"Kiinnostus yksiäänistä ortodoksista kirkkolaulua kohtaan kasvaa" otsikoitiin ort.fi -sivustolla.
Tottahan toki: jos kuorossa ei enää käy laulajia niin on pakko alkaa laulaa yksiäänisesti. Onko tuo nyt joku uutinen? Ja toisaalta.. se on pakkokiinnostusta jos siis aikoo laulaa kirkkokuorossa on pakko hyväksyä tuo yksiäänisyys.
Mutta harvoinpa olen näiltä ns. yksiäänisiltä kuoroilta kuullut puhdasta yksiäänisyyttä. Yleensä niissä on laululintusia, jotka sorahtavat mutta saavat olla mukana kun muitakaan ei ole tarjolla.
Ja totta: parempi hyvä yksiäänisyys kuin huono moniäänisyys. Mutta että me bysanttilaisiksi tai znamennilaulajiksi... toivottavasti nämä vouhottajat muistavat ettei kaikkien (onneksi) ole pakko ryhtyä tuohon mukaan.
Yksiäänisyys
13
455
Vastaukset
- kirkkomuusikko
>>"Kiinnostus yksiäänistä ortodoksista kirkkolaulua kohtaan kasvaa" otsikoitiin ort.fi -sivustolla.
- Intomielinen ortod
"Normaali kirkkomusiikki" on 1800-luvun venäläistä tuotosta. Sekös on meidän ihanteemme?
Homma taitaa kuitenkin mennä niin että vanhat parrat ei vaan jaksa kiinnostua mistään muusta kuin tulevasta eläkkeestään. Senpä vuoksi olisi hyvin turhauttavaa ja raskasta opiskella jotain uutta, mitä nämä "intomieliset pikkukanttorit" tekevät.
Toivottavasti uusi ja nuori sukupolvi saa kirkkokunnassa aikaan todellisia uudistuksia. Tsemppiä kaikille niille "nuorille ja kiihkeille" jotka tekevät kirkostamme elävän!!! :) - kirkkomuusikko
Intomielinen ortod kirjoitti:
"Normaali kirkkomusiikki" on 1800-luvun venäläistä tuotosta. Sekös on meidän ihanteemme?
Homma taitaa kuitenkin mennä niin että vanhat parrat ei vaan jaksa kiinnostua mistään muusta kuin tulevasta eläkkeestään. Senpä vuoksi olisi hyvin turhauttavaa ja raskasta opiskella jotain uutta, mitä nämä "intomieliset pikkukanttorit" tekevät.
Toivottavasti uusi ja nuori sukupolvi saa kirkkokunnassa aikaan todellisia uudistuksia. Tsemppiä kaikille niille "nuorille ja kiihkeille" jotka tekevät kirkostamme elävän!!! :)>>"Normaali kirkkomusiikki" on 1800-luvun venäläistä tuotosta.>Homma taitaa kuitenkin mennä niin että vanhat parrat ei vaan jaksa kiinnostua mistään muusta kuin tulevasta eläkkeestään.>Senpä vuoksi olisi hyvin turhauttavaa ja raskasta opiskella jotain uutta, mitä nämä "intomieliset pikkukanttorit" tekevät.>Toivottavasti uusi ja nuori sukupolvi saa kirkkokunnassa aikaan todellisia uudistuksia.> Tsemppiä kaikille niille "nuorille ja kiihkeille" jotka tekevät kirkostamme elävän!!! :)
- vanhakiihko
Intomielinen ortod kirjoitti:
"Normaali kirkkomusiikki" on 1800-luvun venäläistä tuotosta. Sekös on meidän ihanteemme?
Homma taitaa kuitenkin mennä niin että vanhat parrat ei vaan jaksa kiinnostua mistään muusta kuin tulevasta eläkkeestään. Senpä vuoksi olisi hyvin turhauttavaa ja raskasta opiskella jotain uutta, mitä nämä "intomieliset pikkukanttorit" tekevät.
Toivottavasti uusi ja nuori sukupolvi saa kirkkokunnassa aikaan todellisia uudistuksia. Tsemppiä kaikille niille "nuorille ja kiihkeille" jotka tekevät kirkostamme elävän!!! :)sietää tosiaan ihmetellä, miksi meillä edelleen on slaavilaistyyliset palvelukset ja venäläinen kirkkomusa käytössä melkein yksinomaan .
kirkkolauluperinteiden asiantuntijoita on pikkuhiljaa kouluttautunut tietyistä Kirkkomme kanttoreista; olisi törkeää haaskausta jättää näiden henkilöiden ammattitaito käyttämättä.
bysantti oli ennen moskovaa, ja konstantinopolista on wiittenbergiin apostolinkyydillä kiva patikka? - ihmettele sitten
vanhakiihko kirjoitti:
sietää tosiaan ihmetellä, miksi meillä edelleen on slaavilaistyyliset palvelukset ja venäläinen kirkkomusa käytössä melkein yksinomaan .
kirkkolauluperinteiden asiantuntijoita on pikkuhiljaa kouluttautunut tietyistä Kirkkomme kanttoreista; olisi törkeää haaskausta jättää näiden henkilöiden ammattitaito käyttämättä.
bysantti oli ennen moskovaa, ja konstantinopolista on wiittenbergiin apostolinkyydillä kiva patikka?"sietää tosiaan ihmetellä, miksi meillä edelleen on slaavilaistyyliset palvelukset ja venäläinen kirkkomusa käytössä melkein yksinomaan."
Mitä ja missä ovat slaavilaistyyliset palvelukset?
Mutta miksi tuota pohtia. Wittenbergin suuren pojan porukoissa ei tarvitse slaavilaistyylien takia takapuolta aukoa.
"kirkkolauluperinteiden asiantuntijoita on pikkuhiljaa kouluttautunut tietyistä Kirkkomme kanttoreista; olisi törkeää haaskausta jättää näiden henkilöiden ammattitaito käyttämättä."
Mikäpä on asiantuntemuksella kerskuessa. Se joskin olisi vakuuttavampaa, jos ensin ymmärrettäisin jotain omastakin perinteestä.
"konstantinopolista on wiittenbergiin apostolinkyydillä kiva patikka"
Takuuvarmasti ei matka eikä mikään. - eiyksiääni
kun ajattelin että olen ihan ainokainen mielipiteeni kanssa. Mutta että täällä on sielunkumppaneita samalle asialle! Huh.. aksios vaan kirkkomuusikko. - En mä olekaan niin tyhmä kuin luulin.. :)
- juupajuupajoo
kirkkomuusikko kirjoitti:
>>"Normaali kirkkomusiikki" on 1800-luvun venäläistä tuotosta.>Homma taitaa kuitenkin mennä niin että vanhat parrat ei vaan jaksa kiinnostua mistään muusta kuin tulevasta eläkkeestään.>Senpä vuoksi olisi hyvin turhauttavaa ja raskasta opiskella jotain uutta, mitä nämä "intomieliset pikkukanttorit" tekevät.>Toivottavasti uusi ja nuori sukupolvi saa kirkkokunnassa aikaan todellisia uudistuksia.> Tsemppiä kaikille niille "nuorille ja kiihkeille" jotka tekevät kirkostamme elävän!!! :)
haalia jotain mikä ei ole todellakaan hallussa? Miksi ei voi kehittää vanhaa ja hyväksi havaittua? - Ort.kanttoreissa on sama vika kuin nyky-teatteriohjaajissa: kuvitellaan että vain raakaamalla vanhaa ollaan kunnon kultturelleja ja intellektuelleja, jos pidättäydyttäisiin vanhassa niin ei olla moderneja, aikaansa seuraavia ja varsinkaan älykköjä.
Vanha kunniaan - siis tietysti sovellettuna, ei sellaisenaan. - lintunenko
ihmettele sitten kirjoitti:
"sietää tosiaan ihmetellä, miksi meillä edelleen on slaavilaistyyliset palvelukset ja venäläinen kirkkomusa käytössä melkein yksinomaan."
Mitä ja missä ovat slaavilaistyyliset palvelukset?
Mutta miksi tuota pohtia. Wittenbergin suuren pojan porukoissa ei tarvitse slaavilaistyylien takia takapuolta aukoa.
"kirkkolauluperinteiden asiantuntijoita on pikkuhiljaa kouluttautunut tietyistä Kirkkomme kanttoreista; olisi törkeää haaskausta jättää näiden henkilöiden ammattitaito käyttämättä."
Mikäpä on asiantuntemuksella kerskuessa. Se joskin olisi vakuuttavampaa, jos ensin ymmärrettäisin jotain omastakin perinteestä.
"konstantinopolista on wiittenbergiin apostolinkyydillä kiva patikka"
Takuuvarmasti ei matka eikä mikään.Venäläisiä emme ole, kreikkalaisiksi emme tule - olkaamme siis suomalaisia.
Miksi emme voi kehittää suomalaista osaamista, miksi pitää haalia """bysanttilaista"""" mitä suurin osa kirkkokansasta ja -kuorosta on kurkkuaan myöten täynnä. Samoin, miksi pitää vetää täysin venäläistä systeemiä.. ei sekään toimi.
Ovatko meidän ort.kirkkomuusikkomme niiin taitamattomia, etteivät pysty ajattelemaan omilla aivoillaan vaan heidä pitää omia joko idästä tai etelästä - ollakseen "kykeneviä" muusikkoja. - ei-kiitos slaavia
kirkkomuusikko kirjoitti:
>>"Normaali kirkkomusiikki" on 1800-luvun venäläistä tuotosta.>Homma taitaa kuitenkin mennä niin että vanhat parrat ei vaan jaksa kiinnostua mistään muusta kuin tulevasta eläkkeestään.>Senpä vuoksi olisi hyvin turhauttavaa ja raskasta opiskella jotain uutta, mitä nämä "intomieliset pikkukanttorit" tekevät.>Toivottavasti uusi ja nuori sukupolvi saa kirkkokunnassa aikaan todellisia uudistuksia.> Tsemppiä kaikille niille "nuorille ja kiihkeille" jotka tekevät kirkostamme elävän!!! :)
kun esiinnyt noin tietävänä ja muutenkin viisaana, kerropa meille "tyhmille", mikä se sitten on sitä "oikeata" ja hyväksyttävää kirkkomusiikkia??? Slaavilainen ei ole alkuperäistä, kreikkalainen on ymmärtääkseni yksiäänistä, bysantista kai kirkkomme on tännepäin tullut, joten; mitä opastat meille laulettavaksi, jotta olisimme "oikeaoppisia" - sinun mielestäsi?
- vielä vanhempi
vanhakiihko kirjoitti:
sietää tosiaan ihmetellä, miksi meillä edelleen on slaavilaistyyliset palvelukset ja venäläinen kirkkomusa käytössä melkein yksinomaan .
kirkkolauluperinteiden asiantuntijoita on pikkuhiljaa kouluttautunut tietyistä Kirkkomme kanttoreista; olisi törkeää haaskausta jättää näiden henkilöiden ammattitaito käyttämättä.
bysantti oli ennen moskovaa, ja konstantinopolista on wiittenbergiin apostolinkyydillä kiva patikka?Puhut ihan oikeita asioita, joillakin edellä kirjoittaneille näyttää olevan melko vinot tiedot kirkkomme alkuperästä!
- suoremmiksi
vielä vanhempi kirjoitti:
Puhut ihan oikeita asioita, joillakin edellä kirjoittaneille näyttää olevan melko vinot tiedot kirkkomme alkuperästä!
"joillakin edellä kirjoittaneille näyttää olevan melko vinot tiedot kirkkomme alkuperästä!"
Kirkon alkuperästä löytyy mainintaa esim. Raamattu-nimisessä opuksessa. - niinpä niin
juupajuupajoo kirjoitti:
haalia jotain mikä ei ole todellakaan hallussa? Miksi ei voi kehittää vanhaa ja hyväksi havaittua? - Ort.kanttoreissa on sama vika kuin nyky-teatteriohjaajissa: kuvitellaan että vain raakaamalla vanhaa ollaan kunnon kultturelleja ja intellektuelleja, jos pidättäydyttäisiin vanhassa niin ei olla moderneja, aikaansa seuraavia ja varsinkaan älykköjä.
Vanha kunniaan - siis tietysti sovellettuna, ei sellaisenaan."Miksi pitää haalia jotain mikä ei ole todellakaan hallussa? Miksi ei voi kehittää vanhaa ja hyväksi havaittua?"
Kun podetaan näkemyksen ja asioiden syvällisen ymmärtämyksen puutetta.
"Ort.kanttoreissa on sama vika kuin nyky-teatteriohjaajissa:"
Onneksi kanttorien valtaenemmistöä tuollainen vika ei vaivaa. - kirkkomuusikko
ei-kiitos slaavia kirjoitti:
kun esiinnyt noin tietävänä ja muutenkin viisaana, kerropa meille "tyhmille", mikä se sitten on sitä "oikeata" ja hyväksyttävää kirkkomusiikkia??? Slaavilainen ei ole alkuperäistä, kreikkalainen on ymmärtääkseni yksiäänistä, bysantista kai kirkkomme on tännepäin tullut, joten; mitä opastat meille laulettavaksi, jotta olisimme "oikeaoppisia" - sinun mielestäsi?
Kirkkolaulun tyyli ei ole opillinen kysymys. Se on puhtaasti käytännöllinen kysymys, eli tarkoituksenmukaisuuskysymys.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole432478Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742457Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732362Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.512112Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321857Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma821681Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211123Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71014Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi41985Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön55874