Viikon tyttöviikari !!

Heroiinia vauvoille!

Heroiinia jo tuttipullosta
MTV3 Katsomo

Nykyään vapautuvia vankeja auttava Matti "Kid" Hytönen eli rikkonaista elämää jo aivan vauvasta saakka.

Hänellä itsellään ei ole muistikuvia varhaislapsuudestaan, mutta hän on saanut myöhemmin kuulla sen ajan tapahtumista. Matti Hytönen asui isänsä kuoltua äitinsä kanssa Lallukan taiteilijakodissa, jossa vietettiin sodan jälkeisiä, melko vapaan moraalin aikoja.

– Päihdeurani alkoi paljon aikaisemmin kuin mitä itse ymmärsinkään. Minua rauhoitettiin tuttipullossa annetulla laimealla heroiiniliuoksella, jotta en häiritsisi juhlia. Mikä on sinänsä ihan looginen ja hyvä keino, mutta olisi voinut ehkä vähän laimeampia aineita käyttää, Hytönen kertoi tiistain Studio55.fi-lähetyksessä.

Pikku-Matti pidettiin myös muilla tavoin pois juhlavieraiden jaloista pyörimästä.

– On olemassa vieraskirjaan piirretty kuva, jossa taiteilija Veikko Valio on ikuistanut meikäläisen sellaisen tuulikaapin lasioven takaa katsomasta vieraita molemmat kädet lasissa ja utelias naama vilkkuen. Minuthan suljettiin myöhemmässä elämässäni yli 18 vuodeksi oven taakse, joka ei auennut, Hytönen totesi ohjelmassa.

0

119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

        jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
        Maailman menoa
        48
        2509
      2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

        ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
        Maailman menoa
        74
        2497
      3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

        Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
        Maailman menoa
        73
        2382
      4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

        jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
        Maailman menoa
        57
        2155
      5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

        Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
        Maailman menoa
        32
        1877
      6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

        Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
        Maailman menoa
        84
        1695
      7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

        Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
        Kotimaiset julkkisjuorut
        21
        1153
      8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

        Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
        Maailman menoa
        7
        1034
      9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

        Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
        Rakkaus ja rakastaminen
        41
        1015
      10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

        Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
        Kemijärvi
        56
        896
      Aihe