Olen itse kiinnostunut eräästä naisesta,hänellä on hiemän itsetunto ongelmia aikaisempien vaikeuksien takia ja häntä ei saa kehua kauniiksi vaikka sitä onkin.Ystävystyimme pari kuukautta sitten ja pidän hänestä todella paljon,pelkään että jos kerron tunteistani niin menetän hänet ystävänä ja muutenkin.Mieli tekisi kertoa,tiedän kuitenkin että on vain 0,5 % mahdollisuus että hän ajattelisi jotenkin edes samanlailla.Jos joku muu saa hänet ja sitten vasta kerron tunteistani vasta silloin olisin mielestäni aikamoinen nilkki.En todella tiedä mitä tehdä ajattelin viedä hänelle kukkiakin mutta pelkään että ahdistan häntä sillä teolla.Hän kysyi aiemmin tekstiviestillä olenko ihastunut häneen muutenkin kuin ystävänä en myöntänyt asiaa,näin hänet myöhemmin sinä iltana ja ajattelin tunnustaa asian.Hän kuitenkin aloitti keskustelun ja menin kipsiin.Sanoin hänelle että pelkään menettäväni hänet ja hän sanoi että en ole menettämässä häntä.Se kosketti sydäntä koska kukaan ei ole aiemmin sanonut noin minulle etenkin kun hän on niin hieno ihminen,meinaa tulla kyyneleet silmiin kun asiaa ajattelee.Välitän hänestä enemmän kuin kenestäkään muusta naisesta aikaisemmin.En oikeasti osaa sanoa mitä tekisin,sanokaa oma mielenne en kuitenkaan tule koskaan ymmärtämään naisia
Vaikea ihastus
Riutuva sydän
0
593
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole192176Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi392075Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä271963Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma471376- 741316
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46873Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?56802Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8721- 52713
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi32698