Hyvän uskonnon erityispiirteitä

S.Atraappi

Pitää olla pyhä kirja, joka sisältää tarinoita, mitä pidemmältä ajalta sen parempi.
Siihen kuuluu henkisten satraappien ryhmä. Ne voivat olla monipersoonia,
voivat omata myös inhimillisiä heikkouksia, esim kiukkua ja kiivautta,
jopa kostonhimoa syyttömiä kohtaan.
Satraappien ominaisuudet tulee olla riittävän moniselitteisiä niin, että
tunnustaja voi tulkita niitä omalla tavallaan.
Tarinoissa tulee olla ihmeitä, yksinkertaiset ottavat ne kirjaimellisesti,
kehittyneemmät symbolistisesti.
Pyhä kirja tulee olla riittävän moniselitteinen, niin, että sitä rationaalisella
loogisella ajattelulla ei voi tulkita, vaan lukija voi käyttää vapaata
mielikuvitustaan.
Näin tunnustuksen piiriin syntyy kilpailevia lahkoja, joiden keskinäinen väittely
takaa tunnustuksen jatkuvan elämisen ja uudistumisen kilpailevien
tunnustusten rinnalla.

0

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

        Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
        Maailman menoa
        87
        3853
      2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

        jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
        Maailman menoa
        38
        2401
      3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

        ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
        Maailman menoa
        72
        2383
      4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

        Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
        Maailman menoa
        73
        2282
      5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

        jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
        Maailman menoa
        37
        2029
      6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

        Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
        Maailman menoa
        78
        1620
      7. Mitä kirjainta haluaisit

        Ra kastella mahdottomasti?
        Ikävä
        76
        1517
      8. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

        Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
        Ikävä
        58
        1081
      9. Kaunein nimi

        Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
        Ikävä
        71
        1077
      10. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

        Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
        Maailman menoa
        6
        994
      Aihe