syrjitty

apuaaaaa

Moi.

En tiedä yhtään mitä teen, itsetuntoni on täysin nollassa. Olen ysiluokalla nyt. Seiskalla kun tulin yläasteelle uuteen kouluun, minulla oli pari hyvää ystävää ala-asteelta ja sain paljon uusia hyviä ystäviä tästä uudesta koulustakin. He olivat kanssani kasillakin vielä. Silloin itsetuntoni oli korkealla, koska kaikki tykkäsivät minusta. Nämä hyvät ystävät olivat kateellisia, koska monet pojat olivat ihastuneita minuun. Kasin lopussa ystäväni alkoivat kaveerata sellaisten ihmisten kanssa jotka olivat samalla ala-asteella kuin minä ja eivät koskaan oikeen pitäneet minusta. Vähitellen pari näistä ystävistäni kääntyivät minua vastaan, joten tästä seurasi se että myös nämä loputkin alkoivat vihaamaan minua myös. Puhuivat paskaa seläntakana, hylkäsivät kokonaan, haukkuivat huoraksi seläntakana ja joskus päin naamaakin. He suuttuivat minulle aina vaan enemmän ja alkoivat vain enemmän huorittelemaan kun minulla oli joku poikaystävä, olisiko tämä kateutta? Kenelläkään heistä ei ole vielä ollut poikaystävää. Monta kertaa kysyin heiltä, että minkä takia oikeen olette suuttuneet kun en ole mitään tehnyt. Aina vaan kuului vastaus "mieti sitä". Eivät koskaan kertoneet syytä. Outoa tässä on se, että he kyselivät siskoltani minun asioistani, esimerkiksi että mitä meinasin tehdä viikonloppuna ja ex-poikaystävistänikin. He myös siskollenikin selittivät kuinka huora olen kun minulla on niin paljon ihailijoita. Olin siis aina koulussa yksin. Yritin istua kyllä mahdollisimman lähellä heitä, että en näyttäisi säälittävältä yksikseni. Seiska- ja kasiluokkalaiset pitävät minusta todella paljon, mutta en kehtaa olla seiskojen ja kasejen kanssa. Mikään ei ole niin noloa kuin olla yksin välitunnit. Sen takia toivon että ysiluokka loppisi nopeasti ja pääsisin eri kouluun heistä. Uskottelen itselleni, että minussa on jokin vikana kun he noin ovat minua vastaan mutta välillä ajattelen että olisiko tämä vaan kateutta. En uskalla edes puhua tästä kellekkään, koska minua hävettää asia niin paljon. Uskottelen kaikille että minulla on kavereita. Äitini kyselee usein, että kenen kanssa olen koulussa ja sanon aina että kyllä he minun kanssani ovat. Pitäisikö minun puhua tästä jollekkin?

5

434

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Siinäpä se

      luulla itestäs vähän liikoja, siinä syy yksinäisyyteen

    • ruususormus

      En osaa sanoa miksi näin on.
      Ylä-asteella syntyy turhia väittelyitä ja murrosiässä oleva nuoret alentuu vaikka mille tasolle.

      Voit ihan hyvin olla kasien ja seiskojen kanssa.
      Ehkä yrittää vielä lähentyä muihin yseihin.

      Aina voi puhua ja puhuminen helpottaa oloa paljon.
      Voit kääntyä niin vanhempiesi puoleen kuin vaitiolovelvollisen terkkarin.

    • ei näin!

      kun tuossa iässä pitää leikkiä kaiken maailman "poikaystävillä"..!

    • Tind

      Ei ole helppoa sullakaan. Ja voisin kuvitella, ettei se mitään auta vaikka kuinka kertoisi terkkarille tai vanhemmille, ei niistä kukaan voi tulla sulle taistelemaan kavereita takaisin. Okei, mä oon aikuinen ja ajattelen varmaan mielestäsi väärin, mutta mulla on nyt kotona kasiluokklainen poika (14 v), joka on jätetty yksin. Hänellä ei ole kavereita, eikä hän mahdu ikinä mihikään porukkaan, eikä kukaan kutsu häntä ikinä mihinkään, eli tosi yksin on. Hän on kyllä puhunut vanhempien kanssa ja koulukuraattorin, koulupsykologin, opettajan jne jne. Totuus on se, ettei meistä aikuisista kukaan voi hänelle niitä kavereita mennä sinne koulun pihalle hankkimaan. Puhiminen auttaa aikuisia ymmärtämään, muttei paljon muuta. Törkeetä, kun äiti sanoo näin, eikö olekin? Mutta kun totuus on se, etten ihan oikeasti voi sinne kouluun mennä sanomaan niille, että olkaa nyt mun pojan kanssa kun se on niin yksin. Tilanne on sietämätön ja voin oikein hyvin kuvitella miltä sinusta tuntuu. Tytöillä se on varmasti tosi kamalaa, koska tytöt kärsii henkisesti tosi paljon enemmän, johtuen tunteista. Pojat ajattelevat asiaa enemmän teknisesti, mutta tytöt ajattelevat tunteilla. Yritä jotenkin kestää nää viimeiset kuukaudet. Jos kuuntelet musiikkia, ota MP3 kouluun ja laita välkällä kuulokkeet korville ja kuuntele. Hae aurinkoisina päivinä kiva, lämmin paikka ja paistata päivää siinä, ole sen näköinen, että nautit siinä olemisesta etkä vähäkään välitä ympärillä tapahtuvasta maailmasta (tiedän, ei helppoa, mutta joskus on feikattava hieman). Keskity, jos pystyt niin opintoihin ja annan kaikki aikasi sille, että saavuttaisit mahdollisimman hyvät arvosanat, koska todistus tulee olemaan sun päättötodistus. Käytä välkkiä myös läksyjen lukemiseen ja oppimiseen. Unhoda ne muut paskat ja ole kaikkien yläpuolella. Jos joku kysyy jotakin järkevää niin vastaa vilpittömästi ja iloisesti, jos taas tulee jotakin typerää kommenttia niin älä sano mitään vaan poistu paikalta tai voit sä kommentoidakin fiksusti, että "tyhjät tynnyrit kolisee eniten" tai jotakin vastaavaa mutta älä käytä kirosanoja, äläkä alentavia sanoja, äläkä arvostelevia vaikka kuinka tekisi mieli, koska sitten olet alentunut heidän tasolleen ja olet hävinyt sen taistelun.
      Toivottavasti ymmärsit mitä tarkoitan. Helppoa se ei ole, mutta tekee sinut vahvemmaksi ja olet voiton puolella. Lupaan sen, että kun pääset jatko-opiskelupaikkaan alkaa tällaiset murheelliset asiat menettää merkitystään ja aurinko alkaa jälleen paistaa. Ole itsevarma ja nauti siitä, että sulla on ulkonäköä ehkä enemmän kuin monella muulla, kateutta se on. Olet todennäköisesti tietämättäsi luonut jonkun pojan kanssa yhteyden jollakin tapaa, joka on sitten alkanut harmittamaan jotakin kaveriasi ja joudut siitä nyt kärsimään. Olen itse nyt 45 ja voit olla varma kun sanon, ettei elämä kaadu niihin typeriin mimmeihin, jotka sua piinaa. Eteenpäin sanoi mummo lumessa!

      • militaryman

        et sulkeudu täysin vaan katsot jos kohdalle osuu joku kiva tyyppi.
        Uudessa opiskelupaikassa mene rohkeesti ottaa kontaktia :-)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      43
      2488
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2467
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2362
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      51
      2122
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1867
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      84
      1685
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      1133
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1014
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      995
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      56
      876
    Aihe