Suomeen tulee vuosittain suuri määrä maahanmuuttajia veronmaksajien taakaksi. Kummallisinta tilanteessa on se, että tulijat ovat hyvinkin vaativia, työtätekevä ja veroja maksaja suomalainen joutuu tyytymään vähempään.
Paljastuu siis se, että osaavat ja äveriäät hakeutuvat tänne, surkeimmassa hädässä olevat joutuvat jäämään.
Meidän pitäisi voida valita "maahanpääsijät". Otettaisiin sellaiset, jotka eniten apua tarvitsevat, sellaiset, jotka haluavat ja kykenevät työhön.
Maahanmuuttajia otettaisiin sellainen määrä, johon olemme velvolliset.
Syytätte minua epäinhimilliseksi kun ehdotan tuollaista valintaa. Ei olemassaoleva systeemikään toimi kunnolla.
Valikoivaa maahanmuuttoa
26
368
Vastaukset
- Lorena*
Aamu-TV:ssä oli vähävaraisten empaattinen auttaja Heikki Hursti, hän toi sesiin saman asian kuin Ruuneperi viestissään.
Maahanmuuttajille sos huollosta vastataan myönteisesti kaikkiin muuttajien vaateisiin ja pyyntöihin mutta oman maan kansalaisiin suhtaudutaan tosi hankalasti. Jos suomalainen taloudelliseen hätäänsä saa vaikka 100€ lahjoituksen tililleen, sos huolto vaatii selityksen mistä tullut ja mihin käytät, vieläpä vähennetään avustuksesta tuo määrä.
Hurstin mukaan vähävaraisia suomalaisia on suuri määrä, siitä kertovat avustusjonot ruuanjakelu paikoissa.
Perjantaina markettiin mennessä ajoin paikallisen Metodistikirkon ohitse jossa oli avustusjakelu käynnissä, jono ulkona oli arviolta liki 100m. Kuinka pitkät jonot ovatkaan Heikki Hurstin jakelupaikoilla pääkaupunki seudulla jossa väkiluku on moninkertainen.
Miksi soshuolto pihtaa oman maan kansalaisten avustamisessa mutta maahanmuuttajien vaateisiin vastataan positiivisesti. Olematta rasisti, kuitenkin olen sitä mieltä ensin omien kansalaisten elämä mallilleen sitten vasta maahantulijoiden.
Heikki Hursti tietää ja tuntee avunhakijoiden tilanteet hänelle tulevien kirjeiden ja ruokajonojen kautta.
Tunnen vilpitöntä myötätuntoa Hurstia kohtaan.- Tähtisilmä **
lähimmäisen rakkauden näkökulmasta katsottuna.Nyt pitäisi kuitenkin muistaa, että ruoka-avustusta hakevat myös ns. laitapuolen ihmiset, jotka syystä tai toisesta ovat jääneet yhteiskunnassa avustettavan paikalle.
Kynnys käyttää ruoka-apua on tavalliselle pientuloiselle eläkeläiselle korkea. Toki tiedän, että vähävaraiset lapsiperheetkin työttömyyden kohdatessa kääntyvät ruoka-avun puoleen.
Tässä tulen Ruuneperin ajatukseen valikoiduista maahanmuuttajista. Jos maahanmuuttaja on kotimaassaan sentään pystynyt hankkimaan matkarahat, sekä omaa yritystä päästä eteenpäin, en voi nähdä sitä huonona piirteenä ihmisessä.
Sitävastoin jos ns. luusereita valikoisimme( hätää kärsiviä) maahanmuuttajista, joilla ei ole edes puhtia hankkia matkarahaa, saisimme hyvin kyseenalaista ainesta verorahoilla elätettäväksemme.
Onneksi ei meidän asiamme ole työllistää, tai organisoida nyt tulevien maahanmuuttajien sijoittumista yhteiskuntaan.
Arvostella kyllä voidaan, ja luoja paratkoon ---sitä on kyllä tehtykin.
Tosiasiassa meillä on jo osa työllistynyt maahanmuuttajista, sairaaloihin,lääkärinvirkoja myöten, taxinkuljettajina,samoin julkisen liikenteen palvelussa, missämäärin muualla, sen voi ainoastaan asiantuntevat tahot meille kertoa. - Sama*
Tähtisilmä ** kirjoitti:
lähimmäisen rakkauden näkökulmasta katsottuna.Nyt pitäisi kuitenkin muistaa, että ruoka-avustusta hakevat myös ns. laitapuolen ihmiset, jotka syystä tai toisesta ovat jääneet yhteiskunnassa avustettavan paikalle.
Kynnys käyttää ruoka-apua on tavalliselle pientuloiselle eläkeläiselle korkea. Toki tiedän, että vähävaraiset lapsiperheetkin työttömyyden kohdatessa kääntyvät ruoka-avun puoleen.
Tässä tulen Ruuneperin ajatukseen valikoiduista maahanmuuttajista. Jos maahanmuuttaja on kotimaassaan sentään pystynyt hankkimaan matkarahat, sekä omaa yritystä päästä eteenpäin, en voi nähdä sitä huonona piirteenä ihmisessä.
Sitävastoin jos ns. luusereita valikoisimme( hätää kärsiviä) maahanmuuttajista, joilla ei ole edes puhtia hankkia matkarahaa, saisimme hyvin kyseenalaista ainesta verorahoilla elätettäväksemme.
Onneksi ei meidän asiamme ole työllistää, tai organisoida nyt tulevien maahanmuuttajien sijoittumista yhteiskuntaan.
Arvostella kyllä voidaan, ja luoja paratkoon ---sitä on kyllä tehtykin.
Tosiasiassa meillä on jo osa työllistynyt maahanmuuttajista, sairaaloihin,lääkärinvirkoja myöten, taxinkuljettajina,samoin julkisen liikenteen palvelussa, missämäärin muualla, sen voi ainoastaan asiantuntevat tahot meille kertoa.siivoojaa, jonka työllistän, palaan viheeseen valikoitua maahanmuuttoa. Suomessa on pitkään harrastettu humanitaarista maahanmuuttoa, mihin meillä ei olisi varaa. Niin kutsúttu sosiaalinen maahanmuutto karsisi maahanmuuttajista epäkelvot yksilöt.
Humanitaarinen apu vähäosaisille kärsiville kuuluu kirkon perinteisiin tehtäviin, jota tehdäänkin kaikkialla maailmassa. Tuo syntyvyys maahanmuuttajien perheissä on huomattavasti korkeampi kuin suomalaisilla, eritoten afrikkalaisilla (somaleilla) kaikkein korkein. Kun siihen liittyy luku ja kirjoitustaidon puute etenkin somalinaisilla, on toivo kohdistettava seuraavaan sukupolveen, joka koulujärjestelmämme ansiosta pääsee osalliseksi lukutaidosta, sekä sen tuomasta laajenevasta maailmankuvasta, jolloin vanhat perinteet heidän kulttuurissaan jäävät menneisyyteen.
Työvoiman puutteesta meillä kärsitään, tulevaisuudessa vielä enemmän, joskin ammattikoulutukseen hakeutuvien määrä lisääntyy edelleen. Toivottavaa olisi, että löytyisi tasapaino tulevaisuudessa, ihmisten sijoittumisessa työelämään edellytystensä mukaisesti. - Arbeit macht frei
Sama* kirjoitti:
siivoojaa, jonka työllistän, palaan viheeseen valikoitua maahanmuuttoa. Suomessa on pitkään harrastettu humanitaarista maahanmuuttoa, mihin meillä ei olisi varaa. Niin kutsúttu sosiaalinen maahanmuutto karsisi maahanmuuttajista epäkelvot yksilöt.
Humanitaarinen apu vähäosaisille kärsiville kuuluu kirkon perinteisiin tehtäviin, jota tehdäänkin kaikkialla maailmassa. Tuo syntyvyys maahanmuuttajien perheissä on huomattavasti korkeampi kuin suomalaisilla, eritoten afrikkalaisilla (somaleilla) kaikkein korkein. Kun siihen liittyy luku ja kirjoitustaidon puute etenkin somalinaisilla, on toivo kohdistettava seuraavaan sukupolveen, joka koulujärjestelmämme ansiosta pääsee osalliseksi lukutaidosta, sekä sen tuomasta laajenevasta maailmankuvasta, jolloin vanhat perinteet heidän kulttuurissaan jäävät menneisyyteen.
Työvoiman puutteesta meillä kärsitään, tulevaisuudessa vielä enemmän, joskin ammattikoulutukseen hakeutuvien määrä lisääntyy edelleen. Toivottavaa olisi, että löytyisi tasapaino tulevaisuudessa, ihmisten sijoittumisessa työelämään edellytystensä mukaisesti.keksiä jokin aidattu alue, vaikka iso saari, jonne kaikki epäkelvot, suurilapsiset perheet, luku-ja kirjoitustaisdottomat, vammautuneet, työhönkykenemättömät sijoitettaisiin. Ahaa-elämys tuli, miksi ei Ahvenanmaalle.
- kantaa ottava
Arbeit macht frei kirjoitti:
keksiä jokin aidattu alue, vaikka iso saari, jonne kaikki epäkelvot, suurilapsiset perheet, luku-ja kirjoitustaisdottomat, vammautuneet, työhönkykenemättömät sijoitettaisiin. Ahaa-elämys tuli, miksi ei Ahvenanmaalle.
siitä leivänlävestä!
- Lokari-x
Tähtisilmä ** kirjoitti:
lähimmäisen rakkauden näkökulmasta katsottuna.Nyt pitäisi kuitenkin muistaa, että ruoka-avustusta hakevat myös ns. laitapuolen ihmiset, jotka syystä tai toisesta ovat jääneet yhteiskunnassa avustettavan paikalle.
Kynnys käyttää ruoka-apua on tavalliselle pientuloiselle eläkeläiselle korkea. Toki tiedän, että vähävaraiset lapsiperheetkin työttömyyden kohdatessa kääntyvät ruoka-avun puoleen.
Tässä tulen Ruuneperin ajatukseen valikoiduista maahanmuuttajista. Jos maahanmuuttaja on kotimaassaan sentään pystynyt hankkimaan matkarahat, sekä omaa yritystä päästä eteenpäin, en voi nähdä sitä huonona piirteenä ihmisessä.
Sitävastoin jos ns. luusereita valikoisimme( hätää kärsiviä) maahanmuuttajista, joilla ei ole edes puhtia hankkia matkarahaa, saisimme hyvin kyseenalaista ainesta verorahoilla elätettäväksemme.
Onneksi ei meidän asiamme ole työllistää, tai organisoida nyt tulevien maahanmuuttajien sijoittumista yhteiskuntaan.
Arvostella kyllä voidaan, ja luoja paratkoon ---sitä on kyllä tehtykin.
Tosiasiassa meillä on jo osa työllistynyt maahanmuuttajista, sairaaloihin,lääkärinvirkoja myöten, taxinkuljettajina,samoin julkisen liikenteen palvelussa, missämäärin muualla, sen voi ainoastaan asiantuntevat tahot meille kertoa.Kunka monta on työssä , esimerkiksi Helsinkin asemalla.
Joka kerta kun olen käyny suomessa niin asema on vähintään puolillaan,sanosinko (pakolaisia).
Ei sieltä kukaan mihinkään matkusta kunhan lovirivat siellä.
Miksi ei avusteta suomen omia kansalaisia , ja sen jälkeen jos on jääny rahaa niin vois ulkomaillekin lähettää pikku apua.
Jos minä saisin määräämisvalta niin pistäsin työhön, vaikka lunta lapioimaan tai roskia lakasemaan.
Olis varmaan tunkosta laiva ja lento asemilla kun lähtisivät pois,
Kyl minäkin tien ettei se työnteko mitään herkkua ole ,
Mutta jotenkin olen itseni elättänyt työllä.
No eipä minulle kuulu . minun verorahat meneen kyllä muihin asiohin.
Terv: Lokari-x - Tähtisilmä **
Lokari-x kirjoitti:
Kunka monta on työssä , esimerkiksi Helsinkin asemalla.

Terv: Lokari-xAivan, kyllä Helsingin asemarakennus on monille "lorvimispaikka",antaessaan katon pään päälle ja lämpöä.
Näitä työtävieroksuvia on omassa maassammekin. Eniten tuo nuorisoityöttömyys kuitenkin huolestuttaa.
Osa siitä joukosta on jo tottunut elämäänsä sosiaaliturvan varassa.Tulee ajatelleeksi opettaako systeemi itsessään osaa näistä, joilla koulutus on heikkoa, ja itsetunto heikoilla?
Koko ajan kuitenkin "systeemi" työskentelee uudelleenkouluttamisessa heidänkin osaltaan.Kyllä on nähtävä, että osa on jo menetetty, mutta varsinainen aihe oli maahanmuuttajat.
Sittenkin on yksilöstä itsestään kiinni huoliiko hän työtä mitä tahansa, joka on ainoa keino päästä leipään kiinni.
Siellä Amerikoissa tuntuu presidentti Obama saavan terveyspalveluiden sosiaalistamisessa
kovasti vastarintaa, toivoa täytyy, että tuo symppaattinen ihminen saa parannuksia aikaan, helppoa se ei varmaan ole.
Ongelmia on, eikä varmaan meidänkään maamme uusien tulokkaiden elämä sopeudu olosuhteisiimme ensimmäisen sukupolven aikana.
Säälihän se on , että joutuu oman kotimaansa hylkäämään selvitäkseen elämässä, mutta jo seuraavat sukupolvet, jotka täällä syntyvät luulisi löytävän paikkansa yhteiskunnassa.
PS. Sitä vaan ihmettelee, tuleeko koskaan näistä etelän lämmössä aivan erilaisen mentaliteetin saaneista ihmisistä jo geeneissään, sitkeästi ja sisukkaasti työtätekeviä, josta me suomalaiset olemme tunnettuja?
On todettu esim. kiinalaisista, että ovat yritteliäitä ja sopeutuvat nopeasti uusiinkin oloihin. No, aikojen saatossa lienee meilläkin täällä Pohjolassa "kansojen sulatusuuni" :D terveisin pilvi* - Luokittelija
Lokari-x kirjoitti:
Kunka monta on työssä , esimerkiksi Helsinkin asemalla.
Joka kerta kun olen käyny suomessa niin asema on vähintään puolillaan,sanosinko (pakolaisia).
Ei sieltä kukaan mihinkään matkusta kunhan lovirivat siellä.
Miksi ei avusteta suomen omia kansalaisia , ja sen jälkeen jos on jääny rahaa niin vois ulkomaillekin lähettää pikku apua.
Jos minä saisin määräämisvalta niin pistäsin työhön, vaikka lunta lapioimaan tai roskia lakasemaan.
Olis varmaan tunkosta laiva ja lento asemilla kun lähtisivät pois,
Kyl minäkin tien ettei se työnteko mitään herkkua ole ,
Mutta jotenkin olen itseni elättänyt työllä.
No eipä minulle kuulu . minun verorahat meneen kyllä muihin asiohin.
Terv: Lokari-xTyön teettäminen, nimittäin.
Jokunen vuosi sitten lipsahti TV:n ns. turvapaikanhakijoita käsittelevässä ohjelmassa pätkä jossa
, muistaakseni Romanian romani potki suutuspäissään vastaanottokeskuksen seinustan pensasta manatessaan hävyttömyyttä ehdottaa heille oman piha-alueensa hoitoa.
Sikamaisia ehdotuksia!
Täytyy sentään parempaakin ajankulua löytyä.
Toisessa keskuksessa nousivat kapinaan keskuksen sijainnin johdosta.
Liian kaukana, 12km, taajaman keskustasta!
Jne. - Luokittelija
Tähtisilmä ** kirjoitti:
Aivan, kyllä Helsingin asemarakennus on monille "lorvimispaikka",antaessaan katon pään päälle ja lämpöä.
Näitä työtävieroksuvia on omassa maassammekin. Eniten tuo nuorisoityöttömyys kuitenkin huolestuttaa.
Osa siitä joukosta on jo tottunut elämäänsä sosiaaliturvan varassa.Tulee ajatelleeksi opettaako systeemi itsessään osaa näistä, joilla koulutus on heikkoa, ja itsetunto heikoilla?
Koko ajan kuitenkin "systeemi" työskentelee uudelleenkouluttamisessa heidänkin osaltaan.Kyllä on nähtävä, että osa on jo menetetty, mutta varsinainen aihe oli maahanmuuttajat.
Sittenkin on yksilöstä itsestään kiinni huoliiko hän työtä mitä tahansa, joka on ainoa keino päästä leipään kiinni.
Siellä Amerikoissa tuntuu presidentti Obama saavan terveyspalveluiden sosiaalistamisessa
kovasti vastarintaa, toivoa täytyy, että tuo symppaattinen ihminen saa parannuksia aikaan, helppoa se ei varmaan ole.
Ongelmia on, eikä varmaan meidänkään maamme uusien tulokkaiden elämä sopeudu olosuhteisiimme ensimmäisen sukupolven aikana.
Säälihän se on , että joutuu oman kotimaansa hylkäämään selvitäkseen elämässä, mutta jo seuraavat sukupolvet, jotka täällä syntyvät luulisi löytävän paikkansa yhteiskunnassa.
PS. Sitä vaan ihmettelee, tuleeko koskaan näistä etelän lämmössä aivan erilaisen mentaliteetin saaneista ihmisistä jo geeneissään, sitkeästi ja sisukkaasti työtätekeviä, josta me suomalaiset olemme tunnettuja?
On todettu esim. kiinalaisista, että ovat yritteliäitä ja sopeutuvat nopeasti uusiinkin oloihin. No, aikojen saatossa lienee meilläkin täällä Pohjolassa "kansojen sulatusuuni" :D terveisin pilvi*Leireiltä haettavat kiintiöpakolaiset (ei pakko vaan suositus, itse päätämme määrän) ovat oma ryhmänsä.
Suurin ryhmä, ns. turvapaikan hakijat, ovat täällä omasta halustaan miellyttävämpää elälämää hakemassa.
Todelliset avun tarvitsijat eivät tänne omatoimisesti tai kalliisti kuljettuina, edes selviä.
Tämän ryhmän eräs uskonnollisesti omaleimainen sakki ei tule koskaan sopeutumaan meidän lakeihimme ja elämisen kirjoittamattomiin pelisääntöihimme.
Esimerkkinä suvivirret, päiväkotien nukutusjärjestelyt, kouluruokailu jne. - eteenpäin katsova
Luokittelija kirjoitti:
Leireiltä haettavat kiintiöpakolaiset (ei pakko vaan suositus, itse päätämme määrän) ovat oma ryhmänsä.
Suurin ryhmä, ns. turvapaikan hakijat, ovat täällä omasta halustaan miellyttävämpää elälämää hakemassa.
Todelliset avun tarvitsijat eivät tänne omatoimisesti tai kalliisti kuljettuina, edes selviä.
Tämän ryhmän eräs uskonnollisesti omaleimainen sakki ei tule koskaan sopeutumaan meidän lakeihimme ja elämisen kirjoittamattomiin pelisääntöihimme.
Esimerkkinä suvivirret, päiväkotien nukutusjärjestelyt, kouluruokailu jne.suvivirsiä, sun muita heille tottumattomille uskontonsa sitomille, en niistä tekisi kauaskantoisia johtopäätöksiä.
Valtaväestön ehtojen mukaan oppivat elämään, poikkeusyksilöitä lukuunottamatta, niitähän aina joka yhteisössä on omastakin takaa. Eihän tuo Koraani itsessään niin paljon poikkea Raamatustakaan, hieman eri järjestys taitaa olla näissä profetoissa,ihminen muuttelee niitä itselleen sopiviksi, tunnetusti ne ajatollat ovat maallisen vallan perään kiivaita tänäkin päivänä, mutta valta jo horjuu sielläkin... - Luokittelija
eteenpäin katsova kirjoitti:
suvivirsiä, sun muita heille tottumattomille uskontonsa sitomille, en niistä tekisi kauaskantoisia johtopäätöksiä.
Valtaväestön ehtojen mukaan oppivat elämään, poikkeusyksilöitä lukuunottamatta, niitähän aina joka yhteisössä on omastakin takaa. Eihän tuo Koraani itsessään niin paljon poikkea Raamatustakaan, hieman eri järjestys taitaa olla näissä profetoissa,ihminen muuttelee niitä itselleen sopiviksi, tunnetusti ne ajatollat ovat maallisen vallan perään kiivaita tänäkin päivänä, mutta valta jo horjuu sielläkin...Tuolla Keski-Euroopassa vaikka sopeutumisaikaa on ollut jo parin sukupolven ajan.
Islam on luonteeltaan lakiuskonto.
Ja ehdoton.
Useamman vuoden maassa olleet ja suomalaisten kanssa avioituneet, maallistuneet marokkolaiset ovat edelleen täysin ehdottomia omassa ylemmyydessään.
Tosin tunnen paremmin vain kaksi. - Lokari-x
Tähtisilmä ** kirjoitti:
Aivan, kyllä Helsingin asemarakennus on monille "lorvimispaikka",antaessaan katon pään päälle ja lämpöä.
Näitä työtävieroksuvia on omassa maassammekin. Eniten tuo nuorisoityöttömyys kuitenkin huolestuttaa.
Osa siitä joukosta on jo tottunut elämäänsä sosiaaliturvan varassa.Tulee ajatelleeksi opettaako systeemi itsessään osaa näistä, joilla koulutus on heikkoa, ja itsetunto heikoilla?
Koko ajan kuitenkin "systeemi" työskentelee uudelleenkouluttamisessa heidänkin osaltaan.Kyllä on nähtävä, että osa on jo menetetty, mutta varsinainen aihe oli maahanmuuttajat.
Sittenkin on yksilöstä itsestään kiinni huoliiko hän työtä mitä tahansa, joka on ainoa keino päästä leipään kiinni.
Siellä Amerikoissa tuntuu presidentti Obama saavan terveyspalveluiden sosiaalistamisessa
kovasti vastarintaa, toivoa täytyy, että tuo symppaattinen ihminen saa parannuksia aikaan, helppoa se ei varmaan ole.
Ongelmia on, eikä varmaan meidänkään maamme uusien tulokkaiden elämä sopeudu olosuhteisiimme ensimmäisen sukupolven aikana.
Säälihän se on , että joutuu oman kotimaansa hylkäämään selvitäkseen elämässä, mutta jo seuraavat sukupolvet, jotka täällä syntyvät luulisi löytävän paikkansa yhteiskunnassa.
PS. Sitä vaan ihmettelee, tuleeko koskaan näistä etelän lämmössä aivan erilaisen mentaliteetin saaneista ihmisistä jo geeneissään, sitkeästi ja sisukkaasti työtätekeviä, josta me suomalaiset olemme tunnettuja?
On todettu esim. kiinalaisista, että ovat yritteliäitä ja sopeutuvat nopeasti uusiinkin oloihin. No, aikojen saatossa lienee meilläkin täällä Pohjolassa "kansojen sulatusuuni" :D terveisin pilvi*Sun juttujas tähtisilmä.
Kyllä on viisaasti sanottu sinulta.
Muka lämpöä hakemassa sieltä asemalta.
Möläytäppäs toinenkin" viisaus."
Minäkin olen jonkunlajin pakolainen,(Ne verot), mutta ei minulle kyllä tarjottu hopeelautasella mitään, no onnekseni sain töitä, ja siten olen pärjännyt, jos ei nyt niin kauheen hyvin , mutta ihan kohtalaisesti.
Mikähän siinä on kun muutamat naiset näkevät tuollaiset pummit jonakin valvomisen kohteena.
( Oliskohan siinä mokanvärissä jotain?)
Onnekseni ei minun tarvitse tuollaisia syöttiläitä elätää vero rahoillani, mutta kuten kaikki tietää niin makuja on montä.
Assiahan ei mtenkään minulle kuulu joten lopetankin .
Terv:Lokari-x
- Luokittelija
Aivan yleisesti näytetään kaikki mamut niputetuiksi samaan ryhmään.
Kuitenkin!
1. Työn perässä määräajaksi muuttajat.
Urheilijat, tietyt teollisuuden ja elinkeinoelämän työntekijät yms. Ovat hyviä veronmaksajia.
2. Pysyvästi tänne elämänsä ITSE rakentavat. Usein avioliiton kautta. Kohtaavat viranomaisten taholta käsittämättömiä vaikeuksia.
3. Pakolaisleireiltä HAETTAVA kiintiöpakolaiset. Tänä vuonna 750 henkilöä. Väkirikkaampi Espanja 290 henkilöä! Kukaan eikä mikään PAKOTA siihen eikä MÄRÄÄ lukumäärää. Ei YK eikä EU.
4. Ns. (lue:niin sanotut) turvapaikanhakijat. Ylivoimaisesti suurin ryhmä johon kuuluvat myös loisijat ja uskontoperäisesti suvaitsemattomat rasistit.
Suurin huomion kohde joka leimaa koko porukan.
Suhtautumisessa sietäisi ottaa mallia muista EU-maista. Varsinkin välimerellisistä!- /\\\\/
Maahanmuuttoministeri täys pahvi.
Nukkuu kuolonunta, välillä herää kaivelemaan nenää. EDUSKUNNAN istunnossa! Saa PALKKAA siitä! - näkijä & kokija
/\\\\/ kirjoitti:
Maahanmuuttoministeri täys pahvi.
Nukkuu kuolonunta, välillä herää kaivelemaan nenää. EDUSKUNNAN istunnossa! Saa PALKKAA siitä!vanha kopso! Höppänät on puheesi.
- Maalaismies*
Sodat ovat perimmäinen syy siihen, että ihmiset joutuvat jättämään kotimaansa. Näin on ollut aikojen alusta. Suomalaisetkin ovat lähdössä tekemään sitä työtä, siis sotimaan ja ajamaan ihmisiä kotoaan. Hyvässä lykyssä saamme afgaaneja tänne joten voimme sanoa, että omat koirat purivat.
Martti Ahtisaari tähdensi vast'ikään, että pakolaiset olisi valittava tarkoin Kanadan mallin mukaan, siten että heistä on todellista hyötyä maalle ja sitä kautta heille itselleenkin. Tarkoittaa ymmärtääkseni ammattitaitoista ja koulutettua väkeä.
Merkitseehän se samalla hidasta itsemurhaa maalle. Tulijat ovat tarmoa täynnä, isäntämaan väki turhautunutta, halutonta ja kyvytöntäkin.- 1+19
jos muihin suomalaisiin päättäjiin verrataan, aivan oikein sanoit tuolla ylempänä sinä, joka pahvipäistä puhuit.
Suomi antaa suurimmat rahamäärät kuin muissa maissa noille hotelliin sijoittamilleen maahanpäässeille.
Aivan naurettavan typerää, kun oman maan kansalaisissa olisi paljon apua tarvitsevia.
Nuo tuollaiset päättäjät vihaavat suomalaisia. - Lorena*
Maasta muuttoon on ollut ja on monia syitä, vaikka vain katsomme oman paidan sisälle. Monet suomalaiset ovat hakeutuneet paremman leivän toiveissa muihin maihin, !900-luvun alun muutto Atlantin meren toiselle puolen "kultaa vuolemaan" houkutti lähtemään pois oman maan ankeista olosuhteista. Omakin lähisukulainen lähti Amerikkaan ja loi siellä varsin mittavan uran kapelimestarina Ohion valtiossa. Toiset onnistuivat toiset palasivat vähin äänin kotikonnuille.
Muutto aalto Ruotsiin 1950-luvun jälkeen joka ilmeisesti luonnistui hyvin. Monet ovat jääneet naapurimaahan viettämään loppuelämänsä.
1990-luvun lamakauden aikana Suomi harjoitti "aivovientiä" maailmalle, tiedossani on miten hyvin lähdöt ovat onnistuneet, muistavat synnyinmaata sävelin "Jäähyväiset Isänmaalle". Elämä on antanut kokonaan uudet, paremmat ja onnistuneet elämän olosuhteet uudessa kotimaassa. Muuttoliike Suomesta poispäin edelleen jatkuu.
Ilmeisesti maahan tulijat Lähi-Idästä pitävät Suomea miltei paratiisimaisena maana. Jotkut kriteeriot maahantulijoiden määrän rajoitukseen pitäisi olla. Sekarotuiseksi kansaksi olemme tulossa Ruotsin malliin, malli jonka Palme aikanaan loi.
- aatu ao
Kyllähän tämä on monen hyväöuskjoisen hölmön maa, kun kaiken maailman "pakolaisia" tuetaan ahkerien ihmisten rahoilla. On omassa maassakin tarpeksi työnvieroksujia.
Voidaan ottaa perheineen sellaisia maahanmuuttaja, jotka ovat halukkaita ja pystyvät heille osoitettuihin töihin.
Jos työ ei kelpaa, niin heti maasta pois!
Kyllä sitten kummastuttaa eräiden kirkonmiesten asenne, kun pyrkivät hyysäämään täällä kirkoissa karkoitettaviksi määrättyjä, tietenkin kirkollisveroa maksavien varoilla. Jos tällaista toistuu, on kai harkittava kirkosta eroamista.- katl,,eija
Ainakin yhden tällaisen kirkonmiehen toiminnan läpi paistaa massasta eroittumisen halu ja omat motiivit. Seuraan kyllä mielenkiinnolla ilmestyykö tämä kironmies eduskuntavaaliehdokkaaksi, arkkipiispaksi jo yritti.
- Siiri S
Mitkä rahamäärät olenkaan elämäni aikana kirkollisverojen muodossa maksellut,
samoin kaikki läheiseni, niin nuoremmat kuin vanhemmatkin!
Aina kun joku on jalo muiden kustannuksella, nousevat selkäpiitäni pitkin inhon väreet.
Jos joku on jalo, ottakoon itse kotiinsa asumaan! SE on JALOutta! - ..olen!
Siiri S kirjoitti:
Mitkä rahamäärät olenkaan elämäni aikana kirkollisverojen muodossa maksellut,
samoin kaikki läheiseni, niin nuoremmat kuin vanhemmatkin!
Aina kun joku on jalo muiden kustannuksella, nousevat selkäpiitäni pitkin inhon väreet.
Jos joku on jalo, ottakoon itse kotiinsa asumaan! SE on JALOutta!Kokenut olen sen pienenä.
Silloin vasta tietää, mitä se on, majoitus ja täys ylöspito vuosia.
Sitten puhukoon vasta!
- uzma
kansa kaduille mieltaan osoittamaan,jos nyt valtiovallan luuta lakaisi kaikki mamut ja mummot pois rajojen ulkopuolelle,kuinka paljon ja ken leipa siita levenisi?Eipa olisi enaa edes kehen purkaa kiukkuaan muut kuin omat vaipoissa makaavat vanhukset,vai vaidettaisiko silloin vaippoja useammin?
- Hyväösaisia olemme!
Suomeen tulee vuosittain suuri määrä maahanmuuttajia veronmaksajien iloksi. Luonnollista on se, että tulijat ovat työhaluisia, joten veroja maksava suomalainen saa auttaa häntä alkuun.
Paljastuu siis, että osaavat ja lujatahtoiset hakeutuvat tänne, surkeammat jäävät paikoilleen kuten muuallakin aina.
Meidän pitäisi osata valita maahan "päästäjät". He ottaisivat kaikki ne, jotka jaksavat lähteä elinolojaan parantamaan.
Maahanmuuttajia otettaisiin sellainen määrä joka sivistyneelle hyvinvointivaltiolle kuuluu.
Syytättekö minua inhimilliseksi kun ehdotan näin? Olemassaoleva systeemi toimii epäinhimillisesti.- rikas maa
Suomen on myös otettava joku maarä pakolaisia.
Ei ne vaan pakolaiset jotka maksavat valtavia summia vaan myös se koko koneisto ja työntekijät, lakimiehet j.n.e.
Mutta kannattaahan Suomen tehdä vaikka mitä. Onhan meillä tämä valtavan kallis kaksikielisyyskin, josta entinen Ruotsin pääministeri kommentoi ettei Ruotsilla olisi siihen varaa. - *Kukkahame*
rikas maa kirjoitti:
Suomen on myös otettava joku maarä pakolaisia.
Ei ne vaan pakolaiset jotka maksavat valtavia summia vaan myös se koko koneisto ja työntekijät, lakimiehet j.n.e.
Mutta kannattaahan Suomen tehdä vaikka mitä. Onhan meillä tämä valtavan kallis kaksikielisyyskin, josta entinen Ruotsin pääministeri kommentoi ettei Ruotsilla olisi siihen varaa.jos meidän edustajat matkustavat niin kyllä se ruandalaisen oikeudenkäyntikin on yhtä matkustelua ja joukko on suuri, koska siitäkin valmista tulee?
Ja ne miehet ja naiset jotka lakia tuntee ja tuomitsee eivät ole mitään 3 000€ kk-palkalla, voi hyvin pyöräyttää yhden nollan vielä perään ja heitä on monta.
Onko sillä miehellä edes oleskelulupaa maassamme?
Olisivat vaan lähettäneet sen sinne takaisin paluupostissa, joukkomurhia tehneet, oman kansan ihmiset tuomitkoon.
Minusta tuo ei ole kyllä minkään suomalaisten lakien tuomittavissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k453606On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole352337Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi802266Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä542160Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.251595Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma641522- 761437
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?55993Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?69967Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi39849