Kuulin nimittäin olemattomia ääniä.
Näin se kävi:
Olin kuulevinani koneen tuulettimen koventuneen mölyn seasta musiikkia, olin lähes sata varma että kuulin juuri jotain tiettyä kappaletta ja että tuo oli tuttua. Suggestion sitten kuuntelemaan tätä tuuletinta hieman tarkemmin ja sillä ajatuksella että musiikkiahan tuossa. Ei kuulostanut lainkaan suomalaiselta. Aluksi epäilin meksikolaiseksi musiikiksi kun semmoista kuulin toissa päivänä leffaa katsellessa. Sitten kuulosti ihan joltain animen tunnarilta. Jotain japsipoppia taisi soida. Vieläkin piti sitä tuuletinta kuunnella kunnes muistin. Sitten "heräsinkin" siinä typeryyksissäni tähän reaalimaailmaan ja hokaisin että mikä tyhmä minä nyt olen ollut kun tuulettimesta puhetta tulee.
Mitä hihhulit tekisivät tässä vaiheessa? Eikös heillä ole melkoinen historia tyhjän kuuntelua?
ps. Anime lähtee lapsista hakkaamalla
Ihme on tapahtunut!
QffT
4
117
Vastaukset
- Sylla ei taida olla
kaikki ihan kohdallaan..
- jep jep
Aivot koettavat löytää erilaisista epäjärjestyksistä järjestystä, eli tässä tapauksessa melusta puhetta/musiikkia. Asiasta on julkaistu muutamia tieteellisiä tutkimuksiakin, tähän hätään en löytänyt yhtään
- Kössönöm
Nyt soi päässä Kyllä Jeeves hoitaa-sarjan tunnari.
http://www.youtube.com/watch?v=L7ZrWOGIbIE&feature=related
- Eikös olekin hyvä? - Tähtis 98
kun ei ole tullut tilannetta eteen. Toisaalta vielä vaikeampi kuvitella tai eläytyä kuvitelmaasi!
Ei nyt ymmärrä!!!?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k463623On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole352347Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi802276Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä572181Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.251605Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma641532- 761437
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?55993Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?69977Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi39859