Näköjään sotaherroja pitää miellyttää millä hinnalla tahansa!
Vaikka silkkaa sutta tilaamalla!
Yle: Suomen tilaamissa kuljetuskoptereissa puutteita
Kuljetuskoptereissa on monia puutteita. Muun muassa istuimet eivät kestä taisteluvarustuksessa olevien sotilaiden painoa eikä peräramppi siedä lastausta.
STT
Suomen tilaamissa NH90-kuljetushelikoptereissa on vakavia teknisiä vikoja, käy ilmi Ylen A-studion ohjelmasta.
A-studio sai haltuunsa salaisen raportin, joka vuoti Saksassa julkisuuteen kaksi viikkoa sitten. Saksassa testattiin koptereita, jotka ovat lähes samanlaisia kuin Suomeen tilatut.
Testausraportti paljastaa, että kuljetuskopterien lattiat ovat herkkiä paineelle ja soveltuvat huonosti jalkaväkisotilaiden kuljetukseen. Istuimet ovat epämukavia ja niin heikkoja, etteivät kestä täydessä varustuksessa olevien sotilaiden painoa. Lisäksi kopterin peräramppi on hutera eikä sovellu sotilaiden nousuun.
Suomi on tilannut yhteensä kaksikymmentä NH90-kopteria. Toimittaminen on kolme vuotta jäljessä, ja Suomeen on tuotu vasta seitsemän kopteria.
Saksassa paljastuneet tekniset viat saattavat viivästyttää toimituksia entisestään. Kopterien kokoamisesta vastaava Patria ei ohjelmassa suostunut kommentoimaan tietoja.
Suomi osti sutta 250milj. € edestä!
25
273
Vastaukset
- Korruptiovaltio
On se vaan kumma, ettei niitä kytköksiä ja asekauppaosakkuuksia enää edes yritetä tuoda julkisuuteen, vaikka nehän siellä kauppojen takana ovat. Korruptiolla hoidellut bisnekset pitää saada pois valtion laskuista ja tuollaiset kaupat peruttava välittömästi.
- Velkarahalla ostettu
Suomen armeijalla on ennestään käytössä vain kaksi kuljetuskopteria. Miksi näiden korvaaminen vaatii yllättäen 20 kopterin tilaamisen?
Muut pohjoismaat tilasivat paljon vähemmän ja viisas Norja luopui jopa tilauksesta.- Rautaa rajalle
Venäjä venäjä venäjä....
kohta se on suur-suomen paikka..... - %%%%%%%%
Rautaa rajalle kirjoitti:
Venäjä venäjä venäjä....
kohta se on suur-suomen paikka.....kyllä ryssäs Tuomioja.
Kenraalit halusi taisteluhelikoptereita, koska yksi tstheko korvasi kuusi tankkia.
Tuomioja kiemurteli ja väänsi niin, että tankit Leopardit ostettiin Saksasta ja kuljhekoostosopimus myöhemmin.
Että näin. - hjkitcdd
Rautaa rajalle kirjoitti:
Venäjä venäjä venäjä....
kohta se on suur-suomen paikka.....seon taas munaamassa kaikken vain psykopaatti voi jatkaa toimessaan tuollaisten munausten jälkeen
- ei opittu
Suomi osti saksalaisia vanhentuneita panssarivaunuja hirmuiseen hintaan. Saksalaiset olivat romuttamassa niitä, onnistuivat kuitenkin myymään romunsa Suomeen.
Toinen puolustusvoimien hölmöys oli isojen ilmatyynyalusten hankinta. Kyllä ne toimivat, niille vain ei ole mitään järkevää käyttöä. Ostajiakaan ei ole löytynyt- Nuija ja tosinuija
Suomi osti Hollannisita käytettyjä MLRS rakettilaukaisimia ja heti seuraavana vuonna astui voimaan juuri sen tyyppiset rypäleraketit kieltävä kansainvälinen sopimus! ;)
Mitenkäs se vanha sanonta menikään....? "Hölmöimpien eväät syödään ensin".
Mahtaa ne siellä tulppaaninviljelijöiden maassa nauraa nyt makeasti, kun pääsivät romuistaan ja joku vieläpä maksoi käyvän hinnan! :D
- Totuuden Torvi
Suursotaan valmistautuminen vie kaikki veronmaksajien rahat nykyään Suomessa. Siitä ei pahemmin jää kansalaisten jokapäiväisen turvallisuuden tarpeisiin kun sotaherroja pitää miellyttää vasemmalta ja oikealta säännöllisin väliajoin!
Suurimmassa osassa Euroopan maita on olemassa yhteiskunnan maksama ja maankattava lääkäri- ja pelastushelikopteriverkosto, sekä poliisilla etsintä ja poliisitehtäviin sopiva helikopterikalusto.
Suomessa vain armeija saa satojen miljoonien varat joilla ostetaan ylisuuria ja kalliita sotakoneita ruostumaan tarpeettomana.
Tässä on lista Saksan kaikista pelastushelikoptereista joilla turvataan joka päivä Saksan kansalaisten turvallisuutta onnettomuuksissa ja sairaskohtaustilanteissa. (yli 100kpl)
http://www.rth.info/stationen.db/stationen.php- Euroopan syrjäkylä
Ihmishengen pelastaminen kun ei saisi maksaa mitään, vaan kaikki pitäisi tapahtua ilmaiseksi.
Samaan aikaan ostetaan miljardeilla tappokoneita.
Kyllä on Suomessa arvot kohdallaan! - "Polizei"
Euroopan syrjäkylä kirjoitti:
Ihmishengen pelastaminen kun ei saisi maksaa mitään, vaan kaikki pitäisi tapahtua ilmaiseksi.
Samaan aikaan ostetaan miljardeilla tappokoneita.
Kyllä on Suomessa arvot kohdallaan!Tältä EU:n itäiseltä rajaseudulta?
Kannattaisi Suomenkin poliisin käydä ottamassa oppia Saksasta jossa poliisilla on joka osavaltiossa oma lento-osastonsa (Polizei Hubschrauberstaffel) ja koko maassa toimiva liittovaltio poliisi (Bundespolizei) joka hoitaa koko maassa etsintää ja lentopelastusta, sekä muita viranomaislentoja ja ilmakuljetuksia.
Polizei Hubschrauberstaffel
http://www.helionline.net/picture/18276/big.jpg
http://www.helionline.net/picture/18123/big.jpg
http://www.helionline.net/picture/18411/big.jpg
http://www.helionline.net/picture/18595/big.jpg
http://www.helionline.net/picture/18101/big.jpg
http://www.helionline.net/picture/17446/big.jpg
http://www.helionline.net/picture/18092/big.jpg
Bundespolizei
http://www.helionline.net/picture/26544/big.jpg
http://www.helionline.net/picture/26161/big.jpg
http://www.helionline.net/picture/25940/big.jpg
http://www.helionline.net/picture/25950/big.jpg
http://www.helionline.net/picture/25904/big.jpg
http://www.helionline.net/picture/25929/big.jpg
Suurimmassa osassa Euroopan maita on olemassa yhteiskunnan maksama ja maankattava lääkäri- ja pelastushelikopteriverkosto, sekä poliisilla etsintä ja poliisitehtäviin sopiva helikopterikalusto.
Tässä on lista Saksan kaikista pelastushelikoptereista joilla turvataan joka päivä Saksan kansalaisten turvallisuutta onnettomuuksissa ja sairaskohtaustilanteissa. (yli 100kpl)
http://www.rth.info/stationen.db/stationen.php
- 21
KULJETUShelikopterin LASTAUKSEEN tarkoitettu ramppi EI KESTÄ? Kannattais ens kerralla vähän miettiä mitä tilaa ja keneltä, kuitenkin 250 milj €:stä kyse.
- Miljardihankinta
Samaan aikaa sosiaali- ja terveysministeriö siirtää pienestä budjetistaan 1,5 miljoonaa omaishoitajien asioiden parantamiseen.
Sotaministeriössä suunnitellaan jo Hornetit korvaavien JSF hävittäjien hankintaa vuonna 2015.
JSF hävittäjät maksavat 6 kertaisesti Horneteihin verrattuna. - 34
Miljardihankinta kirjoitti:
Samaan aikaa sosiaali- ja terveysministeriö siirtää pienestä budjetistaan 1,5 miljoonaa omaishoitajien asioiden parantamiseen.
Sotaministeriössä suunnitellaan jo Hornetit korvaavien JSF hävittäjien hankintaa vuonna 2015.
JSF hävittäjät maksavat 6 kertaisesti Horneteihin verrattuna.Muuhun kuin NATO:n sotaherrojen perseennuolemiseen, jos sota syttyisi Venäjää vastaan niin turpaan tulisi varmasti.
Tuskin Venäjällä on mitään syytä ruveta sotimaan, maailma ei ole enää samanlainen kuin 40 luvulla. - sopii suomalaisille
34 kirjoitti:
Muuhun kuin NATO:n sotaherrojen perseennuolemiseen, jos sota syttyisi Venäjää vastaan niin turpaan tulisi varmasti.
Tuskin Venäjällä on mitään syytä ruveta sotimaan, maailma ei ole enää samanlainen kuin 40 luvulla.Kerro se näille meidän sotahulluille kenraaleille ja poliitikoille!
Saattavat yllättyä jos joku kertoisi niille että Neuvostoliittoa ei enää ole olemassa.
Suomessa on edelleen menossa talvisota monien kenraalien korvien välissä. Kivääri ja kokardi jokaiselle ja suolle seisomaan tykinruoaksi.
- Raakkuna.
Kyseiset, NH90-kopterit, suorastaan "Vaadittiin, tilaamaan, venajalta" Joop. Ja, kalliiksikin, se, on kaynyt. "Salut" Ja, jos, "Sota, alkaa" Salut. "Toden,nakoisinta, vanhaa, vainolaista, vastaan" Salut, Niin, "Ei, taatusti, saada, vara,osiakaan" varmaan. "Salut.
Kylla, olis, tullut, paljon, kannattavammaks, hankkia, kuljetus,koneet, Amerikkalaisesta, "Apache,kuljetus,kopteri" mallistosta. "Salut" Taistelu,koptereiden, lisaksi. niita, loytyy, 2, kunnollista, "Miehiston,kuljetusta" ajatellen, valmistettu. "Salut" Se on, sentaan, tunnettu, ammatti,vaen, piirissa, "Maailman, parhaimpana, heli,kopterina" Salut. Ja, niille. loytyy, paljonkin, "Siviili,hommia, rauhan, aikana" Salut.
SAATANA! Kun, kaikki, Sos,demin, maaraamat, todella, mittavat, "Puolustus,investoinnit" ovat ainoastaan "Heikentaneet, puolustus,valmiuttamme" Joop. Sellainen, on ollut, "Halosen, virka,kauden" merkitys, "Suomen, itsenaisyyden, heikentamisessa" Salut. - Nyt jumalauta
Mikä helvetti siinä on että Suomeen ostetaan kallista paskaa joka ei toimi ja jota ei tarvittaisi vaikka se toimisi ja myydään hyvät suomalaiset yhtiöt ulkomaille pilkkahintaan ja otetaan samalla lisää velkaa. Kuka näitä idioottejä äänesti? ;)
- selektiiv-muisti??
"kaupoissa" Saksaan Humattavasti SUUREMMAN summan Rahaa, Kuin Suomen Maksamat Miljardi SOTAKORVAUKSET N-liittoon vuosina 1944-1958 MIKSI ETTE PUHU NÄISTÄ MILJADREISTA, JOTAKA OLIVAT SONERAN SUOMEN VALTION ????
- pala kakkua
Jos ei ole muuta kuin tuollaisia pieniä mekaanisia juttuja jotka eivät varsinaisesti vaikuta koneen ominaisuuksiin niin mistä vakavista vioista oikein höpiset? Helikopterit ovat tosi hyviä jos ei niissä muuta ongelmaa ole - uusia laitteita sentään.
Jakkarat voi vaihtaa tai vahvistaa, lattiaa voi jäykistää ja luukkua vahvistaa sieltä mistä tarvii. Nuo ovat sellaisia helppoja hommia jotka osaa jokainen perushitsari hitsari tehdä ja insinööri piirtää dokumentit jälkipolvia varten. Ei mitään aihetta tällaiseen uutisointiin.- joku vaan...
Tuokin olisi voitu välttää. Veronmaksajien rahoita tässä on kyse ja ne ovat nykypäivänä jatkuvasti hupeneva luonnonvara.
En haluaisi ostaa autoa jonka penkit, lattia ja takaluukku joutuvat heti kättelyssä remontin alle ja toimitus viivästyy useita vuosia. - kaarenpätkä sinne
joku vaan... kirjoitti:
Tuokin olisi voitu välttää. Veronmaksajien rahoita tässä on kyse ja ne ovat nykypäivänä jatkuvasti hupeneva luonnonvara.
En haluaisi ostaa autoa jonka penkit, lattia ja takaluukku joutuvat heti kättelyssä remontin alle ja toimitus viivästyy useita vuosia.Epäilen, että et sinäkään olisi valmis maksamaan täysin virheettömästä suunnittelusta. Jos vikaa ei ole muualla niin suunnittelussa on panostettu sinne minne pitääkin. Auto on massatavaraa, mutta uusi sotilashelikopteri on valmistusmääriltään jotain muuta. Tuossa näyttää järjestään olevan joku mitoitusvirhe. Lastausluukku, pohja ja penkit ovat soltuillemme liian keposia. No, ei niitä voi ylimitoittaakaan. Suorituskykyinen ja kohtuudella toimiva helikopteri ei voi olla mikään tankki. Vähän jäykistettä rakenteisiin niin se on siinä. Vai pitäisköhän rajoittaa solttupoikien munkinsyöntiä?
- kopterin tekijä
nh-90 kopterista on monia huonoja suunnitelu virheitä kuten tuo maavara,kuljetuskopterin pitään pystyä laskeutumaan pahempiin paikkoin kuin toisten kopteteiden.Nyt tilanne on toisinpäin
tässä vasta yksi vika,onneksi muutamat euroopan maat korjaavat tuon.Suomi ei tule koptereiden korjausta vaatimaan.- Iivan
epäonnistuminen tapahtui kopteritilauksessa. Eduskunnan naiset eivät voineet hyväksyä saattohelikoptereiden tilausta, koska niissä on tykit ja konekiväärit.
Lopputulos on se, että meillä tulee olemaan kalliit kuljetushelikopterit, joita voi käyttää vain rauhan aikana. - Pojille lentoleluja
Iivan kirjoitti:
epäonnistuminen tapahtui kopteritilauksessa. Eduskunnan naiset eivät voineet hyväksyä saattohelikoptereiden tilausta, koska niissä on tykit ja konekiväärit.
Lopputulos on se, että meillä tulee olemaan kalliit kuljetushelikopterit, joita voi käyttää vain rauhan aikana."Lopputulos on se, että meillä tulee olemaan kalliit kuljetushelikopterit, joita voi käyttää vain rauhan aikana. "
Kun eivät oikein sovellu mihinkään edes rauhan aikana. Törkeän kalliit lentotunnit ja varaosa kulut.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8933292/43157098 - Talousrikostutkijat!
Pojille lentoleluja kirjoitti:
"Lopputulos on se, että meillä tulee olemaan kalliit kuljetushelikopterit, joita voi käyttää vain rauhan aikana. "
Kun eivät oikein sovellu mihinkään edes rauhan aikana. Törkeän kalliit lentotunnit ja varaosa kulut.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8933292/43157098Vaan ihan selkeästä korruptiosta ja kytköksistä, ministereitten asekauppaosakkuudet on tuotava päivänvaloon viimeistään tässä yhteydessä.
- Kuoleman maa
Talousrikostutkijat! kirjoitti:
Vaan ihan selkeästä korruptiosta ja kytköksistä, ministereitten asekauppaosakkuudet on tuotava päivänvaloon viimeistään tässä yhteydessä.
Ensin tuhottiin kansa, sitten maasta ollaan tekemässä ydinjätteen kaatopaikkaa, jota vartioidaan ihmisten tappamiseen hankituilla sotaromuilla.
Suomesta tuli kuin tarujen Atlantis, maa joka upposti mereen, kaunis kansan ja luonto, joka tuhottiin silmänräpäyksessä muutaman maanpetturiministerin toimien ansiosta.
Viimeinen toivomus olisi nähdä ne maanpetturit vielä hirressä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole472498Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742487Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732372Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.572145Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321877Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma841695Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211153Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71024Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411015Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön56886