Ostimme taannoin Kastellilta talopakettitoimituksen ja valitettavasti sekä Kastellin työmaan johto ja rakennustöiden laatu, toimitetut rakennusmateriaalit ja reklamaatiodien käsittely olivat kaikki arvosteluasteikon alapäästä, jopa kokonaan sen alta.
Kastelli osaa kyllä mainostaa ja kehua itseään massiivisin panostuksin, mutta huutonsa se ei pysty vastaamaan. Käyttäisi nuo mainosrahansa asiakkaidensa palvelun parantamiseen.
Kaiken päälle Kastellin "talopaketeilla" on karmea hinta. Nuo "paketithan eivät itse asiassa ole muuta kuin kasa sekavaa lautaa ja lankkua & muuta tikkupuuta, halpoja kattotiiliä ja jätekipsistä tehtyä levyä. Saman tavaran saa mistä tahansa rautakaupasta halvemmalla, jos halpalaadun tavaraa tyyliin Alepa on vailla.
Aika on ajanut Kastellin ohi (niin kuin Suomen myydyimmän Lada-autonkin aikanaan ;), kun Älvsbyhusin ja Jukkatalojen ja Jetan kaltaiset nykyaikaiset ja kuivissa tiloissa talot valmiiksi tekevät tehtaat tekevät voimallista esiinmarssiaan. Niillä hinta&laatu ovat kohdillaan toisin kuin rakentajien piirissä heikolla laadullaan ja surkealla asiakaspalvelullaan ryvettyneellä Kastellilla.
Kastelli oli sekundaa
12
1060
Vastaukset
- aqef
- kivitalot
- hirsitalot
- tuhat muuta suomalaista puutalofirmaa
Vain kastellilla on hengittämättömän höyrynsulkumuovin sisäpuolella kosteudelle arkaa eristevillaa. Miettikääpä miten se rakenne mahtaa toimia kylmyyden huurtuessa tällaisina talvina höyrynsulun sisäpuolelle ja alkaessa muhia siellä...?- mikä se on? ;)
toimittaa lestapo...ja jää lopulta kiinni, todisteita riittää, jippiiiiiiiii!!!!
- Panu589
Huonompaa taloa ei ole, kuin hirsitalo. Kylmä, seinät painuu ja elää yms.. Hirsien pitäisi olla metrin paksuja, että olisi edes jokseenkin lämmin. Hirren lisäksi halkeavat puoleenväliin saakka ainakin etelän puolelta..
- charlotta26
Panu589 kirjoitti:
Huonompaa taloa ei ole, kuin hirsitalo. Kylmä, seinät painuu ja elää yms.. Hirsien pitäisi olla metrin paksuja, että olisi edes jokseenkin lämmin. Hirren lisäksi halkeavat puoleenväliin saakka ainakin etelän puolelta..
panu älä viitti ny.
- totta puhut
Kerrankin joku puhuu totuutta. Rakenna Kastelli ja saat sateessa uitetun litimärän talon jota ei kuivaksi saa minkään sortin tohtori. Tosi järkevää rakentaa tänä päivänä tolla tyylillä taloja?
- rakentaja olet
Pitäiskö joskus kokeilla rakentaa tuollainen, eikä asua siellä neukkukuutiossa.
Palsta on mennyt todella, kun täällä pyörii trolleja kertomassa kavereidensa epäonnistuneista pakettikaupoista. Pystyyköhän enää rakentamaan kunnollista taloa kun kaikki ovat jonkun mielestä homeisia/paskaelementtejä/tikkutaloja yms.? - Vit..uuntunut Raahes
rakentaja olet kirjoitti:
Pitäiskö joskus kokeilla rakentaa tuollainen, eikä asua siellä neukkukuutiossa.
Palsta on mennyt todella, kun täällä pyörii trolleja kertomassa kavereidensa epäonnistuneista pakettikaupoista. Pystyyköhän enää rakentamaan kunnollista taloa kun kaikki ovat jonkun mielestä homeisia/paskaelementtejä/tikkutaloja yms.?Nämä viestittelijät ei todennäköisesti koskaa ole edes nähneet rakennettavaa taloa saatikka kuulleet sellaisesta mitään...Kunhan jauhavat p...kaaaa täällä kun ei muutakaan ole tekemistä.Todennäköisesti nämä ovat sellaisia epäonnistujia omassa elämässään ettei pysty edes kuvittelemaan talonrakennusta kun ei taida KELAN työttömyyskorvaukset moiseen riittää............
- Avausviestistä
Tein rikosilmoituksen avausviestistä. Sen verran on törkeää tekstiä ja loukkaa yrityksen mainetta. Älkää vastatko tähän ketjuun.
T: Valvoja- vitun väliä kuka oon
valvo vaan onko akallas alkkarit kun lähtee tyttöjen kansa ulos illalla ja tee rikosilmoitus naapurin koirasta kun paskoi vuokrakarasmisi portinpieleen, hui kauheeta.
- 14+9
Valvojat eivät tee rikosilmoituksia kirjoituksista.Valvoja=kastellimyyjä
- mä1234567
Ei mitään syytä tehdä ton pohjalta. Kirjoittajalla on sananvapaus sanoa mielipiteensä Kastellin laadusta. Uskon, että mysö Kastellin pystytysporukoissa on eroja.
- mä1234567
mä1234567 kirjoitti:
Ei mitään syytä tehdä ton pohjalta. Kirjoittajalla on sananvapaus sanoa mielipiteensä Kastellin laadusta. Uskon, että mysö Kastellin pystytysporukoissa on eroja.
Te maksatte vastaavalle mestarille, siitä että hän pitää teidän puolia rakennusprojektissa. (Toivottavasti summa on riittävä, että hän hoitaa työnsä hyvin). Mikäli olette säästäneet valvonta maksuissa, niin aina voi ottaa ulkopuolisen laaduntarkastajan, jos epäilee talopaketin laatua tai toimituksien oikeellisuutta. Mutta paskaa ei tarvitse hyväksyä edes Kastellilta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole432488Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742477Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732372Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.552134Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321867Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma841685Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211133Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71024Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411005Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön56886