Köyhyys tappaa Suomessakin

2 miljoonaa köyhää

Ja yhä vaan hallitus rikkoo Suomen Perustuslakia kansalaisten perusturvan ja toimeentulon osalta. Valtion nimissä otetaan velkaa loiseliitin juhlien jatkamiseksi, kyllä nyt olisi jo korkea aika ottaa se Valtionoikeus käyttöön ja kansan- ja maanpetturit sinne miettimään tekosiaan.

Rajat kiinni ja eliittiloiset ulos maasta. Omalle kantaväestölle ensin asiat kuntoon. Suomi ei ole mikään amerikka, sellaisen leikin leikkiminen tulee olemaan koko maan tuho.

18

160

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuhottu Suomi

      Joka puree itseään, eli omaa kansaa tuhotaan silmittömästi ja röyhkeästi tuotetaan vielä valtion velkarahoilla vaaliäänet politiikan uria ja mahtipalkkoja ahnehtiakseen ja sitten vielä jäädään isoille eläkkeille nuoruuden voimissa. Eihän tätä voi hyvällä tahdollakaan sanoa miksikään muuksi, kuin törkeäksi ahneudeksi ja itsekkyydeksi , kokonaisen kansan tuhoamista.

    • Yle verottajana

      Ministeri oli laskeskellut, että 200 000 ihmistä joutuu ulosottoon, menettää luottotietonsa, jos mediamaksu tulee! Näin hyvin menee suomalaisilla, että 200 euron lasku kaataa koko talouden!

      Ihmiset joutuvat näkemään nälkää, jotta yle voi jatkaa uusintojensa lähettelyä nykyisessä laajuudessa!

    • ei-uusavuton

      Eiköhän kirkon ja eu.n ruoka apu oo kaikille jaossa. Toki jauhoista, maitojauheesta eikä hiivasta oo iloa jos ei osaa lukee pussin kyljestä kuinka leivotaan sämpylää... Mutta se tuilee edullisemmaksi.

      Mutta kyllä suomalainen päättäjä ja muut lakkoiliat on tyhmii!!! Rahaa mulle aina lisää!!!!
      Onko kumma että kaiken hinta nousee jos kaikille pitää nostaa palkkoja useita prosentteja joka ainoo vuosi?? Kyllä lopputuotteen hinta nousee pakostikin. Ja sillon köyhimmät on heikoilla.

      • .

        .

      • Kehitysidea

        Ei minulla vaan ole tietoa? Koska ja missä?

        Viimeksi ennen joulua koottiin köyhät ja kurjat jonoon torille kaiken kansan naurettavaksi!

        Eikö näitä juttuja voisi hoitaa fiksummin? Kela voisi vaikka sujauttaa siihen maksuilmoituksen mukaan lapun, millä voisi lähikirjastosta vaivihkaa käydä hakemassa kassin jauhoja ja ryynejä ehkä näkkileipää kerran kuussa.

        En käsitä, miksi pitää media kutsua paikalle! En minä mene jonoon, kun saa pelätä, että naama näkyy seuraavan päivän lehden kannessa taikka TV-uutisissa! Sitä nauramisen iloa en anna sukulaisille ja tuttaville, entisille työkavereille!

        Tietysti ei saisi sitten armopalan antaja hurskasteltua julkisesti. Ei taida se syvin tahto ja halu kuitenkaan auttaa heikkoja vaan esitellä ja mainostaa itseään?

      • jaripilli
        Kehitysidea kirjoitti:

        Ja muissa vastaavissa paikoissa. Ei niistä missään tiedotetakkaan, koska ei haluta normi-ihmisten kuulevan köyhyydestä. Tieto kulkee köyhien parissa ja muuten supi-supi tiedotteilla. Sossusta varmaan saa tiedon paikoista, jos tarvetta on. Yleensä missä on hyväntekeväisyys toimintaa, niin sellaisista paikoista tiedon näistä saa.

      • sirkushuvia
        Kehitysidea kirjoitti:

        Ei minulla vaan ole tietoa? Koska ja missä?

        Viimeksi ennen joulua koottiin köyhät ja kurjat jonoon torille kaiken kansan naurettavaksi!

        Eikö näitä juttuja voisi hoitaa fiksummin? Kela voisi vaikka sujauttaa siihen maksuilmoituksen mukaan lapun, millä voisi lähikirjastosta vaivihkaa käydä hakemassa kassin jauhoja ja ryynejä ehkä näkkileipää kerran kuussa.

        En käsitä, miksi pitää media kutsua paikalle! En minä mene jonoon, kun saa pelätä, että naama näkyy seuraavan päivän lehden kannessa taikka TV-uutisissa! Sitä nauramisen iloa en anna sukulaisille ja tuttaville, entisille työkavereille!

        Tietysti ei saisi sitten armopalan antaja hurskasteltua julkisesti. Ei taida se syvin tahto ja halu kuitenkaan auttaa heikkoja vaan esitellä ja mainostaa itseään?

        Olisiko Pekkamien iloksi pitänyt järjestä jakelu alkuviikosta?

        http://www.ts.fi/online/kotimaa/93833.html
        "Nelisensataa turkulaista haki ruokakassin"

        http://www.ts.fi/online/lahialue/83533.html
        "Ruokaa ja vaatepaketteja jonotti 1 200 ihmistä Turun kauppatorilla"

      • ei uus-avuton.
        Kehitysidea kirjoitti:

        Ei minulla vaan ole tietoa? Koska ja missä?

        Viimeksi ennen joulua koottiin köyhät ja kurjat jonoon torille kaiken kansan naurettavaksi!

        Eikö näitä juttuja voisi hoitaa fiksummin? Kela voisi vaikka sujauttaa siihen maksuilmoituksen mukaan lapun, millä voisi lähikirjastosta vaivihkaa käydä hakemassa kassin jauhoja ja ryynejä ehkä näkkileipää kerran kuussa.

        En käsitä, miksi pitää media kutsua paikalle! En minä mene jonoon, kun saa pelätä, että naama näkyy seuraavan päivän lehden kannessa taikka TV-uutisissa! Sitä nauramisen iloa en anna sukulaisille ja tuttaville, entisille työkavereille!

        Tietysti ei saisi sitten armopalan antaja hurskasteltua julkisesti. Ei taida se syvin tahto ja halu kuitenkaan auttaa heikkoja vaan esitellä ja mainostaa itseään?

        Meillä seurakunta jakaa. Ja niillä on vaitiolovelvollisuus. Kysy pitäjänne diakoniatoimistosta. Täälä esim kun on äitienpv lounas yli jäämät pakastetaan ja annetaan näille kassien hakioille. Sielä on kuulemma myös leipää ja muuta tuore juttujakin. Mitä ovat saaneetkin. Täälä sinne saa lahjottaa rahaa ja myös yks isäntä lahjottaa viikottain kananmunia. Kaupunkimme on 12 000 ihmistä, eli pienehkö maalaiskaupunki... Rahaa ne ei anna mutta ruokaa ja kuulemma joskus voi maksaa sähkö/vesilaskun. Mutta ne kyllä varmistaa että on todellinen hätä ennen kun laskuja maksavat.

    • hörhö-herää..

      Suomessa ei ollut 40 vuoteen Yhtä ainoaa köyhää:: HUOM: jos kaikki Imiset Maapalolla tuhlaisivat Ruokaa ja Roinaan, niinkuin Suomalaiset, Tarvittaisiin 4 Maapalloa tuottamaan tämän kaiken Ruuan ja Roinan... -- tämä on virallinen laskelma-- Suomi-Pummi saanut liikaa makaamalla Sossu-sängyssään Vastikeetonta rahaa.. häneltä hölmöltä Hävinyt todelisuuden taju tyystin.. koskaan EI pummille saisi antaa vastikeetonta Raha. Vaan esm,. Kuvainnollisesti Onki käteen millä voi aamulla ajoissa lähteä jäälle kalastaman ahventa-haukee... Asun täällä maailmalla tässä.kin valtiossa n. 70 miljoonaa Ihmistä. joista n. 25 miljoonaa tulee alle YHDEN EURON toimeen /vrk. mutta juuri kukaan EI puhu Köyhyydestä. koskaan kun EI ole mitään Vastikeetonta rahaa Kenellekkään Jaettu.. jos tarjoisin Vieraana EI perheenjäsenenä Näille köyhille täällä vaikka Rahaa eivät ottaisi vastaan.. NIIN PALJON ON ITSE KUNNIOITUSTA.. jota suomessa ei pennin vertaa.

      • Sossu ei maksa Suomalaisille sänkyä. Ja jos jollein oikein deekulle maksaisikin, niin sitten jonkun käytetyn. Maahanmuuttajat ovat asia erikseen.

        Ja jos haluat sosiaalituet pois, niin muutappa joksikin aikaa Venäjälle. Jos et uskalla liikkua kaduilla yöllä ja jos sulta varastetaan auto ja sut itsesikin ryöstetään, niin mieti silloin että mistä sosiallimaksuilla oikeastaan maksetaan.

      • Apu vähissä
        jaripilli kirjoitti:

        Sossu ei maksa Suomalaisille sänkyä. Ja jos jollein oikein deekulle maksaisikin, niin sitten jonkun käytetyn. Maahanmuuttajat ovat asia erikseen.

        Kympin kahden kortin voi saada, millä voi kierrätyskeskuksesta hakea. Nämä ovat äärimmäisiä poikkeuksia.

      • sossut kiinne..
        jaripilli kirjoitti:

        Sossu ei maksa Suomalaisille sänkyä. Ja jos jollein oikein deekulle maksaisikin, niin sitten jonkun käytetyn. Maahanmuuttajat ovat asia erikseen.

        Ja jos haluat sosiaalituet pois, niin muutappa joksikin aikaa Venäjälle. Jos et uskalla liikkua kaduilla yöllä ja jos sulta varastetaan auto ja sut itsesikin ryöstetään, niin mieti silloin että mistä sosiallimaksuilla oikeastaan maksetaan.

        -luuletko, että resu-petteri alkoholisti tulee mun nurkkiini varkaisiin yms... kyllä 1 miljoona suomen alkoholistia ei rahaa sänkyyn maksamala sairaudestaan parane-toivu... pummi holistilla pitää itseltään löytyä halu toipua.. nyt kukka-hattu-sossu-tädit ruokkivat alkoholismi sairautta. maksamalla säännöllistä viina-cannabis rahaa holisti-pummille sossu-sänkyyn...

      • Valtionoikeus heti
        sossut kiinne.. kirjoitti:

        -luuletko, että resu-petteri alkoholisti tulee mun nurkkiini varkaisiin yms... kyllä 1 miljoona suomen alkoholistia ei rahaa sänkyyn maksamala sairaudestaan parane-toivu... pummi holistilla pitää itseltään löytyä halu toipua.. nyt kukka-hattu-sossu-tädit ruokkivat alkoholismi sairautta. maksamalla säännöllistä viina-cannabis rahaa holisti-pummille sossu-sänkyyn...

        Suomessa on perustuslakiinkin säädetty kunnollinen perusturva ja toimeentulo kaikille Suomen kansalaisille ja sanoohan sen nyt järkikin, että hyvinvoinnin pitää kuulua kaikille.

        On rikollista touhua, että valtion nimissä otetaan velkaa veropakolaisten elättämiseksi kansan kustannuksella ja ihmiset joutuvat kerjäämään leipänsä. Tässä maassa raiskataan perustuslakia raskaalla tavalla ja siitä pitää seurata rangaistukset.

        Se valtioksi nimitetty instituutio, jonka pitäisi olla kansan asialla on pettänyt meidät kaikki. Siellä on johdossa sellaista porukkaa, joiden takia koko kansa kärsii, siitä on yksinkertaisesti tehtävä loppu, millä keinolla tahansa. Ei tällainen meno voi jatkua, että kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä kidutetaan ja heihin kohdistetaan taloudellista väkivaltaa samaan aikaan, kun Cayman saarelaisten tilit vain kasvavat.

      • ...

        vitun Iiro-homo helvettiin suomesta!

      • viime lamasta tuttu
        ... kirjoitti:

        vitun Iiro-homo helvettiin suomesta!

        Eikö se ole jo kuollut ?

    • VEROPARATIISITKIINNIVASL
    • 4784681

      Höpö höpö.

      Toimeentulotuen 40 %:lla vähennettynäkin on todettu täyttävän perustuslain kirjaimen.

      Tukia jaetaan ylenmääräisen avokätisesti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      19
      2186
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      39
      2075
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      28
      1980
    4. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      47
      1386
    5. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1326
    6. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      873
    7. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      56
      802
    8. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

      Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      741
    9. Arvaa sattuuko se

      Että teen töitä siihen että unohdan sinut. Mitä muutakaan voin
      Ikävä
      52
      723
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      32
      708
    Aihe