminen.

      • waste of time

        ja pettymysta naisiin, ehkä omakohtaisesti koetttua

      • kokemuksen ääni
        Faarao. kirjoitti:

        Olen enemmän ja vähemmän harrastanut nettideiteissä pyörimistä ja huomannnut täysin samat asiat kuin edellisetkin vastaajat. Näin miehenä on niin erilaisessa asemassa ettei naiset välttämättä edes käsitä koko tilannetta. Ja kyllä, olen siis akateeminen, urheilullinen yms. mutta silti saan jatkuvasti näpilleni tässä hommassa. Päivän sana täällä on ilmeisesti hiljaisuus: se tulee vähitellen ja ennenkuin huomaatkaan kommunikointi on täysin harteillasi ja lopulta sinut laitetaan jonon hännille odottamaan seuraavaa kierrosta. Kaiken kaikkiaan nettideittailu on täysin naisten vallassa ja jos kuvittelit, että heihin on hankala tutustua lenkkipolulla niin kokeile ihmeessä tätä. Oi tätä tasa-arvon aikaa:D

        sporttiset ja empaattiset ukot ne vasta vaativia ovatkin. Sellaisia naisia, kun he täältä nettiseurustelupalstalta hakevat ei ole olemassakaan. Varattuja koukuttajia kylläkin molempia sukupuolia

      • :::::::::::::::

        >>Olen kokonaisuudessaan sitä mieltä, että nettideittailun toimimattomuus on suurimmaksi osaksi naisista johtuvaa.

        Tuolla asenteella kun vonkaa netissä päivät pitkät, niin johan on kumma ellei flaksi käy. Vai mitä?

        Oikeesti hei, katkeruus ja epätoivo ovat useimmille ihmisille selvä turn-off, niin miehille kuin naisillekin. Sinun viesteissäsi ne haisevat jo ruudulta nenään. Miksi kukaan haluaisi tutustua tyyppiin, joka jo kättelyssä antaa ymmärtää, että naiset ovat nirppanokkia eivätkä ymmärrä miten vastustamattoman ihana persoona sinä olet.

        Minä en ymmärrä näitä kitisijöitä, jotka välttämättä haluavat että heille väännetään rautalangasta "sori, et ole kiinnostava". Koetteko sen muka oikeasti jotenkin kohteliaammaksi kuin sn että vain jättää vastaamatta?

      • hojohojohojo x4

        Olen kokonaisuudessaan sitä mieltä, että nettideittailun toimimattomuus on suurimmaksi osaksi naisista johtuvaa. Loogisela päättelyketjulla toisenlainen tulos on mahdoton.

        Aivan, mutta ymmärräthän Poju, että tunteet ei noudattele logiikan lakeja.

    • aloittelija/lopettel

      Tiedätkö kuule kuinka paljon nuorille naisille tulee noita aloitusviestejä? Jos niille kaikille alkaisi kirjoittelemaan niin siihen saisi sitten käyttää kaiken vapaa-aikansa. Ja tuollaisen kohteliaan kieltäytyvän viestin kirjoittamisen ainakin itse koin masentavaksi toiminnaksi loppujen lopuksi. Itse aluksi kirjoitin kaikille joille en kirjoitellut pidemmin noita "ei kiitos"-viestejä ja pyrin selittämään niissä jonkun syyn miksi ei, mutta lopetin sen siihen kun yksi itseäni reippaasti vanhempi haukkui minut henkisesti epäkypsäksi kun selitin että etsin enemmän itseni ikäistä seuraa. (niitä ihannekumppanin kriteereitäkin voi kyllä lukea siltä ikätoiveen osalta edes...Ei tosin koske aloittajaa iän osalta mutta...)

      • faarao.

        todellakin lukea tuolla ylläolevassa linkissä oleva artikkeli. Pariin kertaan jopa ellei kolmeenkin:D Kirjoittajana nainen, joka kerrankin puhuu asioista niiden oikeilla nimillä eikä vaaleanpunaisten lasien läpi kuten yleensä tahtoo olla tapana. Totuus nyt vain on se, että me kaikki vanhenemme ja kukaan meistä ei ole täydellinen eikä luojan kiitos tarvitsekaan. Ellei tätä tajua tai tahdo edes ymmärtää voi yhtä hyvin istua sen listansa kanssa vielä kuusikymppisenäkin oman sohvansa perukoilla ja itkeä menettejä mahdollisuuksia. En sano, että jokainen vastaantuleva ihminen olisi se oikeia sinulle, mutta kannattaa antaa ainakin mahdollisuus tutustumiseen.

      • treffijonossa
        faarao. kirjoitti:

        Minulle tulee kyllä noita viestejä tasaiseen tahtiin, olen yrittänyt kaikille vastata jotain. varatut ja nuoret seksipalveluja tyrkyttävät miehet olen vastaamisen jälkeen myös laittanut torjuttujen listalle.

        itse koin vaikeaksi treffien järkkäämisen. kun ehdotin julkista paikkaa, jotain museota esim. että saatais kiva tunnelma samalla ja jotain keskusteltavaa niin mies vaan vonkasi että tule tänne mun luo ja saunotaan ja silleen.

        En sitten halunnut enää ehdottaa muita treffipaikkoja vaan lopetin kirjottelun. Voisi se mieskin ehdottaa jotain kivaa julkista paikkaa ensitreffeille eikä niin hirveetä hoppua olis sinne hameen alle vaan kunnon tutustumiseen ensin. tuntuisi naisesta paljon turvallisemmalta.

      • aloittelija/lopettel
        faarao. kirjoitti:

        todellakin lukea tuolla ylläolevassa linkissä oleva artikkeli. Pariin kertaan jopa ellei kolmeenkin:D Kirjoittajana nainen, joka kerrankin puhuu asioista niiden oikeilla nimillä eikä vaaleanpunaisten lasien läpi kuten yleensä tahtoo olla tapana. Totuus nyt vain on se, että me kaikki vanhenemme ja kukaan meistä ei ole täydellinen eikä luojan kiitos tarvitsekaan. Ellei tätä tajua tai tahdo edes ymmärtää voi yhtä hyvin istua sen listansa kanssa vielä kuusikymppisenäkin oman sohvansa perukoilla ja itkeä menettejä mahdollisuuksia. En sano, että jokainen vastaantuleva ihminen olisi se oikeia sinulle, mutta kannattaa antaa ainakin mahdollisuus tutustumiseen.

        Luin tuon artikkelin tuossa jokun aikaa sitten ja sain voimaa tehdä viimeinkin sen päätöksen mitä olen jo kauan miettinyt eli poistaa profiilini. Miksi sitä elämää pitäisi elää muiden odotusten mukaisesti etsien parisuhdetta, kun voi elää niin kuin haluaa eli olla yksin.

      • Hurlumhaa
        aloittelija/lopettel kirjoitti:

        Luin tuon artikkelin tuossa jokun aikaa sitten ja sain voimaa tehdä viimeinkin sen päätöksen mitä olen jo kauan miettinyt eli poistaa profiilini. Miksi sitä elämää pitäisi elää muiden odotusten mukaisesti etsien parisuhdetta, kun voi elää niin kuin haluaa eli olla yksin.

        Treffipalstalla on siis yksi vähemmän "mä en tiedä mitä etin, mut mä nyt vaan kulutan aikaa, jos joku sen mulle kertos" -tyyppejä. Artikkeli on tehnyt tehtävänsä tässä tapauksessa. Hurraa!

      • aloittelija/lopettel
        Hurlumhaa kirjoitti:

        Treffipalstalla on siis yksi vähemmän "mä en tiedä mitä etin, mut mä nyt vaan kulutan aikaa, jos joku sen mulle kertos" -tyyppejä. Artikkeli on tehnyt tehtävänsä tässä tapauksessa. Hurraa!

        Mä kyllä tiesin aika tarkkaan mitä etsin ja se näkyi profiilistakin (enkä tarkoita nyt tällä mitään ulkonäkö, ammatti, palkka ym kriteereitä vaan henkisiä kriteereitä) Profiiliani kommentoitiin yleensä fiksuksi, avoimeksi ja ainutlaatuisen hienoksi. Mutta vasta tuo deittailu sai minut tosissaan miettimään sitä että haluankin olla yksin. Omaa todellista tahtoansa on joskus vaikea havaita. Olin aiemminkin toki deittailun kuluessa miettinyt että pyrin vain täyttämään muiden odotuksia etsiessäni seuraa, mutta tuo artikkeli sai ajattelemaan tosissaan sitä ettei niistä muiden odotuksista todellakaan tarvi piitata.

        En kyllä tehnyt kovinkaan fiksusti kadotessani deitistä noin vain, muutamalle jäi nimittäin kirjoittelematta hyvästelyviesti, mutta kai sitä oppii huonoille tavoille. Tämän palstan pohjalta on ainakin saanut kuvan että on aika yleistä lopettaa kirjoitteleminen kuin seinään. Hieman on kyllä huono omatunto moisesta, vaikka muistaakseni kaikille jolle kirjoittelin olin jo ehinyt kirjoitella että oon miettinyt että haluankin olla yksin ja oon suunnitellu ottavani profiilini pois. Ehkä se riittää, ainakin ne arvaa syyn miksi katosin, vaikka kohteliaan hyvästelyviestin kirjoittaminen kaikille olisi kai ollut parempi vaihtoehto. Tuli vaan sellainen tunne että jos en nyt ota profiiliani pois niin en ota sitä koskaan. Lisäksi on tällä hetkellä niin paljon opiskelun kanssakin hommaa että tuntui että oli pakko saada kaikki ylimääräinen pois mieltä häiritsemästä. Viikkoja olin kuitenkin varmaan aikonut ottaa sen pois, mutta tuntui että täytyy pikkuhiljaa kertoa tekevänsä niin ja sitten odottaa aina reaktiota ja se viestittely vaan venyy . Ja sillä välin taas uudet tyypit ehtii kirjoitella ja sitten pitäis kirjoitella niillekin..ja sitten ne jotka on ehtinyt jo hyvästellä niin että ne hyväksyy sen miettii että se oli vain tekosyy kun ei se sitä profiilia oo poistanu vieläkään. Eikä niitä mieltä masentavia vihanpurkausreaktioviestejäkään ole kiva saada kun sitten niitä jää vaan miettimään pitkäksi aikaa.

    • Nainen26.

      Heh, ihmettelevä;), ei itsekäään vastaa hänelle saapuneisiin viesteihin..

    • Käytöstapoja

      Eipä tule vastausta naisillekaan. Käytöstavat ovat nykyään harvinaista herkkua, vaikka mielestäni edes pieni vastaus kuuluu nettideittailuun!

      • mies_27

        Kysyn lähinnä teiltä naisilta, että saatteko usein hyviä viestejä miehiltä, johon kannattaa oikeasti vastata? Miehenä saan joskus silloin tällöin viestejä naisilta, mutta ne ovat sitäkin huonompia eikä tee oikein mieli edes vastata niihin vaikka se olisikin kohteliasta.

      • .......N26....
        mies_27 kirjoitti:

        Kysyn lähinnä teiltä naisilta, että saatteko usein hyviä viestejä miehiltä, johon kannattaa oikeasti vastata? Miehenä saan joskus silloin tällöin viestejä naisilta, mutta ne ovat sitäkin huonompia eikä tee oikein mieli edes vastata niihin vaikka se olisikin kohteliasta.

        Joo. Tosiaan yhden aloitteen tein yhdelle miehelle.
        Aloitteessa vitsailin että mun hevonen on ihan melkein saman niminen ja pääsin heti torjutut -listalle!
        Olisko se mies ollu joku viku tai viki tai mikä lie.. :-D

      • ihmettelevä;)
        .......N26.... kirjoitti:

        Joo, jos sinuakin sanottaisi kanaksi, se olisi loukkaus, kanoja kohtaan.

      • 1414
        .......N26.... kirjoitti:

        Joo. Tosiaan yhden aloitteen tein yhdelle miehelle.
        Aloitteessa vitsailin että mun hevonen on ihan melkein saman niminen ja pääsin heti torjutut -listalle!
        Olisko se mies ollu joku viku tai viki tai mikä lie.. :-D

        sanoi mies, että hänellä on samanniminen kissa.
        En yhtäläisyydestä loukkaantunut. :)

    • ihmeessä...

      Toisten tekemisistä tai tekemättä jättämisistä pitää tehdä niin suuri numero? Nettideittien kyseessä ollessa voidaan puhua kuitenkin vielä täysin tuntemattomista ihmisistä joilta tuskin kannattaa oletusarvoisesti odottaa yhtään mitään, ainahan sitä sitten voi yllättyä positiivisesti. Ei sitä kiitos, mutta ei kiitos viestiä ainakaan kannata odottaa ja väistämättä pettyä moneen kertaan. Mitä vastausaktiivisuuteen tulee niin lyhyen kokemuksen perusteella noin puolet naisista vastaavat ensimmäiseen viestiini ja huomattavasti harvempi sitten jatkaa viestittelyä muutamaa päivää pidempään.

      • varmaan näin

        Syy miksi ne ei enää vastaa seuraavissa viesteissä on, ettet ole onnistunut pitämään mielenkiintoa yllä ja sellaista tiettyä jännitystä. Nainen kaipaa nimittäin haastetta. Ehkä oot osoittanut liikaa kiinnostusta suhteessa siihen, mitä nainen on osoittanut kiinnostusta suhun. Kirjoittanut liikaa itsestään ja paljastanut paljon asioita yms.

      • Tärppäsi jo
        varmaan näin kirjoitti:

        Mielestäni kannattaa kirjoittaa aika lyhyesti mutta terävästi, ja tuoda ajatuksia ja tietoa ilmi lyhyissä osissa. Näin mielenkiinto pysyy paremmin ja piempään yllä, ja vastapuoli saattaa napata syötin. Jos laittaa kuvan, niin siinä kannattaa olla aurinkolasit päässä, mikäli ulkonäkö ei ole ihan parhaasta päästä. Miehiä on liikenteessä moninkertainen määrä naisiin nähden ja yksilön tulee jotenkin erottua massasta. Tulee olla sopivassa määrin aktiivinen ja jopa hyökkäävä, muttei liian. Pitää olla ystävällinen ja kohtelias, mutta samalla röyhkeä.

        Tämäkään ohje ei johda välttämättä mihinkään, mutta kannattaa laittaa monta onkea yhtäaikaa veteen. Ehkä johonkin tärppää.

      • ei...
        varmaan näin kirjoitti:

        Syy miksi ne ei enää vastaa seuraavissa viesteissä on, ettet ole onnistunut pitämään mielenkiintoa yllä ja sellaista tiettyä jännitystä. Nainen kaipaa nimittäin haastetta. Ehkä oot osoittanut liikaa kiinnostusta suhteessa siihen, mitä nainen on osoittanut kiinnostusta suhun. Kirjoittanut liikaa itsestään ja paljastanut paljon asioita yms.

        Kauheasti väliä edes ole, kun olen löytänyt siltikin lupaavan oloista seuraa. Ei ole tarkoitus edes perustaa haaremia tai jäädä kirjoittelemaan nettiin ikuisesti. Pointti on lähinnä se, ettei todellakaan kannata jäädä odottelemaan niitä vastauksia turhaan jonkun profiilikirjoituksen tai muutaman viestin vuoksi.

    • ei enää profiilia

      Itselläni syy siihen etten enää vastaillut kaikkiin tulleisiin viesteihin on se että vastatessani muutamiin viesteihin kohteliaasti että ei kiinnosta, niin joiltakin tuli todella törkeitä vastauksia takaisin.
      Haukuttiin ulkonäköä ja kehotettiin ottamaan kuva pois kun oli kuulemma niin rumakin.
      Ekassa viestissä kuitenkin kehuttiin kauniiksi.
      Tai jos tuli joku seksin vonkaaja ja vastasi siihenkin että ei kiinnosta, niin vastaus oli etten kyllä olisi kelvannutkaan.
      Käykö se jotenkin ylpeydelle jos ei nainen heti kiinnostu, vai miksi pitää vetää herne nenään.
      Minullakin luki selvästi profiilissa ikähaarukka, että etsin suunnilleen oman ikäistäni miestä ja muita kriteerejä joilla etsin miestä.
      Joten on mielestäni ihan selvää ettei tarvitse vastata sellaisiin viesteihin jotka eivät vastaa hakuani.
      Olen jo keski-ikäinen nainen ja jos viesti tulee joltain paljon nuoremmalta, niin ei ole velvollisuutta vastata. Jos ei sen vertaa viitsitä lukea profiilia tarkemmin, niin turha valittaa jos ei vastausta tule.
      Asia erikseen jos viestin laittaja sopii juuri hakemaani niin tottakai vastasin kaikille.
      Nyt jo profiilin poistaneena ei ole enää ongelmia, huomasin ettei nettideittailu ole minua varten.
      Jos ei livenä tule vastaan, niin sitten ei.

      • lukekaa profiili!

        Ihan samat kokemukset! Hirveästi tulee vastauksia miehiltä jotka eivät ole lainkaan lukeneet profiiliani kun eivät kiinnostuksen kohteet ja haut täsmää lainkaan. Jos mies ei vaivaudu lukemaan profiiliani ennen viestin laittamista niin en minäkään yleensä vaivaudu vastaamaan. Liian monesti kun olen vastannut "ei kiitos", olen saanut sitten haukkumaryöpyn takaisin. Yhdelle miehelle olen monesti vastannut ei kiitos, hän ei vastaa tippaakaan sitä mitä haen, ja hän laittaa tusina-aloitusviestejä uudestaan ja uudestaan... Lopulta ilmoitin että nyt riittää ja blokkasin hänet.

        Ja tästä aiheesta on ties kuinka monta keskustelua jo, miten monta kertaa sama ketju oikein pitää aloittaa kun ei se asia ole mihinkään muuttunut??

    • m27plääh

      Eipä tuossa vastaamatta jättämisessä muuten mitään, ihan ymmärrettävää jos ei toisen profiili nappaa.. mutta, jos viestejä laittaa pari niin olisi ihan kohteliasta laittaa sitten että "ei kiinnosta enää" jos niin pääsee tapahtumaan.

      Viimeisin tapaus on naisesta, joka kiinnosti _todella_ paljon, olin naputtelemassa hänelle viestiä kun hän ehtikin jo laittaa minullepäin - olin "jee, kiva sekin on kiinnostunut" :D Mutta, laitettuani viestin takaisin ei vastausta kuulunut kolmeen päivään. Laitoin toisen, ei vastausta. Enkä tietenkään haukkunut tai muuta typerää :P Ikävää vaan että kun kerrankin löytyy joku omanlaisensa, tosi kiinnostava tapaus, niin viestittely on sitten tätä tasoa :( Eipä siinä, oon kyllä live-elämässäkin melkeinpä tottunut tähän jo, että kiinnostus on kovasti yksipuolista.

      • Jepulis26

        Juttu on se, että jos osoittaa liikaa kiinnostusta toiseen niin naiset kyllästyy eivätkä koe enää haastetta. Ne on tavallaan voittanut toisen. "Blaah, toi on liian kiinnostunut musta"

      • ropinhoot
        Jepulis26 kirjoitti:

        Juttu on se, että jos osoittaa liikaa kiinnostusta toiseen niin naiset kyllästyy eivätkä koe enää haastetta. Ne on tavallaan voittanut toisen. "Blaah, toi on liian kiinnostunut musta"

        se asia, mitä en ole ikinä ymmärtänyt naisissa. Yhtä peliä ja taistelua koko naisten kanssa oleminen:/

      • tylyä

        Joop, itsellä oli aika jännä tapaus vähän aikaa sitten. Viestittelin yhden mielenkiintoisen naisen kanssa ja hän itse ehdotti että voitaisiin tavata. Laitoin sitten viestiä takaisin jotta mikä ettei. Sitten tuli hiljaisuus, ei vastausta, ei mitään. En käsitä. Selkeesti hän kuitenkin on kirjautunut sivulle ihan lähiaikoina. Ja tosiaan minullakin 95 % viesteistä jää ilman vastausta. Ei kauheesti nappaa enää yrittää.

        Noh mutta onneks kohta on kesä ja pääsee ulos useammin kokeilemaan onneaan :)

      • m27plääh
        tylyä kirjoitti:

        Jooh no toi kanssa pistää ketuttamaan :) Mutta oikeessa oot, kohta on kesä ja ihmiset liikkeellä :)

        En kyllä ihmettele että suurin osa pareista löytää toisensa ihan tuttavien kautta. Ajattelin että netissä ois potentiaalia, mutta kyllä tää näyttää olevan tutustumisreittinä ihan yhtä tukossa kuin muutkin.

      • Oppia ikä kai...
        m27plääh kirjoitti:

        Jooh no toi kanssa pistää ketuttamaan :) Mutta oikeessa oot, kohta on kesä ja ihmiset liikkeellä :)

        En kyllä ihmettele että suurin osa pareista löytää toisensa ihan tuttavien kautta. Ajattelin että netissä ois potentiaalia, mutta kyllä tää näyttää olevan tutustumisreittinä ihan yhtä tukossa kuin muutkin.

        Sinisilmäinen muuttuu kyynikoksi, mutta pieni kyynisyys vain on eduksi elämässä. Kunhan et katkeroidu. Toivottavasti minihameet piristävät kesäaikaan...

    • jänistänyt

      Vierailin yhden miehen sivulla, kymmenien muiden joukossa. Hän lähetti viestin. Vastasin "Kiitos, mutta ei kiitos, koska vaikutat masentuneelta". Hän kirjoitti toisen viestin vakuuttaen, ettei oikeastaan ole ollenkaan masentunut. Jokin viestissä kosketti minua. Sääliä, ehkä, ja halua piristää ja auttaa. Aloimme kirjoitella. Pian huomasin, että hänellä eläkeläisenä oli koko päivä aikaa. Hän vahtasi koneellaan, milloin tulisin linjalle ja oli heti lähettämässä viestejä. En ole vielä lakannut kirjoittamasta, mutta etsin kohteliasta tapaa sanoa, etten halua jatkaa. En halua musertaa miestä, mutten halua itseänikään kiusata. Jos olisin diplomaatti, tietäisin, miten hoitaa tilanne.

      Osaisiko joku neuvoa?

      • neuvo...

        Mitä läpinäkyvämpiä selittelyitä yrität keksiä säästäksesi toisen tunteita, sen enemmän hän tulee pahoittamaan mielensä olettaen, että hän ymmärtää niiden olevan juuri selittelyitä. Joten ole suora, selvä, ehdoton, mutta ystävällinen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      154
      4015
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      41
      2450
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2417
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2322
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      51
      2092
    6. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      22
      1816
    7. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      80
      1643
    8. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      79
      1576
    9. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      72
      1142
    10. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      58
      1101
    Aihe