Autovero säilyy

Komissaari ..

EU-komission mukaan Suomen julkisen talouden alijäämä on tänä vuonna nousemassa yli kolmen prosentin ylärajan. Komissio pyytää Suomea tarkentamaan suunnitelmiaan siitä, kuinka vajetta saadaan painettua alas.

Finanssikriisi ja sitä seurannut taantuma saivat Suomen lisäämään elvytystoimia samaan aikana kun verotulot alkoivat pudota.

EU-komission mukaan alijäämä on tästä syystä väliaikaisesti ylittämässä vakaus- ja kasvusopimuksessa määrätyn 3 prosentin viitearvon suhteessa BKT:hen ja nousee 3.6 prosenttiin vuonna 2010. Viime vuonna vaje oli 2,2 prosenttia.

Ensi vuonna vajeen arvioidaan laskevan 3,0 prosenttiin.

Komission mukaan Suomen vakauttamistoimiensa pohjaksi tekemät kasvuennusteet ovat kuitenkin "huomattavan optimistisia", minkä takia julkisen talouden tilanne voi osoittautua luultua heikommaksi.

44

702

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • keisarin on!

      "Finanssikriisi ja sitä seurannut taantuma saivat Suomen lisäämään elvytystoimia samaan aikana kun verotulot alkoivat pudota."
      Lienee jopa todennäköistä, että autoveroakin korotetaan jo parin vuoden sisällä?

    • Ei varaa

      Enää ei ole varaa autoveroon ja se on pakko lopettaa. Autovero on ideologinen vero, joka vähentää kokonaisverotuottoa. Nyt siihen ei ole varaa.

      • kyllä korotetaan

        Oli varaa tai ei. Yhdentekevää, koska EU-sääntöjä on jokatapauksessa noudatettava. Ei siihen kelpaa nämä KPy-laskelmat ja muut vastaavat päiväunet. Jotain veroja kyllä korotetaan aivan omasta halustamme riippumatta.

        Arvatkaa vaan mikä hallitus korottaisi palkkatulon verotusta.

        No demarit tietysti.

      • laske itse

        Kuin niin, ole varaa ??? Jokainehan sitä tässä maksaa. Nyt näillä sivumatkustajilla on ajatus että veronperintä lakkaa ja saavat uuden auton tehdas hintaan. Tuskin !!! Ei suomessa. Saavat vain uuden maksun kannettavikseen. Se että maksetaanko kerralla vai osina?
        Nyt jo hirveessä ajatuksessa et osa autonomistajista on maksaneet tavallaan vanhan autoveron. Nyt siihen lisätään päälle käyttövoimavero ja sitten päästöjenmukainen vero. Tälläkö maailma pelastuu. Suomi on täydellinen kusetuksen maa. Vaikka muuten niin mukava.
        Näillä vero veivauksilla on saatu aikaseks ettei äänestäjät näe metsää puilta. Nimeltä sanomattomat kansanedustajat joutais johonki jorpakkoon.
        Josssain välissä tullut ilmi et näiden veroveivausten myötä tulee takkiin ?? Ei niinkään muuta kun hetkellisesti. Uusien autojan hinnat ei laske niin paljon. Ja mitä vanhojen hinnat laskee niin mitä sillä. Onhan ne uudetkiiin halventuneet.
        Taitaa olla parempi kun pysyn prätkässä ja maasturissa. Toista ei koviin moni saa kiinni ja toisen perään ei kannata lähteä.

      • liikaa kiertoa.
        laske itse kirjoitti:

        "...Kuin niin, ole varaa ??? Jokainehan sitä tässä maksaa..."

        Samoista rahoista saadaan suurempi verotuotto normaali alvina. Autoveron tarkoitus ei ole tuottaa rahaa valtiolle.

      • pakko ...?

        Pakko ei ole kuin köyhän kuolema. Autoveron tuottoa ei ole mahdollista korvata minkään muun veron korotuksella kun kokonaisverotuottoa on samlla jopa lisättävä.
        Vienti Suomen on saatava vetämään, jos tästä talous aioitaan saaada nousemaan. Silloin ei ole varaa lisätä ulkomaista tuontikauppaa, jota autoveron helpottaminen suoraan tarkoittaisi.
        Autovero tällä hetkellä tukee Suomen taloutta useammallakin tavalla. Vain talouselämää täysin ymmärtämätön yksisilmäinen henkilö voi kuvitella autoveron poistamisen olevan vaikutukseltaan positiivinen tässä taloustilanteessa.
        Näytöksi ei ihan riitä jotkut KPy: n ruutupaperilaskelmat ja tuulesta temmatut tiedot, ilman mitään tosiasioita.

      • Mikä tuotto?
        pakko ...? kirjoitti:

        Ono jossain vihdoin laskelma, jonkka mukaan autovero tuottaa muutakin kuin tappiota?

      • vitsi ..
        Mikä tuotto? kirjoitti:

        Ono jossain vihdoin laskelma, jonkka mukaan autovero tuottaa muutakin kuin tappiota?

        KPy hyvä yritä nyt edes keksiä jotakin uutta. Tuo ei edes naurata enää ketään!sama mies

      • teppotarkk
        vitsi .. kirjoitti:

        KPy hyvä yritä nyt edes keksiä jotakin uutta. Tuo ei edes naurata enää ketään!sama mies

        Näin se vaan liikennetekniikassa opetetaan.

        Henkilöautot on työvälineitä. Niiden avulla talouden tehokkuus paranee. Autoveromaat on aina taloudellisesti heikkoja ja talous kriisissä. Lisäksi kansalaisten ostovoima heikko.

      • tuottolaskelma?
        vitsi .. kirjoitti:

        KPy hyvä yritä nyt edes keksiä jotakin uutta. Tuo ei edes naurata enää ketään!sama mies

        Missä on se mainostettu autoveron tuottolaskelma? Teorian mukaan autovero tuottaa vain tappiota. Täällä nähtyjen esimerkkien valossa autovero tuottaa vain tappiota. Missä on tämä salainen laskelma, joka kumoaa sekä verotuksen teorian että käytännön?

      • rahaa,
        tuottolaskelma? kirjoitti:

        Missä on se mainostettu autoveron tuottolaskelma? Teorian mukaan autovero tuottaa vain tappiota. Täällä nähtyjen esimerkkien valossa autovero tuottaa vain tappiota. Missä on tämä salainen laskelma, joka kumoaa sekä verotuksen teorian että käytännön?

        ja autovero tuottaa sitä suoraan valtion kassaan. Määrät ovat vuosittain luettavissa toteutuneista tuloslaskelmista. Ei mistään verotuotoista ole olemassakaan mitään tuottolaskelmaa, eikä sellaista kukaan ole koskaan väittänytkään. Pitäisikö sitten epäillä myös alv-tuottavuutta tai tuloveron tuottavuutta valtion kassaan kun niistäkään ei ole mitään tuottolaskelmia?
        Ainahan voidaan väittää, että poistamalla tuloverotus kokonaan saataisiin talouteen sellainen turbulenssi, että kansantaous nousisi kohisten ja kaikki talousongelmat ratkeaisivat. Eihän palkkavero siis voi mitään tuottaa kun ei ole esittää sitä kuuluisaa laskelmaa!

        Se "kuuluisa laskelma" on kylläkin KPy:n unissaan näkemä laskelma siitä, että autovero ei tuottaisi mitään tai tuottaisi suorastaan tappiota. Tätä KPy ei ole koskaan pystynyt näyttämään toteen tai edes kertomaan, missä sellainen laskelma löytyy.
        Nyt KPy sitten yrittää kääntää asian niin, että tuotosta pitäisi muka esittää joku laskelma. Laskelmaa siitä ei tarvita kun rahat löytyvät valtion kassasta.
        KPy on täysi pelle näissä autoveroasioissa.
        P.S. Kohta saamme sitten kuulla, kuinka aivan pian on jotakin tapahtumassa kun "häntä vastaan näin voimakkaasti hyökätään!" ;-D

      • Niin siis missä?
        rahaa, kirjoitti:

        Niin siis missä oli se laskelma, joka osoittaa autoveron lisäävän kokonaisverotuottoa?

      • syöty ?
        Niin siis missä? kirjoitti:

        Niin siis missä oli se laskelma, joka osoittaa autoveron lisäävän kokonaisverotuottoa?

        Tuossa siis kaikki, mitä osaat inttää. Eipä voi paljon vaatia, kun ...No kaikki tietävät kyllä!

      • Ninn siis missä?
        syöty ? kirjoitti:

        Tuossa siis kaikki, mitä osaat inttää. Eipä voi paljon vaatia, kun ...No kaikki tietävät kyllä!

        Missä on tuo kuuluisa laskelma, jonka mukaan autovero tuottaa? Tai siis tuottaahan se valtiolle tappiota, ;)

      • vihdoinkin ...
        Ninn siis missä? kirjoitti:

        Missä on tuo kuuluisa laskelma, jonka mukaan autovero tuottaa? Tai siis tuottaahan se valtiolle tappiota, ;)

        Tuo kuuluisa laskelma autoveron tuotosta on löytynyt valtiovarainministeri Kataisen salkusta. Jatkossa toimitaan autoverossa nyt sen laskelman mukaan. Valtiovelan takaisinmaksun aikana lähivuosina valitettavasti autoveroakin korotetaan, sen tuotto on nyt virallisesti hyväksi todistettu.
        KPy:n ruutupaperille tekemä laskelma ei ole enää ajankohtainen.

      • sellasta..
        vihdoinkin ... kirjoitti:

        http://www.nettiauto.com/saab/9-3/3112838

      • Siis missä?
        vihdoinkin ... kirjoitti:

        Tuo kuuluisa laskelma autoveron tuotosta on löytynyt valtiovarainministeri Kataisen salkusta. Jatkossa toimitaan autoverossa nyt sen laskelman mukaan. Valtiovelan takaisinmaksun aikana lähivuosina valitettavasti autoveroakin korotetaan, sen tuotto on nyt virallisesti hyväksi todistettu.
        KPy:n ruutupaperille tekemä laskelma ei ole enää ajankohtainen.

        Missä on tu laskelma, joka osoittaisi autoveron tuottavan muutakin kuin persnettoa?

    • 40 v

      Kuka tyhmä nyt muuta odotti. Saatte vielä monta vuotta odottaa verotonta autoa.
      Mikä kumma siinä on et MEIDÄN pitää avustaa puolta maapalloa. Ensin ok. YK yrittää saada tähän häslinkiin jotain järkeä. Mutta päästetään meidän poliitikot liikkelle. Sitten alkaa tapahtua. Saadaan sellasia johtoajatuksia ettei tosikaa.
      Eikun avustukset ulkomaille ja omia veroja kiristetään.
      Käyhäse näinkin.
      Töitä en tee enään päivääkään koska eläke juoksee :))))

      • ho hoi

        Ootkos se varhaiseläkeläinen ( 4 200 e/kk) Tanja Karpela?

      • voimme valita
        ho hoi kirjoitti:

        Ootkos se varhaiseläkeläinen ( 4 200 e/kk) Tanja Karpela?

        on hoidettava.
        Vituttaa olla tekemisissä niiden yritysten kanssa jotka syytää rahansa euro-romuu ja antaa suomalaisille potkuja.

      • maksajan rooli
        voimme valita kirjoitti:

        on hoidettava.
        Vituttaa olla tekemisissä niiden yritysten kanssa jotka syytää rahansa euro-romuu ja antaa suomalaisille potkuja.

        Valitettavasti ne jäsenmaksut on maksettava ja kokonaisuudessa Suomi on nettomaksaja EU:ssa. Takaisintulevat tukirahat Suomelle jäävät sinne maksamiamme euroja pienemmiksi.
        Jos sitten vielä esim. autojen lisääntyvällä tuonnilla tuemme autontuottajamaita, niin se kaikki on hyvinvoinnistamme pois. Kulut maksamme me, sinä ja minä.

      • AjavaE4
        maksajan rooli kirjoitti:

        Valitettavasti ne jäsenmaksut on maksettava ja kokonaisuudessa Suomi on nettomaksaja EU:ssa. Takaisintulevat tukirahat Suomelle jäävät sinne maksamiamme euroja pienemmiksi.
        Jos sitten vielä esim. autojen lisääntyvällä tuonnilla tuemme autontuottajamaita, niin se kaikki on hyvinvoinnistamme pois. Kulut maksamme me, sinä ja minä.

        Kyllähän asia on niin, että ei Suomella on täällä asuvien ihmisten hyvinvoinnin kannalta suurtakaan merkitystä. Nyt, kun ollaan yhteistä talousaluetta ja rahaliittoa, niin silloin menee meilläkin paremmin kun Saksalla ja Ranskalla menee hyvin ja siellä autoteollisuus pyörii. Mutta älkää ostako autoa Suomesta, niin kauana kuin Suomessa on syrjivä ja kartellia ylläpitävä autovero.

      • pari faktaa
        AjavaE4 kirjoitti:

        Etpä tunnu olevan hitustakaan perillä EU:n rakenteesta. "Yhteinen talousalue ja rahaliitto" eivät todellakaan tarkoita, että EU olisi liittovaltio, jolla on oma yhteinen kansantalous.
        Jokainen jäsenvaltio laatii oman budjettinsa ja kerää omat sisäiset veronsa sekä tuonti- ja vientikustannuksensa, tämän kaiken maksumiehinä ovat jäsenmaan omat kansalaiset. Näiden kansalaisten hyvinvointi on sitten riippuvainen juuri siitä, kuinka tällä jäsenmaalla sisäisesti menee.
        EU:n jäsenmaksut ja takaisin maksamat tukirahat ovat sitä yhteistä rahaa, ei mikään muu.
        Mitä ihmettä nuo kreikkalaisetkaan sitten itkevät kun Kreikan pitää kiristää verotusta ja saada taloutensa EU:n vaatimalle tasolle. Miten Kreikalla voi mennä huonosti kun sen hyvinvointi ei ole riippuvainen Kreikan talouselämästä vaan Saksan ja Ranskan hyvinvoinnista?
        Saksa ja Ranska ovat kyllä Suomen lailla nettomaksajia EU:ssa ja Kreikka on niitä maita, jotka ovat nettosaajia.
        Tukemalla saksalaisia ja ranskalaisia autontuottajia viet rahaa pois suomalaisilta ja hyödytät EU:n kautta Portugalilaisia kalastajia, Puolalaisia kaivostyöläisiä ja Kreikkalaisia appelsiininviljelijöitä.
        Siinä sitä suomalaista hyvinvointia sitten nautitaan!

      • 1600-luvulta
        pari faktaa kirjoitti:

        Euroopan hyvinvointi on samalla Suomen hyvinvointia. Kaikki laittomat kaupanesteet, kuten Suomen autovero, ovat pois yhteisestä kakusta.

        Suomessa oli vielä 1980-livulla suljettu talous, joka toimi juuri niin, kuin edellinen kirjoittaja kuvaa. Joidenkin on vaikea ymmärtää, että suunnitelmatalouden aika on ohi.

      • ei auta,
        1600-luvulta kirjoitti:

        pitäisi olla jotain tosiasiota esittää lisäksi. Kerro nyt vaikka omin sanoin, kuinka Suomen hyvinvointi on riippuvainen Euroopan hyvinvoinnista? Kuinka saksalaisen auton ostaminen hyödyttää Suomen kansantaloutta? Sitä et osaa tehdä se on nähty jo monta kertaa. Fraaseja on helppo heitellä kun ei itse asiasta mitään ymmärrä. Näin se on KPy, tietoa sinulla ei ole, vain pelkkää huu haata.

      • Ei auta, ei
        ei auta, kirjoitti:

        Fraseologia ei auta. Jos emme halua konkurssiin, niin vain talouskasvu auttaa. Silloin ainoa tie on verotuksen lasku. Liikenteen verotus tunnetusti on tehokas tapa leikata kasvua. Haluatko todella, että Suomelle käy kuten Uruguaylle kävi? Fraseologia ei auta, kohta olemme todella liemessä, jos muutosta verotukseen ei saada.

      • Eurooppaan kyllä

        paremmin silloin kun siellä menee hyvin. Ja viennistä Suomi on kovasti riippuvainen. Koettaisit sinäkin pinnistellä ja ajatella vähän laajemmin. Tällaiset yksisilmäiset kommentit vain ällöttävät ja kertovat ettet taida ymmärtää mitään.

      • maksaja.
        Ei auta, ei kirjoitti:

        Fraseologia ei auta. Jos emme halua konkurssiin, niin vain talouskasvu auttaa. Silloin ainoa tie on verotuksen lasku. Liikenteen verotus tunnetusti on tehokas tapa leikata kasvua. Haluatko todella, että Suomelle käy kuten Uruguaylle kävi? Fraseologia ei auta, kohta olemme todella liemessä, jos muutosta verotukseen ei saada.

        Kyllä verotukseen tulee aivan varmasti muutoksia,muutokset ovat vain valitettavasti merkkisiä.Autoverosta :Eiköhän VM virkamiehet osaa nuo tuottavuuslaskelmat ts.jos autovero tuottaa tappiota ja joku muu autoiluun liittyvä sen tilalle tuottaisi voittoa valtiolle,niin eiköhän autovero olisi ajat sitten poistettu.

      • ruotsiRulettaa
        maksaja. kirjoitti:

        Kyllä verotukseen tulee aivan varmasti muutoksia,muutokset ovat vain valitettavasti merkkisiä.Autoverosta :Eiköhän VM virkamiehet osaa nuo tuottavuuslaskelmat ts.jos autovero tuottaa tappiota ja joku muu autoiluun liittyvä sen tilalle tuottaisi voittoa valtiolle,niin eiköhän autovero olisi ajat sitten poistettu.

        Ruotsin vm:ssä osataan.

      • mansikka..
        ruotsiRulettaa kirjoitti:

        Ruotsin vm:ssä osataan.

        Millähän autoilla ne ruotsalaiset valtaosin ajavat? Ruotsin autoveropäätöksen takana oli tukea ruotsalaista autoteollisuutta, ruotsalaista vientiä ja ruotsalaista työllisyyttä silloin kun autoveropäätös tehtiin. Nyt tilanne on jo muuttunut, mutta ruotsalaisia autotuotanto työllistää edelleenkin.
        Suomessa autoveron poisto tukisi vain ulkomaista tuontia ja Suomen kansantalouden tappiota.

      • poikia ?
        Eurooppaan kyllä kirjoitti:

        paremmin silloin kun siellä menee hyvin. Ja viennistä Suomi on kovasti riippuvainen. Koettaisit sinäkin pinnistellä ja ajatella vähän laajemmin. Tällaiset yksisilmäiset kommentit vain ällöttävät ja kertovat ettet taida ymmärtää mitään.

        Kyllähän se tuontikauppa ja eurooppalaisten autontuottajamaiden tukeminen suomalaisten rahoilla kieltämättä lisää paikallista hyvinvointia ja mahdollisuutta suomalaiseen vientiin.
        Ilmiö on kuitenkin täsmälleen sama kuin hölmöläisten peiton jatkamisessa. Kyllähän yläpäähän helposti saadaan lisää pituutta kun leikataan vastaava pala alapäästä pois! Vaan miten se peitto kasvaa - ihan samoin kuin Suomen kansantalous sinun opeillasi.

        Ja ihan niinkuin se autotuonti lisääntyisi vain EU-maista (joka sekin on tappiollista), suurin osa suomalaisesta autokannasta tuodaan kyllä EU:n ulkopuolelta!

      • Ihan pikku juttu
        poikia ? kirjoitti:

        "...Ja ihan niinkuin se autotuonti lisääntyisi vain EU-maista (joka sekin on tappiollista), suurin osa suomalaisesta autokannasta tuodaan kyllä EU:n ulkopuolelta!"

        Kaikki eivät vielä ymmärrä, miten talous pyörii. Se heille suotakoon. ;) Ihan pikku juttu muuten: suuri osa "japanilaisista" autoista valmistetaan EU:n sisällä!

      • lettutieteenpehtori
        mansikka.. kirjoitti:

        Millähän autoilla ne ruotsalaiset valtaosin ajavat? Ruotsin autoveropäätöksen takana oli tukea ruotsalaista autoteollisuutta, ruotsalaista vientiä ja ruotsalaista työllisyyttä silloin kun autoveropäätös tehtiin. Nyt tilanne on jo muuttunut, mutta ruotsalaisia autotuotanto työllistää edelleenkin.
        Suomessa autoveron poisto tukisi vain ulkomaista tuontia ja Suomen kansantalouden tappiota.

        Kaikki korkea hinnoittelu huonontaa kilpailukykyä. Autovero on neuvostoliitto meininkiä.

        Suomessa erityisesti korkea autovero kertautuu kaikkiin hintoihin.
        -se on julmetun suuri
        -n. puolet henkilöutoliikenteestä on työajoa
        -pienyrittäjät hakevat yritystukea 23 v. vanhan hiacen ostoon

        Teollisuus pakenee kiihtyvällä vauhdilla Suomesta.

        Auto alle ja porukka töihin. Sillä talous nousuun.

      • pieni ...
        Ihan pikku juttu kirjoitti:

        "...Ja ihan niinkuin se autotuonti lisääntyisi vain EU-maista (joka sekin on tappiollista), suurin osa suomalaisesta autokannasta tuodaan kyllä EU:n ulkopuolelta!"

        Kaikki eivät vielä ymmärrä, miten talous pyörii. Se heille suotakoon. ;) Ihan pikku juttu muuten: suuri osa "japanilaisista" autoista valmistetaan EU:n sisällä!

        No, kyllähän se valmistaminenkin työllistää, mutta koko toiminnasta kertyvä voitto, eli raha menee kyllä omistajan pussiin, sinne japanilaiseen emoyhtiöön,

        Onneksi Suomen talouselämää koskevat päätökset ovat sinua vähän viisaampien käsissä!

      • Suomi meni jo
        pieni ... kirjoitti:

        "...kyllähän se valmistaminenkin työllistää, mutta koko toiminnasta kertyvä voitto, eli raha menee kyllä omistajan pussiin..."

        Nyt ollaan sotten pääomaverotuksen alueella, mutta sehän on jo tyritty. Pääomat virtaavat Suomesta kiihtyvällä vauhdilla ja tuon logiikan mukaan ulkomaiset yhtiöt, kuten NOKIA pitää kurjistaa tiukalla verotuksella- :D :D :D Suomalaisessa veropolitiikassa sotien jälkeen ei ole ollut mitään järkeä!

      • syyllinen.
        lettutieteenpehtori kirjoitti:

        Kaikki korkea hinnoittelu huonontaa kilpailukykyä. Autovero on neuvostoliitto meininkiä.

        Suomessa erityisesti korkea autovero kertautuu kaikkiin hintoihin.
        -se on julmetun suuri
        -n. puolet henkilöutoliikenteestä on työajoa
        -pienyrittäjät hakevat yritystukea 23 v. vanhan hiacen ostoon

        Teollisuus pakenee kiihtyvällä vauhdilla Suomesta.

        Auto alle ja porukka töihin. Sillä talous nousuun.

        "Auto alle ja porukka töihin. Sillä talous nousuun." Taisi lipsahtaa pikku sammakko.Tällä hetkellä on työttömiä n.245 000 joista tosin 30% kuuluu sosiaalitoimen ei työvoiman piiriin.Loppujenko olisi lähdettävä ajelemaan kirpputoreille myymään vanhoja tavaroitaan? Et ole varmaan huomannut että työt on monella allalla aika vähissä(ei ole mestaa mihin ajaisi autolla ja menisi töihin).Vienti kun vetää,niin sitten....

      • haittaa
        Suomi meni jo kirjoitti:

        "...kyllähän se valmistaminenkin työllistää, mutta koko toiminnasta kertyvä voitto, eli raha menee kyllä omistajan pussiin..."

        Nyt ollaan sotten pääomaverotuksen alueella, mutta sehän on jo tyritty. Pääomat virtaavat Suomesta kiihtyvällä vauhdilla ja tuon logiikan mukaan ulkomaiset yhtiöt, kuten NOKIA pitää kurjistaa tiukalla verotuksella- :D :D :D Suomalaisessa veropolitiikassa sotien jälkeen ei ole ollut mitään järkeä!

        vaikka et talouselämästä mitään ymmärräkään. Ei sinun tarvitse niitä päätöksiäkään tehdä - meidän kaikkien onneksi!
        Ei tuossa olla pääomaverotuksen alueella vaan kysymys on paljon merkittävämmästä asiasta, eli itse pääomasta.

        Nokia on kyllä suomalainen yritys, sen kotipaikka ja pääkonttori ovat Suomeen rekisteröidyt. Nokia maksaa myös veronsa Suomeen. Niin haluttu yhtiö se kuitenkin on, että suurin osa omistajista on ulkomaalaisia, mutta se ei tee siitä ulkomaista yhtiötä.

      • Huumoria?
        pieni ... kirjoitti:

        No, kyllähän se valmistaminenkin työllistää, mutta koko toiminnasta kertyvä voitto, eli raha menee kyllä omistajan pussiin, sinne japanilaiseen emoyhtiöön,

        Onneksi Suomen talouselämää koskevat päätökset ovat sinua vähän viisaampien käsissä!

        "...Onneksi Suomen talouselämää koskevat päätökset ovat sinua vähän viisaampien käsissä!"

        Sarkasmi on vaikea laji ja otin tuon tosissani ensilukemalta. Eihän se kuitenkaan voi olla, eihän? Maa, jonka elintaso on koko Länsi-Euroopan huonoin, vaikka BKT on kilpailukykyinen. Onhan tuo tarkoitettu vitsiksi?

      • tuskaa
        Huumoria? kirjoitti:

        No joo, eihän kaikkea voi vaatia, tyhmimmät osaavat yleensä vain nauraa!

        "Eurostatin julkistaman tilastovertailun mukaan eteläsuomalaiset nauttivat paremmasta elintasosta ja itäsuomalaiset huonommasta kuin Euroopan unionin (EU) kansalaiset keskimäärin

        Etelä-Suomen suuralueen alueelta laskettu bruttokansantuote (bkt) asukasta kohden on 36 prosenttia suurempi kuin EU:n 27 jäsenmaassa keskimäärin.

        Vastaavasti Itä-Suomen suuralueen bkt asukasta kohden on 11 prosenttia pienempi kuin EU:n keskiarvo.

        Länsi-Suomen suuralueen asukaskohtainen vertailuluku on 105 prosenttia ja Pohjois-Suomen suuralueen 102 prosenttia suhteessa EU:n 100 prosentin keskiarvoon. Ahvenanmaan vertailuluku on 143 prosenttia.

        Ahvenanmaan luku on selvästi korkeampi kuin koko Suomen vertailuluku, joka on 118 prosenttia EU:n keskiarvosta, eli Suomessa keskimääräinen elintaso ylittää EU:n keskiarvon."

        Tässä tutkimuksen tulokset, eli bkt suhteutettuna alueen hintatasoon:

        Hollanti: 132,2
        Itävalta: 122,8
        Ruotsi: 122,8
        Tanska: 121,3
        Suomi: 118,0
        Iso-Britannia: 116,7
        Saksa: 115,8
        Belgia: 115,7
        Ranska: 108,5
        Espanja: 105,0
        Italia: 103,4
        Kreikka: 92,8
        Slovenia: 88,6
        Tsekki: 80,1
        Portugali: 75,6
        Viro: 68,8
        Slovakia: 67,7
        Unkari: 62,6
        Liettua: 59,3
        Puola: 54,4
        Romania: 41,6
        Bulgaria: 37,7

        Voidaan siis sanoa, että Suomessa on erittäin hyvä elintaso, jos sitä verrataan muihin Euroopan maihin.

        http://epp.eurostat.ec.europa.eu/cac...2010-AP-EN.PDF

        Tuo tutkimus siis kertoo, että Etelä-Suomessa, eli Suomen vauraimmalla alueella elintaso on sama kuin Ruotsin ja Itävallan vauraimmilla alueilla. 2,2 miljoonaa Etelä-Suomen läänin asukasta pääsevät siis Euroopan korkeimmalle vauraustasolle. Länsi- ja Pohjois-Suomessa elintaso on sama kuin keskisessa Englannissä ja Keski-Saksassa, eli siis verrattain hyvä. Itä-Suomessakin elintaso on sama kuin Walesissa ja Koillis-Englannissa. Itä-Saksan osavaltiot jäävät suurin osa Itä-Suomen alapuolelle. Eli Suomen köyhimmät alueet ovat nekin ihan siedettävällä tasolla.

      • Paitsi että
        tuskaa kirjoitti:

        BKT:llä ei voi mitata elintasoa. :D Tai no voihan sillä. Tulos vain on sama kuin mittaa aikaa viivottimella. Suomalaisten elintaso, kohtuullisesta BKT:sta huolimatta on kyetty tyrimään koko Länsi-Euroopan heikoimmaksi.

        Suuri syy on liian korkea veroaste kaikkine seurannaisilmiöineen. Jos veroaste edes tuottaisi kelvolliset julkiset palvelut, olisi se jotenkin hyväksyttävää. Nyt näin ei ole.

      • kunhan
        Paitsi että kirjoitti:

        vielä oppisit ymmärtämään, mitä elintaso tarkoittaa! Päätökset senkin ylläpidosta tehdään meillä sinua viisaampien toimesta.
        Sinä voit vääntää vitsiä kun et muutakaan osaa.

      • valtaapitävien
        kunhan kirjoitti:

        vielä oppisit ymmärtämään, mitä elintaso tarkoittaa! Päätökset senkin ylläpidosta tehdään meillä sinua viisaampien toimesta.
        Sinä voit vääntää vitsiä kun et muutakaan osaa.

        puolesta?
        Valitettavasti meidän huippuvirkamiehet ja poliittiset päättäjämme ovat vain HOITAVINAAN kansalaisten asioita! Mitä vaikeammasta asiasta on kysymys, sitä todennäköisemmin siitä vaietaan ja keskitytään LILLUKAN VARSIIN!
        Niin kuin nytkin YLE. Kukaan ei puhu halaistua sanaa määritelläkseen YLEn täsmällisen roolin median kantässä ja se olisi se tärkein asia!

      • lettutieteenvihtoori
        syyllinen. kirjoitti:

        "Auto alle ja porukka töihin. Sillä talous nousuun." Taisi lipsahtaa pikku sammakko.Tällä hetkellä on työttömiä n.245 000 joista tosin 30% kuuluu sosiaalitoimen ei työvoiman piiriin.Loppujenko olisi lähdettävä ajelemaan kirpputoreille myymään vanhoja tavaroitaan? Et ole varmaan huomannut että työt on monella allalla aika vähissä(ei ole mestaa mihin ajaisi autolla ja menisi töihin).Vienti kun vetää,niin sitten....

        Vauraus lisääntyy ensimmäisen 3:n kuukauden aikana niin voimakkaasti että palveluala kehittyy. Suomesta tulee nopeasti normaali länsimaa mitä ei lamat joka kerta Sailaksen johdolla vie kuilun partaalle. Lopputilinpaikkako?

      • mies ...
        1600-luvulta kirjoitti:

        Euroopan hyvinvointi on samalla Suomen hyvinvointia. Kaikki laittomat kaupanesteet, kuten Suomen autovero, ovat pois yhteisestä kakusta.

        Suomessa oli vielä 1980-livulla suljettu talous, joka toimi juuri niin, kuin edellinen kirjoittaja kuvaa. Joidenkin on vaikea ymmärtää, että suunnitelmatalouden aika on ohi.

        Noin "viisaasti" voi kirjoittaa vain täydellinen idiootti tai sitten KPy. Veikkaatpa kumpaa tahansa, olet oikeassa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      43
      2478
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2457
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2362
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      51
      2112
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1857
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      82
      1681
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      1123
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1014
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      985
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      55
      874
    Aihe