Olen usein miettinyt lukiessani näitä palstoja, että mistä ihmeestä kaikki jutut saavatkin alkunsa...
Toiset etsivät onnea, toiset rakkautta ,toiset taas valittavat milloin mistäkin eikä maailmakaan sen paremmalta tunnu kenelläkään maistuvan.Milloin naapuri pitäisi häätää ja naapurin koira poistaa sotkemasta tien reunusta..Edes anopit eivät jää rauhaan.
En nyt sitten tiedä onko oikein ilmoittaa ihmisille että ainakin henkilökohtaisesti minä olen onnellinen ihminen..Kaikki ei mene aina putkeen eikä aurinko paista mutta mitäs siitä sitten. Parisuhteessa toinen hallinnoi ja haukkuu mutta pohjimmiltaan kultainen ihminen hänkin.Lapsi huutaa ja vaatii mutta toteaa lopulta että kiitos kun sain näyttää miltä minusta tuntuu, ja pohja pahan olon kestämiseksi lujittuu,ei tarvitse sitä toivottavasti sitten muille purkaa eikä pulloon..
Mietinkin tässä vain että vikojen ja epäkohtien pohtimiseksi voisivat ihmiset välillä miettiä mitä hyvää toisessa on, miten päivä ei kuitenkaan ollut täysi katastrofi eikä ruokakaan loppunut pöydästä. Joskus auttaa asiaa katsoa toiselle puolelle maailmaa, tai vaikka vain lähellekin. Sinne missä ihmisillä ei ole kylpyvesiä eikä koteja,saati sitten ruokaa tai ruokaseuraa..Voin rehellisesti sanoa että ilman suhteen toista osapuolta, olisi elämäni varmaankin ihan kelvollista,mutta kun ydin piileekin siinä,että en halua siitä pelkästään kelvollista vaan olla onnellinen siitä että minulla on joku jonka kanssa jakaa ajatuksia, joku kelle purkaa pahaa mieltäni turvallisesti, ja joku jonka tietää tulevan viimeistään sitten kotiin kun yö on jo pitkällä..
Joten ihmiset,olkaa onnellisia siitä mitä teillä on, ei onni ole sitä mitä teiltä puuttuu vaan se mitä ette vielä näe, vaikka se olisikin kasvojenne edessä.. Toki on hyvä että täältä saa lukea paljonko ihmiset miettivät epäolennaisia asioita elämässään,toki olen nähnyt hyvin liikuttavia ja suorastaa karmeita tarinoita elämästä.. Mutta jokainen voi itse vaikuttaa elämäänsä tietyssä määrin ja ne valinnat on hyvä tehdä ettei huomaa myöhemmällä ikää ettei tehnyt niin kuin parhaaksi koki. Meitä kun on niin eläinihmisiä,ajattelijoita sekä unelmoijia, sitten niitä kylmän realistisia ihmisiä.
Mutta jokainen voi olla tyytyväinen jos niin haluaa,yksin tai yhdessä..
onnea?
2
151
Vastaukset
- nöff,nöff
Niin . . . oma asenne on tärkein, et miten asiat kokee. Ja niinhän sitä sanotaan, ettei asiat koskaan ole niin huonosti, etteikö niitä viinalla vielä huonommaksi saisi! . . . Ihmiset ovat nykyään tottuneet helppoon ja hyvään elämään. . . Pettymykset ovat vaikeita tunteita hallita ja käsitellä. . .. Esim. avioero tapauksessa eipä taida monikaan muistaa kiittää ex-puolisoaan niistä hyvistä hetkistä. . . Taitaa yleisempää olla toivottaa exsä mahdollisimman kauas kuuseen ;))
- Myönteisesti
'Jokainen on oman onnensa seppä.' Tämä on ihmisille epäselvää, kaikki odottavat, että onni tulee jostain ulkoapäin, 'joku' tuo sen; raha, puoliso, työ, harrastus, hankinnat, matkat ... Onni on 'rakennettu' ihmisen sisälle, se pitää vain löytää sieltä, kaivella; 'onni tulee eläen, ei etsien'.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole202232Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742173Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä422053Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma511427- 741366
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46893Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?60855Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8771- 52743
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi33734