Viime päivinä on ollut kirjoituksia, että opetusministeriössä olisi selvitelty lukukausimaksuja. Ilmeisesti asiaa selvittelevän työryhmän vetäjä on demari. Hallituksen mukaan Suomeen ei ole tulossa lukukausimaksuja.
Mutta mitä sitten. SDP/SAK linja alkaa paljastua. Kalevi Sorsa -säätiön raportissa on ehdotettu korkeakoulutetuille lisäveroa maksuksi saadusta koulutuksesta ja sen tuomista hyödyistä. Eikös tämä muistuta lukukausimaksua?
Osa korkeasti koulutetuista jää työttömäksi, osa suuntautuu pienipalkkaisiin töihin kuten lastentarhanopettajiksi, kirjastonhoitajiksi tai sosiaalityöntekijöiksi. SDP ja SAK ovat siis sitä mieltä, että näitä ryhmiä sopii lisärankaista ja lukukausimaksut ovat periaatteessa ihan sopivia, kunhan ne kohdistuvat pääasiallisesti muille kuin heidän ydinkannatusjoukoilleen.
SDP:n mielestä kaikki mikää rankaisee muita tai lisää heidän ydinjoukkojensa etuja lisää myös tasa-arvoa.
SDP:n ja SAK:n kädenjälki näkyy suomalaisten palkkauksessa ja eläketurvassa. Koulutus ei välttämättä hyödytä rahallisesti eikä se välttämättä tuo edes arvostusta. SAK ja SDP on haalinut tietyille eliittiryhmilleen jo pitkään kaikki mahdolliset edut. STTK:hon ja AKAVAan kuuluville on jäänyt vain murenet jos edes sitäkään. Tässäkin suhteessa Jutta Urpilaisen aktiivisuus STTKlaisten ja AKAVAlaisten äänien kalastamiseksi hakee vertaistaan. Äänet kelpaisivat, mutta politiikassa nämä ryhmät kelpaisivat lähinnä kupattavaksi SDP:n etujen alttarilla.
SDP haluaa lukukausimaksuja?
13
182
Vastaukset
- varma.kosto
loikein monella ärrällä! No kun rahaa ei ole,niin jostain se on otettava! Porvarit on nyt kylmän totuuden edessä. Ovat ajaneet valtion talouden konkurssiin,niin jostain sitä on rahaa kaivettava. Ei ole olemassa mitään ilmaisia palveluja. Tämä asia pitäsi olla selvä tyhmälle Tyyriksellekin.
- ...
socialshoppingista. Voi olla, et ulkomaankomennus kohta toteutuu (taas, lopullisesti)...
- MNooses Pessi
Kyllä Tyyris saa lipaista oikein kunnolla Kataisen persettä tämän kirjoitukden tähden. Tyyrishän on näitä kokoomuksen höynäytettyjä, jotka on perseen nuolenta palkalla (yhdyssana?) pakotettu kirjoittamaan kokoomuksen hyväksi. Tyyris on säälittävämpi, kuin nämä finninaamaiset elätit, jotka räkyttää tällä palstalla.
- Tyyris Tyllerö
oikeinko työksesi päivystät näillä palstoilla? Sinulla ei koskaan ole mitään sanomista asiasta, vaan niin kuin nytkin vain kirjoittajasta. Kirjoitteletko kenties myös useilla nimimerkeillä?
Ei tietenkään voi sinulta liikoja vaatia, kun sinulle ei ole noita älynlahjojakaan suotu etkä ole koskaan kirjaviisauttakaan itseesi saanut.
Ilmeisesti olit asiasta samaa mieltä kuin minä. Et ainakaan pysty kiistämään kirjoitukseni todenperäisyyttä, koska asiasisällötään se oli taas aivan totta.
Niin se on maailman sivu, että tyhmiä viedään aina kuin kuoriämpäreitä. Sinä kuulut siihen joukkoon ellet ole SDP:n armoitettuja luottohenkilöitä, jotka kykenemättömänäkin pysyvät virassaan pelkän puoluejäsenkirjan vuoksi. Sinä luultavasti kuitenkin olet vielä räkänokkainen vanhempiesi nurkissa elelevä sosialismin aatteen saastuttama kypsymätön nuori.
Minä lähden tästä ulkoilmaan..
- eikös vain?
Kyllä tämä Tyyris Tyllerö osaa valehdella, miten nyt porvarihallitus pistäisi työryhmiinsä demareita vallankin tällaisessa asiassa. Kyllä tämä lukukausimaksuidea on puhtaasti porvarihallitustuotosta ja siitä tullaan vääntämään kättä. Kaikeksi onneksemme tätä porvarihallitustaivalta on enää vajaa vuosi ja tämä kaikista pahin valehtelija Matti Vanhasen toivottavasti jättää pestinsä. Tähän hänen sanomiseensa ei voi luottaa, koska hänellä on tapana ollut valehdella teflonnaaman värähtämättä.
- Järn
Kokoomus on ainoa puolue,joka kannattaa maksuja opiskeluun.
- Tyyris Tyllerö
Järn kirjoitti:
Kokoomus on ainoa puolue,joka kannattaa maksuja opiskeluun.
Jos lukukausimaksuista on ollut puhetta, niin siinä on ollut kysymys ulkomaalaisilta opiskelijoilta perittävistä maksuista. Hallituksen mukaan ei ole tulossa lukukausimaksuja. Alussa jo kirjoitin, että sen työryhmän vetäjä, joka on lukukausimaksuja esittänyt on ilmeisesti demari. Näin olen nähnyt kommentoitavan muualla. Itse en ole tätä asiaa tutkinut.
Lisäksi demarit käytännössä esittävät lukukausimaksuja korkeasti koulutetuille isompien verojen muodossa. Tosi oikeudenmukaista pienipalkkaisten tai työttömäksi jääneiden korkeastikoulutettujen esim. naisvaltaisten alojen suhteen. Sosiaalityöntekijät, kirjastonhoitajat, lastentarhaopettajat jne. hekin olisivat niitä, joita SDP haluaisi rankaista ylimääräisellä verolla.
Täytyy olla vintti pimeänä, että pitää tällaista oikeudenmukaisena. Toinen vaihtoehto tietenkin on, että on puna-aatteen läpikyllästämä eikä kykene ajattelemaan omilla aivoilla.
- tyyris ja tyhmä
Tyyris Tyllerö on aivan kuutamolla näistä opiskeluasioista, liekkö hänellä itsellään minkäänlaista koulutusta sivistyksestä puhumattakaan.
- Tyyrikselle faktaa
Kokoomuksen Henna Virkkusen johtaman opetusministeriön työryhmän esityksen mukaan jatkossa kaikki opiskelijat maksaisivat tuhannen euron suuruisen opintomaksun joka lukuvuosi. Työryhmän mielestä opintomaksu nopeuttaisi opiskelijoiden valmistumista.
SDP:n varapuheenjohtajan Ilkka Kantolan mukaan työryhmän pohtima opintomaksu vaikuttaisi täysin päinvastaisesti. Opiskelukustannusten lisäys hidastaisi opintoja ja lisäisi tilapäisten töiden tekoa ja päätoiminen opiskelu olisi mahdollista entistä harvemmille.
Työryhmän kaavailut lukukausimaksuista ovat ristiriidassa hallituksen aikaisempien linjausten kanssa. Ministeri Henna Virkkunen on toistuvat korostanut opintojen maksuttomuutta suomalaisille opiskelijoille, mutta miksi hänen ministeriössään ollaankin sitten aivan toista mieltä tästä samasta asiasta. Pääministeri Matti Vanhanen taas on puhunut voimakkaasti työurien pidentämisen puolesta ja siitä, että Suomessa ei saa opiskella niin kauan, kuin nyt ja pitää valmistua pikavauhdilla ja aloittaa työt nuorempana.
SDP:n varapuheenjohtaja on sitä mieltä, että on tärkeää, että nuoret valmistuvat ja pääsevät koulutustaan vastaaviin töihin nykyistä aikaisemmin, mutta lukukausimaksut eivät edistä tätä tavoitetta vaan pidentävät opintoaikoja, koska monen köyhän opiskelijan täytyy jostain nyhtää nämä opetusministeriön miettimät lukukausimaksut. - Tyyrikselle faktaa
Henna Virrkusen johtaman opetusministeriön korkeakoulutuksen nopeuttamista pohtiva työryhmä väläyttää, että kaikille opiskelijoille tulisi laittaa tuhannen euron lukuvuosimaksu.Työryhmä perustelee tätä sillä, että näin opiskelijat valmistuisivat nopeammin.
Maksamalla tuhannen euron suuruisen opintomaksun joka lukuvuosi, opiskelija sitoutuisi paremmin ryhmän mukaan opintoihinsa. Vastineeksi työryhmä ehdottaa valtion takaaman opintolainan ylärajan nostoa lukukausimaksun verran.
Tämä maksa rahalla, valmistu nopeammin –logiikka on täysin utopista, koska opiskelijat pistetään rahoittamaan tuhannen euron lukuvuosimaksut lainarahalla - lainaa lisäämällä ei nopeuteta opintoja.
Maksut tuottaisivat nykyisillä opiskelijamäärillä työryhmän mukaan noin 250 miljoonaa euroa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rahoitukseen.
Kysymyksenkin voisi heittää, laitetaan epäonnistuneen yliopistolain maksajiksi opiskelijat sekä henkilökunta? Yliopistotyönantajathan pyrkivät heikentämään nyt myös henkilökuntansa palvelussuhteen ehtoja ja yt-neuvotteluja käydään väen väehtämisestä.
Kaikki puolueet, opetusministeri mukaan lukien, ovat julkisesti irtisanoutuneet opintojen maksullisuudesta. Suomen kansa ei ymmärrä sitä, että miksi kuitenkin opetusministeriön työryhmät toistuvasti esittävät ehdotuksia maksullisuuden puolesta ja opetusministerimme Henna Virkkunen on julkisuudessa aivan toista mieltä? Onko Henna Virkkunen ottanut oppia kepulaisilta ja puhuu totta niin kuin osaa!- Tyyris Tyllerö
Et pystynyt kertomaan mitään mitä en olisi jo aikaisemmin tiennyt. Sinä et vastaavassti kommentoinut etkä vastannut minun aikaisempiin toteamuksiin. Vaikeaa olisikin ollut, kun kaikki mitä sanoin oli totta.
Eli opetusministeriön lukukausimaksuja ehdottaneen työryhmän puheenjohtaja oli kuin olikin DEMARI (Anita Lehikoinen, SDP). Tämän demaripuheenjohtajan toimesta esitetään jotakin, mitä kaikkien tiedetään vastustavan. Aika hyvää myyräntyötä. Kyseessä on opetusministeriön sisäinen opintojen nopeuttamista selvittävä työ- ja ohjausryhmä, jonka väläytyksestä on kysymys. Tämän työryhmän jäseniä on myös SAK:sta, STTK:sta, Akavasta, EK:sta ym. (aika monta demaria siis mukana työryhmässä). Joka vähänkään asioista mitään ymmärtää, tietää että työryhmän esitys tarkoita yhtään mitään, vaan ratkaisevaa on lähteekö ministeri sitä eteenpäin viemään. No ei lähde!
Henna Virkkunen (opetusministeri) ja Matti Vanhanen yms. puolueet ovat kaikki tyrmänneet lukukausimaksut. Joten asia on selvä ehkä kaikille muille kuin pitkäaikaisen aivopesun saaneille demareille.
Entäs tämä toinen asia. Onko demarit mielestänne oikein, että sosiaalityöntekijät, lastentarhanopettajat ja mm. kirjastonhoitajat käytännössä joutuisivat maksamaan lukukausimaksuja valmistumisensa jälkeen erikoiskorotetulla verotuksella. Tämän verotuksen uhriksi joutuisivat myös korkeamman koulutuksen hankkineet, mutta työttömiksi joutuneet. Kyllä on oikeudenmukaisuuskäsitys punaisen vallanhimon sokaisema sillä, joka tällaista pitää oikeudenmukaisena. No SDP:n Kalevi Sorsa säätiö on tätä ehdottanut. Ehkä tätä ilosanomaa voisikin nyt levittää ko. ryhmien keskuuteen, joita SDP niin haluaisi lisärankaista tasapuolisuudesta välittämättä.
Käsi sydämelle demarit. Mikä on oikeus ja kohtuus. Onko oikeus ja kohtuus pienipalkkaisten, mutta tärkeää työtä tekevien ja väliinputoajien rankaiseminen lisäverolla, kun SAK on omille ydinjoukoilleen (paperiteollisuus ja ahtaajat) kiristänyt vuosikausien ajan muista työntekijöitä selvästi suuremmat edut ja palkat.
Näillä palstoilla kaikenmaailman tumpelot esittävät mielipiteitään ja ajatuksiaan ymmärtämättä järjestelmästä yhtään mitään. Minä suon sen heille, mutta totuuskin tarvitsee päivänvaloa - ainakin silloin tällöin. - Aholainen
Tyyris Tyllerö kirjoitti:
Et pystynyt kertomaan mitään mitä en olisi jo aikaisemmin tiennyt. Sinä et vastaavassti kommentoinut etkä vastannut minun aikaisempiin toteamuksiin. Vaikeaa olisikin ollut, kun kaikki mitä sanoin oli totta.
Eli opetusministeriön lukukausimaksuja ehdottaneen työryhmän puheenjohtaja oli kuin olikin DEMARI (Anita Lehikoinen, SDP). Tämän demaripuheenjohtajan toimesta esitetään jotakin, mitä kaikkien tiedetään vastustavan. Aika hyvää myyräntyötä. Kyseessä on opetusministeriön sisäinen opintojen nopeuttamista selvittävä työ- ja ohjausryhmä, jonka väläytyksestä on kysymys. Tämän työryhmän jäseniä on myös SAK:sta, STTK:sta, Akavasta, EK:sta ym. (aika monta demaria siis mukana työryhmässä). Joka vähänkään asioista mitään ymmärtää, tietää että työryhmän esitys tarkoita yhtään mitään, vaan ratkaisevaa on lähteekö ministeri sitä eteenpäin viemään. No ei lähde!
Henna Virkkunen (opetusministeri) ja Matti Vanhanen yms. puolueet ovat kaikki tyrmänneet lukukausimaksut. Joten asia on selvä ehkä kaikille muille kuin pitkäaikaisen aivopesun saaneille demareille.
Entäs tämä toinen asia. Onko demarit mielestänne oikein, että sosiaalityöntekijät, lastentarhanopettajat ja mm. kirjastonhoitajat käytännössä joutuisivat maksamaan lukukausimaksuja valmistumisensa jälkeen erikoiskorotetulla verotuksella. Tämän verotuksen uhriksi joutuisivat myös korkeamman koulutuksen hankkineet, mutta työttömiksi joutuneet. Kyllä on oikeudenmukaisuuskäsitys punaisen vallanhimon sokaisema sillä, joka tällaista pitää oikeudenmukaisena. No SDP:n Kalevi Sorsa säätiö on tätä ehdottanut. Ehkä tätä ilosanomaa voisikin nyt levittää ko. ryhmien keskuuteen, joita SDP niin haluaisi lisärankaista tasapuolisuudesta välittämättä.
Käsi sydämelle demarit. Mikä on oikeus ja kohtuus. Onko oikeus ja kohtuus pienipalkkaisten, mutta tärkeää työtä tekevien ja väliinputoajien rankaiseminen lisäverolla, kun SAK on omille ydinjoukoilleen (paperiteollisuus ja ahtaajat) kiristänyt vuosikausien ajan muista työntekijöitä selvästi suuremmat edut ja palkat.
Näillä palstoilla kaikenmaailman tumpelot esittävät mielipiteitään ja ajatuksiaan ymmärtämättä järjestelmästä yhtään mitään. Minä suon sen heille, mutta totuuskin tarvitsee päivänvaloa - ainakin silloin tällöin.SDPon aina kansan asialla ja ajattelee kansalaisten parasta.Kokoomus ja muut porvarit haluavat vaikeuttaa lukukausimaksuilla tavallisten kansalaisten opiskelua.
- Tyyris Tyllerö
Aholainen kirjoitti:
SDPon aina kansan asialla ja ajattelee kansalaisten parasta.Kokoomus ja muut porvarit haluavat vaikeuttaa lukukausimaksuilla tavallisten kansalaisten opiskelua.
Kun loppuu asia alkaa propaganda tai sota. Eli vastaväittäjille ei jäänyt käteen muuta kuin höpö-höpö propagandaa. Jos olisimme kosketusetäisyydellä tarvittaisiin varmaan turvamiehiä pitämään asiatiedoissa hävinnyt katkera porukka loitolla. Tämä kuvastaa demarien kykyä vastata sanoistaan samoin kuin SDP:n harjoittama oppositiopolitiikka.
Minun oikeustajuuni ei mahdu, että SDP haluaisi rankaista tärkeää työtä tekeviä, usein naisvaltaisia aloja lukukausimaksuun rinnastettavalla rankaisuverolla. SAK ei ole milloinkaan tukenut näiden ryhmien palkkakehitystä tukilakoilla ja palkkaus on paljon jäljessä hyväpalkkaisista paperimiehistä ja ahtaajista. Tästä huolimatta tai tästä piittaamatta, juuri näitä ryhmiä pitäisi rankaista. Tästä eivät demarit pääse mihinkään, koska asiasta on mustaa valkoisella. Vieläpä työryhmä, joka lukukausimaksuja esitti oli vahvan demaripainotteinen, puheenjohtajakin demari.
Porvarit eivät ole lukukausimaksuja esittämässä, mutta demarit ovat käytännössä esittämässä sekä johtamassaan työryhmässä että lukukausimaksuja, jotka tulisivat maksuun valmistumisen jälkeen koulutusta hankkineille, mutta työttömäksi jääneille väliinputoajille, lastentarhaopettajille, sosiaalityöntekijöille ja kirjastonhoitajille ym. Näitä ammattiryhmiä on paljon muitakin.
SDP:lle ei riitä progressiivinen verotus. SDP haluaa lisäksi selektiivisen verotuksen. Eli lisämaksuja ja veroja maksukyvystä ja oikeudenmukaisuudesta riippumatta kaikille niille, jotka eivät äänestä SDP:tä tai ole SAK:n jäseniä.
Liity SDP:n jäseneksi - voit unohtaa kohtuulisuuden, tasapuolisuuden ja oikeudenmukaisuuden!
Kauas demarit ovat kulkeneet ohjelmajulistuksestaan 1906.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole432478Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742457Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732362Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.512112Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321857Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma821681Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211123Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71014Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi41985Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön55874