Tuleva sunnuntai on kevätpäiväntasausta seuraavaa ensimmäistä täydenkuun jälkeistä sunnuntaita kahta viikkoa edeltävä sunnuntai, eli mitä mainioin mämmintekoviikonloppu. Katselin mämminteko-ohjeita ja niissä on melko paljon yhteneväisyyksiä sahdin teko-ohjeisiin, että jos ei niinkun sahdin teko nappaa niin tehkää ihmeessä mämmiä! Siihen voi kuulemma käyttää jopa semmosia ruisjauhoja joiden leivonta-ominaisuudet ei leipomiseen riitä, joten mämmi on ikaankuin kansantaloudellisestikin hyödykästä Ü
Joko mämmikourat syyhyää?
33
382
Vastaukset
- TizaNova
"kevätpäiväntasausta seuraavaa ensimmäistä täydenkuun jälkeistä sunnuntaita kahta viikkoa edeltävä sunnuntai, eli mitä mainioin mämmintekoviikonloppu"
Tuon täytyy olla yksinkertaistettu muoto virikepääsiäisestä.
Terkkuja Bonnielle!Sillee se oliskin ollut helpompi ilmaista. Eli että siis sunnuntaista on kaks viikkoa virikepääsiäiseen, jep.;)
tein päätöksen että ikinä en mämmintekoa edes harkitse ja päätöksessä olen pysynyt. Saarioinen tekee meidän perheen mämmit :))
Päätin silloin myös ette koskaan tee aladoopia, mutta yhden kerran oon sortunut kokeilemaan. Sianpäänpuolikkaan keittäminen vaati vähän rohkeutta....noitten, *viittaa hiekkalaatikolle* , äidit tekee teidän perheen mämmit. Olis se kuitenkin aika haasteellista koittaa tehä itekin. Ja jos menis keturalleen, niin sitten vois sekottaa sen mönjän veteen ja lisätä vähän sokrua ja hiivaa peliin. Tulis het saavillinen kipulinimenttiä Ü
Zone kirjoitti:
...noitten, *viittaa hiekkalaatikolle* , äidit tekee teidän perheen mämmit. Olis se kuitenkin aika haasteellista koittaa tehä itekin. Ja jos menis keturalleen, niin sitten vois sekottaa sen mönjän veteen ja lisätä vähän sokrua ja hiivaa peliin. Tulis het saavillinen kipulinimenttiä Ü
tummaa se ainakin olisi, mutta mun käsitykseni mukaan mämmi myöskin paistetaan, mahtaisiko se enää toimia linimentin pohjana :)) No tietenkin jos möykyt sihtaisi pois ennen käyttöä.....
Miten on, maistuuko teille lammas pääsiäisen aikaan ? mä en oo oppinut syömään villasukan makuista lihaa :(TaikisN kirjoitti:
tummaa se ainakin olisi, mutta mun käsitykseni mukaan mämmi myöskin paistetaan, mahtaisiko se enää toimia linimentin pohjana :)) No tietenkin jos möykyt sihtaisi pois ennen käyttöä.....
Miten on, maistuuko teille lammas pääsiäisen aikaan ? mä en oo oppinut syömään villasukan makuista lihaa :(...ei kuulunut aiemmin mun favoriitteihin mut tässä nyt muutamana pääsiäisenä Bonsku on tehnyt sellasta lammaspaistia joka ei maistu tumpunpeukulta vaan on tosi hyvää. En tiedä että kuin se sen tekee mut herkkua on. Mä en ole onnistunut koskaan saamaan lampaanlihasta maukasta vaikka monella reseptillä on tullu elämän aikana kokeiltua.
Zone kirjoitti:
...ei kuulunut aiemmin mun favoriitteihin mut tässä nyt muutamana pääsiäisenä Bonsku on tehnyt sellasta lammaspaistia joka ei maistu tumpunpeukulta vaan on tosi hyvää. En tiedä että kuin se sen tekee mut herkkua on. Mä en ole onnistunut koskaan saamaan lampaanlihasta maukasta vaikka monella reseptillä on tullu elämän aikana kokeiltua.
Kuittasit viestilläs taas pääsiäislammas aterian ;) Maalattaiskos niitä virikemunia pöytäkoristeiks?
- pirpzuzeiccu
ei syyhyä, ei! Mä en oo ikinä tykänny mämmistä, joskus olen ihan kokeilumielessä maistanut, mutta siihen se on jäänyt. Nöy tänkhiy. Ihan vaan mielenkiinnosta kyselen, että mikä halavattu tuo sun viesties lopussa oleva U on? Tai niinkö mitä se tarkottaa? En oo ikinä ennen nähny missään yhteydessä tuommosta.. hymiötä?
mutta mä oon vapaasti tulkinnut pilkku-uun siten että siinä on ylhäällä kaksi pientä silmää ja niitten alapuolella valtava hymyilevä suu :)
- pirpzuzeiccu
TaikisN kirjoitti:
mutta mä oon vapaasti tulkinnut pilkku-uun siten että siinä on ylhäällä kaksi pientä silmää ja niitten alapuolella valtava hymyilevä suu :)
Eipä tullu tuo mieleenkään.. :D
...olla siellä ihan oma mämmikone kehdossa, joten oot jäävi keskustelemaan aiheesta Ü
Ja tää Ü on hymy oikeinpäin. Rupes vaan rasittaan jatkuva päänkallistelu hymiöidessä kun on toi niskatuskakin. Tällee voi kirjottaa ihan pää pystyasennossa eikä tarvi lähiseurueen repeillä kun teen hymiöitä.TaikisN kirjoitti:
mutta mä oon vapaasti tulkinnut pilkku-uun siten että siinä on ylhäällä kaksi pientä silmää ja niitten alapuolella valtava hymyilevä suu :)
...valtava suu? Musta se on siro Ü
Zone kirjoitti:
...valtava suu? Musta se on siro Ü
se on valtava :) Mutta miten sä sen teet oikein?
TaikisN kirjoitti:
se on valtava :) Mutta miten sä sen teet oikein?
...peilin edessä harjoitella. Kyllä se siitä sit lähtee suupielet nousemaan. Eli ensin painat sitä tähden yläpuolella olevaa tuplapistettä ja sit iso u-kirjain perään Ü
sinappiruiskulle ja sen mammalle kuuluu? Antaakos sun nukkua lainkaan? Mä olin just pari iltaa mummeilemassa, kivaa oli :)
- pirpzuzeiccu
BonnieBonBon kirjoitti:
sinappiruiskulle ja sen mammalle kuuluu? Antaakos sun nukkua lainkaan? Mä olin just pari iltaa mummeilemassa, kivaa oli :)
kotiyöt meni niin, että toveri huudatti itteensä yleensä 24-02 asti, mutta sitten yhtäkkiä vauva oivalsi mun rytmin mennä nukkumaan noin klo 22. Öisin sitte herää syömään pari kertaa. Ihan kiltti tapaus, vaikka välillä itkeskeleekin ja nenä on ollu vähän tukossa.. :P
viitti tehä,kun ei se kellekkään kelpaa...Yhen kerran yritin sitä vääntää nassuun,mut kyl oli annettava periks.Tuota näki paljon sillonko lapset oli pieniä..:P
*kaivelee kaappien perukoilta erilaisia ruisjauhopussukoita* käykö Sunnuntai kuivahiiva?
kotimaista lammasta, vai ovatko kaikki maahanmuuttajia Uudesta-Seelannista?
...tänään saaneelta, ja onko tuo ihme kun oli lampaanviuluja kassissa Ü Taitaa olla herkkuhetkiä tiedossa, nam.
Zone kirjoitti:
...tänään saaneelta, ja onko tuo ihme kun oli lampaanviuluja kassissa Ü Taitaa olla herkkuhetkiä tiedossa, nam.
molemmille jaloille ;)
Pääsiäispupulta sain ternimaidot, nyt kyllä vaihtuu pasha uunijuustoon :)
...viulut hommattuna, mut mämmi puuttuu. Mistähän sais parasta mämmiä? Tarttis löytää jonkun pienen valmistajan tekemää persoonallista tököttiä.
...miltä mämmi näyttää, niin se maistuu aivan taivaallisen hyvältä vuoden tauon jälkeen kun siihen laittaa sokrua päälle ja kermaa sekaan, nam. Ja vähähiilihydraattinen dieetti senkun kiittää Ü
- Adria
Mämmihän on ihan rakastettavaa mössöä, varsinkin suoraan tuohituokkosesta ja tipujen seurassa.
Joskus sitte isona poikana vielä itte teen, ja vain elvistelyn vuoksi. Paha panna elvistelyssä paremmaksi kun sanoa, että hei, mä tein Mämmiä.Kyllä sillä sais aina kaverin hiljaiseks. Jos esim. joku alkaa elvisteleen että teinpä indonesialaisen benji-hypyn tai että oli viime viikolla kyydissä Hornetissa niiden taisteluharjoituksissa, niin vois heittää että joojoo, mut mä tein pääsiäisenä mämmiä. Aika paha.
Mut mämmin virittelyssä on paljon yhteistä sahdin-tai oluen panon kanssa. Niitä sokereita houkutellaan molemmissa tapauksissa maltaista esiin erilaisilla lämpötiloilla, että mielenkiintoista olis kokeilla ja varsinkin onnistua.- Adria
Zone kirjoitti:
Kyllä sillä sais aina kaverin hiljaiseks. Jos esim. joku alkaa elvisteleen että teinpä indonesialaisen benji-hypyn tai että oli viime viikolla kyydissä Hornetissa niiden taisteluharjoituksissa, niin vois heittää että joojoo, mut mä tein pääsiäisenä mämmiä. Aika paha.
Mut mämmin virittelyssä on paljon yhteistä sahdin-tai oluen panon kanssa. Niitä sokereita houkutellaan molemmissa tapauksissa maltaista esiin erilaisilla lämpötiloilla, että mielenkiintoista olis kokeilla ja varsinkin onnistua.Siis mämmittelyynkö oikein pitäisi paneutua huolella, kuten oluen panoon, jos hyvää meinaa. Oikeesti funtsin vuoden kuluttua jonk pikku jutun duunata. Saas nähä sitten.
Adria kirjoitti:
Siis mämmittelyynkö oikein pitäisi paneutua huolella, kuten oluen panoon, jos hyvää meinaa. Oikeesti funtsin vuoden kuluttua jonk pikku jutun duunata. Saas nähä sitten.
kahvilan mämminpanokisat. Tänä vuonna mekin jouduttiin tyytymään kymppi-mämmiin kun lähimämmi oli päässyt tekijältään loppumaan. On se vaan raskasta ku kaikki tartte hoitaa ite ;)
Neljä hyvin matalaa noita-akkaa. niitä näytti pelottava hirmuisesti, rohkein sitten sai virpomalorun lausuttua ja kolme muuta henkäisivät helpotuksesta. Nää naperot olivat iältään kolme-kuusivuotiaita :) jotta nuorena se noitumisen aloitetaan. Saattaapi muuten olla että näytin ite enemmän noita-akalta kuin nämä lapsoset, olin siivouspuuhissa tukka tais hapsottaa ja vaatteet olivat jo parhaat päivänsä nähneet. Minuakohan ne pelkäsivät :=O
Mikäli aikoo huomenna mennä duuniin, saattaa nyt olla oikea hetki alkaa lopetteleen mämmin juontia. Tänä surullisena hetkenä kannattaa kuitenkin muistaa, että vappuun ei ole kuin jokunen viikko. Mämmikellari vaikenee.
- trullaaja
hyvin vielä ehtii mämmit vääntää ennen noitien tuloa
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole412470Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742447Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732342Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.512102Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl251837Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma801663Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211098Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71014Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi40959Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön55864