Haluan kertoa tässä teille ateisteille nyt joitakin tärkeitä faktoja tästä maailmasta jossa elämme. Kyseiset faktat ovat Kristinuskon maailmankuvaan kuuluvia, mutta Kristinuskon maailmankuva on kuitenkin ainoa oikea maailmankuva. Monet näistä asioista, jotka tulen nyt kertomaan, on kuullut lähes jokainen ihminen joka elää sellaisessa maassa jossa on Kristinuskoa. Kuitenkin osa näistä Kristinuskon maailmankuvan faktoista on sellaisia joista monet kristitytkään eivät ole tietoisia. Haluankin nyt kertoa teille hyvin tärkeitä asioita liittyen Kristinuskon maailmankuvaan - uskotte sitten niihin tai ette. Todennäköisesti ette. Kerron nämä asiat teille vain siksi että saisitte edes kuulla totuuden siitä minkälaisessa maailmassa elätte, vaikka ette siihen totuuteen sitten uskoisikaan, ainakaan tietoisesti. Tuleepa teille nyt ainakin kerrotuksi nämä asiat ja alitajunnassanne ainakin tiedätte ne. Kerron ne teille nyt lyhyesti ranskalaisilla viivoilla:
- Alussa oli vain Jumala. Sitten Jumala loi kuuden päivän aikana maailman ja myös kasvit ja eläimet ja muut elävät olennot, ihminen mukaan lukien. Ihmisen Jumala loi omaksi kuvakseen. Maailman luomisen ohessa Jumala loi myös enkelit palvelijoiksensa.
- Ihminen eli kaikessa ilossa paratiisissa nimeltä Eden.
- Vahvin kaikista enkeleistä, Lucifer, kääntyi kuitenkin Jumalaa vastaan ja sai 1/3 kaikista Jumalan luomista enkeleistä mukaansa vastustamaan Jumalaa. Langenneet enkelit ajettiin alas taivaasta maan päälle. Näin Luciferista tuli Saatana, ja hänen puolelleen liittyneistä enkeleistä tuli demoneita.
- Langennut Lucifer houkutteli käärmeen muodossa ihmisen syntiinlankeemukseen.
- Rangaistuksena syntiinlankeemuksesta joudumme elämään tätä maanpäällistä elämää jossa on pahuutta, surua, tuskaa ja syntiä
- Jumala kuitenkin lupasi hyvittää ihmisen syntiinlankeemuksen, laittamalla Jeesuksen, joka on yksi Jumalan kolmesta persoonasta, kuolemaan ristille.
- Nyt ihminen sitten voi päästä taivaaseen, jos uskoo Jeesukseen ja siihen että hän hyvitti meidän syntiinlankeemuksemme kuolemalla ristillä. Taivaassa, jonne nyt Jeesuksen avulla voimme päästä, meitä odottaa samanlaiset riemut ja ilot kuin meillä oli joskus Edenissä. Olisimme edelleen Edenissä eli paratiisissa jos emme olisi noudattaneet Luciferin käskyä syödä Hyvän ja pahan tiedon puusta. Mutta syntiinlankeemus oli kuitenkin varma asia (mikä selviää seuraavasta kohdasta).
- Maailman tapahtumat ovat alusta loppuun Jumalan kirjoittamia. Sattumaa ei ole. Kaikki mitä tulevaisuudessakin tulee tapahtumaan on ennalta kirjoitettua.
- Saatanan ja hänen demoniensa tarkoitus on johtaa ihmiset harhaan ja pois uskosta Jumalaan - ja saada ihmiset ikuiseksi ajaksi kidutettavaksi tulimereen, eli Helvettiin, jossa langenneet enkelit myös itse joutuvat ikuisesti olemaan kidutettavina.
- Muut uskonnot kuin Kristinusko ja Juutalaisuus ovat Saatanan ja demonien tekemiä. He ovat esiintyneet ihmisille jumalina ja luoneet näin pakanoiden uskonnot. Pakanat, kuten vaikkapa hindulaiset, palvoessaan jumaliaan palvovat Saatanaa ja demoneita.
- Lopun aikoina Saatana haluaa jäljitellä Jumalaa kolminaisuudessa, ja Saatana esiintyy kolmessa eri persoonassa. Jumalan kolme persoonaa ovat Isä (Jumala), Poika (Kristus) ja Totuuden Henki (Pyhä Henki). Saatanan vastaavat persoonat tulevat lopun aikoina olemaan Lohikäärme (Saatana), Peto (Antikristus) ja Väärä Profeetta (Epäpyhä Henki).
Tärkeitä faktoja tästä maailmasta
12
200
Vastaukset
- Tango_Delirium
Jaaha. Mikä saa kuvittelemaan, ettei kaikkia noita "faktoja" ole kerrottu jo kymmeniä kertoja aiemmin pelkästään tällä palstalla?
- Thronos
...ja mikä saa sinut kuvittelemaan, ettei Jumalalla ole pikku kepposia varalla siellä taivaassa ihan niinkuin ensimmäisellä kerrallakin? Käärmeitä, vääriä puita ja sen sellaista...
- mf
Tässä fantasiakirjassa käärme, väärä profeetta ja peto vaan ovat ilmestyskirjan mukaan ikuisesti helvetissä, joten taivaassa ne eivät ainakaan ole. Ihminen tietää hyvän ja pahan syötyään paratiisin puusta ja taivaassa siitä ei ole mainintaa. Elämän puu sen sijaan on ja se antaa vuodessa kahdettoista hedelmät, uuden sadon kerran kuukaudessa (jotain pysyvää, vuosi ja kuukausi), ja sen lehdistä kansat (paljon ihmisiä) saavat terveyden (sairaudet eivät kolota). Mikään ei ole enää kirouksen kahleissa.
Minusta on mukava olla höhlä ja uskoa asioihin ilman väitöskirjoja ja tutkimuksia. Onko se niin paha että olen lapsellinen? - Thronos
mf kirjoitti:
Tässä fantasiakirjassa käärme, väärä profeetta ja peto vaan ovat ilmestyskirjan mukaan ikuisesti helvetissä, joten taivaassa ne eivät ainakaan ole. Ihminen tietää hyvän ja pahan syötyään paratiisin puusta ja taivaassa siitä ei ole mainintaa. Elämän puu sen sijaan on ja se antaa vuodessa kahdettoista hedelmät, uuden sadon kerran kuukaudessa (jotain pysyvää, vuosi ja kuukausi), ja sen lehdistä kansat (paljon ihmisiä) saavat terveyden (sairaudet eivät kolota). Mikään ei ole enää kirouksen kahleissa.
Minusta on mukava olla höhlä ja uskoa asioihin ilman väitöskirjoja ja tutkimuksia. Onko se niin paha että olen lapsellinen?Oliko Paratiisi, Jumalan vartavasten luoma ihana puutarha siis kirouksen kahleissa? Miksi?
- Tango_Delirium
mf kirjoitti:
Tässä fantasiakirjassa käärme, väärä profeetta ja peto vaan ovat ilmestyskirjan mukaan ikuisesti helvetissä, joten taivaassa ne eivät ainakaan ole. Ihminen tietää hyvän ja pahan syötyään paratiisin puusta ja taivaassa siitä ei ole mainintaa. Elämän puu sen sijaan on ja se antaa vuodessa kahdettoista hedelmät, uuden sadon kerran kuukaudessa (jotain pysyvää, vuosi ja kuukausi), ja sen lehdistä kansat (paljon ihmisiä) saavat terveyden (sairaudet eivät kolota). Mikään ei ole enää kirouksen kahleissa.
Minusta on mukava olla höhlä ja uskoa asioihin ilman väitöskirjoja ja tutkimuksia. Onko se niin paha että olen lapsellinen?Älköön tätä tulkittako niin, että moittisin sinua henkilökohtaisesti. Mutta lapsellisuudella ja tyhmyydellä on selkeä ero.
- mf
Thronos kirjoitti:
Oliko Paratiisi, Jumalan vartavasten luoma ihana puutarha siis kirouksen kahleissa? Miksi?
Syntiinlankeemuksen seurauksena, Genesis 3:17.
- Thronos
mf kirjoitti:
Syntiinlankeemuksen seurauksena, Genesis 3:17.
Mutta oliko paratiisi siis kirouksen vallassa ennen syntiinlankeemusta? Miten syntiinlankeemus ylimalkaan pääsi tapahtumaan Jumalan vartavasten luomassa ihkauudessa paratiisissa?
Thr 1:17 mf kirjoitti:
Tässä fantasiakirjassa käärme, väärä profeetta ja peto vaan ovat ilmestyskirjan mukaan ikuisesti helvetissä, joten taivaassa ne eivät ainakaan ole. Ihminen tietää hyvän ja pahan syötyään paratiisin puusta ja taivaassa siitä ei ole mainintaa. Elämän puu sen sijaan on ja se antaa vuodessa kahdettoista hedelmät, uuden sadon kerran kuukaudessa (jotain pysyvää, vuosi ja kuukausi), ja sen lehdistä kansat (paljon ihmisiä) saavat terveyden (sairaudet eivät kolota). Mikään ei ole enää kirouksen kahleissa.
Minusta on mukava olla höhlä ja uskoa asioihin ilman väitöskirjoja ja tutkimuksia. Onko se niin paha että olen lapsellinen?En kommentoi kirjoitustasi mitenkään nyt, mutta kumpa kaikki uskikset tällä palstalla olisivat yhtä hienotunteisia kuin sinä vaikka olemmekin jyrkästi erimieltä uskonasioissa. Ei tulisi näitä konflikteja ja toisten aliarvioimisia ja mollaamisia. :) Saat puolestani olla höhlä ja lapsellinen.
Täydellinen uskis muuten, mutta tuo että kuvittelet ateistin alitajunnassaan tietämättään uskovan jumalaa/jumaliin meni pahasti ohi. Ettäkö uskiksien kiusalla ei uskota? Ehei väärin. Pahasti saisin pääni lyödä että niin sekoaisin.
No jee, trolli ja tyhmäkin vielä. Olisiko tuolle uskonnolliselle ulostuksellesi jotain muuta kanavaa kuin S24:n ATEISMI-palsta? Onko tänne vaan niin kiva tulla julistamaan ja tuputtamaan uskoaan?
Noin paljon tekstiä, eikä mitään uutta tai edes omia ajatuksia. Pystyt varmaan parempaankin!- karisma
"Haluankin nyt kertoa teille hyvin tärkeitä asioita liittyen Kristinuskon maailmankuvaan - uskotte sitten niihin tai ette. Todennäköisesti ette."
Todenäköisesti emme todellakaan, tai muiden puolesta en sano mitään vaan puhun omasta puolestani. - pas KA
Jos jumalasi todella on olemassa todista se.
Siis pyydä Jumlaasi parantamaan täällä riehuvä häirikkö. Kun hän pyytää anteeksi käytöstään sekä on hiljaa vuodenpäivät voin alkaa uskoa satuihisi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole412470Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742447Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732342Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.512102Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl251837Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma801663Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211098Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71014Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi40959Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön55864