Himasen raportin

Zelig

julkaisujutun keskustelussa (HS) oli hyvä mielipidekirjoitus, jonka laittomasti kopsasin tähän:

"Tämä ulostulo Helsingin Sanomilta on osa tuota mainittua arvotyhjiötä. Suomi murenee omanvoitonpyynnin ja valehtelun alla, suomalaiset murenevat leikkausten ja tehostuksen alla. Miljoona suomalaista jaksaa työssä ja elämässä vain mielialalääkittynä. Kolmasosa korkeakouluopiskelijoista oireilee henkisesti. Lasten häiriökäyttäytyminen on uusi normaali kouluissa ja päiväkodeissa. Joka viikko vanhus päättää päivänsä oman käden kautta, ettei olisi taakaksi. Työikäiset ryyppäävät itsensä hengiltä.

Johtajiamme ei kuitenkaan jaksa kiinnostaa itselle varastamisen ja valehtelun lisäksi mikään muu kuin kansalaisten monikulttuurisuuskasvatus. Etsitään ratkaisuja itse aiheutettuun monikulttuurisuusongelmaan. HS:ia lukemalla voisi luulla, että Suomen suuria ongelmia eivät olekaan tuottavan teollisuuden loppuminen ja työpaikkojen katoaminen, veropohjan mureneminen ja kansalaisten kasvava taloudellinen ja henkinen hätä.

Maailmassa elää kaksi miljardia ihmistä sietämättömissä oloissa. Lakatkaa oksentamasta omaa pahaa oloanne norsunluutornistanne suomalaisten niskaan. Jos itsejulistettu moraalisesti parempi väki haluaa tehdä jotain maailman pahuudelle, niin ajakaa ihmisoikeuksia maailman naisille ja syntyvyyden laskua planeetan pelastamiseksi. Lakatkaa vaatimasta minulta kunnioitusta paimentolaiskansojen kansantaruille ja heidän satumaailmansa vaatimille perinnäistavoille. Olen osa pientä vähemmistöä nimeltään naiset, joilla on ihmisoikeudet. Mittani on täynnä monikulttuurisuuttanne, joka loukkaa minulle pyhiä arvoja."
- nimim. Karoliina K

6

120

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kössönöm

      Juuri näin. Miksi uskontoja pitäisi kunnioittaa, vaikka niillä alistetaan suurta määrää ihmisiä.

      • Esko .

        kirjoitettiin? Koetapa kertoa se.

      • Kössönöm
        Esko . kirjoitti:

        kirjoitettiin? Koetapa kertoa se.

        kansantaruista, ja heidän satumaailmansa vaatimista perinnäistavoista, joilla ihmisiä alistetaan. Täsmennettynä: kyse oli uskonnoista.

      • Esko .
        Kössönöm kirjoitti:

        kansantaruista, ja heidän satumaailmansa vaatimista perinnäistavoista, joilla ihmisiä alistetaan. Täsmennettynä: kyse oli uskonnoista.

        mutta sinä et ymmärtänyt kuin yhden lauseen. Mitä luulet tässä tarkoitettavan?

        "Tämä ulostulo Helsingin Sanomilta on osa tuota mainittua arvotyhjiötä. Suomi murenee omanvoitonpyynnin ja valehtelun alla, suomalaiset murenevat leikkausten ja tehostuksen alla. Miljoona suomalaista jaksaa työssä ja elämässä vain mielialalääkittynä. Kolmasosa korkeakouluopiskelijoista oireilee henkisesti. Lasten häiriökäyttäytyminen on uusi normaali kouluissa ja päiväkodeissa. Joka viikko vanhus päättää päivänsä oman käden kautta, ettei olisi taakaksi. Työikäiset ryyppäävät itsensä hengiltä.

        Johtajiamme ei kuitenkaan jaksa kiinnostaa itselle varastamisen ja valehtelun lisäksi mikään muu kuin kansalaisten monikulttuurisuuskasvatus. Etsitään ratkaisuja itse aiheutettuun monikulttuurisuusongelmaan. HS:ia lukemalla voisi luulla, että Suomen suuria ongelmia eivät olekaan tuottavan teollisuuden loppuminen ja työpaikkojen katoaminen, veropohjan mureneminen ja kansalaisten kasvava taloudellinen ja henkinen hätä.

        Maailmassa elää kaksi miljardia ihmistä sietämättömissä oloissa.

        koko kirjoituksen.

      • Zelig ei kirj

        Maailmassa elää kaksi miljardia ihmistä (jollei enemmän) sietämättömissä oloissa. Siihen ei ole uskonnoilla mitään ratkaisua. Ei, vaikka Jahve tappoi poikansa ihmisten vuoksi. Ongelmat ovat poliittisia ja taloudellisia. Sellaiseen ongelmiin loitsut tai taikausko ei tehoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      45
      3606
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      35
      2337
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      80
      2266
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      54
      2160
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      25
      1595
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      64
      1522
    7. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      76
      1437
    8. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      55
      993
    9. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      69
      967
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      849
    Aihe