Olen ollut pitkään parisuhteessa vaimoni kanssa ja raskaaksi tulon jälkeen seksin määrä väheni tai osittain loppui kokonaan parisuhteessamme. Yritin ymmärtää raskausaikana vaimoani joka ei ollut seksuaalisesti aktiivinen ja synnytyksen jälkeen selibaatti venyi yhteensä lähes vuoden mittaiseksi. Seksuualielämä alkoi todella hitaalla vaihdilla osoittaa elpymisen merkkejä mutta taantumat johtivat turhautumiseen omalta puoleltani. Vaimolleni seksin puute ei ole ongelma eikä seksiä ole tarjolla sen takia että minä haluaisin.
Elimme tätä hidasta taantumaa noin vuoden mutta lopulta päädyimme seksuaaliterapiaan jossa olemme käyneet lähes puoli vuotta. Seksuaalisen haluttomuuden syyt eivät selvinneet nopeasti vaan vaativat useamman käynnin johon liittyi erilaisia kotitehtäviä, selibaattia ja harjoituksia. Vaikka uskon että syy on nyt selvinnyt ja siihen saadaan myös apua niin itse olen niin turhautunut tilanteeseen että en ole varma jaksanko odottaa vielä vuosia lisää jotta tilanne mahdollisesti korjaantuisi? Panostin myös terapiassa saatuihin ohjeisiin täysillä mutta nyt olemme tilanteessa jossa en mielestäni voi tehdä enään enempää. Olen odottanut jo niin pitkään että usko odottamiseen on mennyt enkä enää halua odottaa! Parisuhteemme voisi toimia muuten hyvin mutta en enään usko että itselleni tärkeä seksuaalinen puoli muuttuisi siihen että se ei aiheuttaisi säännöllisiä konflikteja parisuhteessamme.
En ole pettänyt vaimoani parisuhteessa enkä myös halua sitä tehdä. Koen itse että menetän mahdollisen parisuhteen loppumisen myötä myös huomattavasti enemmän kuin vaimoni vaikka kaikki menettäisimme tärpeimpänä asiana perheen. Olen reilu kolmekymppinen mies joten elämäni on mielestäni vielä edessäpäin. Vaihtoehtoina on pyörinyt muutto eri osoitteeseen näin alkuun.
Kysymyksenä on että kuinka kauan kannattaa odottaa?
Kuinka kauan kannattaa odottaa???
3
344
Vastaukset
- Papitar.....
Kun olette kerran menettäneet aidon, spontaanin seksuaalisen yhteyden, se ei palaa koskaan. Seksuaaliterapiasta en ole kuullut yhdenkään parin saaneen apua niin, että halut olisivat palanneet.
Anteeksi tämä vastauksen tylyhkö muoto, mutta näin se olen kokenut. Meillä tämä "roolistus" vain toisin päin - mies on haluton.- -plain-
Olen samaa mieltä. Minun on enään hyvin vaikea uskoa että seksuaalinen yhteys palaisi välillämme normaaliksi.
Suurin ongelma jonka koen asiassa on se että olen itsekkäistä syistä riistämässä lapseltani oikeuden perheeseen. - höpö höpö
-plain- kirjoitti:
Olen samaa mieltä. Minun on enään hyvin vaikea uskoa että seksuaalinen yhteys palaisi välillämme normaaliksi.
Suurin ongelma jonka koen asiassa on se että olen itsekkäistä syistä riistämässä lapseltani oikeuden perheeseen.Kyllä se voi palautua. Ja palautuukin jos molemmat sitä haluavat.
Itse elin vastaavassa tilanteessa mieheni kanssa aika ankeaa seksielämää. Mutta kun aikaa kului, pienet lapset lakkasivat viemästä veroaan, niin kaikki palautui paremmaksi kuin ennen. Nyt nelikymppisinä meillä on ihan mahtava seksielämä. Välillä ihmetellään, että miten kestimme ne muutamat vuodet, mutta korkojen kanssa ollaan otettu kaikki takas.
Mies onneksi pysyi uskollisena.
Joillakin naisilla vain pienten lasten äitiys on niin täysivaltainen kokemus, että on vaikea muistaa olevansa myös nainen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi772578On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole512560Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.682513Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732422Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl381938Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1051769Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko271267Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve101267Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411065Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71054