Miten avoimeen suhteeseen?

kiinnostaisi tietää

Itse haluaisin ns. avoimen suhteen, enkä oikein tiedä miten sellaseen päätyisi. Tuntuu, että kun alkaisi jollekulle tyttöselle tällaisesta puhumaan, voisi tulla hieman omituisia katseita.
Ainakin tämän hetkisessä elämäntilanteessa ei normaali parisuhde vaan toimi mulle, mutta en myöskään jaksa satunnaisia kännipanojakaan. Oma käsitykseni parisuhteesta on sen verran "moderni", että mielestäni seksin rajoittaminen yhteen ihmiseen on vähän hassua. Toki silti kaipaan läheisyyttä, kunnioitusta ja rakkautta.

Miten ihmiset päätyvät tämän tyyppiseen suhteeseen, onko se alusta asti sovittu juttu, vai jossain vaiheessa kahdestaan päätetty juttu? Olisi myös mielenkiintoista tietää miten yleistä avoin suhde on.

21

1208

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nuyt6rtftv

      Tämä kaveri joka noita os listaa, on todella sairas mieleltään. Toimii korkeampien voimien valtuuttamana (on itse niin kirjoittanut) kostajana ja tuomarina tällä ja muilla saiteilla. Esiintyy eri nimimerkeillä (mm Miss Liberty), mutta tunnistetaan kyllä.
      On mies, mutta esiintyy naisena hämätäkseen ylläpitoa ja muita saitin käyttäjiä.
      Toimii vihan ja uskonnolisen raivon vimmalla, kuuluisi ehdottomasti suljettuun laitokseen hoitoon.
      On hyllytetty monia kertoja sääntörikkomusten vuoksi, mutta palaa aina väärillä, tekaistuilla tiedoilla.
      Valehtelee olevansa työ-elämässä, mutta varmasti ei ole. Moinen tasapainottomuus, uskonnolinen agressio, harhaisuus ym muut oireet ovat este töissäkäynnille.
      Eikä ymmärrä ja käsitä rikkovansa lakia, koska mielen sairaus on sitä luokkaa ettei kykene erottamaan väärää ja oikeaa.
      Eli ei vajaavaltaisena ole kykenevä vastaamaan oikeuden edessä teoistaan, valitettavasti.
      Eli pakollinen hoitoon ohjaus suljettuun laitokseen ainoa mahdollinen keino.

    • hyissan

      Mun mielestä avoimessa suhteessa ei paljon rakkautta ja kunnioitusta ole. Tai voi tietty olla kunnioitusta niin että jos vaikka sopii ettei sitten muita hässi, mut en mä kyllä näe siinäkään mitään järkeä.Joko ollaan tai sitten ei. Kyllä moni nainen varmasti suostuisikin vai sekstailemaan tarpeen vaatiessa, ehkä et ole vaan törmännyt sellaiseen. Ja kyllä se oma kanta on hyvä tehdä heti selväksi minkälaisen suhteen haluaa, ettei sitten tahtomattaan toki johdata ketään harhaan. Ite kyl käyttäisin avoimesta suhteesta nimitystä seksisuhde. En vaan ymmärrä avoimen suhteen merkitystä muuten. Mitä se avoin suhde sun mielestä sitten tarkottaisi?Muuten ihan "perinteistä" seukkaamista (tutustutaan ja esitellään puolin ja toisin läheisille parina ja tehdään asioita yhdessä kuten pari) mutta kuitenkin sallitaan panot muiden kanssa?

      • mies olen

        "Mitä se avoin suhde sun mielestä sitten tarkottaisi?Muuten ihan "perinteistä" seukkaamista (tutustutaan ja esitellään puolin ja toisin läheisille parina ja tehdään asioita yhdessä kuten pari) mutta kuitenkin sallitaan panot muiden kanssa?"

        Mun mielestä se tarkoittaa juuri jotain tuollaista. Avoimen suhteen voisi kuvitella sopivan useimmille niistä, jotka kykenevät erottamaan rakkauden ja seksin; esim. monet irtosuhteita harrastaneet kuuluvat varmaankin tähän porukkaan.


    • Camel boots

      Olen huono vastaamaan tällaiseen kymysykseen kun kokemusta ei ole mutta kun asiaa ajattelee oikein 'pohjanmaan' kautta, niin tuntuu siltä, että - hmmm ...

      Avoimessa suhteessa voivat elää vain hyvin kehittyneellä ja avoimella asenteella varustetut, yleensä keski-ikään ehtineet ihmiset, jotka huomaavat, että parisuhteen seksielämä ei tyydytä kaikkia tarpeita. He ovat kokeilunhaluisia sillä saralla eikä heitä vaivaa mustissairaudet. He tulevat juttuun keskenään muuten hyvin eivätkä halua vaarantaa parisuhdettaan huonon / kyllästyttävän / aneemisen ... seksin takia.

      Pettäminen on varmasti yleisempää kuin avoin suhde ihan sen takia, että fiksuja on niin vähän. Silti; pidän tunneälyisenä ihmisenä sellaista, joka etsii 'apua' omiin tarpeisiinsa jos kotoa sitä ei saa, tekee sen sitten salaa tai avoimesti.

      Ei sulla varmaankaan ole muuta mahista kuin että itseäsi toiselle tutuksi tehdessäsi kerrot myös tällaisesta puolesta itsessäsi. Sitten kun sen hyväksyjä osuu kohdalle, onnesi voi alkaa. Jos olet nuori vielä, niin voi olla vaikeaa; nuoruuden ehdottomuudella 'rakkaus' on niin viatonta kun ei vielä tiedetä, että "niin pienen hetken rakkaus on lumivalkoinen ... ".

    • pena

      juu suhhteeseen vaan

    • mies olen

      Sun pitää ihastua naiseen, joka on vapaan seksin kannattaja ja joka ihastuu suhun. Irtosuhteita joskus harrastaneet/kokeilleet ovat vapaan seksin kannattajia: heille seksi ei kuulu pelkästään rakkaussuhteisiin. Tällainen nainen saattaa kuitenkin erheellisesti ajatella, että vapaan suhtautumisen seksiin tulisi jotenkin muuttua vähemmän vapaaksi, kun aloitetaan parisuhde; tässä epäloogisessa ajattelussa lienee taustalla naisten seksuaalisen vapautumisen ja perinteisen naisen kontrolloidun seksuaalisuuden yhteentörmäys, mikä harhauttaa osan ihmisistä ristiriitaisiin ajattelu- ja toimintamalleihin. Jos nainen on keskimääräistä älykkäämpi, hän kykenee ymmärtämään, että seksuaalinen vapaamielisyys ei oikeasti voi muuksi muuttua, vaikka siirrytään "sinkkuilusta" "parisuhteiluun".

    • nainen 49v

      Naimisiin kun aikanaan (yli 30 v sitten) tehtiin yhteinen sopimus, että "jos petät, tee se niin, että toinen ei saa tietää" ja hei on vaan seksiä. Piste. Kaikille tämä ei sovi, meille se on onistunut. En ole koskaan kertonut omista seikkailuistani enkä tiedä enkä edes halua tietää toisen osapuolen jutuista. Katsottakoon ne omiksi jutuiksi. Ikinä ei ole sanomista tullut. Lapsia huushollissa ja paljon touhua, eikä todellakaan ruusuinen elämä, silti tässä yhdessä tarvotaan eteenpäin, koskaan en ole ollut mustasukkainen viceversa
      mutta niinkuin edellä totesin, kaikille tämä ei vaan sovi.

      • Camel boots

        Niiin hienoa, että kerrot sen 'ääneen'. Antaa uskoa ja luottoa siihen, että kuitenkin loppujen lopuksi ihmisten suhteissa järki voittaa ja osataan hakea ne 'tiet ja polut', joilla oma hyvinvointi ja jaksaminen pysyvät kunnossa.


      • ymmärtääkkö?

        Onpa kiva kuulla että jollakin se toimii noin...vapaus ja kunnioitus, välittäminen.

        Sitten toisaalta tulee kuitenkin mieleen että ehkä avoimessa suhteessa ei kuitenkaan saakaan sellaista kiintymystä kuin perint. parisuhde. Mitä siinä niin pelätään ja vältellään, miksi ei voi olla vain yhden oma ja jakaa kaikki asiat toiselle?

        Toinen asia on se, että miksi pitää tehdä sopimus, kun mulle ainakin rakkaus on tunne? Joka voi myös kadota ja jos se katoaa sillä tietyllä vaatimustasolla, on parempi jatkaa matkaa...

        Kaiken kaikkiaan tuollainen avoin suhde on jonkinasteista teeskentelyä mielestäni, joku tunteiden pakeneminen siinä on taustalla ja sellainen toisen hyväksikäytön alistumisen ajatus. Ymmärtäisin paremmin jos olisi takana pitkä suhde jolla ei yksinkertaisesti olisi muuten tulevaisuutta eli molemmat tahtoisivat seksiä mutteivat toisiltaan mutta päättäisivät jatkaa yhdessä vaikka lasten (?) takia jonkun aikaa..Siltikin pidän näitä ihmisiä heikkoina, heikompina kuin parisuhteessa elävät, koska he antavat ruumiinsa seksivietin perään tunne-elämän mahdollisten tulevien ongelmien kustannuksella.


      • mies olen

        Hienoa kuulla että joillakin homma toimii. Sitä en vaan ymmärrä, miksi pitää olla niin, tarkkana siitä, että toinen ei vaan saa tietää kumppanin seksiseikkailuista. On kovin harmillista, jos pitää erikseen piilotella ja salailla. Sen ymmärrän toki, ettei pariskunta koe halua tai tarvetta noista seikkailuista pitkästi keskustella, kun on elämässä muutakin, yhteisempää puuhaa. Mutta perustiedottamisen luulisi paremminkin yhdistävän pariskuntaa kuin erottavan.


      • Camel boots
        mies olen kirjoitti:

        Hienoa kuulla että joillakin homma toimii. Sitä en vaan ymmärrä, miksi pitää olla niin, tarkkana siitä, että toinen ei vaan saa tietää kumppanin seksiseikkailuista. On kovin harmillista, jos pitää erikseen piilotella ja salailla. Sen ymmärrän toki, ettei pariskunta koe halua tai tarvetta noista seikkailuista pitkästi keskustella, kun on elämässä muutakin, yhteisempää puuhaa. Mutta perustiedottamisen luulisi paremminkin yhdistävän pariskuntaa kuin erottavan.

        No höhlä kuule, varsinkaan miehet eivät KESTÄ sellaista tietoa, eivät kaikki naisetkaan. Tieto lisää tuskaa, oletko kuullut ? Mutta se on toooosi hienoa, että on kuitenkin sellaisia ihmisiä, jotka suovat toiselle ihan oman, yksityisen elämän parisuhteesta huolimatta.

        "Perustiedottaminen" kuuluu kyllä perheen kaikkiin muihin asioihin mutta muut seksisuhteet on hyvä pitää omassa 'plakkarissa' ja kansi kiinni kun niistä tulee hyvin helposti se erottava tekijä.


      • mies olen
        Camel boots kirjoitti:

        No höhlä kuule, varsinkaan miehet eivät KESTÄ sellaista tietoa, eivät kaikki naisetkaan. Tieto lisää tuskaa, oletko kuullut ? Mutta se on toooosi hienoa, että on kuitenkin sellaisia ihmisiä, jotka suovat toiselle ihan oman, yksityisen elämän parisuhteesta huolimatta.

        "Perustiedottaminen" kuuluu kyllä perheen kaikkiin muihin asioihin mutta muut seksisuhteet on hyvä pitää omassa 'plakkarissa' ja kansi kiinni kun niistä tulee hyvin helposti se erottava tekijä.

        Jos ei ole tietoa, niin silloin elää luulon ja arvelujen varassa. Jos luulo osuu kohdalleen, niin silloin sen voisi korvata aivan hyvin tiedolla. Jos luulo on erheellisesti sietämättömämpi kuin oikea tieto, niin silloin luulo olisi parempi korvata tiedolla. Jos luulo onkin erheellisesti siedettävämpää kuin oikea tieto, niin silloin kumppani perustaa elämänsä oleellisesti väärään luuloon - voiko se olla molempien ja yhteinen etu?
        Missä väärissä luuloissa haluat elää, jos saat valita?


      • nainen 49v
        mies olen kirjoitti:

        Jos ei ole tietoa, niin silloin elää luulon ja arvelujen varassa. Jos luulo osuu kohdalleen, niin silloin sen voisi korvata aivan hyvin tiedolla. Jos luulo on erheellisesti sietämättömämpi kuin oikea tieto, niin silloin luulo olisi parempi korvata tiedolla. Jos luulo onkin erheellisesti siedettävämpää kuin oikea tieto, niin silloin kumppani perustaa elämänsä oleellisesti väärään luuloon - voiko se olla molempien ja yhteinen etu?
        Missä väärissä luuloissa haluat elää, jos saat valita?

        siis, kun nyt minä en ole ajatellut meidän koko avioliiton oloajan mistään "vapaasta suhteesta", vaan siitä mikä on "omaa". Jos ns seikkailut menevät tunnetasolle se ei ehkä ole hyvä juttu, mutta jos kykenet elämään sen asian kanssa, että joskus vaan sattuu sellainen tilanne, että se ikäänkuin vie sinut asiasta A kohtaan B ja sitten unohdetaan koko juttu, ei jälkiseuraamuksia, ei tunnekuohuja
        ei aihetta epäilyyn, vaan arki jatkuu. ja vice verca, mutta mikä minä olen tuomitsemaan tai kahlitsemaan ketään (edes omaa miestäni). hei, me ollaan täällä maan päällä kerran vaan!
        Sitten toki täytyy muistaa, että ihminen (ainakin minä) muuttuu suhteessa, tunteet saavat ihan eri spektrit ajan myötä. Antaa kaikkien kukkien kukkia, niinkauan ettei loukkaa toista ja se, että kertoo toiselle omista tekmisistään voi jossain vaiheessa maksaa liikaa.


      • Hah !
        mies olen kirjoitti:

        Jos ei ole tietoa, niin silloin elää luulon ja arvelujen varassa. Jos luulo osuu kohdalleen, niin silloin sen voisi korvata aivan hyvin tiedolla. Jos luulo on erheellisesti sietämättömämpi kuin oikea tieto, niin silloin luulo olisi parempi korvata tiedolla. Jos luulo onkin erheellisesti siedettävämpää kuin oikea tieto, niin silloin kumppani perustaa elämänsä oleellisesti väärään luuloon - voiko se olla molempien ja yhteinen etu?
        Missä väärissä luuloissa haluat elää, jos saat valita?

        No kuka käskee luulotella ?


      • mies olen
        nainen 49v kirjoitti:

        siis, kun nyt minä en ole ajatellut meidän koko avioliiton oloajan mistään "vapaasta suhteesta", vaan siitä mikä on "omaa". Jos ns seikkailut menevät tunnetasolle se ei ehkä ole hyvä juttu, mutta jos kykenet elämään sen asian kanssa, että joskus vaan sattuu sellainen tilanne, että se ikäänkuin vie sinut asiasta A kohtaan B ja sitten unohdetaan koko juttu, ei jälkiseuraamuksia, ei tunnekuohuja
        ei aihetta epäilyyn, vaan arki jatkuu. ja vice verca, mutta mikä minä olen tuomitsemaan tai kahlitsemaan ketään (edes omaa miestäni). hei, me ollaan täällä maan päällä kerran vaan!
        Sitten toki täytyy muistaa, että ihminen (ainakin minä) muuttuu suhteessa, tunteet saavat ihan eri spektrit ajan myötä. Antaa kaikkien kukkien kukkia, niinkauan ettei loukkaa toista ja se, että kertoo toiselle omista tekmisistään voi jossain vaiheessa maksaa liikaa.

        "...ettei loukkaa toista ja se, että kertoo toiselle omista tekmisistään voi jossain vaiheessa maksaa liikaa."

        Eli missä väärissä luuloissa haluat elää, jos saat valita?


      • mies olen
        Hah ! kirjoitti:

        No kuka käskee luulotella ?

        Jos tiedät olevasti avoimessa suhteessa, niin tiedät, että kumppanisi saattaa käydä vieraissa. Kun et kuitenkaan tiedä, käykö vai ei ja kuinka usein ja missä, niin tämä tiedonpuute on tyhjiö, joka vähintään alitajuisesti täyttyy otaksumilla, arvioilla, luuloilla ja monenlaisella epävarmuudella. Sullako ei, luulet?


      • Töööt !
        mies olen kirjoitti:

        Jos tiedät olevasti avoimessa suhteessa, niin tiedät, että kumppanisi saattaa käydä vieraissa. Kun et kuitenkaan tiedä, käykö vai ei ja kuinka usein ja missä, niin tämä tiedonpuute on tyhjiö, joka vähintään alitajuisesti täyttyy otaksumilla, arvioilla, luuloilla ja monenlaisella epävarmuudella. Sullako ei, luulet?

        Kaikki huonot tavat ovat tottumuksia, joista voi opetella pois niin halutessaan. Sen "alitajunnan" voi opettaa olemaan käsittelemättä asioita, joita ei ole tarvis käsitellä ja kumppanin oma elämä, oli siitä sovittu tai ei, on sellainen asia. - Jooo-o, tie on ollut aika pitkä mutta enää ma en luule enkä luulottele ...


    • näin meillä

      Olen asunut aviomieheni kanssa reilut 10 vuotta ja voisi sanoa, että elämme avoimessa suhteessa, vaikka aika vähän kummallakaan on muuta säätöä. Tämä onnistuu vain, koska kumpikaan ei ole luonteeltaan mustasukkainen, vaan rakastaa ja toivoo toiselle parasta. Itse toivoin tätä järjestelyä, koska biseksuaalipuoleni saattaisi ahdistua ajatuksesta olla koko loppuelämä ilman seksiä naisen kanssa. Nyt kun lupa on, voin toteuttaa tuotakin puoltani, jos siihen tulee tarve. En usko, että nämä muut jutut kaatavat suhdettamme, sillä meillä on käynyt hyvä tuuri ja sovimme ihmeen hyvin yhteen: Rakastamme toisiamme ja meillä on oikeasti kivaa yhdessä. Lapsia meillä ei ole, koska kumpikaan ei sitä halua. Itse antaisin vinkeiksi aloittajalle seuraavaa:
      - Avoimuus asiasta alusta asti
      - Mustasukkaisen henkilön kanssa en usko järjestelyn onnistuvan. (Tosin on eri asia, miten helppo on saada selville heti alussa toisen taipumus/taipumattomuus mustasukkaisuuteen)
      - Netin kautta ehkä helpoin löytää, mitä haluaa?
      - Ystävistäni vain osa bi-naisista voisi kuvitella tällaista järjestelyä itselleen. Ehkä tuleva kumppanisi voisi olla bi-nainen?

    • Joojuu

      suhteessa olen. Täällä aika harva näköjään tajuaa, mitä se on. Eli sulla on oma seksielämä, sun vaimolla oma ja sit teillä on yhteinen. Näin meillä. Ja jos meet jonkun muun kaa sänkyyn, KERROT siitä!! Mikä vitun avoin suhde se on, jos salaillaan. Ja kysyy vahvaa itseluottamusta, itse molemmat reilusti kolmekymppisiä, ja kohtalaisen elämää nähneitä. Viime kesänä molemmilla oli pikku seikkailu, muuten ollut ihan kiihkeetä keskenään. Vaimo vielä bi, joten ei haittaa, vaikka saiskin kivan tyttöystävän. Mutta kun keskenään menee lujaa, ei oo kummallakaan ollut aihetta mihinkään.

      • Meillä näin

        Suhdetta on todellakin mielenkiintoisia mielipiteitä! Todellakin on niin, että ihmettelen näitä juttuja mitä tehdään salassa toisilta, sehä on täysin pöhköä! Tehkää pariskunnat näitä juttuja yhdessä, eikä erikseen.
        Kannatta kuulostella molempien innostus erotiikan alueelta ja sovittaa ne yhteen, eli yhteiseksi seikkailuksi, siitä avautuu aivan erilainen maailma. Itse en kiinnostu nykyään ollenkaan vieraista naisista, koska olen löytänyt puolisoni kanssa yhteisen seksuaalisen mailman hänen kanssaan, joka on todellakin sata kertaa kiehtovampaa kuin salassa vieraissa käynti. Me tehdään seikkailuja siten, että puolisoni käy vieraan miehen kanssa sekstaamassa ja tulee kotiin minun lemmittäväksi, tai järjestmme miehen tai naisen kolmanneksi sänkyymme! Ihanan kiehtovaa tehdä yhdessä näitä juttuja! Ei kiinnosta seläntakana puuhailla, sen verran kiehtovia nää jutut on!


    • l A d Y

      Mulla ollu pari pitka aikasta avointa suhdetta ja olen nainen. Ensimmainen oli kun olin parikymppinen ja musta tuntui etta halusin viela kokea paljon ennen kun asetun aloilleni. Miehella oli tyttoystava jo entuudestaan. Pian kuitenkin huomasin olevani rakastunut haneen. En ollut hirmu mustasukkainen ja suhde toimi muuten hyvin paitsi etta oli vahan hot-cold-hot-cold hanen puoleltaan mika oli rasittavaa pidemman paalle. Suhde kesti kolme vuotta ja olemme sen jalkeen olleet parhaat kaverit.

      Toinen suhde on meneillaan nyt kun olen jo yli kolmekymppinen. Tassa suhteessa rakastuimme molemmat heti mutta mies sanoi suoraan ettei ole yhden naisen mies. Sopi oikeastaan minulle koska 'perinteisemmat' suhteet jattavat minut kylmaksi ja tulee ahdistava olo. (Vaikka en ole ikina elamassani pettanyt ketaan.) Olemme olleet yhdessa yli vuoden ja lapsi tulossa. Itse en ole ollut kenenkaan muun kanssa, koska tunteet on vielakin niin voimakkaat ettei muut miehet kiinnosta, mutta tiedan etta han on ollut muiden kanssa. Seksuaalisuus ja tunteet toimii eri tavalla eri ihmisilla. Toivoisin etta han puhuisi avoimemmin muista naisista. Kun kysyn, niin hanelle tulee lammasmainen ilme eika meinaa mitaan irrota mika raivostuttaa minut. Ehka siina on takana minun toive olla henkisesti lahempana hanta ja etta olisin varmasti hanen ykkos naisensa henkisella tasolla. Viime aikoina olen alkanut miettimaan muiden suhteiden alottamista, mutta itse kertoisin hanelle jo ennen kun alottaisin mitaan sapinaa. Silla tavalla kuvittelisin suhteen olevan reilu molemmille etta puhutaan avoimesti asioista ja ollaan toisilleen se tarkein kumppani.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      20
      2222
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2163
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      33
      2016
    4. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      47
      1406
    5. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1356
    6. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      893
    7. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      56
      822
    8. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

      Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      761
    9. Arvaa sattuuko se

      Että teen töitä siihen että unohdan sinut. Mitä muutakaan voin
      Ikävä
      52
      743
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      33
      734
    Aihe