Tämän viikon

apinalauma tarhassa

Nyt-liitteessä, ilmestyi siis 19.3.2010, oli juttu siitä miten vaikuttavat juoruilevat ja selän takana pahaa puhuvat naapurit.

No, kolme kertomusta oli, ja mikään niistä ei ollut kivaa luettavaa. Että siinähän se tuli todistetuksi suomalaisten hulluus ja hölmöys.

Jäkätijäkätijäkätijäkätijäkätijäkäti.

Niin ja kun tämäkin tuossa tuli kotiinsa, oli tuossa pihalla huoltomiehen kanssa joku äijä, jota en edes tunne enkä ole häntä millään tavalla kiusannut, siinä jotain puhuivat ja kun minut näki niin alkoi sillä äijällä suu soimaan minusta - no, siinähän soittaa suutaan, kun ei onneton tajua, että sen suunsoittamiset ei asioiden kulkuun mitään vaikuta, paitsi tietenkin sen, että kun se omia juttujaan jauhaa suuna päänä ja suu vaahdossa, niin kohtahan siinä on taas isompikin porukka jauhamassa. Vaan kun ei noille kaheleille viitsi mitään vastata - jumankauta siis - jos ihmisellä on asiaa niin eikö sitä tulla sanomaan päin naamaa - ainakin jos pitää itseään aikuisena ihmisenä ja täysjärkisenä - vaan näin vaan tapahtuu, että selän takana jäkätijäkätijäkäti jäkäti jäkäti. Rohkeus kateissa vai onko ongelma tosiaan se, että tuolla jäkättäjällä viiraa päästä ja itse asiassa mitään OIKEATA ASIAA EI OLEKAAN!

Tyhmiä riittää!!!!

Ai niin, joku viisas nyt heittää että joo, no mitäs sinä teet, jauhat sen äijän ja muutaman muun selän takana täällä etkä mene sanomaan päin namaa! No, tämäkin on kokeiltu, että menty kysymään päin naamaa että onko joku ongema - ja mitään apua siitä ei ollut! Mikä taas osoittaa vaan se äärettömän tyhmyyden .... Joo, niin ja sitten ovat ne teinit - voi herranen aika, kadulla muutaman kymmenen metrin päästä se uskaltaa ruveta huutamaan .... Että sellaista rohkeutta ja tärkeää asiaa - mä vaan mietin, että eiköhän siinä jo teini näytä muillekin kuin minulle, että olis vielä kasvunvaraa - ja tosi paljon!

10

391

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • just joo

      että joku muukin on kokenut tuollaiset lähiöiden kapakit häiriköiden tyyssijoiksi: oli tämänkin paikan kotikapakasta joku kirjoittanut jo muutama vuosi sitten nettiin kuinka sieltä huudellaan ohikulkijoille hävyttömyyksiä - noo, enpä ole yksin tämän asian kanssa. Joku muukin joutunut häiriköinnin kohteeksi.

      ja se on niin kuin kumma, etteivät ne saa istua siellä sisällä tupakkiensa kanssa ja kesällä terassi pitäisi sulkea, jos siitä tulee ulkopuolisille häiriöitä! Vaan ei, antaa häiriköidä vaan. Kaiketi siksi, kun niitten älynväläykset ovat kaikkien mielestä niin hauskoja!

      hahah - niin varmaan.

    • Lri''"'

      Tänne on muuttanu jotai uusia. En ees tunne.

      No vaik en ees tunne niitä, ni silti se ykski mölisee jotai mitä naapur mies on sille sepittäny! Nää uudet on osoittautunu iha samanlaisiks ku naapurin mieski. Käyvät vuoroin vieraissa toistesa luona mikä kertoo niiden yhdenmukaisuudesta, eli samalla tasolla heilutaan. Eivät siis saa aikaiseksi mitään hyvää ja rakentavaa.

    • oikein..

      Kolmen Tampion voimin kirjoitellaan typeryyksiä..tosin epäilen kyseessä olevan yhden ja saman kylähullun joka vastailee itselleen..hohhoijaa

      • Te taas ?

        Sinä taidat olla joku joka kuvittelet jonkun vainoavan sinua täällä ?


        "kirjoitellaan typeryyksiä"

        Siis täh!!!! Haluatko olla pelkästään ilkeä?, vai etkö todella oikeasti ymmärrä noinkin selvästä asiasta yhtään mitään ?!

        Vai onko jollain "patologisella" valehtelijalla vaikea niellä tiettyjä tosiasioita itsestään mitkä tässä ketjussa heijastuvat vai mikä mättää ?

        Taisit muuten tehdä aloituksen tälle ketjulle kaheli !


      • antaa vastailla
        Te taas ? kirjoitti:

        Sinä taidat olla joku joka kuvittelet jonkun vainoavan sinua täällä ?


        "kirjoitellaan typeryyksiä"

        Siis täh!!!! Haluatko olla pelkästään ilkeä?, vai etkö todella oikeasti ymmärrä noinkin selvästä asiasta yhtään mitään ?!

        Vai onko jollain "patologisella" valehtelijalla vaikea niellä tiettyjä tosiasioita itsestään mitkä tässä ketjussa heijastuvat vai mikä mättää ?

        Taisit muuten tehdä aloituksen tälle ketjulle kaheli !

        joka saa nautintoa lukiessaan tämän palstan tekstejä ja vastaillessaan miltei kaikkiin noita tampio-juttujaan. Mutta tyyppitapaushan sekin vaan on.

        Mene vaikka kirjastoon lukemaan se NYT-liite.


      • tarinointiin
        antaa vastailla kirjoitti:

        joka saa nautintoa lukiessaan tämän palstan tekstejä ja vastaillessaan miltei kaikkiin noita tampio-juttujaan. Mutta tyyppitapaushan sekin vaan on.

        Mene vaikka kirjastoon lukemaan se NYT-liite.

        On pakko kommentoida ..pikkuruisen pikkukylän pikku lantalais filosofit kun kirjoittelevat näitä "filosofioitaan"..heehhehheeheheehheheee


      • Tampio.
        tarinointiin kirjoitti:

        On pakko kommentoida ..pikkuruisen pikkukylän pikku lantalais filosofit kun kirjoittelevat näitä "filosofioitaan"..heehhehheeheheehheheee

        Tampio ei äidin pikkukakaralla oo kuin yksi sana varastossa Tampio ,Tampio Tampio.


      • Ulla .
        tarinointiin kirjoitti:

        On pakko kommentoida ..pikkuruisen pikkukylän pikku lantalais filosofit kun kirjoittelevat näitä "filosofioitaan"..heehhehheeheheehheheee

        huomion kipeä mies.
        Kannattele, tasapainottele,
        ole kaiken keskipisteenä, senkin
        kaavoihisi kangistunut mies,
        pakkopaitasi kaavoihin.
        Varo askeleitasi, siispä
        havittele suosiota itsellesi
        ja ota se muilta pois!


        Elämän tarkoituksesi on ottaa
        toisilta suosiota ja mainetta
        pois, jotta askeleesi eivät
        painaisi liikaa. Sinun on
        oltava jatkuvasti varuillaan.
        Et voi tehdä pienintäkään
        virhettä koska silloin ahdi
        stuksesi kasvaa. Askeleidesi
        on myös varottava alueita
        joissa kateuden tunne uhk
        aa. Kauheita ovat toisten
        rikkaudet, joita sinulla ei
        ole. Ne saavat sinunnnn
        pääsi sekoamaan, siispä
        karta niitä vaaran vyöhykk
        eitä! Olet kuin verta imevä
        vamppyyri joka ei voi sietää
        toisten ihmisten valoa elämässä
        etkä voi olla niiden valonlähteiden
        lähettyvillä koska se ahdistaisi
        sinua liikaa. Toisen auto
        säteilee energiaa joka tukahduttaa
        sinua sisältä päin. Puolustaudut
        pahalla heitä vastaan, joilla niitä
        energian lähteitä on, jotka sinua
        ahdistavat. Paskan puhuminen
        on yleisin toimintamalli puolustuksessa
        näille veren imiöille. Koska kaikki tämä
        johtuu heistä itseistään, sinun ei tarvitse
        tehdä heille yhtään mitään, niin silti he
        juonittelevat ja puhuvat sinusta paskaa
        koska he itse ovat itsensä siihen pakkopaitaan
        kahlinneet.


        .


      • Olipa...
        Ulla . kirjoitti:

        huomion kipeä mies.
        Kannattele, tasapainottele,
        ole kaiken keskipisteenä, senkin
        kaavoihisi kangistunut mies,
        pakkopaitasi kaavoihin.
        Varo askeleitasi, siispä
        havittele suosiota itsellesi
        ja ota se muilta pois!


        Elämän tarkoituksesi on ottaa
        toisilta suosiota ja mainetta
        pois, jotta askeleesi eivät
        painaisi liikaa. Sinun on
        oltava jatkuvasti varuillaan.
        Et voi tehdä pienintäkään
        virhettä koska silloin ahdi
        stuksesi kasvaa. Askeleidesi
        on myös varottava alueita
        joissa kateuden tunne uhk
        aa. Kauheita ovat toisten
        rikkaudet, joita sinulla ei
        ole. Ne saavat sinunnnn
        pääsi sekoamaan, siispä
        karta niitä vaaran vyöhykk
        eitä! Olet kuin verta imevä
        vamppyyri joka ei voi sietää
        toisten ihmisten valoa elämässä
        etkä voi olla niiden valonlähteiden
        lähettyvillä koska se ahdistaisi
        sinua liikaa. Toisen auto
        säteilee energiaa joka tukahduttaa
        sinua sisältä päin. Puolustaudut
        pahalla heitä vastaan, joilla niitä
        energian lähteitä on, jotka sinua
        ahdistavat. Paskan puhuminen
        on yleisin toimintamalli puolustuksessa
        näille veren imiöille. Koska kaikki tämä
        johtuu heistä itseistään, sinun ei tarvitse
        tehdä heille yhtään mitään, niin silti he
        juonittelevat ja puhuvat sinusta paskaa
        koska he itse ovat itsensä siihen pakkopaitaan
        kahlinneet.


        .

        Sekopäinen avautuminen... Tampio :)


      • ...apilO
        Olipa... kirjoitti:

        Sekopäinen avautuminen... Tampio :)

        :) oipmaT ...neimutuava neniäpokeS


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      44
      2494
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2477
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2372
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      56
      2140
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1867
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      84
      1685
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      1143
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1024
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      1005
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      56
      886
    Aihe